Topeliuksen luennolla

Aikaisemmin kerroin täällä Helmi Krohnin kirjan Kulissien takaa. 20 suomalaisen näyttelijän lapsuus- ja nuoruusmuistoja (1924) pohjalta Axel Ahlbergin sukutaustasta. Ennen näyttelijäksi päätymistään Axel (ja veljensä Adolf Johan) opiskeli Helsingin yliopistossa. Krohnin tekstiin, arvatenkin Ahlbergin haastattelun tai muistelman perusteella, on opiskeluajasta päätynyt kuvaus, jonka ansiosta pääsen vihdoinkin käyttämään yhtä SLS:n Topelius-kuvista Flickr:stä. (*) Topelius oikealla leikattu tästä valokuvasta vuodelta 1863.

Noin kymmenen vuotta myöhemmin Suomen historian luennolla...

Oli parhaillaan markkinat, ja suurin osa ylioppilaita piti markkinalupaa, niin ettei luentosalissa, Topeliuksen astuessa sisään mustassa takissaan ja tavanmukaisessa valkeassa kaulaliinassaan, ollut kuin kaksi kuulijaa, Axel Ahlberg ja eräs toinen. Siitä huolimatta Topelius piti luentonsa puhuen niin lämpimästi ja mieltä liikuttavasti isänmaan rakkaudesta, että Ahlberg, joka oli aikonut tehdä muistiinpanoja, ei kyyneleiltään saanut sanaakaan kirjoitetuksi.

P.S. 1 Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professorina Topelius on mukana Robert Alfred Renvallin kirjassa Biografiska anteckningar öfver det finska universitets lärare, embets- och tjenstemän (1869), jonka Google on digitoinut.

P. S. 2 Vetamix-surffauksessa olen ottanut talteen linkit På upptäcktsfärd med Zacharias Topelius, Topelius sommarhem efter renoveringen ja Zacharias Topelius

(*) Tosin tämä kirjoitus on odottanut julkaisemistaan niin kauan, että ehdin esittää kuvia jo Enni Mustosen Paimentyttöä esitellessäni.

"Media ammentaa historiasta"

Ylen Julkinen sana -ohjelmassa käsiteltiin keskiviikkona historian hyödyntämistä. Neljän miehen voimin ei saatu esiin yllättäviä asioita, mutta joitakin itseäni kiinnostavia lausahduksia alla.

Historia-lehden päätoimittaja Sami Sallinen korosti lehtensä vähäisiä resursseja ja linjasi:

"Hyvä historialehti on mun mielestä sellanen, josta löytyy vähän uutta näkökulmaa näihin vanhoihin tuttuihin aiheisiin, joita on käsitelty monta kertaa vuosikymmenten jopa vuosisatojen aikana, mutta jotka edelleen kiehtovat lukijoita. Mutta myös sellainen lehti, joka voi myös tuoda lukijalle joitakin yllätyksiä, ihan uusia aiheita."

Ilmankos minusta tuntuu, siltä, ettei kyseisessä lehdessä ole paljoa uutta. Historiankirjoituksesta Sallinen kommentoi:

"Tarinallisuus on ihan keskeinen juttu lehden tekemisessä. Jos kirjoitetaan tällaista kuivaa akateemista historiaa niin ei sitä jaksa kukaan lukea kovin montaa juttua, mutta jos siinä on tarina ja erilaisia näkökulmia ja mielenkiintoisia henkilöitä, siitä tulee paljon miellyttävämpi ja monipuolisempi lukukokemus."

Akateemisen ja populaarisen historiankirjoituksen suhteesta jatkoi Teemu Keskisarja.

"Mittarit ovat niin erilaisia, ettei voi puhua akateemisen historiatutkimuksen ja iltapäivälehtien ja kuvalehtien tasosta. Enkä tarkoita tätä väheksyäkseni noita jälkimmäisiä vaan tarkoitan lähinnä sitä että akateemisissa historioitsijoiden ammattilehdissä kieli ja kerronta on niin tolkuttoman koukeroista ja sivistyssanoista kyllästytettyä että niillä ei ole käytännöllisesti katsoen lukijoita ollenkaan kun taas iltapäivälehtien ja historia-aiheisten kuvalehtien tulee tavoitella sitä suurempaa yleisöä."

"Sehän on tavattoman vaativa tehtävä yleistajuistaa joku vaikea asia vaikkapa parille aukeamalle, vaikka saa käyttää värikuvia apuna. En lainkaan väheksy sellaisia kirjoittajia, jotka työskentelevät niistä lähtökohdista. Yliopistolla historiantutkija saa monta vuotta puuhata jotain 300-400 sivuista opusta eikä hänen oikeastaan tarvitse piitata edes siitä että jaksaako sitä kirjaa kukaan ostaa tai lukea. Mutta iltapäivälehtien toimittaja luultavasti työskentelee paljon kouriintuntuvammassa paineessa ja on vastuullisempi tekemisistään lukijoille."

Keskisarja mielsi (mielestäni oikein), että varsinkin iltapäivälehtien "aiheet ovat verrattain yksipuolisia eli sodat ja rikokset. "

"Yksipuolisuudessa kielteisintä on se, että aina vaan nämä viime sodat 39-45 ja rikollisuudesta aina vaan Kyllikki Saari ja Bodom. Ehkä toimittajille sanoisin vinkiksi, että niitä hyvin mielenkiintoisia sotia ja värikkäitä persoonia ja veri- ja aivoroiskeisia kirvesmurhamysteereitä löytyisi myös niistä varhaisemmista aikakausista. Eikä niiden yleistajuistaminen tai myyminen välttämättä ole kovin paljon vaikeampaa kuin näiden yleisesti tunnettujen talvisodan ja 1900-luvun jälkipuoliskon rikosten tarinat."

Jeees! Olen ajatellut, että Historia-lehdelle voisi joskus tarjota 1800-luvun rikostarinoita. Todennäköisesti ja toivottavasti joku ehtii ensin, sillä lukeminen olisi vaivattomampaa kuin kirjoittaminen.

Viimeisenä haastateltavana oli Iltalehden historialiitteiden toimittaja Mikko Vienonen. Hän totesi aihevalinnoista

Täytyy tietysti muistaa että paitsi journalismia tää on myös liiketoimintaa. Valtavastihan maailmassa olisi mielenkiintoisia aiheita mistä voisi vaikka just tällaisia historialehtiä tehdä mutta ongelma on se, että se potentiaalinen ostajakunta on niin pieni, että suurin osa mielenkiintoisistakaan aiheista luultavasti ei tuo edes omaansa takaisin kun niitä myydään. Sen takia nää niinkuin valikoituu kuitenkin sitten loppujen lopuksi kapeille alueille.

Kaupallisuuden symbolina SA-kuva 20126: Vihanneskauppiaat Kauppatorilla 20.6.1941

Mediakatsauksen henkeä

Kirja. Kirjastosta kantamani Lars Hallbergin Främlingar i förskingringen. Katolska levnadsöden i arkivens spegel painottui 1800-lukuun. Suomen osalta opin (s. 213), että täällä asuneista katolisista on merkkejä Pyhän Eugenian katolisen seurakunnan arkistossa vuosilta 1784-1809. Ruotsista opin, että siellä uskonnonvapaus oli tullut voimaan vasta 1952, mikä sekä hämmästytti että kauhistutti.

Kuva. Australian War Memorial  015549. Flickr

Elokuva. Ensimmäinen Espoo Ciné elokuvani tänä vuonna oli tiistainen Ken Loachin Spirit of '45. Se ei ollut erityisen "elokuvallinen" vaan muistutti arkistofilmeineen ja puhuvine päineen lähinnä tv-ohjelmaa. Kerronnassa oli kuitenkin oma mielenkiintonsa. Kritiikittömänä menestystarinana esitettiin toisen maailmansodan jälkeen Britanniassa rakennettu hyvinvointivaltio. Hienoahan se oli, mutta kun vastapainoksi tuli samojen rakenteiden purku Thatcherin kaudella ja sen jälkeen, oli selvää, että kyse oli poliittispropagandistisesta elokuvasta. Ei yhtä läpinäkyvin keinoin kuin Michael Moorella, joten voiko jäädä katsojalta huomaamatta?

Kirja. Diana Websterin Ikuisesti Suomi osoittautui viehättäväksi muistelmaksi, jonka luin yhdessä illassa yhteen menoon. Turku ennen Turun tautia levisi eteeni ja suomalainen yhteiskunta 50-luvun alussa sai uusia värejä. Muun muassa herra Lintusen oranssinruskeassa puvussa.

Webster muisti yhdeksän kuukauden jaksosta hämmentävän paljon. Mahdollisesti hän oli käyttänyt tukimateriallina kotiinsa lähettämiään kirjeitä, mutta suoraan tätä ei sanota. Sen sijaan hän toteaa

Onhan vain harvoilla pettämätön muisti, ja useimmat omaelämäkerrat ovat ainakin osittain eräänlaista naamioitua fiktiota. Mainitsemani nimet ovat oikeita ja kuvailemani tapahtumat suurin piirtein totuudenmukaisia, mutta ihmisen muisti on menneisyyden suhteen yhtä valikoiva kuin nykyisyydenkin. Omaelämäkerta on täsmälleen yhtä todellinen tai epätodellinen kuin valokuvataiteilijan ottama kuva.  (s. 28)

Radio. BBC:llä alkoi taas Making history, jee. Ekassa jaksossa käsiteltiin ympäristohistoriaa. Ruotsissa aloittaa tänään syyskauden Vetenskapsradion historia. Kesän loppumisessa on puolensa.

Lisäys 8:10. Luento. Eilen oli Kansanomaisen uskonnollisuuden viimeinen luento. Lyhyempi kuin tavallisesti ja oli vähän rääppiäisten makua. Käsiteltiin... ainakin parat ja tyrät. Edelleen kotimaiset "voodoo-nuket" tuntuvat rajulta ajatukselta.

Kansanomainen uskonnollisuus, luento 4

Maanantain luennolla jatkettiin sielunelämää kuoleman jälkeen. Suomalaisessa uskossa ennen aikaansa kuolleet ovat voineet muuttua syyttömiksi tai syyllisiksi kotonakulkijoiksi. Tämän estämiseksi on tehty taikakeinoja vainajalle ja kodille. Idässä tehty karsikkopuita, joista on jo ollut useasti täällä puhettakin.

Uskomusten maantieteellinen jakauma tuli luennolla pariin kertaan esille, joten oli syytä tarkistaa, että Sarmelan Suomen perinneatlas on edelleen verkosta(kin) saatavilla. Pitäisi huolella tutustua. Joku päivä.

Sielujen liikkeisiin liittyi myös saamelaisilta, nenetseiltä ja metsäsuomalaisilta saadut viitteet jälleensyntymisuskosta. Lapsi oli jonkun vielä muistetun esivanhemman edustaja. Kierto päättyi, kun esivanhempaa ei enää muistettu ja silloin hän liittyi kasvottomaan kalmanväkeen. Näistä kuvioista tuskin kannattaa etsiä aukotonta logiikkaa, mutta sukututkijan sydän lämpenee edesmenneiden muistamisesta.

Kuoleman enteitä tuntui olevan lähes kaikki. Luennolla mainitun lisäksi muististani pulpahti käpyleikki, joka tarkistuksen perusteella ennustikin "vain" nälkävuotta. Negatiivista kuitenkin. Luennoitsijan mukaan perinteessä enteet useimmiten liittyvät pahaan, onkohan tämä yleismaailmallista?

Lopuksi siirryimme magiaan. Yhdestä kalvosta kopsasin kahtia jaon, jossa kristinusko yhtyy vähään tyytymiseen sekä tasa-arvoon ja pakanallinen magia yltäkylläisyyteen ja muiden ylle nousemiseen. Ilmankos on suomalaisessa yhteiskunnassa syntistä.

Esimerkkien kautta käytiin läpi minkälaisia tavaroita on käytetty taikavoiman eli väen lähteinä. Sammakon, lepakon, kontiaisen ja käärmeiden osia, tulusrautoja ja kivikauden työvälineitä, joita ajateltiin ukkosen käyttämiksi. Sekä cowrie-kotiloita, joita on ajateltu kyyn kallon näköisiksi? Näitä tuotiin ulkomailta eli olivat ostotavaraa. Yritin sanomalehdistä löytää jonkun maininnan, onnistumatta.

Kuva: Thalo-Porter, Flickr

Jankkausta historiantutkimuksen ammattilaisuudesta

Agricola-palstalla heräsi vähän aikaa sitten eloon vanha ketju Kuka saa olla historiantutkija? Silmäilin viestejä satunnaisesti kunnes olin tullut ainoana nimelläni esiintyvänä harrastajana esiin nostetuksi, joten on aika (jälleen) ottaa opiksi se viisaus mikä on tarjolla.

Keskustelu alkoi Tikan tekstistä elämäntapahistorioitsijoista ja olen heti 9.10.2012 Tapio Onnelan avaukseen todennut

Mutta koska Tikka tunnustaa vain koulutuksen ja palkan aidon historiantutkijan tuntomerkkeinä jään ilolla vuohien joukkoon.

Keskustelu käynnistyi uudelleen 12.8.2013 siitä, onko nimellä välillä. Nimimerkki Vetehinen väittää

Miten historia muuttuu kirjoittajan henkilötietojen mukaan? Ei mitenkään, joten henkilöllisyyden selvittämistä ei tarvita.

Tästä en ole samaa mieltä, sillä oleellista on toki (elleivät tekstistä eksplisiittisesti käy ilmi) kirjoittajan aatteellinen tausta ja aiempi tutkimus/maine. Sen sijaan en esittäisi asiaa yhtä suoraviivaisesti kuin Tapio Onnela

...niin kyllä minusta on aika itsestään selvää, että historiasta väitelleellä ihmisellä on lähtökohtaisesti paremmat tiedot asiasta kuin jollakin puolivillaisella nimimerkillä, joka ei edes perustele kantojaan.

Minkä jälkeen palattiin otsikkoon, kun nimimerkki Vetehinen reteästi väitti, että historia on "siitä hirveän yksinkertainen "art", että sen voi kuka vaan lukutaitoinen omaksua ja sisäistää." Kun hän jatkoi "Ilman tutkintoa voi tulla historian asiantuntijaksi ja uskon monen tulevankin.", niin tästähän riemu repesi. Jussi Jalonen tosin aloitti asiallisesti

Historiantutkijaksi suoriutuminen vaatii niin ikään ajattelukykyä, järkeä, johdonmukaisuutta, lähdekritiikkiä ja ennen kaikkea syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä.

Mutta sitten kielitieteilijä Jaakko Häkkinen argumentoi ajan käytöllä, kerran toisensa jälkeen. Tähän tapaan:

Väitöskirjan, lyhyemmän tutkimuksen tai jopa gradun tekemiseen ja alan kirjallisuuden lukemiseen käytetään vuosien ajan hirveitä tuntimääriä, gradu pois lukien yleensä täysiä työpäiviä, siihen verrattuna ei harrastajan "tunti illassa muutamana päivänä viikossa" ole mitään.

Mieleen tulee Lasse Saressalon esitys, jossa tutkimukseen aikaa käyttänyt leimattiin elämättömäksi. Harrastaja tekee väärin niin tai näin. Häkkinen jättää huomiotta harrastajan "uran" potentiaalisen pituuden ja intensiteetin eli heittää ihmisiä kahteen puljuun melko simppelillä kriteerillä. Hän toteaa

Historiatieteessä on omat metodinsa ja periaatteensa – uskottava historiallisen lähteen tulkitseminen on jotain ihan muuta kuin "Saagoissa mainitaan Suomen muinaiset kuninkaat joten ne ovat totta!"

Lopun kanssa olen samaa mieltä, mutta onko todellakin niin, että metodien ja periaatteiden omaksumiseksi tarvitaan fiksattu määrä opintopisteitä? Tai tunteja?

Satunnaisesti tuodaan esiin historian lukemisen ja kirjoittamisen välinen ero, jonka Jussi Jalonen kiteyttää mainiosti:

Ero on siinä, Vetehinen, että historiantutkija on tiedon tuottaja. Sinä taas olet tiedon kuluttaja. Proviisori ymmärtää aina lääkkeiden koostumuksen päälle enemmän kuin se pillereitä napsiva kaveri. Hän myös kykenee arvioimaan sen, milloin joku on mennyt haukkailemaan puoskarien sekoituksia, ja sinun tapauksessasi se on ollut jo pitkään aika ilmeistä. 

Ja jatkaa hieman myöhemmin

Otetaan siis kertauksena: historiantutkijan taidot voi hankkia myös kokemuksella. Ei se edellytä tutkintoa, ei ollenkaan. Max Jakobson kirjoitti "Diplomaattien talvisodan" pelkällä ylioppilaan pätevyydellä. Sama pätee insinööri- ja taloustieteissäkin. Viimeksi keväällä 18-vuotias kalifornialaistyttö keksi kotikonstein supernopean puhelinlaturin ja alle kolmikymppinen jatko-opiskelija osoitti puolivahingossa, että talouskuria puoltaneiden ekonomistien laskelmat olivat päin honkia.

Junnauksen jälkeen nimimerkki Emma-Liisa liittyi keskusteluun mielenkiintoisella ja suoraviivaisella rajanvedolla.

Kyläkirjat eivät ole historioita, vaan historiikkeja. Eli historiantutkimuksen metodit puuttuvat.

Mistä nimimerkki wejoja pääsi kuittaamaan

Entäpä siinä tapauksessa, jos "kyläkirjan" kirjoittaja onkin "oikea" historiantutkija (FT) ja aiheena jo keskiajalla tunnetun kylän historia, joka ulottuu nykyaikaan...?

Erinomainen pointti! Josta ei jatkettu, sillä Tapio Onnela karkasi alkuperäisen otsikon alta esittelemällä harrastajahistorioitsijoiden tyyliksi ja metodiksi, että he (mukaanlukien minä, nimeltä mainittuna) väittävät historiantutkijoiden olevan "suomenruotsalaisten rahoittajatahojen ohjailtavissa. Ilman ainuttakaan näyttöä tai esimerkkiä."

Hyvin mielenkiintoista, kun minä en mielestäni ole moista sanonut. Olin sitä mieltä, että tv-sarjaa "Suomi on ruotsalainen" katsoessa kannatti muistaa, mitkä tahot olivat sitä rahoittaneet. Insinööritaustalla kutsuisin tätä lähdekritiikiksi, mutta alan ymmärtää, että en ymmärrä mitään. Oikein.

Ja olin jopa niin typerä, että vastasin kiukkuisena.

Tosin luonnollisestikin ammattihistorioitsija kuten Tapio Onnela osaa lukea keskustelupalstan tekstiä minua paremmin ja jopa sellaista sisältöä, jota en ole mielestäni kirjoittanut. Ja voi arvioida harrastajahistorioitsijatyylini ja -metodini 42 sanasta. Tutkimus-hutkimuksiini tarttuminen on täysin tarpeetonta, sillä kuten on jo tässä keskustelussa useasti Jaakko Häkkinen todennut, harrastajana en 18 vuodessa ole voinut tehdä niin montaa tuntia historianlukemista puhumattakaan tutkimisesta, että olisin voinut saada jotain aikaiseksi.

(Onneksi tittelin tietokirjailija saa Suomessa rahalla ja parilla omakustanteella kyseiseltä liitolta.)

Minkä jälkeen maltoin lukea eteenpäin Onnelan tekstiä, josta selvisi että

harrastaja tai propagandisti ei pysty tai halua perustella väitteitään vertaisarvioituihin tieteellisiin tutkimuksiin nojautuvilla tiedoilla, näiden käsitysten takaa löytyy useimmiten vanhentunut käsitys Suomen historiasta, kenties jonkinlainen alemmuudentunteen sävyttämä nationalismi, sekä nähtävästi myös päivänpoliittinen propagandan teko.

Tähänkin ryhmään siis ilmeisesti kuulun. Sillä tunnistan itseni myös virkkeestä

Näiltä harrastajilta kyllä löytyy pokkaa pilkata historia-alan asiantuntijoita, mutta kun heiltä tivaa normaalin tieteelliseen käytäntöön perustuvia näkemyksiä niitä ei koskaan saada.

Joskaan en muista, että minulta olisi koskaan tivattu "normaalin tieteelliseen käytäntöön perustuvia näkemyksiä". Jos kommenteilla viitattiin ensisijaisesti nimimerkki Vetehiseen oliko asiallista ja rehellistä sekoittaa nimeni keskusteluun?

Kuva: Två pojkar som brottas eller slåss. Halland. Nordiska museet via Wikimedia

Kun Suomen kouluihin haettiin oppia ulkomailta

Amerikkalainen Charles Loring Brace kertoo kirjassaan The Norse-folk: Or, A Visit to the Homes of Norway and Sweden (1857) todennäköisesti elokuussa 1856 tapaamastaan suomalaisesta nuorukaisesta:

I met to-day a young gentleman from Finland. He had come over to make inquiries of Mr. Siljestrom, in regard to the improvements he had brought back from America in the school-system.

Kyseisen Siljeströmin etunimet olivat Per Adam ja hänen wikipedia-sivunsa vakuuttaa Amerikan opin saaneen lukijoita ja kuulijoita. Sieltäkös se pohjoismainen menestys kumpuaakin? Siljeströmin pedagogisia teoksia referoitiin Suomessa ruotsiksi ainakin Kuopio Tidningin numerossa 24.11.1856.

Ja aikanaan kouluista tuli siis niinkin edityksellisiä kuin tässä kuvassa lehdestä Savikukko 1901.

Charles Loring Bracen wikipedia-sivulle ei ole mahtunut mainintaa vierailusta Pohjoismaihin. Näin vaikka tekstiä riitti kokonaiseen kirjaan ja miehelle oli ehtinyt muodostua käsitys naapurimaan asukkaistakin:

This gentleman, like all the Finlanders I have met, was very guarded; yet you could not help remarking a certain depressed or sad expression, both in his appearance and in the few words he said of political matters.

My friends say this depressed feeling is generally true of the Finlanders. You instinctively know it is the shadow of despotism. 

Hmmm... kansanluonteemme autonomiakauden tuotetta? Jota ennen olimme (tietenkin) ihan samanlaisia kuin ruotsalaiset...?

Lehtileikepinosta

Kuva: Lehtikärryt Helsingin kadulla (Mariankadun ja Aleksin kulma?) 20.6.1941. SA-kuva 20070

Sukututkimus DNA:lla on minua hieman kutkuttanut, mutta Matti Kalliokosken kolumni Hesarissa 30.6.2013 pysäytti jo otsikollaan: Kenelle haluaisit luovuttaa tiedot geeneistäsi? Kerran luotu tieto saattaa vaikuttaa pitkäään ja arvaamattomasti ja kertoo itseni lisäksi muista.

Elokuun Yhteishyvässä Nostalgian tuoksua tarjosi Lemon Juice & Glycerin, jonka "sitruunainen resepti on säilynyt lähes muuttumattomana yli 60 vuotta". Käsivoide tuotiin markkinoille vuonna 1952 ja sen oli tarkoitus olla "ihannoitua Amerikan luksusta" "johon myös työläisperheen äidillä olisi varaa".

Helsingin Sanomissa 31.7. kerrottiin varsin erikoisesta historiallisen ajan "arkeologiasta". Maanmittari Klaus Wesa on kuokkinut Malmin lentokentällä esiin kivikirjaimia, joilla on kirjoitettu Helsinki. "75 vuodessa materiaali on uponnut ja levinnyt maahan. Alkuperäinen teksti on nyt parinkymmenen sentin syvyydessä."

Vapaaehtoisvoimin on pystytetty Lieksan Rukajärvikeskus (HS 2.8.2013), jossa on "yksityiskohtaiset tiedot 2750 Rukajärvellä kaatuneesta. Siellä on tallessa 7000 valokuvaa, yli 15000 sivua muistelmia, 700 ääninauhaa, 130 videohaastattelua, rintamalla tehtyjä puhdetöitä."

Ville Rannan Kyllä eikä ei sai Hesariin kaksi sivua 13.8.2013. Oman lukukokemukseni jättämään kysymykseen historian esityksen tarkkuudesta Ranta on todennut "Melkein kaikki henkilöhahmoni ovat todellisia henkilöitä ja monet heidän elämänsä käänteet ovat tapahtuneet oikeasti." Toimittajalle riittää, että päähenkilö "löytyy jopa Wikipediasta" eikä hän problematisoi Rannan ei-orjallista historian noudattamista, jota tämä kuvaa sanoen "Hahmojen rakentaminen on kuin jazzin improvisointia, jossa tuttua melodiaa viedään uuteen suuntaan."

Jaakko Kangasluoman 15.8.2013 julkaistun kolumnin aiheena on Päättymätön valokuvatuokio, jonka valossa hänen tyttäriensä ensimmäisinä vuosina

"Ihmisten pääasiallinen ravinto koostui korvapuusteista ja vaihtelevin tavoin muotoillusta voitaikinasta. Ruoka nautittiin kahviloissa, yleensä pillimehun kanssa. Isä eli kahvilla."

Toki kotonakin syötiin. Vauva-aikaan ravinto oli värikkäitä töhniä, jotka hierottiin kasvoihin ennen syömistä. Toimituksen aikana kuului nauraa hysteerisesti. Myöhemmällä iällä syötiin lähinnä kakkuja. [...] Sukulaisten ja ystävien läsnäolo oli jatkuvaa ja poikkeuksetta ongelmatonta. Hekin söivät kakkuja."

Tietolähteiden äärelle

Agricola-sivuston linkitys lähteisiin muuttui viime lokakuussa, mutta asiasta ei ole ollut suurempaa meteliä missään. Minua toppuuteltiin jossain vaiheessa, mutta eiköhän nyt ole jo aika kertoa kokonaisuudesta jotain.

Historian äärelle muodostuu neljästä osasta: Sähköiset aineistot, Historiaa aiheen mukaan, Historian organisaatiot sekä Historiantutkijan työkalut ja tiedonlähteet. Helpoimmin on selitettävissä Historian organisaatiot, joka on otsikon mukainen linkkilista.

Tavanomaisia linkkilistoja ovat myös Historiantutkijan työkalut ja tiedonlähteet. Näihin sisältyy "Hyödyllisiä oppaita, sanakirjoja ja tietokoneohjelmia historiantutkijan avuksi", "Historia-aiheisia blogeja, foorumeja, julkaisuja ja muita sivustoja" ja "Tietoa apurahoista, tutkimusprojekteista ja -palveluista sekä työpaikoista".

Historiaa aiheen mukaan on myös linkkiluettelo, mutta yksittäinen linkki on voitu kategorisoida useampaan paikkaan. Listoista voi joko avata ulkoisen sivuston suoraan tai käydä kurkkaamassa siihen liittyvän kuvauksen ja muut asiasanat.

Jos ulkoisella sivustolla digitaalisia alkuperäisaineistoja tai viitetietokantoja ja aineistoluetteloja, kyse on sähköisestä aineistosta, joka on siis neljännen osion alla.

Aineistoja voi hakea aineistotyypin, ajan tai teeman mukaan. Itselleni aika tuntuu luontevimmalta haravointitavalta.

Jos haluaa lisätä sivustolle resursseja, ohjeistusta on tarjolla. Rekisteröityminen vaaditaan.

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat. Teokset: Berndtson, Gunnar: Uusmaalainen talonpoikaistyttö, Nylund, Felix: Mietteissä ja Frosterus, Hanna: La Méditation.

Elokuun keskellä

8.8.

• Edistystä. Kirjatiedosto meni kerralla @bodsuomi . Vaikka taas resoluutiovalitusta vaikka 13 megan pdf ?! Teen jotain väärin? 
• "For as much as I paid I'm a little upset that this isn't a new painting."
• Naishistoriaa ilmestynyt hiljattain ja hiljaa. Tuula Vuolle-Selki: Vera Hjelt 
• Väitös: 16.8. Opettajako tarpeeton? Opettajan antama ohjaus vaikuttaa oppimistavoitteiden saavuttamiseen(Harmoinen)
• Ahaa? "Pariisista sai alkunsa käsitys Suomesta jääkarhujen asuinalueena." kun kipsiset karhut jäivät maalaamatta.

9.8.

• After WWII, "many Finnish people from the Leningrade and Karelia area were deported to the Lena Delta area." 
• Olin @Glossa_ry:n toinen Twitter-seuraaja! (Joskus voisi liittyäkin?) 
• 8 minuutin katsaus "The Art of Portrait Photography" valokuvaajien äänellä ainakin tavikselle antoisa.  
• Köyliö-seuran Kuva-hanke valittu Vuoden kotiseututeoksi. Syystä, onnittelut Satakuntaan!
• Olette kaikki nanoserkkujani?

10.8.

• Kuuntelin viimeisimmän @HardcoreHistory jakson. Upea, taas kerran. Neljän tunnin pätkä USA:n sotahistoriaa, jossa yhteyksiä lähihistoriaan.

12.8.

• Visualization Metaphors: Old & New
• Social media, research and museum curatorship — a concrete example
• Julia och abc från 1945

 13.8.

• "Infographics today are mostly pointless decorations around a few simple facts that add nothing meaningful." 
• Vau! Getty tarjoaa vapaitten kuvien lisäksi taulun omistustiedot. Söpön pupun omisti kuningattaremme Kristiina! 
• Piikkilangankiristäjä ja Hitlerin kosto - tutkija väitteli kulkuneuvojen lempinimistä | Yle Uutiset | yle.fi
• "Ennen vanhaan lopetimme melkein kaikki kirjeemme kirjaimin: D.L.i.d.s." Tyyni Tuulio: Elämä ja Eeva. 1932

14.8.

• Kuten arvasin @bodsuomi toimitus tuli ennenkuin ehdin odottaakaan. Pieni koko tosi siisti,piristää sateisena päivänä!
• The BlogForever project: "a weblog digital repository designed to store, preserve, disseminate and aggregate blogs" 
• Arkistomarkkinoinnista hyvä teksti @ollialm:lta. Suomeen lisää @UkNatArchives meininkiä!
• Brittien valloituksiin/hyökkäyksiin lienee kartassa laskettu myös liittolaisensa??

 15.8.

• Miksi RAÄ jakaa kuvia ilmaiseksi, mutta Museoviraston pitää laskuttaa niin, ettei sen kuvia käytetä missään? Selitys. 
• Kokemuksia tietokoneharrastamisen arkipäiväistymisestä -kysely avoinna lokakuun 2013 loppuun asti.  
• Olavin pyhiinvaellusreitti Trondheimiin uusavataan syyskuussa, jolloin on kivat säät vaeltaa pohjoisessa?
• "Suunnilleen yhteen tekstiviestiin mahdutettiin siis päivän kohokohdat." Tai twiittiin!
• "A Martian anthropologist [...] something unutterably holy in day’s passage into night" 

 16.8.

• Kuvaus linnamäelle noususta Somerolla  
• Google poems on history
• R&A:n ohjelmistossa elokuva marilaisista. Trailer antaa viitteitä kulttuurisukulaisuudesta kieliyhteyksien lisäksi.
• Paikallishistorioiden (ja väitöskirjojen) tekijöiden ei kannattaisi "dokumentoida" sukulaisuuksia ilman lähteitä.

Sotilaat ahdingossa Varsinais-Suomessa

Mynämäeltä kirjoitti elämästään 26.7. 1797 sanomalehteen Inrikes tidningar armeijasta eronnut kersantti Adolph Breitholz. Kirje julkaistiin 12.9. varustettuna paikallisen papin totuudenmukaisuuden vakuutuksella ja on leikelty tuohon vasemmalle esille.

Adoph kertoo asuvansa surkeassa mäkituvassa ilman omaisuutta. Vaimo on ja 7 alaikäistä lasta. Ravinto ja vaatetus on armollisten antajien varassa.

Sama ilmoitus julkaistiin myös Åbo Tidningar - lehdessä ja on kopioitu talteen sukuyhdistyksen sivuille.

***

Kolme vuotta myöhemmin, tarkemmin sanottuna 15.8.1800, julkaistiin Inrikes tidningar -sanomalehdessä kapteeni G. J. Wellingkin kirje, joka on leikattu esille alle. Wellingk asui Turussa Hämeenkadun päässä, toinen talo tullihuoneelta päin katsottuna. Wellingk oli hänkin elänyt avuliaiden ihmisten varassa, mjutta nämä olivat kaikki nyt joko kuolleet tai muuttaneet pois kaupungista.

Hiskin mukaan "Capitainen Gotthard Johan Wellingk" kuoli 29.5.1804 73-vuotiaana ja haudattiin Kaarinan kirkkomaahan. Mies löytyy Juha Vuorelan kokoamasta sukutaulusta ja paljastuu, että hänellä oli anomuskirjeen aikaan 18-vuotias poika.