Arkistoista ja digitaalisesta tutkimuksesta

1) Kansallisarkiston paikallishistorian digitointihankkeessa on julkaistu Suodenniemen topoteekki ja luvattiin kesäkuussa, että "lähiaikoina avautuvat myös Ikaalisten, Mikkelin, Kaarinan Piikkiön ja Mäntsälän topoteekit. Lisäksi syksyllä on tarkoitus käynnistää Saamenmaan alueen topoteekki."

2) Kun Suomessa käytettiin jo digitoituja sanomalehtiä Scandiassa julkaistiin 2011 Christian Widholmin artikkeli Från massmedium till mikrosurrogat. Några reflektioner kring den mikrofilmade dagstidningen som källa. Tänä kesänä Matts Lindström puolusti väitöskirjaansa Drömmar om det minsta: Mikrofilm, överflöd och brist, 1900–1970.

3) Artikkelia Menneisyys taipuu biteiksi hitaasti kehuttiin.

4) Opinnäytteitä, jotka mielestäni liittyivät otsikkooni

• Pallari, Petra: Calamnius-suvun arkisto Oulun maakunta-arkistossa yksityisarkistona ja elämän kuvaajana 
• Ekman, Marianne: Muistiorganisaatioiden aineiston transkription ja sisällönkuvailun joukkoistaminen
• Jokinen, Iiris: Vainajan sähköisen viestinnän yleisseuraantona siirtymisen estävät seikat
• Malin, Anna: Kettutytöistä kansalaisaktivisteiksi : Oikeutta eläimille -järjestön toiminnan tallentuminen Kansan Arkistoon
• Rune, Matilda: HBTQ-historia i arkiv : Var finns den och hur ser den ut?
• Pettersson, Eva: Spelling Normalisation and Linguistic Analysis of Historical Text for Information Extraction 
• Ekman, Johan: Bilder av text: Digitalisering som remediering
• Andersson, Joakim Bilder som informationsbärare: En jämförande studie av bilder i arkiv

• Brandt, Zippy: Ordningsprinciper, informationsbehov och politisk makt: En arkivvetenskaplig fallstudie av arkivförteckningar i det kungliga kansliarkivet cirka 1540–1878
• Sundquist, Maria: Effektiv och transparent, men subjektiv och sårbar: En studie av arkivariers syn på den verksamhetsbaserade arkivredovisningen
• Toivonen, Juha: "Siihen kuuluu kaikki" - Arkistotietopalvelun työnkuva ja tietämys kaupunkien keskusarkistoissa
• Salonen, Juho: Sota-arkiston liittäminen arkistolaitokseen vuonna 2008 : vaiheet ja muutosprosessi työntekijöiden kokemina 

• Dündar, Hayri: Digital Library evaluation in Swedish academic libraries: A critical study
• LAVIKAINEN, VILLE: Alakoulun opettajat, lukiolaiset ja historian harrastajat internet-tiedon hyödyntäjinä. Kansallisen digitaalisen kirjaston käyttäjätutkimus

Tuliaislehdistä luettua

Sorruin taas Tukholmassa ostamaan lehtiä, mutta tällä kertaa sentään luin niitä jo paluumatkalla.

Släkthistoria 6/2017 oli "pakko" ostaa nähdäkseni miten sukututkimusta Suomessa on siinä ohjeistettu. Herregud, mikä sekasotku! SAY:n väitetään syntyneen 1500-luvulta alkaen ja henkikirjoja olevan digitoituina vain 1800-luvulta. HisKi selitetään reittinä Kansalliskirjaston digitoimiin kirkonkirjoihin. Eikä mainita ollenkaan sen alkuperäistä hakutoimintoa!

Ainoa artikkeleista kiinnostanut oli katsaus entisajan rangaistuksiin. Se osoittautui ajanjaksoja sekoittavaksi ja osin muuhun lukemaani nojautuen virheelliseksikin.

Eli tämä ensi vuonna kerran kuukaudessa ilmestyväksi muuttuva lehti ei vakuuttanut. Ainoa hyödyllinen osuus oli Tukholman suomalaisesta seurakunnasta asiantuntijavastaus, jossa oli jotain minulle uutta.

Populär historia 9/2017 puolestaan tarjosi Ihan Oikean Historiantutkijan Annika Sandénin kirjoittaman pitrkähkön katsauksen lapsuuden historiaan keskiajalla ja 1600-luvulla. Lähteenään viime vuonna ilmestynyt Eva Österbergin kirja De små då - perspektiv på barn i historien ja omat tuomiokirjapoimintansa. Jaksaisipa joku tehdä vastaavia 1700- ja 1800-luvun oikeuspöytäkirjoista!

Toinen läpilukemani juttu käsitteli isorokkoa ja rokotusta lähes nykyaikaan asti. Mainitsematta ollenkaan 1700-luvun rokonistutuksia Euroopassa ja Ruotsin valtakunnassa! (Kaipaatko lisätietoa? Rokonistutuksesta)

Lelu- ja sarjakuvamuseossa

Vuoden alussa ostettujen Tukholman tarjousristeilyiden viimeinen tuotti päänvaivaa. Ahkerallakaan selailulla en löytänyt uutta näyttelyä tai muuta ennen näkemätöntä ja ongelma ratkesi vasta kun aloin hytin ajanvietteeksi ladata Vetenskapsradio historian jaksoja. Tuoreimmassa vierailtiin juuri avautuneessa museossa! Siis sinne tiistaina.

Matkalla satamasta osui silmiin ulkomainos, joka olisi myös voinut johdattaa kohteeseen.

Menomatkalla kuuntelemastani radiojutusta selvisi, että esillä on 40000 esinettä. Niitä tuli museossa heti vastaan (vaikeasti kuvattavassa asetelmassa) pari tusinaa. Ilman kylttejä. Pleksiaidoissa käden mentäviä reikiä - oliko tarkoitus lääppiä?

Prologin isokokoisten lelujen jälkeen kullakin teeman/aiheen vitriinillä oli kosketusnäyttö. Kivana ratkaisuna pidin sitä, että esittely oli kirjoitettu kolmesti: superlyhyenä, pikkasen pidempänä aktivaatiokysymyksin varustettuna ja asiallisen pitkänä.

Näytön esine-esittelyyn ei tietenkään voitu ahtaa kaikkia leluja, mutta nostot olivat minusta turhan vähäisiä ja esinetekstit useimmiten minimaalisia.

Saksalainen liesi 1930-luvulta keskellä kuvaa (ehkä 10-15 cm korkea) toimi oikeasti sähköllä!

Myös näillä samankokoisilla on saanut kattilat kuumaksi. Valurautaisessa  (noin vuodelta 1900) voi ilmeisesti polttaa mitä haluaa ja oikeanpuoleinen (ei ajoitusta) lämpenee alkoholia polttamalla.

Oikeassa reunassa oleva nukke 1840-luvulta esittää Jenny Lindiä - julkkiskulttuuria!

Radio-ohjelmassa oli esillä edistyksellinen rata, jossa piti kulkeman kuninkaanlinnasta joskus löytynyt kumipallo. Radan näin, mutta palloa en. Yhdessä kohtaa (jos kuvasta kalliota vasten erotatte) pallon olisi ilmeisesti pitänyt räjähteen voimalla singahtaa ylöspäin.

Muuta modernia tahi innovatiivista en havainnoinut ja itse tekeminen loisti poissa olollaan. Viron kansallismuseon tapaan oli pyöreitä rakennelmia, joihin olisi voinut ryömiä keskelle katsomaan 360 asteen näkymää. Lattianrajassa oleva alle neliömetrin aukko ei houkutellut kokoistani aikuista.

Radiojutun perusteella lelumuseoille ominaiseen tapaan oletetaan kävijöiden tulevan nostalgisoimaan nuoremman sukupolven kanssa ja siksi on OK, että tietoa on vähän ja visuaalisia ärsykkeitä yllin kyllin. (Tiistaisin tarjotaan ilmainen sisäänkäynti, jos mukana on kolme sukupolvea.) Mutta lukemieni esinekuvausten ja oman arvioni perusteella kokoelman esineet olivat pääasiassa 1800-luvun lopusta 1950-luvulle. Eivätkö nykyisovanhemmat ole eläneet nuoruutensa 1960-luvulla? Ellei nyt niin muutaman vuoden kuluttua ainakin.

Museon sarjakuvapuolta oli vaikea hahmottaa. Esillä oli strippiä ja lehden kansia sekä Ruotsista että Yhdysvalloista. Aikajana alkoi 1800-luvun lopulta ja taisi jatkua ihan nykyaikaan. Oli kronologiaa, teemaa, Disneytä ja Tintiniä. En saanut itse mitään irti.

Museo on hinnakas, mutta jos on kiinnostunut esineistä ja 1900-luvun alkupuolen historiasta, niin käynti voi kannattaa.

Helppoja kysymyksiä?

Ylioppilaskirjoitusten uudistus on ollut puheenaiheena viimeiset vuodet eivätkä kokeet ole oleet siinä mallissa kuin minä ne suoritin enää aikoihin. Tämä uudistusinto ei ole nykyajan ilmiö.

Viipurilainen hupilehti Ampiainen teki numerossaan 7/1910 käänteen tekevän ehdotuksen kokeille, joita tuolloin oli pidetty vaikeina. "En ole kertaakaan julkisuudessa nähnyt valitettavan sitä, että ne ovat liian helppoja, mutta alituisesti, että ne ovat liian vaikeita."

Mutta miten päästä tästä pälkähästä? Rientäköön jokainen sensijaan että veisaa valitusvirsiä U. S:ssa ehdottelemaan helpompia, yleistajuisempia kysymyksiä ylioppilaskokelasten vastattavaksi. Näitä saadaan silloin lajiteltu valikoima, eikä tutkintokomitealla ole muuta tehtävää kuin poimia niistä tarpeellinen määrä kullakin kerralla käytettäväksi. Näin saa se "yxinkerdaisten kysymysden ja vastauxien" avulla selvän, ketkä ovat kypsyneet saamaan valkosen lakin.

Ampiainen ei jättänyt asiaa tähän vaan kirjoitti maaliksi 25 kysymystä. Ovatko nämä sitten helppoja?!

• Mistä tiesi Konstantinopolin kokous v. 381, että keskiaika oli alkanut? 
• Mistä se tuli, että neljäs ristiretki oli vasta kolmannen ristiretken jälkeen?
• Miksiei Shakespeare ole pitkiin aikoihin antanut uutta näytelmää Maaseututeatterin näyteltäväksi?
• Missä tutustuivat Pietari Suuri ja Kaarle Kustaa Bertelsköld toisiinsa?
• Kuinka paljon pienempi Pipin pieni oli Kaarlo Suurta?
• Kumpi on suomalaisessa runoudessa huomattavampi henkilö, Hanssin Jukka vaiko Hallin Janne?

Viimeistä aloin selvittelemään, sillä Hallin Jannen tunnen, mutta Hanssin Jannea en. Verkkohaun kaikki päällimmäiset osuman käsittelivät ilmavoimien kuljetuskonetta, joka oli saanut nimen Hanssin-Jukka sodan aikana. (Wikipediasta opin, että sodassamme oli myös lentokone Hallin Janne!)

Aikani selattuani sain kiinni puukkojunkkarista Hanssin tai Anssin Janne, joka esiintyy laulurunoudessa Hallin Jannen tapaan. Yhden voi kuunnella tästä.

Historian ja kirjallisuuden jälkeen kysymyksissä oli myös luonnontieteellisiä aiheita

• Miksi koululaiset kulkevat Torkkelilla niin leveässä rintamassa, etteivät vastaantulijat ohi pääse?
• Miksi nestemäisten aineitten pinnat ovat pyöreät, kuten näkyy kiuluista, sangoista, korvoista, tynnyreistä, pulloista j. n. e.
• Viipurista Lappeenrantaan on 51 kilometriä. Välillä on eräs tila, johon Viipurista on 27 kilometriä ja Lappeenrannasta siis 24 kilometriä. Todista että tila on lähempänä Viipuria kuin Lappeenranta. 
• Miksi eivät opettajat oppilaittensa osaamiseen nähden milloinkaan noudata vanhaa totuutta errare humanum est?

Näitä miettiessä.

Kuva kirjasta "Skämtbilden och dess historia i konsten" (1910) via Flickr Commons

Kerran kuulutetut 1787-1788

Lisää Dagligt Allehandasta löytyneitä suomalaisia.

14.7.1787: Suomesta kotoisin oleva piika Lovisa Åberg oli karannut palveluspaikastaan Tukholmassa 9.7.1787 jonkinlaisten epäilysten herättyä. Tuntomerkit: "Warandes hon något mörk i ansigtet med swarbruna hår och ögonbryn samt spetsig näsa; klädd i brun Klädes-tröja, blå och hwit randig Bomulls-kjortel, röd och hwit Bomulls-näsduk om halsen, swart Tafts-mössa och swart Silkesduk om hufwudet, hwita Bomulls-strumpor och swarta Läderskor eller grå Klädes-tofflor."

20.7.1787: Ruotsin konsuli Viipurissa kuulutti Ruotsin kruunun alamaisia Ruotsissa, Suomessa, Karjalassa tai Savossa, joilla oli nimi Hattenius ja/tai olivat sukua Viipurissa joitakin vuosia aiemmin kuoleen porvari ja tullikirjuri Didrich Stråhlmanin vaimolle Elisabet Hattenialle. Joukkoon uskottiin kuuluvan Elisabeth Hellberg, jonka piti asuman tai työskentelemän Tukholmassa.

Verkon sukutaulusta selviää, että Hattenius oli kuollut 9.8.1770 ja Stråhlman 9.11.1786.

14.8.1787: Etsinnässä Loviisassa syntynyt Helena Selin.

19.11.1787: Tukholmassa käymässä oleva rouva Suomesta kuuluttaa Helsingin pitäjästä kotoisin olevaa kauppakirjanpitäjää Johan Hammarin.

19.5.1788: Porilaisen Charlotta Christina Aspin olinpaikasta epäselvyyttä. Nainen löysi tiensä takaisin Poriin, jossa meni (porvariluettelon mukaan) vuonna 1790 naimisiin Fredrik Argelanderin kanssa.

29.5.1788: Kauppias Kaskisista, Henric Grönblad, oli marraskuussa 1787 otettu Tukholman työhuoneelle ja sieltä karannut. Hänet oli otettu kiinni Vaasan läänissä ja lähetetty takaisin Tukholman työhuoneelle, jossa hänen piti sovittaa 247 riikintaalerin velka. Grönblad karkasi uudelleen 24. ja 25. toukokuuta välisenä yönä. Tuntomerkit: "bruter något på Finska, 27 år gammal. medelmåttig til växten, til utseendet i ansigtet mörk och koppärrig, med mörka hår och ögonbryn, jämte et stort ärr på öfra läppen Byxor, hwita Ullstrumpor och Pjexor med röda Band omkring, samt swart Hatt på Hufwudet."

Mikä on "arbetshus" Tukholmassa 1788? Köyhille tarkoitettu arbetshus avautui vasta 1800-luvulla, tosin löytyy tulkinta (pdf), jonka mukaan työhuoneet 1700-luvullakin liittyvät köyhäinhoitoon. Kehruuhuoneesta Tukholmasta on  mainintoja, mutta miehille määrätty työ ja sen tekopaikka eivät osu verkkohakuihini.

Verkon sukupuun mukaan Henrik kuoli vanhana miehenä Kaskisissa eli jotenkin asiat järjestyivät.

6.6.1788: Renki Matts Mattson 17.5.1788 illalla lähti laillisesta palveluspaikastaan Usarin tilalla, Männäisten ruukin alla Kalannissa. Tuntomerkit "endast talar Finska Språket och efter beskifning är emellan 24 och 30 år gammal, hwitlätt och koppärrig i ansigtet, med ljusa hår, wid afwikandet hafwa warit klädd i hwita Wallmars-Kläder". Renki oli niin arvokas, että kuulutus julkaistiin uudelleen 13.6.1788.

5.7.1788: Kuulutuksessa Greta Bäckman, joka oli tullut kaksi vuotta aiemmin Suomesta ja oli nyt tiettävästi jonkun everstin palveluksessa viitisentoista kilometriä Tukholmasta etelään.

Avioero on hauska juttu?

FB:ssä sanomalehtileikkeitä jakavat ovat löytäneet hittituotteen avioeron hausta. Esimerkiksi eilen aamulla Yle historia teki tämän päivityksen.

Sunnuntaiaamuna 7:n ja 8:n välillä parikymmentä tykkäystä (hetkeä myöhemmin reaktioissa myös nauru-emoji). Sille, että runsas sata vuotta sitten  mies, josta kukaan peukuttaja tuskin tietää mitään, oli päättänyt ottaa avioeron. Yksi kommentoija tägitti Hirvonen-nimisen tuttavansa saatteella "onko nää jotain teidän esi-isiä?" Tajusiko, mistä oli kyse?

Kuten tilastoista näkee oli karkaaminen (todellinen tai yhdessä sovittu) yleinen syy avioeroon. Avioerot eivät olleet kovin yleisiä, mutta satoja ilmoituksia runsaan sadan vuoden takaa on lukujen perusteella vielä löydettävissä, jaettavissa ja naurettavissa.

Oma kommenttini Yle historialle kuului "Kärsivällinen? Vuosi ja yksi päivä on lain vaatimus. Oletteko ottaneet yhtään selvää siitä, mitä jaatte?" Sain vastauksen "Tietenkin faktojen täytyy olla kunnossa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö historiasta voisi löytyä vähän huumoria nykyihmisten silmissä." Perässä tietenkin hymiö.

En ole vakuuttunut toimittajien ymmärryksestä ja ainakaan informaation jakaminen ei siis ole motiivinsa. Minkä todisteeksi vastaava esimerkki alle viikon takaa.

Kundi ei voi solmia uutta avioliittoa kun edellinen kihlaus voimassa. Ja tämäkin on naurun asia kommentoijien silmissä.

Olen itse täällä jakanut edellisiä vastaavia kuulutuksia 1700-luvulta. Tarkoitukseni ei ole ollut viihdyttää, vaan monipuolistaa kuvaa menneisyyden elämästä: kaikki suhteet eivät olleet auvoisia. Ja mahdollisuuksien mukaan olen yrittänyt ottaa selville henkilöiden taustoja ja toisinaan muistanut selostaa, että ilmoitukset olivat lain vaatimia. Ilmeisesti tästä syystä eivät suurempaa kiinnostusta koskaan herättäneetkään. Vielä yksi Ylen tyylinäyte siltä varalta, että joskus päätän yrittää yleisökosiskelua.

Onko Juholan Mikolla kesäheila vai onko sattunut jotain vakavampaa? Emäntä näyttäs jo erolla uhkaavan.
Sosialidemokraatti, 1912 pic.twitter.com/4SWNjIAblc

— Yle Historia (@ylehistoria) July 9, 2017

Toinen pätkä esitelmämaratonia

Se, että Föredragsmaratonin lauantaiaamuna 5:20 alkaneessa osuudessa Ruotsalaisen teatterin permannolla riitti joka katsojalle kaksi omaa riviä, ei ollut yllättävää. Valitettavasti en nähnyt mikä tilanne oli aamuyöllä.

Setin aloitti Johanna Wassholm erinomaisella esityksellä juhla- tai merkkivuosivietännästä. Hän kertoi vuodesta 1909, jolloin venäläiset halusivat muistaa Haminan rauhaa ja suomalaiset Porvoon valtiopäiviä. Jälkimmäinen kiellettiin yleisillä paikoilla ja suomalaiset protestoivat pysymällä kaukana venäläisen hallinnon tilaisuuksista. Vaikka Rauhan kappeliin pari vuotta sitten törmäsin, jäi konteksti ymmärtämättä.

Wassholm epäili, että ensi vuoden muistovuodesta voi tulla vastaavasti jakautunut. Hän myös totesi, että juhlinnassa on aina poliittinen tarkoitusperä. Kai sellainen on Suomi100:ssakin?

Derek Fewster kertasi mallinsa Suomen esihistorian käytöstä kansallisaatteessa. Olin kuullut vastaavan tammikuussa ja heinäkuussa, mutta kestää toistoa. Eli en vielä osaa sujuvasti.

Susanne Österlund-Pötzsch puhui suomenruotsalaisten siirtolaisuudesta. On laskettu, että ovat muuttaneet suhteellisesti enemmän ulkomaille, mitä en ollut esimerkiksi Amerikan siirtolaisuuden parissa pyöriessäni ymmärtänyt. 

Rita Paqvalén selosti ruotsinkielisen HLBT-yhteisön historiaa ja järjestäytymistä. Historiallinen esimerkkinsä Tammisaaresta sen naisille suunnatun opettajaseminaarin aikaan herätti. Ei kuvittelemaan lesbosuhteita kaikkien opiskelijoiden välille, mutta huomaamaan, että tästäkin porukasta mielikuvani oli turhan kuuliainen, vakava ja homogeeninen.

Ainur Elmgrenin aiheena oli 1900-luvun alun streotypia suomalaisista villeinä metsämiehinä, joita piti kesyttää ja kasvattaa. Mutta samalla rajumpaa kohtelua saivat todella luonnon varassa asuneet kolttasaamelaiset, joista edelleen tiedän häpeällisen vähän. Kuvatekstistä bongasin kuitenkin Kuun metsän Kaisa -elokuvasta tutun sukunimen.

Tammisaaren vankilaleirin olen yhdistänyt lähinnä 1920-luvun poliittisiin vankeihin, joten Sture Lindholmin katsaus kammottaviin oloihin kesällä 1918 oli uutta ja hyvää tietoa. Lindholmin aiheesta kirjoittama kirja ilmestyy nyt syksyllä suomenkielisenä käännöksenä.

Christoffer Tigerstedt puhui puolen vuosisadan aikana tapahtuneesta alkoholinkulutuksen kasvusta ja alkoholikulttuurin muutoksesta. Kyse omasta elinajastani, mutta enpä ollut tajunnut, että muutos oli niin merkittävä.

Minna Sarantola-Weiss palasi väitöskirjansa sohvaryhmiin. Kotien (ja kulutuksen) muutos on kiehtova aihe, mutta ahaa-elämys syntyi 1970-luvun sisustustyylien moninaisuudesta. Juuri eilenhän Henrik Meinander oli esittänyt, että vielä 1968 elettiin yhtenäiskulttuurissa ja ainakin sisustusmielessä se piti paikkansa? No, ei oikeastaan, sillä aiemminkin oli muotia seuraavia ja perinteissä pysyviä. Mutta nyt voitiin tehdä valinta lukuisten eri tyylien välillä.

Anna-Maria Åström käsitteli helsinkiläisyydestä keräämäänsä muistiaineistoa. Minä vaan ajattelin sitä, että talohistoriiikkia tehdessäni en keksinyt mistä sitä olisi kysynyt.

Henrika Tandefeltin aiheena oli otsikon mukaan runoilijakoti Porvoossa ja luulin kuulevani Runebergistä. Ehei, 1920-luvulla ruotsiksi kirjoittavien yhdistys sai lahjoituksena 1760-luvulla valmistuneen kivitalon, joka annetaan kodiksi jopa vuosikymmeniksi jollekin kirjailijalle tai runoilijalle. En ollut talosta kuullut enkä sitä Porvoossa tietääkseni nähnyt. Mutta muistan väittäneeni 1802-kirjassa jotain Porvoon kivitalojen lukumäärästä ja toivon, ettei siinä ole suurta virhettä. 

Lopuksi Aapo Roselius kertoi vuoden 1919 heimosodista. Taisin olla väsynyt, sillä en saanut esityksestä otetta. Viroon lähteneet lähetettiin pikaisesti takaisin rikollisuuden tähden? No, ainakin tuli selväksi, että verisen sisällisodan jälkeen hurmeen himo oli vielä huomattava.