Lisa Sillströmin monet suhteet

Kymmenen vuotta sitten työstäessäni kirjaani Mikvalasta Martinsuoksi törmäsin Porin Sillströmeihin saamatta heistä täyttä tolkkua. Perhe on jäänyt kaihertamaan mieltäni, mistä blogissa vasta merkkinä kirjoitus Kivalteri Heikki Hannunpoika Porin kreivikunnasta. Aina välillä olen Sillströmien pariin palannut ja sitten tuskastunut uudelleen. Viimeisimmällä kierroksella luulisin vihdoin saaneeni alkupisteeni eli Lisa Sillströmin elämän kokoon.

Elämänsä lopun rippikirjojen mukaan Lisa oli syntynyt 21.9.1717. Muiden lähteiden perusteella olen samaa mieltä kuin Alex Paltschik, kyseessä on Porin kastelistaan merkitty Johan Hendrichssonin (Gevaldier/Sillström) 14.9.1717 syntynyt Elisabetha-tytär, joka on merkitty henkikirjaan 1735.

Muutamaa kuukautta myöhemmin eli 20.4.1735 tämä porvarin tytär vihitään Porissa Nils Påhlssonin kanssa. Heille syntyy ainakin kolme lasta (Johan s. 15.4.1736 Pori k. 25.8.1736 Pori, Mickel s. 13.8.1737 Pori k. 15.12.1739 Pori ja Lisa s. 27.6.1740 Pori k. 21.11.1740 Pori). Nils Pålhsson kuoli Porissa 15.4.1741. Yhteys Lisan perheeseen on selvä, sillä Lisa ja Nils ovat samalla rippikirjan sivulla.

Pikkuvihan aikaan Lisa oli siis noin 24-vuotias leski, jonka kaikki lapset ovat kuolleet. Onko hän se "Lijsa Sillström", joka 15.11.1743 Porissa synnyttää avioliiton ulkopuolella "venäläisen kapteenin" tyttären? Hyvin todennäköisesti.

Avioton lapsi selittäisi säätykiertoa alaspäin. Tällaiselta tuntuu Lisan avioliitto 9.10.1746 Porissa renki Simon Johanssonin kanssa. Lisalle syntyy 12.1.1747 Juliana-tytär, jonka isäksi on merkitty "Joh: Simonss: ", mutta tyttären patronyyminä on myöhemmin Simonsdotter. Paltschik on tulkinnut perheen olevan Hyvelän Sepällä, jonka kohdalla rippikirja on helposti tulkittavissa niin, että Lisan mies olisi Johan Simonsson. Niilo J. Avellanin artikkelissa Satakunta V:ssä Hyvelän Seppä

oli aluksi erään Simo Yrjönpojan (puoliso Brita Juhontytär) viljeltävänä. Tämä kuoli v. 1741, ja tilaa asui senjälkeen hänen poikansa Juho Simonpoika, joka oli nainut Liisa Juhontyttären. Kesäk. 27 p. 1746 esiintyi kuitenkin kihlakunnanoikeudessa Noukan puustellin asuja kornetti Kaarle Didron väittäen, että Juha Simonpoika vietti irstasta elämää ja oli antanut tilansa täydelleen joutua rappiolle. Tämän johdosta tuomittiin Juho Simonpoika tilalta pois...

Hyvelä voi olla harharetki. Vuoden 1747 henkikirjassa Porin kaupungissa Lisan siskon jälkeen on kirvesmies Simon Leisman, jolla on vaimo Lisa, ja vuoden 1748 henkikirjassa samalla kohdalla Lisa Sillström.

Simonille ei löydy hautausmerkintää, mutta Porissa avioituu 2.10.1748 (jälleen) leski "Lijsa Joh:sd:r Silström" renki Johan Mattsonin kanssa. He ovat henkikirjassa 1749 lähellä Lisan siskoa eli asuvat todennäköisesti Lisan lapsuuden tontilla. Heille syntyy Porissa 26.7.1749 tytär Elisabeth, jonka kasteessa Johan-isä on merkitty kirvesmieheksi. (Tästä Elisabethista tulee yyteriläisen lampuodin pojan vaimo 26.10.1783.)

Kirvesmieheksi ryhtyneelle Johan-rengille ei löydy hautausmerkintää eikä Lisa Sillströmille seuraavaa avioliittoa. Seuraavaksi hän kuitenkin saa Porissa lapsia vuosina 1751-1760 sukunimeä Neckström (myös Sneckström) käyttävän Johan Jakob Mickelssonin kanssa. He ovat samalla rippikirjan sivulla Lisan isän ja sisaren kanssa. Paltschik oli yhdessä taulustossaan valmis yhdistämään tämän aviomiehen Johan Mattsoniin, mutta oma joustavuuteni ei tähän riitä.

Jos kesällä 1749 syntynyt Elisabeth olisi näkyvissä Lisan viimeisen avioliiton yhteydessä ei jäljellä olisi ongelmia. Mutta hän on viettänyt lapsuutensa toisaalla?

Lähteet:
KA 7506:5037 (1735), 7553:2707v (1747), KA 7557:3569v (1748), 7561:3085v (1749)
RK Pori 1731-36 s. 17, RK Pori 1737-43 s. 17, RK Pori (maasrk) 1744-50 s. 103 (Hyvelä, Seppä), RK Pori 1744-1750 s. 12, RK Pori 1751-1757 s. 25, RK Pori 1766-1771 s. 47, RK Pori 1772-1777 s. 42, RK Pori 1783-88 s. 45, RK Pori 1789-94 s. 45,
KA Paltschik: Sillström & Lönnblad

Lapista päin

1) Kesän alussa "Museovirasto avasi verkossa saamelaiskulttuuria esitteleviä aineistoja":

Museoviraston Kuvakokoelmat on julkaissut museoiden, arkistojen ja kirjastojen yhteisessä Finna-palvelussa 6000 kuvan otoksen, jossa on saamelaiskulttuuria esitteleviä valokuvia, grafiikan vedoksia ja piirustuksia. Museoviraston ylläpitämässä Kulttuuriympäristön rekisteriportaalissa on julkaistu Samuli Paulaharjun käsikirjoituksia hänen vuonna 1914 tekemältään matkalta inarin- ja koltansaamelaisten pariin (Valitse Kulttuuriympäristön tutkimusraportit > kansatiede > tekijä: Samuli Paulaharju).

Ja muistutti, että "Finna-palvelussa on myös Suomen kansallismuseon esinekokoelmien 2 600 saamelaisesinettä".

2) Keskellä kesää oli "Tarinoiden Inari" -äänitearkiston julkistamistilaisuus. Äänitearkisto tulee Tarinoiden Inari -verkkosivuille kuunneltavaksi.

3) Pitkin kesää on julkaistu tarinoita Sallasta blogissa Ei palijon missähän.

4) Varmaan iät ja ajat on verkossa ollut Saamelaiskulttuurin ensyklopedia.

5) Agricolan keskustelussa huomautettiin "Kootusti keskeisimmät matkakirjailijat, toki Tornionlaakson näkökulmasta, on käsitelty Jouko Vahtolan vuonna 1977 ilmestyneessä laajassa artikkelissa "Magnuksesta Tayloriin" Faravid-aikakauskirjassa (Faravid 1/1977)." Lisäksi mainostettiin, että tämä olisi verkossa saatavilla. Ja tosiaankin Pohjois-Suomen Historiallisen yhdistyksen vuosikirja Faravidin juttuja saa auki yhdistyksen sivuilta.

6) Lappiin liittyviä digitointeja Ruotsista

• Mattsson: Swenske och lappeske ABC-book. 1638 & 1640
• Kungl. Maj:t: Kongl. May:tz Placat, Angående Lappmarckernes bebyggiande. 1673.
• Graan, Olaus Stephani: Relation, eller en fulkomblig beskrifning om lapparnas ursprung. 1899.
• Berch, Anders: Tankar om upodlings möjelighet i Lappmarkerne. 1760
• Kårt försök, af närmare kunskap och större nytta utaf de ännu ej upodlade norre landskaper af Swerige, med deras naturliga beskaffenhet och lägen; i synnerhet lappmarken. 1771.
• Wahlenberg, Göran: Berättelse om mätningar och observationer för att bestämma lappska fjällens höjd och temperatur vid 67 graders polhöjd  1808.
• Rheen, Samuel: En kortt relation om lapparnes lefwerne och sedher, wijdskiepellsser, sampt i många stycken grofwe wildfarellsser. 1897.
• Laula, Elsa: Inför lif eller död? : sanningsord i de lappska förhållandena. 1904.
• Wiklund, Karl Bernhard: Några bilder från det gamla Lappland. 1909.
• Fellman, Isak: Handlingar och uppsatser angående Finska Lappmarken och lapparne. 1910-1915

7) Opinnäytteitä

• Kugapi, Outi: "Se on sydämen asia se saamenkäsityö": matkailun vaikutukset saamelaiseen käsityökulttuuriin ja kulttuuri-identiteettiin
• Bergmann, Jennifer: Vem är samen? : En läromedelsanalys av hur samisk kultur och identitet presenteras i Undervisningsmaterial i historia och religion
• Brännlund, Isabelle: Histories of reindeer husbandry resilience : land use and social networks of reindeer husbandry in Swedish Sápmi 1740-1920
• Siivikko, Niina: Kaikuja Saamenmaalta. Saamelaiskysymys suomalaismediassa 1971
• Tanhua, Sonja: Kurjat koltat, siirtomaaherrojen uhrit? : Kolttasaamelainen yhteisö lehdistön kuvaamana vuosina 1964-1972

8) Valokuvat Ivalonjoesta ja Pyhätunturilta Gallican digitoimasta albumista "9 phot. de Finlande, notamment de Laponie, don Selim Lemström en 1888" Kuviin ei käyttöoikeuksia, katsotaan tulevatko perään ja millä perusteella. Selim Lemströmistä tietoa Wikipediassa.

Muutin Köyhäintalontielle?

Tietenkään en jättänyt uuden asuinympäristöni historian selvittelyä pelkkien karttojen (huolimattomaan) katseluun vaan hankin käsiini Kaija Hackzellin ja Kirsti Topparin korttelikirjan Töölöntullin molemmin puolin (1997). (Löytyi helposti. Olinhan sen vanhemmilleni hankkinut heidän ostettuaan asunnon Taka-Töölöstä.) Siitä opin että

Etu- ja Taka-Töölön raja Hesperianpuisto on monessa suhteessa merkityksellinen alue. Sitä pitkin kulki vanhastaan talitie, ja 1740-luvulla, pikkuvihaan johtaneen hattujen sodan aikana, se toimi Ruotsi-Suomen etuvartiolinjana.

Näkynee jotenkin kartassa Helsingfors under 1741-1743. (Helsinki Ic* 7/- -) ?

Teksti jatkuu

Viime vuosisadan lopulla ehdotettiin nimeä Kristiina-kuningattaren puistokatu, mutta yleisesti se tunnettiin Kivelän köyhäinhoitolaitokseen johtavana Köyhäintalontienä. Hesperia-nimi on vuodelta 1906.

Köyhäintalo eli Fattighus lienee yhdistetty vuoteen 1877 mennessä Edetistä ja osasta Stengårdia, jotka näkyvät varhaisemmissa kartoissa.

Plan af Helsingfors. (Helsinki Ic* 44/- -)

Kivelä-nimi on käännös Stengårdista. Sanomalehtien alueellisissa nimityksissä näkyy ensin "Eedeswiikin työ ja köyhäintalo" ja myöhemmin "Uusi köyhäintalo" (Uusi Suometar 25.9.1883, SWL 29.11.1888). Sen lähellä oli edelleen olemassa oleva Pauligin huvila (Uusi Suometar 29.11.1887, 5.7.1888). Päivälehdessä 24.11.1899, jolloin käsiteltiin kaavaehdotuksia 11. kaupunginosalle, on ainoa osuma Köyhäintalontiestä. 

Varsinainen digitoitu lähde olisi kunnalliskertomukset 1875–1974. En kuitenkaan ihan heti keksinyt, että asiahakemistossa oikea sana oli 'kunnalliskoti'. Tämän avulla selvisi, että virallinen nimi 1875 oli "Työ- ja vaivaistalo". Verkosta löytyneen Helsingin sosiaaliviraston henkilöstölehden mukaan "Vuonna 1912 vanha köyhäintalo muutettiin sairaalaksi ja nimi Kivelän sairaala olettiin virallisesti käyttöön." ja Wikipedia täydentää kertomalla, että "Vuonna 1912 uusi Forsbyn vaivais­talo ja työ­laitos päätettiin rakentaa Koskelaan".

Kontribuutioni Nokian historiaan

Huomenna on viimeinen työpäiväni työsuhteessa, joka alkoi tammikuussa 1999 Nokian tutkimuskeskuksessa ja päättyy Microsoftin kesäisiin YT-neuvotteluihin. Kaapissani oli muistiinpanoja lähes kaikilta vuosilta ja tukin tänään iltapäivällä useamman silppurin niillä. Vauhdissa muistiinpanoissa esiintyneet henkilöt ja projektinimet palauttivat muistoja, joiden aika on unohtua.

Mutta yhden tilaisuuden muistiinpanot säästin silppurilta dokumentoidakseni ne tänne. Olen nimittäin kertonut anekdoottia muistamatta ajankohtaa ja kontekstia tarkasti. Kyseessä oli siis tuolloisen IT-osaston (BIS?) Demand solutions -osan kick-offin omaisesta päivästä.

Se, että Pekka Ala-Pietilä oli tullut tällaiselle yleisölle puhumaan oli suuri juttu ja tarkoitus oli tehdä vaikutus. Nokian tuolloisesta visiosta en ole kuitenkaan merkinnyt muistiin mitään. Sen jälkeisessä keskustelussa joku yleisöstä kysyi, että eikö kustannuksistakin pitäisi kantaa huolta. Ala-Pietilä vastasi, että kasvuyrityksen liiketoimintaa ei ole kulujen leikkaus.

Eikä kuluja todellakaan alettu leikkaamaan ennenkuin kasvu oli mennyttä aikaa.

Kirjeistä, rippikirjoista, vaimosta ja rakkaudesta lapseen

Kirsi Keravuori puolustaa ensi lauantaina väitöskirjaansa "Rakkaat poikaiset!". Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858-1887). Minulla oli maanantaina tilaisuus kuulla hänen esityksensä tuloksistaan. Mitä kouluttamattomat vanhemmat kirjoittivat yliopistoa käyville pojilleen? Enimmäkseen käytännön asioita ja kotipitäjän kuulumisia.

Sukututkijalle terveellinen sivuhuomio Keravuorelta oli se, että pelkästään rippikirjoja katsomalla näytti siltä kuin pojat olisivat asuneet edelleen lapsuudenkodissaan. He olivat sen seurakunnan kirjoissa ja kävivät ehtoollisella muutaman kerran vuodessa. Siis edes täysi setti ehtoollisia ei tarkoita asumista kyseisessä paikassa kyseisenä vuotena.

Olin kuullut Keravuoren tutkimuksesta sen alkuvaiheessa ja se oli pysynyt mielessäni. Mutta en ollut yhdistänyt laivuriperhettä kirjailija Evald Ferdinand Jahnssoniin. Heti kun näin nimen Keravuoren esityksessä mieleen pulpahti nimetön vaimonsa. Ja tosiaankin olin kolme vuotta sitten ihmetellyt Jahnssonin perherakennetta.

Nyt, toisin kuin tuolloin, Wikipedia kertoo, että "ensimäinen puolisonsa vuodesta 1869 oli Kristiina Österman". Asiallisen näköisellä kirjallisuusviitteellä varustettuna. Syy ylioppilasmatrikkelin N.N:ään paljastuu Keravuoren väitöskirjasta

Evald Jahnsson kiinnittyi kustavilaiseen talollisten ja laivanvarustajien ryhmään ensimmäisessä avioliitossaan Istron rusthollin tyttären ja perijän Kristina Östermanin kanssa. Avioeron jälkeen hän solmi toisen avioliiton Irene Kurténin kanssa.

Sillä avioeroistahan on tavattu vaieta. Ei enää ja Keravuori kertoo myös, että pariskunnan ainoa lapsi oli sylivauvasta asti isovanhempiensa hoidossa. Tunteiden näkyminen kirjeissä tulee mainiosti esiin Keravuoren lainaamasta virkkeistä.

Simon Janssonille pienen lapsen läsnäolo kotona on selvästi ollut suuri ilon aihe, ja kirjeissään hän näyttäytyy nyt lapsirakkaana ja ylpeänä isoisänä, joka kertoo mielellään Ainin tekemisistä. [P]iku aini keskä Sanoa paljon terväyksiä. se on kovassti viisas lappsi, hän kirjoittaa runsaan vuoden ikäisestä pojantyttärestään.

Bauer, John: Trettio bilder i mezzotypi till ett urval sagor i Bland tomtar och troll åren 1907-1915. 1918

Kaisaniemen puisto ja naisen asema

Verkkohaulla 'Kaisaniemen puisto minihame' tuli ulos m.m. Linjamiesten blogista

...kulunutta vertausta siitä, ettei nuoren naisen kannata mennä humalassa ja minihameessa pimeään Kaisaniemen puistoon.

Kaisaniemen puisto yhdistetään tosiaan usein naisten turvallisuuteen ja raiskauksiin. Siksi kiinnitin huomiota Matti Meikäläisen 9/1884 oheiseen "vitsiin", jossa "rouva Canth Kuopiossa kun Valvojassa valittaa ett'ei naiset uskalla yöllä kävellä Kaisaniemen puistossa". Onko puisto tosiaan naisille vaarallisen maineessa jo kolmatta vuosisataa?

Valvojan numerossa 4/1884 Canth kirjoitti otsikolla Naiskysymyksestä ja Kaisaniemen konteksti siinä on tämä:

Arvellaan, että siveellisyys maailmasta häviäisi naisen vapauttamisen kautta. Peljätään, että naisen siveelliset käsitteet tulisivat yhtä sekaviksi ja löyhiksi kuin miehen, jos ulkonainen pakko, joka häntä tähän saakka on rajojen sisällä pitänyt, poistettaisiin. Päinvastoin! Annettakoon naiselle valistusta samalla kuin hän saa vapautta, niin hänessä kasvaa semmoinen sisällinen hillitsemisen voima, joka on suurempi ja arvoisampi tuota entistä ulkonaista pakkoa, - voima, joka ei enää ole ainoastaan kieltävää laatua, vaan myöskin toimivaa. Mielipiteet ja moraaliset käsitteet muuttuvat tosin, mutta ne muuttuvat paremmiksi, ne selviävät. Nainen ei silloin enää pidä muotoa pääasiana eikä pääasiata sivuasiana. Hän voi esim. kävellä vapaasti yösydännä ypö yksin Kaisaniemellä yhtä hyvin kuin joku mieskin; eikä uskalla kukaan sentähden hänen mainettansa vahingoittaa.

Vahingoittuiko maine pelkästä kävelystä vai sisältyykö ilmaisuun fyysisen koskemattomuuden rikkominen?

P. S. Valvojan sivujen esiinsaannissa oli haasteita. Kansalliskirjastoon antamaani palautteeseen sain vastauksen

Kiitos ilmoituksesta! Tällä hetkellä Valvojan vuoden 1883:n lehdet saa auki kun käyttää Internet Explorer-selainta. Koska nuo kuvat aukeaa mm. IE:llä ja tiedostoina, niin epäilisin, että Firefox-selaimessa on mahdollisesti vika/piirre, joka estää näiden kuvien näytön. Laitoin yhden näistä sivukuvista testitapauksena Mozillalle, jos se auttaisi joko korjauksen tai ratkaisun saamisessa. Pitää vielä katsoa onko kuvien luonnissa sitten kokeiltu jotakin erilaista joka aiheuttaa sen, että ko. vuoden kuvat eivät nyt näy firefoxilla.

Ongelmien yhteydessä kannattaa siis kokeilla eri selaimia, vaikka on vaikea ymmärtää miten kuvatiedostojen näyttämisessä voi tuollaisia eroja olla.

Pohjolan pitkä keskiaika

Tavasin (omaksi yllätyksekseni) kokonaan Fredrik Charpentier Ljungqvistin alkuvuodesta ilmestyneen kirjan Den långa medeltiden. De nordiska ländernas historia från folkvandringstiden till reformation. Laadunhan takasi se, että Kokemäki mainittiin (jo) sivulla 18...

Otsikon "långa" tarkoitti, että Ljungqvist oli lähtenyt kuvaamaan keskiaikaa määriteltynä keskieurooppalaisittain eli Rooman valtakunnan tuhosta alkaen. Tosin tämä rajaus jäi kirjassa melko nimelliseksi ja pohjoismaiden perinteistä keskiaikaa oli pidennetty lähinnä viikinkiajalla.

Ljungqvistin "Norden" oli yhtenäiskulttuuri, joka oli 1200-luvulle asti orjayhteiskunta (s. 130) ja jossa kylpykulttuuri katosi lähes kokonaan keskiajan loppuun mennessä (s. 248). Pari kertaa Ljungqvist jaksaa huomauttaa Suomen alueen eroja ja epilogissaan (s. 275) vihdoin toteaa, että saamelaisilla ainakin oli erilainen elämäntapa kuin kirjassa käsitelty. Lopun kirjallisuusluettelossa ei ollut mitään yksin Suomea koskevaa.

Kyseessä on siis hyvin yleistävä esitys ja sellaisena se pitää lukea. Ljungqvist on itse tutkinut ilmastohistoriaa ja se oli kirjassa monin paikoin mukana. Amatöörille tuli hyvänä muistutuksena tieto, että siinä missä liika sade tuotti ongelmia Norjassa, Tanskassa ja läntisessä Ruotsissa aiheutti kadon uhan itäisessä Ruotsissa ja Suomessa kesän kuivuus (s. 167). Katoja ja huonoja vuosia ei kannata kevyin perustein levittää maantieteellisesti.

Tanskaan saatiin rautakärkisiä lapioita vuoden 1000 paikeilla ja meni pari sataa vuotta ennen kuin ne olivat levinneet koko Pohjolaan (s. 159). Vasta näillä saatiin aikaa kuivaavia ojia (s. 160-161).

Kaljaa juotiin "förmodligen till och med i större utsträckning än vatten", mikä on aika vesitetty ilmaisu (s. 179). Minulle oli uutta ja ihmeellistä, että (siellä varsinaisessa Pohjolassa?) kuivattu kala syötiin usein sellaisenaan ja tavallisesti runsaan voin kera (s. 178).

Kirkkohistorian opintoni ovat niin puuttelliset, että yllätyin myös siitä, ettei Keski-Euroopassakaan ollut pitäjänkirkkoja ennen 800-lukua (s. 24-25). Emme olleetkaan niin jälkeenjääneitä?

Kuva kirjasta A treatise on wood engravings : historical and practical (1881). Via Internet Archive ja Flickr Commons.

“mingäcaldainen tila sihen aican oli meidän rackasa Isämme maasa”

Almanakassa 1739 (Vanhan kirjasuomen korpus, Kotus) päättyi Martti Lutherin elämänvaiheiden esittely, jonka lopuksi

nijn olen minä nytt tällä erällä lukenut hyödyllisexi / että sillä hywän suowalle lukialle mielen noutexi / jotakin kirjoitta sijtä / mingäcaldainen tila sihen aican oli meidän rackasa Isämme maasa Ruotzin waldacunnasa

Siis varsin varhaista kansallista historiankirjoitusta suurelle yleisölle suunnattuna. Teksti alkaa valituksella Paavin hapatuksesta, joka “itzens myös awarald lewittänyt näihin maacundin”. Sitten todetaan, että

Maalises hellituxes oli myös monda sekanusta / canssan eripuraisuden tahdtn / nijn että yxi joucko tahdoi sen / toinen tämen cuningaxens nijncuin itzecucin luuli itzelläns parhaxi olewan / catzoin enemmän oma cuin yhteista / hywä.

 “Tällä muato oli myös Ruotzin waldacunda sihen aicaa ilman crunattua Päättä” eli seuraavaksi käsiteltävänä oli Sten Sture nuoremman valtapyrkimykset. Minkä jälkeen hyppäys Tanskaan.

Kristian II. 1530. Rijksmuseum

Lähen aican Christiernus cuningas Danmarckiss / joca hänen hirmuisten töidens tähdest on Tyrannixi eli julmaxi cutzuttu . Cosca hän cuulla sai / että taincaldainen erispuraisus oli Ruotzin Waldacunnas rupens hän ajateltman / cuinga hänen piti sen sllans saamman johon hän lucki itzellens olewan ockeuden / sen pätöxen jalcken cuin Drottningi Margarethan aicana tapahtui Calmaris / wuonna 1396. että nijlle colmelle / njmitäin Ruotzin / Danmarckin ja Norigen waldacunnoille piti aina oleman yxi pää ja Cuningas.  Säntähden cokois hän wuonna 1518 yhden suren sotajoukon / ja tuli märtamyöden / ja piritti Ruotzin waldacunnan pä Caupungi Stockholmin.

Kirjoittaja antaa Sten Sturelle kunnian Kristianin lähettämisestä kotimatkalle.

Silläwällillä euin hän sielä täydyi maatta wasta tuulles / rupeis hän ylösajateleman caickia juonia / cuinga hän petoxella olis saannut tahtons edes / ja teskeli / nincuin hän olis tahtonut tulla sowindon ; cutzuen sentähden Steen Sturen puhellans / jota hän hywän ystäwäins warotuxen jälcken ei tehnyt / pälkein hänen petolisutans.

Kristian pyysi neuvottelun takeeksi “cuusi waldacunnan corkeimist Herroist”, mutta veikin nämä Tanskaan vangeiksi.

Wuonna sen jälcken / tule Christiern taas suremmalla sotawäel talwella Ruotzin mahan. Steen Sture meni händä wastan sillä sotawäelle / cuin hän taisi sada cocon / ja tapahdui tappelus jäälle / josa Steen Sture cosca hän rohkiasti oli ensimäisten seas / ammutin yhdel styckin luodil nijn että hän sen jälcken tiellä / paetes lähes Stockholmin Caupungi ylösandoi hängens .

Lukijat saivat jäädä odottamaan jatkoa seuraavassa almanakassa? Se ei sisälly Kotuksen korpukseen, mutta vuoden 1741 almanakassa tarina näyttää jatkuvan ja jälleen loppuvan jännään paikkaan

mutta Cuningas Fredrich cohtais händä warustetulla sotajoukolla / josta hän nijn peljästyi / että hänen wäkens hajois sinne ja tänne / ja hän itze täydyi paeta tacaperin

Vuoden 1742 almanakassa historia jatkuu vuodesta 1521 eli Kustaan valinnasta kuninkaaksi.

mutta eij hän tahtonut sihen suostua / sanoden: ettei hän ole ottanut taincaldaista cuorma eli waiwa päällens / sentähden että hän sen cauta ansaitzis itzellens waldacunnan eli Cuningan nimen / waan hän oli tehnyt sen cansakärsimisest Ruotzin alamaisia wastan / cuin nijn cowasti wainottin.

Ihanko totta? Kirjoitus hyppää nyt ajassa taaksepäin ja alkaa käydä läpi Kustaan elämää, jota riitti myös vuoden 1745 almanakkaan, jossa viimein “saimme” uskonpuhdistuksen. Tarina loppuu varsinaisesti tähän, mutta almanakassa 1746 aloitetaan lisäosana Kustaan jälkeisten hallitsijoiden esittely. Siitä poimittiin almanakkaan 1747 tarkempaan esittelyyn Kaarle XII ja teksti jatkui vielä seuraavanakin vuonna loppuen “Pidelmäldä tästä tulawana wuonna, jos Jumala suo!”. Ainakin Kotuksen korpukseen valittujen tekstien perusteella almanakat keskittyivät kuitenkin seuraavina vuosina maatalouden valitustoimintaan.

Kuopion tammimarkkinat 1840 (Roos 3/7)

Viime sunnuntaina kuvattu teatteriseurueen talvinen matka Kuopioon vaikutti ensin järjettömältä, mutta sai Johan Peter Roosin muistelmissa Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar pian selityksen: kaupungissa oli käynnissä markkinat.

Ottaen huomioon Roosin melko kriittisen asenteen ympäristöönsä hänen kuvauksensa Kuopion tammimarkkinoista voi tulkita vain aitona, vaikka se kuullostaa ylitsevuotavalta. Kaupunkiin oli tullut kaikenlaisia venäläisiä, puolalaisia juutalaisia, armeenialaisia ja lappalaisia. Kauppiaita Pietarista, Moskovasta, Torniosta, useimmista Suomen kaupungeista sekä Ruotsista, ainakin Skellefteåsta, Luulajasta ja Haaparannasta. Saksalaiset ja ruotsalaiset kauppamatkustajat sekä Suomen kaartin värvärit hyörivät ympäri kaupunkia.

Kuopion ravintoloissa virtasi shampanja pitkin päivää. Tätä kohtaa on erityisen vaikea uskoa, mutta Roos väittää, että markkinaviikkojen aikana Kuopiossa kului tätä juomaa enemmän kuin koko Ruotsissa vuodessa. Ymmärrettävä kuvainnollisesti, mutta silti.

Kaupan oli nahkatavaraa, pellavaa, hamppua, lintuja, poron- ja karhunlihaa, kalaa ja paljon muuta. Käsityöläisten työn jäljestä Roos ei perustanut, mutta nämäkin tekivät pian kauppansa, osin rahaa vastaan ja osin vaihtokauppana. Jään peittämällä Saimaalla myytiin hevosia ja karjaa. Vastaavaa määrää myytäviä hevosia Roos ei ollut nähnyt millään ruotsalaisilla markkinoilla.

Markkinaväelle Westerlundin seurue piti ensimmäisen näytöksen heti tultuaan, talvisään käheyttämillä äänillä ja ilman rooliasuja. Yleisö oli niin pettynyt ettei suostunut lähtemään ennenkuin saisi jotain rahan vastinetta. Tukholman kuninkaallisessa baletissa opiskellut näyttelijä tovereineen esitti sitten koomisen paritanssin (pas de deux). Tämän jälkeen ei (ruotsiksi) yritetty esittää mitään taidetta vaan nauratettiin yleisöä niin paljon kuin osattiin.

Markkinoiden päätyttyä teatteriseurue lähti heti seuraavaan paikkaan.