Tallukas

(tallukkaan kuva vasemmalla Vapriikin sivulta)

Yksi vaikeimpia asioita tekstejä kirjoittaessa on muistaa, että itse tutkimuksen ohessa opittu ei ole muille selvää ellei sitä selitä. Kesken joululomamatkaa tuli mieleeni, että olin Knorring-käsikirjoituksessa käyttänyt sanaa tallukas. Itselleni se on lähes sattumalta tuttu, sillä haastattelin mummoani kenkäasioissa jokin aika sitten ja hän on sen jälkeen useamman kerran maininnut miten erinomaisia talvijalkineita tallukkaat ovat.

Etsiessäni sopivaa määritelmää Google-haku löysi Henriette Kressin sivulta digitoidun Untamo Utrion kirjan Pois pula ja puutteet. Siinä on melko tarkat ohjeet tallukaiden tekemiseksi eli käsityöihmisille tiedoksi. Lamaa pelkäävät voivat löytää muutakin hyödyllistä.

Helsingin hautausmaista muistiinpano

Unohtui mainita, että jo yli vuosi sitten Juha Vuorela kertoi SukuForumilla Historiallisesta sanomalehtiarkistosta löytyneistä hautatiedoista. Kaivoin tuolloin esiin koko (?) kirjoitussarjan, joten todettakoon se vielä tähänkin:

22.10.1869 Hufvudstadsbladet no 245 / (Historiahöpötystä)
23.10.1869 Hufvudstadsbladet no 246 / (Senaatintorin alla oleva hautausmaa)
02.11.1869 Hufvudstadsbladet no 254 / (Senaatintorin alla oleva hautausmaa, lukee, että jatkuu, mutta ilmeisesti jäi tähän)
24.06.1883 Hufvudstadsbladet no 145 / I Gamla begrafningsplatsen
30.06.1883 Hufvudstadsbladet no 150 / I Gamla begrafningsplatsen
05.07.1883 Hufvudstadsbladet no 154 / I Gamla begrafningsplatsen
06.07.1883 Hufvudstadsbladet no 155 / I Gamla begrafningsplatsen
08.07.1883 Hufvudstadsbladet no 157 / I Gamla begrafningsplatsen
12.07.1883 Hufvudstadsbladet no 160 / I Gamla begrafningsplatsen
14.07.1883 Hufvudstadsbladet no 162 / I Gamla begrafningsplatsen
19.07.1883 Hufvudstadsbladet no 166 / I Gamla begrafningsplatsen
26.07.1883 Hufvudstadsbladet no 172 / I Gamla begrafningsplatsen
27.07.1883 Hufvudstadsbladet no 173 / I Gamla begrafningsplatsen
02.08.1883 Hufvudstadsbladet no 178 / I Gamla begrafningsplatsen
09.08.1883 Hufvudstadsbladet no 184 / I Gamla begrafningsplatsen
14.08.1883 Hufvudstadsbladet no 188 / I Gamla begrafningsplatsen
15.08.1883 Hufvudstadsbladet no 189 / I Gamla begrafningsplatsen
17.08.1883 Hufvudstadsbladet no 191 / I Gamla begrafningsplatsen
24.08.1883 Hufvudstadsbladet no 197 / I Gamla begrafningsplatsen
25.08.1883 Hufvudstadsbladet no 198 / I Gamla begrafningsplatsen
01.09.1883 Hufvudstadsbladet no 204 (B-nummer) / II Nya begrafningsplatsen
09.09.1883 Hufvudstadsbladet no 211 (B-nummer) / II Nya begrafningsplatsen
13.09.1883 Hufvudstadsbladet no 214 / II Nya begrafningsplatsen
16.09.1883 Hufvudstadsbladet no 217 (B-nummer) / II Nya begrafningsplatsen
22.09.1883 Hufvudstadsbladet no 222 / IV Finska militärens begrafningsplats
27.09.1883 Hufvudstadsbladet no 226 (B-nummer) / IV Finska militärens begrafningsplats
28.09.1883 Hufvudstadsbladet no 227 / IV Gamla kyrkogården vid Boulevardsgatan
06.10.1883 Hufvudstadsbladet no 234 / IV Gamla kyrkogården vid Boulevardsgatan
11.10.1883 Hufvudstadsbladet no 238 / IV Gamla kyrkogården vid Boulevardsgatan
12.10.1883 Hufvudstadsbladet no 239 / IV Gamla kyrkogården vid Boulevardsgatan och *SLUT*

Historiallinen sanomalehtiarkisto on parantanut selailunäkymää laajentamalla sen vuoden kokoiseksi mutta näemmä hukannut kuukauden verran vuoden 1869 numeroita?

Tieteiden yön tunnelmia

Olin onneksi eilen ajoissa Helsingin kaupunginmuseolla, sillä heidän tarjoamansa tietoiskut olivat yllättävän suosittuja. Ilmeisesti Hesarissa oli ollut puffi? Salissa oli niin tiivis tunnelma, että kuuntelin vain ensimmäisen esittäjän osuuden. Tutkija Marja Pehkonen kertoi Helsingin vanhoista hautausmaista ja haudoista. Kuulemma kirja tulossa vielä tämän kuukauden puolella.

Suurin osa oli tuttua, mutta naivisti olin kuvitellut, että kadut Vanhan Kirkkopuiston ympärillä rajaavat vanhan 1690-luvun nälkävuosina ja 1710-luvun ruton aikana käytetyn hautausmaan. Ehei, kaavoittajat 1800-luvulla vetivät Fredaa, Annankatua, Yrjönkatua ja Bulevardia hautojen päältä. Yleisössä istunut nainen, joka kauhistui Senaatintorin alle jääviä hautoja (joista esitettiin melko kammottava hammaskuva), ei reagoinut enää tähän uutiseen.

Kipitin tihenevässä lumisateessa Tieteiden talolle, jossa piti kahdeksalta alkaa Ethnos-yhdistyksen miniluentomaraton. Mutta he harrastivat humanistista ajankäyttöä ja kärsivällisyyteni ei riittänyt odottamiseen. Nappasin saman kerroksen ständeiltä papereita mukaan ja Glossalta erinomaisen keskiaikaisen piparin.

Historian ystäväin liiton tiedostuslehdestä sain tietää, että kymmenennet historiapäivät pidetään Lahdessa ja Asikkalassa 5.-7. helmikuuta. Glossan ohjelmassa puolestaan on mm. luento keskiajan kengistä. Minkä johdosta alla vielä kaksi kuvaa New Yorkista, nämä Cloistersissa esillä olleesta patsaasta.

Terveiset Ameriikasta

Lähdin tapaninpäivänä lomalle New Yorkiin ja lepuutin aivojani niin työ- kuin harrastusasioiden suhteen. Eräässä museossa tuli sentään seinällä vastaan vasemmalla näkyvä separaattorimainos, joka vei hetkellisesti ajatukset Knorringeihin.

Siirtolaisuuden historiaan perehdyin Ellis Islandilla, joka oli vaikuttava paikka ja hyvin suunniteltu museo. Vielä vaikuttavampi oli Lower East Side Tenement museo, jossa kävin kahdella tunnin opastuksella.

Museo perustettiin vuokra-asuntotaloon, joka jäi tyhjilleen 1930-luvulla, kun omistajien ei kannattanut tehdä uusien asetuksien vaatimia muutoksia. 1980-luvun jälkeen on 4 huoneistoa sisustettu eri aikakausien, aiheiden ja perheiden edustamiseksi. Alun perin oli ollut tarkoitus kehitellä fiktiiviset perheet, mutta kun eräs talossa lapsena asunut nainen kertoi muistojaan museon tekijöille, he päättivät valita todellisia perheitä. Opastuskierroksella meille vilautettiin kuolintodistusta ja väestönlaskentaa, osoitekalenteria yms. tuttua.

Yritin toki saada otetta myös nykyaikaiseen amerikkalaiseen kulttuuriin. Vierailu American Girl nukkekaupassa oli varsinainen elämys. Lattia piukassa pikkuneitejä himoamassa nukkeja, vaatteita tai kalusteita. Pähkinänsärkijä-baletissa näin myöhemmin erään onnellisen omistajan pukeutuneena identtisesti nukkensa kanssa.

Kaupassa halusin käydä siksi, että nukkesarjaan kuuluu muutama historiallinen nukke. Ihan kiva (vaikka kaupallinen) idea tuoda historiaa lähemmäksi ja/tai elävämmäksi. Kuvassa ruotsalainen Kirsten. (En sortunut ostamaan mitään, valokuvaaminen on ilmaista.)

Tapahtui Hartolan Sysmässä

Abraham Achreniuksen vuonna 1756 painettu arkkiveisu varotti pyhäpäiväisestä työnteosta:

Hämen maas, Sysmän Pitäjäs Hartolan cappelisa, läss Coskipään cartanota; Yx waimo torpast lähte tuol Heiniä cocoon saada suoll’ Ett satet usiast wuota; Sunnuntain mene cocomaan Cosc kircon aica culu waan; Ja luulepi nyt hän jouta, Ett en’st oli saapuilla pouta.

Waan csca cocois heini tänn, Nijn tuli pilwi sateinen Uckoisen pauhun canssa; Hän Herra wastan kiukuize, Ett pitkäinen käy ja satele; Coht joutu cuollon ansaan; Sill walkia hänen sytytti, Waattet ja heinät wiritti; Caick cootut heinät paloi, Cosc liecki nijn alas waloi.

Wil waattet myös puun oxistan, Jotc taamba waim’ on ripustan, Tai tuli sytyttäpi; Yx laps juox kylään sanomaan, Cosc äckäis asian camalan, Ett waimo tuleen jääpi; Coht’ kyläst joutu wäki sinn, Ja löytä tämän waimon nijn Wiel palawan yhtä määrä, Se tuli täs lihangin täärä.

Iz’ waimo pala (waattens canss, heidän siel wielä ollesans), sinises wakian liekis, Cuin palowijna, taucomat, Ei jää täs mitän polttamat, Eik’ myöskään tauco äkist; Waan sisällyxis rätise, ja vaivoin riehu tuli se, Pala tuhwax cadapään asti, Tuohi kengät wast tulen casti.

Eli yksinkertaisemmalla suomenkielellä: Pitkät sateet olivat estäneet heinätöiden teon. Kirkonmenot olivat käynnissä, mutta torpan vaimo katsoi parhaaksi lähteä korjaamaan heiniä niityltä. Yllättäen nousi myrsky ja salama sytytti hänet palamaan. Pieni lapsi huomasi tilanteen ja hälytti väkeä apuun. Mutta he pystyivät vain todistamaan naisen kuoleman.

Hiskiin viedyissä Hartolan hautauksissa näyttää olevan kuolisyy vain oudompien tapauksien kohdalla. Edelliseen tarinaan ajoituksineen sopii 37-vuotiaana 18.7.1756 kuollut torppari Mats Mattsonin vaimo Maria Eriksdotter Ni(i)nimäestä. Kuolinsyyksi kun on merkitty ”slagen af åskan til döds”. Vuoden 1756 kalenteri löytyy Almanakka-arkistosta ja kuten alta näkyy oli 18.7. pyhäpäivä.

Hartolan rippikirjat eivät ole säilyneet (?) 1700-luvun puolivälistä, joten en tiedä onnistuuko kukaan jäljittämään juuriaan tähän surulliseen tapahtumaan.

(Tiedot runosta Pirjo-Liisa Niinimäen artikkelista Hartolan vaimosta jäi vain tuohivirsu. Lissabonin maanjäristyksen ajanmerkkejä Suomessa, joka on julkaistu kirjassa Lopun alku. Katastrofien historiaa ja nykypäivää.)

Saa veisata omalla nuotillansa

Minulle tulee arkkiveisuista ensisijaisesti mieleen 1800-luku. Onneksi lainasin kirjastosta Pirjo-Liisa Niinimäen väitöskirjan Saa veisata omalla pulskalla nuotillansa. Riimillisen laulun varhaisvaiheet suomalaisissa arkkiveisuissa 1643-1809.

Se historiakatsauksesta selvisi, että 1600-luvulla painettiin arkeille virsiä ja pappien muita uskonnollisia tuotoksia. Uskonnolliset arkkiveisut 1700-luvulla taas lähtivät herännäisliikkeestä. Kirjoittajia löytyi jo talonpoikienkin piiristä, merkittävimpänä Tyrvään suuri poika Tuomas Ragvaldinpoika.

Pitkälle 1800-luvulle eli käsitys, että muun kuin hengellisen tekstin lukeminen on jumalatonta. Arkkiveisuihin usein liitetty uutisellisuus oli kuitenkin näkyvissä jo 1600-luvulla, jolloin kiitoslauluun sodan loppumisesta oli upotettu tietoja sodan kulusta. Luonnonkatastrofeja voitiin hyvin käsitellä uskonnon kautta, nähtiinhän ne Jumalan rangaistuksena.

Satunnaisesti käsiteltiin uutuuksia kuten ratasmyllyä, viinanpolton loppumista tai tupakanpolttoa. Rikos- ja vankila-aiheet yleistyivät vasta 1800-luvun lopulla, mutta joitakin tunnetaan myös 1700-luvulta. 1700-luvun lopulla alkoi Ajan-Wietteeksi luokiteltavien maallisten tanssilaulujen, häälaulujen ja pilkkalaulujen julkaiseminen.

Hyvä katsaus arkkiveisuista löytyy myös wikipediasta. Wikiaineistossa on kertomus
erään arkkiveisun synnystä. Turun Sanomissa on kerrottu loimaalaisesta veisujen kirjoittajasta 1900-luvun puolelta.

Oulun Arkissa on digitoituja arkkiveisuja. Samoin Kuopion Aarteessa.

1700-luvun runoilijasta Tuomas Ragvaldinpojasta on tietoa Kirjainstituutin virtuaalimuseossa sekä Juhan blogissa.

Kirjallisuustutkimusta

Lainasin kirjastosta Germaine Greerin kirjan Shakespearen vaimo ihan puhtaasta uteliaisuudesta. Hämärä mielikuva, että kyseessä oli feministinen tutkimus. Ja sellaiseksi kai se voidaan tulkita. Greer on käynyt läpi lähteitä ja mietiskellyt minkälainen William Shakespearen vaimon elämä on ollut ja/tai voinut olla.

Siinä missä Bryson teki mainion lyhyen kirjan Shakespearesta lähtökohtanaan tunnetut kirjalliset lähteet, Greer on tehnyt paksun kirjan. Hän on tuonut Ann Hathawaysta kertovien lähteiden rinnalle muiden naisten elämästä kertovia lähteitä, käsitellyt erilaisia mahdollisia elämänkulkuja ajanjaksoille, joista tietoa ei ole.

Ammattikirjoittaja on saanut tekstin kulkemaan vaikka tarkemmin katsoen erilaiset konditionaalit toistuvat. Historiallinen tai kansatieteellinen aineisto on tuotu näppärästi mukaan ja tästä voisi hyvin ottaa mallia suomalaisen (tavallisen) naisen elämän esittelyyn.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (5)

Joka viepi toiselta laulun suusta, se ei ole tapataattu muustakaan. Kemijärvi

Toisen sukututkimuksen tulosten lainaaminen ilman lähdemerkintöjä ei kuulu hyviin tapoihin. Eikä omissa nimissä ole tyylikästä julkaista isoja sukutauluja, jos itse ei ole kuin liimannut ja leikannut.

Pareet on kortteli kotua kun kannu kylästä. Kauhajoki


Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948