Myötäjäisarpajaisvoittajia 1803

Elisabet Juhantytär Närpiöstä (Inrikes tidningar 25.2.1803)
Maria Tuomaantytär Puumalan Auvilasta, Anna Simontytär Turun läänin Uudeltakirkolta (Inrikes tidningar 1.7.1803)
Margareta Paulintytär Hildunen Pielisjärveltä, Helena Mikontytär Sääksmäeltä (Inrikes tidningar 22.7.1803)
Anna Juhantytär Lempäälän Herralasta, Katarina Antintytär Raision Bagarlasta (Inrikes tidningar 12.8.1803)
Ingerborg Erkintytär Tenhuin Leppävirran Kaplaniemeltä (Inrikes tidningar 14.10.1803)
Susanna Mikontytär Uskelasta (Inrikes tidningar 4.11.1803)
Eeva Jööranintytär Padasjoen Ylä-Hässälästä (Inrikes tidningar 25.11.1803)
Eevan osallistuminen arvontaan näkyy rippikirjan sivulta selkeästi.

"Venäläinen" etnografinen museo (1/2)

Aloitimme viime lauantain iltapäivän Pietarissa Kunstkammerin kauheuksilla ja vilaisimme myös museon kaukomaiden etnografiaa esittelevää osaa. Se vaikutti tutulta muista paikoista, joten siirryimme joen eteläpuolelle "venäläiseen" etnografiseen museoon. Matkalla ohitimme keväisessä säässä yllä näkyvän merimuseon, jonka sisäänkäynti ei erottunut pylväiden välistä.

Marmorisesta aulasta (yllä) oli selvää, että kyse oli pyhäksi tarkoitetusta paikasta. Ainoa viite museon sisällöstä on alareunan friisi, joka opaskirjani mukaan esitti Neuvostoliiton talonpoikia työssään. Kiitos samaisen opaskirjan en myöskään hämääntynyt, kun käyntimme alkoi tutuista maisemista. Isossa alasalissa oli Viroa, Inkerinmaata ja Karjalaa sulassa sovussa, johon mahtui mukaan myös Akseli Gallen-Kallela, Kalevala ja Larin Paraske. (Seinäkyltin mukaan kyseessä oli näyttely "Peoples of the north-west of Russia and the Baltic region".) Näyttelytekstit olivat venäjäksi, jota en osaa, joten tuotti hieman vaikeuksia erottaa mikä edusti mitäkin. Moisia amalgaamiesityksiä on varmasti monesti tullut katsottua vieraista kulttuureista surutta, mutta kun on sukulaiset mukana...

Siirryttyämme lähikansojemme parista eteenpäin saimme itsemme kartalle vasta kun eräs puhelias valvoja selitti, että kierrämme näyttelyä nurinpäin. Kassalta saatu englanninkielinen lyhennelmä alkoi yhdistyä näkemäämme ja saimme otetta varsinais-venäläisestä kulttuurista, jota oli muutaman huoneen verran esillä. Vieraampaa koristelukulttuuria, kuten talonulkokoristeista bongattu leijona, mutta yllättäviä yhteyksiä. Villin näköinen Sviatki-juhla olikin aivan samaa kuin kotimainen nuutipukkimme. Ainakin amatöörin vertailevalla kansanperinnetutkimuksella.

Tuohta osasivat venäläisetkin käsitellä.

Laiva saapui satamaan

Wikipedian mukaan ensimmäinen laiva Liinahamarin satamaan saapui 14.4.1940 ja koko välirauhan ajan Petsamo oli ainoa reittimme ulkomaailmaan. Se oli myös reitti monille pakolaisille ja törmäsinkin asiaan Ancestryn matkustajalistoissa pyöriessäni. Laiva Mathilda Thorden toi New Yorkin satamaan 6.11.1940 Petsamosta joukon suomalaisia, jotka ilmoittivat viimeisimmän pysyvän osoitteensa olleen joko Kanadassa tai Yhdysvalloissa.

Olipa listoilla yksi Kokemäelläkin syntynyt - Lauri Salonen 44-vuotias puuseppä Kanadasta. Mutta myös muutamia juutalaisia, Suomesta, Virosta ja "Nansen"ista. Matkustuslistan viimeisillä sivuilla on listattu ne matkustajat, joiden maihinpääsyä on tarkemmin tarkasteltu. Se on pitkä ja useat sotkuiset merkinnät taitavat tarkoittaa, että kyseiset matkustajat eivät päässeet Yhdysvaltoihin. Lauri Salonen oli ehtinyt syödä tutkinnan aikana 8 aamiaista, lounasta ja päivällistä ja sai lopulta luvan päivän oleskeluun. Toivottavasti hän pääsi siinä ajassa Kanadan rajalle ja sen toiselle puolelle.

Laiva lähti takaisin kohti Petsamoa 2.12.1940.

Hakusanalla Petsamo löytyy Ancestrysta 2406 matkustajatietoa.

Miehissä on eroja...

... niin kuin vesissäkin. Minkä todistaakseni klipsin vuoden 1894 julkaisusta Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi siinä esitetyt maalaistoimittajien kuvat. Joukosta erottuu selvästi Matti Kurikka, enkä ihmettele yhtään, että hänen mukaansa lähti ihmisiä merienkin taakse.

Oikeassa yläkulmassa on A. B. Mäkelä eli Kaapro Jääskeläinen, jota olen täällä blogissa pitkähköjä pätkiä lainaillut. Joulualbumissa hän kertoo useampia sivuja sanomalehtiurastaan, mutta esimerkkipätkä sukutaustansa esittelystä:

Sepän poika Kivimaalta Suomen saaristosta, syntynyt 12 p. heinäkuuta 1863. Syntymiseni takia ei toki mennyt luokopäivä pilalle, sillä sattui sunnuntai; äiti vaan ei päässyt kirkkoon. Miehiset sukulaiseni sekä isän että äidin puoellta ovat merimiehiä, jotkut vanhemmiten asettuneet maanviljelijöiksi. A ja B muituttavat kasteeni liitosta, jolloin sain nimekseni August Bernhard; Mäkelä taas on muisto siitä, että lähellä kotiani oli kivikkomäki, täynnä marjoja ja käärmeitä. Sedät ovat Blom'ia ja Hällsten'ejä y.m. ja isä oli vaan Mattsson eli Matinpoika, kunnes seminaariin lähteissään muun valmistelun ohessa myös varustautui suomalaisella sukunimellä.

Miten seminaariin lähteneestä isästään tuli seppä?

Milloin maanjakohuhut alkoivat?

Vasta pari vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa maanjakohuhuihin. Todennäköisesti jossain sanomalehtiharhailussa ja mielikuvat jäivät hämäriksi. Yritetään parantaa tilannetta.

Aloitetaan Raimo Parikan lisensiaattityön osasta "Varo veli, topora yksin matkustaa" - Rahvas, vastarinta, politiikka. Sen yksi alaviite tuntuu tarjoavan alkupisteen aiheelle:

Jutikkalan mukaan maanjakohuhuja oli ollut jo 1880-luvulta lähtien:. Venäläisiä topografeja oli kuviteltu ”keisarin lähettämiksi maanmittareiksi, jotka jakaisivat maata tilattomille”. (Eino Jutikkala, Historiantutkijan sana, s. 191.) Kaikkea se tyhmä kansa uskoi.

Tästä alkupistettä voidaan kyllä hieman siirtää. Ruotsalaisessa sanomalehdessä Wermlands läns tidning on hakuuni osunut 16.8.1878 julkaistu maanjakohuhu-uutinen Suomesta. Siinä viitataan Satakunta-sanomalehteen, joten säästyn kääntämiseltä. Kyseinen uutinen löytyy numerosta 3.8.1878:

Kansantajuista valtioviisautta. Monien suurimpain kartanoiden alusväessä etelä-Hämeessä ja Satakunnassa on syntynyt huhu että Suomessa piankin pannaan käytäntöön "Venäjän valtakunnan laki," jonka mukaan herrain suuret tilukset jaettaisiin torpparien ja muonamiesten kesken tasan ainoastaan vähäistä lunastusta vastaan kruunulle "niinkuin Venäjälläkin kuuluu tapahtuneen uuden lain tultua". Tämä huhu on saanut vahviketta siitä, että monioissa kartanoissa on viime kevännä vähennetty työväkeä ja työpalkkoja, sekä keskeytetty tekeillä-olevia töitä. Laki luullaan astuvan voimaansa yhteydessä asevelvollisuuden kanssa.

Mutta tämäkään ei ollut huhun alkupiste Suomessa. Sillä noin vuotta myöhemmin (3.5.1879) Satakunta kertoo ilmiöstä hieman laajemmin:

Levottomuutta herättävä huhu. Vähintäänkin 20 vuotta on maassamme kulkenut semmoinen huhu, että Suomessa otetaan muka seurattavaksi uusi laki, jonka mukaan maat jaetaan tasan kaikille miehille, ja niistä maata nauttivista miehistä otetaan osa arvalla sotapalvelukseen. Lieneekö mainittu huhu reppu-ryssäin alkuun panema? He lienevät ainakin kansalle kertoneet, että Venäjällä otetaan arvalla sotaväkeä ja maata jaetaan mieslu'un mukaan. Onpa joku reppuryssä tiennyt kertoa Puolankin kohtalosta ja huomauttanut suomalaisille, että heilleki saattavat tulla pian toisellaiset olot, kuin nyt. Alussa ei meikäläisistä moni uskonut huhutun lain muutoksen mahdollisuutta, mutta sitte kun pitkän lepo-ajan perästä ruvettiin taas valtiopäiviä pitämään, ja tuli puuhia yhdestä ja toisesta lain muutoksesta, alkoivat ihmiset puhenna olevalle lorulle lainata yhä enemmän korviansa. Viime vuosina, kun on ollut puhetta asevelvollisuudesta, ovat huhut maanjaosta ruvenneet vieläkin enemmän liikkumaan. Nyt on asevelvollisuus-laki vahvistettu ja jokainen tietää sen tulevan pian käytäntöön. Monta miestä uskoo myös jo täytenä totena, että maan tasa-jako seuraa välttämättömästi asevelvollisuutta. Syntyypä miesten kesken väliin kovia kiistoja. Toiset väittävät perättömäksi koko maajakojuttua, toiset taas väittävät kiveen kovaan, että maanjako pannaan toimeen. Viime mainitut eivät tahdo saada mitenkään päähänsä, että asevelvollisuus ja maanjako omat kokonansa eri asiat. Tuskin voi uskoa, että puhenna olevassa piilisi mitään sosiallisuuden oireita; sillä ei irtainkaan näytä juuri toivovan maanjakoa; he vaan uskovat sen asevelvollisuuden luonnolliseksi ja välttämättömäksi seuraukseksi. Mutta vaikka saatetaankin olla jotenkin varmat siitä, ettei maanjakohuhulla ole mitään sukulaisuutta ajan vaarallisimman vihollisuuden, sosialismin kanssa, on usein mainittu huhu sentään tavallansa haitallinen. Ihmiset ovat sen vaikutuksesta vähän levottomia, moni vähätietoisempi maan-omistajakin saattaa sitä pelätä niin, että lyö laimiin maanviljelystänsä. Kukapa rupeaa parantamaan semmoista maata, jonka pelkää muutaman vuoden päästä pois vietävän. Tarpeen olisi, että kansalle laitettaisi semmoisia kirjasia, joissa helppotajuisesti selitettäisi maanomistusoikeutta sekä pelätyn maanjaon mahdottomuutta.

Ja tästä on vielä toiset 20 vuotta siihen, kun tunnetuimmat maanjakohuhut olivat liikkeellä keväällä 1899. Välivuosilta löytyy lukuisia sanomalehtijuttuja, Sanomia Turusta 28.05.1883 kertoo Jutikkalan mainitsemista venäläisistä maanmittareista.

Kommentteihin saa mielellään jakaa kirjallisuusvinkkejä näitä ennen vuotta 1899 kulkeneita huhuja koskien.

Elissa ja Rut

Luin yhdessä illassa kaksi historiallista nuortenkirjaa, joissa oli jotain yhteistä, mutta ei paljoa.

Kaari Utrion Kuka olet, Elissa? sijoittuu 1300-luvun (todennäköisiin) ruttovuosiin. Päähenkilö Elissalla on ongelmia, mutta jostain on hänelle siunaantunut vastustuskyky tautiin. Lisäksi hän on läpensä hyvä, kohtelias, kaunis, taitava ja työteliäs. Niin ja rikkaan perheen tytär. Tämä kaikki selviää ensimmäisiltä sivuilta, joten en pilaa lukunautintoa paljastuksillani. Juoni kulkee ja kirja on lyhyt, joten voin suositella kevyeksi välipalaksi.

Toisin kuin Anna Bondestamin Kuilua. Lyhyt sekin on, mutta sisällöltään yhtä raskas kuin kuvainnollinen nimi. Löysin kirjan Ylen uutisesta, jossa kerrottiin jonkun Pohjanmaan kaupungin koululaisille tyrkytettävän historiaa kaunokirjallisuuden kautta.(*)

Kirjassa ei tapahtumapaikkaa nimetä, mutta kyse on Pohjanmaan rannikon kaupungista. Päähenkilö Rut on työläisen tytär ja kokee vuoden 1918 tapahtumat kaukana varsinaisesta rintamalinjasta, mutta ei väkivallattomasti eikä kauhuttomasti.

Bondestam kuvaa tapahtumat Rutin näkökulmasta uskottavasti ja koskettavasti. Kirjan alkusivujen mukaan ruotsinkielinen alkuteos on ilmestynyt 1961 ja suomennos 1967. Kyseisen yhteiskunnallis-realistisen tyylin tunnen paremmin 1970-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Asiat eivät ole aina hyvin, eikä kaikkien lasten lapsuus turvallinen ja onnellinen. Ottamatta kantaa siihen sopiiko kirja lapsille, suosittelen aikuisille erilaisena näkökulmana aikaan, jolloin Suomessa olivat me ja he.

(*) Kyseistä uutista en verkkosivuilta uudelleen löytänyt (Ylen haku on mömmö), mutta Areenassa on dramatisoitu pätkä tarinasta. Sivun mukaan alkuteos Klyftan on ilmestynyt 1946 ja tämän vahvistaa Fennica. Mikä tekee kirjasta aikaansa nähden erittäin modernin. Johtuikohan suomennoksesta? Sen oli tehnyt Elvi Sinervo.

Kolme kuvaa Caloniuksesta

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Mattias Calonius. Pitäisi varmaan hävetä tietämättömyyttä, sillä Kyläkirjaston Kuvalehti 31.8.1888, jonka kannesta kuva, selosti Caloniuksen ansioita kolmen sivun verran.

Halukkaat löytävät vastaavat tiedot varmasti luotettavista hakuteoksista, joten koska Calonius eli pitkän pätkän 1700-luvun puolella, käytän tämän tilaisuuden testatekseni mitä Ruotsin puolella digitoidut sanomalehdet tarjoavat, jos yrittää oikeasti etsiä jotain.

Tukholmasta raportoitiin 24.2.1795 Inrikes Tidningarissa kuninkaan korkeimman oikeuden jäsenten valinnasta ajalle 1.5.1795-1.11.1796. Ei-aatelisten joukossa on professori Matthias Calonius.

Inrikes tidningarissa mainostettiin 29.11.1808 suomalaisen rahvaan käyttöön Caloniuksen käännöstä vuoden 1734 laista.

Post- och inrikes tidningar julkaisi 11.10.1836 otteen Caloniuksen oikeushistoriallisesta väitöksestä Om de fordna Trälarnes rätt i Sverige. Orjuuden historiasta oli keskusteltu samassa lehdessä 10.10.1836 ja viitattu Caloniukseen.
Latinankielen taitoni on edelleen lähes olematon, mutta rohkenen epäillä väitöksen alkuperäiseksi otsikoksi De prisco in patria servorum jure. Latinaa paremmin hallitsevat voivat lukea sen Turun akatemian väitöskirjojen kokoelmasta. Muita digitoituja Caloniukseen liittyviä tekstejä ovat Bref till Mathias Calonius (Volume 1) ,
Bref till Mathias Calonius (Volume 2) ja Mathias Calonii bref till Henrik Gabriel Porthan, åren 1793-1800.

Vain kolme varsinaista sanomalehtiosumaa, mutta näistäkin saa Caloniuksen urasta jotain käsitystä. Koska yllä oleva patsaspää on (minusta) hieman groteskin oloinen niin oikealla miehestä elävämpi kuva suomalaisessa postimerkissä vuodelta 1936. (Wikipedia) Se taitaa perustua Mehiläisessä 1.12.1859 olleeseen kuvaan, joka näyttää tältä:


Mehiläisessä oli kuvan yhteydessä myöskin kehuva elämänkerta, joka loppui sanoihin

Hänen ruumiinsa haudattiin Nummen kappelin kirkkomaahan. Haudalla seisoo yleisillä ja maamiehiltä kerätyillä varoilla nostettu muistopatsas hakatusta kiwestä. Mutta paremmin kuin tämä kivi säilyttää tieteen ja isänmaan historia Caloniuksen muiston suvusta sukuun. Yliopistossa owat Savokarjalaiset vuosittain viettäneet Caloniuksen muistoa Huhtikuun 9 p:nä, jolloin hän korkea-kouluun kirjoitettiin. Rinta- ja muotokuvat säilyttää hänen ulkonäkönsä tulevaisille

Kohdattua

Mies Hämeenlinnasta kohtasi kameran vuonna 1877 ja minä kuvansa DigitaltMuseum-sivustolla (via Kringla)

Blogi Tampere wanhoissa postikorteissa vaikuttaa lupaavalta, w:n käytöstä huolimatta.

Artefacta listasi huhtikuun museoesineet. Anna luki Kotiliesiä vuodelta 1939.

Kotuksen blogissa Antti Leino käsitteli vuoden 1945 etunimilakia perusteluineen.

Mika Kähkönen kertoi crowdsourcing-sovelluksesta valokuvien tunnistamiseksi. Kaikkeen ei tarvita verkkoa! 

Katja Pesonen kirjoitti esseen aiheesta "Mistä tietoa rakennusten historiasta?" ja oppi tärkeän asian.

Blogissa Opettaja opettaa opettajaa kerrottiin kokemuksia kirjallisuushistorian verkko-opetuksesta.

Maria Lähteenmäki todisti Tamminiemen avajaisia ja muisteli menneitä.

Raitahäntä kertoi hyvin lyhyesti viime sunnuntaisesta keskustelutilaisuudesta Näsilinnassa, liittyen elokuvaan Taistelu Näsilinnasta. Blogi D niinkuin Design oli vielä lyhyesanaisempi, mutta tarjosi paljon kuvia rakennuksesta. Elokuvaa arvioitiin blogissa Huvimaja ja Tuulelma.

Outin leffaopas käsitteli Härmän. Suuremmin leffaa ei myöskään arvostanut Noora.

E kertoi:

Kaikki museon digitointityötä tehneet tietävät, että siinä jos missä syntyy palava halu löytää monipuolisempaa työtä. Valitettavasti jalo ajatus tärkeästä kulttuuriperinnön digitaalisesta tallennustyöstä ei jaksa kantaa jokaista työpäivää ja kun tähän lisätään pitkä työmatka, on olo välillä jokseenkin lannistunut.

Jori luki Ari Ollikaisen Näkävuoden. Kirjavinkeissä Kini esitteli Sirkka-Liisa Rannan kirjan Naisten työt : Pitkiä päiviä, arkisia askareita. Kirjakettu tutustui Aki Raatikaisen Kristallikuninkaaseen, joka on takatekstinsä mukaan "Huikea historiallinen seikkailuromaani kuohuvalta 1600-luvulta".

Pääsiäissunnuntaita

Pääsiäismunien oston unohtaneille kuva 1000-luvulla Kiovassa tehdystä savimunasta, joka 1920-luvulla löytyi Sigtunan Systembolagetin tontilta. Kuuluu Historiska museetin kokoelmiin ja sieltä myös kuva.