Kirjaprojekteista

Siperia-kirjaprojektini käynnistyi rutiinilla. Ensin keräsin aineistoa, sitten hahmottui rakenne ja sopivassa vaiheessa otin vanhan kirjatiedoston pohjaksi ja aloin kirjoittamaan. Ajattelematta enempää kuin Kaarlo Karin piirtämä keinuja (Tuulispää 1.4.1904). Olisin toki voinut ajatella enemmän ja vaikkapa tutustua Valpuri Liimataisen opinnäytteeseen Mistä lähteä liikkeelle uuden kirjaprojektin alussa?

Avaamalla paljastui, että se käsitteli kirjan ulkoasun suunnittelua. "Ennen kuin kirjan ulkoasua lähdetään tekemään, tulee tarkastella kirjan tarkoitusta."... "Ulkoasun täytyy herättää kiinnostus kirjan sanomaan ja olla helposti ymmärrettävissä."... "Lahjakas kannensuunnittelija ei tee vain kaunista ja omaleimaista työtä, vaan tavoittaa myös jotain olennaista kirjan sisällöstä." Juu. Amatöörin taittama kirja on erittäin helppo erottaa ammattilaisen jäljestä ja tässä kirjaprojektien osasuorituksessa olen ja tulen jäämään amatööriksi.

Muita mahdollisesti opettavaisia opinnäytteitä:

• Selenius, Johanna: Mennyt mies on historiaa - historiikin teko Kääriäinen, Noora; Kivimäki,
• Annika: Riku Motorin historiikki ja sen tuottamisen prosessi
• Nevala, Lisa: Hotelli Alexanderin historiikki 
• Nisula, Sini: Kahvila Wilhelmiinan historiikki : Tunnetusti hyvä kahvipaikka 1978-2013
• Jyrinki, Eeva: Näin tehtiin Keuruun Soittajapoikien 60-vuotishistoriikki : Toimittajataitojen käyttö ja kasvu kirjan tekemisessä 
• Päiväniemi, Esa: Verkkotekijä. Tekijyys WWW:n verkkokirjallisuudessa. 
• Eloranta-Jokela, Eeva; Koskenvaara-Loikkanen, Tuula: Luovaa lapiointia saappaat savessa. Verkkojulkaisu cd-rom. Sairauskassa Walkia 100-vuotta.
• Tirkkonen, Alina: Omakustannekirjan suunnittelu : Tuntumaa Bhuttosta 
• Kosonen, Katariina: Ylioppilasaineiden adjektiivisto korulauseisuuden näkökulmasta - Sanastotutkimus ylioppilasaineista vuosilta 1948-1988 
• Sivonen, Henna-Kaisa: Journalistinen kirja - Kirja tekstiä ja valokuvaa yhdistävän ajattoman journalismin julkaisufoorumina 
• Mäki, Tiina: Valokuvan muistijälki : Valokuva dokumentaarisen ilmaisun välineenä 
• Koivistoinen, Aamu: Digitaalinen valokuvaus interiööridokumentoinnissa
• Leinonen, Taru: Läheisyyden muistio
• Mulari, Aila: Mytologinen lyhytelokuva : Louhen estetiikkaa 
• Koivisto, Ilari: Nuijasota ja tosinuijasota : historiallisen fiktioelokuvan kirjoittaminen 
• Kulmala, Markku: MISS' LAAJA AUKEE? Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan merkitysrakenteita
• Pietarinen, Piia: Kokoelmalla kerrottu : esineet päähenkilön elämäntarinana Orhan Pamukin romaanissa Viattomuuden museo 
• Viitanen, Jenny: ”Hyvä tarinankertoja ennen kaikkea tietää” Kertojaksi oppimisesta kerrottua

Viikon mukavin sähköposti ja mysteerinen esine

Koska minulla on taipumusta unohtaa asioita ja erityisesti mukavia asioita, niin muistiin maanantaina vastaanottamani sähköposti, josta on edelleen hyvä mieli.

Luin viime viikonloppuna muistelmakirjaa. Siinä vilahti eräs laitos, josta on historiankirjoitus käynnissä. Missään tapauksessa historian kirjoittaja ei muistelmaa löytäisi ja mahdollisesti hänelle olisi siitä hyötyä, joten lähestyin häntä maanantaiaamuna sähköpostilla. Asiani liittyi ainoastaan lukemaani kirjaan ja vastaanottajan projektiin. Niinpä yllätyin suuresti ja iloisesti kun vastausviesti päättyi

Kiitos muuten myös erittäin hyvästä historiablogista! Aktiivista toimintaa ja mielenkiintoisia huomioita.

Uuuu! Hän (Ihan Oikea Historiantutkija) osasi yhdistää nimeni blogiini! Ja sanoi siitä jotain fiksua ja positiivista! Uskomattoman ihanaa.

Yritin löytää tätä tunnetta kuvaavaa kuvitusta puolisen tuntia, mutta epäonnistuin. Joten jatkeeksi hieman eri tunnelmalla ruotsalaisesta museokannasta kuva nuuskarasiasta (CC BY-NC-ND 3.0 NO). Se on osunut hakuuni, sillä esinetiedoissa lukee "Historisk händelse, ort med anknytning till föremålet: Finland (FI), Åland". Miten Ahvenanmaa liittyy nuuskarasiaan, jonka kuvituksena on nenäänsä tahkoava mies? Rajattua on museokantojen informaatio.

Maisemia ja hattu

Tällä viikolla oli esillä maanantaisessa tekstissä kommenteineen sekä Twitterissä seuraamassani keskustelussa muistiorganisaatioiden yleisön osallistaminen. Kotimaisena esimerkkinä SLS on Flickr-tilillään julkaissut tunnistamattomia kuvia. Palavan kirkon tunnistajan löytyminen tuntuu todennäköiseltä ja vilaisu kommentteihin kertoo, että vastaus on annettu jo kuukausi sitten. Jämsän kirkko 24.5.1925.

Kuin myös pitkän klassisen kivirakennuksen, joka on tunnistettu Lasipalatsin paikalla olleeksi Turun kasarmiksi.

Puutalot ja muistot niistä ovat katoavaisempia ja kolmas kuva odottaa vielä tiedonantajaa. 

Naisen hatusta tuli mieleen Pikku Pentin piirustusvihon sarjakuva "Mitä tehdään äidin uudella keväthatulla". Se julkaistiin Tuulispäässä 15/1910.

Metsän reunalta

1) Alkukuvituksena jäniksestä metsässä 1500-luvun maalaus. Sen on aikanaan omistanut kuningattaremme Kristiina ja on nyt osa Getty Museumin kokoelmia.

2) Kannoin kirjastosta kaksiosaisen tiiliskiven Ihminen ja metsä - kohtaamisia arjen historiassa. Kirjat ovat ilmestyneet vuonna 2012, mutta en muista nähneeni niistä arviota missään. Siperia-projektini ei jätä aikaa kunnon tutustumiseen, mutta selailun perusteella ainakin Jaana Luttisen kirjoittama ykköosa Metsän hahmottaminen ja haltuunotto (1500-1850) sisältää monipuolista tietoa, joka sopii kaikille Suomen historiasta kiinnostuneille luettavaksi.

3) Viime sunnuntaina pyysin autonkuljettajaani viemään minut Pohjois-Espooseen tutustumaan Haltiaan eli Suomen luontokeskukseen. Olen muistaakseni lukenut siitä positiivisiakin käyntiraportteja, mutta itse en viehättynyt yhtään.

Perusnäyttelyn elementeistä ainoastaan iso videoseinä pystyi kiinnittämään huomioni pidempään. Valitettavasti niin pitkään, että aloin kiinnittää huomiota siinä käytettyyn kuvamanipulaatioon, joka tuntui fuskulta "aitouden" seassa. Aitous puuttui kokonaan mahdollisuudesta ryömiä "karhun luolaan" silittämään täytetyn (?) karhun turkkia. Vain idiootti tekisi vastaavan todellisessa luonnossa. Kai?

Aidoin "onpa ihana" -huudahdus kuului huuliltani, kun keskuksen ikkunoista näkyi järvinäkymä, maaliskuisessa harmaudessaankin.

4) Halvemmalla ja helpommalla Haltiaan olisi tutustunut katsomalla Metsähallituksen luontopalveluiden verkkovideon. Samalla kanavalla on muitakin videoita Haltiasta, mutta myös "Reino Halin - metsäperinteen taitaja" pääsee esiin kymmenellä pätkällä

• Kattopäreiden valmistus
• Puuaidan teko
• Närelenkki ja puomipuut
• Savottatapahtumat 
• Hiilimiilu ja tervahauta
• Halkomotin teko
• Pettuleipä
• Pärekori ja vihdan teko 
• Metsälehmus ja niiniköyden pudonta
  
• Luudan valmistus ja metsäperinteen jatkuvuus 

5) Alkuvuodesta avautui verkkonäyttely Varustautuneena luontoon, joka kertoo muutoksista maataloudessa, metsätyössä, metsästyksessä, kalastuksessa, marjastuksessa ja sienestyksessä, kesäasumisessa sekä vapaa-ajan harrastuksissa.

6) Minna Pyykön maailmassa kysyttiin Löytyykö suomalaisuus metsästä? Jatkoksi sopivat tarinat pimeän pelosta.

7) Niittylahti, Anne: Seitsemisen metsien käytön historiaa 1800-luvulta tähän päivään

Europaeuksen jäänteet

Olin viime viikolla Kansallisteatterin Lavaklubilla kuuntelemassa Kirsikka Moringin haastattelemana Tuomas M. S. Lehtosta ja Juha Hurmetta. Tilaisuus teki osaltaan tehtävänsä eli sen loputtua menin suoraan lippumyymälään varmistamaan pääsyni Europaeus-näytelmän katsomoon myöhemmin tässä kuussa. (Kuva lipunostosta Tuulispäästä 2.10.1903.)

Hurmeen mukaan näytelmä tulee olemaan "satu ja vertauskuva" eikä "totta". Yhdenlainen teatteriesitys oli myös keskustelu, jossa Europaeuksesta syntyi tai synnytettiin kuva värikkäänä, eksentrisenä, lähes hulluna idealistina, joka kuoli nälkään Pietarissa suurmieskulttiin seonneiden unohtamana. Alkuperäiseen käsikirjoitukseen oli tullut tosin pieni kupru, kun joku oli Lehtoselle todennut juuri ennen aloitusta, että Europaeus oli saanut valtioneläkkeen pari vuotta ennen kuolemaansa.

Unohtumista konkretisoitiin mainitsemalla useampaan kertaan, että Europaeus oli haudattu sijainniltaan tuntemattomaan köyhien joukkohautaan Pietarissa. Mutta kun keskustelu avattiin yleisölle, nousi sen keskuudesta besserwisser, jonka mukaan ylioppilaat olivat Pietarista hakeneet Europaeuksen maalliset jäänteet ja ne oli haudattu Helsinkiin.

Luottaako tuntemattomaan mieheen, joka ei ymmärrä yleisökommentin sopivaa pituutta, vai Moringin sukututkijaksi tituleeraamaa Lehtosta tai Kalevalaseuran 30 vuotta vanhaa artikkelikokoelmaa heiluttanutta Hurmetta? Lienee parasta kaivaa esiin aikalaistietoa, jota saa esiin historiallisesta sanomalehtikirjastosta alle minuutissa.

Esimerkiksi Tapio raportoi 31.12.1884

"D. E. D. Europaeus vainajan ruumis, joka sinkki-arkussa oli tuotu Helsinkiin Pietarista, haudattiin t. k. 4 p:nä lutherilaiseen hautausmaahan. Surusaatto, jossa oli suuri joukko ylioppilaita sekä vainajan ystäviä ja tuttavia, lähti rautatien asemahuoneelta. Ruumiin siunaus oli jo toimitettu Pietarissa, jonka vuoksi ei nyt haudalla mitään kirkollisia menoja tapahtunut."

Europaeusten sukuseuralla, jonka jäseneksi Lehtonen myös esiteltiin, on toki oikea tieto sukulaisensa viimeisestä leposijasta. Sukukokouksen ohjemassa vuonna 2010 oli käynti Hietaniemen hautausmaalle, jonne "on haudattu mm. kansanrunouden tutkijana tunnettu D. E. D. Europaeus". Haudan sijainti on kirjattu Helsingfors släktforskaren listaan ja kuva kivestä on nähtävillä Suomen sukututkimusseuran hautakivitietokannassa.

Opetus: tiedon informaatiolaatua ei paljasta puhujan ulkonäkö, titteli, esiintymiskyky eikä paikka salissa. Eikä kerran haudattu ole välttämättä jäänyt paikalleen.

Maslenitsa ja suomalaiset Pietarissa

Käynnissä olevan kirjaprojektini ansiosta olen oppinut itselleni uusia asioita Venäjän historiasta ja tavoista. (Hieman olin sentään historiaa jo aiemmin lukenut.) Ikinä en ollut aiemmin kuullut esimerkiksi heidän laskiaisviikostaan, josta August Ahlqvist kertoi 1800-luvun puolivälissä seuraavasti

Maslenitsa eli voi-viikko on pitkän paaston alus-viikko, jolloin lihan syöminen jo on kielletty, vaan jolloin voita, maitoa ja munia vielä saapi nauttia, ja vastaa siis Katoolisten karneval'ia.[...] Kuin paaston ajalla ei saa nautita muuta ruokaa kuin kasvikunnallista (sillä kalankin syöminen ei oikeastaan ole luvallista), kuin viinan ja teenkin nautinto luetaan synniksi, kuin edellensä naiminen silloin on kielletty ja nainutkin ei saa koskea vaimoansa, niin arvaa syrjäinenkin hyvin, kuinka ahnaasti jokainen "oikea-uskoinen" maslenitsana kokee kaikilla mainituilla nautinnoilla ikäskuin edeltä käsin palkita kärsimyksiänsä pitkän paaston ajalla. [...] Koko viikon pitävät kaikki itsensä niin vapaana kaiken-laisesta työstä, että kuin minä satuin alusta viikkoa pyytämään korttieri-emäntäni saunaa lämmittämään, hän vastasi siitä tällä viikolla ei tulevan mitään, sillä renkiänsä eli piikaansa ei hän muka voinut niin kovaan työhön käskeä, ja pyysi minun jättämään kylpemiseni toiseen viikkoon, "sillä nyt on maslenitsa".

Ilmeisesti siksi, että kaikki halusivat juhlia, tehtiin Pietarissa erityisjärjestelyjä kyytimiesten saamiseksi. Kirjassa Russia - As Seen and Described by Famous Writers todetaan laskiaisviikon alusta

Carnival commences on Sunday at noon and continues till the close of the succeeding Sunday. The salutation during the week is "Maslanitza," or "Sherokie Maslanitza," "Sherokie" meaning, literally "broad," indicating a full amount of pleasure, and the facial expression accompanying this salutation shows plainly that unrestrained enjoyment is the aim and object for the week. Upon the discharge of the time gun at noon, there emerge from all parts of the city tiny sleighs driven by peasants, chiefly Finns, who for the time are allowed to ply for hire by the payment of a nominal tax imposed by the police or city corporation. Most of these Finns are unable to speak Russian intelligibly, although living at no great distance from the capital. It is said that from 5,000 to 10,000 of these jehus come annually to St. Petersburg for Maslanitza, and they add materially to the gaiety of the city as they drive along the streets. These Finns are mostly patronized by the working-classes, for the simple reason that their charges are lower than the ordinary isvozchick, or cabby.

Sanomalehtihaussa löytyi Oulun Ilmoituslehdestä 19.2.1892 maininta suomalaisten toimimisesta kuskeina. Alla näkymä tuolloiseen pääkaupunkiimme (SLS. Flickr Commons).

Kaupunginmuseon kuva-avauksesta

Viime vuoden lopulla vihjailtu ja lupailtu Helsingin kaupunginmuseon kuva-avaus julkistettiin viime keskiviikkona: "julkaistaan 20 000–30 000 kaupunginmuseon tallennetta, muun muassa Signe Branderin kaikki 906 valokuvaa sadan vuoden takaisesta Helsingistä".

Signe Brander oli luonteva ja toimiva vetonaula, joka ehkä jopa voittaa Finnan käyttöliittymän luotaantyöntävyyden. Perus-Finnaan ei ihmisiä yritettykään ohjata (menetetty mahdollisuus käyttäjäkunnan tavoittamiseen?) vaan Helsingin  kaupunginmuseolla on omansa. Siinä hakujen rajausmahdollisuudet ovat (ainakin teoriassa) kätevät, mutta mainostettu kuvalataus ei onnistu Twitterissäkään saamillani neuvoilla. Joten en pysty tarkistamaan tarttuuko siihen metatietoja ja joudun käyttämään esimerkkikuvana näyttökaappausta kadunpätkästä, jota kävelen kuvaussuuntaan joka arkiaamu.

Signe Brander: Perämiehenkatu 10, 12. Pursimiehenkatu 29. HKM (Onko muuten Finnan URL pysyvä tunniste?)

Ladattava kuva on tuskin tätä kokoa suurempi. On täysin ymmärrettävää, että HKM päätti julkaista vain painokelvottomiksi luokittelemiaan kuvia, sillä he todennäköisesti saavat kuva-arkistostaan jonkin verran tuloja ja mahdollisesti jopa tuottoa. Ja ehkäpä vähän enemmän tulevaisuudesssa kun valikoimaan tutustuminen ei vaadi käyntiä fyysisissä tiloissa virka-aikaan. (Vanha raporttini paikan päältä.)

Kuvien myynnin maksimoimiseen liittynee myös kuvien käytölle asetettu ehto "kuvaaja ja kuvalähde on ilmoitettava." Muistan lukeneeni kv-mediasta argumentointia näinkin vähäistä rajoitetta vastaan, mutta en nyt löydä tekstiä linkitettäväksi. Tietenkin kuuluu hyviin tapoihin (joita olen itse tässä blogissa ja kirjoissani pyrkinyt noudattamaan), että kuvien lähde mainitaan. Mutta sosiaalisessa mediassa se unohtuu helposti ja olisi ikävää, jos HKM myöhemmin sulkee kokoelman vedoten ihmisten osaamattomuuteen/viitsimättömyyteen.

Museokokoelmien avaamisen positivisena sivuvaikutuksena on usein mainittu kokoelmatietoihin saatavat korjaukset ja lisäykset. Tätä ei mainittu kaupunginmuseon tiedotteessa, mutta se toteutui jo julkaisupäivänä, kun kuvia vilaissut kaupunginosa-aktiivi Niko Lipsanen totesi:

Finna-palveluun kuvan ottamisvuodeksi on merkitty 1910, mutta koska taustalla oikealla näkyvä vuonna 1912 valmistunut As. Oy Kuikka (Hernesaarenkatu 15) on siinä kovin valmiin näköinen, niin kuva lienee otettu vähän myöhemmin (ehkä samaan aikaan kuin alempi kuva, jonka vuodeksi on annettu noin 1920?).

Finnahan tarjoaa kommentointimahdollisuuden, mutta ennenkuin kehoittaisin sitä hyödyntämään, haluaisin kuulla minkälaisella prosessilla museo aikoo mahdollisesti saatavia tietoja tallentaa pysyvämmin. 

Tammikuun 14 päivän rahasto

Vuoden 1895 alussa Kansanvalistusseura sai Zacharias Topeliukselta tämän syntymäpäivän mukaan nimetyn rahaston, jonka pääoma oli 10 180 markkaa. Lahjakirjan mukaan

Koroista annetaan vuosittain 14:na tammikuuta vuodesta 1896 alkaen neljä — mahdollisesti useampikin — muistolahjaa, jokainen 100 markan suuruinen, varattomille, vanhoille, ansiokkaille suomea tahi ruotsia puhuville mies- tai naisopettajille, jotka yksityis- tahi julkisissa kouluissa ovat antauneet kristillisen kansanvalistuksen palvelukseen eivätkä ennen ole tulleet palkituiksi millään julkisella tavalla. (Uusi Suometar 15.1.1895)

15 vuotta myöhemmin todettiin, että

Kansanvalistusseuran arkistoon on kerääntynyt jo suuri joukko kansanlasten vanhojen opettajain elämäkertoja, joita jälkimaailma varmaan liikutuksella lukee, Eivät ole nämä köyhien lasten köyhät opettajat palkitut eivätkä autetut niillä muistopalkinnoilla, joita muutamat heistä ovat saaneet. Jotakin muuta ovat he itse tarkottaneet työllänsä ja jotakin muuta tarkoitavat suuren runoilijavainajan kunniakirjatkin, Varmaan iloitsisivat opettajat ja heidän ystävät vainajainsa enin siitä, jos heidän uskollisuutensa, nöyryytensä ja kunnollisuutensa säilysivät heidän oppilaissaan, joita on niin suuri osa Suomen kansaa. (Suomalainen Kansa 14.1.1910)

Oikeassa tekstin kirjoitus on liikutuksesta, joka ainakin itseni valtasi kun luin sanomalehdissä julkaistuja minielämänkertoja. Koska rahasto ja opettajat ovat tainneet sittemmin unohtua, julkaisen ensi sunnuntaista alkaen rahastosta palkittujen tietoja sanomalehtiin ja jossain määrin kirkonkirjoihin nojautuen. Kuvauksia olisi voinut laajentaa myös tekstissä mainituilla hakemusasiakirjoilla, määrällisestikin. Kävin tarkistamassa Kansallisarkistossa, että Kansanvalistusseuran arkistossa aineisto on tallessa, mutta jätän sen odottamaan tutkijaa, joka on kiinnostunut tietämään lisää esim. suomenkielisestä, naisvaltaisesta ja omaehtoisesta kontribuutiosta kansamme sivistämiseksi 1800-luvulla.

(Paikallis- tai henkilöhistoriallisessa tiedon tarpeessa oleville arkistovinkkeinä a) Jokaisen vuoden aloitti luettelo nimistä ja paikkakunnista ja b) samasta henkilöstä on voitu lähettää anomuksia useampana vuonna.)

Kuva Topeliuksesta SLS:n Flickr-tililtä