Viisi kuvaa Suomesta vuonna 1885

Gallica on digitoinut Georges de La Sablièren matkavalokuvat reissulta Pohjolaan vuonna 1885. Suurin osa kuvista on Norjasta, mutta viiden Suomen kuvan joukkoon mahtuu pari erikoisempaa otosta. Näistä ensimmäinen on vaivaisukko. Tunnistaako joku sen ulkonäön? [Lisäys 9:30. Sari Ahonen kertoi Facebookin puolella, että kyseessä on "Maarian vaivaisukko, Baerin hautakappelin edessä."]

Ukko lähikuvaan rajattuna

Kestikievareitakaan ei ole montaa (yhtään?) kuvastoissa näkynyt.

Suurennos edellisen keskeltä.

Ja alakulmasta

Turkulainen koira ei ollut linssilude.

Turun satamaksi valokuva-albumissa nimetty näkymä.

Ja lopuksi kaksi kulunutta aihetta eli Viipurin linna ja

Imatran koski

Tuokiokuva entisajan matkustamisesta

Karl Henrik Hornborgin (1853-1921) kertomuksesta Karhun kynsissä (Taloista ja taipaleelta, 1898)

Siitä on jo monta vuotta kun eräänä päivänä istuin Keuruun asemalla ja odottelin junan tuloa pohjosesta päin. Olin tehnyt samoin kuin moni muukin rautatielle tahi lähtevään laivaan kiiruhtava usein tekee: pitänyt liikaa kiirettä. Yötä myöten olin ajaa puotaltanut, ett'en suinkaan myöhästyisi junasta. Seurauksena olikin se varsin luonnollinen seikka, että saavuin väsyneenä rutjakkeena asemalle jo aamupäivästä, vaikka juna tulee vasta iltapuoleen. Pitkä, väsyttävä odotus oli siis edessä. Tuosta olisin päässyt, jos levollisesti olisin jossakin yötä ollut. Ajoin kyllä aluksi aseman luona olevaan kievariin ja koetin saada nukkua, mutta siitä ei tullut mitään. Talon hyväntahtoinen emäntä piti tuosta huolen. Hän tuli aina joka viides minuutti sanomaan, ett'ei herralla ole vielä mitään kiirettä, vaan saapi huoleti levätä, ja haasteli kanssani jonkun aikaa kaikenmoisesta turhista asioista. 

— Levätkää vaan pois! Kyllä minä huolen pidän, että junaan joudutte, sanoi hän aina mennessään, mutta tuli kohta uudestaan, kun muisti jotakin vieraan kanssa juteltavata.

Kun siis huomasin, ett'ei levosta mitään tullut, käskin poikain valjastaa hevosen ja nakata minut asemalle, vaikka junan tuloon olikin vielä parisen tuntia aikaa. 

Siellä sitä sitten istua värjöttelin ja ainoana lohdutuksenani oli, ett'en ollut yksin odottamassa. Montahan siinä oli muitakin ja monenkarvaista.

Ihmiset palasivat Jyväskylän markkinoilta, ja semmoinen väki on aina kirjavata kansaa. Siinä oli monta suuren Venäjän kansalaista, toinen likasempi toistaan, millä oli laukku selässä, millä pussi kainalossa, jonka alkuväriä ei olisi kukaan kyennyt arvaamaan. Mikä rötkähti laukkuaan vasten ja kuorsasi kohta täydessä unessa, mikä avasi pussinsa ja rupesi sen sisällystä ajamaan toiseen, jota on mukavampi kuljettaa… Oli siinä juutalaista ja mustalaista, oli oman maammekin kansaa.

Kuva leikattu lehdestä Uusi Meikäläinen no 1/1909

Kivessillan Vappu löytyi

Toukokuussa minulta jäi löytämättä sananparsia tuottanut Kivessillan Vappu. Blogitekstiin dokumentoitu haku ei kovin perusteelliselta näytäkään eikä se sitä ollut. Haku Hiskissä ja SSHY:n hakemistoissa vaihtoehtoisella kirjoitusasulla Kivisilta olisi vienyt nopeasti perille. Mutta kiitos anonyymin kommentoijan (anonyymien kommentoijien?) ja jakamansa Esko Pertolan tiedon lopputulokseen päästiin hitaammin.

Kokemäen kirkonkirjojen mukaan Vappu Erkintytär syntyi Huittisissa 3.8.1801. En löytänyt tälle vahvistusta Huittisten, Vampulan enkä Kauvatsan kastettujen listasta. Vappu oli Huittisten Matikkalan Kulman piika mennessään 27.8.1820 naimisiin Porin maaseurakunnasta tulleen renki Heikki Erkinpojan (s. 1793) kanssa. He muuttivat saman vuoden lopussa Kauvatsalle Ahvenuksen Nysiin (Huittisten RK 1820-1825 s. 480, Kauvatsan RK 1822-1835 s. 460, 490).

Viisi vuotta myöhemmin pariskunta muutti Kauvatsalta Kokemäen Kyttälään, jossa heillä ei enää ollut palkollisen statusta. Heikki kuoli 44-vuotiaana 19.4.1837 (Kokemäen RK 1823-1829 s. 25, 1831-1838 s. 25).

Vappu meni uudestaan naimisiin 23.5.1839 Ylistaron Kivisillan torpparin Kalle Juhanpojan (s. 9.8.1814 Köyliö) kanssa. Heille syntyi 2.8.1841 tytär Eva Stina.

Tytär muutti torpasta avioiduttuaan. Kalle kuoli 4.5.1871 (Kokemäen RK 1839-1846 s. 153, 1847-1854 s. 154, 1855-1861 s. 150, 1862-1868 s. 263 ja 1869-1879 s. 275).

Todennäköisesti siis vuoden 1870 paikkeilla

"Kivessillan Kalle, torpan silloinen haltija, oli sittemmin sairastunut kuolemantautiin ja pyysi vaimoaan Vappua keittämään kahvia. Se oli harvinaista tavaraa vielä silloin, ja juotuaan kupillisen oli Kalle sanonut: - Kaara ny toinenki kuppi, kyl se kauppa sen kannattaa ! Tähän oli Vappu surkutellut vastannut: - Hiljanpa äijä parka tuhlaamaan opettelet." (Esko Pertola Nuori Satakunta lehdessä vuodelta 1953, kommentoijan mukaan)

Leskenä Vappu ei saanut jäädä Kivisiltaan eikä Ylistaron Malmin maille. Hän asui (kirkonkirjojen mukaan) loppuelämänsä Ylistaron Ketalassa ja sai lopuksi sukunimekseen Haavisto. Hän kuoli 4.8.1883. (Kokemäen RK 1869-1879 s. 298, 1881-1890 s. 351)

Kuva Walistuksen lasten lehti : Suomen lapsille ratoksi no 19-20/1910

Sofia Wilhelmina Birklinin pitkän iän salaisuudet

Yliopistokoulutettu Mikael Birckelin kuoli Rymättylässä 21.11.1809. Hän ei koskaan ollut saanut vakivirkaa, mutta oli avioitunut kahdesti ja jätti jälkeensä m.m. pojat Anders Joakim Bircklin ja Pehr Mikael Adrian Birkelin sekä tyttären Katarina Elisabet Bircklin.

Viimeisenä sisaruksista oli elossa Sofia Wilhelmiina, joka sata vuotta täytettään esiteltiin Uudessa Aurassa 11.11.1905:

Säästäväisenä ja toimeliaana asui hän omassa asunnossaan Rymättylässä vuoteen 1889 asti, jolloin muutti Paimion pappilaan sisarensa Caisa Lisan tyttären, rovastin rva Maria Creutleinin luo. Täällä hän vieläkin asuu oleskeltuaan väliaikoina yhteensä 7 vuotta milloin Porvoossa, milloin Helsingissä, milloin Huittisissa sukulaistensa luona. Neiti Birklin on aina pitänyt hyvää huolta terveydestään pesten säännöllisesti joka ilta rintansa ja käsivartensa kylmällä vedellä, liikkuen ahkeraan ja tehden käsitöitä uutterasti. Tyynnyttäviä lääkkeitä on hän käyttänyt myöhempinä vuosina joka päivä säännöllisesti, terveyssuolaa samoin kolmasti päivässä. Hän on aina syönyt säännöllisesti, mutta liiaksi syömistä on hän välttänyt. Pitkästä ijästään huolimatta on hän vielä rivakka, ulkomuodoltaan korkeintaan 70-80 näköinen hienon valkea-ihoinen. Vanhuksella on tavattoman tarkka muisti. Itse hoitaa hän itsensä täydellisesti ja on selvillä kaikista asioistaan. Nykyajan rientoihin ei hän enää voi ottaa osaa, sillä hänen muutenkin kehno kuulonsa on kehittynyt täydelliseksi kuuroudeksi. Hänen silmänsä ovat myös niin heikentyneet, että hän ainoastaan auringon valossa voi nähdä hyvin suurta painosta tai noin 2 cm korkuista kirjoitusta. Mutta vielä 3 vuotta sitten kirjoitti hän kirjeen, teetti testamenttinsa, luki sen ja kirjoitti nimensä sen alle ihan vaikeuksitta. Vanhus on nuorempana ollut sairaalloinen, nyt on hän terveempi kuin moni nuorempi, koskaan kipuja valittamatta.

Sofia Wilhelmiina Birklin kuoli Paimion pappilassa 11.1.1907. "Ainoastaan yhden viikon oli hän vuoteen omana, olematta kuitenkaan erikoisesti sairas." (Turun Lehti 15.1.1907)

Läänintili-ihmettelyä ja pyövelien laskutusta

Koska ihan oikeasti on kiirellisempää tekemistä, aloin selaamaan Turun ja Porin läänin tositekirjaa vuodelta 1802 (KA 7826). Hentona toiveena oli löytää merkkejä Kustaa IV Aadolfin kesäreissusta, ja yritin hypätä alun hakemiston perusteella matkalaskujen osioon.

Tätä haravoidessani sain eteeni vankikuljetuslistoja 1790-luvulta! (Esimerkki) Miksi nämä ovat vuoden 1802 tileissä? Maksut todella pahasti myöhässä? Ellei ensimmäisellä sivulla olisi vuotta 1803 voisin uskoa niteen otsikon olevan virheellinen. Mutta vuoden 1803 tositekirjan alussa luetellaan joukko edelleen puuttuvia aineistoja, joissa useissa vuosia 1790-luvun alusta. Tuolloin löperömpi meininki ja nyt alettu tarkistaa?

Myös vankikuljetuslistoja edeltäneet sotilaskuljetuskustannukset (?) olivat 1790-luvulta. Niiden joukossa oli lista Hangon linnoitustyömaalta 1.10.1790 vapautetuista Pohjanmaan rykmentin miehistä (KA 7826:3849). Tätähän tietenkin lähtee hakemaan Turun ja Porin läänin tileistä vuonna 1802... Lyhyempi lista sairauden takia vapautetuista Pohjanmaan rykmentin miehistä oli päivätty 31.5.1794 (KA 7826:3876) ja pidempi Tampereella 5.10.1794 (KA 7826:3896).

Vankikuljetuslistojen loppupuolella oli Kastelholman vankilista vuodelta 1790 (KA 7826:4979).

Sitten vihdoin matkalaskuja. Jotka eivät olleet kuningasta nähneetkään, sillä kyse oli pyövelin laskutuksesta, joka myös oli 1790-luvun alkuvuosilta.

• Petter Österberg oli mestannut ja teilannut Johan Henrikssonin murhasta tuomitun mouhijärveläisen Matts Jernin 24.10.1791 (KA 7826:4991). Johan oli 15-vuotias, joka "blef våldsammel. af dagstagen".
• Pyövelin renki Michel Forsberg hautasi 1792 kihlakunnan oikeuden päätöksellä metsään itsensä murhanneen sotilas Mickel Sköldin ja tuntemattoman miehen. (KA 7826:4992)
• Michel Forsberg hoiti myös hirttäytyneen kalakauppiaan rengin Anders Holmströmin hautauksen (KA 7826:4993)
• Petter Österberg mestasi ja hautasi kirkkomaahan Jakob Thomassonin Leppäkorven talosta Brunkkalan (nyk. Aura) kappelissa vuodenvaihteessa 1792/1793  (KA 7826:4996)
• Forsberg ja itsensä murhanneen hautaus (KA 7826:4999)
• Österberg ja Johan Rosenblomin mestaus (KA 7826:5001)
• Österberg ja kokemäkeläisen rengin Michel Ericsson mestaus (KA 7826:5003). Matkakorvaus Turusta Villiön kylään eli rikoksen taahtumapaikalle. Mestaus siellä?
• Österberg ja Fredrik Östmanin (Kiikka) taposta tuomittu Alexander Brax Tyrväällä  (KA 7826:5006)
• Österberg ja lapsenmurhasta tuomitun Maria Greta Eriksdotterin mestaus Ahvenanmaalla (KA 7826:5008)
• Österbergin jälkeen Turussa pyövelinä toiminut Gustav Svanström tuomittiin 1801 menettämään kätensä rangaistuksenapahoinpitelystä, jossa Gustava-tyttärensä kuoli 6-viikkoisena 3.5.1801 (KA 7826:5011)

(Kari Kujansuulle päin naamaa luvatusti yritin tehdä näistä löydöksistä merkintöjä Digihakemistoon, mutta siellä oli juuri sillä hetkellä hitautta.)

Tyrväällä lauantaina koettua

Lyhyehköllä varoitusajalla lähdin lauantaina Tyrväälle, jonka kesäohjelmaan en ollut perehtynyt. Yllätyksenä tuli siis Puukstaaviin poiketessa sen naapurissa elokuun loppuun esillä olevat Egyptin aarteet. Pääsylippu ei ollut matkabudjetissani, mutta tarkkailin hetken Afrikan tähdet nimistä "aarteiden ja jalokivien kaivausaluetta". Kaivaminen oli maksullista ja löydöt sai pitää eli aivan nurinkurista arkeologiaan verrattuna.

Sastamalan seudun museo sopi budjettiini, sillä se oli edelleen ilmainen. Muistolan koulun olivat luokkatasottain dokumentoineet kouluelämän eri puolia, keränneet muistitietoa ja tuottaneet näyttelyn. Onneksi kukaan ei ollut kertonut heille, ettei nykyaikaisessa museonäyttelyssä saa ola twiittiä pidempiä tekstejä.

Sitten varsinaiseen asiaan eli Tyrvään Pyhän Olavin kirkon 500-vuotisjuhlaseminaariin. Kiitos Kallialan kirkontilien kirkon käyttöönotto voidaan ajoittaa melko tarkasti. Vuodesta 1516 alkaen hautausmaksut ovat kivikirkkotasoa.

Ensimmäisenä puhui Jyrki Knuutila, jonka lyhyt vastaus kysymykseen "Miksi Pyhä Olavi valittiin Tyrvään kirkon suojeluspyhimykseksi" kuului "ei aavistustakaan". Pidempi versio tiivistyi ruotsalaisperäisiin kulttuurivaikutuksiin, joita eivät välittäneet siirtolaiset tai kauppamerenkulku, mutta mahdollisesti Ulvilasta Pirkkalaan kulkenut kauppareitti.

Katja Fält käsitteli esityksessään vuoden 1997 palon jälkeen kirkon ulkoseinistä paljastuneita maalauksia. Ovatko kasvot apostoleja tai pyhimyksiä vai "näin hämmentynyt sinäkin tulet olemaan saarman jälkeen" -mainoskuvia? Tuskin koskaan tiedämme, eikä kuvien katsojien tulkinta vuosisatojen (?) ajan ole välttämättä sama kuin maalarien.

Markus Hiekkanen asetti Pyhän Olavin kirkkoa aikansa kirkonrakennuksen kontekstiin esittämällä kivikirkkoja kartalla ja aikajanalla usealla tavalla. Olen nähnyt esityksissään aiemmin ainakin kerran 1500-luvun alun kesken jääneiden kirkkohankkeiden määrän ja kirkonrakennuksen hiipumisen, mutta kertaus oli tarpeen. Edelleenkään tälle reformaatiota edeltäneelle ilmiölle ei ole tarjolla uskottavaa selitystä.

Lopuksi Hiekkanen yllätti yleisön seinämaalauksen uustulkinnalla. Fältin tarjoama pyhimyskehä voitiin unohtaa. Elias Orrmanin selvitys piispojen vaakunoista on esittänyt/paljastanut/väittänyt, että Lauri Suurpää on käyttänyt sinetissään kuvaa, jossa hiuksensa hulmuavat päätään suurentaen. Ajallisesti tämä sopisi Maunu Särkilahden vaakunan symbolin pariksi, sillä nämä kaksi piispaa olivat vallassa juuri ennen kirkon rakentamisen aloittamista.

Verkosta löytyi yksi versio Suurpään vaakunasta. Mielelläni olisin vilaissut Reinhold Hausenin teoksen Finlands medeltidssigill, jonka Arkistolaitos julkaisi verkossa 2010. En kuitenkaan löydä sitä enää "Aineistot-sivulta, Muita tietokantoja ja hakemistoja -otsikon alta". Internet Archiven Wayback machinen avulla tiedostosta löytyy kopio ja sen nimellä hakemalla myös nykyinen linkitys. Hausenilla Suurpään sinetissä on hyvin geneerinen piispahahmo. Kaikki tieto ei ole verkossa.

Kustaa IV Aadolf aterioi Merikarvialla

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Edellisen osan Kristiinankaupunkiin on Kustaa IV Adolfin vierailusta jäänyt konkreettiseksi muistoksi Lebellin kauppiastalon suuren salin iso ammesohva, jossa sanotaan hänen kesällä 1802 istuneen.

Sanomalehdessä Posttidningar 2.8.1802 julkaistussa kuninkaan matkaraportissa Kristiinankaupungin jäädessä taakse siirrytään rivakasti Ulvilaan ja sitten Huittisiin. Ulvilassa rovasti Lebellillä oli kunnia tarjota kuningattarelle ja kuninkaalle ilta-ateria sekä yöpymisen jälkeen aamiainen. (Lebellin isä oli kotoisin Kristiinankaupungista eli lienee olemassa sukuyhteys Lebellin kauppiastaloon.)

Mutta ennen Ulvilaa reitti kulki Merikarvian läpi. Sanomalehdessä Satakunta kerrotaan 24.7.1902, että "Lankosten kartanossa Merikarvialla" on "eräs vanha seinätaulu, jossa on seuraava kirjoitus"

Pöytä, jolta ateria kuninkaalle tarjottiin oli edelleen talossa. Sitä ja taulua ei mainitse sukututkija, jonka tiedossa on, että "Kiitokseksi vieraanvaraisuudesta, kuningas antoi heille lahjaksi hopealusikan. Lusikka oli suvun hallussa v.1933 asti, kunnes hävisi Oulussa."

Matkalla Ulvilasta Huittisiin ohitettiin Kokemäki ja sen 16 vuotta aiemmin valmistunut kivikirkko, joka on omistettu kuninkaan isälle ja ehkä ansaitsi pysähdyksen. J. A. Lindström toteaa (s. 199) Kustaa IV Aadolfin olleen katsomassa Kravin kanavan töitä heinäkuussa *1803*. Lienee todennäköisempää, että hän on pysähtynyt Ylistaron kylässä vuotta aiemmin ja nähnyt vielä aloittamattoman työn paikan. Tapio Salminen Kokemäen historiassaan lainaa Lindströmin käyttämän vuosiluvun ja jakaa muistitiedon kuninkaan vierailusta Vitikkalan säterirusthollissa (s. 71, 579).

Yöpymisestä Huittisissa on Reinhold Hausen Valtionarkistosta (kertomatta tarkemmin mistä sieltä!) löytänyt majoitusluettelon, joka julkaistiin SLS:n julkaisusarjan 75:nnessä osassa (Förhandlingar och uppsatser 29. 1915) ja on suomennettuna Raimo Viikin Suur-Huittisten historiassa II. Palvelusväen määrä ei käy ilmi, mutta sentään se, että joukossaan on kuusi kokkia, "pöydänpeittäjä" eli kattaja (?), kahvinkeittäjä ja musikantteja. Kirkkoherra perheineen tietenkin joutui hakeutumaan toisaalle yöksi, sillä kuningas ja kuningatar tarvitsivat kaksi huonetta kukin. Hovirouvat sentään jakoivat huoneen ja palvelusväki sai tyytyä siskonpetiin eli todennäköisesti lattiaan.