Täydennysosia

1) Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut: "Maisteri Erik Rudbäck kirjailijanimeltään Eero Salmelainen". Hänestä Carl Eneas Sjöstrandin vuonna 1857 piirtämä kuva kuuluu Kansallisgallerian kokoelmiin.

Pikainen verkkohaku toi esiin Salmelaisen toimittamat ja vuonna 1867 julkaistut Pääskyisen Pakinat. Kertomia kiehkurainen Suomen kieltä oppivaisten hytödyksi. Sen "seka-aineellisen" joukossa on tarina Isän kuppi, joka on "se Topeliuksen tarina", jolle löysin kyllä 10 vuotta vanhemmankin julkaisun.

2) Kirjoittaessani Turun linnan 1700-luvun mielipidevangeista huomasin sukunimellään eri kirjoitusmuotoja, mutta vasta nyt myöhemmin löytyi lisätieto, että

Koillisessa eli itäpohjaisessa tornissa, joka luullaan tehdyksi vangitun kuninkaan Erik 14 puolisolle Katarina Maununtyttärelle lapsinensa, sanotaan myös olleen "Kerimäen kamari", eli se nuone, jossa lampuoti Jaakko Jaakonpoika Kerimäki vaimonsa Lisa Antintyttären kanssa pidettiin vankina eri uskoisuutensa tähden syyskuun 17 päivästä asti 1760 kahdeksan ajastaikaa, ainoastansa kuuden kopea-äyrin (5 pennin) ruokarahalla päivässä. (Tähti 9.7.1867)

3) Virstanpylväistä taisi olla viimeksi havainto Pirttikylän museon yhteydessä. Ja sitä ennen Ahvenanmaalla, Seurasaarella ja Skanssenilla. Ne olivat enimmäkseen kadonneet jo 1800-luvun lopussa. Tai ainakin Västra Nyland näki 14.6.1892 uutisen arvoiseksi kertoa, että Mustion aseman läheisyydessä oli edelleen hyväkuntoinen puolitoista metriä korkea kivitaulu, josta näki lukea tekstin "1/4 mil till Svartå Bruk 1733".

4) Pari vuotta sitten kerroin lyhyesti Valter Juveliuksen kaivauksista Jerusalemissa ja sittemmin kuuntelin YouTubesta Timo Stewartin esityksen Liiton arkin metsästys Jerusalemissa 1909-1911. Aihe kiinnostaa Ruotsissakin, mikä muistiin pantakoon.

Two very rare Swedish publications that relates to the Swedish-Finnish-English "Parker affair" in Jerusalem in 1911. A real life Raiders of the Lost Ark adventure with #freemasons, the lost tribes of Israel, #occult ciphers and the lost Ark of Covenant. Some think it was found. pic.twitter.com/d6pRN2xvAx

— Patrick - "Patrizia" - Jonsson (@DrPatHistorian) September 21, 2019

At the centre of this story was Finnish writer Valter Juvelius (1865-1922) who produced. some say, via occult means by a medium, a coded treasure map based on the book of Ezekiel which located the lost treasures of Solomon's temple, incl. the Ark. Pic: Juvelius (left), and map. pic.twitter.com/s534LhTJPq

— Patrick - "Patrizia" - Jonsson (@DrPatHistorian) September 21, 2019

5) Syksyn alussa järjestetyllä avoimen yliopiston kurssin retkellä (osa 1, osa 2) oli mukana yliopiston viestintäammattilainen, jonka juttu ilmestyi tällä viikolla. Siteerauksien järjestäminen vie aikansa.

6) Pietariin valituksen vienyt Matti Porri tuli vastaan selatessani Topeliuksen pitämää aikakirjaa. Siinä huhtikuussa 1864:

Matts Porri (från Lillkyro?) är en ryktbar man i Österbotten. De nödlidande ha under missvexten blifvit skamligt bedragne af herre- och tjenstemän. Man har samlat så rika understöd, att på hvarje person i Öbotten bordt belöpa sig tre tunnor råg och en rubel silfver. Men herrarne ha slagit det mesta under sig. Derför har M.P. rest till Kejsaren, och Kejsaren har gifvit honom 300 rubel och skickat honom tillbaka i vagn med tillsägelse att Matts skulle ej låta skrämma sig, nog skulle man taga reda på herrarne. – Hela Wasa län var på våren fullt af dessa historier och Matts blef som rättvisans tappre försvarare firad och beundrad var han for fram. Styrelsen synes ha nöjt sig med att varna mannen för lös mun.

Tiedonhaku Finnassa lokakuussa 2019

Syyskuun puolivälissä Kansalliskirjasto irtosi Helka-tsydeemistä ja elämäni muuttui astetta vaikeammaksi. Lompakko on millin paksumpi uuden kirjastokortin takia ja lainausautomaateilla on kaksi kertaa suurempi todennäköisyys työntää väärä kortti lukijaan.

Lisäksi enää ei irtoa yhden luukun vastausta kysymykseen "onko tämä kirja jossain Helsingin keskustassa"? (Tai eihän Helkakaan oikeasti ollut yhden luukun ratkaisu, sillä kirja saattoi olla kaupunginkirjastolla, Kansallisarkistolla tai Suomen sukututkimusseuran kirjastossa, mutta ei anneta tämän häiritä hyvin käynnistynyttä valitusta.) Eli jotta saa tarkistettua Helsingin yliopiston kirjaston ja Kansalliskirjaston tarjonnan, pitää joko
1) tehdä haku yleis-Finnassa ja avata alasvetovalikoita pahimmillaan tusinasta tietueesta
tai
2) tehdä haku erikseen Kansalliskirjaston ja Helkan Finnoissa. (Ensiksi mainitussa on välilehti Helka, joka ilmeisesti tarjoaa helpoimman ratkaisun tähän ongelmaan.)

Hakuun Kansalliskirjaston Finnassa tulee esiin minusta omituisella tavalla myös Helkan tuloksia. Olen yrittänyt saada tolkkua tästä spostittamalla, mutta en edelleenkään ymmärrä muuta kuin sen, että kyse on digitaalisista aineistoista, jotka ovat Helsingin yliopiston kirjastossa. Miksi nämä? Ilmiö tulee esiin seuraavassa tämän aamun käyttökokemuksessa, mutta siinä on muutakin parantamisen varaa.

Tositarve oli se, että halusin hyödyntää edelleen voimassa olevia yliopistotunnareitani vuonna 2007 HAik:ssa julkaistun artikkelin tallentamiseksi. Joten menin Kansalliskirjaston Finnaan, kirjauduin ja tein haun "Historiallinen Aikakauskirja". Tuloksena 2450 tietuetta, joista päällimmäiset 4 relevantteja. Samat 4 ovat päällimmäisinä myös kun haun tekee kirjautumatta eli on minusta pikkasen outoa, että aivan ensimmäisenä on Helkan tietue. Minähän olen nyt Kansalliskirjaston korttia kantava asiakas, miksi minulle olisi relevanttia aineisto, jonka käyttö on rajattu HY:n verkkoon?

Päällimmäinen linkeistä vie (HY:n tunnareilla) linkityspalveluun, jossa on samat kolme linkkiä kuin alla. Kolmesta linkistä ensimmäinen vie HY:n tunnareilla Elektraan, jossa artikkelit ovat luettavissa käymäni spostikeskustelun perusteella HAKA-tunnareilla eli useimpien (tai kaikkien?) yliopistojen ja AMK:jen tunnuksilla. "Miscellaneous Ejournals" vie HY:n tunnareilla Kansalliskirjaston digitoituihin aineistoihin, jossa tosiaan ainakin HY:n yleisillä tunnareilla pääsee käsiksi lehtiin vuosilta 1903-1999. Viimeinen linkki vie kirjautumattakin tavalliseen digi.kansalliskirjasto.fi:hin, jossa on kaikkien käytettävissä tällä hetkellä vuosikerrat 1903-1929, ei 1903-1920.

Toisena tuloksena on Kansalliskirjaston oma tietue, joka koskee paperilehteä, mutta luettelee edellä käsitellyt linkit antamatta mitään käsitystä siitä, että kaksi päällimmäistä vaativat tunnistautumista, puhumattakaan siitä, että kertoisivat mitä tunnistautumista. (Välihuomio: alin linkki menee tarkemmin sanottuna osoitteeseen digi.lib.helsinki.fi eli ohjautuu sieltä nykyiseen osoitteeseen digi.kansalliskirjasto.fi )

Kolmantena tuloksena on Kansalliskirjaston Fennica-versio, johon on löytynyt viisi linkkiä. Alimmaisena tutut kolme. Päällimmäisenä linkki Kansalliskirjaston digitointeihin ohjautuu HY:n tunnareilla samaan näkymään kuin toiseksi alin eli tosiasillisesti tulee esiin vuodet 1903-1999. Mutta kun en ole kirjautuneena, en pääse samaan avoimeen näkymään kuin alimmaisella linkillä. Toisena oleva linkki avaa HY:n tunnareilla saman näkymän kuin toiseksi alin.

Huomaatteko kohdan, jossa mainitaan HY- tai HAKA-tunnistautuminen? Minä en.

Neljäntenä Kansalliskirjaston E-aikakauslehti-versio. (Huom! Helsingin yliopiston kirjastossa HAik on "E-kausijulkaisu". SKS:n kirjastossa puolestaan E-aikakauslehti.). Päällimmäiset kaksi linkkiä ovat tuttuja edellisestä tietueesta. Kolmas vie HAik:n omille sivuille, jossa on tilaajille digitaalisena saatavilla tuoreimmat vuosikerrat.

Mutta mitä minä taas valitan. Eihän Finnan etusivulla luvata integroituja hakutuloksia, vaan sitä, ettei tarvitse hakea useammasta paikasta. Ja kaikki nämä linkithän olivat yhdellä sivulla.

Pari viikkoa lokakuusta

5.10.

• Ilmeisesti "Kuninkaan uudet vaatteet" perustuu todellisuuteen. Kukaan ei ole ainakaan sanonut Kustaalle, että housut ja kengät unohtuivat. #dsh2019  [De svenska historiedagarna: 1. päivä, 2. aamu, 2. päivä, lehtisatoa ja lisää lehtisatoa. Ja kyllähän minä myöhemmin muistin, että sadun nimi on Keisarin uudet vaatteet.]

9.10.

• Aamulla 6:35 huomaat, ettei lähdeviitteessä mainittua kirjaa ole @HULib . Unenpöpperössä googlaat (miksi?) ja huomaat, että se on @internetarchive . Siis saatavilla? Jep. Nykyajassa on totisesti hyvät puolensa. [Siis ilmaisella rekisteröitymisellä saa Internet Archivesta digitoituja kirjoja kahden viikon lainaksi samaan tapaan kuin Suomen kunnallisista kirjastoistakin.]
• Piti vaan vilaista, mutta luin kokonaan

10.10.

• Suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi vastineemme Jane Austenille.

Muuan köyhä Talonpojan tytär tahto, vastoin tyttöin luontoa, mielellään päästä naimisiin. Frouva herran-kartanosa, jonka alle tytön vanhemmatkin kuuluivat, lahjoitti hänelle kerran 10 riksiä; ja kohta sai tyttö sulhasen. Frouva tahto nähä hänen sulhastansa, ja Tyttö toi sen Frouvan näkysille, muutamana päivänä. "Voi! lapseni! sanoi Frouva, minkä surkian sulhasen sinä olet valinnut!" - "Mitään, Frouva kulta! tänä aikana kymmenellä riksillä toki saapi?" vastasi morsian; sillä sulhanen oli pienonen napukka- ja ruma-mies. (Oulun Wiikko-Sanomia 28.7.1832)

• Ekaa kertaa yrittämässä löytää hallituksen esitystä vuodelta 1929 eduskunnan digitoiduista dokumenteista. a) Voisko joku tehdä tälle käyttöliittymälle jotain? ja b) Miksi tiedostot ovat Amazonin pilvessä?

11.10.

• Hei @Kotus_tiedotus , ovatko E. N Setälän kirjoitussarjallaan Sanojen elämästä keräämät tiedot päätyneet teidän arkistoonne? Lähettivätkö ihmiset myös tietoja itsestään?
  [Sanojen elämästä oli 1928-29 Uudessa Suomessa 50-osainen sarja, jolla kerättiin tietoa enimmäkseen kansanuskoon liittyvistä sanoista. Kysymykseeni innoitti se, että vastausohjeissa luki "Vastausten lähettäjien toivotaan antavan keräykseen historiaa varten myös henkilökohtaisia tietoja itsestään, toimialastaan, iästään j.n.e. Valokuvat tervetulleet."
  Kotus vastasi "Kiitos kysymyksestä! Kyselyn vastauksia on Suomen murteiden sana-arkiston kansatieteellisesti kiinnostavissa erilliskokoelmissa, ja mukana lienee myös henkilötietoja. Lisätietoja saa osoitteesta arkisto[ät]kotus.fi."]

14.10.

• Sukupuolieroteltujen satukirjojen jälkeen tämän formaatti viehätti vapaudellaan. Kaikenlaista on tehty, tee sinäkin. [Hetki ennen kuin maailma muuttui / Jenni Pääskysaari ; kuvittanut Matti Pikkujämsä.]
• Ilmeisesti taide(kuva)kirja toimii, kun tehtiin toinen osa. Minulla on vaikeuksia hahmottaa lukijakuntaa. [Ellen! : taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit / Leena Virtanen, Sanna Pelliccioni.]
• Raili Mikkanen ei (tietenkään) pettänyt vaan sai Canthin perheen arjen elämään tyttären äänellä. [Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää / Raili Mikkanen.]
• [Ja FB:n puolelta täydennystä kirja-arviopäivään]
  Keskisarjan Murhanenkeli on ehdottomasti paras kirjansa. (Jos haluatte tällaisia lausuntoja omistanne, niin mitä useamman kirjani työnnätte lähdeluetteloon, sitä parempi. Yksikin riittää, m.o.t.) [Hesariin kirjan arvostellut Antti Kujala luki kirjan ja tarkasti montako kertaa oma kirjansa oli lähdeviitteissä. Minä en tehnyt kumpaakaan.]

16.10.

• Valmistautuminen Historiantutkimuksen päiville alkanut. Ohjelmavalinnat luonnosteltu ja Oulun bussien vaatimat rahat laskettu. On tasaraha kuuteen kertaan.

17.10.

• Minä kuvasin luennoitsijan ja jaoin muutama tunti sitten Twitteriin. Luennoitsija kuvasi minut (ks. oikea reuna) ja jakoi kans. Kyllä some on ihana asia.

Ehdottomasti hienoin luentosali, jossa olen ikinä puhunut! pic.twitter.com/uray1j3CIF

— Ville Mäkipelto (@Viljamitz) October 17, 2019

Porilainen nurkkakirjuri Daniel Tocklin

Porin kaupungin rahastonhoitajan Emanuel Tocklinin ja ja vaimonsa Ulrica Elisabeth Mustelinin iltatähti oli 27.8.1790 syntynyt poika, joka sai nimen Daniel. Hän oli 7-vuotias äitinsä kuollessa. Puoli vuotta myöhemmin hän sai äitipuolen Anna Stina Argelanderista.

Kun perhen isä oli papin poika ja paperityössä, poikien koulutus tuntuisi luontevalta. Danielia en Porin triviaalikoulun julkaistujen oppilasluetteloiden hakemistosta löytänyt, mutta yksi isoveljistään kävi triviaalikoulun jälkeen kääntymässä Turun akatemiassa ennen päätymistään Ulvilan nimismieheksi vuonna 1806.

Daniel oli rippikirjojen (Porin maasrk 1816-23 s. 115, 1829-35 s. 147) mukaan kahdessa pätkässä kirjanpitäjänä Tuorsniemen lasiruukilla ja näiden välissä Köyliössä. Vuodesta 1827 hän asui Porin linnankorttelin tontílla 188 äitipuolensa kanssa (RK 1824-1829, 1829-1835, 1836-1842)

Tontti 188 karttaotteen oikeassa alakulmassa.
Kaupunkikartat (kokoelma) - Charta öfver Sjö- och Stapel-Staden Björneborg. (Pori Iph* 3/- -)

Näihin aikoihin hänet tunsi koulupoika Carl Ferdinand Nordlund, joka kirjassaan Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista (1885) kertoo katselleensa

usein ihmetellen erästä tavattoman pitkää miestä, joka melkein kaiken päivää vakaisesti kuljeskeli edestakaisin katuja pitkin, päässä korkea torvihattu, jota onnen kovat kohtalot olivat pahanpäiväisesti kohlineet, korkeat huippupäiset krajit (n. k. isänmurhaajat) poskilla ja aika oksasauva kädessä.

Jos hänen vartalonsa yleensä oli pitkä niin olivat kasvot ja kurkku vielä pitemmät. Nenä, jonka luonto nähtävästi oli aikonut muodostaa pitkäksi ja kauniinmuotoiseksi, oli joistakin sattumista syistä ottanut kiertyäksensä ylöspäin ja muodostunut pahkaksi, joka ei suinkaan ollut kaunistuksena.

Nordlundin mukaan Tocklin oli ostanut kaupungista puurakennuksen, mutta eiköhän kyse ole isänperinnöstä edellä mainitulla tontilla n:o 188. Sen "ylikerran kulmahuoneesta oli avara näköala joka suunnalle. Se huone oli siis oikea observatorium erittäin semmoisina päivinä, jolloin pahat ilmat ja säät panivat esteitä Tockelinin hupakäynnille."

Tockelin'in päätoimi lienee ollut pikkuporvareille ja talonpojille kirjoitella anomuskirjeitä virkakuntiin, sekä ajaa heidän riita-asioitaan raatihuoneen kihlakunnanoikeudessa. Hän oli siis niin kutsuttu nurkkakirjuri eli sikunasihteeri.

Tockelin seisoi kuitenkin korkeammalla kannalla kuin tavalliset nurkkasihteerit. Hän oli kaupungin "bel esprit", joka syntymä- ja nimipäivinä lähetti ystävilleen ja tuttavilleen sepittämiänsä onnentoivotuksia sekä suorasanaisia että runomitallisia, ynnä myös tarpeen mukaan epigrammeja ja teräviä pilkkakirjoituksia. [...] säätyhenkilöt kaupungissa, jotka tavallisesti olivat T:nin epigrammien esineenä, väistivät häntä tietysti kuin myyrkyllistä eläintä.

Ylioppilaana ollessani [1838-1844] satuin Helsingissä näkemään osoitteen T:n ky'ystä pilkkakirjoituksiin. Siihen professoriperheeseen, jossa olin asuntoa, tuli kerran painettu kirje eli oikeastaan paskilli allekirjoitettuna: "Semper idem Daniel Tockelin".

Tämä kirje kuvaili ivallisesti erään hyvin tunnetun rouvan P kaupungista sekä koko ulkomuodon, e. m. silmät, suun, nenän ja hiukset y,m,, että myös hänen hengelliset avunsa tai oikeintaan siveelliset vajavaisuutensa, varoittaen ihmisiä antaumasta hänen kanssaan tuttavuuteen.

Rouvaparka, joka oli tunnettu terävästä älystänsä, oli luultavasti terävällä kielellään kovasti loukannut T:nin arimpaan paikkaan. Mutta kyllä T. kostoksi hosui hänen pahanpäiväisesti. Semmoisia kirjeitä tuli ko'olta Helsinkiin ja todenmukaisesti myös muihin kaupunkeihin. Pilkkakirjoitus oli niin älykkäästi kokoon pantu, että "corpus delicti" kohta tunnettiin, vaikk'ei hän ollut nimitetty.

Kun sama rouva sittemmin tuli Helsinkiin, nosti hän semmoisen huomion, että häntä tarkasteltiin kuin eriskummallista ilmiötä. Hänen siis oli täytymys mitä kiiruimmin jätää koko pääkaupunki.  

Kuvauksen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että joku Tocklinin kynän uhri on kostanut toimittamalla viralliseen lehteen 3.5.1838 ilmoituksen,

joka näytti siltä, kuin Tocklinin vaimo tiedottaisi mielenvikaisuudestaan ja holhouksenalaisuudestaan. Tocklin ei kuitenkaan ollut tässä vaiheessa naimisissa. Korjaava ilmoitus julkaistiin 21.8.1838.

Daniel Tocklin meni naimisiin vasta 15.8.1841, kun äitipuolensa oli ollut kuolleena puolisen vuotta. Hän asui vaimonsa Lovisa Wikströmin kanssa tontilla 188, kunnes he muuttivat vuonna 1854 Kokemäelle (RK 1843-49, 1850-55). Siellä he asettuivat Kakkulaisten Nikkoon, jonka omisti nimismies Sahlberg. Daniel Tocklin kuoli 11.11.1859 (RK 1855-61 s. 498).

Kun sanomalehdet mikrofilmattiin

Sattuneesta syystä luin viime viikolla keväällä 1967 pidetyn pohjoismaisen konferenssin julkaisua(*) ja mielestäni jossain kohtaa annettiin ymmärtää, että sanomalehtien lukeminen mikrofilmiltä oli uusi juttu, joka helpotti historiantutkimusta. Nyt en ilmaisua enää löydä, mutta mieltä jäivät vaivaamaan kysymykset: milloin sanomalehtiä alettiin lukemaan mikrofilmiltä ja vaikuttiko se jotenkin sanomalehtiin kohdistuneeseen (historian)tutkimukseen? (Jälkimmäinen tietenkin suhteessa nykyajan digitoinnin vaikutuksiin.)

Kuikuilut sosiaalisessa mediassa tuottivat kahdelta tuttavalta tiedot, että mikrokuvaukset alkoivat vuonna 1951. Tätä en ollut hakemassa, mutta tieto auttoi, kun tajusin lähteä Kansalliskirjastoon etsimään Helsingin yliopiston kirjaston vuosiraportteja. Ne löytyivät helpommin kuin olisin voinut toivoa ja - kuten lähteet usein - kertoivat jotain, mutta eivät kaikkea.

Kertomusvuoden [1951-52] alussa voitiin vihdoin panna kotimaisen sanomalehdistön arkistovalokuvaus alulle kun valtion menoarvioon otettu määräraha asetettiin kirjaston käytettäväksi. [...] Tämä on osoittautunut erinomaisen tärkeäksi, sillä valokuvaustyössä ilmeni, että osa kuvattavista lehdistä oli jo niin huonossa kunnossa, että kirjaston omia kappaleita ei voitu valokuvata. Onneksi voitiin muualta saada parempia kappaleita.

Viimestään huhtikuussa 1953 ainakin yksi lukulaite oli käytössä, sillä silloin ja seuraavassa kuussa tehtiin kirjastossa yhteensä 86 mikrofilmitilausta. Filmaus jatkui joka vuonna ja tiedot kuvatuista vuosikerroistakin olisi vuosikertomuksista löydettävissä.

Lukulaitteiden määrästä löysin maininnan vasta lukuvuonna 1957/58, jolloin niitä oli 9. (Lukuvuonna 1968/69 laitteita oli 11 eli määrä ei jatkossa kasvanut merkittävästi.) Tuolloin oli myös jo käytäntö, että kysytyimpien lehtien filmit olivat lukusalissa, eikä niiden käyttöä tilastoitu tarkasti. Arvio käytöstä päivätasolla annetaan seuraavasta lukuvuodesta ja sitä seuranneista kymmenestä. Kaaviota varten kerroin annetun vaihteluvälin keskiarvon keskimääräisellä aukiololla eli 300 päivällä.

Tilattujakin mikrofilmejä oli lähes alusta asti enemmän kuin tilattuja sanomalehtiniteitä. On kuitenkin kaikenlaista huomautettavaa. Sanomalehtiniteiden tilauksista ei ollut vastaavia lukuja aiemmilta vuosilta, joten jää epäselväksi, minkä verran käyttö on vaihdellut ja kuinka suurta se on ollut. Mikrofilmeillä on ollut muutakin kuin sanomalehtiä, joita kuitenkin "enimmäkseen". Merkittävin keksimäni selitys suuruuserolle on se, että tuoreempien lehtien osalta yhdelle mikrofilmille ei mahdu koko vuosikertaa, kun taas sanomalehdet tilattiin niteinä, jotka olivat (kai) yhden vuosikerran kokoisia.

Mikrofilmauksen myötä lehtiä saattoi lukea muissakin yliopistokirjastoissa, joiden toimintakertomuksia lukemalla valtakunnallinen kuva voisi muuttua vielä rajummaksi. Näyttää siis selvältä, että mikrofilmaus on kasvattanut sanomalehtien käyttöä merkittävästi. Vaikutusta (historian)tutkimukseen pitäisi katsoa tehtyjen tutkimusten kautta. Helsingin yliopiston historian graduissa muutos olisi voinut näkyä nopeasti, mutta sanomalehtitöiden yleistyminen 1950-luvulla (***) voi selittyä myös esimerkiksi ohjaajan mieltymyksillä.

Yliopiston kirjastoa edustaen Suomen historian jatkokoulutusseminaarissa tammikuussa 1973 puhunut Esko Häkli (**) kertoi, että tuolloin "Suomen sanomalehdistö kokonaisuudessaan" oli mikrofilmattu. Hän ei itse tuntunut olevan tästä kovin innostunut tai mainostanut mikrofilmejä mahdollisuutena.

Sanomalehtiä lukeva tutkija saa kirjastossa käytettäväkseen pelkästään mikrofilmejä. [...] Alkuperäiseen sanomalehteen verrattuna mikrofilmi tietenkin on hätäratkaisu, mutta sellaisena välttämätön. Sanomalehtipaperi ei kestä kovaa käyttöä. Paksujen vuosikertojen säilyttäminen vaatii myös suunnattomat tilat sekä runsaasti vahtimestari-painonnostajia. Esim. kvantitatiivisen tutkimuksen vaatimia mittauksia varten ovat alkuperäisniteet eri sopimuksesta käytettävissä Urajärven varastokirjastossa.

Kvantitatiivisella tutkimuksella Häkli tässä kai tarkoitti sellaista, jossa mitataan palstojen käyttöä viivoittimella. Sehän ei onnistu digitoidustakaan materiaalista, kun sivun koko ei ole näkyvissä.

(*) Opinion och opinionsbildning som historiska forskningsobjekt. Föredrag vid Nordiska fackkonferensen för historisk metodlära på Hässelby slott 4-6 maj 1967. Studier i historisk metod 3. 1968

(**) Esko Häkli: Kirjastojen tarjoamat palvelut Suomen historian tutkimukselle. Suomen historian jatkokoulutusseminaari 1973. Helsingin yliopiston historian laitoksen julkaisuja 2. 1973, s. 203-222 

(***) Otsikkonsa perusteella sanomalehtiä käyttäneitä historian pro graduja 1950-luvun loppuun mennessä:

• Suomen sanoma- ja aikakauslehdistön kanta saksalais-ranskalaisessa sodassa vv. 1870-71 (1934)
• Juhani ja Pekka Ahon toimittama Keski-Suomi tulevien nuorsuomalaisten epävirallisena äänenkannattajana (1949)
• G. E. Eurén suomalais-kansallisesti ajatteleva sanomalehtimies 1850-luvulla (1950)
• Ramstedtit ja Savonlinna-lehden kansallisuus- ja kulttuuriohjelma vuosina 1876-1894 (1950)
• Lappeenrannan Uutiset (1951)
• Liberaalinen lehdistö ja sen merkitys Suomen valtiollisessa elämässä 1860-luvulla (Poliittisen historian laudatur-kirjoitus valtiotieteen kandidaatin tutkintoa varten, 1951)
• W. S. Schildtin kehitys ja toiminta suomalaisena sanomalehtimiehenä 1830- ja 1840-luvuilla (1952)
• Suomenkielinen maaseutulehdistö v. 1856-1863 (1953)
• Ossian Ansas ja sanomalehti Pohjalainen vuosina 1890-1901 (1954)
• Suomen sanomalehdistön suhtautuminen vv:n 1863-64 valtiopäiviin (1954)
• Työmies - Arbetaren vuosina 1886-1889 (1956)
• Taistelua työväestön sielusta : suurlakon ja ensimmäisten eduskuntavaalien välisen ajan sosiaalidemokraattisen sanomalehdistön uskonasioihin liittyvän kylvön tarkastelua (1957)
• V:n 1863 Puolan kapina ja Suomen sanomalehdistö (1958)

[Listaan on tehty joitakin lisäyksiä 22.-23.11.2019 tehdyn kirjallishaun yhteydessä, mutta mukaan ei ole otettu valtiotieteellisellä puolella 1900-luvusta tehtyjä tutkimuksia. 4.12.2019 on käyty kirjastossa ja todettu, että kattavin ja valtakunnallinen listaus on saatavilla julkaisusta
Päiviö Tommila et. al (toim): Suomen historiaa koskevat opinnäytteet. Suomen yliopistoissa ja korkeakouluissa vuoteen 1966 mennessä tehdyt Suomen historiaa koskevat laudatur- ja lisensiaattityöt. Turun yliopiston Suomen historian laitos. Monistesarja A, käsikirjoja I. 1967Sen sivulta 14 selviää, että ennen vuotta 1930 Ernst Fr. Neovius on tehnyt opinnäytteen "Suomenkielisestä sanomalehtikirjallisuudesta vv. 1776-1850". Jos kyse on myöhemmästä taloustieteen professorista työn pitäisi olla huomattavasti varhaisempi. Vastaava epätarkka ajoitus on Väinö Nerkon työllä "G. E. Euren Hämäläisen päätoimittajana vv. 1858-60" Helsingin yliopistossa. Nerkko on syntynyt vuonna 1904, joten ajoitus 1920-luvun loppupuolella tuntuu todennäköiseltä. 
Tarkemmin ajoitettu pioneereja ovat Väinö Joensuu, jonka opinnäyte "Päivätär. Viikkosanomia Helsingistä (1863-65)" hyväksyttiin Helsingin yliopistossa vuonna 1922,  Carl-Rudolf Gardberg, jonka työ "Studier i Helsingfors Morgonblad 1832-1844" on hyväksytty Åbo Akademissa vuonna 1924, Yrjö Oinonen Helsingin yliopistossa vuonna 1929 hyväksytyllä työllä "Sanansaattaja Viipurista" sekä Väinö Iikka Laitinen, jonka otsikko vuonna 1930 Helsingin yliopistossa hyväksytyssä työssä oli "Sanomalehdet Kuopion hippakunnan sanomia ja Tähti".]

Maria Grapen paluu

Aivan toista henkilöä hakien avasin viikonloppuna Pentti Paavolaisen Bergbom-biografian III:n osan ja tekstihaulla osuin kohtaan

Naisten osalta voisi pyrkiä vielä selvittämään, vaikuttiko ilmapiiriin Maria Grapen, tämän alkoholisoituvan vaatturin konkurssi 1881 ja siihen liittyvien ”skandalöösien asioiden”, kuten eräänlaisen ”tyttötalon” paljastuminen. 

Täh! Ylioppilaslakki-Grape? Paavolainen lupasi lisätietoja olevan aiemmassa osassa Arkadian arki, jonka tietenkin avasin seuraavaksi.

Selviää, että Grape kuului tiiviisti teatterimaailmapiireihin ja oli erityisesti näyttelijä Hedvig Charlotte Raan (myöh. Winterhjelm) ystävä. Tai Paavolaisen ilmaisuilla "pateettisesti rakastava" ja "palvova naisystävä". Raa on tietenkin Paavolaiselle kiinnostavampi toimija, mutta ohimennen mainitsee, että "Ollessaan 1870-luvulla liikeuransa huipulla Grape vietti vuosittain lomaansa Carlsbadissa, Böömissä tehden myös hankintojaan Saksasta. Hän ei tavallisesti palannut ennen lokakuuta." (s. 75)

Paavolainen ei ole edes lukenut tavanomaisia Grape-biografioita, vaan väittää, että "Grape oli pohjoissuomalaiselta maaseudulta ponnistanutta, vähän koulua käynyttä ja köyhänä aloittanutta käsityöläisporvaristoa, johon puheosaston näyttelijät omien taustojensa takia saattoivat assosioitua. " (s. 155) Maria Grapehan oli kotoisin Ruotsin puolelta.

Mutta Paavolainen on lukenut huolellisesti kirjeitä, joista voisi irrota jollekin tutkijalle muutakin kuin teatteria, jonka historia ei minua kiinnosta. Mutta todettakoon, että Grape majoitti Ida Aalbergin tämän ensimmäisenä talvena (s. 244) ja myöhemminkin eli aika paljon tietoa minulta jäi löytämättä. Paavolaisesta jatkotutkimusta kaipaisi se "Millaisia muita tiiviitä naisten välisiä suhteita teatterin ympärillä vallitsi, esimerkiksi vaatturi Maria Grapen ja hänen naispiiriinsä kesken" (s. 309).

Vuonna 1880 Grapen liiketoiminta ei enää kannattanut entiseen tapaan, hän vaikutti alkoholisoituneelta ja "Kirjeissä esiintyi jo kommentteja Maria Grapen ”huonosta vaikutuksesta nuoriin naisiin.” Grapen piirin lesboudesta ei ole suoria mainintoja hänen omissa kirjeissään, muualla tosin viitataan ”surkeaan virheeseen” tai ”pahoihin himoihin”." (s. 344, 357)

Omassa koosteessani oli tieto konkurssista vuonna 1886, mutta "Maria Grape jätti konkurssihakemuksen raastuvanoikeudelle 19.9.1881, mikä oli seuraavina päivinä lehdissä" (s. 395). Eikö osunut sanomalehtihakuihini? Pelkällä sukunimellä ainakin löytyy, ehkä olen työekonomisesti hakenut etunimen kera.

Skandalöösi juttu seurasi konkurssia:

Kaupungin fennomaanirouvien kannalta oli mahdoton ajatus, että heidän arvokkaimman kulttuurilaitoksensa ”kallisarvoisin helmi”, Ida Aalberg asuisi enää Maria Grapen luona. Grape oli konkurssinsa takia sitä paitsi muuttanut jo pienempiin asuntoihin. Vararikon lisäksi rouvasväki syytti tätä jopa parituksesta, joku Grapen luona asuvista monista neideistä oli seisoskellut liikkeen portaalla keskustelemassa herrojen kanssa. (s. 399)

Paavolaisen mukaan "Konkurssinsa (1881) jälkeen Grape eli vaikeissa oloissa siirtyen lopulta maaseudulle." (s. 577) ja tämä stemmaa omaan esitykseeni. Seuraavaksi pitäisi hakea käsiin Helmi Krohnin kirja Hedvig Charlotte Winterhjelm ihmisenä ja taiteilijana...

Muut valokuvat 1918-1918 (VKP-6/3)

Leimansa perusteella Sota-arkistoon joskus kuuluneet valokuvat ovat Kansallisarkiston digitoimina nyt kontekstissa Karttakokoelmat : Vanhempi kartta- ja piirroskokoelma : Valokuvat vuodelta 1918 : Muut valokuvat 1918-1918 (VKP-6/3). Mitäpä tästä enempää sanoisikaan. Ai niin, Vakan mukaan aineiston tyyppi on "karttasuojus". Eli jos uuteen Astiaan tulee viime viikkoisessa testauksessa näytetty tyyppihaku, niin siitä ei kannata näitä etsiessään valita arvoa "kuva."

Lisäys 15.10.2019. Itse en tunnistanut yltä Helsingin rakennuksia, mutta Petri Pusa huomautti, että "Ensimmäisessä kuvassa Kauppatorilla vasemmassa reunassa Normenin talo ja oikeassa reunassa sama pieni puinen rakennus mikä siellä nytkin on." ja samaa mieltä oli Julius Jääskeläinen.

Lisäys 15.10.2019. Tästä kuvasta Julius Jääskeläinen erotti Espan pavilijongin.

Lisäys 15.10.2019. Oikean reunan rakennuksesta tuli mieleen Borgströmin tupakkatehdas, mutta en vaivautunut tarkistamaan kuten Petri Pusa.

Avioliiton ikärajat, jälkikirjoitus

Turun museokeskus. CC BY-ND 4.0

Keskiviikkona julkaisemaani tekstiin Avioliiton ikärajat 1700-luvulla sain Petra Vairimaalta erinomaisen kommentin

Tästä kirjoituksesta heräsi kysymys. Milloin lainsäädäntö muuttui siten, että avioliittoon liittyvät lait ja pykälät alkoivat koskea kaikkia säätyyn ja omistukseen katsomatta?

Niinpä niin. Oli (taas kerran) lukeminen ja kontekstualisointi jäänyt meikäläiseltä puolitiehen. Lainaamastani artikkelista kun olisi sopinut ottaa esiin se, että selostetut säädynmukaiset poikkeukset miehille olivat edelleen voimassa vuonna 1915! Ja oli tullut lisääkin erityisryhmiä, sillä tammikuun 1. päivä 1902 tuli voimaan asetus, joka määräsi, ettei yksikään upseeri saanut mennä naimisiin ennen 25:ttä ikävuottaan (US 21.4.1901).

Mahdollisuus lainsäädännön yhtenäistämiseen olisi ollut vuonna 1911, jolloin keisarillisella asetuksella naisten avioitumisen alaikäraja nostettiin 15:stä vuodesta 17:ään. Korotuksen oli ottanut esiin jo vuonna 1886 juuri perustettu Suomen naisyhdistys eli hidasta oli muutoksen teko (US 18.3.1886).

Kun avioliittolaki vihdoin 1920-luvun lopussa kirjoitettiin kokonaan uusiksi, en sanomalehtiin nostetusta eduskuntakeskustelusta löytänyt mainintoja miesten ammattiryhmien erittelystä. Asetukset oli joko jo kumottu tai ne kumoutuivat uudella lailla vuonna 1930. Eduskuntakeskustelun kohdentuminen ja laatu kiinnitti myös aikalaisten huomion:

Tärkeä pykälä toisensa jälkeen käytiin läpi ukkojen niihin puuttumatta. Katsoivat varmaan niiden menevän yli ymmärryksensä ja luottivat viisaiden ja oppineiden tekemiin ehdotuksiin. Mutta oli kysymysten joukossa kuitenkin yksi, jota ukot katsoivat ymmärtävänsä ja varmaan oikein persoonallisten kokemusten perusteella. Se oli kysymys naisen avioliittoiän korottamisesta. (US 3.3.1929)

Maalaisliiton Torppa, eduskunnan ikäpresidentti, oli myös sitä mieltä, että ikärajaa ei saisi korottaa. Sanoi tuntevansa esimerkin, jossa nainen on mennyt 15-vuotiaana avioliittoon, elänyt 90-vuotiaaksi ja kasvattanut joukon lapsia m.m. pojan, josta on tullut pappi. Toisenkin esimerkin hän tunsi. Nainen oli tässä esimerkissä naimisiin mennessään 20-vuotias. Seuraus oli, että lapsia ei tullut yhtään eikä avioliittokaan ollut onnellinen.
Edustajat hiukan hymyilivät näille esimerkeille, mutta Torppa itse piti niitä ilmeisesti hyvinkin todistusvoimaisina. (SK 23.2.1929)

Ja niin sitten pidettiin naisten raja 17 vuodessa: "Avioliittoon ei saa mennä mies, ennenkuin on kahdeksantoista eikä nainen ennenkuin on seitsemäntoista vuotta täyttänyt, ellei tasavallan presidentti ole antanut siihen lupaa.".

Vuonna 1987: "Avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon. Ennen asian ratkaisemista luvanhakijan huoltajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos hänen olinpaikkansa voidaan kohtuullisin toimenpitein selvittää.".

Ja ikärajan joustothan poistuivat laista vasta 1.6.2019.