lauantai 14. toukokuuta 2011

Notes of a tour in Finland (Part II)

Teksti on julkaistu kirjassa The Mirror of Literature, Amusement, and Instruction: containing original papers; historical narratives; biographical memoirs; manners and customs; topographical descriptions; sketches and tales; anecdotes; select extracts from New and Expensive works; poetry, original and selected; the Spirit of the Public Journals; Discoveries in The Arts and Sciences, etc. New Series. Vol IV. London 1843

The Finlanders are a rather undersized race of people, and a cavalcade of them, with their small carts and still smaller horses, might, without much strech of imagination, be taken for so many Orkney or Highland cottagers. At Borgs, where we slept, a pleasing anecdote is related of the late Emperor Alexander during his journey through Finland many years since. The Czar was, at an early hour of the morning, enjoying as usual his cigar at the hotel window, when he observed an old man advance and survey very inquisitively his travelling carriage. The sentinel on duty was about to repulse him, when the Emperor interfered, and familiarly inquired the object of his curiosity. The man proved to be the vehicle maker of the little town, and on the Emperor asking how he liked the carriage, he replied that it was “passably good” but not at all like he could have made it The Emperor's humour happening to be amused with the self-sufficiency of the obscure village cart-maker, ordered him to be furnished with everything needful for building a handsome carriage. The order was duly executed, and the carriage reached St Petersburg, where it had the merit of being very unlike all the others, and though not the most elegant, was no doubt the most curious, both from its history and form, in the imperial stables.

The small town of Fredericsham, through which we passed, is chiefly known by its having been the place in which the Swedish commissioners arranged the treaty, which, more than thirty years since, gave over Finland to Russia. The change which takes place in the appearance of the inhabitants on leaving that part of Finland which is still called Swedish is very marked. The half Calmuc, half Esquimaux features, the long beards, sheep-skin dresses, and the excessive filth and apathy of the Russian Finlanders, make indeed a very disagreeable impression on the stranger. Viburg, through which we next passed, was, at a remote period, colonized from Germany, and still bears traces of a style of building materially differing from the Russian, while in respect to language it is a little modem Babel, where four distinct tongues are very generally spoken by the inhabitants, viz., German, Swedish, Finnish, and Russian. The hotel at Viburg is so good, that it is one of the most desirable resting-places on the whole route from Abo to St Petersburg.

In Western Finland we met with moderate cleanliness, and always with extreme civility in the small posting inns where we stopped to rest or take meals; but after passing Viburg this ceased to be the case, and the horrors of a sleepless night passed in a miserable inn, about thirty miles from St Petersburg, will not readily be forgotten.

Eastern Finland is much more level in surface than the western district, and the same interminable pine forests meet the eye in every direction, without the agreeable variety afforded by mountain and valley in the latter.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Notes of a tour in Finland (Part I)

Lähestyvän kesän ja henkilökohtaisen merkkipäivän kunniaksi kolme päivää putkeen englanninkielistä matkatarinaa ilman leikkauksia tai kommentointia. Teksti on julkaistu kirjassa The Mirror of Literature, Amusement, and Instruction: containing original papers; historical narratives; biographical memoirs; manners and customs; topographical descriptions; sketches and tales; anecdotes; select extracts from New and Expensive works; poetry, original and selected; the Spirit of the Public Journals; Discoveries in The Arts and Sciences, etc. New Series. Vol IV. London 1843 vuonna 1843 ja sijoittuu höyrylaivojen aikaan eli ajoittunee joko 1830-luvun loppuun tai 1840-luvun alkuun.

From Stockholm to Abo our steampacket's course lay through a vast archipelago of rocky, pine-clad islands, as barren of other vegetation as can be well imagined, and the navigation was very intricate and not a little dangerous. On reaching Abo and finding that the St Petersburg steam packet had left some days, we were compelled to undertake the land journey through Finland, and most fortunately encountered a Norwegian gentleman, who, having purchased a spare carriage at Stockholm, kindly made us an offer of its use as far as Petersburg, a favour which we gladly accepted, the more especially as there was combined with it the pleasure of very agreeable sociaty during our journey, and access to the services of a retinue of domestics speaking all the requisite languages. Abo is the most commercial town of Finland, and possesses many handsome buildings.

We proceeded on our way, but on the second evening of the journey, in consequence of having been delayed by sandy roads, a terrific thunder-storm overtook us. The night was excessively dark, and the occasional flashes of lightning only tended to show more distinctly its pitchy blackness, while the rain fell on us as if the string of a shower bath had been pulled. The plunges of the carriages down the hills were absolutely fearful, but more indebted to good fortune than aught besides, we escaped with the harmless upsetting of one carriage of the cavalcade, and arrived after midnight at our resting station perfectly saturated by the deluge.

Helsingfors is said to be a miniature duplicate of St Petersburg, and is a peculiarly handsome little town, and has been much improved since its dependence on Russia, and since it became the capital of Finland. One of the medical gentlemen of the place kindly conducted us through the University, which is an extensive and elegant building. An observatory stands on one of the hills in the immediate neighbourhood, and we beheld from it, in the roadstead, five Russian vessels of war covered with gay flags in honour of the fête of St Alexander Nievskoi, of which that day happened to be the anniversary. The scenery hitherto, since leaving Abo, has been little varied, consisting chiefly of rocky hills covered with pine trees, between which lie log villages surrounded by patches of cultivated and meadow land.

There was nothing to vary these objects unless where the scattered birch trees, whose leaves had been changed by the early frosts of night, stood like giant laburnums with their yellow foliage: and these, contrasting well with the dark pines, seemed like the vegetable gold and emerald setting of those rocky mountains.

The Finlanders are certainly not a handsome race, but are interesting by means of their quiet simplicity, integrity, and poverty. Happening to pass through a part of their country on Sunday, we met great numbers of the peasantry en route to church, with their bibles under one arm and their shoes and stockings, after the Irish fashion, under the other. It would no doubt greatly grieve the sanctified spirit of Sir Andrew Agnew to learn that, though a law has existed for above 200 years in Finland prohibiting Sunday travelling, it has, for more than half a century past, been a dead letter in the Statute Book.

torstai 12. toukokuuta 2011

Mainos: Finland Prehistory to Present

Jason Laveryltä tuli spostilaatikkooni mainos alkukesän luentosarjastaan, joka tietenkin on jo omassa kalenterissani merkittynä. Reissuun lähdön takia en pääse koko sarjaa kuuntelemaan, mutta kuten Laverykin mainoksessaan toteaa, luentoja voi kuunnella myös yksitellen. Minä ja äitini tykkäämme näistä ja uskon, että blogin lukijoistakin voisi löytyä englanninkielen taitoisia helsinkiläisiä, jotka voisivat näistä nauttia. Niinpä mainosteksti kopioituna alle:
Finland’s history from prehistory to the present. Emphasis on the period after 1809.
For Whom:
For both Finns and foreigners with and without previous knowledge of Finnish history. Opportunity to earn academic credit.
Jason Lavery, Professor at Oklahoma State University, Docent at Helsinki University, Author of The History of Finland. Teacher of the Year, Finland’s Association of Summer Universities 2010
June 6 - June 16 Monday - Thursday 17:15 - 20:00
Metropolia University of Applied Sciences, Bulevardi 31
Attend as many lectures as you like. It’s free in every respect.
For exact lecture titles and more information, please visit

Turun taudin esiintymä Helsingissä?

Aamun Helsingin Sanomat tarjosi ikävän uutisen. Yleisönosastokirjoituksessa, joka oli otsikoitu "Rakennuksen purku olikin ilmoitusasia". Kiitos kirjoittajan (Jussi K. Ahtola) sain nyt ensimmäistä kertaa kuulla, että Hietalahdenkadun ja Kalevankadun kulmauksessa olevat puutalot ovat purku-uhan alla. Ei ole tainnut Hesari kaupunkisivuillaan kertoa, vai olenko lukenut lehden huonosti?

Ahtola oli kuullut asiasta kaupunkisuunnitteluviraston ja kaupunginosayhdistyksen tilaisuudessa. Hänen mukaansa kaupunkisuunnitteluviraston edustajat olivat esittäneet asian jo "päätettynä" ja täysin selvänä.

Oma ymmärrykseni kaupungin päätöksenteosta on olematon. Sen tiedän, että Helsingin kaupunginmuseon sivuilta löytyy esittely Helsingin niemen puutaloista. Niitä kun on ihan kartoitettavissa oleva määrä. Hietalahdenkatu 1:stä todetaan
Arkkitehti Evert Lagerspetz 1882. Osittain kaksikerroksinen asuinrakennus ja matalampi varastorakennus ovat osa entisen Kaartin lasaretin sairaalamiljöötä. Hietalahdentoriin rajoittuvassa korttelissa toimi sotilassairaala viime vuosisadan alusta aina tämän vuosisadan alkukymmenille.
En väitä, että kyseessä olisi kokonaisuus, jota olisin suu auki ihaillut ohi kulkiessani, mutta kyllä ihmettelen purkuintoa. Kuvia, Helsingin kaupunginmuseon verkkonäyttelyssä ja Flickr:ssä, mikään ei laillisesti tänne lainattavissa.

Kaupunkisuunnitteluviraston sivujen haku ei tuota kyseiseillä kadun nimillä ulos mitään. Suunnitelmat kartalla ei tuota palloa oikeaan risteykseen. ... Kun linkki lauseessa "Lisätietoja kaavoitusta koskevasta päätöksenteosta kaupunkisuunnittelulautakunnan sivuilta." vie Helsingin kaupungin etusivulle, kärsivällisyyteni tämä erä loppui. Soininvaaran blogissa raportoiduista kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksistakaan asiaa ei löydy.

Eli laitan nyt sähköpostia ensimmäiseen löytämääni osoitteeseen ja katsotaan tuleeko lisätietoa ilman aivan ylenmääräistä ajankäyttöä. Puoli tuntia tässä jo hurahtikin.

Sortovuosien tarinoita

Viime lauantain Kansallisarkistokäynnillä unohtui (taas kerran) alkuperäinen työsuunnitelma ja jäin kökkimään luetteloiden ääreen. Muistaakseni ensimmäistä kertaa koskaan otin käsiini koviin kansiin liimatun luettelon, jonka kansiin oli kirjoitettu "Eino I. Parmanen". Siinä ei ollut mitään turhanpäiväistä arkiston esittelyä, vaan mentiin suoraan asiaan. Koko luettelon selattuani johtopäätökseni oli, että kyse oli muistitietokeräyksestä koskien sortovuosia ja jossain määrin myös vuoden 1918 sotaa.

Aihealue ei minua suuremmin kiinnosta, mutta jäin selailuun kiinni, sillä sivut olivat täynnä tiedonantajien nimiä paikkakuntineen. Aluksi toivoin löytäväni jotain Kokemäkeä koskevaa (ei ollut), mutta muutaman sivun kääntämisen jälkeen mieleen tuli, että Hohenthaleja on todennäköisesti haastateltu. Lennart Hohenthalin tekemän murhan lisäksi muutkin suvun miehet olivat erilaisessa vastarinnassa mukana. En pettynyt arvelussani, vaan löysin useamman maininnan. Kunhan ehdin, tilaan, kirjoitan puhtaaksi ja lähetän tekstit sukuyhdistykselle.

Koska en ollut aineistosta koskaan kuullut, tuntui kuin olisin löytänyt tuntemattoman aarteen. Olisin sen täällä sellaisena esittänyt, mutta älysin tarkistaa päivystäjältä, kuinka paljon arkistoa käytetään. Sain vastaukseksi, että aineisto on "oikein suosittu". Eli voisi ajatella, että olen viimeinen, jolle tieto tästä arkistosta kiirii. Mutta epäilenpä, jälleen kerran, että muutamalta henkilö- tai paikallishistorian kirjoittajalta tämä on jäänyt hyödyntämättä.

Jos saisin taikasauvaa heiluttaa, niin ensimmäisellä kerralla toivoisin yhtenäistä tietokantaa muistitietoaineistoista asiasanoineen. Toisella heilautuksella näihin ilmaantuisi tiedonantajahakemisto nimien, aikojen ja paikkakuntien kera. Kolmannella sitten vielä kokotekstidigitointi, johon voisi tehdä sanahakuja.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Tiistain kiva osa

Heräsin eilen viideltä tekemään korjauksia veroehdotukseen. Kiva osa päivästä alkoi neljän maissa kun poistuin työpaikalta ja kirmasin kohti SKS:n kirjataloa, jossa myytiin vanhaa varastoa halvalla ja uutuuksia -50%. Pidin itseni ihailtavasti kurissa ja ostin vain Kustaa H. J. Vilkunan tuoreimman eli Katse menneisyyden ihmiseen. 14 eurolla.

Sitten SKS:n pääkonttuuriin, jossa pidettiin kevään viimeinen Annan salonki. En ollut valmistautunut sessioon ja tutustuminen oululaisen Johan Lémaniin (1800-1869) muodostui näin iloiseksi yllätykseksi. En ollut törmännyt hänen kalevalamittaisiin katoamisilmotuksiinsa Oulun Wiikkosanomissa 1850-luvulla, mutta täytyy jossain välissä katsoa, miltä ne näyttävät. Lémanin kirjallisesta toiminnasta gradua työstävä Hanna Lehtonen kertoi miehestä ja yli 5000 säettä pitkästä omaelämäkerrallisesta runosta. Sen verran kun ehdin sen otteita silmäillä, näytti juuri miun maun mukaiselta tekstiltä, joten toivon, että tutkimuskäytön jälkeen puhtaaksikirjoitus päätyy johonkin painettuun tai elektroniseen muotoon.

Kaunis sää oli karsinut salongin osallistujakaartin aika vähiin ja pelkäsin samoin käyvän SSS:n kirjastolla, jossa Anu Lahtisen piti esitellä Turun naisista kertovaa kirjaa. Niinpä jätin salonkilaiset etuajassa ja ravasin hikisesti Liisankadulle. Siellä Lahtinen puhui enimmäkseen siitä, miten lähteissä näkyy ja useimmiten ei näy naisten historia. On järkeiltävissä mutta ei todistettavissa, että naiset ovat olleet ja toimineet. Tuttu teema, myös maaseudulla, jossa sekä miehet että naiset tuntuvat kökkineen piilossa tölleissään. Lapsista puhumattakaan.

Tilaisuuden päätyttyä kirjastonhoitaja kertoi minulle ilouutisen: joku oli lainannut Flachsenius-kirjan ja tykännyt siitä! Päivän positiivisen palautteen kiintiö vuosi täysillä yli, sillä jo aamulla eräs turkulainen historiantutkija aloitti chattauksen kehumalla blogiani. Ja Orpanan päätoimittaja kehui valintaani artikkelin tyylilajiksi ja hyväksyi pätkän julkaistavaksi.

Vieläkään koti ei erityisesti kutsunut, joten kävin syömässä ei-historiallisen pizzan ja katsomassa ei-historiallisen leffan. Sitten vasta käpppäilin kotiin ja löysin postiluukusta pudonneen historiallisen lehden. Pääkirjoituksensa mukaan vihoviimeinen Arkeologiasta tohisee (n:o 12) oli saapunut ilokseni tilaamatta ja maksamatta! Kun olin juuri kuunnellut dosentti Lahtista ja kun käsittääkseni FB-kavereihini kuuluu nykyään toinenkin tittelin kantaja, lisensiaatti Per Siljan artikkeli Arkeologiaa vuodelta 2525 - viimeisen kerran ja tällä kertaa dosenteista oli juuri nyt oivallista luettavaa. Ingressi alkaa
Menneiltä vuosisadoilta on säilynyt useita dokumentteja, joiden perusteella on spekuloitu mystisen sanan "dosentti" merkitystä. Onko kyseessä ollut valtainstituutio, prestiisiesine, erityinen väkivaltaryhmittymä, vaiko kenties elinkeino?
Eikä parane unohtaa (sillä laskut pitää vielä maksaa), että työpäivän lomassa varasin heinäkuulle Saarenmaan kiertomatkan, jonka yhteydessä aion mennä seisomaan Maasilinnan raunioille, saman katon alle kuin Olof Ångerman 1570-luvun alkupuolella. Jos se miehen henki sieltä vaikka löytyisi.

Eli eilinen oli keskimääräistä hauskempi päivä!

tiistai 10. toukokuuta 2011

Luin Ylioppilaslehteä ja Aikalaista

Ennen vappua ilmestyneessä (Helsingin) Ylioppilaslehdessä pääkirjoitus oli otsikoitu Entisajan suomalainen. Maria Pettersson totesi asiallisesti etteivät mennyttä haikailevat "olisi valmiita palaamaan 1950-luvun realiteetteihin. 1950-luvulla eläneet tietävät, ja me 1970–90-luvuilla syntyneet voimme päätellä, että elämä on nykyään hurjan paljon kivempaa."

Samassa numerossa esiteltiin uhanalaisia menneisyyden jäänteitä. Osa näistä sopisi ehkä Unescon aineettoman perinnön suojelusopimuksen piiriin? Olen ihmetellyt miksei Suomen medioissa siitä ole näkynyt mitään. Ylioppilaslehden juttu Kuka suojelisi mykkäkoulua? on ensimmäinen näkemäni. Siitä selviää, että "Suomi on tällä hetkellä Pohjoismaiden ainoa valtio, joka ei ole liittynyt Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta". Ann-Mari Huhtanen lopettaa juttunsa
Ehdotuksia voivat tehdä kansalaiset, yhdistykset, kansalaisjärjestöt ja tutkijat. Mutta mitä tapoja ja ilmiöitä meillä sitten pitäisi suojella?

Laaksonen ei tässä vaiheessa anna esimerkkejä mahdollisista ehdokkaista. Ylioppilaslehdellä kuitenkin on jo muutama. Miten olisi joukkoliikennejurotus, snägäritappelut, mykkäkoulu ja suomalaiskansallinen vitutus?
Aasinsiltatta Tampereelle. Aikalainen esitteli Hilja Toivion väitöskirja-aihetta: Suomen hevonen 1835–1907. Äskettäin lehdessä oli kerrottu myös Genoksen päätoimittajan Tiina Miettisen tutkimusaiheesta, mutta pettymyksekseni juttu ei ilmaantunut verkkolehteen.

Kevät tuli Uudellemaalle 1782

Inrikes tidningar julkaisi 6.6.1782 otteen Uudeltamaalta 15.5. lähetetystä kirjeestä. Kirjoittaja kertoo, että vielä edellisenä torstaina oli reellä ajanut jään yli Fiskarsiin. Kahdeksan päivää sitten oli ruispellot peittänyt valkoisuus, mutta äkillisen sään ansiosta ne olivat nyt jo vihreitä. Kevät oli tullut.

maanantai 9. toukokuuta 2011


Perjantain Talouselämässä oli loistava Pekka Lähteenmäen pakina Maaseutu muutti toimistoon. Lähteenmäki vertasi nykyajan työelämää entisaikoihin ja löysi runsaasti yhteneväisyyttä, kuten työajan käsitteen hämärtymisen, pätkäduunit. Nykyisen toistaiseksi voimassaolevien työsuhteiden lyhyttä historiaa olen itsekin monessa keskustelussa tuonut esiin. Kivojahan ne ovat, mutta eivät välttämättä ikuinen asia.

Loppuviikosta postiluukustani tuli myös Naisasialiitto Unionin Tulva. Siinä esiteltiin lyhyesti Britt-Mari Näsströmin kirjaa Nordiska gudinnor. Nytolkiningar av den förkristliga mytologin. Näsström oli tutkinut jumalattarien alkuperäisiä ominaisuuksia ja todennut näiden muotoutuneen 1700- ja 1800-luvuilla ajan naiskäsityksiin paremmin sopiviksi.

Lauantaisessa Hesarin Kuukausiliitteessä Ritva Liisa Snellmanin juttu Parempiin piireihin listasi 1900- ja 2000-luvulla ulkomaalaisten hienouksien kanssa styylanneita. Juttu olisi ollut meikäläiselle kiinnostavampi, jos siinä oli esitelty toimittajaa avustaneen historioitsija Markus H. Korhosen tutkimustuloksia aiemmilta ajoilta. Korhosen teksti Oulun läänin maaherra Alexander Lavoniuksen tyttärestä Ebba Charlottasta, joka meni naimisiin prinssi Albrecht zu Solms-Braunfeltin kanssa on luettavissa verkkonäyttelyssä Prinsessa ja mandariini. Alla kuva Ebban uudesta kodista. En ole Oulussa koskaan käynyt, mutta tuskin siellä vastaavia on? (Kuva Wikimediasta, kuvaaja ArtMechanic)

Ulkomaisten kanssa avioitumisesta oli kyse myös Hesarin sunnuntaisivuilla Kristiina Markkasen jutussa Hitlerin morsiamet. Muistin kyllä, että suomalaiset olivat natsi-ideologian mukaan alempi rotu, mutta en ollut ennen tämän lukemista tajunnut yhdistää sitä sodan aikaisiin suhteisiin. Jutun mukaan avioliittohakemukset menivät kuvien kanssa arvioitaviksi Hitlerille asti.

Samaisessa sunnuntain Hesarissa esiteltiin kulttuurisivuilla Paula Vesalan ja Pekka Kuusiston albumi Kiestinki. Laulujen aiheena on viime sota ja innoituksena tekijöiden isovanhempien kokemukset. Vesalan isoäiti on 95-vuotias eikä mielestään tarinankertoja.
Sinnikkäästi kyselemällä Vesala sai Kalle-serkkunsa kanssa irti kertomuksia, joita hän äänitti salaa. Siltana menneisyyteen toimi valokuva-albumi, joka nosti isoäidin muistot esiin.
Siinä sitä on taas tutkimuksen etiikan eksperteille mietittävää.

Kahden kirjan verran lähihistoriaa

Lempikirjailijani Hilja Valtosen tuotanto on melko kattavasti edustettuna hyllyssäni. Kirjaston valikoima sentään hieman laajempi ja innostuin nimikkeitä jostain syystä varailemaan. Suurin osa osoittautui näytelmiksi, joita en jaksanut lukea. Mutta kaksi kirjaa oli proosaa, eivätkä raskaudella pilattuja.

Tai oikeastaan Pulun ja Pekan pakinoita oli pilattu raskailla aiheilla. Kyse oli nimittäin lapsen näkökulmasta kirjoitetutuista raittiuskirjoituksista, jotka ovat mahdollisesti alunperin ilmestyneet jossain lehdessä. Tekstit olivat läpinäkyvästi opastavia. Joko tarkoituksena oli ehdottaa paikallisille raittiuskerhoille toimintamuotoja tai kauhistella viinan käyttöä. En halua vähätellä alkoholin aiheuttamia haittoja, joten poimin aidosti nykyaikana nähtynä huvittavana kohtana vuonna 1964 ilmestyneestä kirjasta sen, että poika-pakinoitsija heitti piponsa uuniin:
Keinoemo osti minulle oikein reilun lippalakin, ja nyt minä olen taas hyveiden tiellä. Nostan lakkia ja panen sen naulaan.
Aikuisille kirjoitettujen pakinoiden kokoelma Sanaton Santeri oli painettu 1939 (toinen painos). En niin paljon ihastunut, että alkaisin divareista jahtaamaan. Juttu Arvokas apu kertoi vanhasta aidan avaimesta, jolle oli perhetarinoiden mukaan tapahtunut paljon. Sukuhistoriaan suhtautumisesta pieni pätkä:
Tämä nykyinen isäntä on vielä säästynyt avaimen pillomuksilta. Mutta hän sitä palveleekin kuin epäjumalaa. Kirkonkirjat on tutkinut ja pappilan arkistot nuuskinut. Tutkii muka sukuaan! Ja siellä kirkonkirjoissa on kerrottu avaimestakin. Kaikki ne papitkin kirkonkirjoihin kirjoittavat. Sitten hän kaivoi avaimen romukopasta, korjautti sen ja ripusti tuvan naulaan kunniapaikalle. Se on ollut arvokas apu hänen suvulleen! [...]
Ohoi! Semmoista se on, kun kristitty mies rupeaa palvelemaan avainta epäjumalana. Nyt on avaimelle teetetty lasikaappi, ja se on salin seinällä. Oi, voi sentään!
Jokseenkin kaiken 1900-luvun arkielämästä ennen syntymääni olen oppinut Hilja Valtosen romaaneista. Suosittelen lämpimästi.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011


Viime viikolla ei tarttunut onkeen mitään ja nyt on verkot täynnä.

Kielten ihmeellisessä maailmassa paljastettiin, että kotimaassakin voi lähteä ulkomaille. Minulle täysin uusi asia.

Värtsilän verkkolehdessä esiteltiin arkistolöytönä runo yli sadan vuoden takaa.

Timo poikkitiedepalstallaan kertoi miten 6-vuotiaille menee tieto päähän sekä siitä miten vaikea heitä on erottaa arkeologian harjoittelusta:
"Sen jälkeen siirryttiin telttaan hiekkalaatikolle kaivamaan luurankoja pensselillä esiin. Sieltä tutkimusryhmän johtaja ei tahtonut saada testihenkilöitä millään pois. Kasvatusmetodeista uhkailu ja kiristys sillä, että jos ei nyt lähdetä, niin sitten ei tulla koskaan uudestaan, ei tehonnut. Vasta lahjonta kahvilan pehmisjäätelöllä toimi."

Marko Nenonen kuittasi Historia-lehden noitajutun hölynpölyksi.

Otso Kantokorpi oli kirjoittanut minunkin ikkunastani näkyvästä rakennushankepaikasta ollen kanssani samoilla linjoilla: "En ole koskaan ollut arkkitehtuurin yllättävääkin historiallista kerrostumista vastaan, mutta joidenkin asioiden pieteetillä säilyttäminen on toisinaan miltei välttämätöntä, jota osaisimme arvostaa historiaamme syvemmin."

Dick Harrison analysoi blogissaan på svenska ruotsalaisten vuoden 1240 Novgorodin retken totuusarvoa.

Blogissa Taivaankannen takojat Alho mietti isoisänsä tavaroita ja ihaili Pentti Virranrannan kirjaa Sana ei sammaloidu.

Otto Aura oli miettinyt syitä ja seurauksia historiankirjoituksessa.

Paul Kalle Hänninen kertoi arkeologisesta inventointityöstä Tuusulassa.

KB:n Vardagstryck-blogissa esiteltiin Specialkatalog öfver kejserliga Finska hushållningssällskapets kollektiva utställning af finsk råg

Kaisa, jonka sukunimi ei ole esillä, mutta joka minun pitäisi ulkoakin muistaa, iloitsi saamastaan työpaikasta:
"Keväällä minuun sitten otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin kiinnostustani erään historian kirjoittamiseen - koulutukseltanihan olen historiantutkija. Muutamien mutkien kautta ollaan nyt siinä pisteessä, että sain tulevalta esimieheltäni eilen tekstiviestin, joka päättyi sanoihin: "Kättä päälle. Tervetuloa hommiin!""

Blogin Historiekullan kirjoittaja oli käynyt katsomassa elokuvauutuuden Thor ja häiriintynyt koristeellisesta asiasta: "När man anstränger sig för att få så mycket detaljer rätt, varför använder man sig då konsekvent av keltisk knutornamentik och inte nordisk djurornamentik?"

Maja Hagerman puolestaan
, också på svenska, oli törmännyt "aitoon ruotsalaiseen talonpoikaromantiikkaan", jossa tökki väärä materiaali, puuvilla.

Velma mietti sitä, mitä museot antavat kävijöilleen.

Kuvasarja kalastuksesta lehdestä St. Nicholas Magazine for Boys and Girls, Vol. 5, September 1878, No. 11.

Puoluemiesten pikakuvia, osa 4

Vuonna 1893 ilmestyneen Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi runon Puoluemiesten pikakuvia teksti jatkuu. Pitkä pätkä vaikuttaisi kaikki kuuluvan yhteen kuvaan ja mieheen, jota en tunnista.
Viel' on Matti mainittava
Jalava jalosukuinen
Oiva Antero Vipunen,
Mi makavi mannun alla
Kellarkerrassa asuvi —
Viikon nukkui nurmen alla,
Sunnuntait sotahan nousi.
Sill' on kurkku kuutta syltä,
Kitasia kymmenettä,
Minne mahtuis viinamiehet,
Rakastajat raittiuden,
Mahtuis vallat, virkamiehet
Rikkahat, rahattomatkin —
Yht' ei ottoa uhannut
Kansan vallan "Valvojata".

Jeppe jousen jännitteli,
Varusti sanaisen viinen,
Toki läksi, ei totellut.
Astui päivän helkytteli
Naisten neulojen neniä,
Astui toisen tipsutteli
Miesten miekan tutkaimia,
Kolmannenkin koikutteli
Otavaisen olkapäitä.
Syösti rautaisen vasaman
Suuhun Antero Vipusen:
"Nouse pois inehmon orja,
Mada Matti maan povesta
Viikon unta ottamasta"!
Tuossa Jepen jousiniekan
Suun ovella seistessänsä
Jalka toinen torkahtavi
Suuhun Antero Vipusen.
Tuop' on virsikäs Vipunen
Tunsi koskevan kovasti,
Itse tuon sanoiksi virkki
Kakistellen kurkkuansa:
"Jo olen jotakin syönyt,
Syönyt uuhta, syönyt vuohta
Syönyt lehmeä mahoa,
Syönyt karjua sikoa,
En ole ennen mointa syönyt,
En tämän palan makuista".