Helmikuun jumalanpalveluksissa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Harvempia taisi kiinnostaa Kuning. Maj.tin kielto, ettei Laquejiat, Trengit ja Gesällit saa kaanda mieckoja, eikä myös sisälle korteratut ja Garnizonisa makawat Soldatit, kosta ej he ole wahdin päällä ja Commenderingeisa, sinä 19 p. Loka-Kuusa 1719.

Lähes kaikkia sen sijaan koski Kuning:sen Maj.tin Armollinen Asetus njiden Sakotuxesta ja rangaistuxesta, Jotka Laimin lyöwät tuleman saapuitte Catechismuxen-Kuulustelemuxen. s. 4. p. Joulu Kuusa 1765. Ensimmäisellä kerralla "Wanhembain, Perhenisändäin ja Emändäin" kinkereiltä poisjääminen maksoi maalla 4 hopeaäyriä  ja "jokaizen heidän Lapsensa eli Palkollisensa edestä, joka ej tule sapuille" kaksi hopeaäyriä. Toisella ja kolmannella kerralla sakkosummat kaksinkertaistuivat. "Jos ej tämäkän mitän waikuttais, niin pitä se, joka on uppiniskainen, neuwon-pitämisen jälken Kirko-Radin kansa, langetettaman Tucki-rangaistuxeen yhdexi eli usiammaxi Sunnundaixi, eli myös erinäisiin Rahasackohin Seurakunnan Waiwaisille" jne.

"Ainoastans niisä Kaupungeisa kusa Garnizoni maka" luettiin Kuning. Maj:tin uudistettu Asetus, kuinga menetettämän pitä, koska Palweljat ja Työmiehet Manufacturi-Werkeisä Waldakunnasa Wärwäreildä tygöpuhutellan, sinä 25 p. Loka-Kuusa 1750.

"Ainoastans niisä Paikkakunnisa Merimaista, jotka Makawat Merenkulmalta" luettiin Kuning. Maj:tin Armollinen Asetus liikuttawa Wäkiwallan estämistä Walkia-ja Johto-Pååkein päälle. Annettu Stockholmisa s. 21 p. Heinä.-Kuusa 1761.

Helsingin Aleksanterin- ja Mikonkadun tila 1860-luvulla

Omahyväisesti selostin taannoin kaupunkikartan ja todellisuuden eroja. Viime syksyn Tukholman reissun raportoinnissakin kiinnitin asiaan huomiota. Mutta ylpeys käy lankeemuksen edellä. Selaillessani E. G. Palménin kirjaa Helsinki 1800-1900. Rakennustoiminta ja tonttiarvo (1907) huomasin mieltäneen Aleksanterinkadun 1800-luvulla samanlaiseksi kuin se on nyt. Olihan se kartalle piirretty samaan kohtaan ja saman mittaisena.

Todennäköisesti vuonna 1849 syntynyt Palmén jakoi omia muistojaan sivuilla 140-141.

Vielä 1860-luvun alussa ne koulupojat, jotka kirjat kainalossa Vanhan kirkon seutuvilta pyrkivät Helsingin siihen aikaan ainoaan yliopistoon asti johtavaan kouluun, - ruotsinkieliseen yksityislukioon, joka sijaitsi Mikonkadun päässä, Kaisaniemen vieressä - saivat kulkea "Nordenstamin kulman" ohi, s.o. pitkin Esplanaadin- ja Mikonkatuja. Aleksanterinkadun länsiosa oli silloin varsinkin syksyllä liian märkä, vielä pahempi oli Hakasalmenkatu ja sen viereinen suo, nykyinen Rautatietori. Jälkimäisen yli ei voitu päästä ennenkuin talvi oli lopulliset sillat rakentanut. [...]

Ja kun se isäntä, joka omisti tontin 17 Mikonkadun varrella (vai oliko kenties n:o 19?) uskalsi rakentaa kapean kivitalon portin viereen, pitkin tontin pohjoisrajaa, oli meillä koulupojilla paljon hauskaa nähtävänä: ensiksi kuinka perusta, niin pian kun tultiin pintaa alemmaksi, oli mustaa ja haisevaa vettä täynnä; sitten kuinka kuoppaan työnnettiin suuri määrä kiviä täytteeksi, ja vihdoin miten tälle perustalle rakennettu talo, jolla oli pääty kadulle päin, muutaman vuoden kuluessa rupesi kallistumaan naapuritontin puolelle, - kaikki hauskoja havaintoja, kunnes omistajat täytyi purkaa kivimuurit ja rakentaa uudestaan.

Sekä 17 että 19 ovat keskellä korttelia, joka edelleen reunustaa rautatientoria. Mikonkatu 17:n (korttelin 28 tontti 4) osti kaupunginarkiston kiinteistökortiston mukaan vuonna 1867 teurastaja Kusma Kuratoffin pakkohuutokaupasta laivurin tytär Fredrika Ginman, jolta tontin osti vuonna 1875 kauppaneuvos P. Sinebrychoff. Mikonkatu 19:n (tontti 5) omisti vuodesta 1858 mestariseppä Gustaf Boström ja tämän kuoltua tyttärensä Hilda ja Hulda vuoteen 1885. Boströmien perukirjoissa ei valitettavasti paljastettu rakennuskantaa ja Ginman kuoli kiinteistökaupan jälkeen.

Palmenista aiemmin: Professorin pojasta professoriksi ja Kun historioitsijat olivat pilapiirroksen arvoisia.

Fredrik Aallon kirjoituksista

Fredrik Aallolla (1854-1917, aik. Stenfors) on tätä kirjoittaessani Wikipedia-sivu, mutta sen sisällössä on isoja aukkoja. Koska en edelleenkään osaa sinne vaadittua tyyliä, teen tänne toisen version.

Fredrikin vanhemmat Fredrik Henriksson Stenfors ja Lena Andersdotter olivat maanviljelijöitä Kalannissa eli Uudellakirkolla. He päästivät ainoan poikansa koulutielle: "Käytyään ensin Raumalla ala-alkeiskoulua, siirtyi hän sieltä Turun kimnasioon".[1]

Lukiolaisena Fredrik aloitti julkisen kirjoittamisen. Vuonna 1869 Sanomia Turusta julkaisi näkemyksiä suomalaisten menneisyydestä otsikolla "Kirjeitä Tiitto Lintuiselle" [2]. Viimeisen osan alla oli nimimerkki "Reitto Sfs" . Reitto vastaa Fredrikiä ja Sfs on lyhennys Stenforsista.

Samalla nimimerkillä julkaistiin runo Nuoren merimiehen hyvästi-jättö (ST 15.7.1870), Yön kertomus ja runo Garibaldin marssi (ST 10.02.1871). Merkittävästi suurempi satsaus sekä kirjoittajalle että sanomalehdelle oli Hämäläisen pirtti. Suomen viimeisen sodan aikainen kansalais-jutelma, joka pyöri jatkokertomuksena maaliskuusta joulukuuhun 1871 (ja on siis lisä listaani Suomen sodasta kirjoitetusta fiktiosta).[3] Lisäksi Fredrik lähetti nimellä R. Aalto Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan "kaksi kertomusta Uuden-kirkon pitäjän (Turun läänissä) murteella" (US 30.9.1872) sekä runoustoimikunnan vähäarvoiseksi arvioiman historiallisen näytelmän Sigrid [6,7]. 

Kaksi vuotta myöhemmin hän lähetti Suomen muinaismuistoyhdistykselle puumerkkikokoelman, josta osa oli Turun ja Porin läänistä ja osa venäläisestä Karjalasta (Morgonbladet 10.3.1874). Tämä sopisi siihen, että muistokirjoitusten mukaan vuonna 1873 Fredrik "viimeiseltä luokaltta erottuaan ryhtyi sanomalehden toimittajaksi Viipurissa ilmestyvään "Ilmarinen"-nimiseen lehteen" ja oli takaisin Kalannissa syksyllä 1874.[1, 4] Ilmarisesta ilmestyi Viipurissa kuitenkin vuonna 1874 vain näytenumero eli tässä kohtaa on enemmän tai vähemmän väärää tietoa. 

R. Aalto esittäytyi Ilmarisen vastaavana toimittajana joulukuussa 1876, mutta hän oli kirjoittanut lehteen aiemmin nimimerkillä R. A. (US 6.12.1876). Jo 24.11.1875 nimimerkillä oli ilmestynyt teksti Karjalaiset ja Hämäläiset sekä 22.12.1875 Vertailevaa kielitiedettä. Vapunpäivänä 1876 sillä lähetettiin tietoja "Uudelta kirkolta (Turun läänissä)" ja nämä julkaistiin 13.5.1876. Lisäksi nimimerkillä julkaistiin huhtikuusta elokuuhun jatkokertomus Kolmen "fennomaanin" matka [5], joka painettiin kirjaksi syyskuun alussa (Ilmarinen 6.9.1876). Fredrikin päätoimittajakausi kesti korkeintaan vuoden 1877 loppuun (SWL 11.12.1877) eli virheellinen on myös elämäkerta, jossa Ilmarisen vuosiksi annetaan 1877-78 [6].

Fredrik Aallon otos
Männäisten koulusta
Uudenkaupungin museo

Vuosilukuja lukuunottamatta muistokirjoitusten ilmaisut vakuuttavat. "Suoritettuaan sitten kansakoulunopettajan kelpoisuusehdot, siirtyi vainaja vihdoin 1874 Uudenkirkon pitäjän Männäisten koululle opettajaksi, jossa toimessa toimi yhtämittaa koko miehuutensa ijän, eli aina v. 1912, jolloin täysinpalvelleena jätti rakkaan koulunsa nuorempien hoitoon." "Mutta paitsi opettajatointaan, otti vainaja innokkaasti osaa myöskin kaikkiin Uudenkirkon kunnallisten asiain hoitoon. Niinpä toimi hän m. m. vuosikymmeniä kunnan esimiehenä, ohjaten ja järjestellen kiitettävällä taidolla kunnan asioita niinä aikoina, jolloin valistus ja yhteisymmärrys maaseuduilla ei vielä ollut yhtä yleisesti kehittynyt, kuin nykyaikana. Ja melkein kaikilla aloilla ja asioissa käännyttiin "maisteri" Aallon puoleen, joka puolestaan oli aina valmis antamaan hyviä neuvojaan." [1]

Kirjoittaminen ja toimittaminenkaan eivät jääneet. Herman Winterin mukaan Fredrik avusti "Sanomia Turusta" vuosina 1881-1884. Viimeksi mainittuna vuonna sanomalehdessä ilmestyi kirjoitussarja 

Kertomuksia Uudenkirkon ja Uudenkaupungin entisiltä ajoilta, jotka julkaistiin myös kirjana.

Käydessään vuoden 1890 lopulla Uudessakaupungissa Fredrik kohtasi

muutamia kirjapainon johtomiehiä, jotka kysyivät olisinko minä halullinen toimittamaan "Eteenpäitä" seuraavan vuoden alusta alkain. Annoin kieltävän vastauksen. Keskustelun jatkuessa lupauduin uuden lehden toimittajaksi, jos sellaisen perustaisivat ja jos kustantaisivat puhelinjohdon asunnostani Uuteenkaupunkiin. Kun seuraavalla kerralla kaupungissa minulle ilmoitettiin, että molemmat ehtoni täytetään, menin kelloseppä E. v. Heermannin luo neuvottelemaan uuden lehden nimestä. Minun mielestäni siihen piti ensi sanaksi tulla Uudenkaupungin ja toiseksi lehti, sanomat, uutiset tai jotakin sen tapaista. Hra Heerman ehdotti sanaa sanomat ja niin syntyi nimi Uudenkaupungin Sanomat.[8] 

 

Fredrik Aalto oli Uudenkaupungin Sanomien päätoimittaja elokuuhun 1897.

Lähteet

[1] Fredrik Aalto kuollut. Uudenkaupungin sanomat 23.6.1917

[2] Sanomia Turusta 17.9., 8.10., 29.10.1869 & 7.1.1870

[3] Hämäläisen pirtti. Suomen viimeisen sodan aikainen kansalais-jutelma. Sanomia Turusta 10, 25, 26, 29, 31, 32, 34, 38, 40, 41, 43, 44, 46, 47, 49, 50, 51, 52 /1871

[4] Fredrik Aalto. Vakka-Suomi 23.6.1917

[5] R. A. Kolmen "fennomaanin" matka. Ilmarinen 1.4.1876 no 25, 5.4.1876 no 26, 8.4.1876 no 27, 12.4.1876 no 28, 15.4.1876 no 29, 19.4.1876 no 30, 22.4.1876 no 31, 26.4.1876 no 32, 29.4.1876 no 33, 3.5.1876 no 34,  10.5.1876 no 36, 13.5.1876 37, 17.5.1876 no 38, 20.5.1876 no 39, 24.5.1876 no 40, 27.5.1876 no 41, 31.5.1876 no 42, 3.6.1876 no 43, 7.6.1876 no 44, 10.6.1876 no 45, 14.6.1876 no 46, 17.6.1876 no 47, 21.6.1876 no 48, 24.6.1876 no 49, 28.6.1876 no 50, 1.7.1876 no 51, 5.7.1876 no 52, 8.7.1876 no 53, 15.7.1876 no 55, 19.7.1867 no 56, 22.7.1876 no 57, 26.7.1876 no 58, 29.7.1876 no 59, 2.8.1876 no 60, 5.8.1876 no 61, 9.8.1876 no 62, 12.8.1876 no 63, 16.8.1876 no 64, 19.8.1876 no 65,  23.8.1876 no 66, 26.8.1876 no 67

[6] Winter, Helmer. "Männäisten maisteri". Lisiä Uudenkaupungin historiaan 23. 1951

[7] SKS:n pöytäkirja 5.2.1873. Suomi 12/1878

[8] F. A. Uudenkaupungin Sanomain perustaminen ja alkuajat. Uudenkaupungin sanomat 30.12.1915

Syksyllä 1797 Helsingistä kaupattu talo

Kiinteistöjen myynti-ilmoitukset ovat harvinaisuus varhaisissa sanomalehdessä ja usein ne jättävät epäselväksi sekä myytävän kohteen sijainnin että myyjän. Niinpä oli mielenkiintoista tarttua Inrikes Tidningarissa 11.9.1797 julkaistuun ilmoitukseen. Varsinkin kuin kyse on rakennuskokonaisuudesta Helsingin pääkadun varrella.

Päärakennuksessa oli sali, 5 kamaria ja keittiö. Matkustajien majoittamiseen käytetyssä toisessa rakennuksessa 7 huonetta. Joko kyseisessä rakennuksessa tai erillisenä tontilla oli myös pakaritupa ja renkikamari. Kaikkiaan tontilla oli 16 lämmitettyä huonetta, neljä kellaria, neljä puotia eli varastorakennusta viljalle ja elintarvikkeille, kaksi hevostallia, yksi "lehmätalli" eli navetta, vaunu- ja polttopuuliiteri sekä kaivo. Kokonaisuus oli vakuutettu 1100 riikintaalarista, mutta vakuutuksenoton jälkeen oli tehty arvoa kohottavia muutostöitä.

Näillä tiedoilla oikean tontin haravointi olisi vielä haastavaa, mutta lisäksi kerrottiin, että ensiksimainitussa talossa oli biljardinpeluupaikka, joka oli jo useamman vuoden tuottanut omistajalle tuloja. Googlaus toi eteen biljardihistoriaa, jossa mainittiin aiemmin Viaporissa biljardipaikkaa pitäneen Anders Byströmin muuttaneen "Helsinkiin. Ostettuaan pakkohuutokaupassa Peronin majatalon, hankki hän myös heti oikeudet pitää biljardia siinä." Ja pormestari Anders Byströmhän oli ilmoituksen kontaktihenkilönäkin, vaikka pormestariuus oli kyllä päättynyt pari vuotta aiemmin.

Byströmin elämästä ja suvusta on verkon kautta saatavilla monta esitystä, mutta kaupatun talon sijainnin osalta en ole yksityiskohtiin tyytyväinen.

Sukuesittelyn mukaan Anders Byström osti vuonna 1757 huutokaupasta nykyisten Aleksanterin- ja Helenankadun kulmasta kiinteistön, jossa hän sitoutui pitämään kestikievaria (Hbl 6.5.1966). Helsingin kaupunginarkiston digitoimasta Aminoffin kortistosta löytyy viite maistraatin pöytäkirjaan 8.9.1773, jossa mainitaan "Byströmska eller s. k. Peronska gården", jonka Byström oli jo myynyt eteenpäin. Kyseinen tontti sijaitsi vastapäätä maaherran residenssiä. Myyntitiedon vahvistaa Anders Byströmin  6.3.1773 kuolleen vaimon perukirja, jonka kiinteistöistä lähimpänä kaupunkia on "1 tomt jämte hus och trädgård vid Esbo tull", jonka arvoksi oli arvioitu 9000 taalaria,

Släktbokissa omistus on ajoitettu vuosiin 1757-1777 eli hieman falskaa. Väite vuodesta 1777 omistetusta kaksikerroksisesta talosta Aleksanterin- ja Unioninkadun kulmassa on täten kyseenalainen. Joten palaan Aminoffin kortistoon, jossa Byströmillä oli tontti Suuren kadun ja Itäisen kluuvikadun risteyksessä eli eteläisen kaupunginosan tontti 22, jonka rakennuksille hän oli vuonna 1783 ottanut 1100 riikintaalarin vakuutuksen. Tämä siis stemmaa myynti-ilmoitukseen.

Kaupunkisuunnitteluvirasto. Ia Yleiskartat. 1465/13 Helsingfors. Korttelit Ja Tontit

Kaupunginarkiston hieman hämärässä karttakopiossa  tontti 22 ei ole Aleksin ja Unioninkadun kulmassa vaan Fabianinkadun risteyksessä eli nykyisen Aleksi 34:n paikalla. Myyntiyritys vuonna 1795 varmasti liittyi Byströmin toistuviin talousvaikeuksiin, mutta Aminoffin kortiston mukaan Byströmin rakennuksia kruunun omistamalla tontilla huutokaupattiin vielä vuonna 1803. Juha-Matti Granqvistin väitöskirjasta Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus käy ilmi, että kyseessä oli Byströmin konkurssiin haetun kuolinpesän likvidointia.

Lastenjuhlia järjestänyt luutnantti

Ruotsalaisten Litteraturbanken mainosti äskettäin Knut Eric Venne Höökenbergin digitoitua kirjaa Troll- och Swartkonster från Finland (1853), josta en ollut aiemmin kuullut. Pikainen tutustuminen antaa mielikuvan, että Höökenbergin tempuilla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa. Hän oli toki ollut Suomessa, kuten esipuheessaan kertoo.

Haku sanomalehtiin paljasti, että olin kuullut kyllä kuullut Höökenbergistä Hesperian puistossa esiteltyjen vesisuksien keksijänä. "Stukhulmisa on muuan Ruottin Luutnantti Höökenberg tehnyt niin kututuita vesi-suksia, joilla hän kulkee eli hiihtää veen päällä. [...] Täällä Oulusaki on muuan nuori herra teettänyt semmoset sukset, vaikka net ovat vielä melkeen puisevat ja lautanlaiset, ja muuan toinen kulki niillä kaupungista ulkosatamaan eli redille ja siellä kulki usiammat laivasta laivaan." (Oulun Wiikko-Sanomia 28.8.1841)

Ilmarinen 5.7.1848

Höökenbergin matka Suomeen ja Venäjälle alkoi keväällä 1848 Haaparannassa järjestetyllä lastenjuhlalla (Ilmarinen 24.5.1848). Oulun jälkeen kiertue tuli kesäkuun puolivälissä Raaheen, jossa lastenjuhlaan saapui 240 osallistujaa. Matka jatkui Kokkolan kautta Vaasaan (ÅU 27.6.1848; Ilmarinen 5. & 8.7.1848). Vaasassa vastaavaan tilaisuuteen tuli noin 400 ihmistä, joista noin 120 oli lapsia. Aikuiset eivät olleet esitykseen ihastuneita ja myös Kokkolassa oltiin pettyneitä ohjelmaan, josta oli luettu mainoslauseita myös ruotsalaisista sanomalehdistä (Ilmarinen 12.7.1848). Ehkä kritiikki oikaisi matkansa kohti Venäjää, sillä myöhempiä mainintoja liikkumisestaan kyseisenä vuonna ei löydy.

ÅU 2.1.1852

Seuraavalla vierailullaan vuoden 1851 lopussa Höökenberg tuli suoraan Tukholmasta Turkuun, jossa hän opetti korttitemppuja ja järjesti lastenjuhlatkin (Åbo Tidningar & ÅU 16.12.1851). Suunnitelman mukaan matka jatkui Poriin, Tampereelle, Hämeenlinnaan, Helsinkiin, Porvooseen yms. (ÅU 9.1.1852). Hämeenlinnassa ohjelmailtaan tuli 480 henkeä, joista 180 oli lapsia (ÅU 9.3.1852). Helsingissä osallistujamääräksi arvioitiin tuhat ja näistä lähes puolet oli lapsia. Ohjelmaan oltiin pettyneitä, sillä piirileikkejä olisi toki joku muukin osannut järjestää. (HT 13.3.1852). Porvoossa juhlaan osallistui 140 lasta (BT 24.3.1852).

HT 23.6.1852

 

Iloministeri Höökenberg päätyi lopulta Kuopioon asti, mutta suomenkielinen lehdistö ei kommentoinut kiertuettaan, joka jatkui Savonlinnaan ja Viipuriin (Kuopio Tidning 29.5. & 5.6.1852). Keskikesällä hän leikitti lapsia Helsingin Kaivopuistossa ja lupasi puolet tuloista Porin tulipalossa kärsineiden hyväksi.

Höökenbergiä ei suuremmin jääty kaipaamaan. Vuonna 1853 ilmestynyt kirjansa oli Suomessa myynnissä, mutta sitä ei lehdistössä kommentoitu. Muutakin kirjatuotantoaan myytiin, mikä piti nimensä muistissa. Niinpä paluu Turkuun marraskuussa 1861 ei vaatinut uudelleen esittelyä (ÅU 9.11.1861). Turusta lähti liikkeelle samantapainen kierros kuin vuosikymmen aiemmin.

Luutnantti K. E. V. Höökenberg kuoli 61-vuotiaana Arbogassa kesällä 1869 (ÅU 15.7.1869). Ilmiselvästi hän oli oman aikansa viihdetaiteilijana julkkis sekä Ruotsissa että Suomessa. Turussa järjestettiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin lastenjuhla "à la Höökenberg" ja Höökenbergin kirjoittamasta keittokirjasta muistettiin "Hökenbergs sås" (ÅU 6.1.1895; Västra Nyland 29.11.1895)

Yhteisiä merkkipäiviä vuonna 1813

Napoleonin näköala Lützenin taisteluun. Wikimedia

Venäjän armeija oli Lützenissä 2.5.1813 käydyssä taistelussa voitokas ja keisari Aleksanteri I oli ollut paikalla, joten Turun tuomiokapituli kiertokirjeessä 22.5.1813 oli määräys kiitosjumalanpalveluksen viettoon rukoustekstillä Meidän Jumalamme ja Isämme! . Sinua ylistää taas iloisilla ja liikutetuilla sydämillä kiitollinen Kansa, ei ainoasti sen uuden ja julkisen woiton tähden, jonga Wenäjän ja Preusiin yhdistetyt Sotajoukot, - sen yhteisen wihollisen ylitze saaneet owat, waan myös sen wäkewän suojelluxen tähden, jolla Sinä sodan waaroisa olet warjellut ja holhonut Sinun woideltuas, meidän rakastetun Kejsarimme. Porvoosta lähti seurakuntiin vastaava viesti 24.5.1813.[1] Turussa kiitosjumalanpalvelus vietettiin 23.5.1813, mutta sanomalehdessä julkaistussa tekstissä ei mainita mistään ylimääräisestä toiminnasta.[2] Anders Johan Sjögren mainitsee päiväkirjassaan 27.5.1813 ainoastaan jumalanpalveluksen.[2a]

Venäjän kannalta hyvin kävi myös Leipzigissa 16.-19.10, joten Turun tuomiokapitulin kiertokirjeessä 17.11.1813 määrättiin kiitosjumalanpalvelus ja Porvoossa 3.12.1813 samoin.[3] Turussa kiitosjumalanpalvelus järjestettiin 21.11.1813. Hämeentullilla laukaistiin tykki 101 kertaa, illalla oli kaupunki juhlavalaistu ja kenraalikuvernöörin bileissä Seurahuoneella 400 kutsuvierasta tanssivat aamuun.[4] Tosin Topi Artukan suomentamassa lainauksessa Johan Winterin päiväkirjasta vierasmäärä on pienempi ja katkeruus kutsulistan ulkopuolelle jääneiden puolesta selvä.

Tänään oli tarkoitus Turussa laulaa Te Deum Leipzigin voiton kunniaksi, valaista kaupunki ja kenraalikuvernöörin järjestää illalla tanssit Seurahuoneella 250 henkilölle alkaen klo 7:stä 4:ään. Konseljista kutsuttu jopa protokollasihteerit, mutta hovioikeudesta vain Pomoell, Tihleman,Richter ja Ba[e]ckborg – ei edes varapresidenttiä.[5]

Anders Johan Sjögrenin kaltaisella köyhällä ylioppilaalla ei ollut kaupungin kerman juhliin asiaa. Hänen päiväkirjamerkinnässään puolestaan paljastuu kiitosjumalanpalveluksen syyn merkityksettömyys.

D. 21sta absenterade kyrkan, spatserade omkring i Academi portikerna. – Ondt i hufvudet – Alopaeus här – under Gudstjensten aflossades Canoner och i kyrkan söngs Tedeum, sades det i anledning af segren wid Leipzig – aftonen illumination och fri bal. Jag war först ensam ut och spatserade för att se den folkmängd, som öfverallt hvimlade på gatorna.[6]

Juhlinnan ohella merkkipäivää kunnioitettiin keräämällä 12100 ruplaa taisteluissa kärsineille.[7]

Määrättyjen juhlintojen ohella ainakin Turussa huomioitiin Keisarin nimipäivä 11.9.1813 monipuolisella ohjelmalla. Illalla koko kaupunki oli valaistu ja aivan erityisesti Aurajoessa ollut "sotasilta" (ponttooni?), Lampuilla oli muodostettu keisarin nimikirjaimet.[8] Ruotsin vallan aikana kuninkaalliset nimi- ja syntymäpäivät toimivat sanomalehtiraportoinnin perusteella monenlaisen juhlinnan "tekosyynä" saamatta vakiintunutta muotoa. Kuvaus Turusta muistuttaa enemmän vuosisadan lopulla hyvin vakiintunutta tapaa viettää Aleksanterin päivää, keisarin ollessa Aleksanteri.

Lähteet:

[1] ÅCB 163, IV:143; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 248

[2] Åbo Allmänna Tidning 01.06.1813 no 63

[2a] Anders Johan Sjögren, Allmänna Ephemerider. Dagböckerna 1806–1855. Esko Häkli, Marja Leinonen & Michael Branch (red.), Helsinki: Kansalliskirjasto 2020, 1126

[3] ÅCB 165, IV:151; Sammandrag af Domkapitlets i Borgå härförinnan otryckta Cirkulärbref (1725-1829) i alfabetisk och kronologisk följd utarbetadt af A. J. Hornborg. Borgå 1872 s. 248

[4] Arvi Korhonen, Turun Tuomiokirkko vv. 1700–1827. ThArk3, s. 123; Åbo Allmänna Tidning 25.11.1813 no 138

[5] Artukka, Topi. Tanssiva kaupunki. Turun seurapiiri sosiaalisena näyttämönä 1810-luvulla. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 217. 2021

[6] Anders Johan Sjögren, Allmänna Ephemerider. Dagböckerna 1806–1855. Esko Häkli, Marja Leinonen & Michael Branch (red.), Helsinki: Kansalliskirjasto 2020, 1375

[7] Åbo Allmänna Tidning 20.01.1814 no 7

[8] Åbo Allmänna Tidning 19.09.1816 no 111