"oikean käden nimitöin sormi on vähä väärä"

Olivatkohan ihmiset ennen valokuvan yleistymistä tottuneempia ja parempia kuvaamaan ihmisten ulkonäköä sanoin? Tämä ajatus tuli mieleen kun hakuun osui tämä ilmoitus

Tarkoituksellisesti hakien löysin varhaisemman esimerkin (Sanomia Turusta 26.11.1869)

Useimmitenhan tämän tyyppiset kuulutukset julkaistiin kertomatta puoliso ulkonäöstä mitään. Ehkä siksikin pilalehti Matti Meikäläisessä 23/1897 vastaava ulkonäkökuvaus Uuden Auran ilmoituksessa nähtiin kierrättämisen arvoiseksi sisällöksi.

Kuuntelin historiaa ruotsiksi

Elämäntavan ja puhelimen vaihdoksen takia minulta oli jäänyt melkein vuoden Vetenskapsradio historiat kuuntelematta. Onneksi oli kevään Ruotsin risteilyt...

Jotta sain oppia, että "ruotsalaiset" muokkasivat venäläisen Alaskan. Sillä, jos Etholen oli syntynyt Suomessa, joka oli edelleen osa Ruotsia, mitä muuta hän olisi kuin ruotsalainen?

Jotta sain tuoreita kirjoja markkinoivilta katsaukset painovapaudesta, historian käyttämisestä markkinoinnissa, Stolbovan rauhan ajasta ja merkityksestä (ja Inkerinmaan "kaukaisuudesta"), Tukholman verilöydystä eli Kristina Gyllenstiernasta ja Kristian tyrannista,  Sture-suvuista, Slussenin kaivauksista ja musiikista sodankäynnissä. Myös kierros Drottningholmin linnan teatterissa oli hyvää peruskuunneltavaa.

Vendel-ajasta kertovan kirjan Krigarna från Valsgärde pätkästä tarttui hieman tietoakin päähäni. Yhtäkkiä, 500-luvun tulivuorenpurkauksien jälkeen tietyillä alueilla Ruotsissa siirryttiin ruumishautauksiin. Mieleen tuli Luistari.

Kirjasta Att döda en människa selvisi, että se jättää ratkaisun sodan alkuperästä lukijalle. Vähän sitä epäilinkin, kun kirja kädessäni oli. Jousiammunnan naisellisuus ei ollut tullut mieleen, kun virityksen vaatimasta voimasta puhutaan niin paljon. Samassa jaksossa käsiteltiin kirjaa Kvinnorna i strid. Naisten pääsy taisteluun estettiin (ainakin Ranskan vallankumouksessa), koska heitä ei haluttu miesten veroisiksi kansalaisiksi? Kirjassa on mukana myös ne poikkeustapaukset, joista kirjoitin otsikolla naisia sotilaina.

Valloonisukuja käsittelevä pätkä oli sukututkijalle kiinnostava (ja mainosti kirjaa Vallonska rötter). Aika kiltisti tuotiin esiin se, ettei vallooniesi-isä 1600-luvulla ole Ruotsissa varsinaisesti harvinaisuus. Mutta huomautettiin myös, että se, mikä juurissa on tärkeää on henkilökohtainen kokemus. Belgian Valloniassa ruotsalaisten vallooni-innostusta käytetään paikallisen ylpeyden nostoon. (Kyllä, Suomessakin on valloonien jälkeläisiä, mutta se ei tietenkään tullut ohjelmassa esiin. Omasta vallooniesi-isässäni ei ole ylpeilyn aihetta, sillä hän ei ollut raudanvalmistuksen ammattilainen vaan jonkinlainen uskonnollinen opettaja.)

Saman jäkson lopun uutisissa mainittiin kielitieteellinen väitöskirja, jonka mukaan 'brun' tarkoitti 500 vuotta sitten violettia?! Kyllä, tämä on nostettu ingressiin myös Susanne Vejdemon väitöksen Triangulating perspectives on lexical replacement: from predictive statistical models to descriptive color linguistics tiedotuksessa.

Lääkehistoriaa käsittelevästä jaksosta selvisi, että entisajan apteekissa piti tuoksua - päinvastoin kuin nyt. Ja että 1600-luvulta asti käytetty joka vaivan lääke Hjärnes testamente poistui myynnistä vasta 1960-luvulla! Suomessa se ei ainakaan 1800-luvun lopulla ollut kovin tunnettu, sllä sai Finlands Allmänna Tidningissä esittelytekstin 26.8.1880. (Kuva Sörmlands museum, CC BY-SA)

Historiallisen ruuan suosiosta kerrottaessa selvisi, että Gamla stanissa on viikinki- ja keskiaikaravintola (Aifur & Sjätte tunnan). Tietysti. Ensiksi mainittu ei menestynyt taloudellisesti, kun kieltäytyi tarjoamasta kahvia. Lienee kehittynyt vähemmän autenttiseksi.

Kuolleeksi julistettujen määrä

Digitoitujen sanomalehtien hakuihin osuu helposti Suomen Wirallisen lehden ilmoituksia, joissa kuulutetaan ulkomaille tai muuten näköpiirin ulkopuolelle hävinneitä, jotta heidät voidaan julistaa oikeudellisesti kuolleiksi.

Kun näitä oli yhdessä tuloslistassani (ihan järkeenkäyvästä syystä) runsaasti, heräsi mieleen kysymys "paljonko ihmisiä julistettiin kuolleeksi?" Vastauksen löytääkseni palasin vanhaan blogitekstiini, johon linkittämäni Portti-sivu kertoi, että

Ennen kuin kuolleeksi julistamisesta säädettiin vuonna 1901 lailla, perustui kuolleeksi julistaminen vuoden 1734 lain naima- ja perintökaariin myöhempine muutoksineen. Vuoden 1734 lain naimakaaren 13. luvussa säädettiin, että yli kuusi vuotta kadoksissa olleen miehen puoliso saattoi saada luvan uuteen avioliittoon. Lain perintökaaren 15. luvussa puolestaan määrättiin, että vainajan kadoksissa ollut perillinen menetti oikeuden perintöön oltuaan poissa 20 vuotta.

Siis varsinainen kuolleeksi julistaminen alkoi 1901, jolloin väestötilastoinnilla oli Suomessa jo reilusti yli vuosisatainen perinne. Hämmästyksekseni en digitoiduista tilastojulkaisuista kuitenkaan löytänyt lukuja ennen vuotta 1938. Ilmeisesti vasta sotavuodet olivat tehneet luvuista kiinnostavia.

Vaikka jätin sotaan liittyvät rivit huomiotta, sota näkyy määrissä niin selvästi, että on vaikea arvioida aikaisempaa tasoa.

Palkkeissa on mukana viime vuonna selvittelemäni Kristiina Hyvönen, joka julistettiin kuolleeksi vuonna 1950 ikänsä perusteella. Nyt kun digitoituja lehtiä on kotosalla saatavilla enemmän tein uudet haut nimellään. Liikenneonnettomuus Hufvudstadsbladetissa 20.9.1918

sopisi sokeaan 62-vuotiaaseen naiseen. Mutta onnettomuus ei ole välttämättä aiheuttanut kuolemaansa. Eikä selittäsisi sen kirjaamattomuutta.

Täydennysosia

1) Helsingin kaupunginarkistosta tammikuussa kuultu on nyt osittain totta. Eilisen tiedotteen mukaan

Helsingin kaupunginarkisto on julkistanut laajan kokonaisuuden kaupunginhallinnon asiakirjoja 1700- ja 1800-luvuilta digitoituna kenen tahansa vapaaseen käyttöön. Nyt avattuun kokonaisuuteen kuuluvat kaupungin maistraatin pöytäkirjat vuosilta 1721–1829, kämnerinoikeuden pöytäkirjat liitteineen vuosilta 1741–1868 sekä raastuvanoikeuden tuomiotaltiot vuosilta 1813–1860. [...]

Myöhemmin julkaistaan digitoituna SINETTI-arkistotietojärjestelmässä vielä FamilySearch-yhteistyön myötä myös yli 100 vuotta vanhoja henkilöaineistoja, kuten perukirjoja ja kunnallisveroluetteloita, merimieshuoneen aineistoa sekä huutokauppakamarin asiakirjat ja loput maistraatin aineistot 1700-luvun alusta 1870-luvulle.

Pöytäkirjat ovat pitkähkönä pätkänä yhtenä pdf:nä eli digitoinnin edut helppokäyttöisyydessä eivät ole samat kuin esim. Arkistolaitoksella, josta voi laittaa talteen yksittäisen sivun osoitteen ja hypätä suoraan siihen. Tiedostojen nimiin on laitettu jotain viitteitä rekistereihin ja erillisiin lainhuutojen osuuteen, mutta vain osalle vuosista. Tästä suorituksesta ei voi antaa täysiä pisteitä vuonna 2017.

Samat aineistot tulevat olemaan osa familysearch.orgia. Ovatkohan siellä helpommin käytettävässä muodossa?

2) Constance Ullnerista Fyrenissä julkaistut pilakuvat olivat ilkeitä, mutta ainakin näköisiä. Eläinsuojeluskalenterissa 1/1912 oli Ullnerista tämä muotokuva.

3) Saatuani katsauksen 1700-luvun sanomalehtien olemattomista levikkitiedoista julkaistua, satuin lainaamaan Visa Heinosen ja Hannu Konttisen kirjan Nyt uutta Suomessa! Suomalaisen mainonnan historia. Se ei tietenkään maininnut mahdollisia suomalaisia ilmoituksia ruotsalaisissa lehdissä (joissa mainosilmoituksia oli jo 1700-luvun alussa) tai vaasalaisen rukiin brändi-imagoa 1700-luvulla. Mutta todettiin, että Suomessa julkaistu ensimmäinen myynti-ilmoitus koski lehtien vanhoja vuosikertoja. Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo 15.5.1771:

4) Kun esitin Aksel Gallen-Kallelan vaimostaan maalaaman taulun nanoserkkuni muotokuvana, olisin voinut linkittää samaista taulua esittelevään taideavaimeen, joka "on verkkosovellus, jossa teoskuviin lisätään muistiinpanopisteitä kertomaan yksityiskohdista rikkaasti ja tarkasti. " Äskettäin Gallen-Kallelan museo on julkaissut vastaavan myös Lemminkäisen äidistä.

5) Blogitekstissäni Kalevalasta ja väreistä mainittu Reijo Vallan artikkeli Kalevalan sininen on nykyään verkossa.

6) Pari vuotta sitten yllättäneestä Lontoon ruotsalaisesta seurakunnasta löysin äskettäin lisätietoa Merimiehen ystävästä 15.10.1887:

Vuoteen 1709 saakka olivat ruotsalaiset Lontoossa viettäneet jumalanpalvelustansa 1696 rakennetussa tanskalais-norjalaisessa kirkossa. Mutta mainittuna vuonna kärsi Ruotsin silloinen Kuningas Kaarlo XII Pultavan tappion. Tanskalaiset, joita ennen oli pakoitettu rauhaan, rupesivat nyt varustautumaan sotaan Ruotsia vastaan ja Lontoon tanskalaisen kirkon pappi alkoi lukea rukouksia Tanskan menestymisen edestä sodassa. Nyt ei ruotsalaisia enään voitu saada käymään niiden kirkossa, vaan he rupesivat tositeolla keskustelemaan oman seurakunnan perustamisesta Lontoosen. [j.n.e]

7) Kirjamessuilla esitelty artikkelikokoelma Työväki ja sivistys on nyt verkossa.

8) Helsingin venäläisen arkkitehtuurin katsaukseen sain linkkivinkin Kaartin maneesin rakennushistorialliseen selvitykseen (pdf). Miksi, oi miksi näille rakennus-, alue- ja maisemaselvityksille ei ole mitään valtakunnallista hakemistoa? Tai olisi edes paikallinen.

9) Suvi Aholan tammikuussa ihmettelemälläni tavalla mainitsemat kaksi tutkimusta naisista sisällissodassamme tosiaan ilmestyivät ja arvosteltiin Agricolassa yhdessä.

10) Ärsyynnyttyäni Helsingin kaupunginmuseon kummitusjuttukeräyksestä ei museon kevään lopussa aloittamat kummitusjuttukierrokset tulleet yllätyksenä. Mietin hetken lehdistölle järjestettyyn näytteeseen osallistumista, mutta oli totisesti jotain parempaa tekemistä. Promojutussa todetaan, että "Kummituskävelyt ovat jo herättäneet kiinnostusta, mutta kritiikkiä ei museon uusi konsepti ole vielä saanut", mikä todistaa jälleen kerran, että blogiani ei todellakaan lueta eikä tunneta kotikaupunkini muistiorganisaatiossa. Mitäpä he faktoilla Helsingin sataa vuotta vanhemmasta ja valokuvaamattomasta menneisyydestä tekisivätkään.

11) Cadiz kuvakatsaukseen löytyi jatke Maiden ja merien takaa numerosta 10/1865.

Kun suku ei hyväksynyt sulhasta

Senaattori Carl August Ramsay vaimoineen järjesti isot tanssiaiset Bulevardi 7:ssä Helsingissä vuonna 1835. Mukaan oli päässyt ensimmäistä kertaa heidän vanhin tyttärensä Marie, joka nyt oli 12-vuotias. Kun 20-vuotias Casten Wallenius näki neidon pudotti hän ihastuksesta kalliin teekupin kädestään.

Ihastus ei jäänyt tähän vaan johti salaisten kirjelappusten vaihtoon. Näiden välitykseen osallistunut 18-vuotias J. A. Heribert Reuterskjöld tunnusti kuolinvuoteellaan huhtikuussa 1836 äidilleen tekonsa. Tämä ilmoitti asiasta luonnollisesti Marien äidille.

Tästä varmasti seurasi jotain, mutta ei nuoren rakkauden hiipumista. Vuonna 1840 Marie ja Casten menivät omin päin salakihloihin ja silloin Marien vanhemmat ainakin toimivat. Aateliton sulhanen oli mahdoton ajatus, joten asia otettiin puheeksi Marien sedän kanssa. Tämä oli henkikaartin suomalaisen tarkk'ampujapataljoonan päällikkö, joten valtuutensa ylettyivät Walleniukseen, joka oli samassa yksikössä aliluutnantti.

Ja kas, 23.2.1840 annetulla päiväkäskyllä Wallenius määrättiin Kaukaasiaan, jossa käytiin sotaa. Hän kuoli 4.11.1840.

Marie Ramsay meni sukunsa hyväksynnällä 10.9.1842 naimisiin Victor Aminoffin kanssa. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1847 Aminoffin sairastuttua henkisesti pari vuotta aiemmin. Hän kuoli jo vuonna 1848, Maria Ramsay eli vuoteen 1905.

Lähteet:
E. Nervander: Marie Ramsay. Ett minne från den stora världen i Helsingfors på 1840- och 1850-talet. Åbo Underrättelser 13., 14. ja 17.7.1910. Julkaistu myös kirjassa Strödda uppsatser (1911) ja suomeksi Helsingin Kaiun numeroissa 44 & 45 & 46/1910
Kurt Antell: Casten Wallenius. Ett krigaröde. Finsk Tidskrift 1916:2 s. 31-61

P. S. Marie Ramsaysta on kirjoittanut myös Caius Kajanti kirjassaan Koskettavia naiskohtaloita Suomen historiasta.

Amerikan sisällissodan suomalainen uhri

Siirtolaisuusinstituutin sivuilla on Mika Roinilan artikkeli Finnish Sailors and Soldiers in the American Civil War (pdf), jonka lopussa on listat tunnetuista Amerikan sisällisodassa taistelleista suomalaisista. Artikkeli on julkaistu jo vuonna 1998, joten ehkäpä tutkimus on edistynyt ja nimiä löytynyt lisää. Ainakin näyttää puuttuvan Helsingin uutisissa 27.7.1863 seuraavasti esitelty mies.

Suomalainen sotija Amerikassa. Wbl. kertoo, että nuori Suomalainen, yliopistolainen Frans Lindebäck, joka kaksi vuotta sitten lähti Amerikkaan sotimaan yhdysvaltaisten puolella, on tapaturmaisesti hukkunut. Fr. Lindebäck oli kotosin Vaasasta, sikäläisen Apteikkarin Lindbäck-vainajan poika. Tultuansa Amerikkaan, valmisti hän itsensä sotilaisammattiin Ruotsalaisten joukossa Chicagossa ja meni viime-vuoden alussa vapaehtoisena sotapalvelukseen erääsen tykistö-rykmenttiin, joka kuului kenraali Paynen brigadiin. Tässä otti hän osaa useissa kiivaissa tappeluissa. Toukok. 1 p. oli se patteri, johon Lindebäck kuului, transportti-laivassa "Horizon" kuljetettu Mississippi-virtaa alaspäin, mutta Horizon sattui yhteen höyrylaiiva "Moderator"in kanssa, jotta se meni upposalle. Tässä sai Lindebäck kuolemansa. Eräs Ruotsalainen, joka tästä on antanut kirjeellisen tiedon, lausuu: "Frans Lindebäck on syvästi surettu kaikilta kumppaniltansa; hän oli urhokas, oiva sotija, ystävällinen ja iloinen kumppani ja vapaa- ja ylevämielineu ihminen. Kauan eläköön hänen muistonsa joukossamme"! Fr. Lindebäck oli 26 vuoden vanha.

Kuvatusta onnettomuudesta ei ole epävarmuutta tai ainakin siitä kerrotaan asiallisesti eräässä blogissa, jossa Frans Lindebäck tunnetaan nimellä "Francis Linderbeck". National Park Servicen sivulla oleva hakukone kertoo, että yksikkönsä oli 2nd Regiment, Illinois Light Artillery. Siitä en löytänyt kuvaa, mutta Library of Congressin sisällissotavalokuvissa oli tämä tykki, samalta puolelta sotaa.

Vaasassa on syntynyt apteekkari Lindebäckille poika Frans Emil 7.3.1837. En löydä häntä Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista, olisikohan sekoittunut vuonna 1863 kaimaansa? Vaasan rippikirjan 1857-1863 sivulle 79 on merkitty Lindebäckin kuolema Amerikassa eli kaikki muu sanomalehtiuutisessa taitaa pitää paikkansa.

Satunnainen sitaatti museovitriineistä

Suomen kansallismuseo oli lapsena Outi Liusvaaran suosikkipaikkoja. Erityisen innostunut hän oli varhaisesta historiastamme ja isossa lasivitriinissä säilytetyn kivikautisen vainajan luista, jotka kaivettiin esiin Ahvenanmaan Jomalasta 1900-luvun alkupuolella.

"Jännittäviä olivat kivikauden ja muiden kausien löydökset ja se vainaa. Outoutta ja vierautta korosti tavaroiden esittely vitriineissä: laslevyjen päälle oli aseteltu huolellisesti riviin tai kaareen nuolenkärkiä, nuijia, sirpaleita."

Liusvaaraa kiinnosti se, että esineet olivat irtautuneet omasta ajastaan, käyttötarkoituksestaan. Lasikoissa niiden muoto oli ikään kuin muuttunut. "Aikansa käyttöesineet oli kansallismuseossa aseteltu siististi ja järjestelmällisesti aivan vieraaseen yhteyteen, omaan maailmaansa, jossa vallitsi oma logiikka. Vai voisiko kuvitella nuolenpäitä kivikautiseen asumukseen järjestettynä kuin kansallismuseon lasivitriinissä?" 

Tarja Lipponen: Tavaran lait. Vihreä lanka 28.2.2003

Kevään häkkeröinnit ja #aikamatkaajat

Tänä vuonna minulta meni kokonaan ohi Hack4fi, joka oli muuttunut aidosti viikonlopputapahtumaksi. Jessica Parland-von Essen esitteli tuotoksia blogissaan (på svenska), mutta muuta en ole nähnyt enkä löytänyt.

Onnekseni viime vuonna antoisaksi osoittautunut Helsingin yliopiston DHH:n lopputilaisuus ei jäänyt huomaamatta ja pääsin perjantaina paikalle. Neljässä ryhmässä oli jatkettu samoilla tutuilla teemoilla/aineistoilla eli uutuuden viehätystä ei ollut ilmassa.

Ensimmäisenä ryhmänä lavalle tuli suomalaisen digitoidun sanomalehtiaineiston kanssa työskennelleet. He olivat yrittäneet algoritmillaan löytää sanomalehtien runoaineistoa, missä oli onnistuttu osin hyvin ja osin huonommin. Aikapaineesta johtuen tunnistukseen ei oltu käytetty runomuodon ominaisuuksia vaan sanastoa.

Ennen tilaisuutta postereita lukiessani projekti kullosti suoraansanottuna typerältä, mutta kun esityksessä huomautettiin, että tämä voisi laajentua erottelemaan sanomalehtien sisällön eri luokkia kuten fiktiota ja faktaa, niin innostuin totisesti. Vaatii vaan "pikkuisen" työtä. (Olenkohan vielä elossa kun algoritmisesti saataisiin eroteltua sanomalehtien kirjoittajia toisistaan tyylinsä perusteella?)

Mediaryhmä oli analysoinut Ylen verkkosivujen ja Hesarin juttuja. Esitys käsitteli tuloksia eikä tekemistä ja kuunteluni herpaantui.

Englanninkielisen 1700-luvun aineiston joukosta oli haettu teetä, kahvia ja viiniä sekä näihin liittyviä tunteita ja paikkoja. Satamia oli löytynyt "port of" -fraasilla, mutta niiden tunnistaminen ja sijoittaminen kartalle vaati käsityötä.

Viimeisenä esiintyi kulttuuriperintöä työstänyt ryhmä, joka oli pyrkinyt vertaamaan virallisen ja omaehtoisemman paikkatiedon eroja ja yhtäläisyyksiä. Virallista totuutta edusti Museoviraston RKY, Finnan kuvat ja Suomenlinnan suositeltu reitti. Omaehtoisuutta Pokemon GO, geokätköily ja Flickr-kuvat.

Valtakunnallisesti oli verrattu RKY:tä ja kätköjen sijaintia. Jälkimmäisistä 11% osui rakennnettujen kulttuurikohteiden lähituntumaan. Posterisessiossa kuulustelin oliko käynyt mielessä vertailu muihin kulttuuriympäristökohteisiin ja kuulemma ei.

Rajaus rakennettuihin kohteisiin juontui esityksen perusteella siitä, että valokuva-aineisto "luonnollisemmista" pakoista olisi sekoittanut tarkastelua. Tästä syystä sen analyysi rajattiin Suomenlinnaan, josta paikannettiin Pokemon pelialueet ja Flickr-kuvat. Varsinaista tulosta en saanut irti/ymmärtänyt, mutta ainakin näytti siltä, että saarilla on vähemmän suosittuja ja kuvattuja alueita.

Finna-kuvien hyödynnettävyys sai ryhmältä kritiikkiä. Niiden asiasanoitukset eri toimijoiden tekeminä ja digitointien kohdentaminen tekivät materiaalista epätasaista ja ei-valtakunnallista. Kuvien paikannustiedot on (ymmärrettävästi) useimmiten määritetty paikkakunnan keskukseen eikä todelliseen kuvan ottopaikkaan. Todennäköisesti ne on luotu kerta-ajolla tuloksia tarkistamatta, sillä ryhmä oli huomannut Petsamon tulleen sijoitetuksi Petsamon kylään Lahdessa.

Mutta miten sitten Finna Street toimii? Se on esillä juuri käynnistetyssä usean toimijan (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Finna sekä Suomen valokuvataiteen museo) Aikamatkaajat-valokuvauskampanjassa.  Joka olisi voinut tuottaa upean materiaalin ensi vuoden DHHH:lle ja tutkijoille tulevaisuudessa. Mutta järjestäjät ovat päätyneet varaamaan oikeudet vain esittämiseen

tämän vuoden ajan julkisissa tiloissa. Lähettämällä kuvia kampanjaan hyväksyt julkisen esittämisen. Lomakkeella lähetettyjä valokuvia voidaan myös jakaa kampanjan Facebook ja Instagram sivuilla, ellet sitä erikseen kiellä tästä lomakkeesta löytyvällä valinnalla.

Jos henkilö on valmis antamaan kuvansa julkisuuteen, niin voisi kuvitella, että hän olisi voinut antaa myös säilytys ja käyttöoikeudet pidemmäksi aikaa?

(Ohjeistusleike kamppanjan julisteesta, joka on jaossa lehdistötiedotteen kanssa.)