Helsingin peli, ruutu 5

"Torilla näkee poikia, jotka myyvät sanomalehtiä. On turha ostaa niitä, kun isäsi joka päivä saa sanomalehtensä kotiin tuotuna." Kuinka pitkän ajan lapsia työllistettiin tähän toimeen? Kantoiko posti lehdet koteihin vai oliko niillä erilliset jakelijat? Nämäkin toimet ovat jääneet blogissani paitsioon, mutta katukaupasta löytyy sentään teksti Tupakanmyyjä sata vuotta sitten.

Sanomalehden ostoa ei ollut Helsingin pelin vuoden 1870 ensimmäisessä painoksessa, jossa viereisessä ruudussa "Tuolle kerjäläis-raukalle, jonka tässä näet, saatat antaa markan.".

Helsingin peli, ruutu 4

"Kylläpä täällä torilla on vilkkaat markkinat joka aamupäivänä. Täällä on lihaa ja kalaa, täällä on appelsiineja ja kukkia, lankarulloja ja kiiltovoidetta. Ja äärettömän paljon muuta tavaraa. Mitä hyvänsä ostanetkin, niin siihen tarvitaan rahaa." Eli Kauppatori oli vielä kauppatori. Mielenkiintoisesti toria ei näy ollenkaan Helsingin pelin ensimmäisessä painoksessa vuonna 1870.

Hämmentävästi kauppatori on marginaalissa myös blogiteksteissäni. Vilahtaa toki esimerkiksi Anders Ramsayn muistelmista lainatussa kuvauksessa 1850-luvun Helsingin ostosmahdollisuuksista.

Helsingin peli, ruutu 3

"Halvempi paikka kuin Seurahuone sopisi paremmin sinulle."

Seurahuoneen yhtä edesmennyttä sisustusta esittelin blogitekstissä Seurahuoneesta kaupungintaloksi. Helsingin pelin aiemmassa harmaasävyisessä versiossa vuodelta 1870 oli vielä tässäkin vaiheessa sama reitti ja selostus.

Helsingin peli, ruutu 2

"Kantajalle, joka vie kapineesi Seurahuoneeseen, saat maksaa markan." Pelistä ei käy ilmi, miten Helsinkiin oli saavuttu. Mihin ja milloin kantajat hävisivät satamista ja asemilta?  Pelipainosten välillä he eivät näytä merkittävästi muuttuneen.

Aseman kantaja jäi mieleen Juhani Pohjanmiehen muistelmasta. Valitettavasti en saanut nimeään selville. Miksiköhän ansaintakeino on ollut muuten näkymätön lukemisissani? 

Helsingin peli, ruutu 1

"Olmme nyt Suomen pääkaupungissa. Hauska on saada täällä katsella ympäriinsä."

Kesän huviksi blogissa "pelataan" vuonna 1904 julkaistua noppapeliä Helsingin peli, jonka Kansalliskirjasto on digitoinut. Alkuperäisen pelin tavoitteena oli päästä loppuun 25 markan alkukassalla, joten lainattujen tekstien mainituilla summilla ei ole tiukkaa yhteyttä todelliseen hintatasoon. Omana pelitavoitteenani taas on linkittää vähintään yksi vanha blogiteksti jokaiseen ruutuun. 

Värilliset kuvat ovat pelin kolmannesta painoksesta. Ensimmäisen painoksen värittömät kuvat ovat osin samoista aiheista. Siihen kuuluva vihkonen löytyi Kansalliskirjastosta asiaa kysyttyäni ja siihen on painettu vuosiluku 1870, joka pätee siis myös pelilautaan. Ykkösruudun osalta kuva-aihe ja teksti ovat samat kuin kolmannessa painoksessa, mutta katsotaan miten käy seuraavissa ruuduissa.

17. kuukausi jatko-opiskelijana

En tiedä mitä 'revert to mean' on suomeksi (keskivertoon palautuminen?), mutta tehokkaan kuukauden ja tekstin palautuksen jälkeinen tyhjäkäynti ei tullut yllätyksenä. 

En saanut aikaiseksi aiottua artikkelia ja turvauduin pseudotekemiseen eli kokeilin videotuotantoa pitääkseni jossain määrin mielialaa yllä. Videoiden väsääminen ei ollut aivan silkkaa ajanhukkaa, sillä etsiessäni yleisemmin kiinnostavia juttuja yksittäisiltä päiviltä tuli tarkasteltua lehtiä väikkärin aineiston ulkopuolelta ja palautettua konkreettisesti mieleen niiden ominaisuuksia ja muutoksia. Lisäksi osuin oman aikarajaukseni ulkopuolella relevanttiin verrokkikeissiin. 

Mielialaa ei auttanut kuun keskivaiheen 9-päätteinen syntymäpäivä ja digitoidusta sanomalehdestä löytynyt mummon isän 0-päätteinen synttärijuttu, jonka saavutuslista oli aivan muuta kuin oma elämäni. (Sanomalehdistä ei löydy vastaavia muista seitsemästä isoisovanhemmastani eli pitäisi ottaa huomioon survivorship bias. Mitäköhän se on suomeksi?)

Tilannetta ei missään tapauksessa auttanut ryöppy historian väitöstilaisuuksia, joista syntyi silkka rimakauhu. Ikinä en tuonne pääse & tuosta selviä ja sitä rataa. Onnekkaasti Tara Brabazonin palopuhe What would you do if you weren't doing this PhD? ilmestyi juuri oikeaan aikaan. 

Ja kun aikansa odotti tuli tämän lukukauden ainokaisen ohjauspalaveri, jossa kuulin kirjallisia kommentteja kokoavan arvion kuukausi aiemmin ohjaajille lähetetystä tekstistä. "Selvemmin pitäisi kirjoittaa ja kirjallisuutta lukea". Ihan on kuin olisin kuullut jotain vastaavaa aiemmin? Syksyn minimitavoitteet asetettiin, joten sain tarvittavaa painetta palata pääduuniin. Perinteiseen tapaan (jonka olen kai jo näissä rapsoissa maininnut) jo seuraavana päivänä kirjoitin luonnoksen syyskuun alun päivitysviestistä ohjaajille eli tiesin, mitä haluan saada aikaiseksi seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Ettei kuitenkaan menisi turhan järjestelmälliseksi ja suunnitelmalliseksi, käytin kuun viimeiset päivät kirjoittamalla artikkelia, joka ei ollut se, jota alkukuusta piti kirjoittaa. Aika kertoo kelpaako julkaisuun, jonka dedis on tänään, mutta ehdottomasti kannatti tehdä. Neljän Inrikes Tidningarin tekstin pyörittely ja totinen lähiluku nimittäin vahvisti seikkoja, joista minulla on ollut puolihuolimaton kutina väikkärin teon alkuhetkistä asti. Joten olisi tietenkin makeeta, jos artsu julkaistaisiin ja voisin viitata siihen väikkärissä... 

(Tämä on muuten blogin 6500. postaus. Ainakin jotain saa aikaiseksi kun enempää miettimättä aloittaa ja jatkaa.)

Kuva kirjasta "TK and the great work in America ; a defense of the true and ancient school of spiritual light" (1918)

Kalevan kesätoimitus vuonna 1903

Suomen aikakauslehdentoimittajain liiton julkaisussa Lipeäkala oli mukana Eino Railon elämäkertaa Kyösti Vilkunan nuoruusvuosista. Tämä oli ylioppilaskesänään 1903 toiminut Oulussa Kalevan toimittajana ja kuvannut työpäiväänsä veljelleen näin:

Päivän toimeni on seuraava: aamulla klo 7 tuo piika kahvia, jonka jälkeen heti lähden toimistoon. Tervo* tulee samaan aikaan ja niin ryhdytään rakentamaan sen päivän numeroa. Pöydällä on iso pakka maaseudulta saapuneita kirjeitä. Ne auetaan ja korjataan virheet sekä pyyhitään yli arvottomat paikat (aivan arvottomat työnnetään kokonaan paperikoriin). Sitten aletaan penkoa muita sanomalehtiä, joita on illallisessa postissa saapunut. Niistä Tervo leikkelee tärkeimmät uutiset, samalla kuin minä suomentelen ruotsalaisista lehdistä toisia uutisia, semmoisia kuin; Vallat ja Turkki, Paavin sairaus, Saksan valtiopäivät y. m.

 

Kello puoli kymmenen lähden eineelle ja palaan kohta taas toimistoon, jossa järjestän lehteen pantavaksi lääninhallituksesta saapuneet uutiset semmoiset kuin: Immissionikirjan..., Tuberkuliinitarkastus y. m., sekä raastuvasta saapuneet tiedot sakotetuista ja konkurssihakemuksista. Tiistaina käyn itse hakemassa rahatoimikamarista nuo kuivat uutiset Tuiran ja Taanilan maan torppareista y. m. kaupungin hallintoa koskevista asioista. Kolmen aikana joudun päivälliselle eikä sen jälkeen enää tarvitsekaan toimistoon mennä. Iltapäivän suomentelen novellinpätkiä tai kyhäilen niitä itse. Lauantain numerossa on aina Oulun kirje, jossa rähistään yhteiskunnan epäkohdista. Huomiseen Oulun kirjeeseen aion valmistaa pätkän Karoliina Utriaisesta, joka taas on täällä saarnaamassa ja rahaa kokoamassa...

Kun tänne kerran kirjoitin saarnataudista Suomessa lainasin tekstiä Utriasesta vuodelta 1886. Uransa venyi siis varsin pitkäksi ja Vilkunalle hahmonsa tuttu. Tämä on selvää Oulun kirjeensä aloituksesta 18.7.1903:

Sanan rieskaa sitä jaetaan monella tavalla meidän aikanamme. Monelle oululaiselle lienee tunnettu tuo — olin sanoa vatsastaan puhuja — unissaan puhuja Karoliina Utriainen, joka taas on lähetysmatkalla täällä Oulussa, pitää joka yö —  aivan kuin vanhan ajan marttyyrit — hartaushetkiä. Kun "hartaita" sanankuulijoita on tarttunut täysi huone, asettuu Karoliina rouva vuoteen laidalle istumaan ja kun määrätty hetki — muistaakseni se on viiden seuduissa aamulla — tulee, jolloin hän saa "kohtauksen" retkahtaa hän selälleen ja menee eli ainakin on menevinään tajuttomaan tilaan. Sitten tekee hän kädellään liikkeen, joka on tarkoittavinaan kirjan avaamista sekä alkaa saarnata. Kun saarna on loppunut, kerätään kollehti "liikutetulta" ja kiitolliselta kuulijakunnalta. Siinä herää Karoliinakin kohtauksesta ja katselee tyytyväisenä päivän saalista.