XLIII. T:n kaupungissa H-kadun varrella pidettävään auksioniin, jossa väkeä oli niin koolla ettei paljoa jalan jakoa ollut, tuli viimeisiksi myös eräs eläinten teurastaja ja muistutti mainiten kuinka huutokauppaa näin ahtaassa huoneessa toimitetaan, lisäten vielä: "täällä menettää suolensakkin.” — ”Ei haita mitään", vastasi toimitusmies, "kotona saadaan toisia jällen.”
XLIV. Ennen raatimies N:ssa (nimi on unohtunut) ostiskeli härkiä ja kuljetti niitä meritse Ruotsiin. Kaksi vanhaa tuttavaansa, myöskin raatimiehiä toisesta kaupungista, lihavia ja paksuja, oltua kauvan kohtelemata, tulivat hänen kartanoonsa. Pihalla hän jo kätteli heitiä monella "terve-tultua!" lisäten: "on niin mieleeni, kun olisin saanut kaksi pulska härkää!"
XLV. Tuttava herra lähetti krapuja tuttavallensa. Mies, jonka piti viemän ne, laskeui tiellä leväte ja nukkui, jolla aikaa kravut kaikki kämpeivät pois. Ehtien määrän päähän, kurotti hän kirjeen saajalle, joka luettuansa sen, kysyi: missä kravut?" — "Ei niitä ole", vastasi mies. Herrat kun näin pian vihastuvat, ärjäsi tämäkin että: "pitää oleman, sillä täällä kirjassa on krapuja kans.” "Vai niin, sepä hyvä oli, että ne kumminkin on siellä", vastasi mies, "minä aattelinkin mihin ne korista katosivat.” (11.10.1861)
XLVI. Pappilassa pantiin jouluksi olutta tavallisuuden mukaan, eikä suinkaan huonoa, sen ymmärrät. Lukkarin teki kans mieli kurkun voidetta, mutta, mitäs köyhän auttaa? ei ollut oluen varoja. Niin luikahti salaa pappilan kotaan, kun olut siellä kävi parasta puhtia isossa ammeessa. Mitäs tästä? Kuuluupa askelten narina oven takaa; lukkarille kiiru, ei tiedä mihin päästä piiloon, näkee orren ylhäällä, kiipee sen päälle. Tulee pappi rouvanensa: otetaan varsikuppi, maistellaan olutta ja puhutaan ruotsia ammeen partaalla. Lukkarille rupee käymään pitkäksi kykyttää pienellä orrella, kuin kukko; jalat puutuvat, kädetkin väsyvät ja heltiävät — putoo viimein että präiskähtää ammeeseen, olutta papin ja rouvan silmille ja korville. Johan tätä olisi kuka hyvänsä pelästynyt. Pappi pakoon että kappa löyhyy ja rouva kirkuen parkuen perässä, niin paljo kun varvasta on. Lukkari sillä aikaa kotionsa, kuivailee vaatteensa, ja menee sitten vapaan miehen tavalla pappilaan. Täällä kilvan juttelemaan: "Lempo taikka mikähän lienee on meijän oluessa — mihin se nyt kelpaa? — eihän sitä kukaan juoda uskalla — tohtiiko sitä kristilliseen maahankaan kaataa?” Lukkari kohta keinon keksi. "Älkää kuolemaksenne pisaraakaan maistako”, lausui lukkari, "papin vatsa tahtoo ilmankin paisua ja välisti rouvankin, mitä siis jos vielä noiduttuja joisitte; mutta mitähän olisi jos minä maallikko, joka kyllä pysyn ohukasena elinaikani enkä muutoinkaan liene paljon parempi pannahista, ottaisin sen ja pistäisin poskeeni?" Olut annettiin lykkäämältä lukkarille, joka täytti tynnyrinsä ja sitten piti hyvää suuta hiivanuutiin asti; ja pappi sai olla juhlansa kaljalla.
Tämmöisissä kansan kesken käyvissä jutuissa papista ja lukkarista on se merkillistä, että edellinen on aina varakas ja liijan yksinkertainen, mutta lukkari sitä vastaan köyhä ja vikkelä. Suittaa olla, että lukkarit ikivanhoina aikoina ovat kehuneet kurejansa, panneet näitä alkuun.
XLVII. Vanha pappi toi lautasella muutamia lasia saksanviiniä Pietari Ensimäiselle, mutta lieneekö ukko itse liijaksi ryyppinyt, vai muutoisko ollut kömpelä, niin tapahtui että kaikki lasit viininensä kaatuivat keisarin päälle. Tämä suuttui ja nousi seisoalle toruaksensa pappia; mutta ennenkun keisari ennätti puhua mitään, sanoi pappi: Tämä vahinko on suuren onnen merkki; Jumalan lahjat eivät tipu pisarittain, vaan lainehtivat koskina teidän Majesteetinne päälle, ja teidän vihollisenne menevät murskaksi ikäänkuin nämät rikotut lasit." Tämä sukkela puhe miellytti keisaria niin paljoa, että hän ylensi saman papin korkeampaan virkaan.
XLVIII. Kerran meni pappi vaalullensa pitäjälle vanhan tapansa jälkeen; pitkä matka oli kotiossa, mennä yöksi, pyysi siis talosta yösiaa, joka hänelle mielellä hyvällä suotiin; ehtoollista syödessä isäntä ja pappi juttelivat keskenänsä monia asioita; muun seassa kysyi pappi isännältä: minkätähden pappin säkkiä pohjattomaksi sanotaan? Kyllä kaiketi siinä pohja on, vastasi isäntä, mutta on siinä asiassa toinen komma. Noh mikä se sitten on se komma? En sitä taida pastorille sanoa, sen oikiaa perustusta, sillä jos sen sanon, ehkä pastori suuttuu. — Ei, sanokaa vaan, mitämä siitä sitten suutun. — Papin säkki on niin suuri, sillä se venyy eikä koskaan tulee täyteen, se on pirun nahasta papin säkki on tehty. (25.10.1861)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)