lauantai 27. huhtikuuta 2024

Jonnin joutavia

 XLIII. T:n kaupungissa H-kadun varrella pidettävään auksioniin, jossa väkeä oli niin koolla ettei paljoa jalan jakoa ollut, tuli viimeisiksi myös eräs eläinten teurastaja ja muistutti mainiten kuinka huutokauppaa näin ahtaassa huoneessa toimitetaan, lisäten vielä: "täällä menettää suolensakkin.” — ”Ei haita mitään", vastasi toimitusmies, "kotona saadaan toisia jällen.”

XLIV. Ennen raatimies N:ssa (nimi on unohtunut) ostiskeli härkiä ja kuljetti niitä meritse Ruotsiin. Kaksi vanhaa tuttavaansa, myöskin raatimiehiä toisesta kaupungista, lihavia ja paksuja, oltua kauvan kohtelemata, tulivat hänen kartanoonsa. Pihalla hän jo kätteli heitiä monella "terve-tultua!" lisäten: "on niin mieleeni, kun olisin saanut kaksi pulska härkää!"

XLV. Tuttava herra lähetti krapuja tuttavallensa. Mies, jonka piti viemän ne, laskeui tiellä leväte ja nukkui, jolla aikaa kravut kaikki kämpeivät pois. Ehtien määrän päähän, kurotti hän kirjeen saajalle, joka luettuansa sen, kysyi: missä kravut?" — "Ei niitä ole", vastasi mies. Herrat kun näin pian vihastuvat, ärjäsi tämäkin että: "pitää oleman, sillä täällä kirjassa on krapuja kans.” "Vai niin, sepä hyvä oli, että ne kumminkin on siellä", vastasi mies, "minä aattelinkin mihin ne korista katosivat.” (11.10.1861)

XLVI. Pappilassa pantiin jouluksi olutta tavallisuuden mukaan, eikä suinkaan huonoa, sen ymmärrät. Lukkarin teki kans mieli kurkun voidetta, mutta, mitäs köyhän auttaa? ei ollut oluen varoja. Niin luikahti salaa pappilan kotaan, kun olut siellä kävi parasta puhtia isossa ammeessa. Mitäs tästä? Kuuluupa askelten narina oven takaa; lukkarille kiiru, ei tiedä mihin päästä piiloon, näkee orren ylhäällä, kiipee sen päälle. Tulee pappi rouvanensa: otetaan varsikuppi, maistellaan olutta ja puhutaan ruotsia ammeen partaalla. Lukkarille rupee käymään pitkäksi kykyttää pienellä orrella, kuin kukko; jalat puutuvat, kädetkin väsyvät ja heltiävät — putoo viimein että präiskähtää ammeeseen, olutta papin ja rouvan silmille ja korville. Johan tätä olisi kuka hyvänsä pelästynyt. Pappi pakoon että kappa löyhyy ja rouva kirkuen parkuen perässä, niin paljo kun varvasta on. Lukkari sillä aikaa kotionsa, kuivailee vaatteensa, ja menee sitten vapaan miehen tavalla pappilaan. Täällä kilvan juttelemaan: "Lempo taikka mikähän lienee on meijän oluessa — mihin se nyt kelpaa? — eihän sitä kukaan juoda uskalla — tohtiiko sitä kristilliseen maahankaan kaataa?” Lukkari kohta keinon keksi. "Älkää kuolemaksenne pisaraakaan maistako”, lausui lukkari, "papin vatsa tahtoo ilmankin paisua ja välisti rouvankin, mitä siis jos vielä noiduttuja joisitte; mutta mitähän olisi jos minä maallikko, joka kyllä pysyn ohukasena elinaikani enkä muutoinkaan liene paljon parempi pannahista, ottaisin sen ja pistäisin poskeeni?" Olut annettiin lykkäämältä lukkarille, joka täytti tynnyrinsä ja sitten piti hyvää suuta hiivanuutiin asti; ja pappi sai olla juhlansa kaljalla.

Tämmöisissä kansan kesken käyvissä jutuissa papista ja lukkarista on se merkillistä, että edellinen on aina varakas ja liijan yksinkertainen, mutta lukkari sitä vastaan köyhä ja vikkelä. Suittaa olla, että lukkarit ikivanhoina aikoina ovat kehuneet kurejansa, panneet näitä alkuun.

XLVII. Vanha pappi toi lautasella muutamia lasia saksanviiniä Pietari Ensimäiselle, mutta lieneekö ukko itse liijaksi ryyppinyt, vai muutoisko ollut kömpelä, niin tapahtui että kaikki lasit viininensä kaatuivat keisarin päälle. Tämä suuttui ja nousi seisoalle toruaksensa pappia; mutta ennenkun keisari ennätti puhua mitään, sanoi pappi: Tämä vahinko on suuren onnen merkki; Jumalan lahjat eivät tipu pisarittain, vaan lainehtivat koskina teidän Majesteetinne päälle, ja teidän vihollisenne menevät murskaksi ikäänkuin nämät rikotut lasit." Tämä sukkela puhe miellytti keisaria niin paljoa, että hän ylensi saman papin korkeampaan virkaan.

XLVIII. Kerran meni pappi vaalullensa pitäjälle vanhan tapansa jälkeen; pitkä matka oli kotiossa, mennä yöksi, pyysi siis talosta yösiaa, joka hänelle mielellä hyvällä suotiin; ehtoollista syödessä isäntä ja pappi juttelivat keskenänsä monia asioita; muun seassa kysyi pappi isännältä: minkätähden pappin säkkiä pohjattomaksi sanotaan? Kyllä kaiketi siinä pohja on, vastasi isäntä, mutta on siinä asiassa toinen komma. Noh mikä se sitten on se komma? En sitä taida pastorille sanoa, sen oikiaa perustusta, sillä jos sen sanon, ehkä pastori suuttuu. — Ei, sanokaa vaan, mitämä siitä sitten suutun. — Papin säkki on niin suuri, sillä se venyy eikä koskaan tulee täyteen, se on pirun nahasta papin säkki on tehty. (25.10.1861)

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Kapteeni Ek, kaksin- tai kolminkertaisesti

Tein pitkästä aikaa ruotsalaisiin sanomalehtiin tarkistushakuja erilaisilla Kokemäki-varianteilla. Esi-isäni holhoukseen asettaminen ei vieläkään tullut esille, mutta löytyi m.m. vihki-ilmoitus

Inrikes Tidningar 24.11.1801

Tarkistushaku blogiin paljasti, että olin parin avioliittoa pohtinut (tavanomaisen sekavaan tapaani) jo 8 vuotta sitten. Tuolloin jäi paikantamatta aiempi elämänsä, mutta nyt FamilySearchin avulla pari ja tytär Lovisa, josta olin varsinaisesti kiinnostunut, löytyivät Huittisista (RK 1784-1794, Tervaportti; RK 1795-1801, 605; Kauvatsa RK 1796-1809, 159). Tällä kertaa huomiota herätti Anna Christina Eekin (s. 1754) isä merikapteeni Gustaf Eck, sillä hän näytti esiintyvän parissa muussakin hakutuloksessa. Vaikka oli jo tyttärensä häiden aikaan edesmennyt, vihki-ilmoituksessa ....

Åbo Tidningissä 15.1.1803 julkaistun ilmoituksen mukaan A. Falck oli  odottanut merikapteeni Carl Gustaf Eckiä  5.11.1802 Kokemäen käräjille selvittämään 8.4.1792 Tanskan rahassa tehtyä velkakirjaa, turhaan. Kokemäellä mies ei enää asunut ja siksi päätettiin sanomalehdessä kuulutuksesta. Vastaava ilmoitus julkaistiin Posttidningarissa 17.2.1803. Ja hieman toisella muotoilulla Inrikes Tidningarissa 6.9.1803.

Herra kapteeni Carl Gustaf Ek oli jättänyt turkulaiselle raatimiehen leskelle pantiksi kultaisen mitalin, sapelin, haulipyssyn, sateenvarjon ja ruotsinkielisen raamatun, jotka olivat lunastamattomia keväällä 1804 (ÅT 23.5.1804) Kyseessä lienee sama mies kuin edellisessä kappaleessa.

Syksyn tullen eräs porukka kaipasi laivuri Carl Gustaf Eckiä, joka oli marraskuussa 1802 kuljettanut tervalastia Kööpenhaminaan, jossa hän oli ohittanut tullin. Miestä oli yritetty tavoittaa Raumalta, joka oli viimeisin tunnettu asuinpaikkansa (IT 24.10.1804). 

Google toi esiin Geni-profiilin Carl Gustaf Ekille (s. 12.5.1765 Tyrvää), joka oli "Kapteeni armeijan laivastossa". Hän vaikuttaa Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin tiedoilla varsin värikkäältä hahmolta. Hovioikeudenneuvoksen poika, jonka molemmat avioliittonsa päättyivät avioeroon, mitä voi jo pitää suorituksena tuohon aikaan. Kuolinaikaansa ei tunneta, mikä sopisi velkakirjan käsittelyä karanneeseen ja pantteja jättäneeseen yksilöön. Toisen avioliittonsa hän solmi Raumalla Lahden säterirusthollilla 13.3.1800 (ÅT5.4.1800). Vaimoa tituleerataan uuden avioliitonsa yhteydessä leskeksi (ÅT 13.2.1817), mikä viittaa siihen, että avioero on annettu miehen häviämisen perusteella 

Laivuri on voinut olla aiempi kapteeni, mutta kumpikaan ei ole Anna Christinan isä, sillä ikäluokka on väärä. Sanomalehtihakuja tehdessä vain tuntui oudolta, että kaukana merenrannasta sijaitsevassa pitäjässä olisi mainittu parin vuoden sijaan kaksi eri merikapteeni Eek/Eckiä. Mutta näin oli.

Anna Christina Eek oli Huittisten rippikirjan mukaan tullut Turusta, mikä ei suuremmin auta juuriensa etsinnässä.  

torstai 25. huhtikuuta 2024

Vielä kerran (?) pääkalloista

Viime viikolla Yle uutisoi, että Pälkäneen pääkallot palaavat kotiin – Ruotsi palauttaa Suomelle yli 80 rotututkimuksessa käytettyä kalloa. Vaikka jutun mukaan virallinen palautuspyyntö tehtiin vasta vuodenvaihteessa, aiheesta on jo vuosia käyty keskustelua, jota olen yrittänyt dokumentoida blogipostauksiin kuten Pääkalloista tällä kertaa. Olen myös kirjoittanut suomalaisen keräämistä pääkalloista, joiden kohtalo ei ole kiinnostanut juuri ketään. 

Sitten edellisen katsauksen olin ottanut talteen seuraavia aiheeseen liittyviä tekstejä

1) Elokuussa 2022 "Inarissa, Utsjoella ja Nellimissä haudattiin maahan yhteensä 140 saamelaisvainajan jäänteet, jotka oli kaivettu haudoistaan 1800– ja 1900-luvuilla". Helsingin Sanomien juttua He saivat vihdoin rauhan en pääse lukemaan. Twitter-jako viittaa siihen, että alkuperäinen otsikko oli raflaavampi: ”Sahatut kallot olivat järkyttäviä" – Lapissa toteutettiin tieteen nimissä "tyrmistyttävä" haudanryöstö, jonka uhrit saivat vihdoin rauhan. Samitra Kämäräisen nostot Kukka Rannan artikkelista olivat

  • ”Evankelis-luterilaisen kirkon tuomiokapituli ja Inarin kirkkoherra Tuomo Itkonen näyttävät antaneen dokumenttien perusteella kaivausluvan yksimielisesti, ilman paikallisen kirkkoneuvoston käsittelyä tai yhteisön lupaa.”
  • ”Itkosen muistelmateos paljastaa kuinka tuottoisaa luukauppa oli. Yhden saamelaispääkallon hinnaksi arvioitiin 10 000 markkaa maailman markkinoilla, luurangon arvo seitsemän kertaa korkeammaksi.”
  • ”Itkonen kävi itsekin vaihtokauppaa ja neuvotteli mittavan rahoituksen muun muassa saamenkielisen aapisensa julkaisemiseen.”
  • ”Utsjoelta viedyistä kalloista 26 on kadonnut. Ojanlatva arvelee, että ne on todennäköisesti aikoinaan vaihdettu tai myyty Euroopan tutkijapiireissä.”
2) Keräilyn normaaliuutta kuvaa Viipurilaisen osakunnan Käkisalmen kihlakunnan tutkimusretken raportti Kaukomielessä 1876:
Expeditionen medförde till Helsingfors 4 kranier, 3 från Saaprus och 1 från Hatakka. Enligt meddelande af med. kand. R. Tigerstedt är index 81, i till 82, s och öfverensstämma de med de ryska kranier, hvilka förvaras i Universitetets anatomiska museum.

Sama yliopiston kokoelma vastaanotti tyytyväisenä insinööri C. P. Solitanderin Inrarin kirkkomaalta kaivamat 103 "lappalaisten pääkalloa", sillä kokoelmissa oli ennestään vain 9 vastaavaa (Björneborgs Tidning 12.10.1878) 

3) Vuosi sitten FB-tili Vems kroppar? Återlämna de finska kvarlevorna på Karolinska Institutet huomautti, että Retziuksen jäljiltä Nordiska museetin kokoelmiin kuuluu hiusnäytteitä ja haudoista poimittuja esineitä. Tässä on minusta kyse lähinnä museoetiikan muutoksesta viimeisen sadan vuoden aikana. Museon kokoelmiin kuului myös yksi Pälkäneen pääkalloista, mutta se on voitu siirtää sittemmin toisaalle. Ainakaan FB-tilin ylläpitäjät eivät näytä löytäneen sitä kokoelmatietokannasta.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Turun linnan vankeja 1757

Vuoden 1757 (*) alkaessa Turun linnassa pisimpään istunut vanki oli edellisessä heinäkuussa tullut  kiteeläinen talollinen Matts Mattsson, joka oli ilmiannettu murhasta. Hän odotti pääsyä hospitaaliin vielä helmikuussa.

Vuodenvaihteen olivat olleet linnassa myös Nousiaisten Kärmälän kylästä isäänsä lyönyt talollisenpoika Simon Eriksson, joka lähti Turusta 28.1.1757 saadakseen raipparangaistuksen. Sekä anoppiaan pahoinpidellyt halikkolainen renki Matts Mattsson, joka lähti linnasta 28.2. Seilin hospitaaliin. Sekä vanhempiaan pahoin kohdellut talollisenpoika Mats Hindricsson Pirkkalasta. 

Helmikuun lopuksi linnaan tuotiin Ulvilasta väärän rahan levittämisestä tuomittu itsellismies Michael Johansson Sippola odottamaan hovioikeuden päätöstä. 

Eläimiinsekaantumisesta syytettyjä/tuomittuja on listoilla enemmän kuin viitsii laskea tai hakea Keskisarjan väitöskirjasta. Huhtikuun 26. vankilaan tuotu tapaus oli kuitenkin säädyltään erikoisuus: paroni Johan Gustaf Mellin Kangasalalta. Hän pääsi rangaistuksetta vapaaksi 11.5.1757.

Heinäkuussa entisen porvarin vaimo Maria Mattsdotter Uudestakaupungista istui kahdeksan päivää vedellä ja leivällä rangaistuksena kirjoilusta ja sapatin rikkomisesta.

Lokakuun lopusta alkaen linnassa odottivat hovioikeuden päätöstä murhasta tuomitut reservin sotilas Michael Kihlman ja piika Lisa Eriksdotter Ulvilan Kaasmarkusta. He lähtivät linnasta 2.1.1738 mestattaviksi. Rikos oli ollut niin raskas että Michaelin ruumis teilattaisiin ja Lisan poltettaisiin.

Marraskuussa Turun linnaan tuotiin Taivassalosta torppari Michel Jacobsson esivaltaa vastaan lausumistaan sanoista. Loimaalainen talollinen Erik Eriksson oli puhunut vain pahaa vanhemmistaan ja jo joulukuussa sai tuomionsa raipaniskuina. 

(*)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1630 (AID: v567620.b1630, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1680 (AID: v567620.b1680, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1730 (AID: v567620.b1730, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1810 (AID: v567620.b1810, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1860 (AID: v567620.b1860, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1900 (AID: v567620.b1900, NAD: SE/RA/1340101)
Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:20 (1757) Bild 1940 (AID: v567620.b1940, NAD: SE/RA/1340101)

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Epätäydellinen listaus Fredrik Thure Wessmanin paikallishistoriallisista kirjoituksista


Aamulehti 4.7.1937
Fredrik Thure Wessman (1854-1932) kuuluu henkilökohtaisten sankarieni joukkoon, joka dokumentoi 1800-luvun elämää pohtimatta oikeutusta tai historiankirjoituksen metodeja. Minä kohtasin hänet satunnaisessa sanomalehtihaussa ja voin vain toivoa, että tekstiensä ja valokuviensa käyttö Jyväskylän historiankirjoituksessa on ollut runsasta.

Toivottavaa on myös se, että jossain on jo kattava lista sanomalehtikirjoituksistaan, mutta harjoituksen vuoksi kokosin oman yrityksen. Tekstihakuihin jäi esimerkiksi tarttumatta artikkeleja, joissa oli allekirjoitus F. W-n, eikä nimimerkki Ura ole myöskään helpoin haettava. Lisäksi usein käytetty otsikko Kotikyläläisiä fraktuuralla painettuna osoittautui koneluvulle lähes mahdottomaksi tulkittavaksi. Tämä on osaselitys numeroitujen sarjojen epätäydellisyydelle, mutta niiden julkaisussakin on voinut olla epäsäännöllisyyttä.

Wessman on kirjoittanut myös ajankohtaisista asioista ja nämä tekstit puuttuvat listasta tarkoituksellisesti. Ja, kuten Wikipedia tietää kertoa: 
Wessman teki 1883–1885 opintomatkan Yhdysvaltoihin ja kirjoitti matkansa aikana matkakirjeitä joita julkaistiin Uusi Suometar-, Kaiku- ja Ilmarinen-lehdissä sekä Aamulehdessä. Hän kirjoitti matkastaan myös kirjan Suuresta Lännestä, joka ilmestyi 1887." 
Näitä kirjoituksia en etsinyt. Wessmanin syntymäpäiväkirjoituksessa (Suomalainen 29.4.1914):
Herra Wessman on ollut myöskin ahkera ja etevä kynänkäyttäjä, joka on pystynyt myöskin kaunokirjallisiin tuotteisiin. Niistä on aikoinaan tämäkin lehti saanut paljon hyväkseen käyttää.
mainittu kaunokirjallisuus viitannee kirjoituksiin nimimerkillä Ura.

Eli epätäydellinen luettelo:

Murrosaikana. Piirteitä (nimimerkillä Ura). Keski-Suomi 8.8.1901-

Riuttarannan kalastajat. Utukuva (nimimerkillä Ura). Keski-Suomen sosialisti 2.9.1907 & 4.9.1907

  • Lyhyviä piirteitä seutumme merkkimiehistä. Tobias Ristonmaa (nimimerkillä Ura). Suomalainen 24.4.1908
  • Lyhyitä piirteitä muutamista seutumme merkkimiehistä. Johan Pöksyläinen (nimimerkillä Ura). Suomalainen 20.7.1908
  • Hämärän hetkinä. Appivaarin mietteitä. Isänmaallisuudesta (nimimerkillä Ura). Suomalainen 2.11.1908
  • Hämärän hetkinä. Appivaarin mietteitä. Anteliaisuudesta (nimimerkillä Ura). Suomalainen 4.11.1908
  • Lyheviä piirteitä muutamista seutumme merkkimiehistä III. Adolf Mäkinen (nimimerkillä Ura). Suomalainen 4.1.1909
  • Piirteitä ja pikakuvia. Pekka Niska (nimimerkillä Ura). Suomalainen 13.1.1909 & 15.1.1909
  • Lyhyviä piirteitä muutamista seutumme merkkimiehistä. A. Fredrikson (nimimerkillä Ura). Suomalainen 15.1.1909
  • Piirteitä ja pikakuvia. Lovisa Ahlbom (nimimerkillä Ura). Suomalainen 19.5.1909 & 24.5.1909
  • Kuusi vuosikymmentä veronmaksajana Jyväskylässä (nimimerkillä Ura). Suomalainen 16.3.1910
  • Salakka-Heikki (nimimerkillä Ura). Suomalainen 4.11.1910 & 7.11.1910
  • Aattona (nimimerkillä Ura). Suomalainen 30.12.1912

Jyväskylän Kauppalaisseura. 40-vuotisen toiminnan muistoksi. Suomalainen 17.3.1915

  • "Meidän Iisakki". (nimimerkillä Ura) Keski-Suomi 25.5.1916  (Lisätty 5.7.2024)
  • Jyväskylän Vapaehtoisen Palokunnan synnystä vähäsen. Keski-Suomi 25.7.1916
  • Mäki-Matti ja hänen Evastinansa. Keski-Suomi 10.8.1916 & 15.8.1916
  • Möyryn pariskunta. Keski-Suomi 29.8.1916 & 31.8.1916
  • "Lokker"-kallio. Keski-Suomi 7.9.1916
  • Kun Welkkulan vaari sai uuden kullan (nimimerkillä Ura). Keski-Suomi 14.9.1916
  • Kotikyläläisiä. Frans Adam Wallin. Keski-Suomi 5.10.1916
  • Matti Orpanan kosintamatka. Keski-Suomi 12.10.1916
  • Kotikyläläisiä. Harrastusten mies. Keski-Suomi 10.3.191715.3.1917 & 7.6.1917
Hiukan Keski-Suomen liikemiesten kokouksista yli 30 vuotta sitten. Keskisuomalainen 30.7.1920
  • Kotikyläläisiä. IV. Jyväskylän palokuntain lippumiehet. Keskisuomalainen 26.2.1921
  • Kotikyläläisiä. V. Pekka Lindström, puuseppä. Keskisuomalainen 19.3.1921
  • Kotikyläläisiä. VI. Adolf Heliodorus Nyman, kauppias ja kunnallisneuvosmies. Keskisuomalainen 9.4.1921
  • Kotikyläläisiä. Heikki Plathan, liikeapulainen. Keskisuomalainen 4.5.1921 (samalla otsikolla Liikeapulainen 25.7.1921)
  • Kotikyläläisiä. VIII. Juho Rosenberg, kauppias. Keskisuomalainen 14.5.1921
  • Kotikyläläisiä. IX. A. Mitro, kauppias. Keskisuomalainen 1.6.1921
  • Kotikyläläisiä. X. Kustaa Ismael Suomela (Johansson), faktori. Keskisuomalainen 8.7.1921
  • Kotikyläläisiä. XI. Antti H. Poutanen, kauppias, sittemmin junailija. Keskisuomalainen 23.7.1922
  • Kotikyläläisiä. XI. Oskar Theodor Björkman, värjäri. Keskisuomalainen 2.8.1922
  • Kotikyläläisiä. XII. Jaakko Peldolin, kaupungin rumpali. Keskisuomalainen 11.1.1922
    Liikeapulainen 25.7.1921
  • Kotikyläläisiä. Heikki Plathan, liikeapulainen. Liikeapulainen 25.7.1921
  • Piirteitä Jyväskylän vanhoista liikeoloista. Liikeapulainen 25.7.1921
  • Liikeapulaisten esikuva [Heikki Kärnä eli Parviaisen Heikki]. Liikeapulainen 25.7.1921
  • Kotikyläläisiä. Kaupungin "varakkain" kauppias [Tuomas Avikainen eli Tallilan Tuomas]. Liikeapulainen 19.5.1922
  • Käpykylän osuuskauppa r. l. Liikeapulainen 12.1.1923 & 19.1.1923 (fiktionalisointi)
  • Aristokraatti liikemiehenä. Liikeapulainen 22.3.1923 (fiktionalisointi)
  • Vanhoista kätköistä [Matka Joensuuhun 1873]. Liikeapulainen 26.10.1923
  • Anastustaistelua. Liikeapulainen 14.3.1924 (fiktionalisointi)
  • Kotikyläläisiä. 1. Anton Nålstedt. Saarijärven Paavo 22.11.1922
  • Kotikyläläisiä. II. Pekka Koski, kelloseppä. Saarijärven Paavo 26.11.1922
  • Kotikyläläisiä. 3. August Dahlman, kirjaltaja - palovartija. Saarijärven Paavo 10.12.1922
  • Kotikyläläisiä. 4. Emil Werner Schadewitz, konttoristi. Saarijärven Paavo 14.12.192
  • Pohjolan lumousvoima. Saarijärven Paavo 17.12.1922
  • Kotikyläläisiä. 5. Jouh. Joutsen, raatimies. Saarijärven Paavo 20.12.1922
  • Kun Alpreeti uuden kullan sai. Humoreski (nimimerkillä Ura). Saarijärven Paavo 26.7.1923
Kotikyläläisiä. 4. Emil Werner Schadewitz, konttoristi. Suursavolainen 14.12.1922
Oppe-Jussi n:o 2. Suursavolainen 16.8.1923
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. I. Fredrik Mikko Wessman. Keskisuomalainen 24.2.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. II. Johan Widlund. Keskisuomalainen 2.3.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. III Lars Adam Widbom. Keskisuomalainen 9.3.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. IV. Gustaa Adolf Girsen. Keskisuomalainen 16.3.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. V. [Matti Paulin & Mikko Paulin] Keskisuomalainen 23.3.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. V. Kauppias Petter Smirnoff. Keskisuomalainen 6.4.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. VII Heikki Kärnä, kauppias. Keskisuomalainen 20.4.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. VIII Tuomas Antell. Keskisuomalainen 27.4.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. IX. J. A. Eberlein, kauppias. Keskisuomalainen 11.10.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. X. Otto Swensk, työmies. Keskisuomalainen 18.10.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XI. Tuomas Avikainen. Keskisuomalainen 26.10.1924
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XII. J. W. Sahlstein, metsäkasööri. Keskisuomalainen 4.2.1925
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XIII. Kristoffer Packalen. Keskisuomalainen 14.3.1925
  • Vanhasta Jyväskylästä ja vanhoista jyväskyläläisistä. XIV. Kustaa Strömbäck. Keskisuomalainen 27.11.1925

Sisä-Suomi 4.8.1932
  • Postimestari C. A. Carlborg. Sisä-Suomi 16.4.1925 
  • Iltakausi Missourissa. Matkamuistelna vuodelta 1884. Sisä-Suomi 9.8.1925
  • Onni (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 15.8.1925
  • Taikuri-Paavon viimeinen manaus. Kotiseudullinen muistiinpano [Sumiainen]. Sisä-Suomi 9.10.1926 lauantailiite, joka puuttuu Kansalliskirjaston digitoinneista, 16.10.192623.10.1926
  • Tyttöin saari [Keitele]. Sisä-Suomi 15.1.1927 & 22.1.1927
  • Jyväskylän asutus- ja henkilöhistoriaa tonttiomistuksen pohjalla. Sisä-Suomi ???, 22.3.192723.3.1927 & 24.3.1927 (25.3.1927 korjaus Irene Mendeliniltä)
  • Vladimir Iljitsh Uljanoffin kanssa kylpemässä ja vähän muutakin mielenkiintoista vuosikymmenien takaa (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 20.10.1927 & 21.10.1927
  • Vanhan palokuntamiehen muistelmia. V. P. K:n huvitilaisuudet varempina aikoina & Jyväskylän palokuntien lippumiehet. Sisä-Suomi 1.9.1928
  • Pikapiirtoja tuonnemman ajan keskisuomalaisista kauppiaista. Sisä-Suomi 22.9.1928
  • Kun kuolleen luona valvottiin (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 1.2.1930
  • Kalkkarokäärmeen metsästäjä (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 13.6.1931
  • Saattaako mies rakastaa rumaa naista? (nimimerkillä Ura) Sisä-Suomi 22.8.1931
  • Salakka-Heikki (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 5.9.1931
  • Nanny (nimimerkillä Ura). Sisä-Suomi 17.10.1931

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Jyväskylän kaupunginrumpali Jaakko Peldolin

Selvitelläni kaupunkien rummunlyöjiä 1800-luvulla, kohtasin Jyväskylässä Jaakko Peldolinin, jonka elämästä oli tarjolla epätavallisen paljon tietoa. Jaakko syntyi 15.2.1800 Kaustisten Peltoniemessä, jota isännöi äitinsä Anna Jacobsdotterin (s. 2.9.1769) isä, joka kuoli vuonna 1802. Isännyyden otti sitten Jaakon isä Elias Johansson (s. 14.8.1760). [1]

Jaakosta ei tullut maanviljelijää. Hän oli merimies viedessään Lohtajalla 22.7.1828 vihille Susanna Matintytär Matinmikon (s. 18.7.1797 Lohtaja).[2] Heidän esikoisensa Wilhelmina syntyi 23.7.1829 Kaarlelassa samoin kuin veljensä Carl Johan 22.3.1832 ja sisarensa Sanna Lisa 13.8.1835.[3] Wilhelminan kasteessa Jaakon kotitilan nimi oli lyhentynyt sukunimeksi Peldolin, josta myöhemmin käytettiin myös muotoa Peltolin. Sanna Lisan syntyessä hän oli torppari.

Vuonna 1840 perheeseen syntyi vielä tytär Adolfiina. Jaakko, Susanna ja neljä lastaan ottivat vuonna 1841 muuttokirjan, jonka he toimittivat Jyväskylään, jossa Jaakko kirjattiin rippikirjaan kirvesmiehenä.[4] Eli
Pari vuotta sen jälkeen kun Jyväskylä sai kaupungin oikeudet, asteli eräänä päivänä pohjoisesta päin parhaassa ijässään oleva työmies, kirves olalla. Hänen seurassansa oli vaimonsa, parin pienen lapsen kanssa. Pieni oli kylämme silloin, mökki siellä, mökki täällä. Mutta tämä pieni perhe mielistyi seutuumme, se päätti rakentaa tänne majansa, virittää täällä valkean omalle liedelle. Rehellisellä työllään sai se sitte oman talonasemansa, jolle laati vähäisen mökkinsä.[5]

Ote Jyväskylän kartasta 1840

Jo tulovuonna Jaakko osti 11,42 6/7 (?) hopearuplalla tontin 112.[6] Vuonna 1854 syntyneen muistelijan mukaan perheen koti oli Rantakadun varrella "Isonlähteen" kohdalla. Hänen muistoissaan Jaakko ja Susanna "olivat kumpikin kookkaita, lähes kolmen kyynärän mittaisia, laihoja, luisevia pohjalaisia ja puhuivat kotiseutunsa murteella myöskin suomea, johon etenkin Jaakko oli hyvin perehtynyt." [7] Jaakkohan oli suomenkielisestä pitäjästä kotoisin.

Siitä milloin Jaakko aloitti sivutoimisen tiedottajatoimen Jyväskylässä ei ole yksinkertaisesti tietoa tavoitettavissa. Tiedotuksesta on sentään muistitietoa:

esim. määräaikaisten markkinain alkamisesta yleisölle ilmoitettiin rummuttamisella katujen kulmassa sekä muistutuksella niitä rauhassa ja sovussa viettämään. Toimitusta sanottiinkin "markkinarauhan rummuttamiseksi". [...] Muistan lisäksi, että määrätystä maksusta sai ken tahansa rumpalin ja kaupunginpalvelijan katujen kulmassa esiintymään, esim. kun joltain hevonen tai jotain muuta arvokasta oli varastettu ja varkaasta tietoja haluttiin. Kerran, kun odotettiin läänin maaherran kaupunkiin saapumista ja järjestysoikeus rummuttamisjulistuksella määräsi talonomistajat katuojansa puhdistamaan, kuuli minun vähäinen veljeni kun määräys julistettiin. Hän juoksi kiireesti äitimme luokse touhuten: "torit, karut puhtaiksi, sillä keisari tulee!"[7]

Keski-Suomi 14.4.1877
Sanomalehti-ilmoitus kertoo, että Jaakko Peldolin pyysi eron rumpalin toimesta keväällä 1877. Kaksi vuotta aiemmin hän oli viettänyt kultahäät vaimonsa kanssa ja kuolema kutsui 10.8.1877.[8] Ainoa poikansa lähti vielä aikaisemmin, 19-vuotiaana 12.10.1851.

Jaakon ja Susannan esikoinen Wilhelmina piikoi Jyväskylässä ja meni 22.1.1854 naimisiin maalari Johan August Sandelinin (s. 7.8.1820) kanssa. Wilhelmina kuoli jo ennen vanhempiaan, 28.8.1867.[9] 
Keski-Suomi
5.4.1892

Sisarensa Adolfina muutti vuonna 1856 Helsinkiin. 
Sanna Lisa lähti perään vuotta myöhemmin, palasi Jyväskylään vuoden 1865 alussa ja lähti Pietariin puoli vuotta myöhemmin.[8] Hän palasi sieltä vuonna 1877 Jyväskylään asumaan leskeksi jääneen äitinsä kanssa. [10] Äitinsä kuoltua 95-vuotiaana 3.4.1892, Sanna Lisa meni 26.12.1893 naimisiin heinolalaisen kultaseppä Johan David Smedbergin kanssa. [11]

Adolfina oli naimisissa äitinsä kuollessa. Hän oli päätynyt tai päätyi Pietariin, josta hän muutti aviomiehensä työnjohtaja Johan Vilhelm Sundbergin (s. 6.10.1843) kanssa virallisesti Jyväskylään vuonna 1906, mutta mies oli kuolleessaan 17.5.1907 Jepuan kirkonkylässä.[12] Mahdollisesti Adolfina oli palannut epävirallisesti jo aiemmin, sillä muistelijan mukaan aviomiehen "mainittiin enimmäkseen oleskelleen Pietarissa". Hänen tiejensa mukaan sekä Adolfina että Sanna Lisa "leskeksi jouduttuaan asuivat useat vuodet täällä vanhempainsa entisessä talossa, jonka rouva Sundberg omisti.[7] Susanna Elisabet kuoli 82-vuotiaana elokuussa 1918 ja Adolfina 21.1.1920, molemmat joulukuussa.[13]

Onnistuikohan pesänselvittäjä jäljittämään Wilhelminan lapset Otteliana Wilhelmina (s. 18.5.1858) ja Otte Wilhelm (s. 16.12.1859) Sandelin, jotka lähtivät teini-ikäisinä 1870-luvulla Pietariin? Otte Wilhelm oli lähdön jälkeen ollut sotaoikeuden edessä ja tuolloin hänen sanotaan olleen kotoisin Jyväskylästä.[14]


[1] Kaustisten kastetut, RK 1800-1806, 39
[2] Lohtaja RK 1810-16, 165
[3] Kaarlela 1824-35 s. 99
[4] Jyväskylä RK 1838-1853, 112; RK 1854-1871, 222(N:o 112); LK 1839-1854, 112
[5] Kirjekortti Jyväskylästä 17.7.1875
[6] Jyväskylän asutus- ja henkilöhistoriaa tonttiomistuksen pohjalla. Sisä-Suomi 24.3.1927
[7] F. Wessman. Kotikyläläisiä XII. Jaakko Peldolin, kaupungin rumpali. Keskisuomalainen 11.1.1922
[8] Jyväskylä RK 1854-1871, 222(N:o 112); RK 1870-81, 245 (N:o 112)
[9] Jyväskylä RK 1838-53, 30 & 73; 1854-1871, 102, 98, 124
[10] Jyväskylä RK 1870-1881, 245 (N:o 112)
[11] Jyväskylä RK 1891-1900, 215
[12] Jyväskylä RK 1901-1910, 281; Keski-Suomi 25.5.1907
[13] Keskisuomalainen 18.8.1918 & 23.1.1920
[14] Nya Pressen 22.3.1886

sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Jonnin joutavia

 XXX. Jossakin ylimaan seurakunnassa torui pappi saarnastuolista yhteistä kansaa siitä että jaamailivat vieraita sanoja puheessansa, ja sanoi: Te väärännätte ja pahennatte oman kielenne, niin ett'ette osaa enää puhuakkan niin että joku Teitiä ymmärräiskän, kuin jokapaikkaan sekoitatte esimerkiksi "topra" ja "karaso!" — Äi, jättäkää pois semmoiset sanat, niin sitte se vasta topra on!

XXXI. Lukusilla I—gossa kysyi pappi —r yhdeltä nuorelta mieheltä joukossa: Onkos viikossa useampaa lepopäivää? — On, jos ottaa tahtoo! vastasi tämä.

XXXII. "Missäs silloin olit kun Pori paloi?” (1801): kysyi toinen mies toiselta. "Katon pääl'", vastasi tämä. — ”Oi voi, vai katon pääl" ihmetteli edellinen, vaikka toinen vaan kattoi päälle. (9.8.1861)

XXXIII. Vanha direktöri B—n Fgr—in rautatehtaassa joi aika harvoin kahvia ja silloinkin ainoasti lääkkeeksensä maannota ja sokerita. Överstinna Wr. L:jaalla ihmetellen tätä kysyi totisena: "No hyvät ihmiset! miltähän tuo maistuu?” — "Se maistuu kahvilta, teidän armonne!" vastasi tämä vanhan kolealla äänellänsä.

XXXIV. Hyvällä supliikilla varustettu mies oli ottanut pahaksi tavaksensa vedellä valhekoukkuansa tarpeettomastikkin. "Minulla on niin tarkat silmät, että näjen kärväsen kävelevän tuolla tornin kukon päällä", sanoi hän toisellensa. — ”Vai niin maaka", vastasi toinen, "niin tarkkoja ei ole minulla; mutta minä kuulen joka tömäyksen sen askeleista.”

XXXV. Kukaties oli sama veitikka kun sanoi: "Ajellessani kerta järvellä, petti jää, ja minä hevoseneni päivineni pohjaan, jota myöden ajoin rantaa päin ja sitte suuresta avennosta ylös.” — "Minä kans kerta jouduin noin jään alle", tohahti toinen ja pysähti enempää puhumasta. — ”Kuinkas sun sitte kävi?" kysähti edellinen huulet hölmöllä. — ”Olen siellä vielä! selitti äskeinen.

XXXVI. Franskassa on nykyjään koeteltu että hevonen elää 25 vuorokautta syömätöinä, kun vaan saa kylläksi vettä juodaksensa; mutta ainoasti 5 vuorokautta, juomatoina, jos saa vaan kuivaa ruokaa; onko hänellä 10 vuorokautta tarpeeksi syötävää, mutta niukemmin juotavaa, niin hän kuolee. Näistä näkyy kuinka välttämätöntä vesi on hevoselle.

XXXVII. Isovatsainen herra lähti ravintolasta ähisten ja puhisten, kun oli syöty pulskea päivällinen ja juotu monta maljaa. Tuli häntä vastaan kerjäläinen ja rukoili rahanäyriä. "Mitäs sillä tekisit?" tiuskasi herra, ollen pahalla tuulella. "Ostaisin leipää, kun on nälkä", vastasi toinen. "No kiitä onneas", sanoi herra, "kun et ole vatsas vaivoissa; kyllä mar sinun kelpaa, mutta toista minun on."

XXXVIII. Uudenkaupungin tienoilla puhuvat kaikkikin hyvin lyhykäiseen, mutta muutamat niin peräti, ettei tottumaton ymmärräkkään. Niin eräs rouvakin piijallensa, kun se antoi lehmän kuljeskella pitkin kaupungin katuja; huusi paitsi muuta: "maksit saksit". — Tämän luulnet olevan ruotsia taikka mustalaista, mutta kas eipä olekkaan, vaan sama kun me sanomme: maksa itse sakko sitte."

XXXII. Professori B. vainaja paranteli elukoita, koska aikaa hänellä oli, ja harjaantuikin siihen hyvin. Siihen aikaan ei vielä pidetty kaikkia töitä yhtä kunniallisina, eikä luultu mainitun parannus-keinon oikein sopivan niin oppineelle miehelle, kuin B. oli; mutta näitä hän ei pannut miksensäkkään. Viimein sai hän haukunto-nimenkin "mullikka-tohteri". Kerran meni joku keikari, suututtaaksensa ukkoa, kysymään hänen ovensa taa: "onko mullikka-tohteri kotona?" "Olen", vastasi B., tulkaa sisälle näyttämään kipuanne." Keikari palasi nenä pitkänä.

XL. Onko keräjäin käynnistä aina hyötyä? — Mies meni tuomarille kantamaan karhun päälle, joka luvattomasti kävi syömässä hänen kauraansa pellolta. Tuomari sanoi: "tuo hän oikeuteni eteen, kyllä minä riidan ratkaisen." Mies otti padan, kaivoi sen kauramaahansa ja täytti viinalla. Karhu, kun se taas tuli ja söi kauraa vatsansa täyteen, rupesi janottamaan; luuli padan lähteeksi ja meni juomaan, eikä jättänyt pisaraakaan viinasta, sillä hän on ainakin sille perso. Tästä lanttui paikalle, ja mies toi hyvät niiniköydet, köytti juopuneen karhun rattaillensa ja vei keräjiin. Tuomari antoi tämän päätöksen: hän on henkensä ja tavaransa rikkonut: ota sinä henki, lautakunta saa lihan ja minä nahan. (16.8.1861)

XLI. Yksi K—n rautatehtaan miehistä tappeli pahoin vaimonsa kanssa, jolloin vaimo kirkui kauheasti. Naapurin muija kuullen sen riemun ja peljäten miehen lyövän kumppaninsa hengettömäksi, kiiruhti vaimon apuun. Tämä ei sitä ensinkään kärsinyt, vaan kääntyi käymään auttajansa kimppuun, kidastaen kiivaasti: "mitä tämä sinuun kuuluu, se on meidän kahdekesken!"

XLII. Korkia herra Z. Helsingistä, ollessansa jossakin mailla, kysyi sen linnun nimeä, jota isossa puuhäkissä salvistettuna hänellekkin näytettiin. Sanottiin sen olevan: kotka. "Mitä pilaa se on", vastasi tämä, "niinkuin en tietäisi että kotkalla on kaksi päätä!"(30.8.1861)