lauantai 20. elokuuta 2016

Mitä on "Free Access - no-reuse" suomeksi?

Eilen eräs museoammattilainen jakoi Twitterissä Museoviraston kuvan ja kehui digitointiensa jatkamista. Nipona ilonpilaajana kurkkasin Finnaan. Totesin, että kyseisessä kuvassa on käyttöehto "Free Access - no-reuse". Kuten arvatenkin edelleen kaikissa Museoviraston Finna-kuvissa.

Saakos tällaista jakaa, kyselin kuvan esittäjältä? Hän oli ensin sitä mieltä, että oli asian tarkistanut ja viittasi kuvan vesileimattomuuteen ja sivun jakonappeihin. Nämä signaalit siis riittivät luomaan käsityksen jakokelpoisuudesta. Esittäjä ei maininnut kuvan latauksen mahdollistamista, jota hän oli kuitenkin käyttänyt jakamiseen nappien sijasta.

Kun jokin aika sitten huomasin, että "Free Access - no-reuse" -kuvissa on latausmahdollisuus, huomautin Finna-porukoille tästä syntyvän harhaanjohtavan viestin. Joten en ole varsinaisesti yllättynyt, että jopa ihminen, joka omien sanojensa ja asemansa puolesta yrittää olla tarkka, saattaa erehtyä. Onhan Museoviraston kuvia taidettu liimailla pitkin ja poikin FB-sivuja. Jos tämä ei ole oikeasti ongelma, niin miksi siitä pitää tehdä sellainen asettamalla kielto?

Esittäisin tähän mielelläni suomeksi "Free Access - no-reuse" -ehdot, mutta ainakin omassa käyttöympäristössäni Finnan linkki vie Europeanan englanninkieliselle sivulle, joka ei käänny vaihtamalla kieltä oikeasta yläkulmasta. Suomeksi Finnan sivuilta löydän käyttöehdoista vain toteamuksen "noudata kuvan yhteydessä ilmoitettuja käyttöehtoja". Siis oma vapaa käännökseni (tausta kirjasta Examples of Chinese ornament selected from objects in the South Kensington museum and other collections" (1867))


Siis ihan kuin museossa, jossa on valokuvauskielto.

Reilusti retroa

Vasa-museosta siirryin keskipäivän aikaan keskiviikkona Nordiska museetiin, jossa oli maailman hitaimman lounaslinjan lisäksi esillä m.m. näyttely Rejält retro. Se esitteli tietyistä maakunnista museokokoelmiin kerättyjä maalauskoristeltuja talonpoikaishuonekaluja eli arkkuja, seinäkaappeja ja kaappeja.

Esineiden lomassa oli erilaisia näkökulmatekstejä. Ihmeteltyäni vuosia sitä, että (käsittääkseni) Suomeen ei syntynyt yhtä vahvaa maalauskulttuuria, oli mielenkiintoista lukea, että kokoelmien kappaleet olivat vain joistakin maakunnista ja toisista ei ollut mitään. Tälle ei esitetty selitysmallia vaan todettiin aiheen kaipaavan tutkimusta.

Maalauksissa on alueellisia tyylejä, jotka eivät seuraa maakuntien tai valtakunnan rajoja. Reilusti sanotaan, ettei niitä voi yhdistää "ruotsalaisiksi". Yhdelle näytölle heijastettiin koristeaiheita, joiden alkuperää sai arvailla ennen kuin selvisi olivatko ne Ruotsista vai jostain ihan muualta.

Näyttely oli antoisa myös suhteessa viimeistelyvaiheessa olevaan krinoliiniartikkeliini, jonka kirjallisuustutkimuksessa on käynyt ilmi, että Suomessa ja Ruotsissa maaseudun kansa alkoi omaksua vaatemuotia aiempaa nopeammin 1700-luvun lopulla. Sama ajoitus on maalatuilla huonekaluilla, joiden kausi Ruotsissa jatkui 1800-luvun puoliväliin. Mutta mistä tämä tiedetään on jäänyt minulle vielä epäselväksi ja täytyy kertauslukea ennen materiaalin poislaittoa. Perukirjoja kun on useimmilta alueilta säilynyt vasta juuri 1700-luvun lopulta.

Vaatemuodin omaksuminen on ymmärrettävää, sillä säätyläisiä nähtiin toreilla ja kirkossa. Sen sijaan yksi näyttelyteksti mietiskeli miten kartanojen sisustuksen selvä vaikutus on välittynyt. Näyttelytekstit siis kertoivat paljon siitä mitä ei tiedetä, mikä oli virkistävää ja ajatuksia herätävää.

Hauska oli myös rinnastus nykyajan statushuonekaluihin kuten muotoiluklassikkoihin. Pisteessä, jossa moderniin kaappiin heijastettiin vanhat koristeaiheet suurennettuina, innostuin seisomaan ja valokuvaamaan koko sarjan. En osannut ohjauksen mukaisesti valita suosikkiani, mutta valokuvista parhaat kuusi ovat nämä.


perjantai 19. elokuuta 2016

Vasa-laivan ympärillä

Tällä viikolla oli ohjelmassa (taas) kuukausia aiemmin ostettu Tukholman tarjousristeily. Sää ei suosinut, mutta sehän ei museovierailuja (suuremmin) haittaa.

Aloitin Vasa-museosta, jossa olin käynyt vain kerran aiemmin ja siitäkin on useita vuosia. Vuosia tuntui olleen myös edellisestä kerrasta (Rijksmuseum?) kun museoon, jossa ei ole erikoisnäyttelyä joutuu melkein jonottamaan. Pelastauduin ostamalla pääsylippuni automaatista.

Sisälle päästyä ihmisiä vasta riitti. Keskellä viikkoa.

Kiersin koko museon, jonka suuri koko oli unohtunut.

Mahdollisesti myös sisältö, sillä ainakin osteologienen osasto oli yllätys. Jälkikäteen ajateltuna kuljin sen läpi todella tarkkaamattomasti miettien lähinnä ruotsalaisten tavatonta intoa tehdä kasvoennallistuksia.
Koska simulaationurkassa oli rauhallisempaa, innostuin kokeileman kolmasti Vasan lastausta. Joka kerta meni pohjaan ja kuningas oli hyvin hyvin vihainen.
Eniten arvostin aitoja 1600-luvun esineitä, joihin sisältyy laivamiehen asu. Neulakintaastaan ottamani kuva ei ollut esityskelpoinen, onkohan joku jo kokeillut niiden ennallistusta?
Esineistä tuli mieleen keskiajan museot. Olennaisista eroista olisi ehkä saanut tietoa kirjakaupassa myydystä Hans Soopin kirjasta Silver, brons, mässing, ten. Bruksföremål från örlogsskeppet Vasa. Jäi ostamatta.


Puutuopit olivat hyvin samannäköisiä kuin Mary Roselta nostetut, joista yhtä käytin Olof Ångermanin kuvituksena. Ei siis mennyt ihan metsään.
Lautapeli muistuttaa backgammonia.
Kiertäessäni hain erityisesti museon verkkosivuilta huomaamani Samtidigt-näyttelyä. Ilmeisesti se oli melko uusi (tai ruotsini täysin surkeaa), sillä infon poika ei tajunnut ollenkaan mitä ajoin takaa ja joutui konsultoimaan kolleegoitaan. Ulosmenon vieressä olevaan tilaan ei moni poikennutkaan ja siellä oli rauhallinen tunnelma.

Tarkoituksena oli luoda kertomuksien mosaiikki tarjoamalla kauniiden kuvien kera Vasa-laivan ajan historiaa eri puolilta maailmaa. Kymmenillä ruuduilla pyöri maatietoa ja parilla näytöllä tehtiin temaattista yhteenvetoa.
Kauankohan kaiken sisällön läpi katsomiseen menisi? En testannut ja vaikka sain irti muutaman mielenkiintoisen tiedon, en pitänyt kokonaisuutta onnistuneena.

Ulospäästyäni tajusin, että parin ihmisen tynkä sisäänmennessäni ei ollut jono. Nyt odottamassa oli ihmisiä pitkälle kadulle asti. Kannatti siis aloittaa täältä.

torstai 18. elokuuta 2016

Pääasia on, että heistä tulee ajattelevia ihmisiä?

Eva Hirnin kapeassa kirjassa Rakkaita lähimmäisiä (1929) on riemastuttavia tarinoita, jotka ovat varmasti saaneet innoituksensa tosielämästä, vaikka eivät sitä uskollisesti kuvaakaan. 

Pakinassa Opettajapula "rehtori sai lääkärin rouvan, joka oli huvitettu historiallisista romaaneista, opettamaan historiaa tavallisen lehtorin palkalla."
Tohtorinna oli valveutunut nainen ja huvitettu yhteiskunnallisista uudistuksista. Hän järjesti historian opetuksen uudelle kannalle. 
- Kaikilla ei ole numeropäätä, minä itse lopetin matematiikan neljännellä luokalla, selitti hän rehtorille. - Sentähden minä en vaadi vuosilukuja oppilailta. Me puhumme vain ajasta ennen tai jälkeen Kristuksen, tai vanhasta, keski- ja nykyajasta. Se on minusta kylliksi tarkka määritelmä. 
- Mitenkä he sitten selittävät, milloin Kristiina hallitsi tai kuinka kauan joku sota kesti? rehtori kysyi. 
- Kristiina hallitsi isänsä jälkeen. Sodat kestävät joko kauan tai vähän aikaa. Eihän niitä kuitenkaan muista jonkin ajan kuluttua. Mutta jännittävät tapahtumat jäävät muistiin. Varsinkin jos niitä näkee elokuvissa. 
- Elokuvat vääristelevät tavallisesti historiallisia tapahtumia - ei niihin voi luottaa, rehtori varoitti. 
- Suurin piirtein ne ovat totuuteen päin. Ei pidä olla turhan tarkka - se on peruukkien tavallinen vika, tohtorinna sanoi. 
- Mitenkähän oppilaat selviävät reaalikokeissa? rehtori huokasi. 
- Minä luon henkevyyttä, kauneutta ja vauhtia opetukseen. Ylipäänsä minä en vaadi muistiasioita. Esim. taistelupaikkojen nimet ovat aivan yhdentekeviä. Kunhan tietävät, että jossain taisteltiin ja mitenkä kävi. 
- Mutta ylioppilastutkinnossa vaaditaan tosiseikkoja. Pelkällä henkevyydellä ei pääse pitkälle. Rehtori oli vanhanaikainen, ankara valmentaja. 
- Minun oppilaani osaavat antaa ajankuvauksia ja arvostella henkilöitä. He eivät luota sokeasti historian vanhentuneisiin määritelmiin. He ovat omantakeisia. 
Rehtori repi hiuksiaan:
- Minun kouluni oppilaat eivät saa omintakeisesti epäillä Kustaa Aadolfin jaloutta tai Maria Stuartin kauneutta. Heidän tulee luottaa kouluhallituksen hyväksymiin oppikirjoihin. Varokoot ihailemasta hunneja tai moittimasta Lutherusta! 
- Pääasia on, että heistä tulee ajattelevia ihmisiä, tohtorinna sanoi ja meni luokkaansa.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Raamatun aiheisia 9 kpl, Vaakuna 1 kpl (n:o 157/ L 129)

Pitkästä aikaa Arkistolaistoksen digitaaliarkiston sisällön ihmettelyä. Päällisin puolin Alfred Wilhelm Stenforsin arkiston kartat ja piirrustukset ovat karttoja ja piirrustuksia. Vaasan maakunta-arkistossa säilytettävästä yksityisarkistosta ei Vakassa ole lisätietoa, mutta siellä näkyy sama kuolinvuosi 1952 kuin Wikipediassakin. Arkkitehtina toimineen Stenforsin omat piirrokset ovat siis edelleen tekijänoikeuden piirissä, mitä ei Digitaaliarkiston puolella mistään huomaa. Jos perikunta on antanut erillisen luvan, sen esittämiseen ei tietorakenteessa ole paikkaa.

Piirroksista useimmat tosiaan ovat Stenforsin suunnittelemista rakennuksista. Osa tunnistettuina ja osa ei. Osa sinikopioina ja osa erittäin viehättävinä maalauksina sekä havainnepiirrustuksina.

Joukossa on myös karttoja, jotka oletettavasti liittyvät Stenforsin työhön. Tai purjehdusharrastukseen? Näidenkin joukossa voi piillä tekijänoikeusongelmaisia kappaleita, mutta Suomen historiasta kiinnostuneelle käyttökelpoisilta näyttivät


Sitten tuo otsikkoon kopioitu kokonaisuus Raamatun aiheisia 9 kpl, Vaakuna 1 kpl (n:o 157/ L 129). Minähän en ole Raamattua koskaan läpilukenut, mutta silti rohkenen kritisoida kuvausta.

Ensimmäisenä tosiaan on vapaasti maalattu vaakuna, joka muistuttaa Helsingin vaakunaa, mutta asiantuntemukseni aiheessa ei ole kummoinen. Seuraava kuva on hyvin luonnosmainen kirkon julkisivu, joka voisi hyväntahtoisesti laskea "Raamatun aiheiseksi"?

Sitten on Stenforsin signeeraama taidokas profiilikuva miehestä 1800-luvun alun univormussa. Sitä seuraa vastaava, joka on siteen avulla tunnistettavissa von Döbelniksi. Edellinenkin siis todennäköisesti Suomen sodan hahmo eikä kummallakaan yhteyttä Raamattuun. Kuten ei myöskään näiden jälkeen olevalla Suomen vaakunalla. Eikä todennäköisesti myöskään Stenforsin signeeraamalla kauniilla piirroksella pylvään kapiteelista.

Mutta lasimaalausten luonnokset (?) Matt 13:47-49, Luk 15:20 ja Luk 15:5 signeerauksella L. S. 1928 liittyvät kiistatta Raamattuun. Niitä on siis kolme. (Luukaksen evankeliumista käytetyn lyhenteen perusteella liittyivät ruotsinkieliselle alueelle suunniteltuun rakennukseen.)

Pienellä venytyksellä Raamattuun voi liittää myös J. Langlin historiakuvat Roomasta ja Aatenasta, jotka ovat kokonaisuuden viimeiset.


Jälleen tuli siis todistettua, että arkistoista voi löytyä mitä vaan.

tiistai 16. elokuuta 2016

Avunpyyntö Hollolasta 1804

Hollolan Hankaan kylään iski 11.7.1804 raekuuro. Sen kananmunan kokoiset rakeet tuhosivat parissa minuutissa peltojen sadon. Syyskäräjillä vahingon arvoksi arvioitiin 3548 riikintaalaria.

Syysrukiin kylvöön isännät saivat osin lainana ja osin lahjoituksena siemenviljaa, mutta elämisen tarpeita heillä ei ollut. Niinpä varapastori David Lönneström kirjoitti ahdingosta apuanomuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 26.10.1804. Siinä mainitaan, että kärsineitä isäntiä oli yhdeksän ja heidän lisäkseen kylässä viljelleet entinen neljännesmies Arvid Brask, syytinkimies Anders Åman ja sotilas Johan Krig.

maanantai 15. elokuuta 2016

Mitä tarkoitti teurastamo naapuristossa?

Jo vuosi sitten huomasin mikropaikallishistoriallisen tarkastelualueeni lähistöllä teurastamon. Kuitenkin niin kaukana, ettei tullut mieleen ajatella asiaa kauempaa. Olisi todennäköisesti jäänyt kokonaan ajattelematta, ellei erään kirjaston Helsinki-hyllyä silmäillessäni olisi löytynyt vuonna 1983 julkaistu Töölö - kaupunginosamme.

Siinä oli julkaistu lapsuudenmuistelmat kahdelta mikropaikallishistoriallisen tarkastelualueeni vieressä asuneelta. Jo Anna Rissanen toteamus
Pitkin kapeaa Hesperian katua kuljetettiin karjaa jalkaisin asemalta Edsvikin teurastuslaitokseen eli lahtarihuusiin.
synnytti melko elävän (ja ikävän) mielikuvan tilanteesta vuoden 1900 paikkeilla. Se sai lisäväriä Leo Karjaginin muistelmasta:
Rauhallisia hetkiä ei ollut aamuisin, kun karjaa ajettiin rautatieltä teurastamolle. [...] Siinä huuto kävi, kun niitä hakattiin, kun eivät tahtoneet mennä vaan karkailivat omille teilleen. Siinä vedettiin hännästä ja potkittiin ja vähän väliä manattiin. 
Eikä tämä meno siis rajoittunut Hesperiankadulle, vaan lehmälaumaa on päivittäin kuljetettu myös esimerkiksi Hakasalmen huvilan ohi Läntistä Viertotietä.

Kolmas todistaja kuljetuksille löytyi Lauri Koskivaaran muistelmista Kun Helsinki oli nuori ja pieni (1968, s. 32)
Aivan erikoisesti ovat mieleeni jääneet jokapäiväiset teuraskarjan kuljetukset. Karjaa tuotiin Helsinkiin sekä maanteitse että rautateitse ja sitten edelleen tätä tietä Taivallahteen. Minulla on moniaita muistikuvia niin joukkokuljetuksista kuin yksittäistapauksistakin, jolloin lehmä tallusteli hevospelin takana tai yksinäinen mummu talutti ehkäpä peräti ainokaistaan rahan pantiksi. Nämä muistot eivät ole niitä hauskimpia - enempää kuin käynnit itse teurastamossakaan.
Teurastamossa käytiin peltikannun ja rahan kanssa hakemassa tuoretta verta, josta tehtiin veriohukaisia tai palttua.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Heinä- ja elokuun vaihteessa

29.7.
31.7.
  • Helsingin herroilla on pitkät perinteet luonnonsuojelussa.
31.7.
1.8.
3.8.
  • Kas, vain rahalla saa laillisia kuvia. [STT:n tekijänoikeusvisa. Vastauksessa huomautettiin, että Googlen kuvahaussa voi hakea CC-lisenssoituja kuvia.]
  • Kerran tavattu lähetti terveisinä lehtileikkeen Irlannin kansalliskirjastosta. Olen tehnyt vaikutuksen?
4.8.
5.8.

7.8.
  • Kun nostaa blogitekstissä esiin muualla havaitun virheen tekee toisen todennäköisesti itse samassa jutussa. 1802 miinus 1786 on 26?
10.8.
11.8.
12.8.
  • Elämäni ensimmäinen (= todnäk viimeinen) artikkeli historia-alan julkaisuun (@EnnenJaNyt ) lähti 18 pv ennen määräaikaa. Palautetta tullee.
13.8.
  • Opin: Gottlund tallensi metsäsuomalaisia nimiä kirkonkirjoihin ja ajoi itsehallintoa. [Ihmettelin: suomenkielisten Suomeen tulon tarkkaa ajoitusta]

Kustaa IV Aadolf muurailee Turussa 24.7.1802

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Turussa 24.7.1802 päivätyssä raportissa, jonka Posttidningar 2.8.1802 julkaisi (leike alla), päästiin takaisin Turkuun, jossa kuningasparia 23.7. odotti 128 laukausta, Linnankadulle pykätty kunniaportti sekä englantilainen prinssi (kuninkaan veljenpoika) William, Gloucesterin herttua, joka oli sukua Ruotsin kuningattarelle (ÅT 24.7.1802). Oheinen kuvan (Wikimedia) hänestä maalasi William Beechey pari vuotta myöhemmin eli vastannee Suomessa nähtyä ulkomuotoa.

Kööpenhaminasta kirjoitettiin lehteen Journal de Francfort
15.6., että Williamille eivät olleet sotakoulusta tai Fredriksbergin linnasta tarjotut majoitukset kelvanneet, vaan hän oli mennyt hotelliin. Suomessa taisi yöpyä fregaatillaan, jolla oli tullut Viaporiin 16.7.1802. Journal de Francfort kutsuu alusta nimellä Latone, mutta kyseessä on todennäköisesti ollut vuonna 1781 valmistunut Latona.

Turussa William otti osaa 24.7.1802 järjestettyyn juhlalliseen Akatemiatalon peruskiven muuraukseen, johon kuningas oli lupautunut kierroksensa alussa. Uusi Aura 24.7.1902, nojautuen Åbo Tidningin (31.7.1802) aikalaiskuvaukseen, kertoi tapahtumista seuraavasti
K:lo 12 päivällä oli akatemian opettajakunnalla armo ottaa tuomiokirkon rappusilla vastaan Heidän Kunink. Majesteettinsa, jotka vaunuista maahan astuttuaan kulkivat seurueineen rakennuspaikalle, jonne prinssi William kahden seuralaisensa kanssa jo ennen oli saatettu. Sittenkuin Heidän Kunink. Majesteettinsa olivat ottaneet sijansa pavilijongissa, jokai oli rakennettu lähelle perustuksen laskemispaikkaa, jonka vastapäätä virastot ja porvaristo naisväkineen muodostivat laajan amfiteaatterin, esiintyi ijäkäs piispa, tohtori Gadolin akatemian sijaiskanslerina ja pyysi Hänen Majesteettiaan kaikkeinkorkeimman lupauksensa mukaan tekemään akatemialle ja Suomelle sen armon ja omin käsin laskemaan uuden rakennuksen peruskiven. Kun kuningas tähän suostui, kantoi piispa Kunink. Majesteetin eteen hopealippaan, jonka kannessa teksti 
Sittenkuin kuningas lippaaseen oli laskenut valtakunnassa käyvät rahalajit sekä sen mitalin, jonka akatemia tämän juhlan johdosta oli teettänyt, kannettiin lipas sitä varten hakattuun tilaan peruskivessä ja peitettiin toisella kivellä, jonka jälkeen piispa yliopiston rehtorin, prof. Hellsteniuksen avulla antoi kuninkaalle muurauskauhan ja vasaran. Kuningas astui paviljongista alas ja muurasi kiven, jonka päällä juhlasalin kateederi tulee olemaan. 
Kuningas ojensi sitten kauhan kuningattarelle, joka myöskin otti osaa perustuskiven laskemiseen ja teki päivän muiston yhtä kalliiksi kuin unohtumattomaksi. Prinssi William otti sitten kauhan ja teki tämän juhlan siitä harvinaisesta tapauksesta muistettavaksi että Englannin prinssi on olut muuraamassa Suomen yliopistorakennusta. - - - Arkkitehdit Gjörwell ja Bassi saivat lopuksi armon Heidän Majesteeteilleen näyttää perustetun rakennuksen piirustukset. 
Kaikki seikat osaltaan vaikuttivat siihen että tämä juhla sillä hetkelläkin oli kaunis ja hupainen, samoin kuin se kaikille ajoille tulee olemaan onnekas ja muistettava. Ilma oli aivain kuin tätä hetkeä varten kauniin mitä saattaa olla, vaikka taivas sitä ennen ja taas sen jälkeen oli pilvinen, myrskyinen ja sateinen. Viranomaiset, jotka ottivat vastaan kuningasta, naiset, jotka kaunistivat loosheja, lukematon määrä katsojia, jotka moitä kauniimmissa ryhmissä täyttivät paikan ja, kiiveten kivikasain päälle, muodostivat sievän ja hauskannäköisen pyramiidin, ynnä musiikki auttivat melkoisesti sitä vaikutusta, jonka tämä juhlatilaisuus teki kaikkien läsnäolevien mieliin. Harvinainen hiljaisuus ja äänettömyys vallitsi myöskin kansajoukossa, joka oli kokoontunut läheisten talojen katoillekin. 
Perustuskiven laskemisen tapahduttua menivät majesteetit ynnä niiden mukana prinssi William, seurue, viranomaoiset, porvaristo, naiset ja paljo muita sekä kaupungin että maan asukkaita akatemian vanhaan luentosaliin kuuntelemaan puhetta, jonka akatemian puolesta piti siveysopin ja historian professori Frans Mikael Franzén. 
Illalla oli pidot Bremerin talossa torin varrella ja niihin suvaitsivat saapua myöskin kuninkaalliset korkeudet ja prinssi William. Sitä ennen oli hovissa tapahtunut naisten esittely. 
Seuraavana päivänä klo 8 a.p. piti rukouksen Heidän Majesteettiensa huoneessa dosentti Widell, jonka jälkeen majesteetit klo 9 läksivät Helsinkiä kohden.