Lauantain Limnell: Kustaa Vilhelm (s. 1822)

Suomalainen Wirallinen Lehti 16.6.1885

Löytöjä maasta. Joku päivä sitten löysi lautanpäällikkö Limnell Kokemäen joen rannalta Seikun sahan vierestä 20 hopea- ja 5 vaskirahaa, jotka tutkittaisssa huomattiin olevan Juhana III:nen, Sigismundin, Kaarlo IX:nen ja Kustaa II Adolfin hallitusajalta.

Uusi Suometar 23.10.1885

[Lahjoituksia muinaismuisto-yhdistykselle] Lauttamies Kustaa Limnell Kokemäen Haistilan lautalla kahdelta puolen hiukan litteän kivikuulan, jonka hän tänä kesänä löysi Kokemäen kartanon Isosta luodosta 

Seikun saha on Porissa asti, mutta vaikuttaa todennäköiseltä, että molempien irtolöytöjen tekijä on sama kokemäkeläinen Kustaa Vilhelm, jonka olen jo aikoinaan Haistilan lautan yhteydessä maininnut. Toivo Väinölän kirjassa Satakuntalainen Limnell-suku (Toinen korjattu ja lisätty painos. 1978) Kustaa on sivulla 57. Sukunimensä hän on saanut äidiltään: Kristiina Andersintytär Limnell s. 10.7.1782. Veljensä Joosef oli Kokemäellä maakauppiaana ja esiintyi tämän sarjan aiemmassa osassa.

Mummoni koulutehtävää varten kokoamassa Kokemäki-albumissa oli alla oleva kuva Haistilasta joen etelärannalta kuvattuna. Vasemmalla oleva talo on edelleen olemassa ja oikealla olevat talot olivat todennäköisesti samoja tai samanoloisia joita Kustaa näki työtehtävässään päivästä toiseen.

Hieman varhaisempi karttaleike  (Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kokemäki - Kaurula; Haistilan jakokunnan, Karulan ym. kylien isojaonjärjestelyn kartat ja asiakirjat 1880-1911 (A41:19/34-216)) viittaa siihen, että keskellä on Ala-Härkälä ja oikeassa reunassa Yli-Härkälä. Rohkenisikohan ajatella, että omat Härkälä-esivanhemmat ovat kotoilleet juuri tässä kohta joen rantaa? Ei parane, tietämättä milloin ja miten muut kylän talot on siirretty rannasta pois.

Kylä on kokonaisuutena vielä kartassa Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Kokemäki - Kaurula 1786-1795 (A41:19/5-30). Muoto on sama kuin yllä, joten ehkä Härkälä on aina ollut kylän länsipäässä...?

 

Heinäkuun alkua

29.6.

• Epätäydelliset hakemistot johtavat tutkijoita harhaan. Vaikka olen näitä nähnyt, en älynnyt tarjota selitykseksi.
• MOOC:n pystyy suorittamaan 10v pakistanilaistyttö ja -poika. Kai minäkin sitten edes yhden kurssin?
• Take the Impossible "Literacy" Test Louisiana Gave Black Voters in the 1960s 

3.7.

• Nokian kirkon ja kirkkomuseon oppaan kristinuskoinen kesäblogi

 4.7.

• Dick Harrison ei suostu ottamaan kantaa siihen, kauanko ruotsin esiasteita on Ruotsissa puhuttu.
• "Unohtuiko kirjastokortti himaan mutta tarvit sitä johonkin? Ei hätää, tulosta oma Code 39 viivakoodi!"
• ehrensvärdintie - hirret sinne vedä, näit rehdin veres, trendinä virhe se #helsinkianagrammit

5.7.

• Simon&Garfunkel ja/tai Horrible Histories-faneille leppoisaa tunnelmaa
• Kotkasta löytyi yllättävän hyväkuntoinen pala 1700-luvun historiaa | Yle Uutiset | yle.fi
• Häikiön ja Ylitalon Bit bang -kirjan kuvitus runsas. Onko joku selvittänyt kaikkien tekijänoikeudet? Rohkenen epäillä

6.7.

• Runsaat 8 tuntia Tallinnassa. Hyvä lounas, maukas puolukkajäde ja 17 kulttuuriperintökohdetta. Kintut jokseenkin sököinä.

7.7.

• En tiedä sivistyinkö eilisellä Tallinnan reissulla, mutta reisien kivuista päätellen sain liikuntaa.
• Lounaan jälkeen käppäilemään Kaapelitehtaalle. Twittervinkki  kertoi bloggarit vs. kriitikot keskustelusta, nääs #finncon
• Outo ympäristö minulle, mutta mustapohjainen vaatetus meni nappiin. Hellepäivästä välittämättä. #finncon
• Siis valtamediaa pännii, että kirjabloggaajat saavat arvostelukpl, kutsuja tilaisuuksiin ja puffejaan kirjoihin. Time to move on? #finncon
• Hevikanteleen säestyksellä poistuminen. #finncon

8.7.

• Dick Harrison kirjoitti tiukasti satukuninkaista ja lähdekritiikistä.
• "Men det är bisarrt att inte lägga krut på stormaktstiden, för de europeiska följderna finns än i dag"
• Seuraavaan kirjaan alkusanaidea: "I doe not promise for my Book nor say 'tis good" 

9.7.

• "Isolle romulavalle oli ilmeisesti ullakkoa tyhjennettäessä heivattu neljä kuvan kaltaista vanerilaatikkoa."
• Kun tekee internetissä hutkimusta voi yhdessä aamupäivässä koota 511 sivua muistiinpanoja. Hirveän kätevää.
• Anu Kasnio muistelee Voikkaan tulipaloa kesällä 1933. 
• WTF? "Arkistolaitos onkin sopimassa kahden ulkomaisen sukututkimustahon kanssa hakemistojen tekemisestä" MAP ja ??
• Onko "Man of Steel"-leffan esitysnimenä Venäjällä "Stalin"?
• Dna-yhteys 5500 vuoden päähän äitilinjalla. Voi jo puhua syvistä juurista.

 10.7.

• Kansalliskirjaston Kuvatalkoot avoinna testaajille. Olin mukana aiemmassa kierroksessa, hyvältä näyttää! 
• Pia Ingström om att skriva biografi och god betjäning i ett arkiv. 

11.7.

• Päiväkirjamerkintöjä heinäkuulta 1972
• Tänään kirjastosta neljä pientä sievää kirjaa, joissa painovuodet 1868, 1874, 1875 ja 1878. Harvinaisempaa usealla ulottuvuudella.

12.7.

• Vanha tavara on nyt huippusuosittua – lypsyjakkarat revitään käsistä | Yle Uutiset | yle.fi 

Lauantai Tallinnassa (3/3)

Kohde 9: Pyhän Hengen kirkko. Oli kulkureitillä ja Tallinna-kortilla ilmainen. Sisustettu 1600-luvulla. Erikoisia suljettuja ja ikkunallisia lehtereitä. Sairaille vai eliitille?

Kohde 10: Historiallinen museo. Tämän hinkkasin mielestäni perusteellisesti pari vuotta sitten äidin kanssa. Tein pientä kertausta museosalissa ja silmäilin vaihtuvaa näyttelyä. Se käsitteli Saarenmaan Neuvostoliiton ajan jäänteiden käsittelyä/suojelua. Saari oli sotilaallinen alue ja toiminnoista on monenlaisia jälkiä maastossa. Mutta ei välttämättä arkistoissa, ainakaan sellaisissa, joihin pääsisi käymään. Joten suojelulle on perusteita, mutta ei suurempaa innostusta, kun se tuntuu jonkinlaiselta arvonpalautukselta.

Mielenkiintoinen aihe, josta olisin ehkä mielummin kuunnellut luennon kuin kiertänyt ihmeellisiä möhkäleitä etsimässä seuraavaa tekstin pätkää. Suunnittelussa lienee jotain symboliikkaa?

Kohde 11: Nukkemuseo NUKU. Esittelytekstinsä perusteella kertoi "nukketeatterin tekemisen historiasta". Minä olin vaan suu auki visuaalisesta rikkaudesta, jossa ei ollut mitään ennestään tuttua. Ilmeisesti aukeaa virolaisille paremmin. Ja jollain kokemustaustalla toiminee myös museon QR-koodeille rakennettu tsydeemi, jossa minä en päässyt edes alkuun. Tällä kertaa ei kyse ollut puhelinvarustelun puutteesta (sillä omia laitteita ei tarvittu), vaan jostain ihan muusta. Kokemuksena suositeltava ja museoarkkitehtuurissakin ihmeteltävää/ihailtavaa.

Kohde 12: Viron luonnontieteellinen museo. Pienehkö, uudehko museo. Ensimmäinen päivän kohde, jossa kaikki tekstit olivat vain viroksi. Miksiköhän? Kyllä, (joitakin) turisteja kiinnostaa myös paikallinen luonto kätevästi paketoituna. Minua kylläkin ainoastaan nätti valokuvanäyttely luonnonvaraisista orkideoista.

Kohde 13: Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseo. Täällä kävin viimeksi kymmenisen vuotta sitten ja silloin mieleen jäivät koristellut nahkaesineet. Nyt alakerran keramiikkanäyttelystä hauskat leijonat, jotka sopisivat linnan vartijoiksi, ja ylimmän kerroksen historianäyttelystä tuttuuden ja vierauden sekoitus.

Välillä. Edellisten välissä oli kaupunginteatteri, jonka jalkakäytävään on upotettu muistokiviä esityksistä. Katoavaisesta pysyvää.

Kohde 14: Pyhän Olavin kirkko. Koska oli reitillä ja ilmainen, kurkistin sisään. Hyvin puhdistettu keskiaikainen kirkko, jossa oli silmiinpistävä äänentoistolaitteisto. Keskitytään sanan julistukseen?

Kohde 15: Viron merenkulkumuseo. Tämä on jäänyt ilmeisesti Tallinnan museouudistuksissa viimeiseksi. Näyttelytekstit ovat viroksi ja venäjäksi. Esitystyyli on niin vanhanaikainen, että on hyvin todennäköisesti Neuvostoliiton ajoilta. Sääli, sillä varhaisessa historiassa olisi varmasti aineksia mielenkiintoiseen kerrontaan. Nyt olin pääsemässä hyvään alkuun esihistoriassa, mutta sitten lanka katkesi. Osaselityksenä saattoi olla näyttelyn yksi suljettu kulma.

Kohde 16: Eppingin torni. Koska oli ainoa kohde, johon ehdin ennen sulkemista ja satamaan suuntaamista. Lupasi olevansa interaktiivinen, mikä tarkoitti sitä, että keskiaikafeikkeihin sai koskea. Joka kerroksessa oli infoplansseja, joiden laadusta en osaa sanoa mitään. "Museo"kokemus niille, jotka eivät halua oikeaan museoon.

Museot sulkeutuivat ja katamaraani oli lähdössä, joten kohti satamaa. Mutta vielä oli aikaa yhdelle...

Kohde 17: Viron nykytaiteen museo. Huom! museotila voi viehättää myös karuudella. Ilmaiseksi sisään, eikä perään rynnännyt hyysääjää kuten taideteollisessa museossa. Jalkani olivat niin väsyneet, että katsastin näyttelystä vain maan tason. Jo sekin hinnan arvoinen.

Kohde 18: Linnahall. Joo, menee fuskun puolelle. Mutta kotiin päästyä piti tarkistaa, mikä tämä sataman betonikolossi oikein on. Vuonna 1980 valmistunut Leninille omistettu kulttuuripalatsipa, tietenni. Historiaa nykypäivässä.

Lauantai Tallinnassa (2/3)

Keskiaika. Käynnissä oli keskiaikatapahtuma, jonka olin ajatellut olevan isommassakin osassa päivässäni. Parhaimmillaan se oli Pyhän Nikolain kirkon vieressä, jossa esiteltiin käsityöläistaitoja isoille ja pienille.

Kohde 5: Bastionikäytävät. Pomoni on valittanut vuoden, että heillä jäivät nämä viime kesänä käymättä. Tällä kertaa hän varasi perheelleen paikat ajoissa ja lisäsi päälukuun ystävällisesti yhden että minäkin pääsin mukaan.

Kierros alkoi hauskalla animaatiolla, josta selvisi Tallinnan linnoitusten historia alusta alkaen. Sitten menimme maan alle. Emme alkuperäisen maan, vaan sen, joka kasattiin holvatun käytävän päälle kun bastionit Ruotsin vallan aikaan 1600-luvun lopussa rakennettiin Tallinnan suojaksi.

Käytävä oli pitkä ja suora eli siinä ei ollut sinänsä paljoa nähtävää. Mutta oppaamme kävi läpi erityisesti tunnelien käyttöä 1900-luvulla: pommisuojana, suunniteltuna ydinhyökkäyssuojana, punkkarien hengailupaikkana, kodittomien asuntona. Ensiksimainittujen osalta oli "hauska" ajatella, että 300 vuotta rakentamisensa jälkeenkin rakenteet toimivat ikäänkuin alkuperäisessä tarkoituksessaan, kaupungin puolustuksessa.

Bastionien suunnittelija Erik Dahlberg ymmärsi muutoksen tarpeen mutta ei ehkä osannut kuvitella, että päältä muuntuneiden rakenteidensa alla liikkuisivat 2000-luvun turistit. Kaupunkien muutosta ohjasi ajattelemaan kierroksen lopun kuvat sekä alun animaatiofilmi.

Kohde 6: Kiek in de Kök. Bastionikierros lähti tornilta, joten saman tien kiipesin senkin kerrokset. Esillä oli ainakin linnoituksen historiaa, mutta muistikuva sekoittuu päivän muihin torneihin. Tässä tornissa olin todennäköisesti ollut 90-luvun lopun (?) museopäivässäni, mutta ei siitäkään ole varmaa muistijälkeä.

Sekä bastionikäytävään että torniin myytiin euron kuvauslupaa, jota en kiireessäni maksanut enkä täten kuvia ottanut.

Kohde 7: Valokuvamuseo. Mukava pieni museo raatihuoneen takana oli uusi tuttavuus. Siellä oli esillä Viron ja Tallinnan varhaisia valokuvaajia valokuvineen. Erityisesti vanhoja Tallinnan kuvia oli hauska katsoa, mutta alkuperäisiltä näyttävät vedokset olivat amatöörin silmin aika rajussa valaistuksessa. Alakerrassa oli näyttely ilmakuvista Viron maastoista. Osa upeita.

Kohde 8: Raatihuone. Täälläkin käytiin äidin kanssa jollain matkalla. Kiersin näyttelyhuonetta laiskasti ympäri, kunnes huomasin avoimen oven. Haa, tällä kertaa pääsisin yläkertaan, toisin kuin viimeksi. Ja kyllä kannatti. Upeita tiloja.

Ensimmäisessä huoneessa ensireaktioni oli kylläkin "höh, nää on keränneet kaikkee, mitä kuvitellaan olleen". Mutta infolätkän mukaan holvien maalaukset ovat olleet värikkäät ja vuonna 1547 ostettujen gobeliinien originaalit tallessa kaupunginmuseossa. Ja meillä oli pari vuotta Turun linnassa ne Juhana-herttuan...

Tässä ja seuraavassa huoneessa näkyi jäänteitä keskiaikaisesta seinien maalauksesta. Sillä seiniähän maalattiin muuallakin kuin kirkoissa. Raatihuoneen seiniä oli maalattu vielä 1600-luvullakin ja nuo teokset olivat edelleen esillä. Niiden alla kiersi hieno puukaiverrus, jonka yksi pää vaikutti tutulta. Samannäköinen jossain Suomen saarnatuolissa.

Kierrosta sai jatkaa ullakolle asti. Aika jännää nähdä niin ison rakennuksen kattorakenteet päänsä päällä.

Paluumatkalla huomasin pienen valokuvauksen kieltävän kyltin. Ja lopetin oitis.

Lauantai Tallinnassa (1/3)

On niitä, jotka lähtevät kesäprojektina keräämään 100 museokäyntiä, ja niitä, jotka yrittävät yhdessä päivässä (liian) moneen paikkaan...

Kohde 1: Miehitysmuseo. Aivan uusi tuttavuus. Verkossa näytti upouudelta rakennukselta, mutta paikanpäällä aluksi itäblokin jäänteeltä. Mikä sopi siihen, että sisäpuoli oli sellaisia täynnä.

Museo on rakennettu Virosta Amerikkaan paenneen naisen aloitteesta ja se dokumentoi sodan ja Neuvostoliiton vuosia. Katseltavana oli elävää kuvaa ja esineitä olisi voinut tarkastella aikajanalla. Mieleen tuli Kuressaaren museo, enkä jaksanut ottaa kertauskurssia tutustumalla tarkasti. Jäi positiivinen mielikuva, varsinkin kellariin sijoitetusta propagandataiteesta.

Kohde 2: Pyhän Marian kirkko / Tuomiokirkko. Oli kulkureitillä ja Tallinna-kortilla ilmainen. Hautavaakunoita niin että heikotti. Kiva silmänhuijausmaalaus takaseinällä.

Kohde 3: Adamson-Eric museo. Oli kulkureitillä ja Tallinna-kortilla ilmainen. Virolaista taidetta vanhassa talossa.

Kohde 4: Pyhän Nikolauksen kirkko. Täällä olin äidin kanssa pari vuotta sitten. Muistiin jäi valokuvauskielto ja bongattu Knorring-vaakuna. Menin tarkoituksella uudelleen, sillä Tallinnan turismisivuilla luvattiin hopeakammiota ja näyttelyä Ars Moriendi. Hopeakammio palasi muistiin kun sen näin ja Ars Moriendia en paikallistanut, toisin kuin Suomalaisen kuolemantutkimuksen kevätretkeläiset.

Lounastauko. Mukavassa ravintolassa oli katon palkeissa koristemaalauksen jäänteitä ja seinissä useammankin rakennusvaiheen jälkiä.

Paluu Kanttiin

Lokakuussa 2010 törmäsin sivustoon Kantti.net ja pian sen unohdin. Blogiarkeologiassa löytyi uudelleen ja ilokseni sivusto oli edelleen olemassa ja päivittynyt monellakin historiaa koskevalla äänityksellä.

"Menneen jäljillä"-sarjaan, jossa "tutustutaan kahdeksaan pohjoissavolaiseen historian merkkihenkilöön", oli viime vierailun jälkeen tullut loput osat. Kokonaisuus:

• Karl Leonhard Lode
• Liina Inkinen
• Elisabeth Stenius-Aarneenkallio
• Viola Ranin
• Kustaa Killinen
• Tuttu Jänis
• Eino Säisä
• Walter Ahlström

Kuuntelin sivustolta Vesa Puurosen ajatuksia sukupolvien välisen historiallisen tiedon siirrosta ja nuorten kansalaistoiminnasta. Paljon mielenkiintoista kuten varmaan muissakin luennoissa:

• Sodan ja jälleenrakennuksen ikonit (Katariina Husso) 
• Mielikuva Pekkasesta ja se oikea Pekkanen (Matti Mäkelä)
• Kansa sairastaa, parantaa ja kertoo (Ulla Piela)  
• Savolaisten "korkea veisu", Kallavesj-laulu ja Aaro J. Jalkasen elämä (Pentti Tuovinen) 
• Jos kielin voisi kertoa - Savon paikannimet menneisyyttä valottamassa (Sirkka Paikkala)
• Suomen ortodoksinen kirkko Neuvostoliiton painostuksen kohteena 1945-1957 (Juha Riikonen)
• Kestikievareista hyvinvointimatkailuun - matkailu osana maailmaamme (Hilkka Lassila) 

Viimeisestä tuli mieleen, että ilahduin myös Matkailun historian tietokeskus -sivusto on edelleen olemassa ja jopa päivittynyt viime vuoden puolella.

Lisäksi vielä Kantissa

• Helvetin historia pohjalta pohjalle - luentosarja helvettiopin vaiheista 
• Savolaisuuden kerääjät esillä Kuopion museossa
• Valo piirtää kuvan 
• Seikkailu Wanhassa Kuopiossa
• Lasten yliopistossa mysteeri suorassa lähetyksessä, jossa ollaan Kuopion korttelimuseossa ja vieraillaan sen apteekissa. 

Jos kesäretkille ei osu mikään Suomen apteekkimuseoista, voi tunnelmaa palauttaa mieleen internetin Apteekkimuseossa. Ilmeisesti vuonna 2007 julkaistu sivusto toimii vielä moitteetta, "sisälle" pääsee yläreunan linkeistä, joista aukeaa infotekstejä.

Kuvituksena olevan esineen nimike näkyy jo kuvassa: "Mjölkflaska Savolaks" eli maitopullo Savosta. (lähkrike, ERM B 7:5, Eesti Rahva Muuseum)

Kivitalon perijä Mustasaaresta

Yllä on kuva (Berit Wallenberg, RAÄ) Pyhän Marian kirkon raunioista Vanhassa Vaasassa. Kirkossa lienee käynyt jumalanpalveluksissa Joseph Olofsson, jonka kotipaikaksi tukholmalaisessa oikeuspöytäkirjassa 4.11.1626 ilmoitetaan "Waallgrundh uti Mussare sochn". Nykykartassa Vallgrund on Raippaluodolla.

Joseph ei ollut itse Tukholmassa marraskuusa 1626 vaan oli valtuuttanut asiaansa hoitamaan veljensä pojan Olof Gabrielsson, joka oli tukholmalainen porvari.

Joseph oli perinyt veljeltään Sigfrid Olofssonilta, joka oli ollut Tukholmassa peräti raatimies, kivitalon ja tontin. Nämä oli nyt myyty eteenpäin 1400 taalarilla ja oikeuskäsittely tarvittiin, jotta kirjoihin ja kansiin saatiin tieto siitä, ettei kauppaa kukaan tule kiistämään. Tämä vaadittiin siitä huolimatta, että kauppa oli lainhuudatettu 1. kerran 18.9., 1. (!) kerran 9.10. ja 3. kerran 23.10.1626.

Eli jos jotain Josephin jälkeläistä himottaa kivitalon haltuunotto perintöoikeuteen vedoten, niin aika turha yrittää.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv Del XV 1626 (1990) s. 105-106, 244, 247, 255, 260

Palovakuutuksia lahden takaa

Bernadottelandian valtionarkiston etusivulla on parhaillaan oikeassa yläkulmassa uutinen "Nu är det kostnadsfritt att se våra brandförsäkringar!" eli ilmaiseksi tarjolla palovakuutusasiakirjoja. Klikkaus eteenpäin ja selviää, että aineisto alkaa vuodesta 1782 ja voisi näin ollen sisältää jotain silloisen Ruotsin itäosistakin? Vaikka hakulomakkeen lääniluettelosta läänejämme on (taas) turha etsiä.

Testihaku vuodella 1800 ja valinnalla "inget län" tuottaa jo ensimmäisessä satsissa lupaavia paikannimiä:

Suomalaisia paikkakuntia kannattaa siis työntää hakulomakkeessa "församling"-kenttään. Oikein ja väärin kirjoitettuna. Muistista nousee hämärä mielikuva, että näihin on jossain hakemisto, mutta kun tuli aloitettua niin alla listaa paikkakunnista, joista ainakin tuloksia. Jostain syystä isot kaupungit eivät ole mukana vaikka NAD kertoo erikseen niiden palovakuutuksista. Ja osasta vakuutuksista seurakuntatieto puuttuu.

BJERNO , BORGÅ, CALAJOKI, CUOPIO, ESBO, ESSBO, GUSTAF ADOLPH, HALIKA , HATTULA, HEINOLA , HELLSINGE, HELSING, HELSING , HELSINGE, HVITTIS, HWITTIS, IKALIS , ISO , JANACKALA PASTORAT, KANGASNJEMI , KARCKU, KERIMÄKI, KYRKSLÄTT, LEHYERWI, LEMO, LEPPÄ VIRTA , LEPPÄVIRDA , LOJO, LOPPIS, LUNDO, LUNDÅ , LÅHTEÅ, LÄPPÄVIRTAS, MARIAE, MASKO, MUSTASARII, NAGU, NYKYRKA, NYKYRKO, PADASJOCKI , PADASJOKI , PARGAS, PEDERSÖRE, PELKÄNE , PEMAR , PIKIS , PJEXÄMÄKI , PYTTIS, RAUMO PASTORAT, RAUTALAMBI, RESO, SALO, SIBBO, SOMERO, SOTKAMO, ST CARIN, ST CARIN ELER NUMMIS, ST MARIA, ST MÅRTEN, SÄXMÄKI, TAMMELA, TANMELA , ULFSBY, URDJALA, USKELA, WEHMO , WÅNO , WÅRFRUKYRKA

Lisäys 13:43. FB:n puolella SSS:n kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio ystävällisesti huomautti Arkistolaitoksen Portti-sivun ohjeesta " Suomalaisia vakuutuksia voi hakea tietokannasta laittamalla seurakunnan (Församling) nimeksi Finland. Aineistoa löytyy melkein 1900-luvun alkuun saakka. "

Useimmat palovakuutukset lienevät kartanoiden tai isojen säterirusthollien ottamia.  Koristeellinen ja kiitettävän selkeä esimerkki vasemmalla Espoon Albergan vakuutuksen ensimmäisestä sivusta (Brandförsäkringsverket  ESBO nr 04644). Päärakennuksessa tuohikatto?!

Holokaustista

Sunnuntaiset kurssipäivitykseni on ovat toivottavasti välittäneet virinneen kiinnostukseni MOOC-kursseihin. (Jollei näin ole, viestintätaitoni ovat aivat olemattomat.) Coursera, EdX, Udacity ja open2study ohjelmisto painottuu luonnontieteisiin, mutta historiaan liittyvää kurssitusta on tiedossa loppuvuodeksi tai niin kauan kuin jaksaa huvittaa.

Mutta 17.7. alkavan Coursera-kurssin Holocaust aion jättää väliin. Se opettaisi varmasti lisää aiheestaan, mutta en uskalla ajatellakaan minkälaisia ketjuja syntyy keskustelupalstalle, kun opiskelijat ovat kaikista mahdollisista maailman maista.

Miettiessäni holokaustitietojani ja niiden lähteitä en psyty muistamaan alkupistettä. Lapsuudestani muistan vahvimmin tv-sarjan Pala taivasta, pala maata, joka Ylen muistikuvaputken mukaan esitettiin 1983. Samoihin aikoihin lainasin kirjastosta Fania Fénelonin muistelman Auschwitzin tyttöorkesteri. Sen kerran olisi kirjastonhoitaja voinut harrastaa sensuuria, kirja ei ollut ala-asteikäiselle sopiva. Toivottavasti se ei, eikä myöskään tv-sarjan pohjalla ollut muistelma,  kuitenkaan ollut valheellinen kuten valitettavan monet viime vuosina julkaistut kirjat.

(Vielä aikaisemmin ala-asteella luimme ääneen Anne Holmin fiktiivistä kirjaa David, jossa poika karkaa tarkemmin määrittelemättömältä keskitysleiriltä. Eikä opettajamme ollut ainoa, jolla oli tämä loistava idea. Mielikuvitusleikeissäni 80-luvun alussa pakoilin sotilaita ennen ja jälkeen neutroonipommin...)

Yleisempi holokausti "kiinnostuksen" viriäminen on usein yhdistetty tv-sarjaan Holocaust, joka Suomessa esitettiin nimellä Polttouhrit. Tämän yhdistelmän mainitsee myös Saul Friedländer luennossaan Trends in the historiography of the Holocaust ja toteaa, että sarja esitettiin "useissa Euroopan maissa" vuonna 1979, vain vuosi Amerikan ensiesityksen jälkeen.

Polttouhrit ei ole jättänyt samanlaista muistijälkeä kuin Pala taivasta, pala maata, mutta olen melko varma, että olen sen nähnyt. Mutta näinkö 7-vuotiaana? Yritin Twitterin avulla viime viikolla selvittää sarjan esitysajankohtia. Ilmeisesti ensiesitykset olivat Maikkarilla. Mahdollisesti tosiaan jo 1979, kuten Muistikuvaputki antaa ymmärtää, mutta erään minua hieman nuoremman henkilön muistikuvan mukaan myös "ehkä 80-luvun puolivälissä tai lopussa".  

Niin tai näin, juutalaisten joukkomurha ei tullut yläasteen historiantunnilla minulle uutena asiana. Opetustilanteesta jäikin mieleen vain se, että opettaja kysyi meiltä pahimpia natsirikollisia ja tarjosin Eichmannia, sillä olin juuri lukenut kirjan hänen kiinniotostaan ja syyllisyyksistään. Ei ollut oikea vastaus, mutta en myöskään muista opettajan listaamia. 

Alla otos Berliinin holokaustimuistomerkistä, jonka olen paikan päälläkin nähnyt. (Phillipe Amiot, Flickr)

Kamera ei valehtele, viikko 2

Brittimaikan tyyli ei auennut minulle tälläkään viikolla. Seuraamista hankaloitti tekijänoikeudet, joiden takia kuvia voitiin luennon yhteydessä näyttää vain sitaatteina ja varsinainen tarkastelu piti tehdä erikseen saaduilla linkeillä. Oppimistavoitteena oli hiffata, että kuvilla voi olla merkitystä historian tulkinnoille, ja ajatella sitä, että kuvien käyttö lähteenä yksinään on riskaabelia. Nostettiin esiin kuvia, joita ei esitetty kuvausaikana, tai, joista on tullut ikonisia.

Paras kohta luennosta oli lainaus lainauksesta, jonka alkuperäinen lähde jäi epäselväksi. "Kuvat voivat valehdella ja valehtelijat käyttävät kuvia."

Ekassa luento-osuudessa käsiteltiin Hitleriä. Hän pyrki muokkaamaan julkisuuskuvaansa harjoittelemalla poseerauksia, jotka nykysilmin näyttävät naurettavilta. Luennoitsija leikki ajatuksella, että kuvat olisivat voineet julkitulleessaan vaikuttaa jotenkin historian kulkuun. Mutta hän jatkoi huomauttamalla, että lähes identtinen kuva oli Timen kannessa.

Buurisodan aikaan sanomalehdissä oli jo kuvia. Julkisuuteen päästettiin/järjestettiin kuva siististä sotasairaalasta ja vasta paljon myöhemmin on löytynyt otoksia raadollisesta totuudesta. Tuntuu itsestään selvyydeltä, mutta toisaalta esimerkiksi SA-kuvia katsellessa pitää keskittyä muistamaan, että ne ovat TK-kuvia eivätkä "rehellistä reportaasia". Ohessa "TK-elokuvaaja Ama Jokinen ja valokuvaaja E. Liesimaa kameroineen maastossa" elokuussa 1944. Ote SA-kuvasta 156708.

Esimerkkinä sensuroimattomasta tapahtumakuvasta oli USAn kansalaisoikeuslevottomuuksien ajalta otos, jossa poliisi riistää tummaihoiselta lapselta Amerikan lipun. Todellinen hetki ja täynnä symboliikkaa. Mutta toisaalta poliisin harkitsematon teko, johon ehkä kannusti pojan äidin huuto "älä anna ottaa lippua".

Vietnamin sodasta tunnetusti pääsi julkisuuteen vähemmän(kin) mairittelevia kuvia. Luennoitsija ei maininnut kuvaajien (suhteellista) vapautta vaan halusi nostaa esiin sen, että valokuvajournalismi voi tuoda rintaman haasteet kaukana olevan yleisön eteen.

Pisin pätkä käsitteli Lontoon pommituksia rinnastaen ne Dresdenin pommitukseen ja Hiroshimaan. Luennoitsija selitti pitkään niihin liittyviä teemoja ja jätti reflektiokysymykseksi voidaanko kyseisten pommitusten kuvia merkityksellisesti verrata. Sanoisin, että voidaan. Kunhan muistetaan kenen ottamista kuvista on kyse.  

Arkeologian salaisuudet, viikko 5

Tämän viikon teemana oli "Mitä teet löydöilläsi?" Eli luennossa ja tietoiskuissa oli asiaa löytöjen kirjaamisesta, konservoinnista ja säilyttämisestä sekä tulosten julkaisemisesta. Kaikki tämä varsin yleisellä tasolla, minkä kirjoittaessani muistan, että "vaadittujen lukemistojen" lukeminen on jäänyt varsin vähälle ensimmäisen viikon jälkeen. Sillä useimmiten viikon monivalintatestistä on päässyt ilmankin läpi.

Luennossa kiinnitti eniten huomiota maininta siitä, että eettisyys vaatii kaivetun materiaalin säilytyksen ja kaivauksien tulosten julkistamisen. Tämä resonoi maanantain Hesarissa julkaistuun kirjoitukseen Museovirastosta, jossa Antti Lahelma toteaa

Virasto tekee edelleen arkeologisia kaivauksia kohteissa, jotka uhkaavat tuhoutua maankäyttöhankkeissa. Useimpia ei kuitenkaan voi nimittää tieteellisiksi tutkimuksiksi: niissä ei ole varattu riittävästi rahaa analyyseihin, tuloksia ei yleensä julkaista, eikä mihinkään laajaan tutkimuskysymykseen pyritä vastaamaan.

Hyi-hyi, jos näin on. Kirjoituksen teemoista jatkoi seuraavana päivänä Suvi Ahola, joka oli poiminut alan tunnelmia Museoviraston blogin kommenteista.

Palaten kurssiin. Viikon lukuisissa videoissa kolme käsitteli 3D-mallinnusta. Otsikoista ajatukseni menivät maisemamallinnukseen tai tällä viikolla julkistetun Olavinlinnan mallin tapaisiin kokonaisuuksiin. Mutta videot käsittelivätkin yksittäisen pienen esineen 3D-mallin tekemistä ja arkeologisten löytöjen tarkastelua tällä tavalla. Tai vaikka perintöesineiden? Vaikutti niin helpolta ja hauskalta, että valitsin sen harjoitustehtäväkseni. Jopa Hulda Huoleton -tyylillä tulos oli hämmästyttävän näyttävä. Alla näyttökaappaus ja mallia voinee pyöritellä tässä.

P. S. Parin viikon takaiseen kurssireferaattiin tuli LIDAR-linkki kommentiksi. Kyseisiä kuvia saa jo Maanmittauslaitokselta, jolla on tässä kuussa auki kysely Mihin käyttäisit vanhoja ilmakuvia?
Vastausten käyttöideat tulevat ohjaamaan kuvien saatavuutta lähitulevaisuudessa.