Myötäjäisarpajaisvoittajia 1780

Anna Jöranintytär Mynämäeltä (Inrikes tidningar 16.3.1780)
Susanna Juhantytär Lohtajasta, Maria Simontytär Asikkalan Anianpellon Lautamiehestä, Ulrica Larsintytär Nyman Kalannin Tuorlahdelta (Inrikes tidningar 4.5.1780)
Eva Matintytär Hollolan Hevonojan Jussilasta, Kaisa Svenintytär Finströmistä (Inrikes tidningar 29.5.1780)
Maria Henrikintytär Lapväärtistä (Inrikes tidningar 7.9.1780)
Hedvig Matintytär Mönnälän (?) pitäjästä (Inrikes tidningar 9.11.1780)
Maria Tissari Kangasniemeltä (Inrikes tidningar 30.11.1780)
Lisa Henrikintytär Karpitar Paltamosta, Elisabet Samuelintytär Laukaan Valkolasta (Inrikes tidningar 21.12.1780)

Lapissa syntynyt skotti

Lontooseen ilmaantui vuonna 1694 kuuro Duncan Cambell, joka sai suosiota sekä huomiota ennustuksillaan. Vuonna 1720 julkaistiin kirja The History of the Life and Adventures of Mr. Duncan Campbell, jonka kirjoittajaksi on väitetty Daniel Defoeta, mutta Wikipedian artikkelin mukaan todennäköisemmin kyseessä Edmund Curll.

Ja mitäs yhteyttä tällä skotlantilaiselta vaikuttavaa nimeä kantavalla miehellä on Suomen historiaan? Ei todellisuudessa todennäköisesti mitään. Mutta jos uskoisi elämänkerran joka sanaa niin Duncanin isä olisi Orkneyn saarilta muutaman mutkan ja Suomen kautta päätynyt Lappiin. Ja kirjoittanut sieltä isälleen

When first I entered this country, I thought I was got into quite another world; the men are all of them pigmies to our tall, brawny Highlanders; they are, generally speaking, not above three cubits high, insomuch that though the whole country of Lapland is immensely large, and I have heard it reckoned by the inhabitants to be above a hundred German leagues in length, and fourscore and ten in breadth, yet I was the tallest man there, and looked upon as a giant. The district in which I live now, is called Uma Lapmark. You must understand, sir, that when I landed at North Cape, in Kimi Lapmark, another district of Lapland, there was at that time a most beautiful lady come to see a sick relation of her father's, who was prefect, or governor of Uma Lapmark, which is a post of great distinction. This lady, by being frequently in the company of French merchants, who traffic now and then in that province of Uma Lapmark, understood French, and having heard of a man six foot and a half high, desired to see me, and when I came, she happened mightily to like my person; and she talked French, which when I answered, she made great signs of joy, that she could communicate her sentiments to me, and she told me who she was, how rich, and that not one in the company besides could understand a syllable we said, and so I might speak my mind freely to her; she told me the customs of the country, that it was divided into cantons, like our shires, and those cantons into rekars, or certain grounds allotted to families, that are just like our clans. As she was beyond measure beautiful, she was extremely good humoured, a thing rarely to be met among Lapland women, of a better stature than her country women, and very rich, and of good birth: I thought it would be a prodigious turn of fortune, for a man in my circumstances, if I could make any progress in her heart, which she seemed a little to open to me, in such a manner, for the beginning, as if such a successful event, if managed with prudence, might not be despaired off.

Ja tästä rakkaudesta syntyi Duncan. Ennustajalle ei eksoottisesta taustasta tietenkään ollut haittaa vaan silkkaa hyötyä.

Niin väsynyt ettei jaksa valittaa

"Olen niin väsynyt, etten jaksa valittaa" kirjoittaa sanomalehteen Inrikes tidningar Maria Ulrika Fahlsten ja hänen kirjeensä julkaistiin 12.12.1798 varustettuna Marttilan kirkkoherra Jacob Zidénin lausunnolla.

Maria Ulrika saa ajatuksiaan kokoon sen verran, että hän kertoo miehensä testamentin kautta tullen sekaantuneeksi asiaan, joka vei hänen omaisuutensa ja vapautensakin. Vankilasta hän oli päässyt ystävien avulla, mutta sai sitten halvauksen. Tähän ei kuitenkaan kuollut vaan valittaa nyt sekavasti särkyä ja nälkää. Samalla 5 pientä lasta uikuttavat alastomuuttaan ja nälkäänsä.

Maria ei voinut nähdä tulevaisuuteen, mutta Hiskiin kurkistamalla voi nyt tarkistaa, että miehensä, komissiomaanmittari Henrik Fahlsten kuoli vuonna 1799. Hautauslistasta on päivämäärän tulkinta haastavaa. Kuollut 15.9. ja haudattu 11.10.?

Perustiedot vainajasta - ilman oikeusongelmia - löytyvät ylioppilasmatrikkelista, jossa kuolinpäivä on tulkittu 15.10. No, eiköhän Maria ole vielä yhden kuukauden kestänyt.

Kuinka pienten lasten kanssa hän jäi elämistä yrittämään? Rippikirjan sivulla lapsia näyttää olevan paljon enemmän kuin 5, osa kyllä vanhempia kuin pikkulapsia.

Maria ja kaksi lapsista muuttivat 1802 Mietoisiin ja muut ovat menneet minne mikin. Jo kaksi vuotta ennen isänsä kuolemaa oli tytär Ulrika Charlotta avioitunut Johan Fredrik Sevonin kanssa. Anna Sofia, jota ei rippikirjan sivulla näy, oli Marttilassa mennyt 16.7.1793 naimisiin Pehr Samuel Mörnin kanssa. Hiskistä löytyy Eva Catharinan avioliitto 25.2.1812 Iisalmessa räätälin kanssa. "mad:m Juliana Petronella Fahlsten" avioituu 25.3.1841 Sammatissa torpparin pojan kanssa. Sara Elisabet kuoli 12.5.1849 Porissa inspehtori Walrosin vaimona.

Maria kuoli 15.12.1825 Angelniemellä, jossa vävynsä oli kappalaisena.

Ja tässä vaiheessa on mukava havaita, että perhe on esitelty Genoksen artikkelissa.

P. S. Maanmittareiden elämäntarinoita löytyy kirjasta Samlingar i landtmäteri /
Tredje samlingen. Bilder ur landtmätarnes lif (1901-1902) , mukana myös Suomessa vaikuttaneita.

Toukokuusta kesäkuuhun

28.5.

• Suomessa Kotus palkitsi wikimedian, Ruotsissa museot yhteistyöhön wikipedian kanssa  1-1 tms?
• Missäs ne maanmittauslaitoksen vapaat kartat olikaan? Kansalaisen karttapaikassa lukee edelleen "ei kopiointilupaa". (+ Tulostuspainike )
• Jaha, karttojen lataus toisesta (kolmannesta, jos ottaa paikatietoikkunan laskuun) karttanäkymästä. Suht helppoa, mutta mitä tulee ulos?

Toim. huom. Ei mitään. Tähän(kään) mennessä.

• Suomen kaksi koripallomuseota yhdistettiin. Tässä maassa voidaan tehdä myös järkeviä museouudistuksia.
• Humiseva harju ja Keinoja kaihtamatta. Sarjalippujen vanhentuessa vaihtoehdot aina yhtä vähissä.
• Trailerin mukaan syksyllä tulossa suomalainen sotaleffa. Monesko tällä vuosisadalla?

29.5.

• Nyt @paavoarhinmaki @EuropeanaEU blogissa. Vas.liittoon sopinut kommentti digitoinnin demokratisoiva vaikutuksesta? 
• Miksiköhän 100 vuotta vanhassa kuvassa pitää olla "all rights reserved", @Jyk_tiedotus ?

Toim. huom. Ei tullut vastausta kysymykseen.

• Historia-lehden tilauksen viimeisen numeron kannessa sota, sota ja taistelu. En jää kaipaamaan.
• Kuuntelen Bbc:n ohjelmaa The Digital Human. Vähän pelottelua, mutta syvällisempääkin juttua

30.5.

• Erikoismies Laitinen oli otettu kansallisarkiston vanhasta tutkijasalista. Ihan OK kysymyksiä. 
• Pian kuuntelen Haggrenia Kamussa. Heterogeenisin yleisö kulttuuriluennolla aikoihin.
• Kulttuuri-inventointia metsissä
• Koulumuistojen keruu käynnistymässä

31.5.

• Uuden blogi>FB tsydeemin ongelmana on, että jos teen jälkikäteen kirjoitusvirhekorjauksia, postaus uudestaan seinälle. Aika oppia oikolukua.
• SSS tarjoaa jäsenetuna digitoituja Genoksia. Näihin ei Google tule osumaan, kandeisko hakemisto laittaa julkiseksi?
• Alkuperäiskansaperimän selvittäminen ei ole yksinkertaista kirjoitetaan @Slate ssa 
• Ruotsista on eka kohde Googlen World Wonders Projectissa. Miten tänne saataisin Googlen jo kuvaama Rauma??

Toim. huom. Ei lähettämällä Googlelle spostia. Ei mitään vastausta tähän mennessä.

• Mitä hyötyä historian tutkijalle voi olla Twitteristä? Eli harjoittelin #storify käyttöä toisenkin kerran
• Tallinnan uusi merimuseo ollut auki jo pari viikkoa. Ei mitään Suomen mediassa? http://www.lennusadam.eu/fi/ http://www.youtube.com/watch?v=y0L_mHfdO7A
• Ällistyin _hieman_ kokeillessani samaa hakua Googlessa kahdella eri selaimella. Tulokset alkavat olla turhan personoituja/randomeita...
• Tai onhan se kiva, että kirjautuneena Googleen löydän sen mitä haen, mutta mitä kaikkea jää löytämättä/näkemättä?

1.6.

•  Kesäyliopiston perutusta kurssista rahat pois saadakseen piti kertoa summa ja maksupäivä. Eivät voineet itse selvittää?
• "Mikä nimi kuvaisi mielestäsi suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin sekä majoitus-, matkailu- ja ravitsemisalan erikoismuseota parhaiten?"
• Mitä vikaa on nimessä "Hotelli- ja ravintolamuseo"?
• Suomen Turku ryhdistäytyi ja suomalaisissa historiablogeissa nyt mukana myös @Hakkarainen ja @reetta_e 

2.6.

• Ruotsista lastenosast. ostettu Hitler ja Stalin -faktakirja luettu. Hyvin kirjoitettu ja paljasti aukkoja tiedoissani. Täyttyivätkö, eri asia.

4.6.

• Klingen Pääkaupunki. Luvussa "Yhteiskunnan kerrokset" pohjimmaisena porvarispojat.
• Klinge uhraa alle %:n sivuista köyhien asumiselle, Topeliuksen tekstillä. Rikollisuudesta ei sanaakaan?
• Klingen Pääkaupungista loppuviitteissä teokset, ei sivuja. Samapa tuo kun yläluokka ei kiinnosta.

5.6.

• Kankaanpään museon sivuilla tarjolla virtuaalikävely ja ääniopastus 1930-luvun Kankaanpään Keskuskadulle
• Tosi positiivishenkinen mainosvideo Platsr-palvelusta 
• Europeanassa yli 587 000 Public Domain-kuvaa. Norjasta 300 000+ ja Suomesta? Ei pisteitä oikeasta vastauksesta.
• Jos ymmärrän oikein. Suomesta 800046 Europeana-objektia. Käyttöehdot määritelty 4479 obj. PD 604. Bravo Kansalliskirjasto!?

6.6.

• Elokuvasäätiö antanut 1. kerran tukea saamelaishankkeelle. Hakemusten määrästä ei tietoa, mutta silti... 

7.6.

• Suomessa oli aika antiikkista ennen syntymääni. TV-mainoksia 60-luvulta
• Miksei täällä tule captcha-tarkistusta koskaan, kun Facebookissa yhtenään?
• Vapaa-aikaa Helsingissä. En löydä museolistausta ja Helsinki-päivä linkki on kuollut. Designia...
• Tekstihaulla löytyy museoista pdf vuosille 2010-11. Matkailijoille pienet museot eivät kiinnostavia?
• Pdf:ssä linkki Museoliiton hakuun, olisiko voinut designata niin, että sen olisi laittanut suoraan visithelsinki-sivulle?

Olympialaishengessä

Vetenskapsradion historia tarjoaa lähetyskautensa aikana aina jotain mielenkiintoista. Vaikka en urheilusta suuremmin välitä, oli ihan mukava saada katsaus Tukholman 1912 -kisoista, joissa naiset saivat pienellä painostuksella osallistua uintiin ja tennikseen. Yllä kisojen tärkein tapahtumapaikka, kansallisromanttinen olympiastadion (Riksantikvarieämbetin Flickr-tililtä).

Hannes Kolehmaista ei ohjelmassa mainittu, mutta kuulin ensimmäistä kertaa Alppo Asikaisesta, jonka ennätys pisimpään nyrkkeilypainiotteluun osallistumisesta on edelleen voimassa. Kesähelteessä 12 tuntia venäläistä vastaan. Venäläinen voitti, mutta ei jaksanut enää otella ja kulta meni ruotsalaiselle. Wikipediasta selviää, että venäläinen oli oikeasti virolainen.

Suomen urheilumuseo on julkaissut Tukholman kisoista mukavan verkkosivuston, jossa on nostettu esiin monenlaisia esineitä. Urheilijoiden listaus olisi ollut kiva lisä. Mitalisteja voi tarkistaa Olympialaisten sivustolta, ainakin teoriassa, itse en saa filttereitä toimimaan. Sivustolla on myös 1912 kisoista valokuvia ja kaksi videotakin.

Julisteen kuva kaapattu blogista Insider 2012. Alla kaksi kuvaa Library of Congressin Flickr-kokoelmasta.

Kommunikaatiota

1. Virrattomaan puhelimeeni soitettiin sunnuntaina ja soittaja jätti niin asiallisen vastaajaviestin, että olisi ollut epäkohteliasta olla soittamatta takaisin. Vaikka asia jäikin epäselväksi. Mutta pian keskustelun alettua tuli ilmi, että kaivattiin lisätietoa Kokemäen oluttehtaasta. En juuri pystynyt auttamaan, mutta mukava oli kuulla, että kyseisestä laitoksesta on joku muukin kiinnostunut. Aikanaan soittajan toimesta tulossa juttu BeerFinland-sivustolle, josta löytyy jo muutama esimerkki panimohistoriikeistä.

2. Keskellä työpäivää duunin chat-ikkunaan ilmestyi viesti Tampereelta:

Moro, kiitti hyvästä blogista! Osuin sinne yksi ilta sattumoisin haun kautta ja paljon mielenkiintoista luettavaa siellä. :)

En keksinyt muuta vastausta kuin "Kiva kuulla". Huutomerkin olisin voinut lisätä.

3. Bernadottelandiassa juhlitaan tänään kansallispäivää. Vasamuseet päivitti sen kunniaksi FB-sivuaan tekstillä

Vasa måste vara bland det svenskaste som finns!

Nipo kun olen kuittasin

? Enligt era sidor "Arbetet med Vasa leddes av holländaren Henrik Hybertsson". 

Vastaus

Bra synpunkt! I sann nationaldagsanda är vi lite extra stolta över det svenska just idag.

Kaksi löytöä kauan sitten eläneistä sukulaisista

1) Eilen Dagens Nyheter otsikoi "Heliga Birgittas födelseort: Väsby, inte Finsta". On se kiva, että meikäläiselläkin on yksi sukulainen, joka pääsee otsikoihin. Itse tekstistä selvisi, että eräs kotiseutututkija oli löytänyt Riksarkivetista asiakirjat, joiden mukaan esi-isäni Birger oli myynyt Finstan tilan jo ennen Birgitan syntymää. Eli siis myös ennen Birgitan siskon, esiäitini Katarinan syntymää, joka voidaan nyt myös (?) sijoittaa Sköldnoran tilalle, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Nykykartalla Sollentunasta luoteeseen, suhteellisen lähellä Tukholmaa. Ympärillä neljä golfkenttää, joiden rakentamista ei ehkä vielä 1300-luvulla oltu aloitettu.

2) Enpä tiennyt taannoin ruotsalaista Pyhä Birgitta -romaania tavatessani, että vastaavaa on kirjoitettu myös suomeksi. Jostain kirjastotietokantahausta sain ulos Eila Pennasen Pyhän Birgitan, josta oli otettu viides painos vuonna 2003, alkuperäisen julkaisu ilmeisesti tapahtunut vuonna 1953.

Tiiliskiven mallinen kirja voisi olla ihan hyvää luettavaa, mutta minua ei kiinnosta muu kuin esiäitini Katariina. Hänet Pennanen on pannut lapsena kävelemään "perin huonosti länkäisillä säärillään". Ei kovin nätisti sanottu se. Nuori aseenkantaja onneksi pari riviä myöhemmin toteaa Katariinan olevat iloinen tyttö, jonka silmät nauravat.

Sitten menee parikymmentä sivua, kunnes Katariinan todetaan olevan isompi ja vahvempi kuin Birgitta, vaikka oli nuorempi. Katariinalla on myös myös tekevät kädet ja isänsä raportoi, että kun Katariina "sai tietää, että hänet kihlattaisiin Gudmar Magnussonin pojalle, hän huusi ja hyppi ilosta, ja sanoi, että juuri sellaista miestä hän oli toivonutkin. Hänen tuleva sulhasensa kävi häntä katsomassa, ja poika oli hänestä kaunis ja ritarillinen nuorukainen, ja hän suuteli ja syleili minua kiitokseksi hyvästä teostani."

Sisarten kaksoishäissä apen silmillä Katariina oli "verevä, iloinen, ilosilmäinen". Myöhemmin hän "ilosilmä, sai morsiussaaton nauramaan".

Mielummin esiäiti, joka on keksitty iloiseksi ja osaavaksi, kuin esitäti, joka kuuluisa ja tunnetusti uskontoon seonnut.

Kuvituskuva on saksalainen piirros vuoden 1325 paikkeilta (Seated Girl with a Dog, The National Gallery of Art.)

Arkistotilastoja

Tietokoneeni tiedostoja seuloessani arvioitavaksi osui Arkistolaitoksen vuosikertomuksesta 2009 aikanaan taulokoimani numerot. Suoran poiston sijaan innostuin lisäämään aikasarjaan uudempien vuosikertomusten annin ja jouduin toteamaan, että laskeva trendi arkistokäynneissä on melko selvä, vaikkakaan ei valtakunnallinen.

Asiakirjatilauksissa oli tehty jonkinlaista luovaa tilastointia Vaasassa, jossa vuoden 2009 vuosikertomuksen mukaan oli 7978 tilausta vuodelle 2009, mutta seuraavassa vuosikertomuksessa aikasarjaan paremmin istuva 4993. Hmm.

Metriikka asiakirjatilaukset/käynnit vaihtelee arkistojen välillä yllättävän paljon. Jyväskylässä, Joensuussa ja Turussa ilmeisesti useat kävijät lukevat mikrofilmejä tai tekevät jotain muuta, joka ei vaadi asiakirjatilauksia.

Prokuraattori ja sukunsa

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Kaarle Kustaa Ehrström, joka esiteltiin kuvan kanssa Kyläkirjaston Kuvalehden numerossa 12/1886.

Edesmenneen prokuraattorin esittely alkoi esi-isistään:

Kun Ison vihan myrskyiset ajat olivat ohitse menneet, otti eräs rahvaan mies raivataksensa Ersin tilan Närpiön pitäjässä viljaa kasvavaksi, ja autiomaasta hän saikin ihmisten asunnon aikaan. Jälkeläiset sitten siellä asuskelivat, toimielivat kaikessa hiljaisuudessa; pitäjäläisten luottamuksesta yksi tuli lautamieheksi. Hänen poikansa, Antti Eerikinpoika, kävi Vaasassa koulua viime vuosisadan keskipaikoilla, ja kotitalon nimestä muodosteltiin hänelle silloin sukunimi Ehrström. Ruotsin puolella hän nuorukaisena sai opintojaan jatkaa, kuunnellen Upsalan yliopistossa muitten muassa tiedemiesten ruhtinasta, luonnontieteiden perustajaa Linné'tä, mutta Suomen ja Pohjanmaan tienoille hän sitten palasi, ollen vanhana Kruunukylän kappalaisena. Laaja suku kunnioittaa hänessä esi-isäänsä.

Kaarle Kustaa lähti opintielle ja löytyy täten ylioppilasmatrikkelista, samoin kuin isänsä ja isänisänsä, jonka vanhemmat "Närpiön Ylimarkun kylän Ers'in talollinen, lautamies Erik Hansson ja Beata Andersdotter Böling" istuvat edellä kerrottuun. Joka ei ole koko totuus Ehrströmin suvun lähtöpisteestä, lisätietoa löytyy Genoksesta.

Isästä Erik Kustaa vielä pieni pätkä Kuvalehden jutusta:

tunnetuksi hän erittäin on tullut sen kautta, että 1820-luvun alussa parissa sanomalehtikirjoituksessa esitti mielipiteitä, jotka sen ajan ihmisten mielestä olivat kummaa kummempia. Arveli näet, että Suomen maassa suomenkieli oli asetettava opetuslaitosten, sivistyksen ja yhteiskunnallisen elämän kieleksi; olipa niinkin rohkea, että katsoi mahdolliseksi tehdä tuota ilman mainittavia riitoja tahi rettelöitä, kaikessa sovinnossa ja "ensi syksystä" alkaen! Tietysti isoviisaat eivät noita tuumia ottaneet korviinsa; siis ne ikääntuin haudattiin, — unohdukseenko joutuaksensa? Eipä suinkaan! Aikoinaan ne kyllä tulivat uudestaan ilmoille, samoin kuin maahan kätketty siemen tulee näkyviin monta vertaa kauniimmassa muodossa.

Paluu espoolaiseen kylään

Tänään alkaa tämän kesän kaivaukset Espoon Mankbyssä. Näin kuulin viime keskiviikkoisessa sessiossa, jossa Georg Haggrén pikakelasi Mankbyn kaivauksia ja esitteli erityisesti viime kesän löytöjä. Esityksessä ne olivat kuvia ja esityksen jälkeen ihan todellisia, mutta niin kovin pieniä. Espoon kaupunginmuseolla on paljon työtä edessään, ennenkuin tästä aineistosta saadaan suurta yleisöä kiinnostavaa.

Museon perusnäyttelyn uusiminen tuli puheeksi, kun Haggrén poikkesi Mankbystä metallinetsinharrastajien löytöihin. Niistä on saatu silminnähtävät todisteet siitä, että Espoossa oli elämää ennen ruotsalaisten maahanmuuttajen tuloa 1200-luvulla. Pysyvästä asutuksesta 1000-luvulla ovat kertoneet (vielä vakuuttavammin) järvenpohjien siitepölyanalyysit.

Mankbyn tuloskatsauksessa Haggrén mainitsi, että löydetyssä luuaineistossa on tunnistettu eläimistä nauta, sika, lammas/vuohi, hauhi ja ahven. Metsänriista loistaa poissaolollaan ja saa miettimään yhteiskunnan ja luontokunnan rakennetta Espoon keskiajalla. Muistaen kuitenkin, että mummoni keromuksen mukaan satakuntalaisessa maatalossa 1920-40 -luvuilla ei syöty riistaa. Metsämies on eri mies? Söivätkö viikingit riistaa?

Yleisöstä kysyttiin kylän ulkopuolisesta uunista ja kaivausalueesta. Haggrén arveli kyseessä olevan riihen. Ajatukseni hyppäsivät lahden yli Tallinnan ulkomuseoon, jossa viljat kuivattiin asuinrakennuksessa. Suomessa sauna ja asuinrakennus olivat aluksi yksi ja sama, milloin riihi erottui? Suomen maatalouden historia -kurssille olisi ollut tarvetta...  

Kalastettua

Rauhallinen kalastaja lehdestä Joulupukki 1907 III 

Juha-Matti Grönqvist kävi Kansallismuseossa hakemassa Helsingin 1700-lukua. Juuso Hyvärinen kävi VR:n juhlanäyttelyn avajaisissa Suomen rautatiemuseossa Hyvinkäällä.

Keskiviikkona pidettiin KDK-seminaaria. Paikan päältä twiittailtiin ja Jessica Parland-von Essen kirjoitti annista koosteen på svenska.

Jari Sedergren arvioi Ateneumin näyttelyn yhteydessä pyörivää  Nuori Schjerfbeck -dokumenttia: "ei kokeile, ei hätkäytä, vaan etenee varsin tasaisesti, sanoisinko tutulla tavalla kirjesitaattien, rauhallisen kauniin musiikin ja perussydänrytmisen kuvakompin varassa."

Ilona Kemppainen kirjoitti:

Myös akateemisilla aloilla voi olla faneja. Suurin seuraajajoukko on tietysti alojensa onnistuneilla popularisoijilla, mutta myös kunkin alan aktiivisia harrastajia voinee kutsua faneiksi. Ainakin käytöksen perusteella. Omasta mielestään akateemisuuden fani on ihan samalla viivalla fanitettavansa kanssa, se väitöskirja vain on ollut tekeillä jo parikymmentä vuotta eikä ohjaaja ole vastannut puhelimeen viimeiseen vuosikymmeneen.
Joidenkin periaatteessa tutkijoille tarkoitettujen tilaisuuksien ympärillä on faneja, joiden tarina on varmaan inhimillinen tragedia, mutta käytös yhtä kaikki erittäin kiusallista.

Ilarios raportoi muinaismuistoretkestä saaristoon: Ensimmäinen päivä. Sirkushuveja-blogissa Kansallismuseossa käynnistä raportti, jossa todettiin "Lisääkin käyntejä on tälle kesälle varmasti luvassa, sillä nähtävää ja koettavaa jäi vielä paljon näiden kahden käyntikerrankin jälkeen. "

Reijo Valta kertoi kivestä, jossa on vuosiluku. Aki Arponen selvitti von Heidemanien hautoja Asikkalassa.

INFIMlotta orientoitui arkistotyön harjoittelupaikkaan. Käsitöitä harrastava historianopiskelija raportoi:

Ensi viikolla aloitan harjoittelun. Olen koko huhti- ja toukokuun tehnyt viimeisiä tenttejä ja ollut arkistossa keräämässä gradumateriaalia. Sen urakan sain valmiiksi tiistaina, yksi tentti jäi vielä kesäkuulle kun sain hylätyn (aiheena rahatalous, siis ihan ymmärrettävää!). Tänään tajusin, että gradumateriaalin järjestely voi mennä varsinaiseksi välineurheiluksi, Akateemisella oli kivoja lappuja, joilla saa näppärästi "värikoodattua aineiston".

Jori luki Markus Hotakaisen kirjan Alavilla mailla hallanvaara ja pettyi aivan niin kuin muutkin sitä kommentoineet. Kirjavinkeissä Hannu esitteli Vesa Sirénin kirjan Aina poltti sikaria.

Suomen pyhäkoulujen isä

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Aaron Kustaa Borg. Hänen kuvansa ja muistokirjoituksensa julkaistiin Kyläkirjaston Kuvalehden numerossa 1.11.1883.
Borg oli, kuten kuvasta näkyy, pappismies. Kelpaa esimerkiksi nopeasta opiskelusta ja siirtymisestä työelämään: ylioppilas 15-vuotiaana, filosofian maisteri 21-vuotiaana ja professori 30-vuotiaana. Koska professorin palkassa ei ollut kehumista, hän siirtyi 1845 Limingan kirkkoherraksi. Vuodesta 1857 hän oli Kuopion kirkkoherra.
Muistokirjoitus tietenkin todistaa Bergin erinomaista ahkeruutta ja etevyyttä. "Borg olikin harvinaisesti uuttera mies. Jo kello 4:ltä, 5:ltä aamuisin nähtiin hän istuvan kirjotuspöytänsä ääressä lukien, miettien tahi kirjottaen."
Yksi Borgin aate, jolla oli laajaa käytännön merkitystä oli pyhäkoulut, joista muistokirjoituksessa todetaan

Sunnuntaikoulu oli saanut alkunsa Englannissa. Sen tarkoitus on kahtalainen: 1:ksi — ja se on pää-asia — olla lasten jumalanupalveluksena, ja 2:ksi kartuttaa lasten kristillistä tietoa. Borg rupesi uutterasti työskentelemään sunnuntaikoulujen eduksi
Suomessa. Sunnuntaikoulut olivat hänen lempiaatteitaan, sen todistavat kirjat, jotka hän sunnuntai-koulujen käytettäväksi ulos-antoi, ja into, jolla hän viimeiseen saakka puuhaili näiden koulujen edistymisen eteen.

Juhannuspäivänä 1865 oli tilanne Borgin vaikutuspiirissä jo niin vakiintunut, että lahjoitettiin raamatut

yhden talolliselle Petter Korhoselle Rytkyn kylästä, joka enemmän kuin 10 vuotta on ollut väsymättömänä pyhäkouluopettajana, ja toisen torppari Petter Pirskaselle Ritoniemen kylästä, joka niinikään on hyvällä menestyksellä ja hartaudella pyhäkoulua pitänyt useampia vuosia. (Tapio 1.7.1865)

Muiden paikkojen pyhäkoulutilanteesta voi löytää tietoja Kansalliskirjaston digitoimasta Pyhäkoululehdestä. Ainakin Kokemäen osalta tärppäsi.