Kokemäeltä Amerikkaan, osa 42

Krootilan Laurin Pinomäen torpassa kasvoi poika Anton Nikolai (s. 17.1.1886 Kokemäki). Hän oli 36-vuotias saapuessan Olga-vaimonsa kanssa Minnesotan Noyesin satamaan kesäkuussa 1924. He olivat tulossa Kanadan Saskatchewanista, jonne jäi Antonin eno tai setä. Olga tuli Yhdysvaltoihin ensimmäistä kertaa, Anton oli asunut Minnesotassa vuodet 1910-1917. Yhdysvaltojen puolella heitä odotti nyt Antonin sisko Helen Tuomi Minnesotan Minneapoliksessa.

Vuonna 1930 Anton ja Olga asuivat Minneapoliksessa. Perheessä oli 21-vuotias tyär Nina, 20-vuotias poika Leo ja 5-vuotias Robert Elmer.

Anton kuoli Minnesotassa 8.9.1961 ja Olga 27.7.1971. Robert Elmer kuoli Kaliforniassa 5.11.1992. Hänen isoveljensä Leo Albert avioitui ainakin kahdesti ja hänen lapsiaan ja lapsenlapsiaan on elossa.

Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 553
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Minneapolis, Hennepin, Minnesota; Roll 1092; Page: 12A; Enumeration District: 64; Image: 321.0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. California Death Index, 1940-1997 (Place: San Mateo; Date: 5 Nov 1992; Social Security: 473284041.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 473-28-4041;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951)

Kanatarina

Olen poiminut kuvan talteen jostain gutenberg.org-palveluun digitoidusta kirjasta, mutta unohtanut mistä...

Muuan Herra palasi kesä-iltana maalta kaupunkiin, vaunusaan, Frouvansa ja tyttärensä kansa. Frouva oli maalla ostanut kaksi kanaa, ja ne olivat myös vaunusa. Vaunun tultua tulli-portille kysyi syökäri, joka tunsi herran: "Eihän teillä ole mitään tullattavata?" - "Ei muuta kuin kaksi kanaa," vastasi herra. - Syökäri, joka ei nähnyt heijän ostetuita kanojansa, luuli herran piloillaan kuttuvan Frouva ja Mamsellia kanoiksi, ja sanoi nauru-suin: "Menkää Jumalan nimeen! semmoisista kanoista ei makseta tullia."

Juttu julkaistu Oulun Wiikko-Sanomissa 27.7.1833.

Musiikin lomassa haastatteluja ja valokuvia

Onko "ihanampaa" kuin se, että potentiaalisista lähteistä tullaan kertomaan kirjan ilmestymisen jälkeen? Kyseinen henkilö oli jopa Tavarantasaajien käsikirjoituksen esilukija ... Mutta uusi tai unohtunut arkisto oli kyseessä, joten kerrotaan perustiedot tiedonantajan sanoin:

Kyseessä on Tampereen yliopiston musiikintutkimuksen laitoksella oleva äänitearkisto. Siinä on tuhansia haastattelunauhoja, joista pääosa on tehty 1960- ja 1970-luvulla. Siis haastatelluista vanhimmat lienevät tuollaisia 1880-luvulla syntyneitä. Näistä nauhoista tehtiin heti verekseltään "sisällysluettelot" eli kirjattiin pääosin mitä nauhan sisältö on.

Sisällysluettelot ovat verkossa. Niitä pääsee selaamaan kun on täyttänyt sitoumuslomakkeen musiikintutkimuslaitoksen sivuilla tai paikan päällä Tampereella ja saanut tarvittavan salasanan.

Nauhoja on tosiaan tuhansia. Niitä varten tehtiin tällaisia keruumatkoja kesäisin ja valittiin niitä varten eri kohteita. ... Nauhat on sitten tietysti kuunneltavissa vain täällä Tampereella. Tosin jos uskaltaa pelkän sisällysluettelon avulla tilata, niin saa ostaa nauhoitetun cd:nkin haluamistaan haastatteluista.

Itse en lähtenyt arkistoa tässä välissä haravoimaan, mutta sain perusteellisen ohjeistuksen loppukaneetiksi vielä tietää, että haussa pitää joko käyttää eri taivutusmuotoja tai keksiä mikä on katkaisumerkki tai -tapa.

Ihan itse bongasin sivun alakulmasta valokuva-arkiston. Kivasti paikkakunnittain järjestettynä esimerkkejä sisällöstä. Mutta ei (sentään) mitään tietoja kuvien sisällöistä tai itse kuvia... Pahus, taas purnasin turhaan. Kuvan tiedot saa esiin klikkaamalla. (Helpommin etsi-toiminnolla kuin hakemistosta.) Ja heti ensimmäinen olisi ollut Kokemäen Pyhänkorvan torpan mallassauna. Kartanon peltoaukeastakin olisi ollut komea kuva. Sekin kirja tuli jo tehtyä. Vali, vali.

Kansalliskirjastossa käynnistä

En tiedä voiko eilistä tekstiä varsinaisesti kutsua Kansalliskirjaston promoamiseksi, mutta siltä varalta, että jollakin elää vielä usko, etteivät siellä tavalliset elävät ihmiset käy, niin muutama blogeista löytynyt käyntikokemus innoitukseksi:

Saara tosin ei päässyt oikeasta ovesta sisään:

Keräsin vielä rohkeutta erään kellertävän, pylväikköisen kupolirakennuksen vierellä, mutta en uskaltanut ylittää tietä, sillä rakennus oli siihen kuvakulmaan nähden minkä minä olen nähnyt mahdottomassa paikassa ja sen oven edessä oli niitä parrakkaita miehiä tupakoimassa, enkä minä kehdannut mennä lukemaan, sanottiinko siinä pienen pienessä kyltissä Kansalliskirjasto. Rakennus näytti jopa sopivan kokoiselta Kansalliskirjastoksi, mutta omasta mielestäni en ole muka koskaan kuvista huomannut kupolia sen katolla ja sitä paitsi minusta se ovi oli ihan liian pieni Kansalliskirjaston oveksi.

Matleena Ojapalo kuvaa sisäänkäyntiä:

Kirjaston mahdin vierailija aistii jo astuessaan sisään jykevien pilarien koristamasta sisäänkäynnistä. Kirjastoon saavuttaessa vierailijan on jätettävä päällystakit sisääntuloaulan naulakkoon ja laukut lukollisiin lokeroihin. Kirjaston kansallisaarteita vaalitaan tarkasti.

Amu pääsi sisälle:

Se on vanha, suuri ja arvokas. Heti päästyäni sitä ympäröivien kiviseinien sisäpuolelle aloin tuntea jonkinlaista hartautta. Yhtäkkiä tuntui kuin olisin ollut jossain menneessä ajassa ja paikassa, enkä lainkaan 2000-luvun Helsingissä. Jos olisin sellainen opiskelija, joka lukee tenttiin kirjastossa, valitsisin ehdottomasti Kansalliskirjaston ajattoman, ylvään hiljaisuuden. Lukemiseen voisi siellä hakea lisää motivaatiota kuvittelemalla olevansa joku historian merkkihenkilö, joka valmistautuu suuriin tieteellisiin tai poliittisiin koitoksiin käyttämällä kaiken aikansa hankkimalla pohjatietoja.

Eija Mäkisen ajatukset lähtivät liikkeelle:

Kirjastoon ei saa viedä laukkuja, vaan tavarat laitetaan eteisessä ostoskoreihin. Minusta on ollut nastaa katsella, kun tietoa etsivät ihmiset kuljeksivat koreineen hyllyltä toiselle, ja huvittaa itseäni ajatuksella tiedon “shoppailijoista”: “Minulle annos lääketieteen historiaa vuosilta 1825–50, kiitos.” “Mistä osastolta löytäisin rokokooajan säveltäjät?” “Saisinko perehtyä lähemmin Skandinavian 1600-luvun kuningaskuntiin ja provinsseihin?” Mikä parasta, tässä “tavaratalossa” palvelu toimii. Mistähän muuten johtuu, että juuri kirjastoissa työskentelee niin paljon ystävällisiä ihmisiä?

Oikea paikka

Muutama viikko sitten istuin Kansallisarkiston päivystyssalissa ja kuuntelin sivusta asiakkaan ja päivystäjän vuorovaikutusta. Asiakas tiedusteli muutamia kirjoja ja päivystäjä selitti, ettei heidän kirjastossaan ollut niitä kaikkia. Että parempi paikka olisi SSS:n kirjasto tai Kansalliskirjasto. Mutta tämä ohjeistus ei kelvannut, sillä "SSS:n kirjasto on niin hankalasti auki". Minkä asiakas toisti vielä varmuuden vuoksi toiseen kertaan.

Ihailin päivystäjän rauhallisuutta, mutta tunsin oman verenpaineeni nousevan. (Turhaan, mutta se on toinen juttu.) Korttelin päässä oli KANSALLISKIRJASTO, jossa on teoriassa kaikki Suomessa painetut julkaisut. Ja on paremmat aukioloajat kuin Kansallisarkistossa ja tiskin takana ihmisiä, joiden ammattitaito on painetun materiaalin paikantamisessa. (Kansallisarkiston päivystäjät ovat ammattilaisia arkistomateriaalien paikantamisessa.)

Mutta on helpompaa pysyä tutussa paikassa, käyttää tuttuja hakuja, kysyä tutuilta ihmisiltä... Mutta kun tutkimuksen kohde tai materiaali muuttuu kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään, onko parasta jatkaa tutulla tavalla vai ehkä opetella jotain uutta, jopa uudessa paikassa.

(SSS:n kirjaston aukioloissa on hankalinta muistaa oikeat päivät. Mutta se on joinakin päivinä auki yhtä pitkään illalla kuin Kansallisarkisto. Ja ei-kesä-kuukausina auki ensimmäisenä lauantaina, mitä luksusta ei ole Kansallisarkistossa minään lauantaina.)

Kyläsaarella

Luin Raisa Maria Toivon väitöskirjaa Witchcraft and Gender in Early Modern Society (2008) pitkät pätkät ennenkuin aloin ihmetellä missä kylässä henkilöt oikein asuivat. Jostain syystä minulla on kautta aikojen (siis sukututkimusharrastusvuosien, ei lapsuudesta saakka) ollut vaikeuksia muistaa, että Porin Inderöö on suomeksi Kokemäensaari. Ja nyt Toivon tekstissä sitten Kyläsaari...

Jalmari Jaakkolan artikkelissa Ulvilan asutuksen, seurakunnan ja kaupungin synnystä. (Satakunta - kotiseutututkimuksia 6. 1926) todetaan

... Kummatkin nimet samoinkuin Kokemsaaressa tunnettu Kyläsaari-nimitys ynnä lähinnä tämän ruotsalainen vastine Inderö ja viimemainitun vastakohtaisnimi Yyteri (ruots. Ytterö)...

Kyläsaaren Kiinteistönomistajat ry:n lehdessä Kyläsaari 1999 kirjoitetaan:

Kun nykyinen Kyläsaari vuonna 1418 mainitaan asiakirjoissa ensimmäistä kertaa, sen nimenä on Kumoboö eli siis 'kokemäkiläisten saari', nimi on suomalaisessa asussa myöhemmin Kokemäensaari tai myös Kokemsaari. ... Nykyään käytössä oleva Kyläsaari nimi viittaa jo vakituisesti asuttuun saareen - "kylä" nimittäin tarkoittanut myös asumusta ja taloa. Alueen nimistä se on myöhäisin.

Eli samalla saarella ollaan. Toivo kirjoittaa enimmäkseen Tommilan talon asioista 1600-luvun lopulla, mutta kylän kielisuhteita käsitellessään (s. 65-66) mainitsee, että yhden Kyläsaaren kylän rustholleista osti vuonna 1691 Kristiinankaupungin pormestari Elias Gavelius ja tämä myi sen eteenpäin korpraali Johan Spoofille vuonna 1695. Hänen omistuskaudellaan tilaa viljeli lampuoti, joskin Spoofin sisaren lapsi merkittiin syntyneeksi siellä 1689. Eli Toivolle on selvää lähteistään, että 22.11.1689 kastetun Andreaksen, jonka isä on Sigfrid Jacobsson, äiti on Spoofin sisko. (Porin kastetut, Hiski)

Yo-matrikkelissa esitetyn oikeuspöytäkirjan lainauksen perusteella Gavelius oli vuonna 1691 hankkinut kaksi rusthollia Kylä/Kokemäensaaresta Johan Adlerströmiltä, jonka äidin Porin pormestarin lesken Elisabeth Johansdotterin Toivo mainitsee kylän yhden ratsutilan omistajana (s. 89-90). (Elisabethista kirjoitin jo aikaisemmin.)

Maanmittari Olof Mört, jonka kädenjälki on Satakunnan tutkijoille kartoista tuttua, osti Juha Eeronpoika Prakarin tilan Kyläsaaresta vuonna 1695. Mörtin aikana tilasta tuli rustholli ja SAY:n merkintöjen mukaan hän asui siellä itse. Inderöö eli Kylä/Kokemäensaari on merkitty syntymäpaikaksi hänen lapsilleen Petrus s. 21.1.1698 ja Esther s. 17.1.1700 (kummina "Corporal Spoff"). Aikaisemmin Mört oli asunut Ahlaisissa, jossa syntyi tytär Elisabeth vuonna 1687 (Porin kastetut, Hiski).

Langströmin Genos-artikkelista selviää, että Olof Mört haudattiin Porissa 2.9.1703 ja hänen leskensä Elisabet Enholm meni tämän jälkeen naimisiin maanmittari Jonas Östringin kanssa. Pariskunta asui Prakarin tilalla, jota alettiin kutsua Lantmeetariksi. Isonvihan jälkeen tila siirtyi Olofin Ester-tyttärelle, jonka aviomies Jaakko Erkinpoika, joka käytti sekä Mört- että Östring-nimeä.

Kastettujen listasta löytyy isänä syyskuussa 1771 Petter Jacobsson Mört sekä elokuussa 1774 ja maaliskussa 1781 rusthollari Jacob Jacobsson Mört. Ja vielä elokuussa 1820 rusthollari Gustaf Mört. (Porin kastetut, Hiski).

Piirroksia Heinolasta

Yllä ote Heinolan asemakaavasta, yläkulmansa mukaan vuodelta vuodelta 1838, mutta digitaaliarkistossa IK Heinolan kaupungin pääasemakaava. Tykistöalueen suunnitelma. 1855-1855 (1). Polulta VeSA linnoitus- ja rakennuspiirustukset >VeSA Heinolan linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto > VeSA Heinolan linnoitus- ja rakennuspiirustukset löytyy myös hirsisen tykistömakasiinin piirrustukset, vahtituvan piirrustus, suunniteltu aita ja puisen käymälän piirrustus. Asemakaavasta ehkä eniten iloa, varsinkin jos pystyy paikallistuntemuksella arvioimaan onko se suunnitelma vai myös jonkun ajan toteumaa kuvaava.

Vastaavia uutuuksia myös Loviisasta, Haminasat, Mikkelistä, Lappeenrannasta, Kyminlinnasta, Hämeenlinnasta, Helsingistä ja Hankoniemestä.

Sukuhutkintaa perheestä Kuhlberg

Pian en kehtaa kritisoida kenenkään sukututkimusten lähteiden ja metodien laatua, kun kerran itse laitan näitä Hiski+internet-hutkimuksiani tänne esille... Älkää tehkö niinkuin minä, vaan paremmin!

(Tällaisessakin tekemisessä oppii tai löytää uusia asioita. Joku on askarrellut Helsingin vanhan hautausmaan hautaukset amerikkalaiseen Find A Grave -sivustoon. Ja Hämeenlinnan vanhan hautausmaan myös. Ja Rengon. Ja Vanajan hautausmaalta yli 2000 vainajan tiedot. Ja Ahvenistolta yli 9000.)

Tuttu kyseli eilen Helsingin Kuhlberg-suvun tuntijoita (vielä ehtii ilmoittautua!). Kysyjän projekteista jotain muistavana arvasin, että kyse oli pariskunnan Johan Kuhlberg & Hedvig Ulrica Weckström jälkeläisistä. Pariskunnan kuolinpäivissä ei ole mitään epäselvää, mutta kuvitukseksi kuolinuutisensa kuitenkin:

Inrikes tidningar 1.2.1790

Inrikes tidningar 17.2.1807


Hiski laulamaan ja löytyy Helsingissä syntyneet lapset: Johannes s. 26.4.1766, Christian s. 18.8.1767, Ulrica Lovisa s. 13.5.1770 ja Hedvig Sophia s. 15.10.1778. Viimeksi mainittua ei näy rippikirjassa 1785, mutta mainitaan sanomalehdissä vielä 1854 (Finlands Allmänna Tidning 11.10.1854) ja oli saanut täysipäisen oikeudet (myndig förklarad) jo paljon aiemmin (mm. Helsingfors Tidningar 2.2.1839).

Kristian on yo-matrikkelissa ja vaikuttanut Turun suunnalla, mutta kuoli Tuomarinkylän kartanossa (Finlands Allmänna Tidning 10.5.1820). Jälkeen jäi enemmän kuin yksi tytär (Finlands Allmänna Tidning 11.11.1828). Näistä Sophia Charlotta kuoli naimattomana Hauholla 11.4.1848 ( Finlands Allmänna Tidning no 140 20.6.1848). Siskonsa Gustava Ulrica oli naimisissa Karl Elias Alopaeuksen kanssa.

Ulrica Lovisa meni naimisiin lääkärin kanssa. Lovisa Ulrican kuollessa jäi suremaan 7 lasta ja 3 lastenlasta ( Finlands Allmänna Tidning 9.9.1826). Hänen ja miehensä hautakivi on Helsingin vanhalla hautausmaalla ja samaan kiveen merkitty myös Kristian-veljen tiedot.

Johanneksen epäilen olevan "capt: Joh: Kulberg" ja "capt:v: Arm: fl: Joh: Kuhlberg", joka Gustava Magdalena Heidenstrauchin avustuksella sai Helsingissä lapset Johan Petter s. 13.9.1800 ja Gustava Ulrica s. 20.8.1801. (Perhe Helsingin rippikirjassa 1806-1816.) "Majoren, gift Johan Kuhlberg" kuoli Helsingissä 31.5.1809 (kuolinilmoitus Åbo Tidning 10.06.1809) ja "Afl: Major Kuhlbergs ea: Gustafva Magdalena Heidentrauch" 21.4.1838. SukuForumin keskustelun mukaan "Haminasta Helsinkiin muuttaneen Petter Heidenstrauchin tytär". Gustava Magdalenan kuolinilmoituksessa surijoina 1 lapsi ja 5 lastenlasta (Finlands Allmänna Tidning 7.5.1838).

Johanille sopiva nimitysuutinen julkaistu Posttidningarissa 9.4.1808.

Gustava-tyttären avioliitto lapsineen löytyy Lauri Kiviniemen tauluista. Hän oli elossa äitinsä kuollessa eli sisarukset kuolleet tätä ennen. Mutta Johan Petter ehkä kuitenkin ehtinyt seurata isänsä jälkiä Ruotsin armeijaan ja on sama kuin Post- och inrikes tidningarin nimitysuutisessa 2.12.1826?

Syntymävuosien arviointi

1600-luvun ihmisistä kirjoittaessa vuosiluvut ovat usein vähissä, jopa pappien parissa. Mutta mielestäni on hyödyllistä yrittää arvioida ihmisten ikätietoja niin paljon kuin voi. (Mutta arvioita kirjatessa pitää myös muistaa merkitä, millä päättelyllä on niihin päätynyt.)

Käyttämästäni "tekniikasta" esimerkkinä Kiikalan kirkkoherra Lauritsa Sareniuksen tytär Anna. Ylioppilasmatrikkelista löytyvien tietojen perusteella hän avioitui vuoden 1659 paikkeilla. Avioliiton lapsista Daniel oli Turun katedraalikoulun oppilas 2.5.1676, ylioppilas 1681/82 ja toimi pappina jo 1685. Zachris oli Turun katedraalikoulun oppilas 6.3.1686, ylioppilas 1694 ja vihitty papiksi 26.7.1696. Kolmas poika Samuel vihittiin pappiksi 25.11.1704, vain vuosi Akatemiaan kirjauksen jälkeen. Ensimmäisen aviomiehen kuoleman jälkeen Anna avioitui uudelleen vuonna 1690, mutta tästä avioliittosta ei ole lapsia.

Eli mitä voidaan näiden tietojen perusteella sanoa poikien ja heidän äitinsä syntymävuosista? Pojat ovat saaneet pappisvihkimyksen suhteellisen nopeasti yliopisto-opintojen aloittamisen jälkeen eli ovat todennäköisesti varsin nuoria. Konservatiivisella haarukalla 20-30 vuotta syntymävuodet olisivat Daniel s. ~1655-1665, Zachris s. ~1666-1676 ja Samuel s. ~1674-1684.

Daniel ei ole saanut nimeään kummaltakaan isoisältään, mutta on selvästi kolmikon vanhin. Hän ei kuitenkaan ole voinut (konventionaalisesti tarkastellen) syntyä ennen vanhempiensa avioliittoa eli syntymävuodet voi tarkentaa muotoon ~1660-1665, mikä tarkoittaisi katedraalikoulun aloittamista 11-16-vuotiaana. Nuorempi aloitusikä eli syntyminen lähempänä vuotta 1665 vaikuttaa todennäköisemmältä ja jättäisi muutaman vuoden, joiden aikana Anna on voinut saada isoisien mukaan nimetyt pojat. (Tätä konventiota ei tietenkään aina noudatettu.)

Zachriksen syntymävuosiarvio jättää katedraalikoulun aloittamishaarukaksi 10-20 vuotta. Jos tämä kavennetaan 10-15 -ikävuoteen, syntymävuosiksi on tarjolla 1671-1676.

Annan ikä avioliittoa solmittaessa 1659 voisi olla haarukassa 16-25 -vuotias, mikä tekisi hänestä vuonna 1684 41-50 -vuotiaan. Eli Samuel on voinut syntyä vielä 1684. Ja jos Turun Akatemian aloittamisen iät rajoitetaan 19-29 haarukasta 19-24 välille, todennäköisiltä syntymävuosilta näyttävät 1679-1684 ja mahdollista on myös syntyminen muutamaa vuotta myöhemmin. Mikä tarkoittaisi, että Anna-äiti olisi yli 40-vuotias. Mutta tämä ei tietenkään ole mahdottomuus.

Todennäköisempää kuitenkin on, että Anna on ollut 1680-luvun puolivälissä lähempänä 40 vuotta kuin 50 vuotta. Eli avioliittoa solmittaessa paremminkin alle 20-vuotias kuin yli. Ja kuollessaan (hautaus Suomusjärvellä 1726, ei ikätietoa) lähempänä 83 vuotta kuin 92 vuotta.

(SukuForumilla tuoretta keskustelua papiksi vihkimisen realistisesta alaikärajasta.)

Mechelin kunniaan

Perjantaisessa Vihreässä langassa julkaistiin Kimmo Erikssonin mielipidekirjoitus otsikolla "Onneksi meillä oli Mechelin eikä Gandhi". Kuun alussa lehdessä oli hehkutettu Mahatma Gandhia, jonka vähemmän pyhimysmäisistä puolista minäkin olen vihdoin kuullut. Leo Mechelinistäkin (1839-1914) saattaa jollain olla vähemmän positivinen kuva, mutta Erikssonin mukaan:

"Tämä pasifisti johti suomalaisten passiivista vastarintaa sortovaltaa vastaan 1899-1905, kannatti edistystä, tiedettä, koulutusta, yksilönvapautta, vapaata markkinataloutta sekä naisten, köyhien ja vähemmistöjen oikeuksia." ... "Mechelin perusti osakeyhtiö Nokian, Liberaalisen puolueen, Rauhanyhdistyksen ja monia muita järjestöjä." ... "Vielä vanhuksenakin vuonna 1912 Mechelinistä tuli Geneven rauhankongressin varapuheenjohtaja."

Linkkiretki Helsinkiin

Tämän vuosisadan alulla oli maalaisilla Helsingissä haluttu majapaikka saksalaisen kauppiaan Heidenstrauchin luona. Kaukaiset ylimaalaiset melkein aina ajoivat hänen luoksensa ja toivat eväiksi "Pitkä-Heikille" leipäkakun ja vasikankinkun. Tällä kauppiaalla, joka harjoitti laivaliikettä, oli tuvassansa pari merimiestä, jotka keittivät talonpojille laivamiesten tavalla puuroa ja hernerokkaa. Pitkä-Heikin kyllä sanottiin käyttävän toista vaakaa ja puntaria ostaessa, toista myödessä, ja talonpojat kynsivät korviensa taustaa, arvellen että kyllä heillä olisi pitänyt olla niin ja niin paljon, mutta tyyntyivät kun heitä kutsuttiin tupaan aterioimaan.

Kirjoituksesta Härkämies kaupunkimatkalla ennen aikaan (H. A. Reinholmin mukaan), julkaistu Uusi Suometar 15.1. & 16.1.1896

Helsinkiin päätyi Hämeen Koskella syntynyt Aatu Koskelainen, jonka omaelämänkerran voi lukea SKS:n sivuilta. Hän tiedotti vaimonsa kanssa Yrjöksi aikanaan kastetun pojan syntymästä hauskalla (?) ilmoituksella Uudessa Suomettaressa 25.4.1885:

Klaus Borgelinin omaelämäkerta julkaistiin Helsingfors Dagbladissa 22.02. & 24.02. & 25.2. & 26.2. & 27.3. & 1.3. & 5.3. & 6.3.1862, mutta en ole varma onko se fiktiota vai faktaa. Väittää syntyneensä kirkonvähtärin pojaksi Porvoossa ja päätynyt Helsinkiin.

Kaupunginmuseon verkkonäyttelyissä löytyy erilaisia näkymiä Helsingin historiaan

Marko Leppänen kirjoitti Vartiosaaresta viime lokakuussa. Kaupunginosat.net-sivustolta löytyi lisätietoa ja virtuaalinen luontopolku, jossa kerrotaan myös saaren historiasta.

Verkkosivuja Kuusiluodon historiasta.

Punavuorelaisen Vihtilän talon historiaa, vasemmalla linkki muistelmiin.

Ruotsin suurlähetystöstä juttu Nordisk havsutsikt från Gruts ambassad

Petrus Nordmann: Bidrag till Helsingfors stads historia (1905)

Matti La Mela: Suklaan suojassa, tilinteossa tekstiilitehtaalla: tutkimus Helsingin ja Lyonin venäläisistä yhteisöistä 1920-luvulla

Sinikka Selin: Häiritsevän erilaiset : Työnvieroksunta Helsingissä 1946 - 1948

Mikaela Louhija: T-muotoinen laituri Helsingin Pohjoissatamassa. Rakentaminen ja otannallista käyttöä vuosien 1890 ja 1910 välillä

Juhani Vakkuri: Parkkilaiva Helsingfors. Merimiehet oman turvansa ja etujensa puolustajina 1890-luvun helsinkiläisellä purjekauppalaivalla

Tulivuorista ja nälkävuosista

Sunnuntain Hesarissa todettiin:

"Islannin rajuin oli purkaus Lakin laavavyöry vuonna 1783. Noin neljännes silloisesta 50 000 hengen väestöstä kuoli. Laava ja myrkkysavut tappoivat yli puolet Islannin karjasta, mikä johi nälänhätään. ... [Myrkylliset kaasut] levisivät myös Eurooppaan tuulten mukana. Mystisenä pidetty myrkkysumu tappoi ihmisiä ympäri Eurooppaa. Lakin syytämät kaasupilvet väistyivät Euroopassa vasta kuukausien kuluttua ja tuhka viilensi säätä."

Tuhkan viilentävä vaikutus koettiin Euroopassa myös vuonna 1816, josta englanniksi käytetään nimeä "year without a summer" eli vuosi ilman kesää. Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Euroopassa koettiin epätavallisen kylmä kesä, joka johti vakaviin satomenetyksiin. Ilmiön syyksi on yleisesti hyväksytty edellisen vuoden puolella tapahtunut Tamboran purkaus, joka oli suurin viimeisen 1600 vuoden aikana tapahtunut (Lähde: Wikipedia)

Olen nähnyt maininnan vuodesta englanninkielisessä ilmastokirjallisuudessa, mutta en muista mitään toteamusta Ruotsin tai Suomen historian kuvauksista. Nyt kun ruotsalaisia sanomalehtiä on digitoituna, niin olisi mahdollisuudet lähteä metsästämään jälkiä.

Nälkävuosia on täällä ollut säännöllisen epätasaisesti, yksittäinen unohtuu nopeasti. Käynnissä oleva kirjaprojekti toi eteeni ensimmäisen kerran vuoden 1601, joka oli saman vuosisadan lopun katovuosia vastaava katastrofi. Mutta vasta kun minulla oli kuvattavanani vuonna 1601 elänyt maanviljelijä, asialla oli minulle merkitystä...

Nälkävuosista puheenollen:

Santeri Alkio: Murtavia voimia. Kuvauksia katovuoden 1867 ajoilta
Carolus Nicolaus von Hellens: Om finska allmogens nödbröd (1782)
Mauri Leinonen: Kun kesän leipä oli toisen aitassa - elämää Kiuruvedellä suurina hallavuosina 1866-1868

Ja ilmastosta:

Jari Holopainen: Reconstructions of past climates from documentary and natural sources in Finland since the 18th century
Mauri Timonen: Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina
Samuli Helama: Hydrologisia aikasarjoja puiden vuosilustoista
(Lustotutkimuksen kuulumiset)

Ja kun Islanti tuli mainittua, kuva Reykjavikista, julkaistu Helsingin Wiikko-Sanomissa 12.10.1883

Kerättyä

Tuure on kirjoittanut vanhan talon löydöistä ja kävi Kansallismuseossa:

Olin varmaankin ainoa henkilö koko museossa, hassua. Haarniskat Asehuoneessa joskin tarkkailivat minua välillä turhankin pelottavasti, siksi hiippailin melko nopeaa tahtia historiallisen kokoelman lävitse. Mielenkiintoisia olivat minusta Aarrekammioiden hopea- raha- ja kunniamerkkikokoelmat. Niissä en muista käyneeni.

Myös valtaistuinsali oli jännittävä. Sitä en lainkaan muistanut. Suomen suuriruhtinaan valtaistuin ja baldakiini, siinäpä jotain historiallista. Että kansallismuseo onkin hieno rakennus! Se henkii jotain suomalaista, kulttuuria, sitä että Suomi on kuitenkin Suomi, ja että Suomessakin on historiaa.

Thilda on tarttunut sukututkimukseen uudestaan todeten muun muassa:

Suhtaudun todella epäillen niihin jotka sanovat että "juu on meidänkin suku tutkittu kokonaan, eikä siellä ollut kuin jotain torppareita, ei mitään kiinnostavaa." Kyseessä on ensinnäkin takuuvarmasti patrilineaarinen tutkimus (jossa tutkitaan vain mieslinja; isän isän isän isä jne), joka on muuten käsittämätön tapa tutkia ESI-VANHEMMAT! Setäni sanoo mielestäni tähän hyvin; isäthän ei oo KOSKAAN 100% varmoja näissä puissa, mutta ÄIDIT on! ;) Joten sellainen sukupuu on tutkittu nopeasti "kokonaan". Ihan kuin sukuun ei kuuluisi äiti tai yhtä hyvin isän äidin isä! Olen jopa kuullut jonkun sanovan hyvin väheksyvällä äänellä että "Pikkuserkut-mitä ne nyt muka on? Eihän ne ole edes sukua!" Hoh hoi.

Skrubu.net blogista opin, että poplaulussakin voi olla historiaa.

Jenni kävi Turun biologisessa museossa.

Tuomo Hämäläinen on kirjoittanut siitä miten tiedämme miekkalusta sen mitä tiedämme.

Siiri kirjoitti suvun perinnöstä ja vanhoista aarteista.

Simo Tuomolan blogi Punainen Turku on ainakin viime aikoina käsitellyt historiallisia aiheita.

Pari vuotta myöhässä löytyi Päivä Tampereella 1918, jossa on julkaistu muistoja sisällissodan ajoilta.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Kaksi näkökulmaa Suomeen 1899, kuvituksena julkaisussa Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi.