Kokemäeltä Amerikkaan, osa 115

Työmies Frans Nestor Koivusen poika Frans Nikolai (s. 19.12.1897 Kokemäki) otti passin 1.12.1914 ja saapui New Yorkin satamaan Kööpenhaminasta laivalla United States 26.12.1914. Kuuden vuoden jälkeen hän palasi Kokemäelle vuonna 1921.

Pikkusiskonsa Bertta Katri Koivunen (s. 27.2.1902 Kokemäki) otti passin 10.4.1923 ja saapui New Yorkin satamaan 6.7.1923 Southampton Mauretania-laivalla. Hänen kohteenaan oli Washingtonin Aberdeen, jossa odotti sisko Mary Koski. Ilmeisesti 23.5.1895 syntynyt Maria Lyydia. Syntymäpäivä täsmää Mary L Koskeen, joka kuoli Washingtonin osavaltiossa 3.3.1978.

Näiden kolmen sisaruksen lisäksi Kokemäeltä lähti Amerikkaan Lempi Pauliina Koivunen (s. 26.11.1897 Kokemäki), joka otti passin 22.2.1921 ja tuli New Yorkin satamaan 29.6.1921 Kristianiasta laivalla Stavangerfjord. Michiganin Ironwoodissa häntä odotti serkku "Victorie V. Korpola".

Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 717
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 531-28-8415;Issue State: Washington;Issue Date: Before 1951.)

Lehtileikkeitä

Lokakuun Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli laaja haastattelu Pirkka-Pekka Peteliuksesta. Olen yhdistänyt hänet luontotietoon, mutta näköjään hänellä on kiinnostusta historiaan. Toiverooliksi hän nimittäin ilmoitti Carl Olof Cronstedtin selostaen

"Sen pitäisi lähteä Kustaa III:n hallituksesta, jossa Cronstedt oli meriministeri. Sitten olisi Kustaa III kuolema ja se, kun hänen poikansa Kustaa IV Adolf astuu valtaan. Uudelle kuninkaalle ja Cronstedtille tulee kiista kolmesta mitättömästä asiasta, joista yksi on upseerien univormujen napit. Ja tämä ääliömäinen Kustaa IV Aadolf karkottaa niskoittelusta tämän Ruotsinsalmen taistelussa kunnostautuneen amiraalin, joka 1799 tuhosi koko Venäjän laivaston Kotkan edustalla. Mä haluan puhdistaa tämän jannun maineen!"

Äitini tilaamaa Hufvudstadsbladetia kierrätettiin kotiini luettavaksi pieni pino, josta irtosi monta leikettä. Pakinassa (30.9.2011 s. 24) Bengelsdorff aloittaa keski-ikäisestä herrasta, joka ilmoitti olevansa valmis oksentamaan nähdessään suomalaisten joukossa rauhallisesti liikkuvia huivipäisiä tyttöjä. Pakinoitsija olisi ollut kiinnostunut kuulemaan, minkälainen oksennus herralta pääsee Ruokolahden eukkoja esittävän Edelfeltin maalauksen edessä. Sen kansallisaarteen.

Näkemäni Svenskanin Auroran arvostelu oli myös julkaistu 30.9. Löytyy myös verkosta. On pidempi kuin blogitekstini kappaleet, mutta "mukavasti" samoilla linjoilla.

Anna -Lena Laurén oli haastatellut Oula Silvennoista, Hannu Rautkalliota ja Jörn Donneria. Juttunsa otsikko on "Nu vill Finland veta allt om sin historia" (3.10.2011 s. 14-15). Infolaatikon mukaan Silvennoinen on parhailllaan mukana neljävuotisessa tutkimushankkeessa "Cultures of Silence - the evolution of the Finnish version of Vergangenheitsbewältigung", josta tullee ulos lisää totuuksia kansalliskuvamme laajentamiseen.

Loppukevennykseksi leikepinosta löytyy Yhteishyvästä (10/11 s. 18-25) Jenny Belitz.Henrikssonin kirjoittama juttu 1950-lukua ihannoivasta ja uudelleen elävästä pariskunnasta, josta tavaroineen on saatu kauniita kuvia. Teksti ei kyseenalaista valintoja, jotka eivät ilmeisesti tavoittele ehjää kuvaa menneestä todellisuudesta.

"Pauligin peltiset kahvipurkit ja arabian elämää nähneet posliinitassit kuppeineen sekoittavat jenkkityyliin Suomi-nostalgiaa. Kaiken kruunaa jukeboksi."

"Vaikka kolmikko haikailee mennyttä, ei esimerkiksi kännykästä tai tietokoneesta luopuminen tuntuisi heistä hyvältä. Sodan jälkeisen Suomen pula-aikakaan ei innosta.
Onko se sitten niin, että vanhasta poimitaan vain parhaat palat?"

Syyskuun alkupuolelta

1.9.

• "digitoidut Päivälehdet luettavaan muotoon" - kyllä ne luettavia ovat, eikö tätä olisi voinut ilmaista järkevämmin?
• "Aineistoa ilmestyy sivulle sen mukaan, kun pelaajat saavat sanoja korjattua." Samat 1890-luvun lehdet jo Kansalliskirjaston sivuilla.
• Eikä mitenkään yllättävästi, HS-talkoot on oleellisesti sama kuin Kansalliskirjaston myyrä-peli. Mutta tässä palkinto tarjolla.
• Havannoin kaato/raesadetta ja yritän lukea Sivistyksen turhaa painolastia.
• Pahin sade loppui ja kirjan lukemisesta luovuttu. AJ Jacobs rocks verrattuna Lindgreniin, imho.
• Laura Honkasalon mukaan keskiajalta ei räsynukkelöytöjä, sillä kristinusko>kuvantekokielto.Hmm.
• Honkasalon Kotikutoista tuli luettua. Hyvä. Vuoden 43. luettu kirja, perustavoite 100 jäänee saavuttamatta.
• Minua kuvattiin julkisella verkkosivulla "kuin käveleväksi referenssikirjastoksi". Olen otettu.

2.9.

• Blogista hävisi yksi seuraaja ja pönttö päivä muuttui pöntömmäksi. Helpottaisiko jos siivoaisi jonkun viattoman omalta seurauslistalta?

3.9.

• Kansallisarkisto avaa ovensa tunnin päästä. Suihkuun ja vaatteet päälle.
• Suomen sukuhistoriallinen yhdistys hakee toiminnanjohtajaa. Pätevät valitsijat, toivottavasti löytyy hyviä hakijoita.

4.9.

• Bbc history mag podcast urakointi voiton puolella, jäljellä 14.

5.9.

• En pääse yli. Tyyppi kyselee 1400-luvun lopussa eläneen ruotsalaisen testamentin perään. As if.
• URLien lisäksi kandeisi ilmeisesti laittaa muistiin jotain lisätietoakin. Nimimerkillä "Sivua ei löydy, linkki talletettu keväällä 2009"
• Nymmää sain postia Suomen tietokirjailijoilta. Hyväksyttiin jäseneksi. Onks tää hianoo?

7.9.

• Rakkautta ja anarkiaa speksit valmiina lipunmyynnin alkua varten.
• R&A-ostokset Finnkinon sivuilla onnistuivat. UI hitusen outo, kun oli yhden lipun ostanut ei ollut selvää tietä takaisin. Ja kello tikitti..
• Huomasin täysin sattumalta, että Googlen Notebook on nyt lopullisella tappolistalla. 580 lappua jäljellä enkä niitä kääntele docseissa...
• Ihana ilta KA:ssa. Ei suurempia tuloksia mutta tuttuja moikattaviksi.

8.9

• En kirjoittanut tehokkaasti, mutta kuitenkin kirjoitin.
• Hinku Tukholmaan. Ilman hyvää syytä.

9.9.

• Onni on kun saa tutkimusprojektin kirjastolainat uusittua. Taas kerran.

10.9.

• Kirjoitettu yksi sivu. Päivää vielä jäljellä, mutta näyttää turhan kauniilta.

12.9.

• 30 cm pino cdromeja (ilman koteloita) käyty läpi ja Dan Carlin Hh-sarjasta jäi uupumaan 4 osaa. Rahalla sais.

Röttelökaupung(e)ista

Olin tiistaina kuuntelemassa ensimmäisen luennon Helsinki-seuran ja Helsingin seudun kesäyliopiston järjestämästä sarjasta Helsinki - kaupunki ennen keisaria. Puhujana oli Seppo Aalto, jonka olin jo tammikuussa kuullut puhuvan lyhyesti 1500-luvun Helsingistä "sotakaupunkina". Häntä oli tuolloin ilo kuunnella, joten pidempi versio kiinnosti. Yllätyksekseni en saanut siitä kuitenkaan kovin paljon lisää tietoa. Suomenlahden tilannetta käytiin nyt tarkemmin lävitse, mutta (kuten olen vuoden aikana opiskellut) 1500-luvun sota ja politiikka ei ole kovin helppoa seurattavaa.

Kuten Juha-Matti Granqvist ehti jo raportoida, Aalto aloitti todistelemalla, ettei Vanhankaupungin Helsinki ollut köyhä ja röttelöinen. Tällainen kuva siitä kuulemma olemassa.

Tjaa, sanon minä ja alan miettiä mielikuvia ja ankkurointia. Itselleni kuvaukset harmaista hirsimökeistä suomalaisissa kaupungeissa 1600-luvulla ovat niin tuttuja, että on vaikeuksia (kuten keväällä Turussa) omaksua tietoa 1500-luvun kivirakenteista kaduilla ja rakennuksissa. Jollain toisella taas 1500-luku yhdistyy mielessä keskiaikaan ja kuva eurooppalaisista keskiajan kaupungeista nousee mieleen. Tätä pitää sitten Suomen osalta säätää yksinkertaisemmaksi ja hyvinkin toimeentuleva puukaupunki saattaa vaikuttaa röttelökapungilta.

Keväisen essee-ähellyksen yhteydessä sain mielestäni otetta Suomen puutuoteviennin menneisyydestä Kuisman laadukkaasta esityksestä. Mutta silti tuli tällä luennolla yllätyksenä, että tervalla tehtiin merkittävää kauppaa jo 1500-luvulla. Täysin uutta oli myös tieto siitä, että tänne piti tuoda Puolasta mestareita opettamaan laadukkaan tervan polttoa. Eikö tämä osaaminen olekaan suomalaisessa veressä?

Aalto puhui (tietenkin) hyvin Helsinki-keskeisesti ja Ångerman-tutkimuksen puitteissa olen itse omaksunut Länsi-Uudenmaan näkökulman. Niinpä korvaani särähti, kun 1500-luvun linnoista puhuttaessa Aalto viittasi Tammisaaren raunioihin. Itse uskon Oskar Hultmania, joka argumentoi niiden olleen paikallisen kreivin asuinrakennuksen alku 1600-luvulta. Mutta mahdollisesti aiheesta on tuoreempaakin tutkimusta?

Tarvitsijoille muistutukseksi Vanhankaupungin sijainti. Lähes keskellä alla olevaa Uppsalan yliopiston kokoelmista kaapattua karttakuvaa. Missä joki kohtaa merenlahden.

Ennen viittomakieltä

Lainattuani pikkuserkkuni FB-päivitystä, sain häneltä kirjasuosituksen kuurojen historiasta: Eeva Salmi & Mikko Laakso: Maahan lämpimään (2005). Varasin sen kirjastosta lähinnä kiinnostuneena ajasta ennen 1800-lukua, mutta nähtyäni alaotsikon Suomen viittomakielisten historia, arvasin, että kyseinen anti tulee olemaan vähäinen. Alaotsikon paljastama rajaus on kyllä hyvä ja omalla tavallaan mielenkiintoinen. Päästään esittämään sitä ajanjaksoa, jolta on tietoa, ja yhteisön identiteetin ytimessä olevan asian kautta.

Varhaisimmista ajoista oli kyllä kahden tiiliskiven kokoisessa opuksessa jotain. Heti alkuluvussa todetaan

Kuulonsa menettäneitä oli vuosisatoja sitten todennäköisesti enemmän kuin nykypäivänä, sillä lääketieteen kehitys ja antibioottien keksiminen on vähentänyt kuulolle vaarallisten tartuntatautien esiintymistä. Todennäköisesti myös perinnöllinen kuurous oli tuolloin nykyistä yleisempää, koska väestö pysyi synnyinseuduillaan ja puoliso valittiin kylä- tai heimoyhteisön sisältä.(s. 20)

Molemmat pätevät Suomeen, jossa voidaan arvioida kuuroja olleen noin promille väestöstä.(s. 32) Väkilukumme pienuuden ja pitkien välimatkojen perusteella on todennäköistä, ettei viittomakieltä syntynyt ennen 1800-lukua. Kirjan tekstin mukaan "1600- ja 1700-luvuilla uskottiin Suomessa yleisesti, että kuurouden kaltaiset vajaavuudet johtuivat paholaisen ilkitöistä." (s.30) Sitten todetaan "Suomen kuurojen arkielämästä ennen 1800-luvun jälkipuoliskoa tiedetään vain vähän, ja säilyneet lähteet kuvaavat käytännössä poikkeuksetta kuuroja kuulevien silmin sekä julkisen vallan toimenpiteiden kohteena". Kuullostaa mikrohistorialliselta haasteelta, joka odottaa ottajaansa?

Ensimmäinen nimeltä tunnettu kuuro on kirjan mukaan Wolfgang Henrik Helsingius (s. 31.10.1749 Iisalmi), joka kuuroutui kaksivuotiaana. Hän jäi historiaan siksi, että häntä opetti puhumaan 1750-luvulla tai 1760-luvun alussa siskon mies Abraham Argillander, jonka tutkielma Försökt sätt, at Lära Dumbar Läsa och Tala ilmestyi vuonna 1771. Tekstistä selviää melko yksityiskohtaisesti Argillanderin käyttämät menetelmät, joissa oli vaikutteita ulkomailla kokeillusta. (s. 32-35)

Seuraava mahdollisuus koulutukselle oli Tukholmassa 1810-luvulla. Sinne lähti vuoteen 1860 mennessä 7 suomalaista, joista viisi oli kuuroa. Kirjassa näistä mainitaan nimeltä 30-vuotias kokkolalainen Niklas Brandt, joka oli koulussa 1810 ja "murrosikäinen" David Wegelius 1813-15. Koulussa käytettiin puhutun kielen ohella viittomakieltä. (s 35-36)

Helsingiuksen kirjasi rippikirjaan hänen isänsä, eikä vuosien 1759-1765 sivua katselevalla voi olla aavistustakaan, että poika eroaisi sisaruksistaan mitenkään. Kokkolassa Anders Chydenius on pitänyt huolella rippikirjaa 1791-1797, jossa Anna Greta Jungdahlin pojalle Johan Niclas (s. 28.7.1788) on oppimismerkintöjen kohdalle kirjoitettu "hör intet". (Kasteista näkyy, että hän oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Anna Gretan aviomies Nils Brandt 4.4.1793 alkaen.) Kuurous on merkitty myös rippikirjaan 1798-1805. Ei siis ole mahdotonta, että rippikirjamerkinnöistä olisi tunnistettavissa muitakin kuuroja ja heidän määränsä jossain määrin tarkennettavissa.

Tosin jos David Wegelius on Hattulan David Wegeliuksen 27.12.1797 syntynyt poika kuulovammaa ei ole todennettavissa rippikirjasta 1801-1806 eikä 1807-1812. Mutta rippikirjasta 1812-1818 löytyy merkintä Tukholmassa käynnistä, joka sopii kirjassa esitettyyn.

Kun elokuu loppui

23.8.

• Kuuntelen vanhoja Aristoteleen kantapään jaksoja. Joukossa hyvää asiaa, mutta ei verenpaineen nousun arvoista. Heikura ärsyttää.

24.8.

• Tänä aamuna ilokseni blogissa 80 julkista seuraajaa. On kuin olisi joku joka lukisi. Kaverit ovat lakanneet jo aikoja sitten.
• Kirjoitin pari sivua käsikseen piiitkästä aikaa.
• "Suvun naisiin en ole vielä perehtynyt, koska naisten perässä on yleensä merkintä, että hän on jonkun ihmisen tytär." ?

25.8.

• Klinge-allergian altistushoidossa.
• 3 hengen paneeli ja Klinge vastasi ekaan kysymykseen melkein vartin.
• Klinge sai toisen kysymyksen ja aloitti toisen panelistin kritisoinnilla pääsemättä vastaukseen. Ollenkaan.
• R&A ohjelmistossa "dokumentti jatkosodan venäläisistä sotavangeista" Crowd pleaser?

26.8.

• Maanantaina päätin etten enää lähetä blogissa mainitsemilleni esiintyjille sposteja linkein. Laitoin siis äsken FB-messaget menemään. TGIF
• Viron historiaa amerikkalaiseen tyyliin videoklippinä.
• Tehoaako sana talvisota tiedustelupalstalla vai jäänkö taas kerran ilman vastauksia?
• Kuten odotettua "talvisota" tehosi. Amerikkaa kohti viestiä, että urhollisuusmitali>kurssitunnus, tuskin ilostuu

28.8.

• 2pv retkeltä palattu. Sää vähän niinku suosi.

29.8.

• Ancestryn vapaasti tarjoamat matkustustiedot laittoivat iltasuunnitelmat uusiksi, kauankohan sitä jaksaisi?
• Amerikassa on taidettu herätä, sillä Ancestryn sivut alkoivat jo tökkiä. Varmistaakseni ongelmat, avasin nelisenkymmentä ikkunaa yhtäaikaa.

30.8.

• Illalla kuuntelin syksyn ekan Bbc:n Making history-jakson. Myös Ruotsin hissaradio alkanut, syksyn +puoli.
• Bbc:n Making history kertoi Dickensin lehden crowdsourcing-oikoluvusta. Täytyy tsekata.
• Mitäs tulikaan kannettua kirjastosta? Ohuin: Merkkimiestemme äitejä.
• "syntagmaattinen rakenne" - kyllä, käsissäni on turkulaista historiantutkimusta. Piti taas yrittää.

31.8.

• Perhehistorian ammattilaisen kalvon "korjausta" aamutuimaan
• Aalto/TKK:n kirjastokannat eivät ole ulkopuolisten käytettävissä ja elektronisilla väitöskirjoillaan ei ole URN:ää. Nais.
• Pälkähti päähän ajatus vuosikirja-artikkelin tarjoamisesta. Mutta löytyykö tietsikalta ainesta.
• Jee, tietokoneelta löytyi melkein valmis juttu. Vähän lähdeviitteitä täytyis tarkistella.

Vadelmanlehti Sortavalassa ja Vesilahdella

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Herman Hallonblad. Hän poseraa Kyläkirjaston Kuvalehdessä 1/1884 julkaistussa kuvassa yhdessä vaimonsa kanssa. Tämä nimeltään Elisabet Siitoin ja Sortavalan kauppiaan Ivan Siitosen tytär, syntynyt 13 päivänä syysuuta 1831.

Siitosten sukututkimusseuran sivulta selviää avioliiton taustaa:

Elisabetin käyttönimi oli Lisinka. Hän meni kihloihin Herman Hallobladin kanssa isänsä tietämättä, Iivana Feodoroff Siitoinen vaati kihlauksen purkamista, sitä he eivät kuitenkaan tehneet, vaan päättivät lepyttää kauppias Siitoin ukon. Kolme vuotta meni ja sinä aikana Iivana Feodoroff vielä kertaalleen halvaantui ennen kuin suostui Hermannin ja Elisabetin avioliittoon, minkä tuli tapahtua ilman kuulutuksia. [...] Elisabet peri isältään suunnattoman omaisuuden. Kun mainittuna ajankohtana miehellä oli määräysvalta vaimon omaisuuteen lahjoitti Hallonblat vaimonsa Elisabetin rahoja. Elisabetin rahoilla saatiin alkuun mm. Sortavalan seminaari.

Kuvalehti kertoo monista muistakin hankkeista Sortavalan ympäristössä. Herman oli itsekin paikkakunnan poikia, ylioppilasmatrikkelin mukaan vanhempansa "Käkisalmen pohjoisen kihlakunnan kruununvouti, kollegiasessori Johan Hallonblad († 1848) ja Katarina Fredrika Wegelius. "

Karjalan lisäksi pariskunta ehti asumaan Vesilahdella, jossa he omistivat historiallisen Laukon kartanon. Kuvalehden mukaan

Erinomaisen innokkaana maanviljelijänä koetti herra Hallonblad täällä sekä neuvoillaan että esimerkeillään herättää kansassa harrastusta järjellisempään maanviljelemiseen, lahjoitellen siinä tarkoituksessa uudemman-aikuisia maanviljelys-aseita talonpojille.

Pekka Hirvosen lisensiaattitutkimuksessa Papin pojasta suurteollisuusmieheksi. Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa täydennetään kuvaa kertomalla, että Laukko päätyi Hallonbladille, sillä hän oli edellisen omistajan konkurssipesän suurimpia velkojia. Mitä tulee asessorin maanviljelykseen, toteaa Hirvonen:

Hallonblad ei kuitenkaan ollut itse mikään maanviljelijä, joten hän tarvitsi tiluksilleen hoitajan. Hän kääntyi asiassa Kihlmanin puoleen, joka oli joskus aiemmin vihjannut ”erään apteekkari Schaumanin” olevan mahdollisesti kiinnostunut Laukosta.

Sotaisia uutisia syyskuulta 1713

Hampuri 7.9. (London Gazette 1.9.1713): "Count Welling has received an Account from Stockholm, that General Arenfeld had gained an Advantage over the Muscovite Army, and obliged them to retire to Helsingfos; that they were making great Preparations in Sweden to fit out a Squadron of twelve Men of War, in order to engage the Czar's Fleet in Finland."

Varsova 4.9. (London Gazette 12.9.1713): "They write from Stockholm, that the People of that City were in a great Consternation upon a Report that the Army commanded by General Lubecker in Finland had been defeated by the Muscovites, and Sixty or Seventy of the Swedish Officers taken Prisoners."

Hampuri 15.9. (London Gazette 12.9.1713): "The admirality of Sweden has fitted out Twenty Gallies, to carry a Reinforcement of Troops to General Lubecker in Finland. Monsieur Live, who was named by the Senate to Command then, has refused to go, unless he is declared General in Chief."

Hampuri 26.9. (London Gazette 22.9.1713)
Berliini 23.9. (London Gazette 26.9.1713): "Letters from Elsingfos bring an account , that on the 11th past the Czar set sail from Cronslet with a Fleet consisting of fifty Vessels laden with Ammunition ond Provisions for the Use of the Muscovite Army in Finland. In their Passage they met with so violent a Storm, that twelve Ships ran a-ground, and the Czar apprehending the same Misfortune would happen to the Frigat he was in, Landed with great Difficulty and Danger in a small Boat. But the Storm being over, his Majesty went on board again the next Day, and on the 17th he arrived at Elsingfos, where he found his Troops in a very good Condition. It is said they amount to Eighteen thousand Foot and Five thousand Horse and Dragoons, all of which were to march towards Abo on the 26th of August. The Swedish Forces consist of no more than Nine thousand Men, who upon the approach of the Muscovites divided themselves, and the Infantry towards Tavasthuys, the Cavalry towards Abo. Their Fleet lies at Hangus, between the latter Place and Elsingfos."

Hetki Hämeessä ja erämaassa

Tamperelainen fb-tuttava kuvasi viime viikolla Väinö Voionmaan profiilikuvan, joka lienee siis jollakin Tampereen kadulla katseltavana. Mies näytti perin vakavalta ja tuntui hieman hassulta, että mieleeni tuli ensimmäisenä jokin aika sitten kirjaston varastohyllyiltä lainaamani kirjanen Erämiehet, historiallinen kertomus 1500-luvulta (1909). Se oli varsin ohut, mutta rehellisyyden nimessä en siltikään lukenut sitä läpi. Mutta noteerasin, että tarina oli alunperin julkaistu Kyläkirjaston Kuvalehden B-sarjassa 1898 & 1899, joissa sen kirjoittajaksi on merkitty Kaarle Olavinpoika.

Jutusta riitti tekstiä useampaan numeroon, hakemistojen mukaan
1898: s. 9 (no 1), s. 21 (no 2), s. 44 (no 4), s. 57 (no 5), s. 70 (no 6), s. 92 (no 8), s. 113 (no 10), s. 128 (no 11)
1899: s. 9 (no 1), s. 14 (no 2), s. 38 (no 4), s. 51 (no 5)

Sen verran alkua silmäilin, että selvisi kyseessä olevan erämaahan lähtevä porukka. Tuli mieleen allegoria tulloin käynnissä olleeseen siirtolaisuuteen, mutta ehkä tarkoitus oli vain hehkuttaa Suomen (Hämeen?) kansan uljasta menneisyyttä. Tyylinäyte tekstin alusta:

Hämeen vainioilla ja lehdoissa oli kevät herännyt. Tuores nurmi harsoi kedot, maa tihkui ylenpalttisesta nesteestä, valkovartisten koivujen punaisissa virvissä piirotti uusi lehti. Vesituuli leuhutti kevään väkevää tuoksua kylästä kylään. Kaikki olivat rientäneet käyttämään hyväkseen otollista hetkeä. Peltokalut oli viety ulos, pellot oli kynnetty ja kylvetty ja uudet humalaseipäät seisoivat jo kuin metsät pitkien pirttien seinustoilla.
Nyt oli kaikki valmiina, kylvöt jätetty luonnon haltuun. Jos ei oltu saatu pappia vainioita vihkimään, oli itse vihitty ja viety pyhiin paikkoihin uhrit ja Ukon vakat maan kasvun ja karjan onnen puolesta. Joka paikassa vietettiin suurta kevätjuhlaa ja toivomielin kutsui kansa luojan siunausta ja santtain suojelusta rakkaitten peltojen yli.
Sinisiä ilmoja vastaan tunsi jo kaukaa vainiolta Pyhällön kyläahteen suuresta kyläpuusta, joka kasvoi kyliin etelärinteellä. Puunsa monihaaraisen latvan suojaan näytti koko vanha maatunut kylä rymäytyneen yhdeksi harmaaksi seinäksi.

Yllä ja alla kertomuksen kuvitusta lehden sivuilta.

Historia-annostus pe-la

Perjantai-iltana suuntasin Aleksanterin teatteriin katsomaan Svenska Teaternin tulkintaa Aurora Karamzinin elämästä. Ruotsinkielen taitoni ei riittänyt jokaisen repliikin ymmärtämiseen, mutta koska olen saanut jo yliannostuksen Auroran elämästä, pysyin kyllä enimmäkseen kronologisesti esitetyissä tapahtumissa kärryillä. (Lukuunottamatta sitä Darwin-vierailua toisessa näytöksessä). Mitään erityistä uutta valaistumista en kokenut ja Aurora jäi näytelmän pyörteissä minusta enimmäkseen tapahtumien armoille eikä osoittanut päättäväisyyttä ja omaa tahtoa kuin diakonissalaitoksen luvan pyynnissä. Vaikutti siis nössölle.

Jäi mietityttämään paljonko yleisön oletettiin tietävän etukäteen. Väliajalla kuulin erään katsojan toteavan "olisi pitänyt lukea enemmän etukäteen". Tämä tuskin tarkoitus? Mutta esimerkiksi Linderin pariskunnan kohtaus merkitsi katsojille varmasti eri asioita riippuen taustatiedon määrästä. (Koska en suunnittele palaavani Auroran asioihin lähiaikoina: a) vasemmalle plaseerattu hänen veljensä kuva (Kyläkirjaston kuvalehti 31.10.1890) ja b) Sveaborg-blogin kommentteihin upotettu linkki Träskända-karttoihin)

Lauantai-aamuna Kansallisarkistoon, jossa oli ikävän väljää. Ihan turha itkeä jos lopettavat la-aukiolot, kun kukaan ei tule paikalle!

Kotimatkalla poikkesin Sederholmin taloon, jossa oli juuri avattu uusi näyttely Enteet ja ennustukset Koiramäen tapaan. En odottanut mitään kovin erikoista, mutta hieman enemmän kuin julisteita seinällä ja paria tavaraa nurkassa. Lavasteet paikalla hyvälle oppaalle, mutta aikuiskävijälle aika turha juttu. Paitsi, että sain ilmaisia tarroja.

Oppaista puheen ollen. Lauantain siirtymillä kuuntelin BBC:n sosiologiaan keskittyvää ohjelmaa Thinking allowed. Tuoreehkossa jaksossa haastateltiin Jonathan Wynniä, joka oli seurannut New Yorkin kävelykierrosten opastajia ja kirjoittanut aiheesta kirjan. Pätkä alkoi oppaan esittämällä puppuhistorialla ja ajattelin, että kuulisin lisää samaa. Mutta lopusta ei irronnut oikein mitään muuta, kuin ajatus siitä, että nämä oppaat pääsevät villisti esittämään omia totuuksiaan. Niin ja opin, että he katsovat kieroon muistiinpanojen tekijää, peläten parhaiten stooriensa varastamista.

Kirjaston kautta kotiin palattuani loppu lauantaista kului kahden viihderomaanin parissa. Historiaan nekin sijoittuivat, mutta ei siitä sen enempää.

Saalistettua

Komeat ravut blogista BibliOdyssey.

Salla Brunou oli lukenut Tampereen historiasta kertovan sarjakuvan Ottopoikia ja työläistyttöjä, josta itse kerroin täällä. Turun ylioppilaslehti esitteli Matti Rinteen teosta Tohtori Brusiinin oikeusopillinen elämä.

Marko Leppänen esitteli Helsingin edustan Vallisaarta ja Kuninkaansaarta kahdessa osassa. Sofia Gustafsson puolestaan på svenska Helsingin vanhankirkon ympäristön yhteyksiä 1700-luvulle.

Jukka Kemppinen kirjoitti yhteydenpidon historiasta aloituksella

Tieto muinaisista vainovalkeista on osoittautunut saduksi. Asiaa on kokeiltu useita kertoja käyttäen näitä linnavuoria, joita Suomessa on paljonkin, ja muita korkeita paikkoja.
Ei toimi. Näkyvyys on lyhyt ja yhteys epävarma.

Veli Ahoniemi on aloittanut historian opiskelun Edinburghissa ja raportoi blogissaan.

Maabrändi-sivustolla referoidaan Kanavan artikkelia, jossa Louis Clerc kertoo Suomen maabrändin historiasta.

Kaisa Vähähyyppä kirjoitti menneisyyden otteesta. Sivistys-lehdessä oli haastateltu Nationalmuseumin johtajaksi ryhtyvää Berndt Arellia, joka oli sanonut kulttuuriperinnöstä:

Se auttaa hahmottamaan oman paikan ja kokonaisuuden: miksi on siinä missä on ja kuinka siihen on tullu- Jotta voisi ymmärtää asioita laajasti, on ensin ymmärrettävä itseään ja perheensä historiaa.

Lilli aloitti sukututkimuksen peruskurssin ja kirjoitti

Eilen aikani kuluksi lueskelin netistä annettuja ripityksiä ja löysin isoisäni isän äidille kolme merkintää. Mutta kun näistä vanhoista merkinnöistä ei ymmärrä mitään. On tuo netti tänä päivänä melkoinen tietolähde. Kun niissä ripityksissä vilisi sana salavuoteus. Ja google sille antoi ihan järjen käyvän merkityksen. Samaan nimittäin päädyin minäkin, kun maalaisjärjellä vertasin annettujen ripitysten päivämääriä hänelle syntyneiden aviottomien lasten syntymiin.

Viinanpoltosta kiinni jääneitä 1801 (2/2)

Viinanpoltosta jäätiin kiinni myös Porin läänissä. Inrikes tidningar 17.7.1801:

Euran Yläneeltä rusthollari Gabriel Gabrielsson Heikkilä ja lampuoti Johan Matsson Tuomola. Kokemäeltä torppari Johan Johansson Ronkalta. Ulvilan ja Merikarvian käräjiltä Siikaisten Leväsjoen kylästä talonpoika Thomas Thomasson Soini ja Hirvijärveltä torppari Jakob Andersson Kulola.

Alkoholista puheenollen... Leopold von Buch matkusteli 1806-08 Norjassa, Lapissa jne. ja hänen teksteistään käännettiin englanniksi pätkä Reflections on the inveterate Use of Brandy among the Finns. (The Universal magazine of knowledge and pleasure) Läpiluvun perusteella siinä Finns taitaa tarkoittaa Norjan puolella asuvia suomea puhuvia, joista oli täällä taannoin puhetta. Tai sitten ei. Von Buchin ja muiden kertomuksista on Samuel Morewood kirjaansa A philosophical and statistical history of the inventions and customes of ancient and modern nations in the manufacture and use of inebriating liquors: with the present practice of distillation in all its varieties: together with an extensive illustration of the consumption and effects of opium, and other stimulants used in the East, as substitutes for wine and spirits koonnut katsauksen pohjoisista juomatavoistamme ja toteaa m.m.

When Mr. Bullock, an Englishman, visited Finland in 1822, for the purpose of procuring a herd of rein-deer, he could effect nothing without brandy. One of the natives, finding he could not get a glass, told this traveller and his companion that "he wondered what sort of people they were not to have so much as a drop of brandy." Barrow, who lately visited Finland, confirms the observations of Mr. Bullock; he affirms that drunkenness is a habitual vice among the Finlanders; they drink votki raw, and in large quantities, so that they soon become intoxicated.

P. S. Tuoreemmasta alkoholikulttuurista kiinnostuneille sopii Leena Furuholmin gradu Eurooppalaista juomatapaa etsimässä ja ylellisyysalkoholismia taltuttamassa. Alkoholikeskustelu Suomessa ja Sveitsissä 1959-1968