Tapaninpäivän vietto Viipurin läänissä 1880-luvun alussa

"Tahvanan päivänä ollaan jo aamulla aikaisin liikkeessä ja heti puolisen syötyä alkavat joululeikit tanssin ja monenmoisten kummitusten kanssa, jossakin mahtavassa talossa tahi mökissä, missä on viinaa saatavana. Sitte alkaa tulla kosolta kansaa kokoon molemmista sukupuolista vanhemmista ihmisistä aina kävelemään pääsevään lapseen asti.

Joku kynttilä antaa huoneelle puolihämärän valon, soittaja asettuu paikallensa ja alkaa soittaa maan polkkaa, valsia, ryssää, engelskaa, sappua ja muuta mitä osaa, niin kiireesti, että se sitä on pöllyä ja töminätä kuin siinä mennään. Yleinen huuto ja räiske antaa tälle tanssille omituisen – jopa hirvittävän vaikutuksen.

Kuin tällä tavalla on jokuaika tanssittu, niin levätään ja otetaan virvoituksia, jolla ajalla tytöt alkavat niinkutsutun rinkitanssin. Siihen liittyvät pojat ja alkavat oikein huutamalla laulamaan vanhoja siveettömiä rakkauslauluja, joissa kylläki hävyttömät sanat herättävät kuulijoissa imelää naurua, eikä ringissä olevat tytötkään kammoksu semmoisia virsiä, vaan huutavat niitä yhtenä poikain kanssa.

Sitte kuin kyllästytään tämmöiseen, niin alkaa taas tanssin töminä, jota pitkitetään siksi kunnes joku veitikka tulee hullunkurisena ”Joulukummituksena” tanssitupaan. Näin rehmitään koko yö, jonka lisäksi vielä joulupukit kulkevat ympäri tupaa, ruisolista punomalla tehdyt patukat käsissä, joilla hosuvat ja lyövät ketä sattuu. Tapahtuupa usein että heikommat saavat semmoisessa leikissä pahoja vammoja.

Viipurin tienoilla on tapana näissä Joululeikeissä pitää jonkunlaista teateria. Jos joku talonhaltia kyläkunnassa on myöhästynyt kesätöissään: kynnössään, kylvössään, heinäniitossaan tahi elonkorjuussa, niin joku joukosta rupee siksi semmoiseksi isännäksi ja matkii hänen puheensa, liikkeensä ja toimensa semmoiseksi kuin ne itse työssä ovat tapahtuneet. Semmoinen isäntä on sillä kerralla oikein mokomassa muokassa noiden joulupukkien pilkattavana."

Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1.1882

(Joulutapoja eri puolelta maata esitellään Elävässä arkistossa:

Vienankarjalaisten joulunviettoa Kuhmossa
Jul på gammaldagsvis i Sydösterbotten
Hämäläinen joulusauna )

Vähemmästä enemmän

Viikko sitten sain siis kylään sukuyhdistyksen "sukukirjan tekemisen opetuslapset" (Anna: kiitos kasvista). Puolentoista tunnin jaaritukseni voi puristaa työohjeeseen: kerätkää valmis materiaali, määritelkää tavoitetila ja jakakaa työt. Hienosäätönä olisi voinut lisätä alkuun tutustumisen muutamiin valmiisiin sukukirjoihin, mutta minulla kun on tapana mennä siitä missä aita on matalin.

Orientoituminen perinteisen sukukirjan ajatteluunkin tuottaa minulle ongelmia. Kuka on artikkelin "arvoinen", ja mitä iloa on isosta nimilistasta? Mutta jos jollekin on iloa niin siitä sitten vaan, tekemään. Tekemättä valmistuu perin vähän.

Mistä puheen ollen, näin vuoden loppun häämöttäessä olen miettinyt ensi vuoden harrastussuunnitelmaa. Olohuoneen isoimmat pinot ovat "Petter Sund" ja "Gustava Adriana Gottlebenin esipolvet". Edellinen houkuttelee kun Flachsenien yhteydessä on joitakin perheenjäseniä ollut esillä. Ja olisi kiva keskittyä yhteen ihmiseen.

Minkä ajatuksen myötä käy selväksi, missä GAG-käsikirjoitus (edelleen) mättää. Siinä on liikaa porukkaa. Unta odotellessa toissailtana hahmottelin potentiaalisen pienemmän ryhmän, jonka avulla a) tutkiminen&kirjoittaminen olisi mielekkäämpää ja b) kokonaisuus olisi lukijalle helpompi hahmottaa. Molemmat oleellisia, mielestäni. Niinpä otsikkonani tänään "Vähemmästä enemmän".

Lisää kalenterin täytettä

Tänä vuonna käynnistynyt 1800-luvun tutkimuksen verkosto järjestää 22.1.–23.1.2009 "1. vuosikonferenssin", jonka teemoina ovat "paikalliset identiteetit, sivistyneistö ja suomalaisuus, teatterihistoria, lääkäri ja kansa, identiteetit ja toiseus, säätyläistön murtuvat säätyrajat, kansalle rakennettu kulttuuri, sivistyneistön ja kansan vuoropuhelu, ulkomaisten vaikutteiden soveltaminen Suomessa, tutkimuksen puitteet, kerrotut identiteetit."

Alustavassa ohjelmassa on minua kiinnostavia aiheita perjantaiaamun sessiossa Sivistyneistön ja kansan vuoropuhelu I; valitettavasti esimieheni työpaikalla on jo varannut samat tunnit ensi kauden tavoitteiden asettamiselle.

Konferenssi on maksuton ja avoin kaikille. Järjestäjät pyytävät kuitenkin ennakkoilmoittautumista osoitteeseen 1800.koordinaattorit@gmail.com 20.1.2009 mennessä.

Digitoituja sukujulkaisuja

MAP-kirkko (mormoonit) Yhdysvalloissa ovat mikrofilmien lisäksi aloittaneet sukukirjojen ja paikallishistorioiden digitoimisen. Omissa kokoelmissaankin heillä on lähes miljoona kirjaa ja tarkoituksena on digitoida materiaalia myös muista kirjastoista (Yhdysvalloissa?). Äskettäin projekti sai valmiiksi 25 000:nnen kirjansa.

Hakua on helpointa käyttää laittamalla hakusana (esimerkiksi sukunimi tai paikkakunta) kenttään "Search All" ja rastittaa sen alta ruutu "Search full text for additional results". Kokeilin itse paikkakunnalla Veteli ja sain tulokseksi kirjan The Fox and Kortesmaki family history : the ascendants and descendants of Marvin Mathew Fox and Lilja Kortesmaki, Vol. 3 (tekijä Fox, Philip Marvin, 1942-) . Se oli kylläkin taitettu muotoon, josta alkuperäistä siirtolaista oli vaikea löytää. Kuortane-haku osui kirjaan The Iloranta and Soukka families in America (tekijä Alanko, May E. (May Elnore Ferguson), 1936-).

Näiden esimerkkien valossa voinee todeta, että sivustolta voi löytää jotain suomalaista tutkimusta hyödyttävää jo tänään ja kun digitointi etenee niin mahdollisuudet paranevat. (Haulla Finland tuli muuten 1182 tulosta - aika hyvin 25 000 kirjasta ?!)

Vierailulla 1700-luvulla

Amerikkalaisen Slate-lehden toimittaja Emily Yoffe on muutaman vuoden ajan kokeillut asioita, joita ihan kaikki eivät tee. Tuoreimman jutun aiheena on työskentely museossa, jossa henkilökunta "tulkitsee" menneisyyden henkilöitä. Yoffesta tehtiin maatilamuseon naapurin rouva.

En muista törmänneeni suomalaisissa museoissa varsinaiseen tulkitsemiseen eli siihen, että pukeutumisen lisäksi käytös ja vastaukset pyritään esittämään menneisyydestä. Yoffen jutun mukaan tämä yleistyi Yhdysvalloissa 1970-luvulla ja nykyään tämän tapaisia museoympäristöjä on yli sata.

Mitä toimittaja sai irti kokemuksestaan? Korsetti ei ollut epämukava vaan sen tuoma ryhdikkyys tuntui historian kapaloilta:

As a historical interpreter at the farm, the foundation of my transformation into an 18th-century woman was the foundation garment called "stays—the fabric and bone device that tied around the upper body. This was not the wasp-waisted, heaving-bosom look of a Scarlett O'Hara corset. Instead the torso in stays becomes almost cylindrical, one's front flattened, one's back held straight. Good posture was a matter of propriety, and both Colonial boys and girls were put in stays. Males were released around age 7, but females spent their lives in them. I expected stays to be a sartorial prison. Instead, I enjoyed them. They made my movements deliberate, my posture impeccable. I felt as if the past was swaddling me.

Vaatetus toi myös siveän olon:

For one of the farm's special events, a Colonial wedding, I acted as a kind of hostess, engaging our 21st-century guests in small talk, encouraging them to dance, and handing out cake. With my conelike bodice, billowing hips, ruffled cap, and no makeup (cosmetics are banned on the farm), I felt it would have been easy to live up to my virtuous name [Chastity Crump].

Ruuanlaitto jätti (yllättävän) vaivattoman vaikutuksen:

At home, I am a despiser of the domestic arts. But I loved the meal preparation at the farm. One morning, Cannon got the fire blazing in the hearth, and I assisted with making slapjacks (pancakes made from dried, hand-pounded corn) using fresh turkey eggs, pease porridge (a split pea soup, and, yes, "pease porridge hot, pease porridge cold" ran incessantly through my head as I stirred), and a salad from the dark greens in the garden. There was not a single modern convenience, yet it all didn't take much longer than a meal Rachael Ray would put together. All the women on the farm came down for the midday meal and we sat outside at a long wooden table, shooing the chickens away. I'm not sure why every simple meal I had there tasted so good. Maybe because it was all raised a few feet from where we ate. Maybe it was the witchy satisfaction of women together stirring their cauldrons.

Konkreettinen työ tuntui hyvältä:

After lunch one day Hughes put me to work making tobacco sticks. These are the humblest of objects—long sticks stripped of their bark and planed straight. They are placed across the rafters of the tobacco house where "hands" of tobacco—10 leaves tied together in bundles—are draped over them to dry. I sat on a "shaving horse," a wooden workbench in which I secured the stick so that it pointed toward me. I then took the drawknife—a blade with handles at each end—and drew it across the stick. ... Yet I kept pulling the knife along the stick and it began to smooth and straighten. I fell into a rhythm and my movements started to become fluid. Making tobacco sticks required an action very similar to that used for the latissimus machine at the gym, a piece of equipment I hated. But as I sat on the shaving horse and pulled, my mind began to quiet. I finished my first stick, and as I stroked its silky finish I felt an inordinate sense of accomplishment. I put in another, and I found the scrape-scrape-scrape of the knife lobotomized the usual chattering in my head. A pair of middle-aged women approaching took me out of my reverie; I surreptitiously looked at the watch I had tucked into my pocket. Forty-five minutes had gone by; it had felt like 10. ... Once humans spent most of their days doing useful things with their hands, and I realized that we were designed to get a deep satisfaction from this. As Hughes put it, "You have the feeling people were supposed to do this kind of work, rather than data entry, which is amazingly horrible."

Alla elävänä kuvana museoelämää CIA:n pääkonttorin vierestä:

Voimasta luettua

Tuoreimmassa Voima-lehdessä (10/2008) arvosteltiin venäläistä tietokonepeliä Talvisota: Icy Hell. Jutun mukaan pelin mukana tulevassa ohjevihkossa kerrotaan, että Neuvostoliitto oli pakotettu vastatoimiin Suomen tykistön ammuttua heidän puolelleen ja että NL yritti viimeiseen asti jatkaa neuvotteluja. Siinä missä Virrankosken Suomen historia 2 sanoo Suomella olleen 250 000 sotilasta vihollisen miljoonaa vastaan, pelin tekijöiden näkemys on 600 000 Suomen ja 450 000 NL:n puolella.

Arvostelun kirjoittaja Pekka Vuorio käsittelee informaatioristiriitaa näin:

Pelivihkosen tarjoama informaatio ensin hymyilyttää, mutta toisella mietintäkerralla se herättää jo ajatuksiakin. Huomaan jostakin syystä luontaisesti ajattelevani, että Virrankosken ja muiden suomalaisten historioitsijoiden esittämät näkemykset olisivat automaattisesti totta, tai ainakin enemmän totta kuin pelin ja epäilemättä miljoonien venäläisten näkemykset.

Mitäpä me suomalaiset, pieni ja katkera kansa, joka hävisi talvisodan lisäksi vielä suuruudenhulluuksissa aloitetun jatkosodankin, olisimme kirjoittelemaan ja kertoilemaan maailmanhistorian tapahtumista.

Taidankin tästä lähtien suhtautua korostuneella lähdekritiikillä ”tietoon” Suomen sotahistoriasta.

Lähdekritiikki on aina tarpeen, mutta eikö kannattaisi ensin ottaa vertailun kohteiksi toisiaan vastaavat tutkimukset. Siis verrata Virrankosken näkemyksiä johonkin 2000-luvulla kirjoitettuun NL-Venäjän historiaan. Eikä ohjevihkoseen, jonka tiedot on voitu poimia vaikkapa 1950-luvulla julkaistusta koulukirjasta?

Uskonnollisia papereita

Yksi lauantaina selaamaani luettelo oli Suomen kirkkohistoriallisen seuran arkiston. Arkisto sisältää luonnollisesti paljon pappien arkistoja, joten jos on törmännyt 1800- tai 1900-luvun pappeihin tutkimuksissaan, luetteloihin kannattaa tutustua. Näin myös jos tietää tai epäilee, jonkun olleen mukana uskonnollisessa toiminnassa.

Esimerkkinä sisällöstä Sakari Loimarannan stipendiaattina keräämä materiaali (vuonna 1908?) Satakunnasta (Signum F42)

Taloll. Johan Vilppulan eli Vanha-Hautamaan pesästä papereita, jonk. 2 kuul. heränneen Mustamon Fiinan kirjettä, Eurajoelta.
Evankelisen postiljooni Wahlströmin kirjoitus saatu kirjoittajalta itseltään.
Papereita Löfmanin muorilta Kiukaisten Panelian Näähän kulmilta.
Juha Taanon kirjoituksia Kiukaisten kappelin kirkolta Kylä-Peron talosta.
Kirjoituksia Euran pitäjän Neittomon kulmalta Mikkolan torpasta.
Kirjoituksia Kauniston torpasta Kiukaisten kappelista Torisevan kulmalta.
Kirjoituksia Myllymaan muorilta Kiukaisten kappelista Näähän kulmalta.
Taanon Juhon kirjoituksia Limnellin muorilta Kiukaisten kirkolta.
Vihtori Jaakkolan 2 runoa ja kirje Panelian Maantilasta.
Kirjeitä Panelian Maantilasta eri henkilöiltä vv. 1894-1907.
Pastori Matti Sjöströmmin kirjeitä Panelian Maantilasta vv. 1897-1900.
Hengell. lauluja Lampolan talon muorilta Nakkilan pitäjästä.
Hengell. kirjoitus Harjavallan pitäjän Hopun talosta. 1829.
Papereita Pekan talosta Euran kirkolla.
Hengell. kirjoitus Käenpesän torpasta Luvian kirkolta 1864.
Kirjoitus Lapin pitäjän Vahalasta. Mahd. Karl Fredrik Jernbergin itsestään kirjoittama.
Vilhelmiina Fagerlundin kirjeitä.
Hartauskirjoitus Euran pitäjän Ruohomaan talosta. 1860-l.
Hartauskirjoitus Anttilan torpasta Nakkilan pitäjän Torisevan kulmalta.
Hartauskirjoitus Nordlundin sisaruksilta Euran Turajärveltä.
Vilhelmiina Söderlundin kirjeitä Siina Roosille Euraan ym. vv. 1890-1898.
Kirjeitä heränneelle puhujalle Juha Vestelinille Kokemäeltä.
Viktor Strandstenin kirjeitä Karkusta vv. 1906-1907.
Jäljennös heränneen puhujan Sakari Torisevan puheesta 1856.
Hartauskirjoitus, saatu Kalle Niemeltä Euran kirkolta.
Lautamies Eljas Heiskasen kirjoituksia Kiukaisten Paneliasta.
Hartauskirjoitus Lapin pitäjän Murtamon kylän Mikkilästä.
Papereita Rauman pappilan vinniltä.

Kalenterit esiin

Tieteiden päivien ja tieteiden yön ohjelmat ovat ilmestyneet. Tieteiden yönä 8.1.2009 näyttää olevan mielenkiintoista kuultavaa ainakin Kansallisarkistossa ja Helsingin Kaupunginmuseossa. Sekä tietenkin Tieteiden talolla.

Ennen sitä ehtii käymään Helsingissä katsomassa Ruiskumestarintaloa (Helsingin kantakaupungin vanhin alkuperäisellä paikallaan säilynyt puutalo) jouluasussa. Auki 21.12 asti päivittäin 11-18 ja 27.12.2008-4.1.2009 11-17. Ilmainen!

Arkistokäynnillä

Lauantaiaamuna kävin vihdoinkin kuvaamassa Pyhänkorvan kartan (yllä). Onneksi olin ajoissa liikenteessä. Muutama minuutti myöhemmin ja olisin joutunut jonottamaan tuntikaupalla kuvaushuoneen vapautumista.

Valokuvauksen jälkeen ei ollut mitään erikoista tekemistä Kansallisarkistolla eikä oikein muuallakaan. Jäin luettelohuoneeseen selailemaan hakemistoja ja seuraamaan tilanteen kehitystä...

... Puhelin soi Kansallisarkiston päivystyspöydällä lauantaiaamuna. Nuori ja komea päivystäjä vastaa reippaasti. Luettelohuoneessa olevat kuulevat puolesta puhelusta että nyt on on jotain vakavaa tekeillä. Vanhemman päivystäjän palatessa pöydän taakse hänelle raportoidaan, että valtakunnallisesti tunnettu tutkija on kertonut huutokaupassa olevan kaupan asiakirjoja, ”jotka eivät voi olla laillisesti yksityisomistuksessa”. Varastettuja? Päivystäjät tutkivat yhdessä huutokauppahuoneen sivustoa. Näyttää epäilyttävältä ja sota-arkistoon liittyvältä. Lauantaiaamu, saadaanko sieltä joku kiinni? Muutama puhelinsoitto ja selviää, että Japanin sotaan liittyvät asiakirjat on arvioitu emigranttien tuomiksi eivätkä ole peräisin suomalaisista arkistoista. Case closed.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (3)

Paljon olis viäl kirveelki töitä, ja puhutaa höölän ostamisest! Lieto

Ensin perustutkimus ja sitten hionta. Tylsää huomata uhranneensa aikaa oksaan/juuren, joka osoittautuukin tutkimukseen kuulumattomaksi. Tai hakea tietoa vaikeammista paikoista, kun sitä on helpommissakin lähteissä vielä jäljellä.

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948