Sodasta ja kasvisruuasta

Tällä viikolla käyty keskustelu (tai jankutus) armeijan kasvisruokatarjoilun lisäyksestä toi mieleen vaarini Erkki Ilmavallan muistelmapätkän

... Tohon ruokaan liittyen tekis vielä mieli kertoa sen verran lisää tohon nauhalle, että ensiksikin ’42 kevät ja talvi paitsi, että se oli täällä kotirintamalla hyvin huono elintarviketilanteen suhteen niin siellä se oli jos mahdollista vielä huonompi ja tuollaisia paleltuneita perunan lastuja jaettiin vaan. Niistä tuli sellaista vähän niin kuin mustaa vettä sitten että oli pikkusen niin kuin olevinaan jotain lämmintä kun kenttäkeittiöstä saatiin. Ja toinen oli semmosta hernejauhoa, jota kutsuttiin ihmevelliksi, että se likas veden se hernejauho. 

Mutta sitten meiltä huolto meni neljäks päiväks tukkoon Sungunniemellä silloin talvella 41-42. Kun neljä päivääkin on ilman muonaa niin siinä tulee äitiä ikävä sitten.  

Meillä oli, en tiedä tässä kenenkään intimiteettiä suinkaan loukata, niin oli yks semmonen Turunen siellä yksikössä. Joka kertoi, että rauhan aikana hän oli vakituisesti tuolla Huittisisten varavankilassa luottovankina. Hän oli Impilahdelta kotoisin ja sano että oli aina suru varavankilassa kun hän pääsi pois mutta sanoi ettei hän kauan ollut pois. Kun ne pikkusen sano kun hän meni sinne kotipitäjäänsä että ”johon on taas vanki tullut” tai jotain, hän sanoi että hän sen verran muotoili puukolla tai muuten että oli varma pääsy taas. 

Sitten kun me siellä tuskailimme, että pitääkö täällä kuolla sitten kokonaan ruuan puutteseen niin tää Turunen - kun ei olis ollu ihan kersantti siihen aikaan, hän oli hyvä sotilas  - sano, että jos hän sais vähän niin kuin olla pois näistä kotitöistä, että hän lähtee järjestelemään niinkuin joukkueen puitteissa. Niin se lähti hiihtelemään sitten ja olihan se ainakin päivän pois, tulee takaisin ja sillä oli niin paljon ruisjauhoja kun se jaksoi vaan tuoda. Se oli sitten jo surkuhupaisa homma miten kukin sitä jauhohommaa käytti sitten kun nälkä oli; toiset olis melkein syöneet ne jauhot jo sellaisinaan, joku sirotteli veteen ja joku meinais puuroa tehdä ja noin. 

Mutta sitten selvis, että se Turunen oli hiihtänyt kauas, johonkin, missä oli näitä siivilimiehiä ja oli [?]hallinnon kirjoissa semmonen karjalaisukko, vanha mies, joka hoiti myllyä ja oli vastuussa sitten siitä jauhatuksesta mistä ne siviilit sai jauhonsa. Turunen oli sitten vaan tiukkasanaisesti siltä mylläriltä että jauhoja. Hän sanoi, ei hän voi hänet ammutaan jos hän rupee näitä antamaan. Turunen sanoi anna vaan, että muuten sulle käy huonosti. No ukko piti pintansa eikä antanut niin tämä kalautti, tää Turunen sitä, et se kuoli. Eihän me tiedetty minkälaisia lunnasjauhoja me söimme ennen kuin jälkeenpäin. No Turunenhan joutui siitä siviiliin, en tiedä pääskö Huittisiin sillä kertaa, ja otettiin natsat pois. Mutta se teki kaks tai kolme kertaa jatkosodan aikana niin että se sotamiehestä aloitti eikä pitkää aikaa mennyt se oli vähintään kersantti taas sitten. Viimeksi minä oon sen Turusen sitten nähnyt television kuvaruudussa kun se oli jonkun osuuspankin ryöstäny

Benderissä

SSH-käsiksessä olen alkuviikon tuskaillut Benderiä, jossa yksi esisetä kuoli lokakuussa 1712. Hän ei siis kokenut Benderin kahakkaa, josta on kirjoitettu paljon. Toisin kuin - kirjallisuushapuiluni perusteella - Kaarle XII:n pakomatkasta Pultavasta Benderiin ja arkielämästä siellä. Jo Benderin kuvallisen esityksenkin löytäminen tuntui saavutukselta. Alla oleva versio La Mottrayen kirjasta ja Metropolitan Museumin kokoelmista.

Nuorisolle suomennettu Franz Hoffmannin Rauta-kallo tiivistää pakomatkan seuraavasti

Ah, se oli onneton pako! Polttavimmassa kesä-helteessä täytyi meidän paeta autioiden hiekka-korpien kautta, jossa meiltä puuttui ruoka-varat, jopa usein vesikin. Vasta viiden vaikean päivän perästä saavuimme me Bug-virran rannalle, ja aina yhä hääreivät venäläiset hännässämme. Turkin rajalla odotti meitä uusi hätä. Turkkilaiset eivät tahtoneet viedä niin paljon ihmisiä yli virran ilman Dezakov'in paschan lupaa, ja tämä taas vakuutti, että hänen täytyi kysyä ensin hallitus-neuvokselta Bender'issä lupaa. Paljon kului aikaa tämän pitkän edes-takaisin kulkevan virallisen neuvottelemisen kautta. Venäläiset karkasivat kimppuumme, ottivat vieläkin osan pienestä joukostamme vangiksi ja hätyyttivät meitä niin ankarasti, että me vain suurella tuskalla taisimme pelastaa itsemme turkkilaiselle alueelle.

Lähes yhtä tunteikas, mutta huomattavasti yksityiskohtaisempi kuvaus löytyi pitkän hakemisen jälkeen Anders Fryxellin nuorisolle kirjoittamasta sarjasta Berättelser ur svenska historien. Voiko siihen luottaa? Objektiivisuus ei ole ollut tavoitteena, mutta asiakirjojakin on käytetty lähteenä. Asian varmistamiseksi pitäisi lähteä kirjastoon hakemaan karoliinien päiväkirjoja.

Ne voisivat myös auttaa arkielämän kuvausten puutetta samoin kuin La Mottrayen kirja, jota olen Ruotsin kohdalta Petter Sundia kirjoittaessani lukenut. Toivoin Virpi Luoman gradusta Karoliinien orientti – Vieraan kohtaaminen 1700-luvun alun Konstantinopolissa ruotsalaisen sotilaspastori Sven Agrellin matkapäiväkirjankertomana oikotietä, mutta se liikkuu ylemmissä sfääreissä.

Todella arkisista asioista pulpahti mieleen lihapullat ja kaalikääryleet, joiden tulo Ruotsiin toisinaan yhdistetään kuninkaan oleskeluun Benderissä. Onnekkaasti ennenkuin ehdin tästä rustata tekstiä, verkkohakuni osui Peter Olaussonin teksteihin Karl XII och kåldolmarna ja Svenska köttbullar inte turkiska. Hän argumentoi vakuuttavasti, että ruokakulttuurin siirtymiselle otollisempi tilaisuus oli osmanien valtakunnasta Ruotsiin tulleet lähetystöt vuosina 1716-32.

Kun näin käytännöllisesti lähdekritiikin tarve on tullut osoitetuksi, ei auta itku markkinoilla eli olen tätä tekstiä kirjoittaessani tilannut Kansalliskirjaston varastosta La Mottrayen ja kattavimmaksi kehutun karoliinipäiväkirjan. En minä uskalla Fryxelliä käyttää, ellen näe jotain alkuperäisempää tekstiä, jossa on samoja elementtejä. (Kaipaamani arkielämää tuskin on kirjassa Anecdotes du sejour du roi de Suede a Bender, ou, Lettres de Mr. le baron de Fabrice (1760).)

Sata kuusikymmentä vuotta liian myöhäinen kuva Benderistä kirjasta "Russia, Past and Present. Adapted from the German (“Das heutige Russland”) of Lankenau and Oelnitz by Henrieta M. Chester. With map and illustrations" Saksankielisessä alkuteoksessa (Vol 1, vol 2) on runsaasti kuvia, mutta en löydä tuota.

Pehtorin pojasta omistajaksi

Uskonnollisessa lehdessä Todistusten joukko 2/1892 julkaistiin Pietari Kurvisen kirjoittama elämäkerrallinen teksti, josta tässä ote:

Karl Freerik Andersson oli syntynyt Marraskuun 27 päivänä v. 1827 Lopen pitäjäässä, samassa Kormun kartanossa, jossa ja jonka omistajana hän myöskin muutti pois tästä elämästä. Hänen isänsä oli silloin samassa kartanossa pehtuorina. Hän kasvatti lapsiansa kristillisesti ja koetti toimittaa heille tilaisuutta saada koulu-opetusta. Karl Fredrik kävi koulua Hämeenlinnassa ja halasi päästä papiksi. 

Mutta viimeiselle luokalle päästessä paneutui odottamattomia esteitä eteen, jotta hänen täytyi luopua koulusta. Nyt oli hänen aikomuksensa koettaa erityisten tutkintojen tiellä päästä maamme korkehimpaan opistoon ja sen kautta papinvirkaan. Mutta odottamattomat asianhaarat tekivät tämänkin tuuman turhaksi. Ken sittemmin tuli likemmin tuntemaan tämän taitavan, käytännöllisen ystävämme monipuolista kristillistä mieltä, mietteitä ja maltillista, miellyttävää ja monikykyistä, keskusteluissa esiintyvää puhelahjaa, se välttämättömästi ihmetellen kysyi itseltänsä: Miksi ei Jumala antanut tällaisen miehen päästä kalliisen sielun hoitoon? Mutta näin ihmeelliset ja salatut ovat Herran tiet. Hänen ajatuksensa eivät ole meidän ajatuksemme.

Näihin aikoihin oli myöskin Karl Fredrikin isä kuollut Kormun kartanon Pehtuorina, ja nuori lyseolainen sai täyttää aluksi isävainaajansa sijaa, toimittaen tuon ison kartanon pehtuori-virkaa. Tällä tiellä kehittyi nuori Andersson eteväksi maanviljelijäksi, vaurastui vaurastumistansa ja pääsi ensin Uotila nimisen, hyvän maatilan omistajaksi Lopen kirkonkylässä, ja sen jälkeen koko suuren Kormun kartanon haltijaksi, jota hän omisti 20 vuotta, ja jonka hänen etevä älynsä Herran hyvästä suomasta kohta kehitti monin verroin kauniimmaksi, avarammaksi ja arvokkaammaksi. 

Kansanedustaja Timo Heinosen huomattavasti myöhemmin lausumien sanojen mukaan "Von Törne –suku oli isännöinyt tämän kylän kartanoa jo kauan ennen ja pitkään, mutta vuonna 1870 Karl Fredrik Anderssonin tultua kartannon isännäksi kylä alkoi kehittyä. Kylän ilme kehittyi näinä aikoina – kylä rakentui. Pian näillä rinteillä oli 20 torppaa ja elinvoimainen kylä. Hevosmiehenä en voi olla mainitsematta vuoden 1881 kylän 57 hevosta. Kormun kylä oli edelläkävijä monessa ja Lopen Historiaa kertoo, että vuonna 1873 Anderssonien johdolla Kormun kartano sai ilmeisesti koko maan maaseudun ensimmäisen vesijohdon, jolla maan sisään kaivettujen puutorvien kautta vesi saatiin kulkemaan puolen kilometrin päässä olevasta lähteestä kartanon pakariin ja navettaan."

Lopen historiassa Andersson on toivottavasti saanut arvonsa vaikka tätä kirjoittaessani ei verkkosivuilla monesti esiinny.

Kuva ei ole Lopelta vaan kirjasta The Swedish settlements on the Delaware. 

Varhaiset Suomessa kastetut juutalaiset

Varhaisista Suomen juutalaisista tulee itselleni mieleen ensimmäisenä ja ainoana Topeliuksen esi-isä. Kari Rydmania lainaten: "Zacharias Topeliuksen isän isän isän äidin isä oli vuonna 1697 kuollut Kristoffer Zebulonsson, ilmeisesti jostain Baltian ja Puolan suunnasta tullut aškenasi-juutalainen, alkuperäiseltä etunimeltään ehkä Abraham. Jotta hän saattoi sotapalveluksesta vapauduttuaan asettua maahan, hänen oli käännyttävä kristinuskoon, ja hänet hyväksyttiin 1672 Oulun porvarissäätyyn. "

Mies ei jättänyt pysyvää muistijälkeä ennen kuuluisaa jälkeläistään, sillä Kokkolasta syksyllä 1802 Åbo Tidningiin kirjoittanut oli siinä käsityksessä, että Suomen ensimmäinen juutalaisen kristityksi kastaminen tapahtui Turussa 1797. Tapaus on helppo löytää Turun kirkonkirjoista, jonne kirjattiin, että 17.11.1797 oli kastettu Selig Levin, joka sittemmin tunnettiin nimellä Pehr Magnus Levison. Hän sai vuotta myöhemmin vaimonsa Eva Sofia Rehnströmin kanssa esikoisensa, joten kasteen otto on uskonnollisen kääntymyksen sijaan/ohessa voinut liittyä haluun asettua Turkuun ja perustaa perhe. Levisonin lapsiin kuuluvat m.m. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista löytyvät pojat Sigfrid Olof ja Anton Albert.

Kokkolassa tiedettiin myös Porissa vuonna 1800 kastettu juutalainen. Häntä en löydä kastettujen listasta, mutta tapaus tallentui Åbo Tidningiin 29.11.1800. Mecklenburgin Strelitzissä 24.10.1767 syntynyt Jacob Magnusson oli tullut Ruotsin valtakuntaan vanhempiensa kanssa. Kasteessa 8.11.1800 hän piti alkuperäisen nimensä.

Eeli Granit-Ilmoniemi ei ole porvarimatrikkelissaan maininnut tästä erikoisesta taustasta sanaakaan. Myöskään Porin porvarien kastesuhteita väitöskirjassaan hyödyntänyt Jarkko Keskinen ei kiinnitä Magnussoniin erityistä huomiota. Olisin luullut aikuisiän kastetodistajien valinnan erityisen merkitykselliseksi. Tosin kun vuonna 2012 avattavaksi luvattua tietokantaansa ei ole missään vielä näkynyt, en voi tarkistaa oliko Keskinen äkännyt poimia kummit kirkonkirjan sijaan sanomalehdestä.

Granit-Ilmoniemi tuntee Magnussonille vaimon "Anna Katarina Enbohm, s. 1775." Pariskunta vihittiin 23.11.1800 eli muutama viikko kasteen jälkeen ja tapahtumilla lienee näin ollen yhteys. Avioliitossa syntyi ainakin neljä lasta.

Kokkolasta kirjoitettiin sanomalehteen syksyllä 1802 tietenkin siksi, että sielläkin oli kastettu kristinuskon piiriin juutalainen. Tämä oli 30-vuotias Perlberg, joka itsensä Anders Chydeniuksen kädellä kastettiin 21.5.1802 nimellä Julius Magnus. Saarnan kasteen jälkeen piti esi-isäni Nils Ahlbäck!

Julius Magnus Perlberg vihittiin avioliittoon saman vuoden aikana, mutta vihittyjen listasta puuttuu päivämäärä. Selvää merkinnässä on morsiamen hunnuttomuus ja esikoinen syntyikin jo 5.12.1802 eli oli tulollaan isänsä kastepäivänä.

Kuva saksalaisesta kirjasta Juedisches Ceremoniel (1724). Center for Jewish History, Flickr Commons

Ajatuksia kesäteatterista

Kävin lauantaina katsomassa Seurasaaren perinteisen kesänäytelmän, joka oli tänä vuonna nimeltään Lääkäri tuli kylään. Mukava ja joitakin ajatuksiakin herättänyt kokemus. *SPOILERIVAROITUS*

Ensinnäkin istuminen surkeilla penkeillä katsomassa harrastelijateatteria on elämys, jolla on Suomessa jo reilusti yli 100 vuoden historia. (On kai joku selvittänyt mikä nuorisoseura tms. poppoo on maaseudulla ensimmäisenä yleisön eteen astunut?) Neljänkymmenen minuutin sekoilu oli melko ennalta-arvattava eli hienosti genren mukainen. (Seisoin käsiohjelmien vieressä, mutta en ottanut sellaista, joten en voi kiittää kirjoittajaa nimeltä.)

Talon emäntä oli stereotyyppinen omaa arvoansa nostava ja hienosteleva hahmo. Puheen lisäksi tämä tuotiin esiin tyttären nimellä, jonka kuulin jatkuvasti Pendoliinona, mutta kai se oli Wendeliina tms. Tuli mieleen herraskaisia nimiä haukkuva Toimelan emäntä jatkokertomuksessa Kuinka nuoresta vaimosta tuli kelpo ihminen.

Puheessa emäntä korosti yhteyksiään säätyläisiin ja ylpeili pappilasta saadulla pikkuleipäreseptillä. Nykyajan runsaudessa ei tule ajateltua reseptien arvoa. Hieno pikkuleipä ei vaatinut ainoastaan kalliit ainekset ja taidon vaan myös ohjeen, jonka harvinaisuudella oli arvoa.

Nykyaikaiselle ihmiselle vieraampia yksityiskohtia oli ehkä se, että pitäjään tullut lääkäri majoitettiin ensin isoon taloon vieraaksi. Itselleni konsepti on tuttu ainakin Hilja Valtosen kirjoista 1900-luvun puolelta. (Myös emännän kaltainen hahmo löytyy melkein kaikista Valtosen kirjoista.)

Lääkärin rooli oli pienmpi kuin mitä näytelmän nimestä ja julisteesta olisi voinut ajatella. Mutta saimme kuulla liioiteltua, mutta uskottavan oloista terveydenhoitoajattelua ajalta, joilloin koulutetut lääkärit olivat vasta tulossa maaseudulle. Ehkä näytelmä on turhan pitkä museopedaan, mutta toimisi kyllä hyvin keskustelun virittäjänä.

Käsikirjoituksen ulkopuolella, ennen näytelmän alkua, kuulin, kun emäntää esittänyt houkutteli lastaan esiintymään. Poika pisti vastaan, mutta pyöri loppujen lopuksi koko näytelmän ajan äänettömänä sivuhahmona. Kun varsinaiset roolit oli annettu jokseenkin samanikäisille nuorille aikuisille, lapsi toi ripauksen realismia pihapiiriin. Muistuttaen, että ennen kouluja ja kodin ulkopuolisia työpaikkoja lapsia oli aikuisten joukossa melkein koko ajan.

Veljekset Viaporissa

SSH-tutkimuksessa on tietenkin yksi haara (Hohenthal), joka päätyy Suomeen, mutta muista jälkeläisistä olen löytänyt vain kaksi pidemmän aikaa täällä olleen. Jotka tarjoavat myös käytännön esimerkin Viaporin mustasta aukosta.

Veljensä vuonna 1792 Tukholmassa tehdyssä perukirjassa muurarimestari Johan Fredrik Schildtin ja aliupseeri Matthias Schildtin mainitaan asuvan Suomessa. Tarkempaan paikannukseen käytin Hiskiä ja molempien lasten kasteita löytyi Hamiltonin rykmentin kirkonkirjoista 1777-82.

Hamiltonin rykmentti kutitti muistia ja luettuani vanhan blogitekstini lähdin Kansallisarkistoon. Tällä kertaa (tosin vasta tilaukseni jälken) löytyi Suomen historian perustutkimustoimikunnan arkistoluettelo, jota kannattaa käyttää tilauksessa. Ja tällä kertaa minulla oli kännykkä mukana, joten voin näyttää kuinka yksityiskohtaista ja lähdeviitoitettua tietoa värvättyjen rykmenttien upseereista ja aliupseereista on kerätty.

Matthias oli värväytynyt 1772 ja ollut Viaporissa sen antautuessa venäläisille. Hän kuoli Helsingin pitäjän puolella vuonna 1812.

Lisätiedot toivossa ja harjoituksen nimessä Tukholman sota-arkistossa viime viikolla käydessäni poimin armeijan eläkekassan arkiston hakemistosta viitteet Matthiaksen ansiolistoihin. Ansiolistat on mikrofilmeiltä digitoitu, mutta en tiedä onko hakemisto mikrofilmattu tai digitoitu. Ilman sitä en materiaalia lähtisi kaivamaan. Ja digikuvien löytäminen Riksarkivetin systeemeistä oli oma produktionsa. Helpointa ehkä hakea referenssikoodilla SE/KrA/0078/A/004:Ö/E 5 (Kyseessä on siis eri aineisto kuin Meritförteckningar SE/KrA/0321 )

• 15:139
• 17:495
• 20:392
• 26:74
• 45: 376, 802, 810
• 48: 296, 334

Olivat tylsiä ylennyslistoja, kunnes... innostuin maininnasta joutumisesta venäläisten vangiksi Ruotsinsalmen taistelussa. (Kustaa III:n sodan sotavangeista on blogitekstin jälkeen löytynyt pari tietomurua, mutta edelleen haku päällä.) Mutta kun luin sivua tarkemmin, huomasin merkinnäin kuuluvan alempana olevalle miehelle, nyyh.

Muurarimestaria ei varmaankaan viety Ruotsinsalmen taisteluun, eikä tietenkään lasketa aliupseeriksi enkä tiedä, miksi Johan Fredrikin lasten kasteet edes olivat rykmentin eikä Viaporin (sittemmin tuhotuneissa kirjoissa). Matthiaksen kortissa on huomio, että vuoden 1776 henkikirjoituksessa Matthiaksen talouteen on vaimon lisäksi merkitty käly Maria. Elokuussa 1779 Johan Fredrikin vaimo on Anna Schyt, mutta kerrankos etunimissä on heittoa.

Eli miten löytää lisätietoa Johan Fredrikin elämänkulusta? Käymällä läpi Hamiltonin rykmentin (ja Helsingin kaupungin!) kasteiden kummeja ja Viaporin henkikirjoja, ainakin. Jää tekemättä tämän projektin puitteissa.

Elokuun alkupuolella

1.8.

• Ilmastointitestauksessa @NatMuseum_FI. Rauhattomampaa kuin Kiasmassa.
• Kansallismuseoon oli syytäkin tulla eli tilapäisesti esillä oleva Sysmän aarrelöytö. Ruudussa pyörivä Ylen ohjelma... no, on taas yritetty. [Löytö on esillä lokakuun loppuun asti. Ohjelma on verkossa ainakin osana tätä artikkelia.]

• Aah, esihistoriassa on viileää, rauhallista ja vain yhden istuttava penkki. Mutta kännykässä enää 39% akun latauksesta.
• Kuukauden tutkija Eija Stark - Svenska litteratursällskapet i Finland rf.
• Kyllä on ollut Ihan Oikea Museoammattilainen asialla kun painettu kirja on saatu luetteloitua ilman mitään käsitystä sen sisällöstä. #museot
  [Pekka Henttonen totesi: "Muistan aina Sota-arkistossa näkemäni museosta tulleen arkistoluettelon (valitettavasti en laittanut viitettä muistiin) : "Valkoinen paperiarkki, valmistaja Tervakoski, toisella puolella kirjoitusta latinalaisin kirjaimin. Koko 210 * 297 mm" [siis A4]. Nimim. "Muistiorgaanisaatioiden kuvailu - yhteinen asia, joka meitä erottaa"."]

2.8.

• Vuoden 2017 historiateosfinalistit olivat lähes kaikki 1900-luvusta ja miesten kirjoittamia. Ehkä tänäkin vuonna, mutta nyt on aika ainakin ehdottaa muuta tuotantoa.
  [Se, kuinka pitkä aika, ei Historian Ystäväin Liiton sivulta selviä. Ottaen huomioon, että palkinto koskee julkaisuvuotta 2018 ja syksyllä on tulossa ulos m.m. Mirkka Lappalaisen noitakirja ja Teemu Keskisarjan Aleksis Kivi, niin pikkasen mietitytti. Joten kysyin FB-sivullaan, mutta en saanut vastausta.
  Apropoo, kyseinen FB-sivu. Liitto kuulutti alkukesästä kohdevinkkejä, joten kun sain ensimmäiset kesän retkipostaukset julkaistua, tarjosin niitä. Eivät sopineet jaettavaksi eteenpäin. Sen sijaan FB-sivulla julkaistiin ainakin neljä kertaa sama linkki ylläpitäjän toiminimen verkkokauppaan. Pikkasen ihmettelen ja harkitsen eroa puljusta.]

3.8.

• Aika... rohkea kaula-aukko

, 1791: Sofie Piper pic.twitter.com/GI1m26JSCk

— Taidebot (@taidebot) August 3, 2018

4.8.

• Kolmas hellepakolaisiltapäivä @AteneumMuseum
• Nuori pariskunta lukee teoskylttiä "... naisasianainen?" " Varmaan siis naisasianajaja" Sain pidettyä suuni kiinni. 

• Fantastico @AteneumMuseum silkka läpikävely. Onneksi tänä vuonna Vexi Salmen kokoelmanäyttely vaikutti sekä Hml että Kajaani, jotta tiedän pystyväni muuhunkin.
• Nämä nuoret naiset @Ylioppilaslehti ovat "varmasti" intoa puhkuen maksaneet seuraavan jäsenmaksunsa ylioppilaskunnalle.

5.8.

• Mitäs @antroblogi tykkää tällaisesta tutkimusaiheesta? [Vähemmän yllättävästi "Tuollainen tutkimusaihe ei kyllä menisi läpi nykypäivänä. Rodusta puhuttiin etenkin biologisessa antropologiassa pitkään, kunnes sen olemassaolo kumottiin ja käsitteestä luovuttiin. Valitettavasti tutkimus on heijastellut aikaansa myös negatiivisessa mielessä. Olisi kiinnostavaa" "tietää miltä vuodelta tuo opinnäytetyö on ja minkälaista metodologiaa siinä on käytetty. Fyysisen / bioantropologian historiasta voi lukea lyhyesti täältä. Kiitos kysymästä! :)" Linkittäen artikkeliinsa Fyysinen antropologia.]

• Ote kirja-arvostelusta 1963 eikä tilanne ole sittemmin parantunut?

• Oletteko käyneet katsomassa 1918-kuvia @valokuvamuseo? Miksiköhän 30-vuotiaisiin valokuvausammattilaiseen ja lääkäriin viitataan etunimillä? [Museo vastasi: "Hei! Näyttelyn otsikosta halusimme napakan, mutta näyttelyn tekstimateriaaleissa molemmat kuvaajat ja heidän elämäntarinansa esitellään varsin kattavasti. "
  Selasin näyttelyhistoriaansa, enkä huomannut yhtään "napakkaa" otsikkoa miesvalokuvaajista tai ammattikuvaajista. Ja pari päivää myöhemmin laitoin eteenpäin ruotsalaisen twiittauksen "Tbt grundkursen i idéhistoria: att ständigt påminna studenter om att det inte är ok att omtala Mary Wollstonecraft som ”Mary” och i samma andetag kalla Jean Jacques Rousseau för ”Rousseau”."]

8.8.

• Tiesin, että tallessa oli linkki kirjaan, jossa kuvia käsityöläisistä. Mutta ei ollut kuvituslistassa eikä blogi-idealistassa. Vaan erillisessä KB:n digitoitujen kirjojen poimintalistassa. Ja mulla on korkeakoulututkinto systeemien optimoinnista... [Beskrifning Öfwer Konstnärer Och Handtwärckare.]
• "EU-tuomioistuin linjasi tekijänoikeuksista: internetissä julkaistuja kuvia ei saa julkaista uudelleen". Yllätti ehkä Hesarin, mutta ei kai ketään muuta?
  [13.8. Kopiosto kommentoi omasta näkökulmastaan: "Opettajille tiedoksi: EU-tuomioistuimen viimeviikkoinen päätös #valokuva'n käytöstä vahvisti nykyisen toimintatavan. Kopiointiluvallamme koulutöitä saa jatkossakin elävöittää kuvilla."
  Olin autuaasti unohtanut "kopiointilupansa", jonka ansiosta m.m. taidevandalismi, josta herppasin viime talvena, on "luvallista". Eikä koulussa tarvitse siis opetella kuvien laillista käyttöä eli esim cc-lisenssejä!
  Kopioston luvasta omituisuksineen kertaus Petteri Järvisen blogissa.]

9.8.

• Ei mitään tuoretta ja tolkuton määrä haastateltavia. Mukaanlukien seinänaapurini. [Kommenttini BBC:n radiodokkariin We Might as Well be Finnish]

13.8.

• Ohjelmassa @Kansallisarkist tilaus, jota varten viimeksi tarvittiin 3 henkilökuntalaista. Valitettavasti en enää itse(kään) muista, miten se lopulta tehtiin.
• Minulta kysyttiin nimeni @Kansallisarkist. Kanta-asiakasasema menetetty. #itku 
• Mulle neuvottiin minne aineisto palautetaan @Kansallisarkist !!! Siis ei minua tunneta täällä enää ollenkaan. #oikeaitku [Raija Ylönen-Peltonen ehdotti hymiön kanssa: "Tuuraaja tiskin takana - ehkä?" Vastasin "Ei ollut, aiemminkin kohdattu työntekijä. Järkytyksestä selvittyäni huomaan, että en puolestani enää tiedä luettelohuoneessa työskentelevien nimiä, toisin kuin ennen."]

17.8.

• Briteiltä kysytty historian merkittävimmät naiset. "Vain" ~70% listasta Britanniasta ja entisistä siirtomaistaan.