Muuta Kristiinankaupungissa koettua

Lebellin kauppiastaloa kierrettiin oppaan johdolla tunti, joten sieltä karattuani keskustan toinen museo, merimuseo, oli jo auki. Työntekijä otti rahat, ei tarjonnut opastusta eikä edes huomauttanut pläristä. Älysin sentään sellaisen ottaa, mutta en saanut sisällöstä mitään irti eli ei siitä sen enempää.

Koska olin selvittänyt kaupungista etukäteen vain museot, olin valmis lähtemään autolle ja eteenpäin. Mutta onneksi ohitin torin viitan, jossa yksi sakara osoitti tullitupaan 1720. Googlasin tarkemmat koordinaatit ja käppäilin vaaditut korttelit.

Kannatti ehdottomasti, sillä tullitupa oli komeassa seurassa. Punaiseksi maalattu puukirkko jää puiden taakse eikä sitä lähempää saanut kunnolla kuvan. Yritin toki.

Sisällekin pääsi ja se vasta kannatti. Kirkko on valmistunut 1700 ja isonvihan jälkeen fiksattu 1736.

En tiedä milloin kynttilänjalat on lisätty, mutta tunnelma oli hieno.

Penkit oli tiukasti numeroitu, mutta keskellä kirkkoa olleeseen vapaapenkiin sopi kai  ulkopuolistenkin mennä?

Hyvillä mielin palasin pienen pätkän pohjoiseen katsastaakseni Carlsron, jota Kristiinankaupungin kaupunginmuseoksi tituleerataan.

Miksi, en ymmärrä. Talo kokoelmineen on kaupungin, mutta sitä pyörittää kannatusyhdistys, jonka innokas edustaja oli vastaanottamassa ja selittämässä konseptia. Eli sitä, että talo oli täytetty yhden miehen tavarakokoelmalla ullakkokerrosta myöden. (Ellei tätä olisi mainittu, en olisi portaita lähtenyt kipuamaan. Tulin ne alas takaperin.)

Yhdessä huoneessa näin laminoidun esine-esittelykortin, mutta informatiiviseksi vierailua ei voi sanoa. Kylläkin elämykselliseksi. Joitakin otoksia romukauppatunnelmasta alla.

Lebellin kauppiastalossa

Kaskisista suuntasin keskiviikkoaamuna Kristiinankaupunkiin, jossa ensimmäisenä kohteena aukesi Lebellin kauppiastalo. Sen oppaalta ei puuttunut halukkuutta ja osaamista opastamisessa. Hetken sain kuunnella yksinäni, mutta ryhmä kasvoi nopeasti kun muutkin tähtäsivät avausaikaan.

Periaatteessa talo on 1930-luvulla koottuine tyylihuoneineen sama sarjaa kuin Porvoon Holmin talo, mutta onnistui jotenkin olemaan autenttisempi. Opas huomautti kyllä seinämaalausten olevan uusia, mutta ei alleviivannut huonekalujen ja irtaimiston alkuperää.

Minulle tärkein oli alakerran salin "ammesohva", joka näkyy kuvan oikeassa reunassa. Siinä kun blogitekstissä ja 1802-kirjassani toistamani tarinan mukaan istui Kustaa IV Adolf vierailullaan. Liekö sitten sattumaa vai suunnitelmaa, että sohvan yläpuolelle ripustetut muotokuvat

esittivät Kustaa IV Adolfia Ulvilassa majoittanutta kirkkoherraa ja rouvaansa?

Yllä näkyvästä interiööristä opas huomautti luutun olevan saman valmistajan kuin Bellmanin käyttämä. Keittiössä huomion arvoista (eli oletettavasti kävijöitä kiinnostavaa) oli 1700-luvun jäätelöntekoon tarkoitettu astia.

Yläkerran eteisessä tuli vastaan matka-arkku, josta tuli mieleen Alvinista löytynyt piirros, ja aika yksi yhteen olivatkin.

Mutta yläkerran tärkein juttu on salin kattomaalaus, joka sai minut unohtamaan pellavalle feikatuttujen kultanahkatapettien valokuvauksen.

Toisen huoneen seinältä kuvasin kevään Ahvenanmaan matkaa muistellen Kastelholmasta painokuvan, joka kuuluu Louis Bolangerin sarjaan Voyage Pittoresque de Suede.

Ja tietenkin piti ikuistaa uusi osa hiirenloukkujen sarjaan.

Tuokio Närpiössä

Kukka-Maarian päivän museokierroksen viimeinen kohde oli Närpiön Öjskogsparken. Sen päärakennuksen pirtti näytti kerrossänkyineen ihan samalta kuin päivän kolme aiempaa, mutta sai lisäväriä kun (vaihteeksi ammattitaitoinen) opas kertoi talossa kasvaneen kaksi taiteilijaa 1800-luvun lopulla. Veljeksistä toinen opiskeli Euroopassa asti ja on saanut Wikipedia-sivun. Joka linkittää myös nuoremman veljen sivuun. Vaikka tämä vaikutti Närpiössä kauemmin, opas ei maininnut nimeään ja tuvan tapettia myöten kaiken kerrottiin olevan vanhemman veljen työtä. Alla tapettinäyte.

Sen vieressä oli ohuiksi vuollut puulusikat, joiden koristelu ei myöskään tavanomaista.

Ihan tavanomainen ei myöskään ollut tämä puuhevonen, jonka vasta nyt tätä kirjoittaessani huomasin olevan kelkka!

Suurikokoinen painate vuodelta 1898 oli tehty kolmen veneonnettomuudessa kuolleen nuoren naisen muistoksi. Hedän kanssaan kuolleet "två gossar" jäivät nimettömiksi.

Ovimaalaus oli oppaan mukaan tietenkin Carl Bengtsin eikä Oscarin.

Kuten edellisissä museossa, tekstiilien esittely vahvassa valossa jäi huolettamaan. Tumma morsiuspuku oli kopio, mutta ikkunan edessä oleva valkoinen 1900-luvun alusta.

Päärakennuksen lisäksi kahden euron opastettuun kierrokseen kuului toinen, jossa oli lavastettuna iso maakauppa 1900-luvulta sekä Suomen isoin apteekkimuseo. Jälkimmäinen perustuu Karl-Erik Källströmin kokoelmiin. Hienoja, mutta en jaksanut kummastakaan suuremmin kiinnostua.

Mutta opas lopetti mielenkiintoisesti osoittamalla vitriinistä pienen virsikirjan, johon oli tehty kolo raudalle, jota käytettiin verenlaskemiseen parannustarkoituksessa. Kristillisestä kirjasta uskottiin saatavan lisää voimaa. Oppaan kertoman mukaan on myös havaintoja siitä, että raamatusta tms. on leikattu irti Jeesuksen nimi ja laitettu paperinpala lääkkeen joukkoon.

Pirttikylän kotiseutumuseossa

Kurikan ja Laihian jälkeen museopäivä jatkui ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Pirttikylän kotiseutumuseossa, jossa opas oli tyylipuhtaasti mallia "olen täällä kesän enkä tiedä mistään mitään ja välitän vielä vähemmän". Esimerkiksi päärakennuksen (Småttgården) historian sai lukea pöydällä olevasta paperista, jos välttämättä halusi tietää enemmän kuin nimen.

Esineiden osalta yritin kysyä näistä kiiltotauluista, joihin aloin kiinnittää huomiota viime kesänä Pohjanmaalla ja joita oli ollut sekä Kurikan että Laihian museoissa. Mutta ei tiennyt mitään. Eikä kyse ollut siitä, etteikö museossa ollut esineitä, joista innostua.

Esimerkiksi tuvassa oli superhienosti maalattu pitkä kulmapenkki. Yllä näkyvässä arkussa kaunis maalaus. Isossa vitriinissä veistettyjä hahmoja, joissa oli (!) tekstilappuja.

Seinällä valokuva vuonna 1836 syntyneestä maankiertäjästä Anders Simonsson Si'bäck eli Simonas Ant, joka kulki turkki päällä ja avojaloin ympäri vuoden. Jos kahden A4:sen tekstin olisi jaksanut lukea, olisi siitä varmasti saanut jotain sanottavaa kävijöille.

Kanttori Krookin taffelipianossa ei ollut mitään ajoitusta.

Eikä museossa ollut vain (runsaasti) taloustavaraa. Siihen sisältyi pari huonetta Bergan lasitehtaan esittelyä ja pankkitoiminnalle omistettu huone. Jälkimmäisessä oli oppaan kollega/ohjaaja, jolla oli ilmiselvästi enemmän innostusta ja osaamista.

Mutta kumpikaan ei maininnut pihan kivikokoelmaa, johon sisältyneet virstanpylväät saivat innostuneen vastaanoton asiaa harrastavalta tuttavaltani jaettuani kuvat FB:ssä.

Puoli tuntia Laihialla

Kukka-Maarian museopäivän toisessa kohteessa Laihian museossa rakennuksia oli Kurikkaa enemmän kierrettävänä, mutta opas tiesi vähemmän ja kuljetti minut energisesti puolessa tunnissa läpi kaiken. Paljon oli tavaraa täälläkin, joten vain päällimmäisistä otin kuvia ja niistä tässä vain osa.

Lupasin edellisessä postauksessa verrokkeja oltermanninsauvoille. Valaistusolosuhteet olivat haastavat, joten kuva on kammottava, mutta erottunee ainakin se, etteivät ole monikulmaisia ja lyhyitä, kuten Kurikassa. Oikeasta reunasta voi myös näkyä seinän maalauskoristelua.

Oppaan esityksen mukaan paikalliset leivät laitettiin lautoineen uuniin.

Lappunsa mukaan oikealla oleva tuoli on 1600-luvulta. Jossain kohtaa kaiverrus?

Täytetty hevosen pää oli uutuus museoesineenä. Samaisen ravurin kallo oli huoneen lattian kulmassa. Ja rattaat vaunuliiterissä.

Oppaan sanoin "Laihialta löytyneet kivet" eivät pikaisella silmäyksellä pitäjän esihistoriaa avanneet.

Vankien siirtokahleet.

Näiden alla olleen laitteen hahmotin paikan päällä harvinaisen kevytrakenteiseksi jalkapuuksi, eikä opas korjannut ääneen lausumaani. Kuvia tähän ladatessani tajusin, että kyseessä on (tietenkin) vangin kuljetukseen liittyvä kiinnityslaite ja siksi päällä joku rautakin.

Polkupyörän valaisimen tekniikkaa opas oli innostunut selvittelemään, mutta ei sanonut ääneen mitään köyden käytöstä renkaan tilalla. Mutta näkihän sen paljin silminkin.

Kun Sarka tarjosi yhden viinapannun niin niitä osaa arvostaa muuallakin.

Yli sata vuotta vanhan tekstiilin säilytys ei mielestäni ollut paras mahdollinen.

Näistä potkulaudoista jaksoin innostua, vaikka Helsingissä kävelyteitä tukkivia tekisi mieli heitellä jorpakkoon.

Nämä raamatulliset opetustaulut eivät ole tulleet aiemmin vastaan. Taitavat olla ulkomailta tuotuja.

Marjapomiurista tuli mieleen vastaavat Pudasjärvellä ja Keminmaalla.

Sivurakennuksessa en jaksanut innostua hevostavarasta ennen kuin näin maalatut ruusut.

Ja tämä "pulkka" on tietenkin tosi hieno ja aivan ihana. Arvioitu valmistusaika 1850.

Alueen Nuukuuren museo oli niin nuuka, että sitä varten ei paikan päälle kannata lähteä, mutta muu museo on kyllä puolen ja ehkä kokonaisenkin tunnin väärtti.