Kirjaston tietokantahaku, esimerkki epäonnistumisesta

Uusi kuu ja uusi kurssi. Helsingin yliopiston avoimella puolella on lokakuussa taukoa, joten otin täytteeksi Turun historian perusopintoihin kuuluvan verkkokurssin Suomen historian linjat ja murrokset. Annista lisää kunhan käynnistyy.

Aloitus ainakin tuntuu tiukalta. Ensimmäisen viikon aikana pitää lukea ja läpäistä pistari Henrik Meinanderin kirjasta "Suomen historia. Linjat, rakenteet ja käännekohdat. WSOY 2006 tai uudempi painos." Kurssilaisille tarjotaan teksti pdf:nä, mutta kun oli tänään muutakin asiaa kirjastoon, päätin tarkistaa pääkaupunkiseudun Helmetistä sattuisiko lähikirjastossani olemaan kirjaa hyllyssä. Kopsasin (luonnollisesti) kirjan nimen verkkokurssin sivulta ja liimasin hakuruutuun.

Ei hakutuloksia? Aika uskomatonta. Kokeilin ensin välimerkkien poistoa ja sitten jostain älyvapaudesta pelkkää alaotsikkoa.

Ei, en tarkoittanut tietorakenteita ja algoritmeja. Luovuin hienosäädöstä ja yksinkertaistin.

No, nyt tuli tuloksia, mutta silti piti ehdottaa Kunnaksen Koiramäen historiaa? Tulosten myötä selvisi, että ainakin yksi syy aiempiin epäonnistumiseen oli alaotsikon 'ja', jota Helmetiin ei oltu kirjattu. Ottaen huomioon sivuston melko mielikuvitukselliset tarkoititko-ehdotukset, tuntuu erikoiselta, ettei se pystynyt tarjoamaan oikeaa kirjaa.

Onko kirjan nimi oikein Turun historioitsijoilla vai pääkaupunkiseudun kirjastolaitoksella? Tai miten Finna pärjäisi ylimääräisten merkkien kanssa? Alkuperäinen nimekehaku välimerkkeineen Finnassa tuotti päällimmäisiksi kolme kirjan painosta ilman sanaa 'ja' sekä Heikki Ylikankaan Tieteessä tapahtuu -lehteen kirjoittaman arvostelun (otsikkona "Luettavasti ja rohkein tulkinnoin Suomen historiaa"!).

Eli:

• miinuspiste Turun yliopistolle, joka ei tarkista opiskelijoille määrätyn opuksen nimekkeen kirjoitusasua
• miinuspiste Helmetin haulle, joka on turhan kronkeli 
• pluspiste Finnalle, joka ei ollut
• miinuspiste Finnalle, johon linkki Ylikankaan arvosteluun oli syötetty pysyvän tunnisteen sijaan pdf-linkkinä "https://www.tieteessatapahtuu.fi/0107/ylikangas0107.pdf", joka ei enää toimi. (Miinuspisteen oikea osoite on tiedon syöttänyt taustataho, mutta voisi jotain vaatimustasoa Finnankin tasolla pitää.)
• miinuspiste Tieteessä tapahtuu -lehdelle, joka ei journal.fi-alustallakaan tarjoa jutuilleen pysyviä tunnisteita. (Jos mainittu arvostelu kiinnostaa, niin on tätä kirjoittaessani tässä osoitteessa.)

Opetus: tyhjän tuloslistan edessä ei kannata heti lannistua. 

Surkeaa historiaa maahanmuuttajille

Ruotsin kouluradion sivustolla historiaa etsiessäni osuin 4-9 -luokkalaisille maahan muuttaneille lapsille tarkoitettuun sarjaan Nyfiken på Sverige. Sen ensimmäisessä osassa ahdettiin Ruotsin tuorein historia alle 8 minuuttiin.

Mitä oli valittu oleelliseksi kerrottavaksi? Ja kuinka pitkälle päästään ennen kuin sisältö eroaa Suomen historiasta? (Alla oleva on melko suora käännös ohjelman tekstistä, tekijänoikeuksia jossain määrin rikkoen.)

Että 200 vuotta sitten Ruotsi oli Euroopan köyhimpiä maita, jossa suurin osa väestöstä asui maaseudulla. Vain harvat lapset pääsivät kouluun. Työnteko saattoi alkaa jo 5-6 -vuotiaana.

Useimmat eivät eläneet edes 50-vuotiaiksi. Asuttiin ahtaasti yhdessä (kuvassa lehmä ja kana lähes pöydän ääressä) ja juotiin alkoholia lähes joka aterialla.

Isäntä sai laillisesti lyödä vaimoaan, lapsiaan sekä renkejä ja piikoja.

Vanhukset hoidettiin syytinkisopimuksin. (Tässä yksinkertaistus, sillä tilaa omistamattomien kohtalo jää epäselväksi.)

Vielä sata vuotta sitten oli mahdotonta ajatella, että avioliitossa oleva nainen kulkisi paljain päin.

Ainoa sallittu kirkko oli luterilainen valtiokirkko, jolla oli paljon valtaa. Jos ei käynyt tarpeeksi usein jumalanpalveluksissa saattoi saada rangaistuksen. Joutui tukkipuuhun (i stocken) ja ihmisten syljettäväksi.

(Ovatko kuvittajat saaneet vaikutteita ulkomailta, vai oliko tämä seisontamalli tosiaan käytössä 1800-luvun Ruotsissa? Verkkohakuni löytävät Ruotsista vain suomalaisten jalkapuiden taipaisia (tässä). Sanastonsa on huomattavasti moninaisempaa: fotstock, skamstock, kyrkstock, straffstock, gapstock)

Jos olit ollut uskoton, jouduit istumaan huorapallille kirkossa. (Näitä häpeäistuimia on kirkoissa esillä paljon vähemmän kuin jalkapuita.)

Eikä naimisiin menty rakkaudesta. Tärkeää oli perhe ja maatilojen omistus.

Kerran vuodessa oli kinkerit. Silloin pappi kuulusteli aikuisilta Raamatun osaamisen.

1800-luvun puolivälissä Ruotsi oli kehitysmaa. Surkeus ja sairaudet vallitsivat. Sadot eivät antaneet tarpeeksi ruokaa. Ihmiset näkivät nälkää ja kuolivat aikaisin. 1850-luvulla oli Ruotsissa niin köyhää, että alettiin huutokaupata köyhien lasten ja vanhusten huolto vähiten pyytävälle. (Onko ajoitus Suomessa sama? Malli Ruotsista?) Usein lapset joutuivat tekemään kovasti töitä tilalla, johon heidät sijoitettiin. Huutokaupat jatkuivat vuoteen 1918.

Monet alkoivat unelmoimaan jostain paremmasta. Monet tekivät unelmastaan totta ja muuttivat pois Ruotsista. Massamuutto alkoi vuonna 1860, erityisesti Pohjois-Amerikkaan. (Suomessa muutto alkoi myöhemmin.) Viidestä miljoonasta asukkaasta muutti seuraavan 50 vuoden aikana miljoona toisaalle. Ruotsiin jääneidenkin elämä muuttui. Maanviljelys tehostui, harvempia tarvittiin pelloilla ja monet muuttivat kaupunkeihin.

Jäljellä oleva kolme minuuttia ei taida enää sopia otsikkoni alle. Lienee ilmiselvää, että kurjaa menneisyyttä korostettiin. Toiveena löytää toisaalta tulleille samaistumiskohde?! Taloudelliselle siirtolaisuudellekin? Suomessa lähihistoria tarjoaisi samaistumiskohteita myös sotaa pakeneville, mutta Ruotsin alueella pitäisi mennä 1600-luvulle.

Satakunnan historiaa verkossa

Sattuneesta syystä tuli mieleen tarkistaa muistanko enää verkossa piileviä paikallishistoriaan liittyviä aineistoja. Valitsin erityiskohteeksi Satakunnan, mutta iso osa näistä koskevat muutakin Suomea.

Esihistoria
Arkeologisista kohteista saa tietoa - nykyään jo digitoituja raportteja kera Museoviraston kulttuuriympäristön palveluikkunasta. Sen Muinaiskalupäiväkirjaa kannattaa selata paikkakunnan perusteella - voi löytää 1800- ja 1900-luvun vaihteessa löydettyjä ja lahjoitettuja esineitä, joihin voi liittyä henkilöhistoriaakin (esimerkkejä vanhassa blogitekstissä).

Maaseudun väestö ja maatilojen hallinta

• Seppo Suvanto: Vanhan Satakunnan henkilötiedosto 1303-1571
• Suomen asutuksen yleisluettelo, Kansallisarkiston digitaaliarkisto
• Voudintilit ja läänintilit, Kansallisarkiston digitaaliarkisto
  Käytännöllinen ohje henkikirjojen löytämiseen 1700-luvun läänintileistä vanhan blogipostauksen loppupuolella.
  Esimerkkejä muusta läänintilien annista: Viikon verifikaatti: 7492, Viikon verifikaatti: 7498, Viikon verifikaatti: 7503, Viikon verifikaatti: 7515,  Yleellisyysverojen kartoitusta, Pönkkähameet Turun ja Porin läänissä
• [Lisäys 50 minuuttia julkaisun jälkeen: Länsi-Suomen tuomiokirjakortisto, Kansallisarkiston digitaaliarkisto. Esittelyä digitointia edeltäneessä blogitekstissä Tuokollinen tuomiokirjakortistosta. Paikallishistoriallinen esimerkki: Ruokatalous 1600-luvulla.]
• Seurakuntien arkistot, Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ja Kansallisarkiston digitaaliarkisto 
• Turun maakunta-arkiston Maaseudun lainhuudatuskortisto, Kansallisarkiston digitaaliarkisto (Käytännön esimerkki vanhassa blogitekstissä. Varsinainen lainhuuto voi löytyä digitoituna kihlakunnanoikeuksien renovoiduista pöytäkirjoista, joita on Kansallisarkiston digitaaliarkistossa.)
• "Kunnittaiset tilastot tilakohtaisesta kylvöstä, sadosta ja karjakannasta" on Turun ja Porin läänistä vuodelta 1881, Kansallisarkiston digitaaliarkisto (Vaasan läänistä tietoja on useammalta vuodelta, sieltä esimerkki annista vanhassa blogitekstissä)

Kartat, Kansallisarkiston digitaaliarkisto

• Venäläiset topografikartat 1:21 000
• Senaatin kartasto
• Maanmittaushallituksen uudistusarkisto
• Pitäjänkartasto, Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto
• Maakirjakartat
• Yleiskartat: [Satakunnan kartta]. (Yleisk. Ia* 175/- -)
• Alue- ja rajakartat, joiden järjestämättömässä listassa Satakunnan suunnalta ainakin:
  Charta öfver Biörneborgs lähn. (MH MH 4/- -)
  Charta öfver Ulfsby Socken uti Nedre Satakunda Härad och Björneborgs Län. (MH MH 15/- -)
  Nedre Satakunde Heredt. (MH MH 21/- -)
  Charta öfver Yläne Sätesgård med underlydande Hemman och Lägenheter i Åbo och Björneborgs Höfdingedöme, Nedre Satakunda och Masku härader, Pöytis socken och Yläne kapellgäld... (MH MH 18/- -)
  Geographisk Delineation på Öfre Satakunden i Biörneborgs Lähnn, Nembl. Efter Jordeboken Törfwis, Karku, Kyrå, Birkala, Wässilaks, Lämpelä, Kangasala och Rowessi Sochnar... -1--1 (MH MH 10/- -)
  
• Kihlakunnankartasto:
  Geografisk karta öfver Öfra Satakunda medledels härad i Åbo och Björneborgs län. (MHA, Ica. 43)
  Karta öfver Tyrvis härad af Åbo län. (MHA, Ica. 40)

Paikannimet
Tämän viikon READ-iltapäivän yhdestä esityksestä minulle vihdoin valkeni, että Kotuksen digitaalisessa Nimiarkistossa näkee digitoidut paikannimilappuset vasta kun on rekisteröitynyt ja kirjautunut sisään. No, vastahan tuo on ollut mlkein vuoden verkossa.
Erikseen on verkossa Kotuksen vanhempi kokoelma Paikkainnimiä ja paikallistarinoita 1879-1882
(joka palasi muistiin kuunnellessani eilen podcast-jaksonsa Luuhankainen Luhangan vene?). Viimeksi olin ilmeisesti sitä kurkistanut vuonna 2010 löytäen tuolloin ainakin puumerkkejä Kokemäeltä.

Sananlaskut
Kotuksen sananparsikokoelma on Kansallisarkiston digitaaliarkistossa järjestettynä paikkakunnittain. Kokemäen läpikäyntini jäi vaiheeseen, mutta onnistuin löytämään henkilöhistoriallistakin juttua.

Valmiit historiankirjoitukset ja -tutkimukset
Yleisten kirjastojen digitoimassa aineistossa on Satakunnasta kokonaisia paikallishistorioita. Lisäksi löytyy Huittisten kotiseutuaineistoa.

Sanomalehdet ja aikakauslehdet
Sanahakujen lisäksi Kansalliskirjaston digitoimia lehtiä voi lähestyä sanomalehdistä tehtyjen paikkakuntapohjaisten poimintojen kautta. Aikakauslehtien puolelta mielenkiintoista sisältöä voi olla esimerkiksi Kotiseutu-lehdessä tai Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjasta.

Muuta

• Suomen sodan jälkeiset vahinkohakemukset eli Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkisto. Vahingonkorvaushakemukset tutkimuspöytäkirjoineen, Kansallisarkiston digitaaliarkisto (Linkkiä hakiessani huomasin, että arkistossa on myös lääneittäin lähetettyjä asiakirjoja, joiden otsikot vaikuttivat sukututkijan näkökulmasta lupaavilta.)
• Suuri adressi, Kansallisarkiston digitaaliarkisto
• Suuri kansallisadressi 1919, Kansallisarkiston digitaaliarkisto

READ-iltapäivästä

Kuten eilen mainitsin, olin tiistaina kuuntelemassa Kansallisarkiston päivitystä READ-projektista. Parissa tunnissa ehti tulla esiin kaikenlaista.

Itse asiasta. Projektin työntekijät olivat tyytyväisiä käsinkirjoitetun tekstin tunnistuksessa saavutettuihin tuloksiin ja esimerkkiensä perusteella siihen oli syytäkin. Puhtaaksikirjoittamalla (vain?) tuhat sivua tuomiokirjatekstiä 1800-luvulta on lopuista 800 tuhannesta sivusta saatu tunnistettua oikein 88-91% merkeistä. Ettei elämä olisi liian helppoa, niin tämähän tarkoittaa, että konetunnistetusta tekstin sisällöstä saa ihminen tolkkua, mutta tuloksiin ei välttämättä tartu haku, kun virheellisiä kirjaimia osuu sopivan satunnaisesti. (Palaan teemaan.)

Haasteita koneen opetuksessa syntyy (tietenkin) siitä, että yhtenä ajankohtana käsialat eivät ole samanlaisia eikä yhden ihmisenkään käsiala pysy vakiona. Tarvitaan siis erilaisia malleja ja sopiva tapa käyttää niitä, missä on vielä tehtävää esityksen perusteella

Vähemmän yllätävästi tietokonemalleilla on vaikeuksia siinä missä ihmiselläkin. SLS:ssä Edelfeltin kirjeistä oli kone saanut paremmin tolkkua, kun paperilla oli vähemmän rivejä. Minut pääsi yllättämään se, että tarkempi kuva ei välttämättä ollut parempi. Kun kirjeistä oli tarjottu ohjelmistolle laadukkaampi kuva, oli siitä erottunut merkityksettömiä jälkiä, joihin tunnistus oli tarttunut ylimääräisinä rivinä.

Menetelmiä kehittävä eurooppalainen yhteistyöprojekti päättyy ensi vuoden lopussa ja hyödyntämisen tulevaisuus jossain määrin avoin.

Tulosten käyttö. Tuloksia ilmoitusasioiden pöytäkirjojen ja tulossa olevien varsinaisten asioiden pöytäkirjojen sekä autonomian ajan henkikirjojen kanssa selostettuaan Lauri Hirvonen ilmoitti tavoitteena olevan, että asiakkailla on ensi vuoden lopussa käytössä hakukelpoista koneluettua tekstiä ainakin tuomiokirjoista. Tässä kohdassa oli varmaan tarkoitus olla ihan

Mutta minun mieleeni palautui parin viikon takainen työpaja (jossa yksi seminaarin esiintyjistä sattui olemaan mukana). Siellä olin jälleen kerran purkanut viattomaan ihmiseen frustraatiotani Finnan kokotekstihauttomuudesta ja kuullut mainittavan AHAA-testauksen. Eli Hirvosen lopetettua käteni nousi oitis pystyyn kysyäkseni MISSÄ ja MITEN konetulkintoja tarjotaan arkistoasiakkaille.

En maininnut, vaikka mielessäni olikin, kuulopuheita, jonka mukaan Kansallisarkiston kv-standardin mukaiseen tietomalliin ei saatu minkäänlaista vapaata kuvailukenttää. Onko siellä edes mahdollisuus linkittää toiseen dataelementtiin? Ja miten Päivi Happosen alkusanojen "integrointi osaksi Kansallisarkiston palveluita" suhtautuu siihen, että Kansallisarkiston käyttöliittymästä valitettuani olen saanut lukuisia kertoja  kuulla, että Kansallisarkiston tarkoituksena ei ole käyttöliittymäkehitys vaan kuvien tarjoaminen?

Yksi vastauksista kysymykseeni oli, että konetulkittu teksti "annettaisiin ladattavaksi". Yhdistettynä Kansallisarkiston yleiseen asiakaspalveluhenkeen visio tulevaisuuden "jonkinlaisesta ratkaisusta" ei ole kovin valoinen. Asian selventämiseksi voi todeta, että Kansalliskirjaston OCR-tekstit sanomalehdistä ja aikakauslehdistä ovat myös ladattavissa, mutta pääosa käyttäjistä liikkunee erinomaisesti rakennetuilla verkkosivuillaan. (Verkkosivujen laadun ymmärtämiseksi suosittelen parin tunnin käyttämistä muiden pohjoismaisten testaamiseen. Kannattaa varautua nenäliinoin, sillä itku voi tulla.)

Yhteistyö? Kysyin ääneen myös Kansalliskirjaston oppien hyödyntämisestä, mutta kommenttiani ei taidettu oikein ymmärtää. Algoritmit käsinkirjoitetun ja painetun tektin tunnistamisessa ovat erilaiset. Mutta molemmista tulee ulos samantapaisesti virheellistä tekstiä, jota Kansalliskirjastossa on jo yli 10 vuotta mietitty, niin eikö mikään opittu ole siirtokelpoista?

Jälkikirjoitus. Tietolinjan tuoreesta numerosta luin Kansalliskirjaston jatkosuunnitelmista eilen, että "Seuraava merkittävä askel on digitoitujen kirjojen tuominen Digiin ja kirja-aineistoon suunnattu hakulomake." Kuullostaa hyvältä, sillä Doriassa kokotekstinhaku on työlästä pdf-latauksineen.

Muotikuva vuodelta 1911 Nordiska museetin Wikimediaan tarjoamasta materiaalista.

Katsahdus Helsingin kaupunginarkiston digitointeihin

Kävin eilen kuuntelemassa Kansallisarkistolla READ-hankkeen semman, jonka annista kirjoitan huomiseksi. Ehkä. Mutta suurempaa yleisöä olettaisin kiinnostavan Helsingin kaupungiarkiston digitoinnit, joiden viestintä ja mainostus on niin olematonta, että livahtavat ainakin omasta muististani.

Kun seminaarin jälkeisessä kahvitarjoilussa huomasin tutun kaupungiarkiston työntekijän muistin, että edellisen kerran tammikuussa tavatessamme tuli todettua, että paras tapa saada tietää tuoreet kaupungiarkiston digitoinnit on kysyä häneltä, sillä muuhun tiedotukseen ei ole resursseja. Erinomaisen epäkäytännöllistä, mutta mahdollisuutta ei siis kannattanut jättää käyttämättä. Saatuani suunvuoron sain kuulla, että jo melkein kuukauden ajan käytössä on ollut 1800-luvun perukirjat digitoituina! (Tai ei ihan koko vuosisadan, mutta en enää muista tarkkoja vuosia. Suullisen tiedotuksen heikkoja kohtia, tämä.)

Ennen kuin alan testata perukirjoja palautan muistiin, että Juha Vuorelan niukasta blogitekstistä tammikuussa selvisi, että tuolloin oli digitoituina

Maistraatin pöytäkirjat
Helsingin merimieshuone 1764-1871
Huutokauppakamari 1707-1860
Kämnerioikeuden pöytäkirjat 1741-1868
Raastuvanoikeuden pöytäkirjat 1813-1860

Eilen kuullun perusteella perukirjoja voi hakea suoraan nimellä. Arkistossa aikanaan käytössä oltua luetteloa ei siis ilmeisesti ole digitoitu. Olisi voinut olla hyödyllistä, sillä kronologisesta listasta voisi löytää vaihtoehtoisia kirjoitusmuotoja tms. Tai jos on hakemassa Mattssonia tai Johanssonia, voisi oikea löytyä ripeämmin.

Mutta täytynee ensin testata ja esittää parannusehdotukset vasta lopuksi. Ekaksi testihenkilöksi tuli mieleen Maria Causén aviomies, joka kuoli vuonna 1866. Hakien vapaasanahaulla sain 'Cause'lla 127 tulosta. Ei yhtään perukirjaa. Mutta korjattuani kirjoitusasuun heittomerkin tuloksia on vain 11 ja ensimmäisensä lupaavasti perukirjasetti vuosilta 1867-1868. Sen kuvauksesta selviää, että "4793 Causé Carl Josef tvålfabrikant" on onnekkaasti pdf:n ensimmäinen.

(Se, että kaupunginarkiston digitoinnit ovat hankalasti käytettäviä pdf:iä on todennäköisesti iso osa selitystä sille, miksi aivoni niin mielellään ne unohtavat. Käyttäjäystävällistä ei myöskään ole se, että latausta aloittaessa ei tiedä tiedoston kokoa.)

Perukirjasta näki talouden vähäiset kattilat ja moninaiset huonekalut. Sekä saippuatehtailijan nykyajasta katsoen niukan puoleisen vaatevaraston, jossa kalsonkeja on vähemmän kuin paitoja.

Vakavammin selvisi, että Maria Causé oli kolmen alaikäisen lapsensa kanssa perinyt enemmän velkaa kuin omaisuutta. Elämänkohtalonsa kannalta merkittävä tieto, jota en blogitekstin takia kuitenkaan lähtenyt arkistosta hakemaan. Juuri siksi digitointi hyödyllistä, tuodessaan tiedon lähemmäksi. Eli toivottavasti muistan tämän kokoelman seuraavaa Helsingissä sopivaan aikaan kuolleen elämänkulkua digilähteistä haravoidessani.

Sovitusti karannut vaimo

Aah, kerrankin avioeroilmoitus, johon on kirjoitettu taustatarina. Anders Ramsay nimittäin kohtasi rouvan, josta ilmoituksella eroa haettiin, Helsingissä kesällä 1860 ja tallensi tämän puolen tarinasta muistelmiinsa "Från barnaår till silverhår" ja osa julkaistiin suomennettuna Kyläkirjaston kuvalehdessä 5/1905.

Rouvan monivaiheisen kertomuksen mukaan hän oli päätynyt Helsinkiin, jonne hän ei halunnut jäädä. Niinpä hän sopi kapellimestari David Neumanin kanssa, että tämä rahaa vastaan menisi hänen kanssaan naimisiin. Uuden nimensä kanssa rouva voisi palata Moskovaan ja mies ottaa hylkäyksen perusteella avioeron.

Kun asianmukaiset kuulutukset oli toimitettu, vihittiin pari kaikessa hiljaisuudessa ja yksinkertaisuudessa vain parin ensi viulun todistajina ollessa. Matka-arkut olivat jo valmiit, ja rouva ojensi kätensä ja rahapussin miehelleen jäähyväisiksi, minkä jälkeen suomalaisella passilla varustettu rouva Neumann nousi valmiiksi valjastettuihin vaunuihin lähteäkseen siihen kaupunkiin, mistä mademoiselle Thérése vähää ennen oli karkoitettu.

Muutamaa päivää myöhemmin luettiin Suomen virallisessa lehdessä ilmoitus, jossa herra Neumann kehoitti poistunutta vaimoansa vuoden ja vuorokauden kuluessa saapumaan yhteiselämään hänen kanssansa, muuten katsoisi mies avioliiton puretuksi.

Herra Neumann luovutti pian soittokuntansa johdon toiselle katsoen itseänsä liian rikkaaksi vinguttamaan viulua joka ilta Kaivopuistossa. Hän saattoi nyt elellä varakkaan miehen tavoin ja päätti ostaa itselleen maatilan. Vihdoin löysi hän mieleisensä tilan, luonnonihanalla paikalla olevan Saksalan lähellä Mikkeliä. Siellä aikoi ja toivoi hän päästä nauttimaan elämää ja «otium cum dignitate« (lepoa arvokkaisuudessa).

Rouva Neumann ryhtyi Moskovassa entiseen elinkeinoonsa, ja polisimestari, joka oli hänen vanhoja hyviä ystäviään, katsoi sitä sormien välistä, sillä mitäpä se häneen kuului, kunhan muodollisuuksia ei rikottu. Liike kävi jälleen hyvin, ja rouvan salit olivat jälleen täynnä kiihkeitä pelaajia. Mutta sitten tuli onnettomuus, vaikka tällä kertaa uudessa muodossa. Nähdessään kuinka helposti suuria summia voitettiin tarttui esimerkki häneenkin ja hän, joka siihen saakka ei ollut koskaan itse pelannut, rupesi äkkiä kiihkeästi, hillittömästi pelaamaan. Vaan hänellä ei ollut pelionnea. Se ärsytti häntä yhä enemmän korjaamaan tappionsa. Se oli hänen erehdyksensä ja syy hänen onnettomuuteensa. Sillä mitä enemmän hän pelasi, sitä enemmän hän hävisi, kunnes hän vuoden kuluttua oli aivan rutiköyhä.

Rutiköyhä! Puilla paljailla, avutonna, edessään synkkä, musta ja toivoton tulevaisuus. Hän ei tiennyt mihin kääntyä, mistä etsiä apua. Silloin muistui hänen mieleensä että hänellä oli mies ja miehellä hänen rahoillansa ostettu maatila. Kun ei ollut valitsemisen varaa, päätti hän lähteä sinne, ennenkuin joutua surkeimpaan puutteeseen. Mutta lähdön täytyi olla nopea, sillä ainoastaan muutama päivä oli jälellä avioeron määrähetkeen ja matka kaukaiseen pohjolaan oli siihen aikaan, kun rautateitä ei ollut, pitkä ja vaivaloinen. Mutta aikaa ei ollut turhaan arvelemiseen, minkä vuoksi hän kiiruimman kautta läksi matkalle.

Herra Neumann käveli kauniissa Saksalassaan iloisena ja tyytyväisenä nähdessään lakimääräisen vuoden yhä lähenevän loppuansa. Vihdoin oli ratkaiseva päivä aivan lähellä, »karannutta« rouvaa ei kuulunut Moskovasta ja ukko päätti vapautuspäivänsä kunniaksi pitää paremmanlaiset pidot, joihin kutsui ystävänsä ja kylänmiehensä.

Vieraat olivat kokoontuneet, pelipöydät ja tupakat esillä, totilaseja tyhjennettiin uutterasti, mieliala nousi yhä ylemmäksi, ruokasalista kuului jo lautasten ja kahvelien kolinaa, kaikki olivat valmiina käymään hyvälle illalliselle.

Mutta ei pidä huutaa hoi, ennenkuin on ojan takana, sanoo sananlasku.

Yleisen remun ja ilon vallitessa ei huomattu porraseteen saapuvia vaunuja ja niistä nousevaa naista. Seuraavana hetkenä seisoi rouva Neumann keskellä salia. Läsnäolevista ei kukaan tuntenut häntä, paitse mies, joka luullen haamun ilmestyneen vaipui tuolille ikäänkuin ukkosen lyömänä siten esittäin hänet seuralle, sillä kaikki käsittivät heti, että ainoastaan rouvan ilmestymisellä saattoi olla sellainen vaikutus.

Mutta tapaus oli tapahtunut, eikä sille voinut mitään. Siihen oli mukaannuttava.

Vähää myöhemmin avattiin ruokasalin ovet, illalliset alkoivat ja rouva emännöi pöydässä erinomaisen kohteliaasti. Äkkiä, ruualta jo päästessä, kuultiin vanhan seinäkellon lyövän kahtatoista ja kellokäen huutavalla äänellään kukkuvan — kukkuu! — kukkuu! — kukkuu! — — —

Silloin vasta oli »vuosi ja vuorokausi« kulunut, minkä vuoksi rouva Neumann kohotti lasinsa ja joi miehensä maljan.

»Loppu hyvä, kaikki hyvä«.

Mutta onko tämä totta vai tarua? Avioliitto solmittiin Helsingissä 10.10.1843 eli aivan heti avioeroa ei haettu. Mutta vuoden 1848 ilmoituksen määräaikaan mennessä rouva on palannut, sillä avioliitto ei päättynyt siihen. Ei tosin ehkä jatkunut onnellisenakaan, sillä Neuman joutui turvautumaan perheenjäsenten ja palvelusväkensä luotonottoa vastaan.

Hautausmerkintänsä mukaan Neuman oli "skild ifrån hustrun". Tämän vahvistaa rippikirjan merkinnät. Ero oli myönnetty senaatin päätöksellä vuonna 1862 ja vaimo oli saanut muuttokirjan Helsinkiin 21.5.1863. Neumanin testamentissa (FAT 5.6.1867) vaimoa ei mainita ollenkaan.

Rippikirjan mukaan vaimo Eva Elisabeth Allén oli syntynyt Viipurissa 11.2.1813. Kastettujen listalta maaseurakunnan puolelta löytyy kyseisenä päivänä satulamaakari Johan Allenin tytär Eva Elisabeth. Tämä on rippikirjan perusteella menettänyt äitinsä vuoden ikäisenä ja isä on muuttanut kaupunkiin.

Minun taitoni loppuivat tähän, mutta kun (yllä olleen kirjoitettuani) selasin toisessa tarkoituksessa Sven Hirnin kirjaa Kaunotar ja hirviöitä. Suomalaista kulttuurihistoriaa, huomasin siinä s. 73-83 käsiteltävän samaa naista ja Ramsayn kertomusta. Hirn oli löytänyt tiedon, että Eva Elisabet oli Viipurissa käynyt vuosina 1823-26 Töchterschulea, mikä oli oudohkoa isänsä ammattiin verrattuna. Ehkä hän oli yläluokan avioton lapsi, kuten myös kerrottiin. Viipurista Eva Elisabet muutti Nizzaan 4.7.1840, mikä ei myöskään ole aivan tavallista. Muuttoon kyllä saattoi liittyä kuulutus avioliittoon ranskalaisen miehen kanssa. Viipurissa liittoa ei kuitenkaan solmittu.

Erottuaan Neumannista Eva Elisabet päätyi Pietariin, jossa hän meni naimisiin 19.5.1875 ja kuoli 29.10.1888. Verkkohaku aviomiehen nimellä paljasti, että Evasta on tehty tällä vuosituhannella teatteriesitys.

"En tätä kuvaani anna ylpeydestä"

Yllä näkyvä kuva julkaistiin Johan Westerbackin lehdessä Nuorukainen 12/1878 ja sitä seurasi omaelämäkertansa. Nimikirjoituksen jälkeen oleva alaviite selventää, että "En tätä kuvaani anna ylpeydestä, vaan lapsen rakkaudesta." Myöhemmin hän lisää, että "Muotokuvani on ikäänkuin Nuorukaista kirjoittaessani."

Westerbackin vuonna 1897 päättyneestä elämästä voi lukea Wikipediasta, mutta oma versionsa vuonna 1878 kuului seuraavasti:

Lyhy elämäni aika on 47 vuotta, olen syntynyt 26.12.1832 Karijoella köyhässä torpassa, jossa lapsuuteni viattomuuden ajan elin, sitten 16 vuotiaana muutin Kristiinan kaupunkiin oppiin, jossa olin 6 vuotta, ja opein kaikenlaisiin synnin harjoituksiin, Jumala paratkoon. Siitä muutin Tampereelle jossaolin taas 6 vuotta, ja aivoin avioliittoon, mutta morsiameni kuoli kuin olimme 2 kertaa kuulutettu, vaan ennen kuin vuosi oli ummessa, niin menin avioliittoon nykyisen vaimoni kanssa. — Lapsia on ollut 10 kaikkiansa, 4 poikaa ja 6 tyttöä, joista 3 poikaa ja 1 tyttö on kuollut. Ja tuoreena kivistelee vielä se haava, jonka rakkaan poikani Jannen kuolema teki, joka hukkui 17.6.1878. Siis on elossa 6 lasta, 1 poika ja 5 tyttöä. Jesus heitä siunatkoon!

Tampereelta muutin Alavolle, jossa taas olin 6 vuotta, ja tänne Raaheen muutin sieltä, ja täällä olen nyt elänyt 14 vuotta. Elämäni vaiheissa on että Kristiinassa putosin syvään kaivoon, Kaarijoella olin hukkumaisillani, ja Tampereella ajoin nurin, joissa hengen vaaroissa Jumala kuitenkin armossa pelasti. Raaheessa ensivuonna olin kuolemaisillani, vaan Jumala lisäsi ikääni. — Tunnen nuhteita on ollut lapsuudesta asti, vaan Tampereella ollessani tulin keviään herätykseen, ja siitä pian iloiseen uskoon Jesuksen päälle, Lutheerin ja Hedberg'in kirjoista. Uskon lapsuudessa kirjoitin 2 pientä vihkoa "Kristillisiä tutkinnoita", sekä sittemmin "Lyhyjä tutkinnoita." Nyt olen "Nuorukaista" kirjoittanut 14 vuotta, jota aivon pitkittää elämäni loppuun asti. "Raamatun tutkinnoita" on seurannut Nuorukaisen kanssa 12 vuotta, josta 1 osa on valmis, ja toista tulee parasta aikaa. Suuren tunnen heikouteni, vaan Jumala on ollut väkevyyteni! Ja tähän asti on Jumala minua auttanut!

Kiinnostuitko miehestä? Lisää tietoa on Raahen museon blogitekstissä. [Korjaus 2.10.2018. Oli siis aikanaan, mutta enää ei linkki toimi. En muista koska olen viimeksi tarkistanut. Korjaus myöh: Raahen museolta vastaus virka-ajan ulkopuolella. Sivustonsa oli uusittu viime perjantaina. Linkki korjattu.]

Syyskuussa

31.8.

• Amos Rexin jonoa taitaa hidastaa @museokortti - kaupat. 18 euron lippu, nääs. [Jep, "lähes puolet" avajaisviikon käynneistä tehtiin Museokortilla. Pari viikkoa myöhemmin ilokseni kuulin, että "Yksi uuden Amos Rexin näyttelylinjoista tulevat olemaan suuren mittaluokan arkeologiset näyttelyt, esimerkkinä muinainen Egypti."]

2.9.

• Jos vielä joskus monologisoin jollekin aiheesta, josta "ei ole kirjoitettu", toivottavasti kuuntelijalla on järkeä kysyä "oletko _ihan_ varma?" Nimimerkillä "kas, löytyyhän tätä tekstiä, digitoitunakin"
• Keski-Euroopassa kuivuus on paljastanut viestejä joen rantojen kallioista. “Hunger Stone” Warnings – Haunting Messages From the Past Uncovered by Drought
• "Rautainen alus" olikin puolikas muusta

4.9.

• Arkeologian 3. vuoden opiskelija on aloittanut blogin, hienoa! Hissan opiskelijoita en ole blogistaniasta aikoihin löytänyt, mutta en ole oikein haravoinutkaan. Ehkä ovat IG:ssä? 

6.9.

• Kolmasosa avoimen yliopiston keskiaikakurssin esseen merkeistä koossa. Pitänee lähteä kirjastoon hakemaan lisää kopioi... lähteitä.

7.9.

• KB on saanut rahoituksen ruotsalaisten sanomalehtien kattavaan digitointiin. Halleluja! 
• Sananvapaus ei ole itsestään selvyys [Arvio kirjasta Sananvapauden historia Suomessa]
• Anu suosittelee Timothy Snyderin kirjaa On tyranny

8.9.

• Lähetin [Rakkautta & Anarkiaa -festareilla esitettävästä] Black '47 -leffasta spostin irlantilaistuttavalle, joka oli viimeksi lähestynyt minua "Dear Kaisa" -aloituksella. Kohtealiasta olisi ollut käyttää samaa, mutta eivät sormet näppäimistöllä moiseen taipuneet.
• Tiesittekö @LoveAndAnarchy , että Black '47 elokuvaan historiapuolta neuvonut henkilö asuu Suomessa? Ja minä idiootti ryntäsin kertomaan hänelle leffasta... [Kyseinen tutkija on Andrew Newby, joka on kesän lopusta alkaen dokumentoinut matkojaan Suomen nälkävuosien muistomerkeille sivustoonsa.]

10.9.

• Helevetin pitkä melontamatka... Isomäen Viiden meren kansa jää taloudessani yhtä lukemattomaksi kuin Hurmeen Niemi.

• Favillin ja Cavallon Iltasatujen formaattia kopsataan muuallakin kuin Suomessa. Tämä aukeama Karen Karbon kirjasta In Praise of Difficult Women.[Kotimaisista versioista syntyi myöhemmin blogiteksti.] 

13.9.

• Ei mitenkään yllättävästi seisoessani R&A-lippujonon viimeisenä tultiin kysymään, että onko tämä Amos Rexin jono. #Helsinki
• Yksi täti seisoi sanoitta takanani hetken ja suuntasi sitten hänkin museolle päin.
• Kaksi tätiä takana höpisi museokortista js ohjasin heidät proaktiivisesti toiseen osaan rakennusta. #jonokuinjono
• Lipunmyyjä @LoveAndAnarchy sanoi, että valintani erosivat massasta. #tyytyväinenasiakas
• Sisällissodan valkoiset laulut

14.9.

• Jei, huhtikuussa Twitteriin heittämäni kysymys sai vastauksen! (Ja ennen kuin kirja menee painoon.) Onneksi vanhoihinkin twiitteihin voi vastata.

16.9.

• Multimediamarkkinointia ja sisältökierrätystä 1700-luvulta @sinebrychoffart. Shakespearen näytelmistä tehtiin hyvin kauppansa tekeviä painokuvia, jotka lisäsivät osaltaan näytelmien kuuluisuutta.

• Vau! @sinebrychoffart esillä muotokuva Alina Frasasta, joka 14-vuotiaana esitti huntutanssia Hesperian puistossa kesällä 1848. #Helsinki Maalaus kuuluu @NatMuseum_FI kokoelmiin.

17.9.

• Missä on nälkävuosista muistuttava ristikivi Ylistaron ja Seinäjoen välisellä tiellä? Andrew Newby etsii tietoa.
• Kuuntelin juuri eilen luennon [blogiteksti], jossa kerrottiin Suomen kirkkojen rahalöydöistä. Tähänkin tutkimukseen [Forskere har funnet store mengder mynter, nåler og perler under gulver i gamle kirker] viitattiin, mutta tietyllä skeptisyydellä. (Huom, tiedotteessa ilmiön laajuus ei ulotu Suomeen.)

20.9.

• "Etkö sä ollut päiväkodissa, kun katsottiin itkijänaisia YouTubesta?" #ratikka
• Ruotsissa kirja 1860-l nälkävuosista [Magnus Västerbro: Svälten : hungeråren som formade Sverige]. Tuttua ja eroja. Radiojutussa ei mainita, että hätä ei rajoittunut Ruotsiin, eikä Suomessa ole muistaakseni kovin usein mainittu tilannetta länsinaapurissa.

21.9.

• Virolainen 1500-l sijoitettu Viimeinen reliikki @LoveAndAnarchy yllätti tuotannon laadulla (hevoset!) ja hauskuudellaan. Mutta se, että naispäähenkilön hiukset olivat auki, paljaina ja tuotantoajan (1969) tyyliset, ei ollut ollenkaan yllättävää.

22.9.

• Adjö vodkabältet - viihdyttävä katsaus alkoholin ja bailauksen historiaan Ruotsissa

24.9.

• Den makalösa Bilderboken eller de underbara förvanlingarne (1873) ei toimi pdf:nä, mutta onko pikaisesti väsätty gif yhtään parempi?

• Panu Savolainen: Mitä korvaamattoman puukirkon palo opettaa?

25.9.

• Komeat miekat pärjäävät heikosti keihäitä vastaan - ainakin harrastajien testissä.
• Kun @tyovaenopisto esite tuli ihmettelin vähäistä historiasta kertovien yleisöluentojen määrää. Silloin niitä ei ollut Ilmonetissäkään montaa enempää, mutta nyt on. Ja lisää ilmeisesti tulee ja pitäisi koko ajan kytätä? #Helsinki [Keräsin pitkän ketjun, enkä totisesti aio tehdä läpikäyntiä toista kertaa. Työväenopisto vastasi "Luentoja/sarjoja oli lukukauden alussa julkaistuna noin 130 kappaletta. Suunnittelutahti on muuttunut niin, että suunnittelua voidaan tehdä pitkin lukukautta. Se mahdollistaa nopean reagoinnin ajankohtaisiin aiheisiin. Menovinkit julkaistaan 2 vk välein nettisivuillamme." Loppukommenttini "Eli kannattaa vaivautua usein. No, toivottavasti joku jaksaa."]
• Kurssi @HYAvoin loppu. Suorituksen eli esseen arvioi tuttavani, mikä on molemmin puolin epämukavaa. Kun se kerran työnnetään Moodleen, niin miksi tietotekniikan avulla ei ole toteutettu nimetöntä arviointia?
• Kalevalaseuran tilaisuudet eivät vaan löydä yleisöään. Tänään järjestäjät+esintyjät olivat noin puolet läsnäolijoista. Hyvät alustukset ja keskustelua "kiusallisesta hiljaisuudesta" olisi riittänyt tuollakin porukalla yli ajan.

26.9.

• Testattu Historia.nu -jakso Kustaa Vaasasta. Haastattelijan tyyli ja tuhina ärsyttävät, mutta hyvää asiasisältöä. [Kuuntelin myös jaksot 30-åriga krigets mänskliga kostnader, Skräddarsonen som byggde Stormaktssverige, Sveriges sista svältkatastrof (tässä mainitaan Suomi, toisin kuin yllä mainitussa radio-ohjelmassa), Sturemorden stoppade ätten som hotade Vasaätten, Den gåtfulle Karl XII:s största misstag, Katarina Stenbocks liv mitt i striden mellan Vasasönerna, Nytt ljus över antalet döda i Stockholms blodbad, Guldskatterna som avslöjar forntida rov. Laadukkaita nämäkin ja mielummin kuuntelen vajaan tunnin pääkohtia kuin tavaan kokonaista kirjaa ruotsiksi. Pitäisiköhän kokeilla ruotsinkielisiä äänikirjoja? Mielenkiintoisesti podcasteissa mainostettiin lähes ainoastaan äänikirjoja.]

27.9.

• Verorahoin maksettu toimittaja kyselee Suomen historian faktoja ryhmästä, jossa säännöllisin väliajoin keskustellaan Suomen muinaiskuninkaista. #kunhansanon #kirjatkeksitty #wikipedia

• Biografiasammosta herää hyvin erikoisia kysymyksiä. Pitäisi saada tietoa kouluissa vuonna 1902 opetetuista lauluista? WTF?

28.9.

• Jees, sain bloggaajakreditoinnin Helsingin kirjamessuille. Kunpa tänä vuonna olisin silloin myös terveenä.
• Kaupalliset muotihistoriakatsaukset saavat huutia asiantuntevalta harrastajalta
• Mielestäni vastasin @ArgumentaViha pelissä niin lepsusti kuin oli mahdollista, mutta

• Tukholman kaupunginarkistossa pidetyssä esityksessä mainittiin yht'äkkiä - Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi - ensimmäinen rikospaikkakuvaajamme Harald Rosenberg