Entinen linnanvanki Jaakko Lind (5/5)

Turun linnaan pakoreissun jälkeen saadun rosvon tarinan päätös.

Turun linnasta vietiin Lind sittemmin Svartholman linnoitukseen, sieltä Viaporiin, jossa asui kahdeksan vuotta, ja viimein Hämeenlinnaan. Lindin ollessaan Viaporissa, tarjousi nuorempi lääkäri sahaamaan Lindin jalkoja poikki yläpuolen polvia, johon Lind silloin ei suostunut, mutta jälkeenpäin hän tätä kieltoansa useasti katui, koska säärien päät, - jotka ei milloinkaan oikeen parantuneet, vaan joista yhä veri-visvaa tippui, - välistä livat hyvinkin kipeät ja matkaan saattoivat Lindille kovia tuskia.

Vuonna 1852 päätti Hämeenlinnan kuvernööri laskea Lind pois, ja lähetti hänet Messukylään, jossa hänen oli eläminen poliisin hoidon alaisena. Pitäjään kokouksessa 11 p. Heinäkuuta samana vuonna seurakunta kyllä kielsi Lindin ottamista seurakuntaan, mutta yksityisen tilanomistajan takauksella tuotiin Lind tänne takaisin, ja hän asui sitte koko ajan Haiharan Alasen tilalla, jossa myös kuoli lavantautiin 15 p. Heinäkuuta tänä vuonna 1867. 

Täällä ollessansa ei hän näyttänyt entisiä pahoja tapojansa. Ainoasti kerran, kun naapuri-tilan isännällä oli vangin kuletuksen toimitus, luultiin Lindin yrittäneen auttaa erästä vankia karkuun, mikä tok' ajoissa huomattiin ja estettiin. Lind itse kielsi olevansa osallinen tässä rikoksessa. 

Lukuisissa oli Lind joka vuosi läsnä, hyvissä vaatteissa ja saappaat jaloissa, niin ett'ei nähty hänen vikaansa jaloissa, ei edes hänen astuessaan. Herran ehtoollisella kävi hän myös toisinansa, vaan ei kahtena viimisinä vuosina. Hän elätti itseänsä käsiensä töillä, valmistaen kauniita sukkuloita, piipun-pesiä y. m.; luultavasti oli hänellä myös säästöjä entisistä varkauksistansa. 

— Hänen ulkonainen elämänsä Messukylässä oli siis nuhteeton; mutta ei voitu huomata Jumalan hengen masentaneen hänen luontoansa, eikä nähty hänen todella katuneensa entisiä pahantekojansa ja syntistä elämätänsä, eikä tiedetty, harrasteliko hän sydämestä Kristuksen ansaitsemia armon ja autuuden välikappaleita. Suurella luonnollisella nerollansa ja voimallansa on hän nyt ainoastaan varottaivaisena esimerkkinä, kuinka syvään ihminen voipi vaipua synnin ja pahuuden tiellä, kun Armon henki ei ole päässyt valaisemaan hänen luonnonlahjojansa. 

Nimistä tutkimusta ja muuta

1) Ylläolevalla kansikuvallaan Fyren 17/1904 kommentoi nimensuomennosten ohella niihin liittyvää rahastusta. Tomas Sjöblomin gradu ”Namnförfinskningar komma att ske i tusental”. Namnförfinskningen 1906: aktörer, målgrupp och debatt kuvaa myöhempää buumia.

2) Sofia Kotilaisen artikkeli Suomalaisen perheen yhteisen sukunimen lyhyt historia on hyvää luettavaa.

3) Käynnissä on tutkimushanke esikristillisistä henkilönnimistä. Myöhemmästä ajasta on jäänyt linkittämättä Riitta Rajasuun väitöskirja Kuopiossa, Oulussa ja Turussa vuosina 1725-1744 ja 1825-1844 syntyneiden kastenimet.

4) Verkkohakuun osui Ronald Brieskornin väitöskirja Bidrag till den Svenska Namnhistorien. Borgerliga, sammansatta familjenamn (1912). Siinä on A- ja B-alkuisista sukunimistä esiintymistietoja myös Suomen puolelta.

5) Kotuksen paikannimitietokanta ja joukkoistamisen mahdollisuudet kuullostaa lupaavalta, mutta vielä en ole nähnyt toimintaa.

6) Paikannimistä yms. kertyneitä opinnäytelinkkejä

• Petra Tella: Imatran Tainionkosken paikannimet. Kansanetymologinen ja tieteellinen näkökulma 
• Sandström, Åke: Hå och hamna: Ordhistoriska och ordgeografiska studier av paddlingens och roddens äldsta terminologi i Norden
• Luhtala, Marika: Helsingin Villingin asutushistoriaa paikannimistön kuvaamana
• Valkeinen, Sonja: Käärme-alkuiset perinnäiset paikannimet 
• Vähä-Kreula, Tiina: Eurajoen paikannimistö maiseman kuvaajana
• Kulonen-Hendricks, Raili: Suomalaisperäiset paikannimet Delawaren laaksossa – Uuden Ruotsin siirtokunnan perintöä jäljittämässä 
• Seppälä, Janne : Kulkine.net : tutkimus epävirallisista kulkineennimistä

Iltaretki Vantaalle

Kun Vantaalle julkisilla matkustaminen on kalliimpaa kuin Turussa tai Tampereella käynti, ei siellä tule ihan joka välissä vierailtua. Eilisessä auringonpaisteessa kuitenkin houkutteli Vantaa-seuran arkeologiaopastus, joten hyppäsin bussiin.

Olisi pitänyt valita aikaisempi, sillä paikan päällä huomasin Helsingin pitäjän kotiseutumuseon olevan auki. Tämä on ollut katsastamatta ja tein pikaisen kierroksen.

Päällisin puolin kirkon vieressä olevaan makasiiniin tehty kolmikerroksinen kotiseutumuseo muistutti Kokemäen maatalousmuseota, joka on kirkon vieressä olevaan makasiiniin tehty kolmikerroksinen kotiseutumuseo. Tämä oli kylläkin vähän pienempi. Mutta ilmainen.

Kierroksen vetänyt Andreas Koivisto aloitti kuvassa näkyvän tapulin edessä. Siitä oli kaivettu esiin kirkkoaitaa ajalta ennen 1700-luvun puoliväliä. Aidan läheltä oli löytynyt 1700-luvulle ajoitettuja vauvojen hautauksia. Yhdessä tapauksessa sikiö ja muut varmaankin salaa haudattuja kastamattomina kuolleita.

Olen kuullut aiemminkin Koiviston kertovan keskiaikaisen pappilan rikkaudesta, mutta olihan se eri asia kun oltiin paikan päällä. (Kuvassa Koivisto seisoo kaivausalueella, taustalla 1800-luvun pappila.) Rakennuksen alle haudatusta eläimen kallostakin oli muistikuva, mutta nyt ymmärsin, että se ei ollut keskiaikainen ja päärakennuksessa vaan myöhemmän riihen uunin alla. Ei ihan niin raju juttu.

Kirkosta tuli mieleen tietenkin se, että Petter Sund haudattiin sinne 1735. Ja sitten (sattuneista syistä lepäämässä oleva) projekti palasi mieleen kuin myös työlistalla oleva kävely Kirkonkylästä Tuomarinkylään, jossa Petter asui 1700-luvun alussa. Kaunis sää houkutteli yrittämään, mutta reitin valintani ei ollut miellyttävä eikä historiallinen. Pääsin sentään (kuten kuvasta näkyy) Helsingin puolelle ja halvemmalla bussilipulla kotiin.

Kirjahyllyn lehtikasasta

Luulin setvineeni kämpän lehtikasat (Ks. Paperikasasta ja Kevään lehtiä keskikesällä), mutta - kas - keskellä kirjahyllyä oli vielä yksi.

Kuten kuvasta näkyy siinä oli Ilta-Sanomien historialiitteitä parodisoiva, Voiman välissä jaettu Kansa taisteli. Otsikoista huolimatta sisältö on täyttä asiaa ja melkein kaikki kirjoittajat väitelleitä historiantutkijoita. Lehdessä luvataan, että artikkeleista on laajemmat verkkoversiot, mutta onnistuin löytämään (erinomaisen ärsyttävästi rakennetulta) sivustolta vain nämä

• Tuomas Nevanlinna: Nationalismin kriisi
• Jari Tamminen: Brändi: Marsalkka Mannerheim
• Oula Silvennoinen: Rakas, hirveä Törni
• Jari Tamminen: BT-42: Huono tankki ja supertähti

Koko lehti on saatavilla pdf:nä.

Suomen kuvalehdestä 12/2017 olin repäissyt sivun, jossa lyhyesti kerrotaan Riitta Jallinojan kirjasta Families, Status and Dynasties 1600-2000.

Jallinoja ei usko, että yrittäjädynastioiden serkusavioliitot selittyisivät vain pyrkimyksellä pitää omaisuus suvun käsissä. Se oli pikemminkin ilmiö, jolla kulta-aikaansa elävä dynastia näytti elinvoimansa ja kaikinpuolisen omavaraisuutensa.

Huhtikuun Aalto University Magazine (nimestään huolimatta lähes kokonaan suomenkielinen) esitteli sotasampo.fi-portaalia, jonka Eero Hyvönen vakuuttaa edelleen olevan "ahkerassa käytössä". Ehkä tietojen linkityksestä joku saa jotain siis irti. Uutta tietoa portaalissa on rekisteri noin 35000 luovutetun Karjalan paikasta, josta voisi olla ei-sotilaallista hyötyäkin.

Numerossa pääsi ääneen (englanniksi) myös Paula Hohti, joka tutkii muodin historiaa.

Alkuvuoden Yliopisto-lehdet olin ilmeisesti säästänyt mainitakseni täällä joskus podcastinsa, joissa tutkijat käsittelevät suomalaisuutta eri tieteen alojen näkökulmasta. Verkkosivuiltaan jaksoja oli hankala löytää, joten yhteenveto tähän mennessä julkaistusta

• MIS­TÄ SUO­MA­LAI­SET TU­LI­VAT?
• SUO­MA­LAI­SET OVAT GE­NEET­TI­SES­TI OMA­LAA­TUIS­TA SAK­KIA
• SUO­MA­LAI­SUUS ON TÄS­SÄ JA NYT
• SUO­MI MUIL­LE­KIN KUIN SUO­MA­LAI­SIL­LE
• KAN­SA­KUN­TA TÖL­LÖN ÄÄ­RES­SÄ LUO SUO­MA­LAI­SUUT­TA

Tieteessä tapahtuu 2/2017 sisälsi Jukka Hildénin katsauksen Ahvenanmaan kysymykseen. Kirjoittajaesittelyn mukaan hän on "historiatieteistä kiinnostunut geologi". Pitäisikö tästä muotoilusta ottaa mallia?

Lehdessä julkaistiin myös Kimmo Tuomisen, Anna Kortelaisen ja Paula Havasteen Euroopan zeitgeist 100 vuotta sitten -luentotekstit. Luentotallenteet tammikuulta ovat katsottavissa verkossa, mitä lehdessä ei mainita.

• Euroopan Zeitgeist 100 v. sitten - Espanjan taudista punaiseen evankeliumiin. 
• Euroopan Zeitgeist 100 v. sitten - Mennyt maailma ja uusi aika. 
• Euroopan Zeitgeist 100 vuotta sitten - Uuteen maailmaan. 
• Euroopan Zeitgeist 100 vuotta sitten - Tarzan ja Titanic. 

Lisää näiden tekstiversioita on numerossa 3/2017. (Lisää historiavideoita soittolistoillani "History stuff", "Historiaa Suomesta ja suomeksi" ja "Historia på svenska" )

Kädetön ja jalattomat 1700-luvulla

Dagligt Allehandassa 7.12.1772 julkaistu, todennäköisesti Anders Gillbergin kirjoittama kirje, siirtyi alun vanhoista ihmisistä vammautuneisiin.

Jag har warit god bekant med en gammal Öfwerste-Lieutenant med Capitains Indelning wid Säxmäki Compagnie, Byttner, som redan i yngre Åren, igenom en Hand-Granats kastande för et ungt Fruentimmer, förloradt sin högra hand; men, igenom en i handens ställe inrättad Trä-Machine, förde sin Wärja wäl nog wid Marcher och Parader[?]gar: äfwen som han med wänstra handen want sig, ej mindre at skrifwa en god, ren och läslig Hand-Stil, [?] Wirka och Brodera, med hwilken Konsts lärande och underwisande til unga och förnäma Fruentimmer i Ryssland, under förra Fångenskaps-Tiden, han ej allenast förwärfwadt sig kläder och Föda, utan ock Medel.

Onko kyseessä Hämeen jalkaväkirykmentin Michael von Bütner, joka yhdessä esi-isäni kanssa "seikkailee" kirjassani Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22?! Jos on, niin sarjassa lähteitä liian myöhään. Gillbergin tekstin perusteella puisella kädellä miekkaa heiluttava mies kelpasi edelleen upseeriksi ja Venäjän vankeudessa saattoi elättää itsensä opettamalla nuorille naisille virkkausta ja kirjontaa.

Seuraavaksi kirjoittaja mainitsee puujalkoja Tukholmassa käyttävän luutnantin ja erinomaisia puuastioita tehneen jalattoman vanhan sotilaan Hollolassa.

Äfven har jag kändt en Lieutenant Fårbes, som i stället för förlorade fötter och ben, geck åren 1738 och 1739 i Stockholm på Trä-Machiner i Stöflar och med godt besked beställde om sina Angelägenheter. Likaledes en gammal Krigsman i Pyhäniemi och Hollola, med aldeles affrusna fötter, som giorde de bästa, fastaste och wara[?]aste Trä- och Lagg-Kärl här i Orten, af hwilka jag ännu har och nyttjar åtskilliga, ehuru de äro inemot 20 år gamla.

Teeman päättää lyhyt maininta Hollolan pastoraatin (eli seurakunnan?) kappalaisista, joista toisella on vammautunut käsi ja toiselta puuttuu silmä.

Här i Hollola Pastorat äro twänne Capellaner, som förswarligen förrätta sina Ämbeten, ehuru den enas högra hand och [?]m är alldeles förwissnad, samt den andra är enögd. 

Hollolan pappisluettelon mukaan kirjoitushetkellä emäseurakunnan ainoa kappalainen oli Benedikt Stephander.

Kuvan pohja kirjasta The choice works of Thomas Hood, in prose and verse (1881). Flickr Commons

Kaksi sotinutta naista

Kun julkaisin tekstit Anni Sallitar ja Naisia sotilaina en kuvitellut niiden kattavan kaikkia miehiksi tekeytyneitä tai muuten sotimaan päätyneitä naisia Suomessa. Mutta peruslaiskana toivoin jonkun muun tarjoavan täydennyksiä kommentteihin. Turhaan, pitää tehdä tämäkin itse.

Teemu Keskisarja kirjassaan Kyynelten kallio. Kertomuksia seksistä ja väkivallasta kertoo alaluvussa Anna-Juhon sukupuolineutraali avioliitto Anna Yrjöntyttärestä, joka pestautui vuoden 1711 paikkeilla Turun läänin jalkaväkirykmentin henkikomppaniaan Juho Yrjönpoika Harittuna. Sukupuolestaan kulki juttuja, mutta lopullisesti se selvitettiin Vähässäkyrössä talvella 1714 (juuri ennen Napuen taistelua) ja tähän loppui Annan armeijaura. Kuten otsikosta arvaa, hän oli miehenä ehtinyt menemään naimisiinkin.

Keskisarja toteaa, että "pääpiirteissään Anna-Juhon tarina on tunnettu, siitä tehtiin 1950-luvulla nuortenkirjakin". Valitettavasti hän ei kerro kirjan nimeä. Lähdeluettelostaan käy ilmi, että Onni Korkiakankaan juttu Annasta on ilmestynyt Suomen Kuvalehdessä 10/1976. Verkkohaun perusteella mikään esiinnosto ei ole herättänyt kiinnostusta, jolla Anna olisi pysynyt yleisessä muistissa.

Tuoreempi tapaus tuli vastaan Kansallisarkiston tutkijan twiitissä.

1919 Aino Mälkönen,18v, leikkautti hiukset, pukeutui mieheksi ja Aimo- nimisenä osallistui Viron vapaussotaan Pohjan Pojissa. #naistenviikko pic.twitter.com/izmyn1sVPD

— Raija Ylönen-Peltone (@RaijaYlonen) July 22, 2017

Lisätietoa kysellyt sai vastaukseksi

Aino selviytyi sodasta sankarittartena, totuuskin paljastui, mutta menehtyi 1920, ilm alunperin sodan aiheuttamiin vammoihin.

— Raija Ylönen-Peltone (@RaijaYlonen) July 22, 2017

Mälkösellä on Wikipedia-sivu, jonka lähteenä on oppikirja, eli häntä on yritetty tuoda nykyihmisten tietouteen. Mennyt vaan minulta tätä ennen ohi.

Digitoiduista suomalaisista sanomalehdistä en löytänyt Aino Mälkösestä edes kuolinilmoitusta. Virolaisisissa ei ollut Wikipedian lupaamaa paljoutta, mutta Waba Maa 27.5.1923 luetteli suomalaisten vapaaehtoisten joukossa Ainon ja "armonenkeli" Martta Kurkisen, joka tuskin kulki ase kädessä.

Valokuva Powerhouse museum, Flickr commons

"Onnistunut urheilumatka"

Lähde: Espis 2/1909, mutta taitaa olla ulkomailta peräisin