Kokemäeltä Amerikkaan, osa 16

Krootilan Ala-Heikin torpparin Kustaa Vilhem Kiviniityn (s. 1831 k. 1891) lapsista ensimmäisenä ehti Atlantin taakse Gustaf Wilhelm (s. 22.11.1880 Kokemäki ). Aina Aleksandran (s. 29.4.1886 Kokemäki) saapuessa 15.7.1904 New Yorkin satamaan Willehad-laivan kyydissä hän ilmoitti vastaanottajakseen veljensä "Vilho Kiven" New Hampshiren Smithvillessä. (Ainan matkaseurana oli Kokemäeltä Amanda Korvatti)

Hilma Katarinan (s. 7.7.1889 Kokemäki) tullessa Bostonin satamaan 1.4.1909 Ivernia-laivalla oli vastaanottajaksi merkitty sisar Aina Kivi Massachuttesin Worcesterissä. Hilma asui vuonna 1917 Connecticutin Bridgeportissa. Näin Gustaf ainakin ilmoitti kutsuntakortissaan, jossa hänen omaksi asuinpaikakseen on merkitty Duluth Minnesotassa.

Lähteet
Kokemäki rippikirja, 1869-1879 s. 389, 1881-1890 s. 466, 1891-1900 s. 579
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1904; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_476; Line: 13;)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: St Louis County, Minnesota; Roll 1675463; Draft Board: 3.)

Tuomari, joka ei tullut perille.

Henning Vilhelm Hauswolff (1712-1746) nimitettiin Turun hovioikeuteen asessoriksi 8.10.1746. Talvi oli tulossa, mutta hän lähti laivalla Tukholmasta Turkuun marraskuun alussa 1746. Alus jumiutui Ahvenanmaan eteläpuolella ahtojäähän ja vaurioitui niin, että Hauswolff ja viisi muuta, mukaan lukien kapteeni Daniel Cameèn, siirtyivät avoimeen veneeseen. Se ajelehti myrskyssä viisi päivää kunnes päätyi Gotlannin pohjoisrannalle.

Kuusi mailia ennen pelastusta Hauswolff kuoli kirkonkirjojen mukaan kylmyyteen ja nälkään 10.11.1746. Carl von Linnén version mukaan Hauswolff oli jo syönyt nahkaa ja kuoli nimityskirje suussaan. Tämä oli Linnén näkemyksen mukaan Jumalan rangaistus siitä, että Hauswolff oli suhteillaan saanut viran ja jättänyt isoperheisen vanhan tuomarin osattomaksi.

(Lähde: M. J. Petryn englanniksi toimittama Carl von Linnén Nemesis Divina. Wilhelm Gabriel Lagus: Åbo hofrätts historia intill den 12 nov. 1823, då Hofrätten firade sin andra secular-fest. kertoo sivulla 328, että Hauswolff kuoli naimattomana.)

Walkendorff

Amerikkalaisen tuttavuuden sukujuuret veivät minut Pielisjärvelle, jonne en tietääkseni ole koskaan jalkaani laskenut. (Sieltä tosin kerrotaan erään esi-isäni saapuneen Kauvatsalle 1700-luvulla.) Oli yllättävän haastavaa orientoitua itäsuomalaiseen nimistöön. Sukunimet ovat kivoja, mutta kyllä patronyymit ovat parempia.

Taloudellisen asemansa puolesta porukka ei ollut kovin tasokasta, joten yllätyin kun Hiski tarjosi kastetiedoissa äidin sukunimeksi Walckendorff.

Nopea googlaus kertoi nimen kuuluvan ainakin ruotsalaisille aatelisille. (Projekt Runeberg on digitoinut Per Sigfrid Wieselgrenin kirjan Om svenska riddarhuset och dess ätter. 1, De åren 1625-80 introducerade . Yllä oleva on vuoden 1923 aateliskalenterista.) Muuta kuin verkko ei ollut esillä, joten heitin tiedustelun SukuForumille. Niiniojan Sepolla oli Metherin Sukuhakemisto käsillä. Siitähän olisi itsekin pitänyt tarkistaa eikä toisia vaivata, ei tässä mikään hengenhätä ollut.

Melkoisessa kiireessä kuitenkin juoksin viime viikolla työpäivän ja asunto-osakeyhtiön hallituksen kokouksen välissä hakemaan Sepon neuvoman A. R. Saarensepän julkaisun Pohjois-Karjalan vierasnimiset suvut. Se osoittautui varsin kevyeksi sekä kokonsa että sisältönsä puolesta. Tänä päivänä samantapaisen koosteen tekisi Hiskin avulla muutamassa illassa, mutta 1900-luvun alussa tilanne oli tietenkin toinen.

Walkendorffien teksti kuuluu kokonaisuudessaan "Ruotsalaisesta aatelismiehestä pitäisi sukutarinan mukaan Walkendorffien polveutua. Vuonna 1700 mainitaan Karl Walkendorff talollisena Lieksan kylässä Pielisjärvellä. Hänestä tuli lautamies ja oli pitäjän huomatuita. Vuonna 1794 ei enään merkitä ketään Walkendorffia tilallisena ja vuonna 1808 mainitaan vaan muutamia loisia tästä suvusta Lieksan kylästä."(s. 33)

Rippikirjan sivun perusteella Karl Walkendorff oli syntynyt vuonna 1724 eli, jos Saarensepän keräämät tiedot pitävät paikkansa, paikkakunnalla on ollut aikaisempi Karl Walkendorff. Tämä nuorempi meni 5.7.1746 naimisiin lukkari Israel Walliuksen (s. 1704) Eva-tyttären (s. 1727) kanssa. Yksi heidän tyttäristään oli Margareta (s. 1753), jolla on 1802 aloitetussa rippikirjassa vielä alkuperäinen sukunimi, joka seuraavassa on muuttunut muotoon Valkoin, joka hänellä oli myös haudattujen listassa. Aikaisin sukunimen suomalaistaja?

Kysymisen oleellisuudesta

Karttojen jälkeen seuraavaksi rasittavin aineisto on kotiseutukama. Se voi olla valtakunnallisessa arkistossa, maakunta-arkistossa, alueellisessa arkistossa, kunnallisessa arkistossa, yhdistyksen arkistossa, kirjastossa, yksityisessä kodissa tai jossain muussa paikassa. Etsiminen vaatii ... kysymistä. Ja minä en mitään niin inhoa kuin oman tietämättömyyteni osoittamista ja avun pyytämistä eli ... kysymistä. Mistä seuraa lievää tehottomuutta tutkimustoiminnassa.

Esimerkki elävästä elämästä. Tutkimuskysymys: mitä materiaalia on tallessa pitäjän lottatoiminnasta.

Mitä tapahtui:
1. Kävin sota-arkistossa, selasin läpi sinne pitäjästä toimitetun aineiston ja unohdin koko jutun.
2. Tapasin pitäjän 1900-luvun historian kirjoittajan ja marmatin "kai siihen tulee jotain lottatoiminnasta"
3. Historiankirjoittaja piti paikkakunnalla esitelmän (ja näki minut yleisössä?) ja mainitsi ääneen, että mm. lottiin liittyvän materiaalin tutkiminen on vielä tekemättä.
4. Esitelmän jälkeen paikallinen toimija ilmoitti historiankirjoittajalle, että lotta-aineistoa on paikkakunnalla tallessa.
5. Historiankirjoittaja (ystävällisesti!) kertoi minulle arkiston yhteyshenkilön eli kyseisen paikallisen toimijan.

Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Ykkösaskel edellisessä oli OK. Lisäksi käydessäni avoimien ovien aikaan perinnehuoneessa olisin voinut jokseenkin sujuvasti kysyä edellä mainitulta paikalliselta toimijalta, joka 1970-luvun lopussa tarjoili minulle kerran viikossa aamiaista ja hoiti omien lastensa mukana kouluun, josko tallessa olisi jotain muutakin kuin esillä oleva esineistö.

Siis kysyä.

Kukaan ei voi tietää sinun olevan kiinnostunut maantien teon ajankohdasta / entisajan tanssipaikoista / kuuluisimmasta pontikankeittäjästä tms. ellet asiaa ilmaise. Mistä tulikin mieleeni todeta, että olen kiinnostunut vastaanottamaan tarinoita Kokemäeltä Amerikkaan lähteneistä siirtolaisista (jäänneistä ja palanneista). Ja joku päivä aion saada aikaiseksi asiasta lapun Kokemäen kaupunginkirjaston ilmoitustaulullekin.

Faarit ja muorit(kin)

Onneksi muisti pelaa. Missään asuntoni paperin palassa tuskin on merkittynä "Jos alat tehdä Ala-Potila kirjaa niin muista ottaa mukaan Suuren adressin allekirjoitukset". Mutta palasi sitten muistiin muuten ja kävin Kansallisarkistossa eilen kuvaamassa mikrokortilta mummoni äidin ja äidinvanhempien nimmarit vuodelta 1899.

Sivuja selatessa melkein tuli itku, sama kansallismielinen fiilis kuin urheilukisoja katsoessa. Nämä kaikki ihmiset halusivat osallistua ja vaikuttaa. Työmiehet, palveliat, muorit, faarit, entisen talollisen pojat ja tolpparin vaimot.

Koska kamerassani sattui olemaan tilaa niin kuvasin kaikki Kokemäen sivut, joissa oli allekirjoituksia. Ja koska verkkoalbumeissa on toistaiseksi tilaa, niin laitoin kuvat sinne kunnes tulee jotain tärkeämpää jaettavaa. Kansallisarkistossa mikrokortit pitäjähakemistoineen löytyvät mikrofilmisalin takakulmasta, ei tarvitse tilata mitään etukäteen.

Köyhät ja vaivaiset

Kuva Kuopion seudulta vuodelta 1872.

Lastussaan Orjamarkkinoilla Juhani Aho kuvaa vaivaishuutokauppaa Kuopiossa vuonna 1886

»Mikä melu täällä on?» kysyin suotta muutamalta mieheltä, astuessani huutokauppahuoneen etehiseen.

»Orjamarkkinathan täällä on», sain vastaukseksi.

»Vieläkö toimitusta kestää?»

»Hullut jo myötiin ja langettavatautisia parhaillaan kaupitaan», sain vastaukseksi.

Avasin oven ja menin siitä »kirkkoon». [Kuopion kunnanhuone oli siihen aikaan muutettu kirkoksi.] Mutta kirkko ei kirkolta näyttänyt. Oven suusta aina kuoriin saakka oli lattia ihmisiä täynnä. Mikä penkeissä istui, mikä seisoi keskikäytävällä toinen toisessaan kiinni. Tunkeusin siinä niin pitkälle kuin pääsin ja aloin tarkastella ympärillä olevia.

Heti kohta ensi silmäyksellä erotin kaupittavat muista. Sokeita, silmäpuolia, vanhuksia ja keskenkasvuisia lapsia seisoi ja istuskeli tiellä täällä muiden lomassa. Kaikkien heidän oli pitänyt tulla saapuville, näytteeksi siitä, millaisia olivat ja mitenkä paljon heistä kannattaisi maksaa. Muuan vanha vaimo ei jaksanut pystyssäkään pysyä, vaan oli hän heittäytynyt pitkäkseen penkille. Osa ei näyttänyt mistään välittävän, tylsinä ja alakuloisina he vain tuijottivat eteensä. Toiset taas seisoivat kiihottunein kasvoin, posket kalpeina ja silmät palavina, seuraten toimituksen menoa.

Liisa Immosen gradu Käsityksiä köyhyydesta Kuusjärven kunnassa 1875-1922 sivuaa aihetta. Kuin myös Jaana Virolaisen gradu Elätteeltä köyhäintaloon. Vammaisten huolto Orivedellä 1895-1917 ja Riikka Loivan gradu Kansa huoltoon. Einar Böökin ja muiden 1920- ja 1930-lukujen sosiaalipoliittisten toimijoiden perustelut huoltolaeille. Ja Jari Mäkelän gradu Houruinhoitoasetuksesta mielenterveyslakiin. Mielisairaanhoidon ja erityisesti tahdosta riippumattoman hoidon lainsäädännön muutokset vuosina 1840-1991.
Kati Jalkasen gradu Kuopion Haminalahden kylän väestö ja sen elinpiiri vuosina 1850-1920 kertonee muustakin kuin köyhistä. Jutta Jalkasen gradu Pikkukaupungin parempi väki : Elisabet Järnefelt ja sivistyneistönaisten sosiaaliset verkostot Kuopiossa 1884-1888 luultavasti samoin. (Alla Kuopion metropoli vuonna 1845. )

Lehti- ja yhdistysasiaa

Kieppasin maanantaina pikaisesti Kansallisarkistolla tilaamassa karttoja. Pistin pääni myös kirjastoon, josta löysin tuoreen Orpanan (2/2009). Tamperelaisten lehti on juuri sellainen kuin sukututkimusseuran lehti saisi ollakin: muutama lukuartikkeli, kevennystä ja vinkkejä.

Tällä kertaa artikkelit olivat Henrik Johan Spåresta (kosketuspinta Harjavallan Torttilaan) ja Henrik Sassin Perniön vuosista. Kiinnostavalta kuullosti kurssitus "Kerro tarinasi digitaalisesti", mahtaisikohan joku laittaa teoksensa verkkoon esille. Tapahtumakalenterissa kiinnosti enemmän kuin paljon Virpi Nissilän esitys Nordlund- ja Escholenius-sukujen juurista Eurajoella. Toivottavasti (varmaankin) tulossa myös aiheesta kirjallisesti.

Eli oikeastaan pitäisi vaihtaa Satakunnan sukututkimusyhdistyksen jäsenyys Tampereelle. Mutta kun ei koskaan tiedä jos vaikka pitää mennä Lagströmin kokoelmaa taas katsomaan.

Yhdistyksistä jatkaen. Viime perjantain Vihreässä langassa (arvioitiin viime aikojen raaka-ainepohjaisia historiakirjoja ja) oli kahden aukeaman juttu SKS:stä. Tyylinäyte toisesta kappaleesta "Aulan toisella puolella on kansanrunousarkisto, jossa silmälasipäiset tutkijat hypistelevät kellastuneita arkistokortteja ja raapustavat lyijykynillään ruutuvihkoihinsa." Silmälasit tunnustan, mutta käytin muutakin kuin kortteja, jotka eivät ole kellastuneita, enkä kirjoittanut lyijykynällä.

Artikkeli antoi ymmärtää, että SKS on jumiutunut menneisyyteen. Pääsihteerikin toteaa "Onhan se niin, että kun vanhat ja vakiintuneet instituutiot asettuvat aloilleen, ne eivät enää kysele oman olemassaolon oikeutusta. Helposti silloin loppuu myös tarve kertoa muille, mitä me olemme tekemässä." (30-vuosijuhlia viettäneet tamperelaiset eivät ole siis vielä tässä vaiheessa.)

Langan pääkirjoitukseen oli kriittisessä sävyssä ("Millä vuosisadalla te siellä oikein elätte? 1900-luvullako?") poimittu vuoden 2008 SKS:n toimintakertomuksesta lauseet "Toimintavuonna seurasta kirjoitettiin ensimmäistä kertaa verkkoyhteisöissä (keskustelupalstat ja blogit), joille tyypillisiä ovat anonyymit mielipiteet. Seura ei ole lähtenyt mukaan näihin keskusteluihin, vaan oikeaa ja asiallista tietoa välitetään mediatiedotteiden ja www-sivujen kautta." (Pääkirjoituksen verkkosivulla on sitten näitä nimettömiä kriittisiä kommentteja lehden jutusta.)

Uutta tietoa sain hieman: "Ensi vuonna SKS aloittaa Suomen etnisiä vähemmistöjä ja romanien historiaa kartoittavat hankkeet, joihin kuuluu runsaasti kenttätyötä ja laajaa aineiston keruuta."

Löydöksiä ja haaste

Parina iltana viime viikolla sain tehtyä jotain "Österholm"-käsikirjoituksen hyväksi eli avasin tiukasti paketoidun materiaalin ja setvin siitä käsitellyt ja käsiteltävät erikseen.

Yksi "este" oli tietää minkälaiset valaistusolosuhteet oli loppiaisaattoiltana 1864 Porissa. Pilvisyystilanteelle en ole löytänyt lähdettä, mutta kuun vaiheen voi tarkistaa vanhasta almanakasta, joita voi lukea Almanakkatoimiston sivuilta.

Yleistä ajan säätä kuvattiin vanhoissa sanomalehdissä, joiden pariin tuli muutenkin palattua. Historiallista sanomalehtiarkistoa olen hyödyntänyt tähän projektiin kyllästymiseen asti, mutta hain nyt erään sivuhenkilön nimellä ja löysin joitain uusia juttuja. Mies oli käynyt varkaissa laivalla ja katkonut köysiä, joiden teknisiä nimiä sain arpoa kaksi sanakirjaa käsissä ja silti ilman ymmärrystä.

Hakuun osui myös 1860-luvulta Turun köyhäinkassan luetteloja. Sanomalehdessä julkaistiin kuka sai avustuksia. Ei varmaankaan huvittavaa omana aikanaan, mutta mistä muualta olisin voinut saada tietää rosvoni kahden lapsen olevan hoidossa mummonsa luona Ahvenanmaalla.

Google tuotti osuman Siperiaan lähteneiden listaan. (Minun on täytynyt huomata mies täällä jo aiemmin! En ollut vaan sisällyttänyt käsikirjoitukseen... ?) Mies oli päätynyt siirtokuntaan nimeltä Om. Siitä on hitusen haastavaa hakea lisätietoa, ainakin ruotsinkielisestä aineistosta.

No, hakusanalla Om-siirtola löysin verkossa jo kuukauden olleen Siirtolaisuus-instituutin kuvagallerian. Kuvia Suomesta(kin), yli tuhat Amerikasta, satoja muilta muuttoalueilta. Kaikenlaista löytyy, alla oleva on kuvatekstinsä mukaan "Eino Koistinen (oik.) veistokoulussa Haukiputaalla." Galleriassa itsessään ei kerrota käyttöehtoja, mutta julkistustiedotuksessa todetaan "Kuvagalleriassa olevia matalaresoluutioisia kuvia (72dpi) voi käyttää ilmaiseksi yksityisiin tarkoituksiin. Jos tarvitset painolaatuisia kuvia kaupalliseen käyttöön, ota yhteyttä arkistonhoitajaamme"

Toisesta maailmansodasta mediassa

Henrik Arnstad on koonnut ajatuksiaan mm. Suomen ja Saksan suhteista toisen maailmansodan aikana tuoreeseen kirjaan Skyldig till skuld. En europeisk resa i Nazitysklands skugga. Hänen blogistaan löytyy linkkejä kirjan arvosteluihin ja heränneeseen/herätettyyn keskusteluun. Hesarin verkkosivulla suomeksi arvio kirjasta perjantailta ja linkki suomenkieliseen keskusteluun, joka luonnollisesti lähti vauhtiin viikonlopun aikana.

Paljon on asioita esiinnostamatta niinkin paljon puhutusta ajanjaksosta. Dan Carlin totesi viimeisessä jaksossaan itärintaman tapahtumista, ettei niistä ole englanninkielisessä maailmassa paljoa puhuttu. Carlin sai oman tiedotusurakkansa päätökseen ja minun pitäisi kuunnella nämä neljä jaksoa ainakin kerran uudestaan.

Viikonloppuna kuuntelemassani Ruotsin radion historiaohjelmassa puhuttiin natsien Tanskassa vangitsemista ihmisistä, joiden ei annettu (?) puhua kokemuksistaan.

Kaikissa viime aikojen podcasteissa ei sentään ole ollut toisesta maailmansotaa. Ruotsin radiossa on käynnistynyt pidemmän tauon jälkeen Släktband, jonka kauden teemana on tavallisten ihmisten kokemukset.

BBC:n valikoimasta löysin äskettäin uudelleen käynnistyneen ohjelman Making history, joka oli ekan jakson perusteella hauskaa kuunneltavaa. Vanhoja jaksoja voi kuunnella ohjelman sivulta.

Saman putiikin henkilöhistoriallinen Great lives on parhaillaan tauolla samoin kuin Tracing Your Roots . (Kuuntelulistallani on myös matkailuun keskittyvä Excess baggage, jonka tuoreimmassa jaksossa puhuttiin toisen maailmansodan sotavankikokemuksista...)

Esitelmää ja retkeilyä

Kokemäen yhteiskoulun seniorien kokouskutsu tavoitti minut paperiversiona torstaina, mutta onneksi oli ollut paikallislehdessä ilmoitus jo viikkoja sitten ja tämä oli minulle raportoitu. Kokouksesta en niinkään välittänyt, mutta esitelmätilaisuuden takia piti lähteä liikenteeseen.

Esitelmää piti Tuomas Hoppu Kokemäen vuosista 1915-1945. En odottanut paljoa, joten yllätyin positiivisesti. Valitettavasti ei oltu järjestetty sähköistä äänentoistoa, joten vieressäni istunut mummoni ei kuullut esityksestä juuri mitään. Tein kovasti muistiinpanoja ja pidin sitten illalla referoidun esityksen hänen kotonaan. Hyödyllistä oman oppimisen vuoksi ja sai mummon kertomaan ihan "uusia" muistoja.

Ennen esitelmää tutut tulivat tervehtimään ja minut esiteltiin sukututkijalle, jolta olin saanut arvokkaita tietoja 1990-luvulla. Puhuimme molemmat sujuvasti sähköposteista, vaikka olimme vaihtaneet tuolloin ihan vanhanaikaisia kirjeitä. Joiden liitteenä oli kyllä tietokoneohjelmasta tulostettuja sukutauluja.

Kyseiselle sukututkijalle sanoin seuraavaksi tutkivani Kauvatsan juuriani ja annoin varmaan vahingossa kuvan, että olen aloittamassa tyhjästä. En suinkaan, kirjan sisällysluetteloa on, kuvitusta on ja tutkimusta on. Ei tarvitsisi kuin aloittaa...

Osana aloittamista veimme äidin kanssa mummon iltapäivällä autoajelulle. Hän näytti minulle missä Kuoppalan risteyksessä olleessa talossa muisti isovanhempiensa asuneen maatilansa myynnin jälkeen. Sitten jatkettiin Kakkulaisten läpi ja koukattiin Ketolantielle. Kuljimme siis vanhaa tietä, joka on uuden sillan rakentamisen jälkeen oikaistu Kauvatsantien alkupuoleksi.

Matkalla äiti muistutti kysymään jääsilloista ja mummo muisteli Kuurolan koulun kohdalla toisinaan olleen sellainen.

Jatkoimme Kauvatsan puolelle ja paikansimme maastosta Kauvatsankylän (ei sama kuin kirkonkylä!), Rutunan, Jalonojan ja Työtilän. Auto ei ole paras mahdollinen tapa saada otetta etäisyyksiin ja pinnanmuotoihin, mutta sain hieman konkretiaa karttakuviin. Kartassa Kauvatsanjoki oli vahvana ohjenuorana, mutta maisemassa se katosi useimmiten täysin.

Googlen kuvahaku Kauvatsankylä tuottaa näköjään runsaasti osumia tähän blogiin, vaikka täällä ei ole ollut yhtään kuvaa paikasta. Eli korkea aika laittaa ihan oikeita kuvia Kauvatsasta esille.

Kuva 1 on otettu Kauvatsankylän vierestä kohti Yttilää, josta juuri ja juuri erottuu valkoinen täplä keskellä kuvaa - Kauvatsan kirkko. Ja kuvan halki virtaa Kauvatsanjoki.

Kuva 2 on Rutunan hautausmaalta, joka on selkeästi hannunvaakunalla merkitty, kauniisti aidattu ja niin tiukasti portitettu, etten mennyt aidan sisäpuolelle. Paikalla sijaitsi Kauvatsan kappeli ja hautausmaa vuoteen 1800 ja tämän muistoksi on kuvan keskellä näkyvä kivi.

Kertynyttä

Hiirien bileet amerikkalaisesta lastenlehdestä Harper's Young People, February 24, 1880

Vesaisten Keskusliitto järjestää yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton ja Suomenmaa-lehden kanssa kirjoituskilpailun Lapsena kerran. Lisätietoa Toimittajan spekulatiivisessa lokikirjassa.

Ruotsissa olisi myynnissä linna, jonka rakennuskerrostumat alkavat 1400-luvulta. Näitä on harvoin tarjolla?

Porilaisen torpparin Matts Mattsson Grönroosin (1815–1869) esivanhemmista ja hänen jälkeläisistään kertova blogi on päivittynyt mielenkiintoisella aineistolla: Sepän pajassa, Rockefellerin piikana Amerikassa ja kauppiaana Karjalassa, Pikkusiskon kirje avioon aikovalle veljelle, Medianlukutaitoa 1800-luvulla ja niin edelleen. Vaikuttaa juuri sellaiselta, mitä suku/sukututkimusblogi voisi parhaimmillaan olla. On vaan hieman vaikeakäyttöinen kun etusivulle on fiksattu tervetuloteksti ja vain muutamia tuoreimpia postauksia näkyy vasemmassa reunassa.

Miika Vanhapihan blogissa Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä, osa 1. ja Ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä, osa 2. Haastatellun Anne Pöyhösen kirjasta aikanaan teksti blogissa Kuusenkerkkä. Pöyhösen oma sivusto on nimeltään Yläkuu.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen blogeissa Raimo Sailas kirjoitti menneisyyden maisemista. Helena Kallio murreperimästä. Olli Löytyn aiheena Kun kieli puhuu ihmistä, jonka teemat lähellä Aristototeleen kantapään aihetta Ajattelurakennelmat kielten takana. Kyseisessä ohjelmassa keskusteltu äskettäin myös Kalevalan kielestä. Jos sana kasvinkumppali aiheuttaa noin paljon vaikeuksia niin onpa erinomaista, ettei meillä ole enempää vanhaa kirjallisuutta päänsärkyjä aiheuttamassa. Vanhasta kirjallisuudesta kirjoitti pari viikkoa sitten Tillman.

Kemikaalikimarassa oli aiheena Pikiöljy - entisajan ihmelääke . Taisi jossain minunkin jutussani vilahtaa tervavesi?

Villiviinin blogissa hieman tuoreempi aihe eli luukkuhousut.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Ludvig von Nicolayn kirjasta Das Landgut Monrepos in Finnland (1804)