Aamun Hesarista

Hesarin Kulttuurisivuilla oli tänä aamuna runsaasti mielenkiintoisia pointteja.

C2. Erkki Pirtolan esittely loppui ajatuksiin hänen videokokoelmansa digitoinnista. Ilmeisesti Pirtola olisi valmis antaamaan digitoidun materiaalin julkiseen arkistoon, jossa "videoille olisi monia käyttötarkoituksia näyttelyistä tutkimukseen ja dokumentointeihin." Auttajaksi toimittaja tarjoaa museoita tai Kansallisarkistoa ja Pirtola itse pitää ainoana toivona Ateneumia. Ehkä oli jo keskustellut Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (KAVA) kanssa ja saanut pakit? Toivottavasti artikkeli herättää jonkun.

Sivistin itseäni sen verran, että avasin KAVAn sivut ja huomasin, että heidän kokoelmansa keskittyvät julkisesti esitettyihin ohjelmiin. Eli muu AV-aineisto pitää saada hoidettua toisaalla.

C4. Pirkko Kotirinnan lauantaiessee käsittelee Carl von Linnétä ja kasveja nimineen. Kiinnitin huomiota erityisesti kohtaan, jossa Kotirinta kirjoittaa

Kerrotaan, että arvonsa tuntevaa botanistia ärsytti suunnattomasti, että hänen kunniaksen nimettiin vain pieni varpukasvi, joskin hyväntuoksuinen.

Arvatenkin tällainen tarina on Kotirinnan listaamasta lähdekirjallisuudesta löytynyt, mutta itse muistan lukeneeni täysin päinvastaista. Christina Björkin Linnea kylvää ja kasvattaa -kirja ei ole nyt käsillä, mutta veikkaan, että siinä luki kuten englanninkielisessä Wikipediassa: vanamo oli Linnén lempikasvi. Jonka hän kyllä saman sivun mukaan nimesi itse ystävänsä mukaan. Ruotsinkielinen Wikipedia vakuuttaa myös vanamorakkautta ja muistuttaa, että Linné poimi kukan sinettiinsä ja aatelisvaakunaansa.

Varmemmin paikkaansa pitäen Kotirinta kirjoittaa, että

Nykyään monet historialliset herbaariot ovat vain hiiren klikkauksen päässä. Von Linnén herbaario esimerkiksi löytyy sekä Ruotsin luonnonhistoriallisen museon että englantilaisen The Linnean Societyn sivuilta.

Myös ensiksimainitun sivulla väitetään, että vanamo oli Linnén lempparikasvi.

C5. Rahapulainen Detroit harkitsee arvokkaan taidekokoelman myymistä. On tietenkin sääli, jos taulut myytäessä joutuisivat yleisön ulottumattomiin, mutta pitääkö kokoelmien olla ikuisia? Eiväthän ne ole muuttumattomiakaan?

Kas, kyseisessä kokelmassa on yhden lempitaiteilijani työ. Kiitos Wikipedia!

C9. Juhani Karila nostaa esiin Rauta-aikaa ja suosittelee tv-sarjan sijaan Haavikon kirjaa. Ei mainita Jari Halosen syksyllä luvassa olevaa Kalevala-elokuvaa.

C21. Arno Kotro kirjoittaa lapsuuden kesämökistä, jota "ei ole varaa ylläpitää", jossa "ei pysty oleman mutta tunnesyistä sitä ei voi myydäkään". Ilmeisesti yhä yleisempi tarina, joka herättä kysymyksiä. Kuinka hyvin 1900-luvun kesämökkikulttuuri tuli dokumentoitua? Pitäisikö joku kesämökki museoida?

Lauantain Limnell: Johan Gustaf (s. 1811)

Hieman epätarkka skannaus yllä on sanomalehdestä Finlands Allmänna Tidning 17.3.1862, jossa oli joukko tilojen omistukseen liittyviä ilmoituksia. Joku tarkistuskierros ollut menossa?

Esimerkissä Karl Fredrik Liljenqvist ilmoittaa ostaneensa 21.4.1858 äidiltään Maria Christina Limnelliltä puolet Kankaanpään verotilasta Harjakankaan kylässä Noormarkussa. Kurkistus rippikirjaan 1861-1868 kertoo, että sukunimi Limnell kuuluu Karlin isäpuolelle Johan Gustaf Limnell (s. 1811 Pori). Miehen syntymäaika on ilmoitettu samalla tarkkuudella rippikirjassa 1854-60 ja 47-53 ja 1840-46 ja 1833-39. Noormarkussa vihittiin 10.7.1836 Porista "Arbetsk: Joh: Gust: Limnell" ja Noormarkusta "Skatte Bd:enk: Maria Christ: Jac:dr Lilljeqvist". Mitenköhän on työmies lesken pokannut?

Vihkiminen ja muuttovuosi 1836 viimeisessä rippikirjassa stemmaa Porin ulosmuuttaneisiin, jonka rippikirjaviitteellä (pienen sekoilun jälkeen) avautuu tilattoman väestön sivu, jonne Johan Gustaf on tullut tontilta 458, jossa sukunimensä Avelin samoin kuin maaseurakunnan puolella. Seuraavaa ketjun palasta pitäisi hakea Kullaalta, ilmankos on tarkka syntymäpäivä hukkunut.

Johan Gustafin ja Marian poika Frans Viktor Limnell (s. 15.9.1842 Noormarkku) päätyi Pomarkun Harhalan kylän Mastomäen isännäksi vuonna 1871. Hänen poikansa Frans Johan Fransinpoika Limnell (s. 21.8.1875 Noormarkku) jäi taloon isänsä kuoleman jälkeen. Satakunnassa 16.1.1896 kerrottiin

Kolme metsäsikaa vähän ajan kuluessa on saanut Mastomäen talon setämies Johan Limnell Pomarkun Harhalan kylästä, nimittäin viime marraskuussa yhden, jonka hän tappoi kuokalla ja joulukuussa kaksi. "Puskaporsaat" olivat tehneet kovaa vastarintaa eivätkä olleetkaan vallan turhan pieniä, koska isoin painoi noin 2 vanhaa leiviskää ja vähin 1 1/2.

Kyllä pitää olla oma tietokanta ja sivusto!

Jokaisessa museoihmisten keskustelutilaisuudessa on tuntunut löytyvän joku, jonka mielestä museoiden on kannattavampaa luoda ikiomaa digisisältöä esim. Wikipedian sijaan. Suomen Kuvalehti 29/2013:ssä tällaista ratkaisua perusteli Lapuan kaupunginmuseoiden intendentti Teppo Ylitalo (joka myös Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtajana tunnetaan) sanoen

Halusimme, että verkossa olisi yksi paikka, johon olisi koottu kaikki erilaisissa formaateissa oleva tieto Lapuasta. Tekstin lisäksi halusimme sivustolle valokuvia, ääntä ja kommentointimahdollisuuden.

Yksi paikka kuullostaa yhtä suloiselta kuin yritysten yksi-iso-tietokanta-hankkeet. Ja yhtä epärealistiselta. Vaatii nimittäin sen, että kaikki tekijät haluaisivat kontribuoida samaan paikkaan samoilla säännöillä. Pitkällä SSS-kokemuksellaan Ylitalon pitäisi ymmärtää kuinka mahdotonta moisen järjestäminen on.

Ylitalon SK:ssa mainostama, 2011 alkaen kehitetty ja 14.7.2013 julkaistu Lapuan historian ja kulttuuriperinnön sähköinen tietokanta Helemi koostuu tällä hetkellä artikkeleista, valokuvista, dokumenteista ja äänitiedostoista. "Uutta sisältöä tulee koko ajan, ja sitä pääsee lisäämään ja kommentoimaan kuka tahansa omalla nimellään rekisteröitynyt käyttäjä." Valokuvissa on tallennusmahdollisuus isona tiff-tiedostona, osassa arkistolähde ja missään en näe kuvien käyttöehtoja. Joihinkin on lyöty tekijänoikeus (!) leima, vaikka digitointi ei luo tekijänoikeutta (mistä oli keskustelua toukokuussa).

Jahaa, (c)-merkittyjen kuvien käyttöehdot olivat kohdassa Käyttöohjeet. Muita ilmeisesti koskee saman tekstin lausuma "HELEMIn aineistoja voi käyttää vapaasti." Joten kuvituksena "Ville ja Lempi Alasaaren lapsia. Helemi, Lapuan historiallinen tietokanta. helemi.lapua.fi. Luettu 26.7.2013."

Missään ei näy tilaa linkeille, eli Lapuaan liittyvä tietous kuten vanhan Lapuan 3D-malli tai Hirvijoen Yläkylän sivusto eivät tule tätä kautta löytymään.

Sillä internet on ja tulee olemaan villi ja vapaa paikka tiedonlevitykseen. Ja institutionaalista sivustoakin riittää lähes joka paikaan, minkä osoittaa Johanna Pärkän ja Eevan Turusen opinnäytetyössään Uusia tuulia Lappi-osastolle : Kotiseutu- ja aluekokoelmat Internetissä tekemän kirjastojen sivujen kartoituksen tulokset. Joista riittäisi tälle blogille sisältöä kevyesti ensi vuoden puolelle asti...

Metatiedot, kirjastotietokannat ja digimateriaali

Eilen Twitterissä

VÄNRIKKI STOOLIN TARINAT Kirj. J. L. Runeberg Suomentanut Paavo Cajander 1918 (1889).
— Nummisuutatwit (@Nummisuutatwit) July 21, 2013

@soalmila @Nummisuutatwit Hienoa. Mutta ne julkaistiin kylläkin 1848 ja 1860 (osa I ja II).
— Micke Hindsberg (@mickhinds) July 24, 2013
@mickhinds @soalmila Hmm, toi meinaa että Gutenberg-filussa on erhe.
— Olli Sulopuisto (@osulop) July 25, 2013
@osulop @soalmila 1918 on ilmeisesti painoksen vuosi, ja 1889 Cajanderin version ensijulkaisuvuosi. Mutta yleensä mainitaan teoksen vuos.
— Micke Hindsberg (@mickhinds) July 25, 2013
@mickhinds @osulop @soalmila Gutenbergissa on paljon teoksia, joissa painoksen vuosi, ei ensijulkaisun. Huomasin tämän etsiessäni sopivia.
— J (@kaarne2) July 25, 2013
@kaarne2 @mickhinds @osulop @soalmila Vaativat digitoijilta skannauksen käytetyn kirjan etusivusta, joten tiedot tulevat sen mukaan.
— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) July 25, 2013
@K_KM_K @mickhinds @osulop @soalmila Jep. Eikä ole tietenkään digitoijan vika, että ensijulkaisuvuotta ei vanhoista teoksista aina löydy.
— J (@kaarne2) July 25, 2013

Duota, duota. Fiksuja ihmisiä keskustelussa, mutta ajatuksensa ovat kyllä aivan eri linjoilla kuin meikäläisen. Kun käytän digitoitua tai puhtaaksikirjoitettua kirjaa Project Gutenbergissä, Projekt Runebergissa, Google Booksissa, Internet Archivessa tai Kansalliskirjaston Kirjallisuuspankissa, on minulle oleellista tietää milloin kyseinen digitoitu kappale on painettu. Sillä painoksilla on eroa.

Mitä kuvastaa omalla tavallaan se, ettei Project Gutenbergissä kirjan metatietoihin ei ole poimittu mitään muuta julkaisuajankohtaa kuin PG:n oma, päivän tarkkuudella. Eikä missään käyttämässäni kirjastotietokannassa (HelMet, Helka) ole yksittäisen kirjan tietoihin merkitty "alkuperäistä" julkaisuajankohtaa. Se vaatisi (käsittääkseni) uuden kerroksen tietomalliin.

Eikä läheskään kaikissa kirjoissa ole merkintää alkuperäisestä julkaisuajankohdasta, jonka selvittäminen on toisinaan itselleni tuottanut yllätyksiä. Ystävämme Karoliina ei ollutkaan 70-luvun kirja, vaan 50-luvun. Sisällissodastamme kertonut kirja tuntui sopivan 60-luvulle, mutta myöhemmin minulle selvisi, että alkuperäinen oli julkaistu 1946 ja kirja asettui aivan uuteen valoon.

Tietoa kannattaa hakea eikä odottaa sen olevan siellä, missä se ei pääsääntöisesti eikä luotettavasti ole. (Eli Google Bookissa ja Internet Archivessa pitää katsoa perustiedot digitoidusta kuvasta, sillä kyseisten sivustojen luettelotiedot ovat välillä mitä sattuu.)

Kuva: James Abbott McNeill Whistler: Reading by Lamplight. 1858 (Wikimedia via Google Art via Freer Gallery of Art)

Näitä polkuja 8: Helsinki elää ja hengittää

Vuonna 2000 julkaistun kulttuuriesitesarjan hieno puoli oli monipuolisuus. Esitteessä 8 oli mukana m.m. jätevedenpuhdistamo, yhteiskäyttötunneli, väestösuojelumuseo (käymättä! olemassa?), katuvalaisimia ja vesitorni. Valitsin esitteestä kohteekseni Suvilahden kaasukellot ja ne kuvatakseni nousin ensimmäistä kertaa Kalasataman metroasemalla junasta. Kulkureittiä lähemmäksi kaasukelloja en viitsinyt etsiä vaan kuvasin laiturin kulmalta.

Vuoden 1910 paikkeilla valmistunutta säiliötä suojaa betonirakennus. Sitäköhän tarkoitti nimetön kirjoittaja, joka raportoi Helsingistä amerikkalaisessa sanomalehdessä The Bienville Democrat 9.9.1920?

I do not happen to know of any American city so consistently clean and well built. They post no bills in Helsingfors. They tie them around posts with strings, and when they have served their purpose they disappear, strings and all. Every morning there is a market on the broad quay at the end of the esplanade; fish, flowers, meat and vegetables - even Oregon apples, which contrive, in spite of distance and almost prohibitive rates of exchange, to cross the sixtieth parallel. A few minutes after noon you would never know a market had been there. Stalls fold up, rubbish disappears, street cleaners turn on the hose, and presently the quay is as clean as a tennis court.

The Helsingfors gas tanks are not the dismal contraptions that disfigure most of our water fronts. The tank itself may be the same, but they build a neat brick house for it - a sort of monumental roundhouse, with stone wreaths around the top by way of frieze, quite in place among buildings intended for politer uses, and not without some suggestion of the Castle of St. Angelo in Rome.

Näitä polkuja 2: Venäläisten Helsinki

Harvemmin nostetaan esiin venäläisten olemassaoloa 1800-luvun Helsingissä. (Mukava poikkeus oli mukana Hulluna Helsinkiin -näyttelyn biografiakerroksessa.) Mutta vuoden 2000 kulttuuripolkuesite "Venäläisten Helsinki" pläjäyttää esiin edelleen kaupungilla näkyviä rakennuksia, joiden yhteys venäläisiin ei tule ainakaan minulle heti mieleen.

Oudoista oudoin oli "Tabunovin koulu ja Aleksanterin kymnaasi". Ensiksi mainitun avasi esitteen mukaan nelivuotisena alkeiskouluna Helsingin ortodoksinen seurakunta 1864 Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmaan. Paikalla käydessäni huomasin, että modernin liiketalon oven yläpuolella lukikin Tabunoffin kulma.

Aleksanteri II:n kehoituksesta samassa rakennuksessa aloitti 1870 toimintansa Aleksanterin poikakymnaasi. Sille valmistui oma talo naapuritontille 1883 F. A. Sjöströmin suunnittelemana. Tämä on vielä näkyvissä julkisivussa. Koulu muutti vuonna 1913 rakennukseen, jossa nykyään toimii Luonnontieteellinen museo.

Kymnaasista löytyi muutama taustoittava sanomalehtimaininta:

Suomalainen Wirallinen Lehti 5.11.1870:

Täällä olevan venäläisen kymnaasin vihkiäisissä toissa päivänä oli läsnä hänen ylh. kenraalikuvernööri, kenraalisto, uuden opiston johtokunta, johtaja ja oppilaat sekä paljon täkäläisen venäläisen seurakunnan jäseniä ja muitakin kaupunkilaisia. [...] Opistossa on nyt kuusi opettajaa ja noin 50 oppilasta, jaetut kolmelle luokalle. Kouluun pyrkiviä oli ollut enemmän kuin 80, mutta vaillinaisten alkutietojen vuoksi eivät kaikki päässeet sisään.

Tapio 10.12.1870

Venäläisessä kymnaasissa, joka nykyjään on asetettu Helsinkiin, tulee, Helsingin sanomain mukaan, pakollisesti asetettavaksi venäjän rinnalle sekä suomen että ruotsin kieletkin oppikieliksi. Tästä nähden näyttävät Venäläiset paremmin kuin Helsinkiläiset, älyävän mitä kieliä Suomessa tarvitaan osata.

Uusi Suometar 6.11.1871

Täkäläinen venäläinen kymnaasi vietti viime perjantaina sen päivän muistoa, jolloin se vuosi takaperin vihittiin. Jumalanpalvelus pidettiin venäläisessä kirkossa ja itse kymnaasissa oli juhlalliset menot, joissa ottivat osaa kaikki täällä asuvat venäläiset virkamiehet, ylhäiset sekä alhaiset, vaimoineen, perheineen. Ja olipa siellä muutamia suomalaisiakin herroja.

Keski-Suomi 10.6.1893:

Venäjänkielisiä oppilaitoksia on maassamme Aleksanterin lukio ja Maarian naisgymnaasio Helsingissä sekä reaaliopisto ja naisgymnaasio Viipurissa, joissa on 359 oppilasta, niistä 18 ei-venäjänkielistä.

Päivälehti 25.4.1900:

[Rikosuutisen yhteydessä Konstantin Kitshinskin minibiografia] K., joka on roomalaiskatoolista uskoa, on syntynyt Loviisan kaupungissa 1875. Käytyään 5 luokkaa täkäläistä venäläistä kimnaasia, oli hän ruvennut vihannes- ja hedelmäkauppiaaksi, kunnes oli heittänyt nämät ammatit ja ruvennut harjottamaan puheenaolevaa kahvilaliikettä. Hän on kuulutettu edellämainitun Eva Lagerholmin kanssa, joka on syntynyt Pihtiputaalla 1873, ja on heillä jo lapsi. 

Suomalainen Wirallinen Lehti 15.2.1901:

T. k. 6 p:nä kuoli Pietarissa Helsingin venäläisen kimnaasin entinen johtaja, myöhemmin Gluhovin opettajaopiston johtaja, tod. valtioneuvos A. V. Bjeljävski. V. 1870 sai vainaja toimekseen Helsingissä avattavan Aleksanterin-kimnaasin perustamisen ja järjestämisen. Toimittuaan jonkun aikaa tämän kimnaasin johtajana, [...] Kuollessaan oli B. 68 vuoden ikäinen.

Uusi Aura 26.6.1910:

Pultavan taistelun 200-vuotispäivän johdosta viime kesänä päätti Helsingin venäläisen lukion pedagooginen neuvosto lukion yhteyteen perustaa museon, johon koottaisiin ja jossa säilytettäisiin esineitä ja aineksia, jotka koskevat m.m. "Suomen rajamaan" Venäjän valtakuntaan liittämisen historiaa sekä Venäjän vaikutuksen ja sivistyksen kehitystä Suomessa. Äskettäin on sotilaskuljetuksen päällikkö, kreivi Kamenski lahjoittanut museolle Suomen sodasta tunnetun isoisänsä, kenraali Kamenskin öljyvärimuotokuvan, kertoo Helsingin venäläinen lehti.

Suomalainen Kansa 19.11.1910:

Helsingin venäläisen kimnaasin oppilaille on viime aikoina järjestetty sotilaallisia harjoituksia. Järjestäjinä ovat olleet kimnaasin rehtori, "patriootti" Belewitsh ja 2:sen suomenmaalaisen rykmentin komentaja Usow. Lieneepä ollut aikomuksena antaa kimnasistien marssia pitkin kaupungin katuja kiväärit olalla, mutta tästä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin. Mitähän varten noille venäläisille koulupojile aseitten käyttöä opetetaan?

Näitä polkuja 1: Naisten Helsinki

Toukokuussa kaupunkipolkuja hehkuttaessani palasi mieleen kulttuuripääkaupunkivuodelta 2000 arkistoimani paperiset kulttuuripolkuesitteet "Näitä polkuja". Asuin tuolloin Espoon puolella, mutta huolellisesti keräsin täyden sarjan, sillä joskushan Helsinkiin pitäisi kunnolla tutustua. Kolmentoista vuoden arkistointi paljastaa, että nämä esitteet eivät olleet oikea tapa. Mutta ennenkuin laitan ne eteenpäin niin kolme poimintaa. Yksi tänään, toinen huomenna ja kolmas perjantaina. (Kaikkiaan esitteitä on 21 ja kussakin yli tusina kohdetta. Huokaiskaa helpotuksesta.)

Naisten Helsinki -esite nosti esiin naisten perustamia kouluja ja hoitopaikkoja sekä pari naisen mukaan nimettyä puistoa. Itseäni kiinnosti eniten Borgströmin tupakkatehdas, josta muistan oikeastaan ainoastaan 1918 valokuvan, jossa päätyseinä on vaurioitunut. Siihen liittyi myös esitteen teksti

Helsingin valtauksessa keväällä 1918 Borgströmin tupakkatehtaan naiset pitivät tehdasta sinnikkäästi hallussaan. He joutuivat lopulta antautumaan saksalaisen laivaston ampuessa tehdasta tykeillä.

Tälle en löydä vahvistusta Tuomas Hopun tuoreesta kirjasta. Joka tapauksessa tehdas liittyi naisten historiaan sillä esite väittää, että "Vielä 1870-luvulla tupakkateollisuus oli ainoa teollisuudenala, jolla oli runsaasti naisia työntekijöinä."  Työntekijöitä oli 1900-luvun alussa n. 200, ajan tietosanakirjan mukaan. Museoviraston Rakennetun kulttuuriympäristön sivuston mukaan "Borgströmin tupakkatehdas on rakennettu vaiheittain 1850-luvulta alkaen. Meritullintorin varrella oleva tehdasrakennus on vuosilta 1904-05 (W.Aspelin) ja Pohjoisrannan siipi vuodelta 1908."

Sanomalehdistä lisätiedonrippuja:

Helsingin Wiikko-Sanomia 19.1.1883:

Työmies Antti Nordström, joka tiistaina Borgström'in tupakkatehtaassa tarttui höyrykoneen akseliin, kuoli yleisessä sairashuoneessa.

Hämäläinen 30.6.1883:

Viime sunnuntaina Viaporin ja Hylkäsaaren välillä Helsingissä hukkuneista ja pelastuneista on nyt saatu tietää että Borgström'in tupakkatehtaan työläiset Aleksandra Lindström, Lovisa Vilhelmina Gummenius ja Maria Harjulin [...] ovat hukkuneet ja vieläkin meren pohjassa makaavat.

Uusi Suometar 2.7.1883:

Viime lauantai-aamuna kuoli täällä eräs Helsingin kunnan etevimpiä jäseniä ja Suomen suurimpia teollisuuden harjoittajia, kauppaneuvos Henrik Borgström, 84 vuoden ijässä. Vainaja oli nimittäin syntynyt Lovisassa hutikuun 26 p:nä v. 1799. Vuonna 1825 muutti hän aiavn varattomana Helsinkiin, mutta ymmärsi täällä taidolla, rehellisyydellä ja uutteruudella pian koroittaa itsensä varallisuuteen. Vainajan harjoittama tehdasliike on suurimpia maassamme, sitä todistaa tunnettu tupakkatehdas ja Forssan tehtaat. Hänen vaikutuksensa maamme kauppa- ja raha-oloissa on ollut varsin suuri. Tieteitä ja taiteita harrasti ja auttoi vainaja aina runsaalla kädellä ja erittäinkin tulee Helsingin kaupungin aina kiitollisuudella häntä muistella, sillä hän jättää tänne jälkeensä kaksi muistomerkkiä, joista on hyötyä ja huvia kaikille, tarkoitamme KAivopuiston ja Eläintarhan puistikoita, jotka ovat B:n luomia. Rakkautansa puutarha-viljelykseen on vainaja osoittanut silläkin että lahjoitti 50,000 m:kaa kantarahastoksi äsken perustetulle puutarha-yhdistykselle. Mainittakoon myös että J. V. Snellman oli jonkun aikaa konttoristina Henrik Borgström'in luona, jonka koti oli aina jaloille hengille avoinna.

Uusi Suometar 15.10.1887:

H. Borgström'in & C:o tupakkatehtaalla Helsingissä on sairas- ja pejaiskassa, apurahasto, ruokalaitos (päivällinen 25 p:niä hengeltä); sitä paitsi pidetään raamatunselityksiä ja annetaan opetusta naistyöväelle ompelussa kerran viikossa.

Päivän Uutiset 20.11.1888:

Ravintoyhdistyksen päätti Borgström'in tupakkatehtaan työväki toissapäivänä perustaa. Yhdistykseen pääsisi osalliseksi nekin, jotka eivät kuulu tehtaasen 25 p:niä viikossa olisi joka jäsenen suoritettava liike-pääoman kokoamiseksi. Toimensa alkaisi yhdeistys kesäk. 1 p:nä 1889.

Hämeen Sanomat 8.1.1889:

Seurattavaa. Koko hrain H. Borgström ja Kump:n tupakkatehtaan työväki on esimiehensä toimesta vakuutettu tapaturmia vastaan vakuutusyhtiö "Patriassa" - tietää H.D.

Työmies 5.2.1907:

Pojat, morjens!

Meitä olisi kaksi hurjaa sisarusta, jotka haluaisivat kirjeen ja kortin vaihtoon samanlaisten poikain kanssa. Osotteemme on Maikken ja Ruusu Viinikkainen Borgströmin Tupakkatehdas Helsinki

Suomalainen 17.7.1908:

Klo 11 a-p eilen tapahtui Borgström'in tupakkatehtaalla Helsingissä sellainen onnettomuus, että siinä huoneessa, jossa valmistetaan sikaarilaatikoita, meni höyrypannu rikki, johtuen liika suuresta höyrypaineesta. Ainoastaan yksi konetta lähellä oleva työmies sai vähäisiä vammoja, jotka heti sidottiin.

Helga Bertilintyttären perintö

Helga Bertilsdotter ja miehensä, Tukholman linnan tykistömestari (arklimästare) Peder Nilsson olivat kuolleet ennen vuoden 1627 alkua. Pariskunnan perintöjen jakoa aloiteltiin 9.1.1627. Luostarikirkon edustaja tuli oikeuteen 17.7. vaatimaan pariskunnan kirkolle testamenttaamia rahoja, 20 taalaria kummaltakin.

Helgan perilliset olivat perinnön jakaakseen myyneet "suuren tontin ja pienen tallitontin" 70 1/2 taalarilla kivenhakkaaja Antoniukselle, jonka Karin-vaimo oli Peder Nilssonin perillinen. Kauppa todettiin 31.7.1627 ja samana päivänä Suomessa asuva Matts Andersson tuli oikeuden eteen kertomaan, että oli kanssaperillistensä kanssa saanut ja jakanut sen perinnön, joka heille Helga Bertilintyttäreltä oli tullut. Yksi perillisistä ei ollut vielä saanut osuuttaan, sillä hän oli merillä laivaston mukana.

Jostain syystä perinnönjaolle tarvittiin vielä tarkempi päätös, joka tehtiin 27.5.1628. Nyt Helgan perilliset saavat nimet ja kotipaikat. Koska kaikki ovat Suomen puolelta, lienee Helgakin ollut suomalainen ja todennäköisesti Hollolasta kotoisin. Perillisiään olivat:

• Helgan isän siskon tyttären pojat Hendrich Matson "i Kurkulla by vthj Kisko sochnen i Åbo län" ja Markus Thomasson saman pitäjän kylästä "Reusby". Kumpikin sai 8 taalaria ja 19 äyriä.
• Turkulaisen porvari Thomas Maskin vaimo
• Helgan sisarusten lapset Matts Andersson "i Millesby vthi Hållila sochni Tavasthus län", samaisen Hollolan kylästä "Wåijma" edesmenneen Jöran Anderssonin vaimo Agnes Bertilsdotter sekä edellä mainittu merillä ollut laivamies Anders Siffridsson. Tämä ryhmä oli ollut tekemässä edellä mainitun tonttikaupan, mikä käy ilmi kauppaa vahvistettaessa 9.9.1629.

Kiskosta löysin Kurkelan kylän ja SAYssä 1634 - 1653 siellä on jopa Henrich Mattsson. Mutta Hollolan kyläluettelosta en mitään sopivan näköistä.

Lähteet:
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVI 1627. (1994) s. 169, 207, 208, 209
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVII 1628. (1998) s. 202, 203
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 323
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXI 1633. (2000) s. 323 [tässä kohtaa taitaa olla kopiointivirhe?]
Kuvitus: (Pederin ammatin inspiroimana) Tykinkuulia 1500-1600-luvuilta. Livrustkammaren

Jokseenkin sosiaalipornoa

Keväällä aloittamani lapsuuden kirjojeni läpikäynti oli kesken kun piti alkaa setviä Helmi-mummon kirjahyllyä. Se sisältää paljon käännöskirjallisuutta 1940-luvulta ja 1950-luvun alusta "kun ei rahalla muuta saanut", kuten mummo tapasi kertoa. Keskityin aukomaan suomalaisia kirjoja, joista ehkä syntyisi blogitekst... voisi oppia jotain.

Yllätyksekseni Päivi Kivisen Pikku proletaareja (1946) tuli luetuksi kannesta kanteen. Se tuntui minä-näkökulmasta kirjoitetulta faktalta ja hieman hämäännyin kun googlailu ja kirjastotietokanta kertoivat luokituksesta kaunokirjallisuuteen. Ottaen huomioon Wikipedia-sivun viitteet kasvatustietelliseen osaamiseen rohkenen kuitenkin epäillä, että kirja perustuu kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin kasvatusneuvolan pitäjänä sotia edeltävinä vuosina.

Niin elävältä kuvaus nimittäin tuntui. Kussakin luvussa käsiteltiin onneton lapsi ja väistämättä alkoi miettiä, miten heidät olisi määritelty ja hoidettu nykyään. Hoito 1940-luvun tyyliin oli osin tervettä järkeä ja osin pakottamista laitokseen, jossa sai "kaksi kertaa päivässä vahvan luminaaliannoksen. Ilman sitä häntä olisi ollut pidettävä repijän puvussa, jossa kädet sidottiin selän taakse."

Lasten lisäksi kuvattiin perheitä ja koteja.

Kinnunen itse oli nuoruudessaan sairastanut kuppataudin, poti nyt sen aiheuttamaa mielisairautta ja oli jo vuosina ollut tylsänä. Hän oli kaupungin lähellä olevassa mielisairaalassa. Vajaaälyinen äiti koetti nyt kunnan avun turvin viedä eteenpäin perhettään, johon kuului hänen lisäkseen neljä vajaaälyistä lasta. [...]

Yleensä ei Kinnusella keitetty ruokaa kuin pari kolme kertaa viikossa, alkupuolella kuuta ei lainkaan, sillä silloin oli leipää ja muuta hyvää, mitä kortilla sai. Perunoita alettiin keittää silloin, kun leipä loppui. Niitä keitettiin suurella rautapadalla, - muita keittämiseen tai paistamiseen tarvittavia talouskaluja ei ollut. Padasta kukin noukki perunoita silloin, kun ruokahalu vaali.

Tarkemmin ajateltuna lienee parempi, ettei tarinoita pysty varmuudella yhdistämään eläneisiin ihmisiin. Valokuvan lapset eivät liity kirjaan vaan ovat tarttuneet SA-kuvaan 20064 "Lapsia leikkikentän kiikulla. Helsinki 1941.06.20"

Arkeologian salaisuudet, viikko 7 + museokäyntejä

Tämän viikon kurssimateriaali tuntui hieman tyhjäkäynniltä. Aiheena oli "Kuka voi tehdä arkeologiaa" ja vastauksena, että kuka vaan. Mutta sitä varten arkeologian tekeminen määriteltiin kyllä perin laveasti.

Harjoitustehtävissäkään ei ollut mitään innostavaa. Laitoin sisään alimittaisen tekstin "arkeologian tekemisestä", joka käsitteli käyntiäni Satakunnan museossa. Siellä kun oli luvattu olevan näyttely, joka "esittelee Euran Kauttuan vanhan kylän paikalla vuonna 2012 tehtyjä arkeologisia kaivauksia ja niissä tehtyjä löytöjä. Näyttely kertoo myös kaivauksissa käytetyistä uusista tutkimusmenetelmistä." Näyttely, shmäyttely sanoin minä, kun pääsin paikan päälle.

Ilmeisesti löytöjä olisi nähtävillä Euran kirjastossa, mutta en viitsinyt vaivata kuskiani tarkistuskierrokselle. Kauttuan kaivaukset jatkuvat heinäkuun ja elokuun vaihteessa, joten lisätuloksia jään odottamaan.

Paluumatkalla Porista Kokemäelle poikkesimme Rosenlew-museoon, jossa en aiemmin ollut käynyt. Komea rakennus on 1860-luvulla valmistunut valtion viljamakasiini.

Alakerrassa oli enimmäkeen infotauluista koostuva näyttely Porin ruotsinkielisestä kultturista. Siinä oli hauska Facebook-sovellus, johon oli saatu upotettua sekä kuvia että tietoa.

Yläkerran näyttely antoi ilman joka kyltin lukemistakin mielenkiintoisen katsauksen Rosenlew-yhtiön monipuoliseen historiaan. Päällimmäiseksi jäi mieleen jääkaapit ja paperinjalostuksen jätelipeästä kasvatettu hiiva, jonka tuotantoon liittyvistä poljentakengistä olisin mielelläni näynyt toimintakuvan tai -kuvauksen.