Karl Sillström ja toinen Karl Sillström

Porin Sillströmien haasteisiin kuuluu, että 1700-luvulla oli kaksi Porissa syntynyttä Karl Sillströmiä. Hämeenlinnaan päätynyt, jolla rippikirjassa syntymävuosi 1712, ja Poriin jäänyt, jolla samanaikaisessa rippikirjassa syntymäpäivänä 6.11.1711.

Jompikumpi on 16.11.1735 Porissa koululaisena kummina. Porin triviaalikoulun oppilasluettelon patronyymit eivät ole täysin luotettavia, mutta ainakaan siellä ei ole kuin yksi Karl Sillström: Carolus Henrici Sillström. Otettu kouluun 27.8.1731 eli 20-vuotiaana!?

Paltschikilla on viite "BR 1744" eli Porin raatihuoneenoikeus kyseiseltä vuodelta tietoon siitä, että Carl Sillström asuu Hämeenlinnassa. Ilmeisesti samassa yhteydessä on mainittu Erik Henriksson Sillström, jonka Paltschik on tulkinnut tämän Carlin isäksi. Paltschik ei ole merkinnyt muita lähteitä. Hän on käynyt Porin henkiveroluettelot erittäin huolellisesti läpi ja luulisin, että jos Erik tai Carl olisi näissä esiintynyt, Paltschik olisi tehnyt tästä merkinnän.

Jos isännimi pitää paikkansa ja triviaalikoulun matrikkeli sattuu olemaan oikein, niin Poriin jääneeseen Karliin voidaan liittää Porista kaste, johon merkitty syntymäpäivä 21.1.1711 ja isä Hend: Hendrichsson. (Porissa kastelistojen ja rippikirjojen päivämäärät heittävät lähes jokaisen kohdalla. Epäilykseni kohdistuu siellä kappalaisena toimineeseen esi-isääni Gabriel Gottlebeniin.)

Karl ilmaantuu rippikirjaan vasta avioiduttuaan Porissa 1.11.1736 Karin Efraimsdotterin kanssa. Paltschikin mukaan Porin raastuvanoikeudessa 12.3.1739 käsitellään kaupunginpalvelija Karl Sillströmin vaadetta äitinsä Susanna Eriksdotterin pellosta. Raastuvanoikeudessa vuonna 1712 on todettu, että "borgaren Henrik Henrikssons hustru Susanna Eriksdotter är soldatänkan Lisa Mattsdotters sal. mans Johan Erikssons syskonbarn". Hyvin uskottavasti siis kaupunginpalvelijaksi päätyneen Karlin vanhemmat Henrik Henriksson ja Susanna Eriksdotter, jotka vihittiin Porissa avioliittoon 10.3.1705.

Paltschikin tulkinnan mukaan Hämeenlinnan Carlin isä Erik oli syntynyt samaisen Henrikin aiemmasta avioliitosta Margareta Markusdotter Kellanderin kanssa. Mitään varsinaista todistetta hän ei tälle esitä.

Lähteet, Karl I

• Porin RK 1737-43 s. 12, RK 1744-50 s. 10, RK 1751-1757 s. 18, 1759-1765 s. 36, 1766-1771 s. 34, 1772-1777 s. 25, 1777-1781 s. 24, 1783-1788 s. 26 (Haudattujen listassa etunimellä Anders)
• KA 7516:4042 (1738), 7520:4072 (1739), 7527:4428 (1741), 7553:2707v (1747), 7557:3569v (1748), 7561:3085v (1749)
• KA Paltschik: Sillström
• Eeli Granit-Ilmoniemi: Porin kaupungin porvareita ja kauppiaita 1600-1880. 1931 Taulu 1394:

Lähteet, Karl II

• Hämeenlinnan rippikirja 1725- s. 98, 1746-1751 s. 137 (Brunnila), Kaupunki- ja maaseurakunnan rippikirja 1753-1755 s. 47 (Brunnila), Rippikirja, 1767-1772 s. 44
• KA Paltschik: Sillström. “BR 1744: bor i Tavastehus”
• K. O. Lindeqvist, Hämeenlinnan kaupungin historia. s. 270, 292, 293, 300, 332, 413: “nuoruudessaan oli koettanut harjaantua kirjallisissa taidoissa, ollut talonhoitajana herrasväellä sekä tulli- ja aksiisikirjurina Hämeenlinnassa”, nimitettiin raatimieheksi, sillä “osasi lukea ja kirjoittaa sekä oli ruotsin kielen taitoinen”

Kyykkääkö tässä pelataan?

Vuoden 1920 paikkeilla ilmestyneessä kirjassa Peoples of All Nations Vol. 3B. Esthonia to France on Suomesta kuvat pelistä, jossa miehet heiluvat kapuloiden kanssa. Erikoisimpana elementtinä esityksessä on se, että miehet istuvat toistensa selässä.

Kapuloista tuli mieleeni sana karttu ja verkkohaku ystävällisesti heilautti minut kyykän Wikipedia-sivulle. Siellä pelin historiasta todetaan, että

"Kirjailija I. K. Inha kirjoitti v. 1894 Vienan karjalasta keräämissä tiedoissaan pelin olevan väistymässä "vanhuuttaan" ja paenneen syrjäkyliin. Laatokan Karjalassa peli tunnettiin lähinnä Suojärvellä ja Salmissa, mutta sielläkin lyötiin kyykkää vain syrjäkylissä. Myös Kannaksella ja Inkerissä peli tunnettiin."

Voisivatko valokuvat olla Inhan Vienan Karjalassa ottamia?

Wikipediassa esitetyissä kyykän säännöissä ei ole mitään kiipelyä kanssapelaajien selkään. Sanomalehtiarkisto on haullani niukkasanainen. Uudessa Suomettaressa on 16.3.1895 julkaistu J. K. I-a:n (Inha?) Venäjän Karjalan muistelmien osa XI otsikolla Kyykkäkisa. Sen kuvauksen loppupuolella ruvetaan "selkää antamaan".

Joku selän antajista rupeaa oman kononsa takalaitaan kyyryyn hieman hajasäärin ja nojaten käsillään palikkaa vastaan; tämä on melkein tuo voimistelusta tunnettu pukkiasento; joku selän ottajista hyppää sitten kahden reisin hänen selkäänsä niinkuin hevosen selkään ainakin. Ratsunsa selästä hän nakkaa yhden paalikan koittaen sillä saada kyykkiä vierähtämään toisella puolella olevasta konosta.

Vantaan keskiaikaa kuuntelemassa

Ei kai pitäisi vetää pitkälle johtopäätöksiä, mutta viikko sitten Eva Ahl-Wariksen esitelmää viikingeistä tuli vesisateessa kuuntelemaan enemmän ihmisiä kuin Andreas Koivistoa tänä tiistaina samassa Arbiksen salissa. Keskiajan kiinnostuksen suuntautuminen muualle kuin lähiympäristöön jää tarkailtavaksi. Turussa lienee tilanne toinen.

Koivisto esitteli Vantaalla viimeisen kymmenen vuoden aikana kaivetut kohteet. Talonpoikainen Gubbacka oli viime vuotiselta retkeltä vielä aika hyvässä muistissa. Kylästä löytyneen pajan varhainen (900-luku?) ajoitus innoitti yleisön edustajan kysymykseen, että eikö viikinkejä olisi voinut ajelehtia maihin ennen varsinaista ruotsalaismuuttoa. Ääneenlausumaton oletus sii, että nimistöön jälkensä jättäneet hämäläiset eivät tietenkään osanneet raudankäsittelyä.

Lillas, jossa asui Tallinassa kauppaa käynyt Jöran Bonde, nähtiin viime vuoden retkellä vain kaukaa. Tontilla oli kaivettu kellaritila ja löydetty 1400-luvun ja 1500-luvun vaihteelle kaupunkikulttuurissa ominaisia jäänteitä: tiiltä, uunin kaakelia, partasuupullon sirpale, oluthana.

Olivat paikallishistoriallisesti kiinnostavia, mutta kun Koivisto mainitsi Bonden esiintyneen tallinnalaisen kauppiaan tileissä, korvani menivät tosissaan hörölle. Siis niissä samoissa kuin Pietari Juusteen Viipurista?! Pietarillakin on voinut olla kaakeliuuni, oluttynnyri hanoineen ja partasuupullo. Esi-isä ja menneisyys yht'äkkiä lähempänä. (Kuva: BK-NM-5177, Rijksmuseum)

Kolmas kohde oli pappilan tontti, jonka aikaisempien esittelyjen jääminen väliin on pänninyt ja pännii nyt vielä enemmän. Kaakeliuunin jämiä täälläkin, mutta myös hienoja pöytäveitsiä 1400-luvulta ja 1300-luvun puolelle ajoitettua böömiläistä lasia. Kaikkea sitä kymmenyksillä saa. Tai ehkä uunin alle muurattu lehmän kallo oli auttanut vaurauteen?

Ohimennen Koivisto mainitsi, että tänä vuonna on kaivettu Espoon Mäkkylässä - ilmeisesti siis historiallista aikaa. Aikoinaan hutkimani Kavaleffien aika lienee tullut ohitetuksi nopeasti.

Kirjahistoriaa ja muuta etäopiskeltavaa englanniksi

Harvardin yliopisto on tuottanut moniosaisen kokonaisuuden The Book: Histories Across Time and Space. Siitä ilmestyi tämän viikon alussa 9 kussia edX-alustalla ja sanamuodoista päätellen lisää voi olla tulossa.

• Making and Meaning in the Medieval Manuscript (8 viikkoa, 2-4 tuntia/vk)
• Scrolls in the Age of the Book (6 viikkoa, 2-4 tuntia/vk)
• Books in the Medieval Liturgy (3 viikkoa, 1-2 tuntia/vk)
• Monasteries, Schools, and Notaries, Part 1: Reading the Late Medieval Marseille Archive (3 viikkoa, 1-2 tuntia/vk)
• Monasteries, Schools, and Notaries, Part 2: Introduction to the Transitional Gothic Script (3 viikkoa, 2-3 tuntia/vk)
• The Medieval Book of Hours: Art and Devotion in the Later Middle Ages (2-4 tuntia)
• Print and Manuscript in Western Europe, Asia and the Middle East (1450-1650) (3 viikkoa, 1-2 tuntia/vk)
• The History of the Book in 17th and 18th Century Europe (1-2 tuntia)
• Book Sleuthing: What 19th-Century Books Can Tell Us About the Rise of the Reading Public? (3 viikkoa, 1-2 tuntia/vk)

Ajankäytössä viitataan viikkoihin, mutta opiskella voi omassa tahdissaan. Kävin läpi hieman liian vauhdikkaalla tahdilla kaksi viimeistä. Kirjahistoriaa 1600- ja 1700-luvuilla opetettiin keskusteluin, jotka muistuttivat enemmän päiväkotia kuin yliopistoa. Sain hieman lisäymmärrystä paperin tekemisestä ja arvosta, mutta muu oli ennestään tuttua. Kokonaisuus 1800-luvun kirjoista oli jännä ja pitäisi kuunnella uudestaan. Se nimittäin keskittyi kirjojen materiaalisuuteen.

Samalla sivustolla on aikataulutettuna käynnissä kurssi Visualizing Japan, jossa tarkastellaan Japanin historian kolmea käännekohtaa nojautuen kuvallisiin lähteisiin. Ekat viikot ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia.

Tällä viikolla alkoi (tiukalla) aikataululla A Global History of Architecture, joka yllätti todella positiivisesti. Ei aloitettu antiikin temppeleistä vaan ihmisten alkuhistoriasta (kai?) antropologisella otteella. Kakkosluennossa yhdistettiin pohjoiset metsästäjäkulttuurit, joiden arkkitehtuuria edusti suomensaamelainen lavvu/lavuu (p.o. laavu ja rakenne se, jota itse kutsuisin kodaksi) ja tasankointiaanien tiipii. Puhuttiin karhujen pyhyydestä, saunasta, shaamaneista. Kulttuuriamme jo jääkaudella? Onko katajan savu muuten tosiaan huumaava?

Ensi viikolla alkaisi sitten FutureLearn-alustalla Superpowers of the Ancient World: the Near East ja The European Discovery of China. Ja sitä seuraavalla...

Omenoista

Viime viikonlopun omenoiden kuorinnan ja -paloittelun muistoksi. Omenoiden yleisyys ja yleistyminen on varmaan jossain selvitetty, mutta en muista lukeneeni. Joten tein sanomalehtihakuja...

Suomenkieliset Tieto-Sanomat 1.6.1776

Talojen myynti-ilmoituksissa on toisinaan kuvaus puutarhasta, jossa on omenapuita:

Kaupaksi löytyy yksi Sotamiehen Boställ, Frälssi talo Lahtisten kylässä, siinä osassa Hollolan Pitäästä kuin Kymenen Läänin alle kuuluu, [...] Rakennuksen ohessa on myös yksi vähänen kaunis Kryydimaa jossa kasvaa Marjapensaita ja monta Omena ynnä muiden hedelmä puitten kanssa jotka eivät viellä kanna hedelmiä, mutta ajan päälle. (Turun Wiikko-Sanomat 26.3.1825)

Kivirannan Perintö Rustholli ynnä sen alle kuuluva Perinnöksi ostettu Kaupin Augmenti Talo ja Sinkan Frälsi Talo, Huittisten Pitäjässä Turun Läänissä; [...] Yksi avara kryydimaa monella hedelmällisellä omena- ja muilla puilla (Turun Wiikko-Sanomat 16.5.1829)

Myötävänä on Rantakylän perintö-tila, N:o 3 samanimisessä kylässä Mikkelin pitäjätä, viis venään virstaa kaupungista, Heinolaan saattavan valta-tien varrella. [...] Ryytimaassa löytyy, paitsi marja pensaita, kolmekymmentä viljan kantavaa omena-puuta ja kirs-marja metsä (Maamiehen Ystävä 26.8.1848)

Patoisten (Paddais) kartano Savon pitäjäässä [...] iso ryytimaa kussa löytyy äijän paljon omena puita ja marja pensaita [...] (Suomi 28.10.1848)

Takkulan 1 2/3 manttaalin perintö-rustholli Sammun kylässä, Huittisten pitäjässä ja Turun läänissä. [...] Rusthollissa on isohko kryytimaa, kasvava muutamia omenapuita ja koolta marjapensaita. (Sanomia Turusta 23.6.1851)

Erikoisemmalta kuullostaa omenapuiden myyminen erikseen. Turussa tällaistäkin.

[...] myydän julkisen vapaehtoisen Auktionin kautta, talossa N:o 97 Meri-Kortelissa, Trägordstrenkin Johan Sundberin ja hänen vaimonsa irtainta omaisuutta, nimittäin: [...] ynnä monta kasvavaa omenapuuta ja marjapensasta; ... (Turun Wiikko-Sanomat 16.4.1831)

Myytäväksi löytyy: Neljä isompaa, hedelmällistä omenapuuta entisellä Trampari nimisen talon tontilla Venäläisen mäellä, lähes kaupunkin rajaa eli kiviaitaa. (Turun Wiikko-Sanomat 23.4.1831)

Keisarillinen Suomen Huonenhallitus Seura jatkoi alkuun liimatussa leikkeessä mainitun edeltäjänsä käytäntöjä eli kannusti kasvatukseen ja palkitsi (ainakin) viljatorppari Johan Sjöblomin, "joka 400:la päivätyöllä on viljellyt yli yhden tynnyrinmaan, maahan kaivannut paljo kiviä, tehnyt 200 kyynärällisen aidan ja istuttanut 12 omenapuuta, 40 marjapensasta ja 30 lehtipuuta." (Turun Wiikko-Sanomat 24.10.1829 )

Syyskuun 1851 torihintoja Helsingistä raportoidessa oli omenoiden kappahinta pudonnut muutamassa päivässä 15 kopeekasta 12:een. "Omenoita alkaa löytyä vahvasti, eivätkä suinkaan ole erittäin kalliita, siksi kuin ne ovat makeita." (Suometar 16.9.1851) Kolme vuotta myöhemmin Mikkelin syysmarkkinoilla "Muuta maatavaraa ei ollut juuri sanottavaksi, jos ei lukisi omenoita ja pellavia, joita oli muutamain kuormissa." (Suometar 6.10.1854)

Puiden yleisyydestä on maininta Kakskerrasta 6.7.1854: "Omenapuissa, joita täällä on joka asumuksen tykönä, oli aivan täyteensä kukkaisia, että ihana oli katsella heitä valkoisessa puvussaan." (Suometar 28.7.1854)

Raumalta raportoiva mainitsee "Omen'puumaan ja Rek'saaren välisen salmen" ja antaa ymmärtää, että Omen'puumaassa kasvaa "omenat, mansikat ja vadermat (vatut)" vapaasti syötäväksi. (Suometar 23.2.1849)  Omenapuumaan luontopolkujen esittelyssä todetaan, että "Omenapuumaan nimi ei välttämättä juonnu omenoiden kasvattamisesta tai villiomenapuista. Todennäköisesti saaren, nyttemmin niemen, nimi on väännös ruotsinkielisestä Åminnebo-sanasta". Pieni ristiriita.

Miten Viroon tuli ruotsalaisasutusta?

Kirjaston uutuuslistalta löysin Jonathan Lindströmin kirjan Biskopen och korståget 1206 - Om krig, kolonisation och Guds man i Norden. Tiivistä tekstiä 370 sivua, mutta Lindströmin kerronta oli niin koukuttavaa, ettei voinut jättää kesken eikä hyppiä eteenpäin.

Lindströmin oma isoisä oli paennut toisen maailmansodan aikana Viron länsirannikolta ja hänen juurensa olivat syvällä sen ruotsalaisasutuksessa. Tästä siis motivaatio selvittää miten maahanmuutto oli tapahtunut ja missä yhteydessä. Itselläni ei ollut aiheesta ennakkotietoa, joten Lindströmin rakennelma ristiretken osana järjestetystä (pakko)muutosta tuntui uskottavalta.

Uskomattoman paljon Lindström oli saanut irti piispa Andreas Sunessonin omista teksteistä, arkeologiasta ja historiankirjoituksesta. Oma vastaava yritykseni Olof Ångermanin kanssa kalpenee täysin. Mutta oli minullakin luuluistimet kuviteltuna nuoren miehen jalkoihin.

Kerronnallisuuden aikaansaadakseen Lindström teki oletuksista surutta totuuksia. Kylläkin niin, että perusteli usein oletukset ensin, mutta seuraavassa kappaleessa jossittelu pudotettiin pois ja jatkettiin, kuin olisi tarkkaan tiedetty miten asia oli.

Yritin pitää kriittisyyden mielessä ja hälytyskellot kilisivät voimakkaimmin, kun Lindström antoi ymmärtää, että muinaisruotsista viroon tulleet sanat kaal (kaali) ja kirn (kirnu) liittyisivät nimenomaan kolonisaatioon 1200-luvun alkuvuosina (s. 292). Ottaen huomioon, että suomen kielessä on samat lainat perstuntumalla luulisin niiden olevan huomattavasti vanhempia. Mutta tätä kirjoittaessa ei ole käytössä etymologista sanakirjaa.

Lindström keskittyy tutkimuskysymykseensä, mutta hakee toisinaan tukea muista muuttoliikkeistä ja karttakuvassa (s. 31) sitoo Viroon muuton osaksi läpi Euroopan kulkevaa muuttoaaltoa lännestä itään. Tähän kuuluu tietenkin myös ruotsalaisten muutto Suomeen, jota Lindström kuvaa sanalla 'spontan' (s. 194, 197).

Päähenkilö Andreas Sunesson teki annaalien mukaan veljiensä kansaa ristiretken 1202 Suomeen. Tässä kohtaa Lindströmin jokaisen yksityiskohdan laajentava tyyli muuttuu ja retki ohitetaan lyhyellä maininnalla (s. 173). Joko tarinankerronnallisista syistä ja/tai siksi, että aiheessa on jotain kiistanalaista tahi tutkimatonta. Sääli.

Uutisia Helsingistä 1816-1847 Englannissa

Viime viikonloppuna oli vapaasti käytettävissä FindMyPast ja satsasin käytettävissäni olleen ajan brittiläisiin sanomalehtiin, jotka pääosin ovat lukkojen takana. Haku sanalla Finlad tuotti aivan liian paljon osumia läpikäytäväksi, joten valitsin sanaksi Helsingfors ja ajaksi 1800-luvun alkupuolen.

Nämä noin 700 hakutulosta käsittivät pääasiassa merenkulkuun liittyviä lyhyitä uutisia. Listauksissa oli Helsingistä lähteneitä tai sinne matkalla olleita laivoja, jotka olivat ohittaneet jonkin tarkkailupisteen. Tai kärsineet haaksirikon. Tai Helsingistä oli ilmoitettu jonkun laivan haaksirikosta. Merenkulkuun voi laskea kuuluvaksi myös pari uutista uusista majakoista sekä koleran esiintymisen raportoinnin.

Sekalaisemmissa uutisissa Kentish Weekly Post or Canterbury Journal 5.1.1816 referoi Hampurista lähetettyjä tietoja Helsingin rakentamisesta. Kiviä räjäytellään ja kuoppia täytetään.

Cheltenham Chronicle 12.1.1818 mainitsee, että pelkästään Helsingin parakkeihin käytetään 700 tuhatta tiiltä.

Huomattavasti eksoottisemmin London Evening Standard 11.7.1833 kertoo, että Helsingissä oli suunniteltu tsaarin salamurhaa, mutta juoni paljastunut. Totta vai tarua?

London Daily News kertoo 12.5.1846 ylioppilaiden kansallismielenosoituksista Helsingissä. Oli huudettu "Alas Venäjän tyrannit! Eläköön Puola! Kauan eläköön Oskar I!". Asiaa tarkistamatta veikkaan, että kotimaiset lehdet kertoivat asiasta toisin, jos ollenkaan.

Tuomiokirkon patsaiden valaminen ansaitsi maininnan sanomalehdessä Bell's Weekly Messenger 12.6.1847. Olihan kyse isoimmista siihen asti toteutetuista sinkkivaloksista.

Suomalaisten ajatukset ruotsalaisista 1840 (Roos 5/7)

Porvoosta Westerlundin seurue luonnollisesti jatkoi Helsinkiin. Siellä julkaistut mainokset todistavat seurueen laajasta repertuaarista.

Finlands Allmänna Tidning 4.9.1840

Finlands Allmänna Tidning 5.9.1840

Helsingfors Tidningar 9.9.1840

Finlands Allmänna Tidning 11.9.1840

Helsingfors Tidningar 12.9.1840

Finlands Allmänna Tidning 16.9.1840

Finlands Allmänna Tidning 19.9.1840

Finlands Allmänna Tidning 22.9.1840

Esitykset saivat, Roosin mukaan, yllättävän lopun maaherran käskystä. Syynä ei nyt (niinkuin vuotta aiemmin Turussa) ollut epäily seurueen taloudesta vaan Helsinkiin Riiasta tulossa ollut saksalainen oopperaseurue, joka ei kaivannut kilpailijaa.

Tässä vaiheessa Roos erosi ryhmästä ja lähti takaisin Ruotsiin. Muistelmissaan Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) hän on tähän ensimmäiseen Suomen vierailuunsa liittänyt kaksi huomiota, jotka vielä referoin.

Roosin silmin oli täysin luonnollista, että kansa voi paremmin kuin Ruotsin vallan lopussa. Olivathan he saaneet nauttia rauhaa kolmekymmentä vuotta. Mutta hänen mukaansa ajan suomalaiset päättelivät toisin. Hekin olivat sitä mieltä, että asiat olivat nyt paremmin, mutta pitivät tätä uuden vallan ansiona.

Suomeen tullessaan Roos oli luullut kohtaavansa väestön, joka rakastaa ja arvostaa Ruotsia. Eikä olisi voinut parempaa toivoa kuin päästä taas vanhan emämaan yhteyteen. Mutta näin ei todellakaan ollut. Suomalaiset olivat hyvin tyytyväisiä tilaansa.