Lokakuuta

29.9.

• Kustaa IV Adolfin jälkimaine on mitä on, mutta nimmarinsa on aina retee.
  
  [Haapaniemessa 9.7.1802 päivätyllä asiakirjalla (Riksarkivet. Konselj- och kabinettsprotokoll. Inrikes Civilärenden 1802 juli-dec. Inrikescivilexpeditionen A3aa 35. f657) valtiopäivämies Matts Pöllänen ja rusthollari Matts Hukkanen sekä jälkimmäisen pojat Petter Mattsson ja Matts Mattsson saivat hopeisen mitalin, jossa teksti ILLIS QUORUM MERNERE LABORES pidettäväksi rinnan päällä sinisessä silkkinauhassa.
  
  Tai eivät vielä saaneet vaan maaherran piti järjestää varsinainen luovutus, kun paikalla oli runsaasti kansaa eli todennäköisesti jumalanpalveluksessa. Mitalinsa miehet olivat ansainneet maataloudellisella työllä. Kiviaidoilla?
  
  Talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustajien luettelon mukaan Matti Pöllänen Rantasalmen Ahvensalmelta oli osallistunut Norrköpingin valtiopäiville 1800. Kaija Salmisen artikkelista selviää, että Hukkaset omistivat Rantasalmen Hiismäessä parikin ratsutilaa. Oliko runoilija ja herastuomari Matti Matinpoika Hukkanen yksi mitalin saajista?]
• Tälle 1802 #helsinki kuvalle olisi käyttöä, jos jossain parempi kopio. [Kysy museolta -palvelun kautta sain Helsingin kaupunginmuseolta tiedoksi, että heillä on tämä postikortti ja että kuva perustuu Wilhelm le Moinen akvarelliin.]

1.10.

• Juutalaisten muistamiseenhan sopii kinkku. Ja maitotuotteiden yhdistäminen lihaan. [Kuva on Niska-ravintolasta Turussa.]

4.10.

• Arkkivahdin näkemys Viron uudesta kansallismuseosta

7.10.

• Vastasin kilpailuun.

8.10.

• Kirjat ovat olleet pinossa ja nyt vasta huomasin kannet. Molemmat vuodelta 2009. Ukosta on muitakin muotokuvia.

9.10.

• Uutta asiaa minulle, hyvä luento. Visualizing time: calendars, time lines, and other time images
• Etsin 1802 muotikuvaa @Europeanaeu . Kuvia löytyi, mutta ei yhtään, jota saisi/voisi käyttää. Mutta @rijksmuseum pelastaa, taas

10.10.

• @AnttiIjaes "vihapuheesta" 1800-luvulla ja nyt. Sanojen merkitykset muuttuvat(kin).
• Ilona Pikkanen ylirajaisesta menneisyydestä ja kansallisesta historiankirjoituksesta.
• Kävin läpi kirjamessujen ohjelman. Tänä vuonna julkaistu 3 kirjaa Mannerheimista? Viime aikojen keskiarvo?

11.10.

• Historiska föreningen -kuokkimista. Tiedotuksessa oli epäselvää onko avoin vai jäsenille. Vielä ei ole ollut jäsenkirjojen tarkistusta.
• Demografia: ikäisiäni naisia ja valkohiuksisia miehiä.

14.10.

• Fyren-lehden piirrustuksista vuonna 1898 on moni mennyt yli hilseen, mutta kyllä minä tämän tunnistan.

15.10.

• Fyren 43/1900, enpä aiemmin muista nähneeni viittomakielestä mitään mainintaa menneisyyden "valtamediassa". [Outi Ahonen kommentoi: "Lehden yks perustajista oli Julius Hirn,joka oli kuurojen liiton eka puheenjohtaja."]

• Fyren 36/1901. Päivälehden museossahan tuo on.

16.10.

• Tieteessä tapahtuu 5/2016 arvosteli poliittisen hissan väitöskirjan (&> tietokirjan) harvinaisen perusteellisesti. [Risto Hauvonen: Vallanvaihdon muuttuva kuva. Kekkosen sairastuminen ja Koiviston nousu valtion johtoon lehdistön, muistelmien ja historiankirjoituksen kuvaamana & Koivisto Kekkosta kaatamassa]

20.10.

• Kaikkien Asioiden Pikkujättiläinen: Gonzotiede ja tieteen koskemattomuus [Verkosta löytämäni määritelmät gonzotieteelle eivät vastanneet J. Niemisen tekstiä, joka silti on lukemisen arvoinen. "Tiedeyhteisöillä on toisin sanoen taipumus palkita kuuliaisuudesta, eikä niinkään kapinallisuudesta, vaikka teoriatasolla aina korostetaan sitä, miten tiede perustuu kriittisyyteen."] 

Eilen Hämeenlinnassa

Linnanarkiston setä oli täysin vakuuttunut siitä, että kaipaamani tietovaranto kuninkaan kesämatkasta 1802 Suomessa olisi Suomessa. Lääninhallitusten arkistoissa. Sillä maaherran johdollahan oli järjestetty lukuisat kuljetukset. Kuullosti järkeen käyvältä, mutta käytännön ongelmana osaltani se, että lääninhallitusten arkistoja on maakunta-arkistoissa, mutta ei kotikaupunkini Kansallisarkistossa.

Tosin, jos matkustaa arkistojen perässä Tukholmaan, voi kai lähteä saman hintaiselle (!) reissulle Hämeenlinnaan. Tämän sain aikaiseksi eilen, kun arkiston aukiolo oli pisimmillään. Olin siis täysin valmis istumaan ja selaamaan papereita tuntikausia.

Paitsi en, kun niistä ei löydy mitään. Tein 11 tilausta ja ainoat matkaan liittyvät sivut olivat ne, joihin oli viitteet Hämeenlinnan historiassa. Ripaus lisätietoa, mutta ei (taaskaan) toivomaani. Hakutekniikkani on hapuileva, mutta mitä muuta kuin lähteviä ja tulevia kirjeitä olisi voinut katsoa?

Jäi siis hyvää aikaa käydä parissa museossa. Hämeenlinnan taidemuseossa on kuun loppuun esillä suomalaista modernismia 1900-luvun alkupuoliskolta. Museoalan muotisanoja käyttäen oli elämys nähdä niin paljon mudan eri sävyillä maalattuja tauluja. Vaikutus olisi ollut masentava ellei olisi jo naurattanut. Useampi vuosikymmen peräjälkeen koko porukka käytti samaa palettia?

Hämeenlinnan kaupunginmuseon uusi muoto uudella nimellä Museo Skogster kiinnosti mediamainintojen perusteella. Yllätti pienuudellaan. (Jotain lisää/uutta tulossa ensi vuonna?) Sekalaisista esineistä lyhyine teksteineen tuli mieleen Facebook-päivitykset.

Väliviivalliset ongelmat sanomalehdissä

Pääsääntöisesti olen ollut tyytyväinen Kansalliskirjaston sanomalehtien hakuominaisuuksiin. Suurin ongelma, johon olen törmännyt on väliviivalliset nimet. En enää muista minkälaisella työllä ja aherruksella kokosin vuonna 2009 mummoni isoisästä Vilho Ala-Potilasta tietoja. Sittemmin tarkistushaut ovat aina tuottaneet läpikäymättömän paljon tuloksia, joista esimerkiksi juuri nyt "osuvin" on kaikkea muuta kuin osuva.

Ala yhtäällä ja Potila toisaalla. Ei alkuunkaan toivomani toiminto. 'Ala' on aika yleinen sananpätkä suomen kielessä...

Kysyin asiasta sivustosta vastaavalta ja hän antoi kaksi vinkkiä

• Kun laittaa ? –merkin väliviivan tilalle, sanoja etsitään yhdessä siten, että välissä on jokin yksi merkki.
• Laittaa sanan osat yhden sanan etäisyydelle toisistaan ”ala potila”~1

Nämä ja monet muut hienosäädöt voi opetella painamalla kysymysmerkkiä hakulaatikon vierellä. Täytyy harjoitella, mutta ehdotetut ratkaisut eivät Ala-Potilan ongelmassa toimineet kovin hyvin. Itse keksimäni 'Ala*otila' rajattuna Satakunnan lehtiin pelitti paremmin. Ilman nimikerajoitustakin osumamäärä on järjellinen läpikäytäväksi. Mutta mikään haku ei tuottanut kaikkea mahdollista eli työtä vaaditaan.

Vanha kooste päättyi vuoteen 1900, mahdollisesti tuolloin digitoidun materiaalin perusteella. Uusia paloja löytyi niin alusta kuin lopustakin

• Ala-Potilasta oli annettu 1 markka suomenkielisen alkeis-opiston ylläpitämiseksi Helsingissä (Uusi Suometar 3.6.1874)
• Kokemäen maamiesseuran syysnäyttelyssä W. Ala-Potila sai rukiistaan 2. palkinnon eli 8 markkaa ja heinänsiemenistä 3. palkinnon eli 6 markkaa (Satakunta 23.10.1902)
• Kokemäen raittius- ja sivistysseuran vuosikokouksessa 28.12.1902 V. Alapotila valittiin toimikuntaan, jossa jatkoi vävynsä K. Härkälä. (Uusi Suometar 9.1.1903)
• Kokemäellä aiotun turvepehkuosuuskunnan valmistelevaan komiteaan valittiin V. Ala-Potila. (Mukana myös vävynsä J. Kyläkoski) (Rauman Lehti 25.2.1904)
• V. Ala-Potila valittiin Kokemäen maamiesseuran johtokunnan varajäseneksi. (Esimiehenä vävynsä J. Kyläkoski) (Satakunta 13.12.1904)
• Vilho Ala-Potila kuului Kokemäen Säästöpankin hallitukseen 1905-06. (Kuin myös vävynsä K. Härkälä) (Satakunta 15.11.1904, 11.5.1905, 11.12.1906)
• "Karkeloida saadaan Kokemäelläkin. Kappalainen J. Virtanen, tilalliset Kaarlo Oittinen, Juho Pere, Vilho Pere ja Vilho Alapotila, kaikki Kokemäen pitäjästä, omat läänin kuvernöörin luona valinneet sikäläisen kuntakokouksen viime huhtikuun 3 p:nä tekemästä päätöksestä, jonka kautta suurella enemmistöllä myönnettiin lupa kunnanhuoneella pidettävissä iltamissa karkeloida tai tanssia, ja on kuvernöörinvirasto, sitten kun asianomaista oli asiassa kuultu, antamallaan päätöksellä aiheettomana kumonnut valituksen ja velvoittanut valittajat maksamaan kustannukset asiassa annetusta selityksestä." (Uusi Aura 1.8.1905)
• Kokemäellä 5.6.1906 toimeenpannussa eläinnäyttelyssä V. Ala-Potila sai toisen palkinnon hevosista varsoineen (Kansalainen 6.6.1906)
• Satakunnan hevosjalostusyhdistyksen Liiton yleisessä vuosinäyttelyssä Kokemäellä 2.7.1907 V. Ala-Potilan Tuima sai jaetun II palkinnon 6-vuotiaista ja sitä vanhemmista siitostammoista ja Hippo jaetun III palkinnon ylivuotisista tammoista. (Satakunta 6.7.1907, Länsi-Suomi 6.7.1907)

Harhaanjohtavat esineet

Esinetutkimus on nykyään akateemisessa historiantutkimuksessa muotia. Ei kuitenkaan sen tapainen tutkimus, jota Alex Snellman kaipaa Artefaktassa ja Historiallisessa aikakauskirjassa julkaistuissa kirjoituksissaan.

Silloin kun esineitä tutkitaan kirjallisen, kuvallisen tai vaikkapa muistitietoaineiston välityksellä – itse fyysisten esineiden sijasta – tutkimus on aina välttämättä jollain tasolla representaatioiden kautta välittynyttä. Vaikka esineiden representaatiot eivät olisi varsinaisena tutkimuskohteena (vaan vaikkapa niiden toimijuus), ne ovat kuitenkin tutkimuksen ainoana lähteenä, silloin kun itse fyysinen esine jätetään huomiotta.

Olen tietenkin Snellmanin kanssa samaa mieltä siitä, että tuhannet museoiden säilyttämät esineet kaipaavat tutkimusta. (Tarinat tosin kertovat, että sitä on hankala kohdistaa Museoviraston hallussa oleviin esineisiin.) Mutta elämäntapahistorioitsijana minulla on onneksi vapaus räpeltää representaatioiden parissa kuten maanantaina vaunujen, alkuvuodesta Lutherin sormusten ja viime vuosina krinoliinien kanssa.

Haasteita kun riittää siinäkin. Kaksi esimerkkiä.

Hämäläisessä 9.2.1866 julkaistiin K. J. H.:n kirje Vanajasta, jossa todetaan, että

valitettavasti kyllä taitaa tuskin 1/4 osa pitäjämme pojista kirjoittaa sitä vähemmin panna ajatuksensa paperille, vaikka eräs itseensä rakastunut E. P. menneenvuotisessa Hämäläisessä N:o 7 kerskaeli kaikkein taitavan kirjoittaa. Mutta siinä niinkuin monessa muussakin tuntee hän asian ainoastaan kuoren puolelta. Hän on kai nähnyt mustepotin kynä sisällä seisovan kamarin klasilla tavanvuoksi; mutta ei sen takia että sillä olisi koskaan jotakuta asiaa toimitettu. 

Perukirjassa mainitut kirjoitusvälineet eivät siis tarkoita, että niitä olisi joku taloudessa osannut käyttää?

Uuden Suomettaren maalaisuutisissa 2.10.1891 oli pätkä

Onhan se kilissyt. Rauman vaivaiskartanon johtajalla on vähempää lajia porokello, jonka laidassa on vuosiluku 1682. Sitä käytetään nykyjään ruokakellona.

Jo seuraavan päivän lehdessä julkaistiin korjaus tai tarkennus tai taustoitus:

"Onhan se kilisnyt", ei kuitenkaan niin kauan kuin vuosiluvun johdosta voisi luulla. Eilisessä U.S.:ssa kerrotaan etta Rauman vaivaiskartanon johtajalla on porokello, jonka laidassa on vuosiluku 1682. Muinaismuistojen kerääjät älkööt tuosta sentään kovin ilahtuko, sillä mainittu vuosiluku ei kellon ijän suhteen pidä paikkaansa. Noin 30 vuotta siite eli Kodisjoella eräs ukko — elää ehkä vieläkin — joka valeli ja möi porokelloja. Hän oli "körttiläinen" ja oli unissaan muka saanut käskyn ruveta kelloja valamaan. Tältä ukolta eräs herrasmies tilasi itselleen kellon, jonka laitaan hän pyysi valamaan nimensä alkukirjaimet J. O. S. sekä silloisen vuosiluvun — 1862. Jonkun viikon kuluttua toikin ukko tilatun kellon, mutta vuosiluku siinä oli 1682. Kun kellon tilaaja huomautti ukkoa tuosta väärästä vuosiluvusta, vakuutti ukko, että hän kyllä oli numerot oikein asettanut, mutta että "vihollinen" ne oli muuttanut. Tilaaja ei kuitenkaan "kaseerannut", vaan otti sen ja näytti tuttavilleen tuota jo silloin niin ijäkästä kapinetta, joka nyt lienee joutuneen edellämainitun johtajan kilistettäväksi.

Vuosiluvutkaan eivät ole aukoton todiste esineen iästä.

Kuva Miami University Libraries

Kansallismuseosta

1. Sarjassa "lapseton vanhapiika arvioi lastenkirjoja" on vuorossa syksyn uutuus eli Katariina Heilalan ja Maiju Tuiskun kirjoittama ja Päivi Areniuksen kuvittama Päivä Kansallismuseossa. Sen sivuilla kulkee sadunomainen kertomus, jossa museoesineet ja muutkin hahmot liikkuvat Kansallismuseossa. Pienemmällä kirjasinkoolla ja näyttävissä kehyksissä on lisätietoa. Lienee tarkoitettu aikuisen äänenluettavaksi, niin että tämä voi halutessaan/tarvittaessa poimia tietoruuduista vastauksia heränneisiin kysymyksiin.

Esiinnostettuja esineitä on alle tusina ja ne todennäköisesti ovat jatkossakin esillä (tosin katso kohta 4). Minusta kirja vaikutti mukavalta ja ainoa valituksen aihe on sen nimi. Tarinassa nimittäin elettiin aamua ennen museon avautumista eli kyseessä ei ollut "päivä Kansallismuseossa". (Nimi juontuu aiemmin samassa sarjassa ilmestyneistä kirjoista.)

2. Kommentti renessanssinäyttelystä, jota en ole nähnyt. Minun on edelleenkin vaikea ymmärtää, miksi Kansallismuseosta annetaan tilaa taiteelle, jolla on samassa kaupungissa omia museoita moneen lähtöön.
Onko mahdollisesti halvempaa ja helpompaa tuottaa ulkomailta valmiita kokonaisuuksia kuin nostaa esiin esineitä omista varastoista? Kansallismuseon tiloissahan pitäisi olla esillä myös edesmenneen Kultturien museon sisältöä eli aineksia kyllä olisi.

3. Hyvällä tahdolla Renessanssi-näyttelyn voi nähdä kytkeytyvän keskiajan harrastajien hankkeeseen, jossa tehdään rekonstruktio Maskun alttarivaatteesta. Kävin sunnuntaina katsomassa ensimmäistä yleisötilaisuutta. Oli ilo kuulustel... haastatella tekijöitä, jotka ovat innostuneita, osaavia ja tietäviä.

4. Eilen istuin Kansallismuseon auditoriossa pari tuntia kuuntelemassa perusnäyttelyn muutosprojektin esittelyä. Kaikki menee uusiksi. Esihistorian näyttely avautuu keväällä 2017, vuoden 2017 lopulla itsenäisyyden aika (nyt valtion historiaan eikä arkeen keskittyen) ja vuosina 2018-2019 loput eli aika keskiajalta 1800-luvun lopulle. Enää ei ole erillistä aarrekamaria tai kansatieteellistä osastoa vaan kaikki on yhtä ja samaa.

Esihistorian näyttely rakennetaan museon alakertaan. Kokonaisuudesta tulee temaattinen eikä kronologinen. Käsikirjoittajien esityksessä kuullosti hyvältä näkökulmat, joissa ei tuijoteta nykyisiä rajoja ja linkitetään menneisyyttä nykyisyyteen. Tarkoituksena on myös kertoa siitä, miten tieto muodostuu, epävarmuudesta ja erimielisyydestä.

Ilahduin kun kuulin, että näyttelyyn tulee aitoja esineitä kosketeltaviksi. Mieleenpainuvin kokemus esihistorian kanssa itselleni on ollut Helsingin kaupunginmuseon tilaisuus, jossa esineet kiersivät kädestä käteen.

Esineitä oli ennen isossa salissa nelisen tuhatta ja uuteen näyttelyyn niitä tulee "alle tuhat". Kuinka paljon alle tuhat jää nähtäväksi. Mitään valmiita suunnitelmia niille kävijöille, jotka haluavat nähdä "meiltä löydetyn miekan" tms. ei tuntunut olevan. Mahdollisen mobiilisovelluksen sijasta voisi satsata laadukkaasen esinekuvaukseen ja kuvien avoimeen(!) jakamiseen verkossa, minusta. Mutta missä menee Museoviraston ja Kansallismuseon raja?

(Tilaisuus tallennettiin. Jos tulee verkkoon, niin editoin linkin tähän myöhemmin.)

Miltä kuninkaan vaunut näyttivät?

Linnanarkistossa näkemäni vaunujen korjauslistat sisälsivät erilaisia "tyyppinimiä", mistä heräsi tietenkin kysymys niiden ulkonäöstä. Onneksi ennen kuin ehdin hirveästi toheltaa vastauksen löytämiseksi käsissäni oli Märta Reenstiernan päiväkirjan ensimmäinen osa, josta tarkoitukseni oli etsiä tietoa juhannuksen vietosta. Sitä ei löytynyt, mutta julkaisun toimittaja oli ahertanut kuvien kanssa ja etsinyt juuri oikealta ajalta vaunutyyppien esityksiä! Ajan painotekniikasta kännykällä otetut kuvat eivät ole kummoisia, mutta jaan kumminkin (olkoon tekijänoikeudellisesti sitaatteja).

Mukana oli jopa kuva kuninkaan Suomen matkaa edeltäneen Skoonen matkan lähdöstä Tukholmasta (s. 273).

Ensimmäisinä vaunulistoissa eli todennäköisesti arvoikkaimpina olivat nelipaikkaiset vaunut (fyrsitsig vagn). Sivulla 204 on esimerkki suljetusta sellaisesta ja sama malli erottuu ylemmässä kuvassa.

Samaa näköä on tässä Livrustkammaren hovivaunussa (berlinare à bateau, sjuglasvagn) 1790-luvulta.

Samuel Uhrdin, Livrustkammaren CC BY-SA

Viime viikolla näkemässäni historiallisessa elokuvassa Love & Friendship matkavaunut olivat samaa mallia, mutta ikkunat vain oven kohdalla. Verkossa olevissa markkinointikuvissa vaunut eivät jostain syystä ole pääosassa, mutta Bernard Walshin otoksen reunasta ote ja trailerin pysätyskuvat muistoksi. Väittämättä, että historiallisia elokuvia voi tai pitäisi (!) käyttää lähteenä.

Nelinistuttavia vaunuja tuotiin Suomeen matkaa varten ainakin 5. Muista vaunuista vähintään 7 oli mallia "coupeen". (1800-luvun sanakirja ei anna suomenkielistä vastinetta.) Livrustkammare tarjoaa esimerkin 1800-luvun alkupuolelta.

Samuel Uhrdin, Livrustkammaren CC BY-SA

Lisäksi matkalla oli ainakin yksi kahdenistuttava caleche (nykyruotsiksi kalech), yksi kahdenstuttava caleche tyyppiä Medevi/Medewig ja puolipeitetty caleche. Sivulta 57 löydetty esimerkki voisi edustaa viimeksi mainittua. Tosin Wikipedian mukaan vaunutyypin tunnusmerkki on säädettävä katos. Ahlmanin sanakirjassa vaunutyyppi suomeksi "kaleissi, kaleska, vaunut".

Livrustkammaren digitaalisessa kokoelmassa on tyypistä esimerkki kuninkaallisista leikkikaluista 1750-luvulta.

Livrustkammaren CC BY-SA

Matkassa oli ainakin yksi tyypin "diable" vaunu. Tästä löytyy verkosta sanallinen kuvaus, mutta ei edes Wikipedia-sivua. "Wiener vagn", joita matkassa oli myös ainakin yksi, on alkuperältään oitis selvä, mutta verkosta sitä en löydä.  Lopuksi, jättäen sivuun tavaroita ja alempia palvelijoita kuljettaneet kärryt, "bredchäs", joita oli matkalla mukana ainakin yksi (s. 91). Näiden suomenkielinen nimi, Ahlmanin mukaan "kääsyt, kiesit". Olennainen ero edellisiin on pyörien määrässä: kaksi eikä neljä.

Yhdenistuttava versio (s. 90)

Siansaksa ja lampaanlatina

Verkkovideo englanninkielen leikkimielisestä salakielestä Pig Latin manitsi lopussa suomen siansaksan. Itse olen mieltänyt sen vain puheeksi, jota ei voi tmmärtää. Kielitoimiston sanakirja on samalla linjalla (käsittämättömästä puheen mongerruksesta), mutta wikisanakirja tuntee myös merkityksen muunneltuna kielenä, jossa seuraava sana on liitesanana: saraava seuna liinanasate.

Siansaksan merkitystä ja leikkikieliemme historiaa arkistonäytteiden valossa on selitetty Anneli Hännisen kirjoituksessa Hepreaa, siansaksaa ja lampaanlatinaa. Valitettavasti sen esimerkeissä ei ole mitään ajoitustietoja.


Virittäjässä 2-3/1907 on Heikki Ojansuun artikkeli Suomen salakielistä. Tässä mainitaan kontinkieli, joka on siis vanhempi kuin Wikipediassa mainittu 1950-luku. Vuonna 1873 syntynyt Ojansuu oli itse osannut sitä lapsena Tyrväällä. Kuvailtuaan tutkimuksen kautta tuntemiaan salakielivariantteja hän toteaa artikkelissaan, että

erehtyisimme, jos luulisimme näiden salakielien rajottuvan vain lasten viattomiin leikkeihin. Monin paikoin käyttävät niitä täysikasvuisetkin, varsinkin palvelusväet puhuessaan salaisuuksia keskenään. Piiat varsinkin ovat koko mestareita: elopellollakin istuvat pientarelle ja puhuvat renkien harmiksi omia asioitaan näillä kielillä; jos yhtä ruvetaan ymmärtämään, muuttavat toiseksi. 

Rakennusmestari Eevert Helin, joka on lähettänyt Sahalahdelta Suomal. Kirj. Seuralle tiedonannon risan ja kontinkielen käyttämisestä, kertoo: "Vanhemmat asukkaat puhuvat joskus kotioloissaan etenkin ollessaan hilpeämmällä mielellä erityisiä murteita tai kieliä". Reinholm mainitsee niitä käytettävän leikeissä, niinpä pantinlunastuksessa ja salaisuuksiin. Maisteri Ailio on minulle kertonut, että hän kerran matkoillaan Kankaanpään syrjäisillä metsäseuduilla joutui taloon, jossa koko talon väki, joka tuntui epäilevän häntä, aluksi puhui keskenään rengonkieltä, jota hän ei ensin ymmärtänyt. 

Samoin on epäilemätöntä, että varkaat ja muut pahantekijät osaksi ovat käyttäneet hyväkseen näitä kieliä. Siiverinkielestä on H. A. Reinholmin papereissa (Halikosta) sellainen tieto, että siitä ennen sakotettiin. Kansa piti siiveriä sinä kielenä, jota juutalaiset puhuivat keskenään tuomitessaan Vapahtajaa.

Ja lopulta Ojansuu ottaa kantaa salakielten ikään. Suomalaisen rengonkielen mainitsi jo Daniel Juslenius väitöskirjassaan vuonna 1712 eli kyse ei todellakaan ole 1900-luvun ilmiöstä.

Sanomalehdistä löysin Ojansuun tekstiä muistuttavan, mutta huomattavasti lyhyemmän katsauksen Siansaksaa Uudesta Suomettaresta 17.12.1886.

Kuva Ampiaisesta 19/1910