Kulttuuriperintöä, kansallisesti

Suvivirsi on hiljennyt hetkeksi ( eli vajaaksi kahdeksi kuukaudeksi) sosiaalisessa mediassa ja maanantaina ensiesityksensä saanut Yael Bartanan taide-elokuva True Finn – Tosi suomalainen ei herättänyt intohimoja kuin Härmän kansallispukua suojelevassa perussuomalaisessa kansanedustajassa. Sekin olisi mennyt minulta ohi ilman Niko Lipsasen kysymystä "Minkähänlainen keskustelu siitä olisi syntynyt, jos somali olisikin Härmän puvun sijaan pukeutunut saamelaispukuun? "

Työkaverini, joka suosituksestani on lukenut Märkiä säpikkäitä, kanssa mietiskelimme tätä kotvan. Saamelaispuvut ovat aidosti alueellisia ja elävää perinnettä. Suomalaisten kansallispuvut ovat ylhäältä päin kodifioituja asuja, joiden kantajilla voi olla muitakin kuin kotiseudullisia perusteita valinnalleen. (Itse olen käyttänyt isotätini pukua, josta en edes muista pitäjää, ja isoäitini pukua, jonka hän valitsi edullisimman hinnan perusteella.)

Jos kuvittelee huoneen täyteen yhden pitäjän kansallispuvun käyttäjiä, mitä yhteistä sillä on 1800-luvun talonpoikaisyhteiskuntaan, jossa kenelläkään ei ollut täsmälleen samanlaisia vaatteita - ainakaan tarkoituksellisesti?

Lisää pohdintaa yhteisestä ja erityisestä kulttuuriperinnöstä opinnäytteistä

• Holster, Rauni: Saamelainen ei käristystä puolukalla pilaa, minä laitan sinappia” : Tutkimus ruokakulttuurin muutoksista
• Holkeri-Rokkanen, Sini-Marja: Kipinä ja kyky. Toijalalaisia kansakoulunopettajia kulttuuriperintöä välittämässä
• Hautakangas, Juha: Perinnetiedon semanttinen annotointi 
• Vallanen, Maria: Kansanperinteenkeruu ja muistitiedon keruuhanke : se oli täyttä työtä, melko rankkaa mutta antoisaa. Unohtumattomia kokemuksia --
• Martikainen, Milla M: Kilpalaulanta kalevalaisesta perinteestä. Ilomantsin ja Kuhmon kuntien oikeus kalevalaisen perinteen matkailulliseen hyödyntämiseen puhunnassa ja toteutuksessa
• Longi, Tarja: Peikon merkityksiä ja perinteen heijastumia suomalaisessa kirjallisuudessa kansansadusta 2000-luvulle
• Raitahalme, Ulla: Figuuri rituaalin välittäjänä. Samaanin esitys perinteen toisintona
• Järvinen, Heli: Samanistinen rituaali performanssina.
• Finell, Eerika: KANSALLISTA IDENTITEETTIÄ KARTOITTAMASSA - Kansalliset symbolit ja niihin liittyvät muistot ja tunteet 
• Salo, Johanna: Luokanopettajien käsityksiä alakoulun juhlaperinteestä 
• Herlin, Ville Heikki Filemon: Puolueiden valittu kansa – Vihreä liitto r.p:n ja Perussuomalaiset r.p:n nationalismit 
• Hakoköngäs, Juho Eemeli: Historian kuvitetut tarinat: sisällönanalyyttinen, kuva-analyyttinen ja narratiivinen lähestymistapa kansallisen historian visualisointiin 

Siivu K. E. Ståhlbergin Pielavedellä kuvaavaa maisemaa SLS:n digitoimana ja Flickr:stä poimittuna.

Sankariajan lapset

Kuolemansa jälkeen julkaistussa muistelmakirjassa Ihmeellinen seikkailu Jalmari Finne kertoo avustaneensa Helmi Krohnin pyynnöstä Pääskystä. "Kirjoitin ensiksi eräitä historiallisaiheisia kertomuksia, jotka sitten kokosin yhdeksi kirjaksi; niin syntyi "Sankariajan lapsia"." Historialliset kertomukset lapsista ja lapsille kiinnostavat, joten lähdin niihin tutustumaan.

Sankariajan lapsia ilmestyi vuonna 1908. Kävin läpi tätä aikaisemmat Pääskysen numerot ja törmäsin numerossa 5/1908 kuva-arvoitukseen, jonka leikkasin ylle. Ohje: "Leikkaa nämät 8 kuviota irti ja liimaa ne sitten yhteen siten, että niiden keskelle jää tyhjä paikka, joka muodostaa erään kuuluisan 1808—09 vuoden sotasankarin kasvonpiirteet." Oikea vastaus julkaistiin numerossa 6/1908 ja on tämän postauksen alareunassa. Kelpaisiko tämä hupi nykylapsille? Tunnistaisivatko kasvot?

Finnen kertomuksia paikallistin vain kaksi: Sandelsin hattu. Pienen rumpalipojan tarina. (1-2/1908) v. Döbelnin ruusu (8/1908). Itse kirjassa on lisäksi kertomukset Karhu, Napukka ja von Döbelnin kuriiri. Pettikö Finnen muisti? Julkaistiinko muut kertomukset jossain toisessa lehdessä ennen kirjaa?

Kaikki tarinat sijoittuvat Suomen sotaan. Aikalaisarvostelija E. H.:n silmin kertomusten suurin puute on se

"ettei johtajia ole tarpeeksi selvästi personoitu. Adlercreutz, v. Döbeln ja Sandels esiintyvät kaikki samalla tavalla. Voisi vallan hyvin käyttää yhtä ainoata nimeä kaikissa kertomuksissa. Ei ole tehty minkäänlaista eroitusta senkään perustuksella, että ainoastaan Adlercreutz oli syntyjään suomalainen, ja että v. Döbeln oli jo vuosia oleskellut Suomessa ja oli siis oloihin perehtyneempi kuin Sandels, joka oli äsken maahan saapunut. Miten mahtoikaan jo tämä asianhaara vaikuttaa heidän tapaansa kohdella umpisuomalaisia erämaan lapsia! Ja miten mahtoi Sandels muutenkin koko olennoltaan erota esim. Adlercreutzistä!" (Valvoja 7-8/1909). 

Häntä ei tuntunut häiritsevän sodan ihannointi eikä alaikäisten lasten sekaantuminen sen tapahtumiin. "Kaunis kunnianhimo" on heittäytyä "mihin vaaroihin tahansa, ansaitaksensa päällikön ystävällisyyttä tai kiitosta." Tosin "olisihan ollut luonnollista, että edes joku näistä lapsista olisi antautunut vaaroille alttiiksi jostakin toisesta motiivista, esim. halusta suojella kotiansa tai jotakin muuta läheistä ja rakasta."

Ensimmäinen kirjasta herännyt ajatus oli tyytyväisyys, että viime sotien kirjallisuuteen ei sentään kuulu tällaista lapsien mukaanottoa. Tai mistä minä sen tietäisin, kun en sotakirjallisuutta lue.

Sitten mietin sortovuosia ja sitä, miten moinen venäläiskuvaus oli saatu julkaistua.

Lopulta tuli mieleen, että kirjan ovat saaneet tuoreena käteensä juuri ne pojat, jotka tuskin täysi-ikäisinä ovat kantaneet asetta sisällissodassamme.

Historiallisista henkilöistä fiktiossa

Anneli Kajanto listasi blogissaan historiallisia henkilöitä Suomen kaunokirjallisuudessa kolmessa ryhmässä

A. Henkilö on ollut Suomen historiassa tunnettu. Kirjailija on ottanut hänet teoksensa aiheeksi tai mukaan teokseensa kuvittaen henkilön persoonaa fiktiivisesti.
B. Henkilö jäi historiaan paljolti hänestä kirjoitetun teoksen johdosta.
C. Tunnettu henkilö on esikuvana, mutta niin ohuesti verhottuna, että aikalaiset tunnistavat hänet helposti fiktiivisen nimen takaa. Kirjailijat käyttävät materiaalinaan aina elävää elämää, joten ryhmän rajat ovat kuin veteen piirretty viiva. 

Kajanto pyysi täydentämään listaansa ja ajattelin ensin lähteä kirjoittamaan kommenttia linkittäen vanhoja blogijuttujani, mutta niiden määrän huomioiden katsoin parhaaksi tehdä täydennyslistan tänne.

Ehdotonta A-ryhmää on Gustaf Mauritz Armfelt, josta kertovia Mauri Sariolan kirjoja Suomalainen ratsastaja ja Suomalainen kavaljeeri en saanut luettua. Samoin kiistattomasti Klaus Fleming, josta löysin kuvauksia viidestä romaanista. Kuin myös Aleksis Kivi, josta kirjoitti fiktionalisoiden Maijaliisa Dieckmann ja Elsa Soini.

Sakarias Topeliuksen viimeisestä päivästä on kirjoittanut Merete Mazzarella. Nuoruusvuosistaan on kirjoittanut kaksi romaania Aarre Kantola ja lapsuusajoista Maijaliiisa Dieckmann ja Arvi Arjatsalo. Taustahenkilönä hän oli Enni Mustosen tuoreessa tarinassa.

A-ryhmään kuuluu myös laskettavissa Aurora Karamzin, josta on kirjoittanut Raili Mikkanen sekä Marjatta Kilpi. Mikkasen muissa kirjoissa päähenkilöinä Ida Aalberg, Miina Sillanpää, Aino Krohn ja Katri Vala.

Elias Lönnrot on päässyt sarjakuvaromaanin päähahmoksi ja toisen sivuhahmoksi.

Tuure Vierroksen henkilöromaanien päähenkilöt ovat A-ryhmää, vaikka eivät kaikki laajalti tunnettuja. Eli Johannes Terserus, Per Brahe ja Andreas Thuronius. G. A. Wallin. Johan Jakob Nervander. Anders Chydenius. Georg Carl von Döbelnin tarinaa Porilaiseni en ole saanut luettua.

M. A. Castren on A-ryhmää, mutta entä Tilly Soldan? (Castren on saanut myös sarjakuvansa. Kuten myös (ehdottomasti A-ryhmään kuuluva) Mannerheim.)

B-ryhmään on ehkä laskettavissa Fanny Grahn, joka tuli ainakin omaan tietoisuuteeni Raija Orasen romaanin kautta. Kokemäen Tigerstedtit kotiopettajineen eivät kuulu A-ryhmään, mutta paljonko tunnetumpia heistä tuli Fredrik Långin romaanin myötä?

Kajannon luokitteluun eivät tunnu istuvan romaanit, joiden henkilöt ovat selvästi historiallisia, mutta eivät alkuunkaan tunnettuja. Ilmeisesti siksi, että inspiraationa olleessa virolaisessa kirjassa oli lähdetty liikkeelle nimenomaan tunnetuista historian henkilöistä.

Tuntemattomampia henkilöitä on käytetty kirjoittajan omasta elämästä tai sukututkimuksesta ponnistavissa kirjoissa. Kuten Terttu Tupalan Mouhijärvi-kirjoissa, Lempi Jääskeläisen Croëll-sarjassa, Marjo Ruolan sukuromaanissa, Liisa Paasikari-Salon kirjassa, Satu Lusan sarjakuvassa, ...

Hämärimmät tapaukset ovat romaanit, joissa käytetään todellisia nimiä, mutta henkilöiden elämstä keksitään tai muutetaan huomattavan paljon. Niinkuin Maila Talvion romaaneissa.

Kuva British Libraryn digitoimana kirjasta Az Osztrák-Magyar Monarchia irásban és képben. Rudolf trónörökös főherczeg Ő ... fensége kezdeményezéséből és közremunkálásával. Flickr Commons

Juurisolmun epävarma avaus

Malmström-onnistuminen yli odotusten sai minut yrittämään uudestaan juurieni Asikkalan umpisolmua. Äitini isän suvun saapuminen "tyhjästä" Ilmavallan torppaan kun on jäänyt vaivaamaan. Varsinkin kun kyse on niinkin tuoreesta ajankohdasta kuin 1800-luvusta.

Tämä saapuminen tapahtuu Asikkalan rippikirjassa 1815-1826. Eric Simonsson (s. 1799) ja Maria Helena Johansdotter (s. 1803) ovat sen sivulta käsin käyneet ehtoollisella vuodesta 1824. Heidät oli vihitty 26.12.1823, jolloin Eric oli Urajärven "Rytyniemestä" ja Maria Helena Salon kylän Torniosta.

"Rytyniemen" jäljille päästäkseni hain sieltä kastettuja lapsia. Torppari Simon Henriksson oli vaimonsa kanssa saanut siellä lapsia 1799-1805 eli hänen pitäisi näkyä jossain rippikirjassa. Jep, Simon on Heponiemessä ennen kuolemaansa. Mutta seuraavan rippikirjan Heponiemessä ei näy Ericiä. (Asikkalan pitäjänkartassa näkyy Ilmavallanniemen ja Heponiemen välissä Ryytlahti. Onneksi vaari ja mummo eivät ole elossa todistamassa miten vähän mökkikäynneillä kuullusta on jäänyt päähäni.)

Valitettavasti Simonin lasten kasteissa ei näy Ericiä, mikä olisikin tehnyt asian liian helpoksi. Ericin ja Maria Helenan esikoisen kummina on Ilmavallan toisen torpan vaimo Lena Simonsdotter (s. 1803), joka on kylläkin uskottavasti Simon Henrikssonin tytär.

Myöhemmissä Ericin ja Maria Helenan lasten kasteissa (1829, 1831, 1832, 1834, 1836) esiintyy kummina Heinolan Jyrängön lampuoti Johan Candelin/Kandelin, jolla on vaimo Maria Michelsdotter. Heidän mennessään Heinolassa 26.12.1824 naimisiin Maria on lampuodin tytär Jyrängön Tuomaalasta ja Johan Johansson Candelin renki Heinolan maaherran residenssissä. Patronyymi herättää toiveen sukulaisuudesta Maria Helenan kanssa ja sama toive taisi syntyä vuosina 2006-07 tätä pähkäillessäni. Valitettavasti Johanille ei ole rippikirjassa merkitty syntymäaikaa. Myöhemmin on itse ilmoittanut vuodeksi 1799. (*)

Tämä sopisi hienosti Heinolassa 14.2.1799 syntyneeseen aviottomaan Johannekseen. Tämän isäksi ilmoitettu "drg. Joh. Jac.ss. Flykt" (s. 1776)  meni 4.10.1801 naimisiin Johanneksen äidin Eva Mattsdotterin (s. 5.12.1769) kanssa. Heille syntyi lisää lapsia Marjoniemen rälssitilalla: Maria Lena s. 8.1.1803, Elisabet s. 4.3.1806, Michel s. 25.8.1812. Eva kuoli 55-vuotiaana 22.4.1824 ja Johan 50-vuotiaana 9.2.1826.

Maria Lenan syntymävuosi stemmaa kaivattuun ja hänen kanssaan yhtäaikaa ennen avioliittoa Salon kylässä on vuonna 1806 syntynyt Elisabet Johansdotter, joiden molempien on todettu tulleen Heinolasta. Ei tätä varmana voi pitää, mutta lupaavaa on. Varsinkin kun vaarin muisteluissa esiintyi Marjoniemi  Ilmavaltojen lähtöpaikkana.

Eli uhkarohkeasti vielä lisäsukupolvi Evan tarkan syntymäpäivän pohjalta. Hänen vanhempansa olivat 27.12.1752 avioituneet sotilas Matts Mich.ss. Logreen (s. 1723) ja Lusin Huovilasta lähtenyt Maria Eliasdotter (s. 1726). (Lapsia Lusissa Eva s. 28.11.1754, Anna s. 9.12.1759, Margaretha s. 25.5.1762, Elias s. 27.1.1764, Adam&Eva s. 5.12.1769.) Marian vanhempia ei saa vahvistettua kasteluettelosta, mutta siinä esiintyy Lusista vuosina 1729-1734 vanhempina Elias Larss: ja Anna Eskilsdr.

(*) Johan Candelinin eli vaimoineen vielä Jyrängön Tuomalassa 1843-1852, mutta rippikirjassa 1853-1862 tila on vaihtanut isäntää ja nimensäkin Tähtniemeksi. Johan ja Maria on siirretty vuonna 1862 Nynäsin muonatorpparien sivulle. Heillä ei ilmeisesti ollut omia lapsia.

Omituinen pamaus Helsingissä 1906 ja muutamia muita juttuja

Lauvantai-yönä sunnuntaita vastaan heti jälleen kahdentoista sattui Helsingissä Katajanokan sillalla sulkea tapaus. Muutamat herrat, jotka olivat kotimatkalla Porthanin kadulle Katajanokalla näkivät suuren siniseksi maalatun viheriän automobiilin ajavan sillalle. Juuri kun se saapui sillalle, joutui se epäkuntoon. Kuljettaja nousi vaunusta, ryömi sen alle etsimään vikaa ja sytytti tulitikulla tulta. Samassa näkyi kirkas liekki ja kuului kumea pamaus. Hetken päästä tuntui ilmassa bentsiinin hajua. Kun kysymyksessä olevat herrat juoksivat sillalle, oli silta palasina ja jäässä sen alla suuri aukko. Paikalle saapuneet poliisit ryhtyivät tarpeellisiin toimenpiteisiin. Kun sukeltajia ei voitu saada keskellä yötä, täytyi asian tutkiminen jättää toistaiseksi. Sukeltajat alkavat työnsä tänään klo 10. Koska on luultavaa, että paikalle kokoontuu paljon väkeä, etenkin kun nyt on sunnuntai, on meitä kehotettu pyytämään yleisöä seisahtumatta kulkemaan Esplanaadia pitkin Aleksanterinkadulle kanavan vartta myöten. Koska lehtemme juuri pannaan painoon emme voi antaa asiasta lähempiä tietoja.

Tämän pätkän julkaisi 1.4.1906 Helsingin Sanomat. Turun Sanomissa todettiin 4.4., että ajan tapaan teksti oli julkaistu uudelleen muissa sanomalehdissä seuraavina päivinä. Uutisena eikä aprillipilana. Totena se oli toistettu myös pietarilaisessa lehdessä ja seuraavana lauantaina "tiedustelivat sekä ministerivaltiosihteeri että kenraalikuvernööri sähköteitse Pietarista Uudenmaanläänin kuvernööriltä, onko Helsingissä tapahtunut levottomuuksia. Sellaisia huhuja liikkui näet Pietarissa, ja tiesivät ne kertoa m. m. murhayrityksestä vapaaherra Salzaa vastaan." (Kansanlehti 11.4.1906). Pilailu voi johtaa arvaamattomiin tuloksiin.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen muuhun mediaan päätynyt aprillijuttu. Viipurin sanomissa 8.4.1903 raportoitiin, että

Laatokassa oli viime keskiviikkona, siis huhtik. 1 p:nä, oikein aito metsästysjuttu. Vilkaasti kerrottin siinä, miten metsäkauris koirien ajamana eksyi Sortavalaan ja siellä eräässä solassa saatiin kiinni, synnyttäen samalla kolme täysiaikaista poikasta. Juhlasaatossa vietiin tämä harvinainen otus lapsineen kaupungin seurahuoneelle, johon se pentuineen arvonsa mukaisesti tiloitetttin sieltä lähetettäväksi Korkeasaaren eläintarhaan Helsingissä.

Tämä juttu, luten metsästysjutut ainakin, mahtui Helsingin sanomalehtiin, jotka sen täytenä totena kertoivat. Innostuipa Helsingfors Posten siihen määrään, että päätä pahkaa riensi Korkeasaareen katsomaan noita harvinaisia vieraita, mutta täytyi tyhjin toimin palata ja nolona kertoa maailmalle, etteivät eläimet vielä olleet saapuneet sinne. Varmaankin ovat Helsingin sanomalehtimiehet siitä alkaen pitäneet tarkkaa vahtia, milloin nuo odotetut elukat saapuvat.

Huijatuksi tulivat lehtimiesten lisäksi ainakin toisinaan tavallisetkin kansalaiset. Yhdenvertaisuus kertoi 10.4.1907, että

Kotkalaiset toverimme ovat aprillipäivää osanneet käyttää hyväkseen onnistuneella tavalla. V. k. 30 p. ilmestyneessä "Eteenpäin"-lehdessä ilmoitettiin Skandinavian maissa yleisesti tunnetun yhteiskuntaopin professorin Carl af Abaswansin pitävän esitelmän Kotkan työväeyhdistyksen talolla huhtikuun 1 p:nä. Yleisö ei hoksannut kysymyksessä olevan aprillipilan, vaan saapui huone täyteen yleisöä jotka vielä maksoivat sisäänpääsymaksun. Lopusta kertoo "Eteenpäin":

"Kun jännitys oli ylimmillään, astui entinen punasenkaartin kenraali yleisön eteen ia ilmoitti, että nyt on huhtik 1 päivä ja koko Abanswans-juttu on aprillia. Yleinen naurun rähäkkä puhkesi nyt salissa. Samalla ilmoitti Kalke, että jotka tahtovat saavat sisäänpääsymaksunsa takaisin. Kukaan ei ottanut rahojaan takaisin, mutta monet antoivat vielä lisää, kun tiesimät, että rahat tulevat uuden työväentalon rakennusrahastoon"

1900-luvun tavallista aprillausta kuvattiin vuoden 1906 sanomalehdissä kierrätettyssä tekstissä seuraavasti:

Ensimäisenä ja viimeisenä päivänä huhtikuuta on vielä tapana, pääasiallisesti juuri nuorten keskuudessa, kaikissa yhteiskuntaluokissa tehdä "aprillipilaa". Kuten tiedämme, on tapa se, että uskotellaan jollekin olematonta asiaa tai saadaan hän tekemään joku naurettava teko. Kuka koulupoika ei mielihyvällä muistaisi, miten hän sai palvelijattaren pihalle katsomaan miten kauppias oli kiivennyt omenapuuhun, tai nuoremman toverinsa ruokapuotiin kysymään sormusten hintaa — tai apteekkiin kysymään kepinvoidetta j. n. e. Kauppapuodit ja apteekit ovatkin pilapäivinä enin uskotetuille kysyjöille alttiina. Aina kun saadaan joku "aprillatuksi", huudetaan naurunriemusta "April! April!"

Kaksi aprillipäivää? Käytäntö vilahtaa Uuden Auran tekstissä 3.5.1910

Vaikka voikin välistä joutua narratuksi (esim. katsomaan lappalaisia Urheilupuistossa), ei liene monta, jotka syvemmin suuttuisivat aprillipilasta. Täytyyhän pilankin ihmiselämässä saada kerran vuodessa viettää juhlapäivää. Liikaa sen sijaan lienee suoda sille kaksi varsinaista päivää vuodessa ja vähän houkkamaiselta tuntuu, kun koetetaan tehdä huhtikuun viimeisestäkin päivästä aprillipäivä, sillä liika on aina liikaa aprillipilassakin. Tämä olkoon sanottu sen vuoksi että kuulin huhtikuun viimeisenä päivänä koetetun narrata U. A:nkin valppaita uutisneekereitä panemaan lehteen aprilliuutisia. Ehkäpä joku tahtoi maksaa ja kuitata yllämainitun, viime aprillipäivänä lehdessä olleen pilan Hagenbeckin lappalaisista, jotka olivat yht'äkkiä Urheilupuistoomme saapuneet.

Mainittu leike Uudesta Aurasta 1.4.1910 ohessa.Se, että saamelaisia vietiin ulkomaille esille, ei ole aprillipilaa. Kirjoitin aikanaan aiheesta väitöskirjauutisen Agricolaan.

Maaliskuun loppua

17.3.

• Kuriositeettikabinetin uusimmassa plagionnista, ihmisjäänteistä ja sotakuvista. 
• Työkaveri selitti avomiehen työpaikan kahvikameraa. Hänelle oli uutta tietoa, että se oli eka verkkokameran use case.  
• Tanskalaiset arkeologit löysivät paskaa.
• Ghost funfair: Red country shack (part 2), Tampere, Finland 
• Väitös: From Might to Mandate - Values in rulers' public speeches in Finland 1809-2000

18.3.

• Kysy pois: "Elikkä tiedättekö te ns. hauskoja, historiallisia juttua?"
• Torsten Kälvemark vertaa Ahvenanmaan 1918 "Liittykäämme Ruotsiin" -adressin kattavuutta (96,2%) Krimin äänestykseen.

19.3.

• Forum Marinum eka museo, jonka sivuilla olen nähnyt kuvauspolitiikan. Hienoa. Mutta yksityinen/kaupallinen?
• Oikein mukavia sposteja vaihdettu eilen löytyneen riikinruotsalaisen nanoserkun kanssa. Suku paranee etäisyydestä? [Kyseisestä löydöstä blogikirjoitus]
• Modernin kirjepostin alkuun liittyi pelko tavallisen kansan viestien sisällöstä. Ainakin briteissä. 

20.3.

• Kansallisteatterin Europeaus nähty. Minusta osittain erittäin onnistunut. Isästäni mielisairaalan joulunäytelmä.
• .@pbsideachannel Do we need a better archive of the internet? Ei ohjelman parhaita jaksoja

21.3.

• .@FruCharlotte med @planckskonstant om Hur ska historikerna sprida kunskap?
• Emilia Kukkala pesee Poutiaisen naamiaispuvun jälkipyykin perinteisellä tyylillään.
• .@Hakkarainen esittelee digitoitua Suomen polkupyörähistoriaa
• Talouselämä kommentoi Arkistolaitoksen käytäntöjä.

22.3.

• .@kaarne2 ja tietokirjojen arvostelut printtimediassa
• Dick Harrison jossittelee: Olisiko Suomesta voinut tulla tanskalainen?

24.3.

• Venäjän kulttuurikeskuksessa konffa "Kansallisvaltioista yhtenäiseen Eurooppaan".Kuullostaa pahanenteiseltä juuri nyt

25.3.

• Synnyinseutu sytyttää somessa | Yle Uutiset | yle.fi  
• Neuvostolelu opetti arvostamaan työtä ja sosialismia | Yle Uutiset | yle.fi
• Elisa Helenius raportoi Hanoin naistenmuseosta
• Löysin Youtuben tulevaisuusvisiot. Tässä Suur-Suomi ja Ukraina pysyi koskemattomana. Mielikuvituksellista.

 26.3.

• Tietokirjallisuuden ja -kirjoittamisen tutkimuksen professoripaikan opetusnäytteet annettiin 13.8.2013. Milloin julkistetaan valinta?

27.3.

• Väitöskirjantekijä kaipaa tietoa itsemurhan tehneistä lapsista 1900-luvun alussa.  
• Ravattulan kirkkoa tullut kuuntelemaan useita tuttuja tyyppejä. Toistaiseksi alle 30 henkeä yleisössä. #helsinki #arkeologia #keskiaika
• Sali pimennettiin niin, ettei näe kirjoittaa muistiinpanoja. Uusi elämys.
• Viikon vinkki. Kalvojen asettelun valkokankaalle voisi hoitaa ennen esitystä eikä sen happamana alkuna.
• Siis on tehty isolla rahalla elokuva Nooan arkista? Ei sisältäne viinikohtausta?  

28.3.

• EU:lta toivotaan aluetukea kansallisten myyttien viljelyn takaamiseksi

29.3.

• Anneli luki Mannerheimin kuriirin
• Arkkivahti kävi Viron museoissa ja kehuu niiden vessojen ovia. 
• 1710 rutto ei levinnyt Venäjälle vai kukaan ei ole nähnyt moisesta mainintaa? Absence of evidence...
• Päivän saavutus oli löytää verkkokalenteri, joka tuotti uskottavat Venäjän pääsiäispvm:t vuosille 1711-1722. Vaati useamman KVG-iteraation.
• Sukututkija voi tosiaan saada&tuoda esiin suhteellisen läheisen sukulaisuussuhteen kuuluisaan sarjamurhaajaan.  

Muistiinpanoja viime torstailta (museo, arkeologia)

Viime torstaina vietin työtiimin kanssa muutamia tunteja Valokuvataiteen museossa. Oli oma ideani, joten onnistuminen jännitti hieman. Itse viihdyin, useimmat näyttivät saaneen osallistumisesta jotain irti, mutta pomonpomo, jolle olin idean myynyt, oli pettynyt. Opetus: seuraavan kerran kun itse annan "rakentavaa kritiikkiä" tilaisuuden järjestäjälle, yritän ainakin jättää valituksen yhteen kertaan.

Ennen työpajaa kiersimme uuden näyttelyn Ecological fallacy, jossa teki suurimman vaikutuksen Inhan ottamista lehmäposeerauksista koottu teos, jossa käsiteltiin muistia ja onnellisuutta. Samat kuvat ja enemmänkin julkaistiin Valokuvataiteen museon Flickr-sivulla viime perjantaina. I-ha-nia. Esimerkki:

Mutta eikö kuvien yhteydessä ole säilynyt tietoa lehmien nimistä, omistajista ja kotipaikkakunnista? Museon infolapun perusteella kuvat otettiin vuoden 1899 Parisiin maailmannäyttelyä varten, mutta tästä on jäljellä Flickrissä vain vuosi.

Kaapelitehtaalta lähdin kohti Kruununhakaa, jossa Suomen keskiajan arkeologian seuran tilaisuudessa Juha Ruohonen kertoi Ravattulan Ristimäen kaivauksista, joissa on paljastunut Suomen varhaisimman tunnetun kirkon perustukset. Näinkään harvinainen aihe ei Helsingissä kauniina kevätiltana vetänyt saliin kuin kolmisenkymmentä kuulijaa.

Kaivauksia on tehty opetustarkoituksessa ja niukalla budjetilla. Ilmeisesti lisärahoitusta on haettu, mutta happamahkosti Ruohonen pääsi toteamaan, että tällä vauhdilla Ristimäkeä voidaan kaivaa vielä sata vuotta. Hätkähdytti, mutta vielä enemmän se, että Ruohonen painotti toivovansa, ettei kaivaus osu runsaasti varusteltuun ja hyvin säilyneeseen ruumishautaukseen, sillä sen konservointikulut "veisivät konkurssiin".

Kirkosta oli minulle jäänyt joku käsitys syksyn lehtijutuista, mutta tietenkin Ruohosen esityksestä selvisi lisää. Löytyneet kolikot kertovat varsin selvää tarinaa yhteyksistä Ruotsiin ja tarjoavat teknisten ajoitusmenetelmien tueksi vuosilukuja, jotka osuvat kauttaaltaan 1100-luvulle ja 1200-luvun alkuun. Tulossa on kohdetta esittelevä verkkosivusto. Tietoa on tarjolla myös paikan päällä Suomen keskiaikaisen arkeologian seuran kevätretkellä, joka tehdään kävellen 17.5.

Palkittuja opettajia vuonna 1897

"Kaisa Pekantytär Pyhäluodolle Pyhäjoella, joka on syntynyt 10 p:nä maalisk. 1798, itsellisleski, ollut opettajana sikäläisessä Apolaeuksen köyhäinkoulussa v. 1857-1870. Tämä "Hakala-muori" on vielä ikäänsä katsoen kylläkin reipas ja huvitettu päivän tapauksista sekä juttelee vilkkaasti menneistä ajoista."

Kaimani on tullut täällä jo esitellyksi pidemmällä tekstillä ja kuvallakin. Muokattuna teksti päätyi myös kirjaani Suomen naisellista historiaa.

"Vilhelmiina Holmille Vaasassa, joka on syntynyt 15 p. jouluk. 1816; on vuodesta 1848 alkaen harjoittanut lastenopetusta ja jatkaa sitä yhä vielä pienessä mökissään, vaikka jo on vanha ja kivuloinen. Köyhä hän myös on. Satoihin nousee jo niiden lukumäärä, joille hän aikansa on opettanut lukutaidon alkeita, etupäässä kaupungin köyhemmissä kansanluokista, ja juuri nuo hänen entiset oppilaansa ovatkin tahtoneet vanhukselle hankkia sen apurahan, mikä nyt hänelle on määrätty."

Kastettujen luettelon Hiski-version mukaan syntymäpäivä on 17.12.1816 ja vanhemmat työmies Lars Pettersson Holm ja 38-vuotias  Anna Maria.

"Juhana Tynkkyselle Säämingin Pellossalmen kylässä, joka on syntynyt 3 p. heinäk. 1829 ja ilman vähintäkään aineellista palkintoa väsymättömällä innolla ja hyvällä menestyksellä ainakin 40 vuotta yhtämittaa on toiminut ja vielä toimii Pellossalmen ja Pihlajaniemen kylissä. Hyvin ahtaissa oloissa elää myöskin hän."

Säämingin kasteluettelon mukaan vanhempansa Kosolan kylässä talonpoika Samuel Samuelinpoika Tynkkynen ja Katariina Petterintytär Kosonen. Heidät oli vihitty 25.5.1828, jolloin Samuel torpparin poika ja Katarina talonpojan tytär.

"Anna Kaisa Matintytär Peuralle Teuvan pitäjän Kauppilan kylässä, joka on syntynyt 11 p. elokuuta 1833. Vaikka syntymästään saakka on raajarikkoinen siihen määrään, että hän vaivalla on päässyt liikkumaan, on hän noin kahdentoista ikäisestä saanut elättää itsensä. Silloin kuoli hänen isänsä, äiti piti pienten lasten koulua ja tytär, saatuaan häneltä ohjausta koulun pitoon, on sitä tointa jatkanut siis noin viisikymmentä vuotta. Ei vieläkään, vaikka on vähävarainen ja vanha, ole hän tarvinnut muiden apuun turvautua, ja paras todistus siitä, miten hän on tehtävänsä toimittanut, on se, että vanhemmat vieläkin, vaikka pitäjässä jo on sekä kansa- että kiertokoulut, mielellään uskovat lapsensa vanhuksen huostaan."

Varhaisempi opettaja eli Anna Kaisan äiti Ulrika oli syntynyt Teuvalla Ristiluoman torpassa 11.11.1809 vanhempinaan Johan Andersson ja Anna Mattsd (s. 1786). Hän meni Teuvalla 18.11.1832 naimisiin itsellisleski Matts Mattsson Peuran kanssa. Tämä kuoli 68-vuotiaana 22.4.1839, kun perheen vanhin lasi Anna Kaisa oli siis kuusivuotias.

Anna Kaisa on ennen vuotta 1852 seurannut äitinsä mallia myös naimalla itseään vanhemman leskimiehen. Tämä ja perheen lapsia näkyy rippikirjassa 1872-1880.

Tekstilainaukset: 16.01.1897 Uusi Savo
Tunnelmakuva: Kissa-lehti 1911
Tausta: Tammikuun 14 p:vän rahasto