"Luultavasti samaa pohjaa"

V. Tarkiaisen Juhana Kokosta Kyläkirjaston kuvalehteen 9/1904 kirjoittamassa henkilökuvassa Kokon omin sanoin kerrotaan, että

Äitini Maria oli sukujaan Kramsu, luultavasti samaa liminkalaista pohjaa runoilija Kaarle Kramsun kanssa. Äitini äiti taas oli Schulineja, ja sieltä kautta oli hänessä Franzenien sekä Wacklinien verta ja ihastusta kirjailijoihin.

Schulineja Kokko oli selvitellyt asiakirjoistakin ja nimimerkillä Kyösti kirjoittamansa artikkeli Muistoja piispa Franzénista syvissä riveissä julkaistiin Suomen kaunokirjailijaliiton joulualbumissa Liitto III (1904).

Mutta kuinka läheinen tai olematon serkkusuhde oli Kramsuun? Kaarle Kramsun isä Anders "oli liminkalaisen torpparin poika, joka oli muuttanut kaupunkiin rengiksi." Kiitos FamilySearchin tarjoaman rippikirjaindeksoinnin, hänet löytää vaivattomasti Oulun rippikirjasta, johon syntymäpäiväkseen on merkitty 1.10.1807. Limingan kastettujen listan mukaan vanhempansa ovat talollisen poika Elias Pakonen ja talollisen tytär Susanna Andersdotter Ojala.

Takaisin FS:n indeksointiin ja pariskunta löytyy Limingan rippikirjasta. Syntymäpäivän ja Veikko Perttusen puhtaaksikirjoituksen perusteella Elias on kotoisin Tyrnävältä. Susanna on syntynyt Limingassa, mutta ei Kramsun talossa, joten serkkusuhde ei synny sen kautta niin kuin ilmeisesti on pelkän nimen varassa oletettu. (Juhanan äiti on kirkonkirjojen mukaan Kramsun talosta.)  Miksi ja milloin Anders otti nimen Kramsu jääköön seuraavalle selvittäjälle.

Juhana Kokon omakohtainen muisto nälkävuosien ajoilta lienee luotettavampi.

Kotini oli siihen aikaan niin köyhä, ettei minulla ollut kerran muuta kuin kaksi paidan siekaletta. Muistan miten kipeästi minuun koski pieni tapaus koulussa. Istuin kahden pienen tytön keskellä. Tietämättäni oli takin hihasta pistänyt pieni paidan siekale esiin. Toinen tytöistä viittasi ivallisesti sitä, mutta toinen heilautti hänelle loukkaantuneena päätään ja ystävällisesti siirrähti lähemmä minua. Olen aina kiitollisesti muistanut sitä tyttöä.

Helsingin rekisteröidyt koulut

Eilen löysin tieni tilaisuuteen, jonka otsikko lupasi "historiadatoilla näkymiä [Helsingin] menneisyyteen". Yhdessä esityksessä kuulin ensimmäistä kertaa koulurekisteri-palvelusta. Paikan päällä Martti Helminen vakuutti, että mukana on yksityisetkin koulut. Ja antoi ymmärtää kaiken kattavaksi. Vuodesta 1550 vuoteen 2018.

Mitä ryntäsin tietenkin heti kotiin päästyäni tarkistamaan. Ensimmäiseksi otin esiin Suomen yksityisten oppikoulujen digitaalisen matrikkelin. Muutama pistokoe todisti, että tämän helsinkiläiskoulut olivat Koulurekisteriin päätyneet todennäköisesti täysin kattavasti.

Toiseksi kokeilin Hohenthal-nimellä oliko rekisterissä mukana käytännöllinen talouskoulu. Ei, mutta sen sijaan hakutuloksiin ilmaantui Alempi kansakoulu N:o 3, jonka rehtorina sivuston mukaan on ollut Fanny Maria Hohenthal. Valitettavasti sivusto ei kerro, missä koulu tuohon aikaan sijaitsi, mikä tuntuu erikoiselta puutteelta, kun kyse on kaupungin omasta koulusta.

Sitten vaikeampaan testiin. Muistin joskus blogiin liimanneeni sanomalehdestä löytyneen Helsingin koululistan ja kaivoin sen elokuulta 2013 esille. Vuonna 1864 kaupungissa oli

• Normalskolan (71 oppilasta) - lienee Normalskolan i Helsingfors
• Högre elementarskolan (69) - lienee Helsingfors högre elementarskola
• Lägre elementarskolan (180) - lienee Helsingfors lägre elementarskola
• Fruntimmerskolan (192) - lienee Svenska fruntimmersskolan i Helsingfors
• Vexelundervisningsskolan för gossar (111) - lienee Poikien vuoro-opetuskoulu
• Vexelundervisningsskolan för flickor (176) - lienee Tyttöjen vuoro-opetuskoulu
• Maria-asylen (80) - en löydä
• Semidradskis småbarnsskola (62) - lienee Sedmigradskys småbarnsskola
• Småbarnsskolan (45)- en löydä
• Gardets skola (29) - en löydä
• Ryska skolan (80) - lienee Helsingin ortodoksisen seurakunnan alkeiskoulu
• Lyceum (219)  - lienee Helsingfors Lyceum
• Mamsell Blomqwists skola (53) - lienee Elisabeth Blomqvists privata flickskola
• Fru Häggbergs skola (42) - en löydä
• Fru Weldstedts skola (33) - en löydä
• Finska småbarnsskolan (42) - lienee Yksityinen pientenlastenkoulu
• Mamsell Meurmans skola (70) - en löydä
• Mamsell Kjöllerfeldts skola (58) - en löydä
• Mamsell Lindroos' skola (53) - en löydä
• Mamsell Asplunds skola (30) - en löydä
• Fru Nordströms skola (21) - en löydä 
• Mamsell Skogbergs skola (21) - en löydä
• Mamsell Demarez' (20) - en löydä
• Fru Fröbergs (18) - en löydä
• Hr Granbergs (18) - en löydä vuonna 1864 toimivana
• Hr Lindhs (15) - en löydä 
• Fru Illmans (9) - en löydä 
• Fröken Zansens (9) - en löydä 
• Mamsell Westerholms (9) - en löydä vuonna 1864 toimivana
• I Barnhemmet (7) - en löydä
• Fru Forströms (6) - en löydä
• Mamsell Leanders (6) - en löydä
• Fru Frimans (5) - en löydä vuonna 1864 toimivana
• Fru Lamarques (4) - en löydä
• Hr Berggrens (3) - en löydä
• Thölö sockerbruks (29) - en löydä
• Tekniska skolan (61) - en löydä
• Navigationsskolan (11) - lienee Navigationsskolan i Helsingfors
• Missionsskolan (14) - en löydä
• Junkarskolan (75) - en löydä
• Söndagsskolan (266) - en löydä
• Söndagsskolan för inre missionen (85) - en löydä
• M:lle Hertz söndagsskola (60) - en löydä
• M:lle Blomqwists söndagsskola (27) - en löydä

Jos koulurekisterissä toimisi haku aikavälillä, niin vuoden 1864 listan vertailu rekisteriin kävisi melko helposti. Mutta valitettavasti ei toimi, minkä tuttavani tilaisuudessa huomasi ja antoi jo palautetta. Hakiessani testikappaleita huomasin haussa muitakin odottamattomuuksia (lue: virheitä) sekä totesin ettei sanahaku ja jokerit toimineet.

Ylle merkitsemissäni tuloksissa on siis epävarmuutta, mitä lisää se, etteivät koulujen nimet ja henkilöiden nimet ole vakiintuneita. Vuoden 1864 listalla voi olla tunnistamattomalla nimellä Deutsche privat Töchterschule, Förskolan till Helsingfors lyceum, Hantverkarnas söndagsskola, Natalia Wulismas småbarnskola ja Normalskolan i Helsingfors. Mutta näilläkään lisillä ja joillakin epäonnistuneilla hauilla Helsingin kouluiksi vuonna 1864 mielletyistä laitoksista jää puuttumaan isohko osa Koulurekisteristä. Miksiköhän?

Jos unohdan Helmisen suullisen lausunnon, niin mitä itse sivusto sanoo kattavuudestaan? Tietoa palvelusta -sivu antaa ymmärtää, että mukana on "yleissivistävä kansanopetus". Hakuvalikossa koulutyyppeinä ovat m.m. ammattikoulu ja korkeakoulu. Jälkimmäisen valitsemalla saan esiin Teknillisen korkeakoulun, mutta en Handelshögskolania, Kauppakorkeakoulua tai Helsingin yliopistoa. Mukana ne korkeakoulut, jotka eivät aina ole olleet korkeakouluja?

Puutteiden eli mahdollisten rajauksien ymmärtämistä ei auta lause "Koulurekisterin tiedot on koottu arkistolähteistä ja kirjallisuudesta."

Sivusto on tämän tutustumisen perusteella erinomainen esimerkki epätäydellisestä rekisteristä, metatietojaan myöden. Eilisestä esityksestä ja taustoista voin veikata, että rekisteriin on haettu koulut, joilta on olemassa arkistoja, joiden sijainti tunnetaan. Jos näin, se olisi pitänyt sanoa selvästi kuvailusivulla ja mielellään ujuttaa rajaus myös sivuston nimeen.

Kuva Tuulispää 20-21/1912

Suomalaisten painotuotteiden vähyyden selitys

Dagligt Allehandassa painettiin 5.4.1773 ote Suomesta lähetetystä yksityiskirjeestä. Sen alussa kirjoittaja kiittää ruotsalaista, joka on pitänyt hänet ajantasalla uusista painotuotteista. Mutta ruotsalainen oli myös röyhkeästi/hävyttömästi kysynyt, että eikö Suomessakin voitaisi julkaista jotain järjellistä.

Suomalainen ymmärsi toki, että kysymys oli tarkoitettu leikilliseksi, mutta intoutui pitämään puolustuspuhetta suomalaiselle kansalle (Finska nationen).

Ensinnäkin hän huomautti, että Ruotsissa toki osataan arvostaa Pehr Adrian Gaddin kirjoituksia ja Porthanin värssyjä. Osoittaakseen, että muitakin täysjärkisiä kirjoittajia oli, hän lähetti kirjeen ohessa pari vuosikertaa sanomalehteä Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo (eli ilmeisesti kaiken siihen mennessä ilmestyneen).

Mutta myönnettävä oli, että painotuotteiden määrä oli vähäinen. Tähän Suomessa kirjettä rustaavalla oli toki selitys: kansan kainous ja häveliäisyys (blygsamhet). Äskettäin pidettyjen kruunajaisten yhteydessä oli pidetty mainioita puheita, mutta niitä ei oltu tohdittu painaa.

"Isäni olen nähnyt"

Anni Harttuselle (s. 1858) ja Matti Juhanpoika Hirvoselle syntyi Sortavalassa ainakin kolme lasta: Juhana 1880, Elisa 14.6.1882 ja Matti 14.12.1884. He näkyvät lastenkirjassa 1890-99, jonka sivulta voi arvella, että Matti on perustanut Annin kuoleman jälkeen uuden perheen.

Tästä lastenkirjaan kuuromykäksi merkitty Elisa ei puhu mitään, kun hän 22-vuotiaana kirjoittaa elämästään Kuuromykkäin lehteen 9/1904:

Minulla ei ole ikävä vaikka olen kuuromykkä. Minun äitini on kuollut, silloin kun olin kahden ja puolen vuoden vanha. En ole nähnyt omaa äitiäni, mutta isäni olen nähnyt. Minulla on 2 veljeä, nuorempi veljeni on renkinä kaupungissa ja vanhempi veljeni on myöskin renkinä kivityössä Tuokslahdella. Veljeni olivat pienenä vaivaistalossa. Minä olin 4 vuoden vanha, kun minut tuotiin sairashuoneelta herra Saukon taloon.

Ilmeisesti herra Saukolla tarkoitetaan Sortavalan kansakoulun johtajaa Fredrik Mikael Saukkoa.

Sieltä pantiin minut asumaan Pitkäsen taloon Karmalassa jossa olin 15 vuotta. 

Tämä ei näy lastenkirjassa mitenkään.

V. 1893 lähetti neiti Hilma minut Kuopion puhekouluun.

Ilmiselvästi kyse on Fr. M. Saukon tyttärestä Hilma Saukosta, josta Kuuromykkäin lehden myöhemmässä numerossa 3/1908 todetaan "K.m:t tietävät kuka neiti Saukko on jo miten paljon hän on auttanut Karjalan k. m. Hän tuntee heidän nimensä ja rakastaa heitä, Hän kutsuu heitä kotiinsa ja neuvoo heitä. Erittäin ajattelee hän vanhoja, oppimattomia k.m. Suuri, lämmin kiitos neiti Saukolle k.m:n puolesta!"

Siellä olin 8 vuotta ja pääsin Herran Pyhälle ehtoolliselle v. 1901. Koulusta päästyäni olin puoli vuotta Saukon talossa ompelemassa. Sitten menin palvelukseen kauppias Kaksosen luo Karmalassa. 

Siellä olin puolitoista vuotta. Sieltä tulin taas kaupunkiin neiti Saukon luo 1 p. marrask. v. 1904. Kutomakoulussa minä kudoin kangasta neiti Saukolle nimittäin akkunan verhot, valkeata puolivillakangasta ja 1 tusinan nenäliinoja. Sitten kudoin kutomakoululla oven verhon, joka oli väriltään viheriä ja kaunis, sekä leninki vaatteen joka oli väriltään tumman harmaa. Kutomakoulun Johtajatar on tyytyväinen minun kutomiseeni. Minä sain raittius lipun 30 p. Huhtik. ja kuulun nykyään raittiusseuraan.

Kuvituksena riihi Sortavalassa kirjassa Bidrag till vår odlings häfder.

Oppimateriaalien silmäilyä

1) Kirjanmerkkejä läpikäydessäni huomasin jo jokin aika sitten tallentamani tapauksen "HiMa – Historiaa maahanmuuttajille". Kyseessä on "on aikuisille maahanmuuttajille suunnattu kielitietoinen historian oppikirja", jonka ovat vuonna 2016 rahoittaneet Eiran aikuislukio ja Opetushallitus.

Vanhempaa historiaa oli käännekohtia-kurssissa muutama sivu. Näistä ensimmäisellä väitetään, että esihistoriallisella ajalla

Suomalaisilla heimoilla, kuten karjalaisilla, savolaisilla ja hämäläisillä, oli erilaisia tapoja, ja ne kävivät joskus sotia toisiaan vastaan. Suomalaisia heimoja yhdistivät kieli ja jotkin uskonnolliset tavat.

Duota. Missä ovat todisteet heimoidentiteetistä esihistoriallisella ajalla? Tai sodankäynnistä saman maan asujien kanssa? Ja eikös tässä äskettäin kerrottu, että Suomen alueella puhuttiin kahta eri "suomea", jotka vasta myöhemmin yhdistyivät. Lisäksi (vain kahden kappaleen mittaisesta tekstistä) ei käy ilmi, että suomen kieli on esihistorian mittakaavassa melko uusi ilmiö Suomessa. Saamelaisia ei mainita ollenkaan, sillä otsikkohan on Mistä suomalaiset tulevat?

Eivätkä saamelaiset näy myöskään sivulla Suomi on ruotsalainen, venäläinen ja suomalainen, jossa on enemmän tekstiä. Siinä on päästy tarkkuuteen, jonka soisi yleisemmäksi.

Etelä- ja Länsi-Suomi olivat noin 700 vuotta osa Ruotsia. Näillä alueilla noudatettiin Ruotsin lakia. [...] Laajat alueet Itä- ja Pohjois-Suomesta kuuluivat satojen vuosien ajan Venäjään.

2) Työpöydälläni puolestaan seilasi leike tuoreen historian alakoulun oppikirjan näytesivuilta

Kuvassahan ei ole "vanha kirkonkirja", kuten kuvatekstissä väitettiin, vaan tuomiokirja. Huomautin tästä ja näköjään viesti meni perille, sillä kuvateksti on korjattu. Kyseisellä sivulla on ihan fiksun kuuloinen harjoitus, jossa lapsukaisilla teetetään kirjoitus ensimmäisestä koulupäivästä ja tekstejä vertaillessa huomataan, että

on yhtä monta erilaista kertomusta kuin luokassa on oppilaita. Kirjoittamissanne kertomuksissa on kuvattuna luultavasti erilaista toimintaa, mitä teitte. Joitakin asioita, kuten vaikkapa vessassa käyntejä ei luultavasti kukaan teistä ole kirjoittanut.

Keitä olivat fennit? -sivulla ihmetytti ja ihmetyttää edelleen lausunto "Varmuudella suomen kieltä on kuitenkin puhuttu Varsinais-Suomessa eli Turun ympärisössä 1200-luvulta lähtien." Mistä suomen kielestä tässä puhutaan? Mistä varmuus on syntynyt? Ei ainakaan Novgorodin tuohikirjoituksista, olettaisin.

Tätä kirjaa ei voi syyttää saamelaisten ohittamisesta, sillä he ovat esillä sivulla Mitä noitarummut kertovat? Kuulemma noitarumpu on korrekti termi, mutta sisältää minusta ikävää asenteellisuutta.

Sivulla ohitetaan hyvin nopeasti suomalaisten muinaisusko ja keskitytään saamelaisten käytäntöihin. Istuttuani muutamilla kansanuskon luennoilla rohkenen väittää, että myös suomalaiseen kansanuskoon on kuulunut shamanismi, joka nyt tulee liitettyä "eksoottisena" "eksoottisimpaan" asukasryhmään. Kuten kaikki muukin "sivistymättömyys".

Kerrotaan, että "Vielä 1690-luvulla saamelaisia tuomittiin kuolemaan omien jumalien palvomisesta ja noitarummun käyttämisestä." mutta ei sanota sanaakaan Etelä-Suomen noitaoikeudenkäynneistä 1600-luvulla ja edelleen eläneestä kansanuskosta 1800-luvulla. Miksiköhän? (Näytesivuilla näkyvän sisällysluettelon perusteella uskon, että verkkosivulla on esitetty kaikki otsikon alla kirjassakin oleva teksti.)

3) Kirjanmerkkeihini palaten marraskuussa Helsingin kaupunki tiedotti, että Suomen presidentit -sivusto sai ilmiöpohjaisen opetuspaketin. Ilmiöpohjaisuudesta ymmärrän ilmeisesti yhtä vähän kuin alun kielitaitoisuudesta, sillä kokonaisuudesta vilaisemani Relanderin sivu näytti ihan tavalliselta tekstiltä. Kylläkin hämmästyttävän informatiiviselta ja luettavalta tyyliltä.

Elämäntupa ja neidit Räihä

Olen asunut melkein kolme vuotta Hesperiankadulla, mutta Hesperianpuiston historiaan tutustuminen on vielä alkutekijöissään. Mieleen tulee ravintola ja varhaiset venetsialaiset.

Joitakin vuosia venetsialaisten jälkeen ravintolan palvelusväen asuntolana toiminut rakennus luovutettiin kaupungin rahatoimikamarin toimesta ilmaiseksi raittiusyhdistys Rauhan käyttöön, kun seuran puheenjohtaja tohtorinrouva E. Nordqvist oli tätä pyytänyt. Rauhan toiminta ei ollut kovin aktiivista, joten muutaman vuoden kuluttua samaa mökkiä alkoi käyttää myös raittiusseura Kilpi. Sitten oli "iltamia joka sunnuntai-ilta, ainakin "sesongin" aikana, perhe-iltamia lauvantaisin, kokoukset, harjoitukset y.m. sen lisäksi, onhan siinä toimintaa".

Näin kerrottiin Kylväjässä 48/1901 ja mökistä esitettiin talvinen kuva

Albumit auki -hanke on digitoinut vuodelta 1900 kesäisen kuvan, josta näkyy selvästi, että mökki oli aivan Töölönlahden rannalla. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin rakennus näytti edelleen samalta.

Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Osoitekalenterien perusteella rakennus oli vuoteen 1909 mennessä siirtynyt osuuskunta Elämän omistukseen ja sitä kutsuttiin Elämän tuvaksi. Yrjö Varpion tutkimuksesta Suvun musta lammas. Herma Hesekiel Holmströmin elämä selvisi, että Elämän toimijana oli Matti Kurikka. Raittiuden sijaan tuvassa harjoiteltiin nyt "sosialistista toveruutta". Siellä myös solmittiin Kurikan "sosialistinen avioliitto" Hanna Räihän kanssa maaliskuussa 1906. Tähän aikaan ei ollut varsinaista siviiliavioliittoa, mutta suhde voitiin jotenkin virallistaa raastuvanoikeudessa. (Tai sitten ei.)

Hanna Räihä ja Matti Kurikka. Museoviraston historian kuvakokoelma. CC BY 4.0

Hanna Räihästä ei verkkolähteissä ole suunnattomasti tietoa. Kansallisbiografian englanninkielisen Kurikka-artikkelin mukaan Hanna oli työnjohtajan tytär ja syntynyt noin 1883. Maiju-sisarensa (ks. Työ 28.8.1906) sai ehkä innoituksen kirkottomasta avioliitosta, sillä m.m. Postilainen kertoi tammikuussa 1907:

Maija Räihän ja Viipurissa asuneen Jussi Soldanin kihlailmoitus ilmestyi Karjalassa 26.8.1906. Tätä ennen Maiju/Maija/Maria Räihällä on sanomalehdissä selvästi useampi kaima, mutta uskottavasti samasta henkilöstä on kyse näissä maininnoissa

• esiintyi runonlausujana raittiusseura Tähden iltamassa (Työmies 17.4.1900)
• esiintyi runonlausujana raittiusyhdistys Kilven iltamassa (US 24.4.1904)
• valittiin laatimaan sosialistisen nuorisoyhdistysen sääntöjä (Kaleva 31.1.1906)
• valittiin Suomen Nuorison Veljesliiton Helsingin osasto N:o 1:n varapuheenjohtajaksi ja huvitoimikunnan jäseneksi (HS 6.2.1906)
• esiintyi runonlausujana Suomen Nuorison Veljeysliiton Suurenmoisessa Iltamassa (US 11.3.1906)
• esiintyi runonlausujana Elämä osuuskunnan kansanjuhlassa Hakasalmen puistossa (Elämä 16.6.1906)
• esiintyi runonlausujana Elämä-lehden hyväksi pidetyssä kansanjuhlassa Keravalla (HS 1.7.1906)
• esiintyi runonlausujana yliopiston lomakurssien päättäjäisissä (HS 29.8.1906)

Nämä eivät auta sisarusten taustan selvittämisessä. Mutta auttaisiko vuoden 1904 osoitekalenteri, jossa Vuorimiehenkatu 31 kv 25:ssä asuu neiti Hanna Räihä, rouva&kätilö Johanna H. Räihä, neiti&sairaanhoitaja Maiju Räihä ja pannuseppä Nikolai Räihä? Helsinki ennen -kartoista näkee nopeasti, että osoite kuuluu 7. kaupunginosan kortteliin 109, jonka hain sitten esiin henkikirjasta 1905 (kiitos superhuolellista työtä digihakemistoon tehneelle!). Vuonna 1847 syntynyt Nikolai on naimisissa vuonna 1847 syntyneen Johannan kanssa ja heillä on vuonna 1882 syntynyt tytär Maria eli Maiju sekä alaikäinen tytär ja poika.

Tämä stemmaa sanomalehtiin. Johannan ja Nikolain Johanna-tyttären kuollessa yksivuotiaana 22.11.1885 surijana oli myös tämän sisar eli henkikirjan Maria (US 24.11.1885). Vain vähän vanhempana kuoli perheen Martta-tytär 5.4.1893, jota vanhempien lisäksi kaipasi veli ja kaksi sisarta (US 7.4.1893). Kun 18.12.1849 syntynyt Nikolai kuoli 27.11.1912 häntä surivat puolison lisäksi kaksi tytärtä ja poika (US 30.11.1912, Iltalehti 29.11.1912). Leskeksi jäänyt Johanna ei vuonna 1926 lähettänyt Suomen kuvalehteen kovin tuoretta valokuvaa.

Tätä ei vielä voi pitää aukottomana todistuksena, mutta kun Hanna Kurikka avioitui Yhdysvalloissa toukokuussa 1917 hän ilmoitti vanhemmikseen (suunnilleen) Nicholas Raiha ja Hannah Sirvio, olen mielestäni löytänyt yllä Elämäntuvassa siviiliavioliitot solmineiden sisarusten perheen. Veljen nimeksi tarjoan vuoden 1910 osoitekalenterin perusteella Aarnea, joka oli tuolloin telakkatyöläinen. Arvauksen todistaa vuoden 1910 henkikirja, jonka mukaan Aarne oli syntynyt 1889. (Perheen äiti oli kokenut nuoruusleikkauksen, sillä syntymävuonnaan nyt 1851, mikä on linjassa Suomen kuvalehteen lähetetyn kanssa.

Katsaus sodan muistamiseen

Välillä tämä sotien kierrätys historiakulttuurissa alkaa väsyttää. Mutta suuri Pohjan sota on omassa sukuhistoriassani - ja varmaan useimpien muidenkin suomalaisten - niin merkityksellinen että kyllähän tähän 300-vuotismuisteluun on kannattanut satsata.

Kaikkihan alkoi Riiasta ja yksi hienoimpia elävöitystapahtumia näinä vuosina on mielestäni ollut helmikuussa 2000 sen yhden miehen (jonka nimen olen häpeäkseni unohtanut) matka Pohjanlahden ympäri. Intensiivisesti seurattiin etenemistään ja näin konkretisoitui 1700-luvun alun tiedonkulun hitaus ja riippuvuus sääolosuhteista.

Maalauskooste Wikimediasta

Heti kun Twitter aloitti vuonna 2006 alkoi tietenkin päivittäinen sotaseuranta 300 vuoden viiveellä usealla kielellä. Itsehän olin niin vanhanaikainen ja idiootti, että julkaisin London Gazette -löydökseni ryppäinä täällä blogissa malttamatta edes odottaa 300 vuoden aikaväliä.

Sotaisia uutisia touko-kesäkuulta 1712, Sotaisia uutisia kesäkuussa 1713, Sotaisia uutisia heinäkuulta 1713, Sotaisia uutisia elokuulta 1713, Sotaisia uutisia syyskuulta 1713, Sotaisia uutisia marraskuussa 1713, Sotaisia uutisia joulukuussa 1713, Sotaisia uutisia tammikuulta 1714, Sotaisia uutisia maaliskuussa 1714, Sotaisia uutisia huhtikuussa 1714, Sotaisia uutisia toukokuulta 1714, Sotaisia uutisia kesäkuussa 1714, Sotaisia uutisia elokuulta 1714, Sotaisia uutisia syys-lokakuulta 1714, Sotaisia uutisia maalis-huhtikuussa 1715, Sotaisia uutisia touko-kesäkuulta 1715, Sotaisia uutisia kesällä 1715, Sotaisia uutisia vuonna 1716, Sotaisia uutisia vuonna 1718, Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1719, Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1720 ja Vihdoinkin rauhaisampia uutisia 1720-1721

Muistelun vuosina on televisiossa pyörinyt useaan kertaan vuonna 1939 valmistunut filmi Isoviha. Onneksi Ennen ja nyt julkaisi jo maaliskuussa 2008 Jari Sedergrenin katsauksen Kalle Kaarnan isoviha historiallisena ja poliittisena elokuvana, sillä siihen on kiihtyneissä verkkokeskusteluissa pitänyt toistamiseen viitata.

Viipurin valloituksen muistaminen kesällä 2010 oli poliittisesti niin hankala, että valtiollisella tasolla ja tahoilla se ohitettiin täysin. Tilaisuuksia järjestivät erilaiset kansalaisryhmät, mikä ei ehkä ollut onnistunein mahdollinen ratkaisu.

Toukokuussa 2013 järjestettiin Helsingissä kaupungin toimesta koskettava muistohetki, jossa Pohjoissatamasta lähti joukko puualuksia ikäänkuin kuljettaen täältä lähteneitä pakolaisia. Onneksi kenellekään ei tullut mieleen tuikata rakennuksia samalla palamaan. Minusta hieman ennenaikaisesti samassa tilaisuudessa paljastettiin isovihan aikaista venäläistä linnoitusta esittävä muistomerkki. Sittemminhän siitä on tullut venäläisten turistien suosima valokuvauskohde.

Syksyllä 2013 Sergelin torilla järjestettyyn taideperformanssiin, jossa ruotsinsuomalaiset ja Suomesta tulleet vierailijat täyttivät alueen, en valitettavasti päässyt paikalle. Pakolaisajan alkua symbolisoineessa tapahtumassa mukana olleet sanoivat tunnelmaa koskettavaksi.

Kesällä 2014 Hangon museossa oli näyttely Rilax–Riilahti–Gangut 1714, 300 vuotta Riilahden taistelusta, joka harmikseni myös jäi näkemättä. Myös Forum Marinumissa, johon se myöhemmin siirtyi. En myöskään ollut kokemassa taistelun vuosipäivänä järjestettyä juhlaa, jonka meritaistelunäytökseen osallistui noin 20 perinnealusta ja noin 200 vapaaehtoista esiintyjää.

Väliin on jäänyt myös lukematon määrä miehityskautta käsitteleviä esitelmiä, jotka viime vuosina Turussa ovat täyttäneet salit. Turkulaisia ei lakkaa kiinnostamatta aika, jolloin Turku melkein oikeasti oli Suomen tärkein kaupunki ja paikallisilla historiantutkijoilla riittää aiheesta onneksi kerrottavaa.

Vuonna 2014 julkaistiin dokumenttielokuva Isoviha, jonka tietenkin tuoreeltaan DVD:nä hankin. Nykyään sen voi katsoa ilmaiseksi ja ruotsiksi sekä englanniksi tekstitettynä YouTubesta (ihan laillisesti).

Harmittavasti oman kirjani Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22 valmistui vuonna 2015 eikä osunut pyöreään muistovuoteen. Vieläkin harmittavammin Kansallisarkiston yhdessä Riksarkivetin ja Krigsarkivetin kanssa täydessä hiljaisuudessa tekemä tietokanta sotavangeista julkistettiin vain viikko sen jälkeen kun kirjani tuli painosta! Sitä fiilistä ja kirosanatulvaa en ikinä unohda. Sittemmin on Kansallisarkisto julkaissut myös tietokannan pakolaisista, mutta sen virheistä ja aukoista on tullut jo legendaarisia.

Populär Historia 4/2018:sta luin että maaliskuun lopussa Fältjägarföreningen i Östersund järjesti hiihtomarssin kunnioittaakseen Trondheimista vetäytyneitä Armfeltin karoliineja. Suomessa tämä ei tainnut saada näkyvyyttä, vaikka täälläkin on joukossa olleiden jälkeläisiä.

Vielä on nelisen vuotta muistelua jäljellä ja Ruotsissa satsataan vuoden lopussa varmasti Kaarle XII:n kuolemaan. Itse odotan mielenkiinnolla kesää 2019 kun Ruotsissa käsitellään venäläisten rannikkohyökkäyksiä, joita Petter Sund oli kokemassa, sekä tietenkin vuodenvaihdetta 2021-22, jolloin Helsingin kaupunginmuseossa esillä oleva näyttely käsittelee palaavia kaupunkilaisia, uudelleenrakennusta ja kaupungin kautta Venäjältä tulleita sotavankeja.