Uhripuu

Milloin ja miksi ikivanhat tavat katoavat? Satoja vuosia suomalaiset (ja naapurikansamme) uhrasivat joko oman talon puulle tai kylän yhteiselle. Puun juurelle vietiin juotavaa ja syötävää juhlapäivinä. Annettiin ensimmäiset osat viljasta, villoista ja maidosta. Ja osa teurastusverestä.

Tarkemmin sanottuna saajana ei ollut puu tai sen juuret. Kerätyt tarinat viittaavat siihen, että puussa asui tai siihen liittyi haltia. Tämä saattoi edustaa edesmennyttä sukulaista tai talon vanhaa asukasta.

1900-luvun alussa kerätyt tarinat todistavat, että puille uhraamista tapahtui vielä 1800-luvun puolivälissä. Mari Tuohiniemi-Hurme on gradussaan ”Vanhat kun kuol, niin hakkasivat sen puun siitä” Uhripuut ja kansanuskon muutos Suomen modernisoitumisen kuvaajana 1800-luvulla tunnistanut useita tekijöitä selittämään muutosta.

Isojaon myötä vanhat ryhmäkylät hajoitettiin ja yhteisöllisistä tavoista oli helpompi luopua. 1860-luvun nälkävuodet saatettiin kokea jumalallisena rangaistuksena ja näin voitu katsoa tarpeelliseksi luopua ei-kristillisistä tavoista. Koulut ja sanomalehdet toivat virallista sivistystä maaseudulle. Maaseudulta lähdettiin kaupunkeihin.

(Mutta kaupunkilaisellekin ”uhraaminen” on jotenkin luontevaa. Itselläni oli kaksikymppisenä tapana jokaisena syntymäpäivänä varistella kuivuneita kukkia tai (vanhentuneita) elintarvikkeita merenlahteen ja tehdä lupauksia. Ei osoittautunut kovin tehokkaaksi.)

Lisää uhripuu-aiheesta löytyisi varmaankin Ritva Kovalaisen ja Sanna Sepon kirjasta Puiden kansa. Sitä esittelevillä sivuilla on tietoja pyhistä puista.

Esi-isän laskukirja

Vaikka 1600-luvun immeisen mentaliteetti auktoriteettien mukaan on meille niin kovin vieras ja omituinen on terveellistä havaita, että he opettelivat yhteenlaskua melko samaan tapaa kuin 1900-luvun koululaisetkin. Mies osti kaupasta neljä tavaraa, mikä oli loppulasku?

Ylläoleva laskutehtävä on ote ensimmäisestä ruotsinkielisestä matematiikan oppikirjasta, jota esitellään Kuopion kirjaston sivulla, todeten mm.

"Aurelius pyrki tekemään helppotajuisen ja hauskan oppikirjan – siihenhän otsikon sanat medh lustige och sköne exempel förbättrat viittaavat. ”Lystillisyys” hipoo tosin nykylukijan mielestä poliittisen korrektiuden rajoja kirjan lopun ylimääräisessä laskutehtävässä, jossa kapteeni saa tehtäväkseen kuljettaa Venetsiasta Napoliin viisitoista juutalaista ja viisitoista kristittyä matkustajaa; kun nousee myrsky, hänen täytyy heittää joka yhdeksäs matkustaja mereen keventääkseen laivan painolastia. Tehtävänä on sijoittaa matkustajat ympyrään siten, että joka yhdeksäs ei olisi kristitty. "

Kansalliskirjaston Pelasta-kirja hankkeessa on digitoitu heidän hallussaan oleva kappale. Se on kiertänyt koululaisten käsissä 1600-luvulta 1700-luvulle, joten voinen rauhassa kuvitella kouluja käyneiden esi-isienikin samoja tektäviä ratkoneen.

Joululahjoista

“Vanhoja tapoja on aina arvossa pitäminen, mutta varmalla rajoituksella, niin että sellainen tapa mikä menee liiallisuuksiin ja tavalla tai toisella saattaa pahennusta aikaan, on ehdottomasti joko kokonaan hyljättävä tai ainakin rajoitettava. Tuollainen menneiltä ajoilta peritty tapa on myöskin joululahjain antaminen. Se on maahamme ulkoa tullut, sillä kansa ei sitä ole tuntenut, eikä se vieläkään ole sanottavaa jalansijaa varsinaisen kansan keskuudessa saanut, joskin paikoitellen kansankin keskuudessa jo tätä nykyä joululahjoja jaetaan.

Säätyhenkilöt ja herrasperheet sitä vastoin käyttävät joululahjoja liiallisuuteenkin saakka. On tullut ikään kuin kilpailuksi eri perheitten välillä missä enemmin ja paraimpia lahjoja jaetaan. Ei siinä kyllin, että kukin perheenjäsen saisi yhden jopa kaksi lahjaa, joko kalliimpia tai helpompia, varallisuuden mukaan, joka olisi kohtuullista ja vanhan kauniin tavan noudattamista, mutta kun lahjain luku pitää nouseman kymmeniin, niin silloin on tapa muuttunut milt’ei poistettavaksi paheeksi.

Kukaan ei tahdo kalliina joulujuhlana olla toistaan huonompi, vaan koettaa hankkia niin paljon ja niin kallisarvoisia lahjoja kuin mahdollista, huolimatta siitä kannattaako varallisuuden tila sellaista tuhlaamista vai ei. Tosin lahjojen joukossa on paljon vähäpätöistä romuakin, joka ei kyllä maksa paljo, mutta toiselta puolelta on niiden arvokin sellainen, ett’ei niillä mitään tee tai ainakin ovat niin vähäpätöisiä ja mitättömiä, että hyvin voisi tulla ilman niittäkin toimeen ja harvoin kenenkään päähän pällähtäisi sellaisia esineitä muulloin ostaa kuin joulunäyttelyistä joululahjoiksi.

Tällainen menettely on kevytmielistä tuhlaamista, johon ei kukaan, ei edes rikaskaan, ole siveellisesti oikeutettu, mutta köyhän miehen olisi jo taloudelliseltakin kannalta katsoen siitä luovuttava, sillä jos perhe on suuri niin menee joululahjoiksi melkoisia summia, jotka voisi paljon paremmalla tavalla käyttää perheen hyväksi. Ja kieltämätöntä on, että meidänkin köyhässä maassamme tuo kaunis tapa on paheeksi muuttunut.

Jokaisella kauppiaalla täytyy olla joulunäyttely ja niissäkös on kamsua jos jonkin näköistä, niin että oikein silmiä häikäisee ja suuremmaksi osaksi kaikki sellaista ulkomaalaista romua, mutta kyllä kallishintaista, - kukapa nyt joulukiireessä ennättäisi kalleutta arvostella -, ett’eivät kauppiaat niitä muina aikoina edes pidä näkyvillä, sillä niitä ei kukaan kumminkaan ostaisi.“

Laatokka 13.12.1890

(Elävässä arkistossa tarjolla esitelmä Traditionen med gåvor på julen)

Kiertotietä tietoon

Työ päivän jälkeen kipitin Kansalliskirjastoon, jonne olin saanut kaukolainaksi Päivi Aalto-Setälän gradun Kokemäen köyhäinhoito vuosina 1788-1922. Kiireessä en muistanut edes tarkistaa oliko lompakossani kymmentä euroa lunastukseen. Onneksi oli ja jäi vielä 10 senttiä jäljellekin.

Alunperin illan ohjelmana oli Kansallisarkisto, joten selasin gradun tällä kertaa melko rivakasti läpi. Löysin sen mitä etsinkin, eli Herrassööringin yrityksen erottaa maatilansa omaksi vaivaishoitoalueekseen. Kaatui torpparien vastutustukseen eli tästä tulee hyvä lisävalaistus kartanonherran ja torpparien välisistä suhteista kirjaani.

Yllätys gradussa oli maininta Herrassööringin kuulumisesta 1870-luvulla aloitettuun kunnanhallintoon. Ei olisi pitänyt olla yllätys ja siirryttyäni Kansallisarkistoon ja otettuani esille 1950-luvulla julkaistun pitäjähistoriikin sain lisävuosilukuja. Sen kunnalliselämää käsittelevästä luvusta löytyi myös tietoa Knorringin perustamasta oluttehtaasta (josta Kokemäen jouluun kirjoittaessani en löytänyt tietoa kuin vanhoista sanomalehdistä...) ja hänen osuudestaan rautatiehankkeisiin.

Joku kaunis päivä täytynee lukea pitäjähistoriikki ihan oikeasti kannesta kanteen ja tehdä samalla vaikka henkilö- ja asiahakemistokin. Juu...

Työohje: kartanon torppien selvitys

Viikonlopun työrupeamien jälkeen olen vihdoin siinä tila(ntee)ssa, että uskallan kirjata tänne opittuja läksyjä aiheesta

Kartanon torppien selvitys

Aloita kirjallisuusselvityksellä. Vaikka et löytäisi valmista torppaluetteloa on erinomaisen arvokasta tietää mitä muita tiloja kartanon omistajat hallitsivat. Torppia voidaan nimittäin merkitä lähteestä riippuen joko varsinaisen tilan tai kartanon alle. Kun on alusta lähtien täydellinen lista, lähteitä ei tarvitse käydä montaa kertaa läpi.

Ajallinen rajaus. Torpparikausi loppuu hyvin selkeästi, mutta kartanosta riippuen voi olla muitakin rajausperusteita kuten omistajan vaihdos tai iso häätö.

Vain torpparit vai myös lampuodit ja muonatorpparit? Entä muonarengit? Mieti mistä nimikkeistä keräät tietoa ja työn aikana joudut päättämään miten käsittelet asuinpaikkoja sekä henkilöitä, jotka esiintyvät useamman nimekkeen alla.

Arkistotutkimusta. Kirjallisuustutkimuksen lisäksi selvitä onko torppareista/torpista tietoa kartoissa, kartanon arkistossa, paikallisarkistoissa. Jos ulotat tutkimuksesi torpparikauden loppuun, käytettävissäsi on myös (paikkakunnasta riippuen) maataloustiedustelut, tilattoman väestön alakomitean paperit, vuokralautakunnan arkisto sekä torppien luovutukseen liittyvät asiakirjat.

Koska torppien merkinnät rippikirjoissa voivat olla varsin epäselviä, suosittelen aloittamista henkikirjoista, jotka 1800-luvun osalta on mikrofilmattu 5 vuoden välein. Poimi kustakin lista tilojen alle merkityistä torppareista (tarvittaessa myös lampuodeista ja muonatorppareista). Työtä myöhemmin helpottaa, jos torpparin lisäksi kirjoittaa muistiin hänen vaimonsa ja muut aikuisilta perheenjäseniltä näyttävät.

Henkikirjoista poimitut tiedot järjestettynä torpan nimittäin antavat ensimmäisen rungon luettelolle. Sitä on yksinkertaista täydentää Hiskistä, jossa lasten kasteista voi poimia paikannimissä ja t:llä alkavalla ammattinimikkeellä paruskuntia.

Tämän jälkeen voi lähteä rippikirjojen pariin etsimään tarkentavia tietoja kuten syntymäaikoja, sukulaisuususuhteita, muuttoajankohtia yms. Jos kohdeseurakunnan rippikirjat löytyvät SSHY:n sivuilta, kannattaa kullekin torpalle kerätä linkkilista. Näin voi tehdä (lopullisen) tarkistuksen vuosien läpi nopeasti.

Hautauksista

SukuForumilla keskusteltiin viime viikolla hautauksista.

Minulta on edelleen hukassa jossain joskus nähty sanomalehtimaininta Tyrvään kirkon lattian alta nostetuista vainajista, joilla oli vielä vaatteitakin jäljellä. Kiinnostaa, koska esi-isäni kirkkoherroina tulivat melko varmasti haudatuiksi lattian alle. Onneksi ehdin käydä kirkossa ennen tuhopolttoa ja nähdä lyhyet irtonaiset lattialaudat, joiden tarkoituksena oli mahdollistaa hautaukset.

Aamulehdessä kirjoitettiin 08.07.1884 Tyrvään (vanhasta) kirkosta:

Kirkkopihan aidassa näet jonkun rapistuneen hautahuoneen sekä pihassa juuri harvan hautamerkin. Kirkkopihassa ja hautahuoneissa tapaat vielä ihmisjäännöksiä sekä kirkon alla balsameerattuna. Mutta näitä nähdessäsi ajattelet kuten minäki, että miksei näille kaiveta hautaa ja lasketa sinne, erittäinki ne luut kuin ovat kirkon ulkopuolella, että saisivat olla rauhassa ilman ilveelijöitten pilkkaamista.

Hakiessani Kokemäen muinaismuistoja Kulttuuriympäristön rekisteriportaalista, löysin lisätietoa Museoviraston kuva-arkistossa näkemiini valokuviin avattuista haudoista Kokemäellä. Selvisi, että vanhan sakariston muurihaudat oli avattu ja dokumentoitu vuonna 1955. Isoäitini isoisän isä oli ostanut yhden näistä 1800-luvulla. Todennäköisesti suvun jäseniä ehdittiin sinne hautaamaan, mutta kukaan ei muista ketkä olivat kyseessä. Rekisteriportaalin tekstin mukaan "Haudoista oli myös asiapapereita. Jokaiseen holviin oli laskettu vainajia vielä 1800-luvun lopulla."

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (1)

Ei oo tapani kauvan kattella, sanoo Nikkoo kun kuuman rauran kätehensä otti. Soini

Pelkällä aikomisella työ ei etene, mutta tietty valmistautuminenkin on toisinaan hyödyksi. Lukea taustatietoa lähteistä ennen niihin sukeltamista, pakata oleelliset tiedot laukkuun ennen retkeä arkistoon, ...

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948