Pari noitajuttua Hämeestä ja muuta taikauskoista

Uudenvuoden aattoonhan liittyy taikojen teko...? Jollei allaolevassa linkkeineen ole tarpeeksi ajanvietettä, niin tarjoan luettavaksi myös SKS:n sivuston räyhähenkiperinteestä.

Aihetta käsittelee Mia Kurosen gradu Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä.

Seuraavalta vuosisadalta, tarkemmin sanottuna vuodelta 1787, on Melartopaeuksen kiertokirje "seurakunnille Jachimvarasa, Cronoborissa, Hitolasa ja Parikalasa" taika-uskosta.

Suomen Kansan Vanhat Runot sähköisessä muodossa tarjoaa pari noitaoikeusjuttua, varmaankin niihin sisältyvien runonpätkien vuoksi. Länttään tähän alle niin voivat löytää muitakin lukijoita. Ensimmäisessä muuten syyttäjänä ikioma esi-isäni. Tai eihän se ole ikioma, kun jälkeläisiinsä kuuluu moni muukin?

SKVR X24837. Vesil. [[Finne, Jalmari]] Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 (Suom. Valtioark.), ks. Jalmari Finnen poiminnot 2, Suom. Kirj. Seuran arkistossa.* [[1687]] Rovasti Mårten Stenius syyttää, [että] Eskil Thomaanpojan vaimo Carin Tuomaantytär olisi kaivanut pään hautuumaalta ja kaivanut naurismaahansa, jotta ei sieltä varastettaisi. Piika Maria Henrikintytär oli sen tuonut Vesilahden hautuumaalta esiliinassaan ja pannut kallon sisään multaa eräästä haudasta. Carin otti myös elohopeaa ja kuivuneen sydämen. Kallo pantiin pellolle ja Maria kulki kolme kertaa maan ympäri. Carinilla oli hame pään päällä ja istui hän sen ajan kivellä. Hän muutti kallon maahan kiven pohjoispuolelle ja pani kuoppaan naurismaan aidan alle. Caisa istui taas kivelle ja luki hame päänsä päällä. Maria kuuli ainoastaan viimeiset sanat:

"Jos sinä ämoni mistat,
nijn itiälus maxakon,
mutta jolleij pijka sinu sialens jällens wee,
niijn hänen sieluns maxakon. "

Sydämen hän vei kotia, koska se oli suojannut hänen aittansa varkailta.

4947. Hämeenkyrö. Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 Suom. Valtionark. (Finne, n. 3. -16.) -1687. Matti Erikinpoika Kilvakkalasta syyttää Valborg Antintytärtä, että tämä oli loihtinut hänen poikansa Henrik Matinpojan. Ennen sotaanlähtöä 1679 oli Heikillä suhde Vapun kanssa, mutta palattuaan ei tahtonutkaan häntä naida. Valborg turvautui silloin sotilaan Matti Eskilinpojan vaimoon Carin Erikintyttäreen. Karin antoi Heikille Matti Clemetinpoika Kilvakkalan talossa puntin tupakkaa hyvän ystävyyden vuoksi, kun hänen miehensä oli jonkun aikaa ollut Heikin kanssa Kilvakkalassa. Heikin eno Jören Henrikinpoika. Tuona iltana tuli Henrik kotia kestiin ja tarjosi tupakkaa sanoen: "Herra Jesus minua siunatkoon, minä sain nyt tupakkaa siltä, jolta en koskaan ennen, Carvian Kaijalta." Leikkasi pöydän ääressä ja tupakoi. Tämä on hyvin väkevää ja tarjosi sitä Johan Henrikinpojalle (Jöranin veljelle). Jöran istul tuolilla ja tupakoi ja vei piipun vuoteeseen. Kun Henrik oli puolet polttanut, alkoi hän huutaa: "Oi hyfwä enoi, tartuka minun kijni, huoran tygö minua wieden." Jören voi tuskin pitää kiinni. Meni hakemaan Carinia lähitalosta. Tämä tuli hämilleen ja sanoi: "En minä pahalla sitä sinulle antanut," Samana yönä läksi kylästä. Seuraavana aamuna tuli Walborg ja hänen sisarensa Malin Antintytär Lavian kylästä ja Mouhijärveltä. Jören kysyi Malinilta, oliko hän tämän tehnyt. Malin itki ja kielsi; Walborg selitti: Kirkonmenon aikaan lähetti Carin Valborgin ostamaan viinaa Henrikin äidiltä. Tämä ei luullut saavansa. Carin meni luvaten sanoa lapsensa sairastavan. Äiti ei ollut kotona. Caisa silloin sanoi: voi sen tehdä tupakassakin. Vei käärön Vapun kaulan ympäri sanoen: "Näin Heikin pitää rakastaa sinua ja kaulasta ottaa." Heikin raivo: lyhyt aika hengenahdistusta, jäsenet vetäytyvät kokoon, pää vetäytyy olkapäiden väliin, niin että samalla kyyneleet tulevat silmistä. Pappi kävi Heikin luona ja hän rauhottui.

Tositarinoita pohjoisesta

Vanhojen sanomalehtien selailijalla on ilojen lisäksi myös monia murheita. On nimettömät ja nimimerkilliset pitäjänkertomukset, joiden todellinen kirjoittaja olisi hyvä ja mukava tietää. Fiktiokin mietityttää. Onko tarina alkuperäinen vai käännös tai muunnos ulkomaisesta? Todelta maistuva tarina, joka tosi tarinaksi merkitty, ihan oikeaa asiaa? Kun vähäiset faktatkin on niin epämääräisesti ilmaistu, ettei vahvistaminen käy hetkessä.

Kolme esimerkkiä jälkimmäisestä. Sanomalehdessä Pohjan-Tähti julkaistiin 3.4. - 29.5.1867 tarina otsikolla Äidin hyvyys. Tositapauksia. Sen päähenkilö on "Kantolan Maria Simoniemen kylästä", joka Kemin pappilassa vuonna 1800 vihittiin Jaakon kanssa. Moista vihkimämerkintää ei löydy, mutta ehkä tarina on silti tosi. Ainakin dramaattinen.

Suhteellisesti rauhallisempaa kerrontaa on Muistelmia kouluajalta, joka julkaistiin sanomalehdessä Pohjois-Suomi 12., 16. ja 19.7.1879. Kolmeosainen tarina sijoittuu "alkupuolelle kolmattakymmentä vuotta" aikaisempaan aikaan ja jos jostain löytyisi saksalainen ennustus maailmanlopusta 13.6. saataisiin tarkka vuosikin selvitettyä. Varsinaista "pojat ovat aina poikia" meininkiä Oulun koulusta tässä tarjolla ja teksti niin todenmakuista, että pitänee pääosin paikkansa. (Toinen samantapainen on Muistoja koulu-ajoilta, joka kuvaa nimeämätöntä kaupunkikoulua 1850-luvun lopussa.)

Kolmas tarina löytyi sanomalehdestä Sanomia Turusta 25.6.1879 ja on otsikoltaan Pieni kuvaelma oman maamme pohjoisista (Tosi tapaus). Alkupuoli on erinomainen esitys siitä, että vielä 1800-luvullakin saattoi maanviljelijällä olla väärä tieto perintötilallisuudestaan ja tärkeät paperitkin hukassa. Kokonaisuudessa on muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten satulatta ratsastava tyttö. Kuvaelma on maantieteellisesti sijoitettu taloon "Kangasjärven ja Uljuanjärven välillä syvässä Piippolan metsässä" ja aikaan "puoliverta kolmattakymmentä vuotta" sitten. Paikkakuntaa paremmin tuntevat voinevat maantieteen avulla löytää oikean talon, jollei asiaa ole tarkoituksellisesti sekoitettu. Vahvistusta löytyisi rippikirjan huomautussarakkeesta ja vihittyjen listasta, niinkuin lukija helposti havaitsee.

Tarinassa ollaan käräjillä, joten kuvitusta vastaavasta tilaisuudesta kirjallistaiteellisesta joulualbumista Nuori Suomi vuonna 1901.


P. S. Faktaa edustaa varmasti (?) Gustaf Toppeliuksen teksti Oulun Kaupunnin Palosta 23:tena päivänä Touko-kuusa 1822

Selailin Sukutietoa

Olen viettänyt lomaviikkoa ja ehtinyt käymään Kansallisarkistossakin. Sen kirjastosta löytyi tuore Sukutieto 4/2011, jota ehdin vilaista sen verran että huomasin

... SSS:n hallitusesittelyssä joka ikisellä olevan tittelin. Useimpien kohdalla epärelevanttia, minusta.

... Arkistolaitoksen järjestävän sarjan esityksiä sähköisistä palveluistaan. Ilmoitus aikanaan toivottavasti myös Arkistolaitoksen sivuilla, josta voisin sen vaivattomasti kopsata Agricolan tapahtumakalenteriin. Toistaiseksi ei löydy, mutta Vaasassa näköjään helmikuun alussa arkistoesittely tarjolla.

... TV-sarjan Kuka oikein olet alkavan Yle:llä 7.1.2012 (ekan jakson promoteksti). Formaattihan ei ole amerikkalainen vaan brittiläinen, mutta ilmeisesti Suomessa näytetty vain yhdysvaltalaiset jaksot? Toivottavasti ei kuitenkaan ole tehty toteutusta niitä seuraten, sillä brittiläiset ovat huomattavasti parempia. Niitä olen jaksanut katsoa DVD:ltä kerta kerran jälkeen, miten mahtaa käydä suomalaisten kanssa? Kun ei ole edes televisiota. (Kirjoituksiani Who do you think you are -sarjasta tässä ja tässä.)

... tekstin "Unohdetut kirkonkirjat", johon oli jo ehditty SukuForumin puolella viitata. Ajatus Isovihan ajan ruotsalaisten kirkonkirjojen hyödyntämisestä oli erinomainen muistutus. Mutta kun lopussa haaveiltiin niiden järjestelmällisestä läpikäynnistä ja Hiskin täydentämisestä, niin kannattaa muistaa, että MAP-kirkolla on käynnissä ruotsalaisten historiakirjojen indeksointi melko laajalta alueelta. Olen siitä itse jo päässyt hyötymään nimenomaan isonvihan aikaa koskien. Valitettavasti he eivät kirjaa kastekummeja, joista olisi pakolaisten jäljittämisessä suuri apu. Mutta harvemminhan niitä on Hiskiinkään kirjattu.

... hieman hajanaisen mutta mielenkiintoisen tekstin romanien kirkonkirjoihin merkitsemisestä tai merkitsemättä jättämisestä.

Hajanaisesti itsekin totean, että käsityömuseon sivuilta löytyy virtuaalinäyttely Tie romanien elämään. Hanna Konttisen pro gradu on "Ettei kiellä kiertämästä, neuvo niille muuta työtä" : kuva romaneista 1800-luvun loppupuolen ja vuosisadan vaihteen suomalaisessa kaunokirjallisuudessa ja sanomalehdissä . Olli Långin pro gradu puolestaan Romanien lähtö Pankakoskelta vuonna 1956. Konflikti Pielisjärven romanien ja Pankakosken tehdasyhteisön välillä.

Voista ja laista

Voin ja valevoin tekijät lehdestä Joulupukki III, 1907

Viime aikojen voin puute Suomessa ja Norjassa ei ole vielä tuottanut uutista, jonka kaltaisen löysin Satakunnasta 8.3.1879:

Suomen voin nimellä Hampurissa on ruvettu valmistamaan, myymään ja muualle, varsinkin Norjaan lähettämään jonkunlaista teko-voita, josta petoksesta todellinen Suomen voi tietysti tulee huonoon huutoon.

Ei vain piraattituote vaan myös tuoteväärennös! Vanhoista sanomalehdistä löytyy Suomessakin tehtyjä petoksia. Sanomia Turusta raportoi 25.10.1879 Kuopiosta

... Viime viikoilla ovat kumminkin muutamat jauhon kaupusteliat myyskentelleet jauhoja, joihin nähtävästi on sekoitettu kentiesi mitä törkyä, jopa sanotaan hienoa hiekkaakin tavatun jauhoinseassa. Niin oli viime viikolla ostettu muutamaan taloon eräältä Maaningan mieheltä kolme säkkiä jauhoja ilman vähintäkään petosta aavistamatta, mutta miten olikaan, leipä kun leivottiin, tuli se mustaa kun leppärieskaa ja muutenkin sanden inhottavan makuista ja hajuista. ...

Leipä on vakava asia. Mutta vakavampi on henkirikos, jollaisesta kerrotaan E. Nervanderin kirjassa Uotilan isäntä. Rikosjuttu Suomesta. Alkusanojensa mukaan

Tähän kertomukseen on aiheen antanut eräs synkkä tapahtuma, joka tapahtui kuudettakymmentä vuotta sitten Etelä-Suomessa ja jonka pääpiirteet sittemmin tämän kirjan tekijälle suullisesti esitettiin.

Tosiasiaa laista on Karl Ferdinand Forströmin Kirjoituksia laki-asioista (1862) . Lainkäännöksistä suomeksi on ruotsinkielinen artikkeli sarjan Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk osassa 6.

Ruotsalaiselta sivustolta Domboksforskning löytyy m.m. sanalistoja. SSHY:n wikissä on lista yleisiä 1600-luvun fraaseja tuomiokirjoista.

Kyösti Vilkunan kirja Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa alkaa Oulun vankilassa vuonna 1916/1917. Oulun vankilassa käväistään myös Juhana Kokon tarinassa Räisäspoika.

Mukavaa neljättä joulupäivää!

Sanomalehden Wiipurin Sanomat. Supistus numerosta 17.04.1909 luin, että

Ruotsissa vietettiin neljä pääsiäisjuhlapäivää aina vuoteen 1772, jolloin kolmas ja neljäs pääsiäispäivä lakkautettiin; Suomessa tapahtui tämä lakkauttaminen paljoa myöhemmin, sillä vanhoissa virsikirjoissa on, kuten tiedämme, olemassa tekstit neljää joulu- ja pääsiäispäivää sekä samoin neljää helluntaipäivää varten.

Mitä lyödään vetoa, että työnantajat olivat asialla kun näitä vähennettiin? Sitä voisi kyllä ryhtyä ihan minkä tahansa uskonnon kannattajaksi jos vaan saisi lisää pyhäpäiviä. Vietettäväksi vapaasti tietenkin, eikä kirkossa kykkien.

Ei auta itkeä mennyttä, juhla on ohi. Joulua ennen en ehtinyt siivoilla, joten nyt hieman jälkijättöisesti puhelimeni äänitiedostojen putsailua.

BBC:n mainiossa tilasto-ohjelmassa More or less kerrottiin jaksossa 16.12.2011 keskiaikaisesta laskuopin kirjasta, jolla Eurooppaan levisi meidän koulussa oppimamme tapa kertoa ja jakaaa lukuja. Eli keskiajan ihmiset olivat oikeasti erilaisia - eivät osanneet laskea!

60-Second mind kertoi lasten käsityksestä omistamisesta. Kokeellisesti on todettu, että kolmivuotiaat ymmärtävät ihmisen tekemät esineet "omistetuiksi" mutta huomattavasti harvemmin luonnossa esiintyvät asiat kuten lehdet tai kävyt. Tässä voisi olla aineksia maan omistamisen historian parempaan ymmärtämiseen?

60-Second Science kertoi jo melko kauan sitten, että nykykulttuuri kertoo maan historiasta. Jos maassa on ollut pahoja ympäristökatastrofeja tai valloituksia, on nykykulttuuri todennäköisesti "tiukka" eli ei hyväksy poikkeamisia sosiaalisista normeista. Hallinto autokraattinen eikä kansalaisvapauksia. Stressittömämpi historia puolestaan johtaa vapaampaan kulttuuriin, jossa on enemmän oikuksia ja avoimuutta. Tulos perustui noin 7000 ihmisen haastatteluuun 33 maassa. Minuutin jutusta ei selvinnyt millä aikajaksolla asiaa oli ajateltu.

Joka on merkityksellistä, sillä kulttuurithan muuttuvat. Muutoksesta ja sen analysoinnista oli kyse Engines of our ingenuity jaksoissa Cultural climate and invention sekä Revisiting stirrups. Ja myös jaksossa Culturomics. Googlen digitoimat tekstimassat antavat uusia mahdollisuuksia analyysiin. Lisää on tulossa. BBC:n Four thought -sarjassa 21.12. James Lange kertoi huumeenkäytön tutkimisesta YouTube-videoiden kautta. Toistaiseksi liikkuvaa kuvaa analysoidaan ihmisvoimin, mutta automatiikka on tulossa. Ja aikanaan nämä videot ovat osa historiantutkimusta.

Samassa sarjassa Anthony McGowanin puheenvuoro 14.12. käsitteli hyvyyttä ja pahuutta sekä näiden analysointia tapahtumahetkellä tai kauan sen jälkeen. Aihetta ajatuksiin.

Sotaisia uutisia kesällä 1715

Hampuri 2.7. (London Gazette 28.6.1715): "Letters from Sweden tell us, that the Hereditary Prince of Hesse Castle, as Generalissimo, had ordered 20000 Peasants to march towards Finland, to guard the Avenues on that side."

Tukholma 4.6. (London Gazette 9.7.1715): "'Tis said that immediately after that Prince's Return, Lieutenant-General Ranck will be dispatched to the King, with a Proposal for Transporting some Regiments to Finland, for which Service 'tis supposed the small Vessels which were laid under Imbargo here last Month are still detained."

Tukholma 25.6. (London Gazette 2.8.1715): "Admiral Lillie who has been appointed to cruize with his Squadron near Hangudd on the Coast of Finland, in order to observe the Motions of the Muscovites, received lately the King's Instructions to quit that Station, and accordingly on the 14th he arrived with the Ship under his Command at Carlscrona, ..."

Suomessa syntynyt "kuningatar Kristiina"

Pari vuotta sitten esitin digitoidusta kirjasta tiedon Kaarle XII:nä esiintyneestä miehestä Benjamin Düster. Myöhästyneet kiitokset Reijo Vallalle lisätietoa tarjonneesta kommentista. Tarkempia tietoja löytyi sittemmin kirjoituksessa Finlands Allmänna Tidningin numerossa 10.6.1850. Samassa kerrotaan aiemmasta petkuttajasta, joka hänkin oli Suomessa syntynyt.

Vuonna 1658 ilmaantui Norrköpingiin nainen, joka väitti olevansa kuningatar Kristiina, joka oli neljä vuotta aiemmin luopunut asemastaan ja lähtenyt ulkomaille. Kun tästä kiiri sana kuninkaalle, käski hän Götan hovioikeuden asiaa selvittämään ja naista tuomitsemaan. Arkenholtzin muistelmiin päätyneen tiedon mukaan oli saatu selville, että nainen oli oikeasti 26-vuotias Anna Gyldenär. Uusmaalaisen Anders Gyldenärin tytär ja Anders Hochmuthin vaimo. Tuomio annettiin 18.11.1658 ja Anna tuli kärsiä 18 päivää vedellä ja leivällä sekä maastakarkoitus.

Arkenholtzin muistelmien lisäksi tapausta on käsitelty Norrköpingin paikallishistoriikissa. Sen yksityiskohtaisemmassa selkostuksessa Annan sanotaan olleen Espoosta kotoisin ja paljastuneen petturiksi, kun vouti huomasi latinansa heikkotasoiseksi. Idea petkutukseen oli tullut kestikievarissa, jossa joku talonpoika oli pitänyt häntä kuningattaren oloisena.

Jossain Biblioth. Hist. sarjassa pitäisi olla maininta aikaisemmasta oikeuskäsittelystä 19.6.1658, mutta tutkijat 160 vuotta sitten eivät löytäneet Annaa aatelissukutaulusta. Kirjallinen kuukausiliite julkaisi Annan tarinan suomeksi otsikon "Epäruhtinoita Suomen historiasta" alla numerossaan 1.2.1869 ja sanoo Finlands Allmänna Tidningin tekstin olevan itsensä W. G. Lagusin käsialaa. Saman otsikon alle mahtui teksti "Lappalais-ruhtinas" Niilo Örnistä.

Örnistä on Valdemar Lindholmin 1910 julkaistu "historisk-romantisk berättelse". Ramsay maitsee Annan Espoon historiassa, jonka jälkeen tarinansa ilmeisesti täysin unohdettu.

Alla tilannekuvia 1600-luvusta. Ne ovat kuvittaneet Santeri Ingmanin tarinaa Kristillinen järjestys penkkisijoista, joka julkaistiin kirjallistaiteellisessa joulualbumissa Nuori Suomi vuonna 1897. Samainen perniöläinen kiista on täällä blogissa jo ohimennen mainittu, joten ei siitä sen enempää.

Minulla oli unelma...

Olen tämän vuoden aikana mietiskellyt muutamaan otteeseen parempaa maailmaa, toisenlaista todellisuutta kuin Arkistolaitoksen digitaaliarkisto. Osa ajatuksistani päätyy ensi vuoden puolella kansien väliin, mutta en rehellisesti sanottuna muista enää mitä kyseiseen tekstiin kirjoitin.

Mutta jossain välissä olen unelmoinut Ancestry.com -tyylisestä ympäristöstä historiantutkijoiden tarpeisiin. Monipuolista materiaalia, johon voi tehdä tekstihakuja. Voisi käsitellä, yhdistellä sekä jakaa materiaalia sivustolla. Eli kyse ei olisi vain materiaalikirjastosta vaan tutkimusympäristöstä. Luulin, että moinen olisi mahdollista vasta vuosien päästä.

Ehei. Britanniassa on aikaansaatu Connected histories -sivusto, joka etusivunsa mukaan lupaa olevansa juuri tätä. Esittelyvideo ei näyttänyt kuin haun, mutta sekin oli siistin oloinen.

Toinen unelmani oli, että vanhojen karttojen digitoinnin yhteydessä niihin liitettäisiin nykykoordinaatit. Tämä mahdollistaisi karttojen kaun nykykartalla zoomailemalla. Kaikki kävisi kuin tanssi, mutta tiedon luonti olisi kai aivan liian vaativaa ja työllistävää...

Ehkäpä Suomessa, mutta ei Ruotsissa. Riksarkivet on 1600-luvun maakirjakarttoja digitoidessaan litteroinut niiden tekstit JA liittänyt mukaan koordinaatit. Karttoja voi siis hakea rekisteristä ja kartalta & alkuperäistekstin ja normalisoitujen paikannimien perusteella. Kuullostaa järkevältä. Kätevältä. Käyttäjäystävälliseltä.

Voisin mainita erään palvelun, jossa tämä ei ole mahdollista. Voisin kaivaa esiin edellisen valituskirjoitukseni Arkistolaitoksen karttahausta. Mutta en jaksa.

Sen sijaan totean, että Google on mahdollistanut jo vuonna 2009 historiallisten karttojen esittämisen omien karttojensa päällä. Seuraava aste koordinaateista eteenpäin. Käytännön sovellusta voi katsella David Rumseyn karttasivuilta. Tästä linkistä näkymä Pietariin. Tästä linkistä Pohjolaan.

Takaisin reaalimaailmaan. Alla on näkymä Halikon, Salon, Uskelan ja Perttelin kirkkojen ympäristöön. Se on ote isommasta kartasta, jolle en tavoistani poiketen kerro tarkempaa osoitetta Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa. Sen sijaan lupaan tarjota kahvin/oluen sille, joka tammikuun 3. päivä 2012 mennessä on kommenteissa kertonut järkeenkäyvän tavan löytää kyseinen kartta kyseisestä palvelusta. Ei siis ainoastaan oikeaa vastausta vaan jonkun metodin, jolla "Salon ympäristöstä" päästään oikean kartan ääreen käyttämättä Arkistolaitoksen sivujen ulkopuolisia tietolähteitä. Ruoka-annos on luvassa sille, joka luotettavasti ajoittaa kartan piirtämisajankohdan. Tämäkin luonnollisesti ainoastaan Arkistolaitoksen tarjoaman tiedon perusteella.

Kahvia juodaan, niin paljon kuin tuodaan, ja turmellaan ruumis, niiss' vesissä kuumiss'

Otsikon lainaus "Kahvia juodaan Niin paljon kuin tuodaan, Ja turmellaan ruumis Niiss' vesissä kuumiss'" oli Efraim Jaakkolan toteamus kahviseurassa. Jaakkola uskoi kahvin aiheuttavan vesitautia.

Mitä muuta Jaakkolasta tiedetään?

"Kun hän käveli Uudessakaupungissa puutarhurin sakset kädessään, niin katupojat sanoivat, häntä osoitellen: Tuo on se äijä, joka syntejä leikkaa; — hyvin kuvaava lause hänestä, sillä hän ei juuri syntiä säälinyt." "Hän oli luonteeltaan vilkas ja ajatuksiltaan vapaa. Hän käytti puheessansa sananlaskuja ja sopivaa leikkiä. Jos yöllä joku runollinen ajatus syntyi hänen päässänsä, joku runonsäe tahi muu sellainen, niin hän nousi ylös sitä heti kirjoittamaan; sillä aamulla ei hän sitä enää olisi muistanut. Hänellä kerrotaan olleen melkoinen kirjavarasto, josta muut läheiset lainaskelivat kirjoja, ja kuolemansa edellä hän teki määräyksen, että kukin lainaaja sai omanansa pitää sen tai ne kirjat, jotka kullakin sattuivat olemaan lainassa hänen kuollessaan. Vanhoina päivinään hän alkoi kunakin päivänä kirjoittaa lauseen tai pari uskonnollisia mietteitään vihkoon, jolle nimeksi hän pani: "Joka päivä jotain", ja kirjoitti siihen vielä elonsa viime aikoinakin, vaikka hän silloin oli melkein sokea. Hän oli ainakin vanhuudessaan ehdottoman raitis eikä myös polttanut tupakkaa." "Maanviljelyksen ohessa oli hän uuttera ja taitava puutarhan hoitaja. Omaan taloonsa hän perusti suuren puutarhan, ja Uudenkirkon kirkon ympärillä olevat puut ovat hänen istuttamiaan."

Näin kirjoitti Korven Kaikujen kokooja, joka toimitti Jaakkolan hengelliset laulut kirjalliseen muotoon. Viime vuosina on alueen murrerunous noussut suureen suosioon, mutta kokoajan käsitys oli "ett'ei niitä alkuperäisessä muodossaan ole sopinut painaa, ne kun ovat melkein puhdasta Efraim Jaakkolan kotoseudun murretta, ja hänen kotonsa oli Uudellakirkolla, noin puoli peninkulmaa Uudestakaupungista, siis maamme sillä äärellä, missä katkotuinta kieltä puhutaan." "... muodon täytyy olla sellaisen, että muutkin niitä käsittäisivät ja että ne uusiakin ystäviä saavuttaisivat."

Toimitettujen tekstien kokoelma on verkossa luettavissa. Itse keskityin vain alkulauseeseen, josta yllä olevat lainaukset ja vielä pätkä Jaakkolan taustaa:

Uudenkirkon pitäjän Orivon kylän Jaakkolan isännällä Erik Erikinpojalla ja hänen vaimollaan Maria Erikintyttärellä oli kolme poikaa, Efraim, Erik ja Josef, ja kolme tytärtä, Maria, Adonika ja Annaliisa. Runoilija Efraim Erikinpoika syntyi Toukok. 27 p. 1791. Nuoruudessaan oli hän muun muassa palveluksessa eräällä ruotsalaisella värjärillä Uudessakaupungissa ja oppi siellä Ruotsin kieltä. Pienen ajan oli hän myös ollut merimiehenä, jolloin hän sukunimenään käytti Orre-nimeä. Merimatkallaan hän jäi joksikin aikaa Saksaan asumaan ja oppi siellä Saksan kieltä sekä puutarhan hoitoa. Venäjän kieltä hänen myöskin sanotaan taitaneen. Naimisissa hän oli Johanna Heikintyttären kanssa, joka oli syntynyt Toukok. 10 p. 1790. Heillä ei ollut yhtään lasta. Vuonna 1834 kuoli runoilijan isä ja Jouluk. 8 p. 1848 hänen puolisonsa. Hän itse kuoli Toukok. 29 p. 1857.

Efraim oli siis ollut vain pari vuotias kun Uusikaupunki paloi. Tästä kerrottiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 5.6.1793 alla olevalla uutisella.

Vain arvostelukykyisille henkilöille

Eilen mainitsin verkon joulukalentereita, joita olin seurannut. Seuraamatta jäi englanninkielinen Banned Books, jossa joka päivälle löytyi jossain joskus kielletty kirja. Joukossa kamaluuksia kuten Astrid Lindgrenin Peppi pitkätossu ja Disneyn Aku Ankka. Jälkimmäinen täällä Suomessa, kuten me vanhempien sukupolvien edustajat muistamme.

Suomalaisen kirjasensuurin laajempaa kuvaa saa vaikkapa Kai Ekholmin tekstistä. Sen sisällysluettelossa näkyy "kirjaston myrkkykaapit", jollaiseen törmäsin tänään selatessani sekalaisia papereita Kokemäen historiasta. Kirjastojohtokunnan kokouksessa 8.9.1932 oli päätetty erikseen kaapissa pidettäviksi kirjat, joita lainattaisiin vain arvostelukykyisille henkilöille. Näitä olivat:

• Stopes: Aviopuolisot
• Klaveness: Aikamme kanta kysymyksessä: Sukupuolista puhtautta nuoruusvuosina vai eikö?
• Kraskov: Kaksoiskotkasta punalippuun I-III
• Uurto: Ruumiin ikävä
• Waltari: Appelsiinin siemen
• Vuoksinen: Eros ja puuhevonen
  

Kaksi päällimmäistä ovat helposti ymmärrettäviä.Googlailu paljastaa, että olen Stopesin kirjaan törmännyt Hilja Valtosen Vaimokkeessa, jossa päähenkilö toteaa:

Mutta et suinkaan kuvittele, että uskoisin haikaran tuovan lapsia ja vasikoita kaivettavan lantatunkiosta. Minä olen hoitanut lukkarin lehmiä jo kymmenvuotisesta asti ja tiedän kaikki sen alan asiat. Viisitoistavuotiaana luin tri Stopesin "Aviopuolisot" kannesta kanteen, salaa, mutta sitä paremmin jäivät asiat mieleen. En luule, että yksikään meistä kymmenestä tytöstä, joiden salaiseen lukurenkaaseen kirja kuului, on sen huonompi, kuin ne sadat tytöt, joilla on vain hämärä aavistus ihmiselämän salaisuudesta. Minä haluan kulkea elämäni silmät auki, enkä sokkona. On parempi nähdä rapakko ja kiertää se, kuin olla sitä näkemättä ja pudota siihen.

Hilja Valtosen kirjoista gradunsa tehnyt Tarja Kytönen toteaa, että "Stopesin teos liittyi sodan jälkeiseen kampanjointiin ehkäisystä monogaamisessa avioliitossa. "

(Klavenessin teksti vilahtaa Irja Aro-Heinilän väitöskirjassa "Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi" Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895–1966)

Kolme viimeistä kirjaa ovat kertomakirjallisuutta. Iiris Uurron novellikokoelma Ruumiin ikävä Wikipedian mukaan "herätti huomiota aihepiirillään". Waltarin Appelsiinin siemen Wikipedian mukaan "herätti ilmestyessään kohua, koska siinä kuvattiin moraalittomina pidettyjä asioita, kuten esiaviollista seksiä". Vuoksisen Eros ja puuhevonen on romaani, enkä suuresti yllättyisi, jos siinäkin on katsottu olleen jotain moraalitonta.

Mutta mitä vikaa oli Kraskovin teoksessa Kaksoiskotkasta punalippuun I-III, josta en ole eläissäni kuullut? Se löytyy sodan jälkeen kiellettyjen kirjojen listalta eli sisältänee jotain poliittisesti arveluttavaa seksuaalisuuden sijaan. Wikipedian mukaan Krasnov oli taistellut Neuvosto-kommunisteja vastaan sekä vallankumouksessa että toisessa maailmansodassa ja tuomittiin sodan jälkeen Neuvostoliitossa kuolemaan. Kirjansa kieltäminen sodan jälkeen koko Suomessa siis perusteltavissa, mutta miksiköhän Kokemäellä vuonna 1932?

Tähteitä ruokapöydiltä

Eilisillan joulupöydässä oli isäni kokkaamia ihanuuksia: erinomaista rosollia, herkullista imellettyä perunalaatikkoa, todella hyvää pähkinäistä mureketta (resepti Hesarista 2006) ja linssimureketta Anja Snellmanin reseptillä (Hesari 2011). Kaikista jäi tähteitä, joten näissä merkeissä...

Ann-Marie Hanssonin englanninkielinen artikkeli käsittelee esihistoriallista leipää. Viikinkiaikaa edustaa YouTube-video Horrible Histories Winter Cooking With The Hairy Vikings.

Englanninkielisessä blogissa mietittiin viikinkiajan ruokia ja rekonstruktioita yleisemminkin. Samassa blogissa myös keskiaikaisia reseptejä.

Noora Karpin opinnäyte oli Rickain kodos caickia kyllin - hercut hywät aina riittä:: Olde Hansan ruokalistan kielen autenttisuus. Keskiajalta kevyesti myös YouTube-video Horrible Histories Medieval Come Dine With Me.

Martti Kujansuu jakoi jo jokin aika sitten Agricola-palstalla varhaisia Suomea koskevia ruokamainintoja kirjallisuudessa.

Ruotsalainen Gastronomi.nu esittelee varhaisia keittokirjoja. Uumajan yliopiston digitoimissa kirjoissa on keittokirjoja 1700-luvultakin.

Vanha kunnon stoori perunan tuomisesta Pommerin sodasta löytyy Lasten suomettaresta vuonna 1857. (Toisesta saman vuoden numerosta löytyy se Topeliuksen tarinana tunnettu stoori vaarista, joka laitettiin kaukalosta syömään.)

Maanmiehen Ystävässä 24.02.1844 katsottiin mainitsemisen arvoiseksi:

"Viipurin läänissä usiammassa paikassa pietään kaura parassa riistana ja kasvatetaan enemmän kaura kuin muuta. Mutta erinomattain Parikkalan pitäjässä tekevät niin oppineesti kaura leipää, että se on kuin vehnästä ja syövätkin sitä paraastaan."

Varhaisnykysuomen korpuksesta löytyy Granlund, J.F. (suom.): Kokki-Kirja , elikkä Neuvoja tarpeellisempien Joka-aikaisien- ja Pito-ruokien Laitokseen , niin myös Monellaisiin leipomisiin ja juotavien panoin , ynnä Tarpeellisisa tietoja ruokien ja ruoka-aineiden korjusta ja säästystä j. n. e . (1849) Teoksen kieltä käsittelee Kristiina Anttilan gradu Anjowista öljyyn: Kokki-kirjan (1849) ruotsalaiset lainasanat ja niissä tapahtuneet muutokset nykykieleen verrattuna

Sanomalehdissä ei 1800-luvulla reseptejä ollut usein, mutta toisinaan sentään:

Potakka-juusto (Oulun Wiikko-Sanomia 16.2.1833)
Potaatti leipä (Maamiehen Ystävä 22.2.1845)
Talkkuna (Kuopion Sanomat 21.2.1857)
Katajamarja-sahti (23.7.1853 Oulun Wiikko-Sanomia)
Juustonteko (Sanan-Lennätin 9.8.1856)

Suomettaressa 13.4.1855 Evijärveltä raportoitua:

"Jokapäiväinen elanto on melkein matala. Kun puhdas rukiin ja ohran-sekainen leipä on, sen ohessa suolakalat, peruna ja piimä, niin siihen tyydytään hyvästi. Iltaisiksi keitetään puuroa tahi velliä ohraisista jauhoista. Voi ja ryyni-velli tai puuro ovat herkkuja, joita pyhinä ja juhlina syödään."

Suomettaressa 23.7.1858 Kolarista kerrottua:

"Ei täällä rasvalla räiskätä, ei se juokse alas suun pielistä. Harvoin syödään muuta keittoruokaakaan kuin puuroa. Leivällä ja puurolla on piimä nesteenä."

Suomen Julkisia Sanomissa 22.12.1862 ruokataloudesta Kajaanin maakunnassa:

"talonpojat täällä eivät elä niin laihasti kuin Uudellamaalla. Vedessä keitettyä jauhopuuroa ja velliä ei koskaan syödä, eikä keitikäs-potaattia. Potaatit keitetään lihan, linnun tahi kalan kanssa, puuro ja velli maidon kanssa. Savustettu ja päivänpaisteessa kuivattu liha ja läski, samoin kuivattu lintu ja kala, voi, maito, juusto ovat jokapäiväinen ruoka. Mutta leipä on tavallisinakin vuosina ja rikkaimmissakin taloissa kuitenkin sekoitettu akanoilla, olella ja petäjänkuorella. Ei täällä siis paljo leivällä eletä."

Kansalliskirjaston aarteisiin on digitoitu ruokalistoja, m.m. Restaurant du Grand Theatre d'Helsingfors, Diner 17.11.1877

Praktisk Illustrerad KOK-BOK för Svenskarne i Amerika (1899)

Nordiska Museetin sivuilta löytyy virtuaalinäyttely Mat genom tiderna.

Alla oleva kauppatavaroiden uudelleenmittaus on kuvitusta vuoden 1899 julkaisussa Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi.