Menneisyyden Suur-Ruotsi

 

Alvinin karttoja tarkistaessani "Charta öfwer gamla och stora Swerige, som fordom kallades Sithiod eller Scythiod hin Mikla, alltifrån Swarta Hafwet och det Caspiska..." hätkähdytti sekä otsikollaan että kuvaesityksellään. Kartta on ajoitettu Alvinissa 1700-luvulle, mutta attribuoitu Olof von Dalinille, joka kuoli jo 1763.

Kuvaesityksessä oli huomionarvoista se, että oli tavoiteltu menneisyyttä, jossa vesi peitti osan Ruotsista ja Suomesta. Suurennos:

Kartta ei ota kantaa maankohoamisen syihin, joista 1700-luvulla käytiin debattia. Korkearannikon ja Merenkurkun saariston verkkoportaalia lainaten:

Vedenvähentyminen eli wattuminskningen oli vallitseva teoria Itämeren molemmin puolin aina 1600-luvulta 1800-luvulle saakka. Selityksiä veden katoamiselle oli monia, muun muassa reikä meren pohjassa tai Itämeren salmien kuluminen. Maankohoamista ehdotettiin selitykseksi jo 1700-luvulla, mutta selityksestä tuli suosittu vasta 1800-luvulla, kun tutkijat hoksasivat yhteyden jääkauden kanssa.

Aikalaiskatsauksen saa Johan Browalliuksen julkaisusta Betänkande om vattuminskningen, hvaruti denna läran efter den heliga skrift, naturens lagar och förfarenheten pröfvas, samt oriktig befinnes (1755).

Mutta entäs sitten kartan ulottuminen Mustallemerelle ja otsikon "gamla och stora Swerige"? Näiden selityksen on Olof von Dalin antanut itse vuonna 1747 ilmestyneessä ensimmäisessä osassa kirjaa Svea Rikes historia. Siinä esitellyssä menneisyydessä "Scythiod hin mikla eller stora Scythien" ulottui nykytutkimuksen tuntemilta skyyttien asuinalueilta läntiseen Ruotsiin asti. Vanhaan kunnon gööttiläiseen tyyliin Dalin muodostaa kielellisen yhteyden yhteen sanaan nojaten:

See, Siav, Sui är det samma på gammal Scythiska och ännu på Tartariska och Turkiska som Siö på wårt språk. Landet har således i början hetat Se-rike, Sui-rike, Sewe-rike, eller Siö-rike, liksom de förste kullarne, som Scytherne her intogo, kallades Seve-bärgen eller Siö-bärgen.

Silkkaa potaskaa ja myöhempien sivujen kuvaus taisteluista suomalaisten kanssa. Mutta Wikipediaan kurkistus kertoo, että Dalin yritti käyttää maankohoamista ajoitusmetodina, mikä oli niin edistyksellistä, että ei kelvannut uskonnollisimmille ajattelijoille.

Perusteellisempaa tietoa Dalinin aivotuksista on ainakin Anna Walletten väitöskirjassa Sagans svenskar. Synen på vikingatiden och de isländska sagorna under 300 år (2004). Suomea koskien siitä lainaus sivulta 190

Dalin använder sällan Norden eller Sverige som term när han skriver sin historia, och väljer hellre att tala om Scythien, eller Skandinavien. De skyter som bodde vid Kaspiska havet cirka 800 f.Kr. identifierades av Dalin som stamfäderna för göter, geter, galler och hyperboréer, asar, waner med fl era. Scythiod hin mikla, eller Stora Scythien betydde i hans mening skyternas egendom. Skyterna for över Finland ”in i hiertat af Scandinavien”. För Dalin var detta hjärta dalkarlarnas område. Det syns genom att dalkarlarna har de äldsta ättestuporna i Sverige, och det språk som mest påminner om norskan och isländskan.

Eli Olof von Dalinin käsityksessä skyyteistä sikinnyt ruotsalaisuuden ydin oli Taalainmaalla (vrt. "Varsinaisen Ruotsin" synnystä) ja Suomi kuului samaan kulttuuripiiriin "alusta" alkaen.

Ruukin pehtoori muiden avun varaan

Männäisten ruukkialuetta
Kuvaaja:Pesana, Wikimedia
CC BY-SA 3.0

Mårten Almström (s. 28.12.1724) aloitti Männäisten ruukin kirjanpitäjänä Kalannissa viimeistään vuonna 1754 ja vuodesta 1762 hän oli ruukin pehtoori. Vaimonsa Elisabet Valringin (s. 5.10.1727)  kanssa hän sai ainakin lapset Helena Margareta 3.3.1761, Catharina Elisabet 23.8.1762, Christina Lovisa 8.7.1764, Mårten 14.12.1766 ja Anna Friderica 20.10.1768. Jostain syystä perhe muutti ruukilta vuoden 1772 jälkeen. (RK 1749-57 s. 265, 1758-1763 s. 301, 1764-69 s. 257, 1770-75 s. 262).

Vuoteen 1775 mennessä he olivat asettuneet Laitilan Sorolaan, josta käsin ruukkia ei voinut hoitaa. Täällä perheen vanhin tytär meni naimisiin pataljoonansaarnaaja Adolf Erik Hedeenin kanssa kesällä 1779. Parin esikoinen syntyi kolme kuukautta myöhemmin. Helena Margareta muutti miehen viran myötä Nurmijärvelle, mutta palasi jo muutaman vuoden kuluttua vanhempiensa luo leskenä ja kolmen lapsen äitinä. Samoihin aikoihin Christina Lovisa kuoli 22-vuotiaana. (RK 1774-79 s. 187, 1780-83 s. 181, 1784-89 s. 240)

Perheen poika Mårten ei seurannut isänsä (viimeisimpiä) jälkiä vaan liittyi armeijaan. Hän oli Turun läänin jalkaväkirykmentin vänrikki kuollessaan 20.3.1789. (Wirilander)

Laitilan rippikirjan merkinnän mukaan Mårten aikuisine lapsineen muutti Turkuun 1789. Siellä vaimonsa kuoli 60-vuotiaana 11.4.1791. (RK 1786-91 N:o 135) Vajaa vuosi myöhemmin Åbo Tidningar julkaisi 20.2.1768 ruotsalaisen seurakunnan papin Adam Pahlmanin tiedonannon. Hän kertoi, että pieni ryhmä säätyläisiä oli Halikossa kapteenin puustellissa päättänyt kerätä ja lahjoittaa 17 riikintaalaria ja 24 killinkiä Mårten Almströmin hyväksi. Tämän tiedettiin elävän Turussa köyhänä ja osin halvaantuneena (?slagrörd). Ympärillään olevia kolmea lasta ja kolmea lastenlasta ei esitetty mahdollisina elannon hankkijoina vaan talouden ainoa mahdollisuus hyvinvointiin oli muiden apu.

Åbo Tidningar 26.3.1792

Teksti herätti muutamassa halun kukkaron avaukseen, mutta pidempiaikaista auttamista ei sanomalehdessä näy. Lapsenlasten äiti Helena Margareta kuoli 32-vuotiaana 28.11.1793 ja Mårten Almström kuoli 79-vuotiaana 18.5.1796.

Olivatko tyttäret siskonlapsien kanssa ilman isäänsä entistä helpommassa vai vaikeammassa asemassa? Molemmat menivät naimisiin vanhemmalla iällä. Anna Fredrika 21.1.1802 pedagogi Carl Fredric Hagemanin kanssa ja Catharina Elisabet Almström 11.9.1804 Uudenkirkon (eli Kalannin) nimismiehen Eric Gustaf Mustelinin kanssa. Charlotta Elisabet ja Margareta Kristina menivät pian tätiensä häiden jälkeen naimisiin yliopistoa käyneiden miesten kanssa. Heidän isoveljensä kohtalo jää epäselväksi, rippikirjassa 1792-1797 n:o 123 ei ole yliviivausta, mutta ei myöskään yhtään ehtoolliskirjausta.

Kemiläisten ja hämäläisten suhteista 1700-luvun lopussa

Muutama vuosi sitten löysin Åbo Tidningarissa vuosina 1800-01 julkaistun anonyymin hauskan matkakertomuksen Resebeskrifning öfwer Finland af en Stockholmsbo. Jälkikäteen minulle selvisi, että kertomus on usein attribuoitu Frans Michael Franzenille, mikä tuolloin mietitytti ja mietityttää edelleen, vaikka nyt ymmärrän enemmän ajan lehtien joustavan faktan ja fiktion suhteen. 

Osin kirjoituksen taustan epäselvyyden ja osin suomentamislaiskuudesta olen jättänyt kertomuksen makeita kohtia jakamatta. Tilanne muuttui jälkimmäisen osalta, kun Joel Lehtosen suomennos löytyi kirjasta Suomen kansalliskirjallisuus VI (1931). Näyte kemiläisten ja hämäläisten suhteesta eli yhtenäisestä Suomen kansasta 1790-luvulla. 

Tornion lähin pitäjä Suomen puolella on Kemi. Sen asukkaita moititaan taipuvaisiksi ilkeyteen, jota he kuuluvat harjoittavan etenkin matkoillaan Hämeessä, jossa he käyvät maatuotteiden kauppaa, myyden enimmäkseen lohta ja nahkatavaroita ja vaihtaen niitä pellaviin, humaloihin y. m. Heidän ulkomuotonsakin tuntuu vahvistavan tämän syytöksen todeksi; mutta tämä ilkeämielisyys ei näytä olevan sitä laatua, mikä niin eläimissä kuin ihmisissäkin ilmenee heikommissa olennoissa, jotka yleensä korvaavat voimanpuutteen kavaluudella. Kemiläisten ilkeydessä on eräänlaista voimaa ja rohkeutta, joka tekee heidän oveluutensa vielä peloittavammaksi. 

Minä en kylläkään kokenut heidän puoleltaan muuta kuin kohteliaisuutta ja avuliaisuutta; ja minulla oli täysi syy kunnioittaa heitä miehekkäinä ja reippaina ihmisinä. Mutta eteläisessä Suomessa, varsinkin Hämeessä, huomasin pian aikaa, että siellä täällä pelättiin kovasti näitä pohjalaisia, ja kuulin paljon juttuja heidän kepposistaan. Näinpä erään majatalon seinällä Hämeenmetsässä piirustuksenkin kemiläisestä, jolla oli lapinpeski päässä ja jota piru kaikessa komeudessaan ystävänä syleili. 

Eteläisempien seutujen suomalaiset pelkäävät muuten yleensä pohjoissuomalaista noitana, ja kemiläinen osaa käyttää tätä taikauskoa hyväkseen niin hupia kuin etujakin saavuttaakseen. Hän suostuu esimerkiksi parantamaan vaimoja hedelmättömyydestä; mikä tapahtuu saunassa noitatempulla, joka harvoin epäonnistuu.

TÄH? Tämä julkaistiin lehdessä 1800-luvun alussa! Onko minulla likaisempi mielikuvitus kuin aikalaisilla?

Moinen taikauskoinen herkkäuskoisuus on epäilemättäkin syynä siihen, että pohjoispohjalaiset niin halveksivat eteläsuomalaisia, etenkin Hämeen asukkaita. Sana hämäläinen merkitsee koko pohjois-Pohjanmaalla samaa kuin hölmö; ja suomalainen sananlasku mennä Hämälään, joka merkitsee: joutua narriksi, johtunee samasta lähteestä, kuten suomalainen seuralaiseni, joka tuli kanssani Kemin pappilaan, huomautti.

P. S. Suomen kansan yhtenäisyydestä puheen ollen. Agricolan julkaisusarjassa on julkaistu Erkki Lehtisen tutkimus Suomalaisesta patriotismista Ruotsin vallan aikana. 

Etunimellä rippikirjasta haku on mahdollista

Opin uutta, joten dokumentoidaan ennen kuin unohtuu.

Palasin miettimään helsinkiläistä teurastaja Salomon Janssonia (ks. Vielä Salomon Janssonista). Helsingin kirkonkirjojen perusteella hän oli syntynyt Pusulassa 16.4.1789, mutta Hiskissä Pusulan kastetuissa ei ollut kyseisenä vuonna, päivästä puhumattakaan yhtään Salomonia.

Ellei sukunimensä olisi patronyymipohjainen, lapsuuden perheensä olisi voinut löytyä Familysearchin nimihaulla. Mutta se tarttui vain Helsingin rippikirjoihin.

Entä jos Familysearchin haun voisi rajata yksittäiseen Pusulan rippikirjaan ja hyödyntää Salomonin etunimen harvinaisuutta? Pienen harhailun jälkeen tämä osoittautui hyvin yksinkertaiseksi. 

Aloitetaan valitsemalla Haun alta Hakemisto. Hakukriteerin oletuksena on Paikka, joten kirjoitin kenttään Pusula ja sain tarjouksen "Finland, Uusimaa, Pusula". Hyväksyin ja painoin Hae. 

Tulokset oli ryhmitelty hieman kryptisten otsikkojen alle, mutta ryhmän "Finland, Uusimaa, Pusula - Church records ( 4 )" alla olevan "Finland, Uusimaa, Pusula, Kirkkonkirjat, 1710-1866" klikkauksella sain esiin Pusulan lastenkirjat ja rippikirjat. 

Luulin, että täältä pitäisi poimia kuvaryhmänumero tms., jolla "normaalia" asiakirjahakua rajaisi, mutta homma olikin paljon helpompaa. Kunkin kirjan kohdalla on suurennuslasi-ikoni, josta pääsee tekemään haun vain ja ainoastaan kyseiseen kirjaan. Vaikka vain pelkällä etunimellä.

Näin Salomon löytyi kolmesta Pusulan rippikirjasta, joissa syntymäpäivänsä vaihteli huomattavasti. Vanhempiensa nimillä Hiskistä löytyi sarja vanhempien sisarustensa kasteita Pusulasta, mutta ei millään keinolla Salomonia.

Kotitalonsa (Lukkari, Hauhula) googlaus paljasti sitten kohtuullisen perusteellisen Geni-profiilin, josta yhteys oikeaan paikkaan olisi myös selvinnyt, mutta tulipahan harjoiteltua uusia ongelmia varten. 

26. kuukausi jatko-opiskelijana

Tuulispään
laskiaisnumeron
kansi 1922

Helmikuun alussa piti laittaa menemään tammikuussa työstetty teksti Opinahjon sisäiseen seminaariin. Vaikka aikaa oli ollut tekstin pituuteen nähden runsaasti ja vannoin itselleni tällä kertaa tekeväni viimeistelyt kunnolla, niin... En myöskään ollut ehtinyt lepuuttamaan tekstiä hetkeäkään, joten kommentteja seminaarissa saattoi odottaa suurella jännityksellä, kun en oikeastaan (taaskaan) tiennyt, mitä olin kirjoittanut.

Seminaarisessiossa ei siis yllättänyt, että tekstistä oli taas löytynyt kirjoituksellisia helmasyntejäni. Mutta varsinaisesta esityksestä en saanut pahempaa kritiikkiä. Kylläkin hyviä kohennusvinkkejä.

Tai näin ainakin tulkitsin. Palautteen vastaanotossa olen jatko-opiskeluaikana kokenut haastavimmaksi tulkinnan. Kommentit sekä Opinahjossa että sen ulkopuolella akateemisessa maailmassa esitetään (enimmäkseen) niin pehmeällä kielellä ja suhteutettuna työn/tekijän kehitysvaiheeseen, että en jaksa uskoa, että kaikki pointit ovat ainakaan itselleni tulleet läpi. Olin superylpeä itsestäni kun eräässä Opinahjon ulkopuolisessa tilaisuudessa tajusin monisanaisen ja kiltillä äänensävyllä annetun kommentin tarkoittaneen aikuisten oikeasti "mitä h*lvettiä oikein kuvittelet olevasi tekemässä?" 

Mutta silloin kyse oli toisen väitöskirjatutkijan paperista, josta olin itsekin samaa mieltä. Itselleni annetun palautteen kanssa olen solmussa kuin amatöörikremlologi. Jos jostain ei sanota mitään, onko se ok vai niin täysi katastrofi, ettei nähdä tarkoituksenmukaiseksi koskeakaan?

Tähän olisi pitänyt/voinut oppia tutkijaseminaarissa, mutta se ei kokoontunut keväällä 2020 ja syksyllä 2021 kuin kerran, joten varsinaista rutiinia ei ole päässyt muodostumaan. Toiminnasta pitäisi kertyä 10 op eli 270 tuntia, mikä alkaa hieman huolestuttaa. Jos lasken yhteen kaiken mahdollisen, olen kahdessa vuodessa ja kahdessa kuukaudessa ollut mukana 31 paperin käsittelyssä, joiden kesto on joko 45 min tai puolitoista tuntia. En ole kellottanut lukuaikaani, mutta tuskin montaa kertaa olen tavannut paria tuntia kauempaa, joten tavoite on vielä kaukana.

Mahdollisesti olisi pitänyt lukea kaikki huolellisemmin? Twitterissä on alkuvuodesta ollut hyviä ketjuja akateemisesta työstä, joista yhdessä Maria Pietilä kysyi "Tutkijatyypit: kuinka kauan teillä keskimäärin kestää arvioida tutkimuskäsikirjoitusta (artikkelikässäri tms.)? Mikä on kohtuullinen aika käyttää tähän tärkeään, mutta ei-palkittuun, "näkymättömään" hommaan?" Vastaukset olivat kaukana "parista tunnista". 

Pietilä tarkoitti vertaisarviointia, mistä ei makseta mitään, mikä on ollut itselleni selviö, mutta Ville-Valtteri Visurin aloitus "Tutkimustyön arvostuksesta ja tuloeroista: väikkärin tarkastus viikonloppuhommana / korvaus 400 e  / tarkastukseen menee 20 h / rajaveroaste yli 50 %  / -> nettona alle 10 e/h vkl-työstä, johon vaaditaan dos. pätevyys." sisälsi uutta tietoa samoin kuin sitä seurannut vilkas keskustelu. Jota nyt hakiessani löytyi myös Joni Kämäräisen ehdotus luopua esitarkastuksesta kokonaan.

Kolmas mieleen jäänyt keskustelu alkoi Tuomas Äystön twiitistä 

Tieteellinen kirjoittaminen on siinä mielessä vapauttavaa, että tekninen muoto määrittää kaikkea tekstissä niin vahvasti. Tekstin ei tarvitse olla kirjallisesti kaunista, koska lukija odottaa lähinnä selkeää argumenttien esittämistä. Toki kukin voi halutessaan nostaa omaa rimaa.

johon totesin "Historian puolella vaaditaan muodon lisäksi lukuelämystä." Sain tukea m.m. Laura Nissiniltä: 

Kaisan linjoilla. Antiikintukimuksen pitkään perinteeseen kuuluu kirjoittaa kaunista tiedeproosaa joka vielä käy läpi kaiken aiemman tutkimuksen. Julkaisuperinne ei vain tulosten raportointia vaan "oppineisuuden osoitus". Selittänee julkaisutahdin hitautta esim. luonnontieteisiin verrattuna

ja Ville Laakkoselta

Historia ja antropologia ovat tässä suhteessa ehkä vähän samanlaisia, että tietyssä mielessä lukija on tarkoitus "viedä" sinne, mitä tutkimus käsittelee. Sain jo kandiopiskelijana ohjeen, että kirjoittaakseen hyvää etnografiaa kannattaisi lukea kaunokirjallisuutta.

Varmuuden vakuudeksi Markku Kuisman 70-vuotisjutun lopetus Hesarissa:

Hyvää kirjoittamisen taitoa hän on aina arvostanut ja edellyttänyt myös oppilailtaan ja kouluttamiltaan tutkijoilta yliopistolla. Historia ei missään nimessä saa typistyä pelkkien tosiasioiden kaivamiseen ja esiintuomiseen. Kynän on oltava hallussa.
”Kuten on kuvattu, historiantutkimus liikuskelee jossakin runouden ja tieteen välimaastossa. Ja siellä pysyköön.”

Kirjoittamiseen päästyä, alussa mainitun seminaaritekstin palauttamisen ja käsittelysession välissä en pitänyt tavanomaista taukoa vaan hypppäsin suoraan toiseen tekstiin, joka käsiteltäisiin maaliskuun alun tutkijaseminaarissa. Pohjana oli raakaversio viime keväältä, mutta viime vuoden lopulla löytynyt kirjallisuus tarjosi siihen uusia ulottuvuuksia, mikä teki kirjoittamisesta sekä mielenkiintoista että haastavaa. Työstö jatkui kuun loppuun.

Kirjoittamisen lomassa yritin setviä asunnon kirjakasoja ja etsiä sekä tilkettä väikkäriin että kirjoja, jotka voisi palauttaa kirjastoon. Tilkettä kertyi ilahduttavasti jopa kirjoista, joilta en odottanut mitään, joten käsis on nyt aika täydellinen tilkkutäkki. Kokonaiskuvan hahmottamiseksi tein oheisen graafin, jossa ei pienessä koossa "ei aloitettukaan" ja "vain raakaversio" erotu toisistaan, mutta ehkä se onkin lähempänä totuutta. Miniruudutetut osuudet ovat raakaversiota pidemmällä, mutta vaativat huomattavasti duunia. Yhtenäisellä värillä maalasin luvut, joissa runko on kunnossa, mutta fiksauksia vaaditaan. Onneksi on vielä 22 kuukautta opinto-oikeutta jäljellä.

P. S. Twitter-ketjuja etsiessä tuli esiin tutun tutkijan väitöskirjaa tehdessään pitämä pilapiirrosblogi Väitössika. Tietoni historian väitöskirjatutkijoiden tuoreesta blogistaniasta ovat myös täydentyneet. Juuso Järvenpään blogi Tutkimuksen rönsyjä & liepeitä "suomalaisen esoterian ja uskonnon historiasta & hieman muustakin" on pyörinyt jo kesästä 2019. Antiikin Rooman herjauksia ja stereotypioita tutkiva Joonas Vanhala kirjoittaa blogia Patinaticum.

Suomen historian  tohtorikoulutettavat Turussa kirjoittavat yliopiston blogiin Lastuja suomen historiasta. Tuoreimpia esimerkkejä

• Terhi Nallinmaa-Luoto: Ensimmäisiä kunnallisvaaleja sisällissodan jälkeisissä poikkeusoloissa
• Maria Syväniemi: Lyöntejä ja loukkauksia – huutolaistyttöjen kokemuksia kurittamisesta
• Elsa Hietala: Luotettava maatalouden työntekijä
• Noora Viljamaa: Eräs haaksirikko joulukuussa 1832
• Piia Vuorinen: ”Vielä kerran vaivaan” – ilmiantoja ja salapoliisikirjeitä

Kalevalanpäivänä, kaksi vuotta maailmanlopun alun jälkeen

Werner Holmbergin
tussilaveeraus
Kansallisgalleria

Tuli tuhkia läjänen,
Koko kuivia poroja;
Saip'on siihen lemmen lehti,
Lemmen lehti, tammen terho,
Josta kasvoi kaunis taimi,
Yleni vihanta virpi,
Nousi maasta mansikkaisna,
Kasvoi kaksihaarukkaisna.

Ojenteli oksiansa,
Levitteli lehviänsä,
Latva täytti taivahalle,
Lehvät ilmoille levisi,
Piätti pilvet juoksemasta,
Hattarat hasertamasta,
Päivän heitti paistamasta,
Kuuhuen kumottamasta.

Silloin vanha Wäinämöinen
Arvelee, ajattelevi:
Oisko tammen taittajata,
Puun sorean sortajata!
Ikävä inehmon olla,
Kamala kalojen uia
Ilman päivän paistamatta,
Kuuhuen kumottamatta.

Ei ole sitä urosta,
Eikä miestä urheata,
Joka taisi tammen kaata,
Satalatvan langettoa.

Helmikuussa

 

5.2.

• Nätti kartta Suomen Lapista jossain välissä 1700-lukua. (Kuvassa vain ote.) [Tämä löytyi käydessäni läpi tulliatlaksen karttoja.]

7.2.

• Opinnäytteen lopetus 1753: tästä jää nyt puuttumaan olennaista asiaa. [Här vore ännu mycket at tala om hvarjehanda nyttiga politiska inrättingar i en Stad... Kyseisestä tekstistä lisää tässä.]

8.2.

• "Som ett sätt att ha en otvungen dialog med forskare som jag inte dagligdags har kontakt med är Twitter ett utmärkt forum." kirjoittaa @JSamuelsson68

9.2.

• Kuuntelin piiiitkästä aikaa Keskisarjan esityksen [Teemu Keskisarja luennoi Hattujen sodasta]. Koska paikallisyhdistys halusi omalle pellolle merkittävän tapahtuman, niin sellainen siitä tehtiin, vaikka oikeasti ei tehty kuin päätös olla tappelematta. 
  Kyseisen pellon omisti vielä 7 vuotta aiemmin esi-isäni, joten kunnon sukututkijana nielin Keskisarjan loppulauseen "Tuomarinkylän pelloissa orasti Suomen itsenäisyys" omaksi glooriakseni.... nääh, vitsit vitseinä, siinä kohtaa olin inan eri mieltä.

12.2.

• Eikö kirjoittaminen ole koskaan ollut helppoa ja hauskaa?
  Wiikkokaus on wirttä tehty,
  Kauan rustattu runoa:
  Sunnuntaina suunniteltu,
  Mahiteltu maanantaina,
  Tiistaina tieusteltu,
  Keskiviikkona kerätty,
  Tuorstaina tuumiteltu,
  Perjantaina päälle päästy,
  Lopetettu lauantaina.(Mehiläinen 3/1840)

13.2.

• Jees! Viime vuonna julkaistussa kv-teoksessa on huomioitu Alma Söderhjelm lehdistöhistorian kirjoittajana. Toisin kuin useimmissa suomalaisissa historiografioissa. [On täysin mahdollista, että iloitsin tästä jo kertaalleen kirjan ensiluennan yhteydessä, mutta parempi kaksinkertainen ilo kuin suru.]
• Suosittelen lämpimästi kymmenen minuutin pikakäyntiä Helsinkiin kesällä 1947.
• Aamupäivän @Finnafi keskustelusta tuli mieleen tehdä Töölön paikallishistoriaprojektiini suosikkilista kuvalöydöistä, joita kertyi parissa tunnissa 81.
• Ai niin, unohdin laskea (perinteisen) sukupuolijakauman Vuoden 2021 Historiateos –ehdokkaista... 12:sta monografioita 9, joissa 10 kirjoittajaa, joista naisia 4. Muissa 5 toimittajaa, joista 4 naista. Tilanne on (naismuistiin) ollut huomattavasti epätasaisempikin.
• "Ton hoksasinkin jo" - Miksei ihmiset voi kysyessään apua sanoa, mitä ovat jo tarkistaneet ja ajatelleet?! Prkl.
• Tein isoimman Wikipedia-edaukseni: lisäsin @HistAik päätoimittajalistauksen. (Toivottavasti @anulah ei olisi halunnut olla yksin esillä?) Merkittävää porukkaa, vain yhdeltä puuttuu Wikipedia-sivu ja hänelläkin toki pitäisi olla.

18.2.

• Onni on lukea lähes vuoden levännyttä tekstiä ja huomata, ettei se ole oikeastaan huono.
• [Hesarissa professori Mikael Fogelholm vastasi aiempaan nimettömän väitöskirjatutkijan mielipidekirjoitukseen.] Kirjoituksessa resursseista mainitaan vaan raha. Lainaten
  @KimmoSvinhufvud vanhaa tekstiä: "... Ja kyllä ohjausta pitäisi saada enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa. Ainakin jos neljän vuoden tavoiteajasta puhutaan edes jossain määrin vakavissaan." [Sain tukilauseen Anni Shepherdilta: "Komppaan tätä! #Rahoitus on toki todella tärkeää, itseltäni poistuisi aikamoinen stressi, jos asia vihdoin järjestyisi. Ohjaus, tuki & kannustava keskustelu on vähintään yhtä tärkeää! Jos ohjaajilla ei ole aikaa ohjattavilleen, eikä tukea muualtakaan löydy, koko homma kaatuu."]
• 30 ruotsalaista proffaa päätti (verkkolomakkeella) sen, mikä on Ruotsin historiassa olennaista.

19.2.

• Kävin yliopiston apulaisproffan sivulla, jonka viimeiset päivitykset olivat vuodelta 2018. Samalla sivulla, josta yritin kytätä kirjansa valmistumista. Ilmankos ilmestyminen viime vuonna meni ohi ja kirja löytyi sattumalta. Promotkaa duunejanne joka paikassa! [Tästä päivityksestä syntyi yllättävän laaja keskustelu joka eksyi varsin kauaksi alkupisteestä. ]
• Mikä on tavanomainen suomennos ilmaisulle "the Republic of Letters"? Onko sitä? Google ei näytä tuntevan ainakaan "kirjeiden tasavaltaa". Wikipediaan ei ole linkitetty (tai tehty?) aiheesta sivua ruotsiksi eikä suomeksi. Saksankielinen sivu on otsikoitu latinaksi. [Vastaus tuli englannista: Oppineiden tasavalta. Ihan oikeasti #neverheard-osastoa, mikä asettaa 1700-luvun osaamiseni huolestuttavaan valoon.]

20.2.

• Tutkimus vuonna 2022. Piti tarkistaa yksi lähdeviite ja päätyy selaamaan 30 vuotta alankomaalaista historiajulkaisua.

21.2.

• Subtwiitti, sillä en halua osallistua turhaan jankutukseen. Ei historiantutkimuksia (tai varsinkaan historiantutkijoita) ole tarkoitus lukea "puolueettomina ja objektiivisina lähteinä" vaan menneisyyden esityksinä, joilla pyritään vastaamaan tiettyyn kysymykseen lähdepohjaisesti.
• Helsinki-oppailla on tänään ilmaiskierroksia. Ikkunani ulkopuolella (7. kerros) liikkuu lunta lähes vaakasuoraan, joten veikkaan, että osallistujat ovat vähissä.

23.2.

• Kirjoitin väikkäriin IT:n kirjoituksista lumen päällä havaituista tuuman mittaisista mustista madoista. Onneksi sarjaan liittyi loppukaneettina Linné nuoremman tekemä lajitunnistus, joten googlaten sain esiin kuvan 1700-luvun kokemuksesta. Pitäkää silmät auki lunta luodessa!