Rinkilä syntymäpäivän juhlistajana

Verkkohakuni usealla kielellä yhdistivät rinkilän ja syntymäpäivän vain Virossa. Mutta aikanaan ne ovat kuuluneet yhteen Suomessakin. Varhaisin löytämäni maininta Kansalliskirjaston digitoimissa aineistoissa oli lastenlehdessä Trollsändan 18/1868.

"Mutta sanokaa äiti, miten syntymäpäivää vietettiin", pitkitti tyttö.
"Se oli aina hupainen päivä. Äiti leipoi minulle syntymäpäivä-rinkelin ja isä vei meidät illalla kaupungin kauniita paikkoja katselemaan. Tavallisesti antoi hän myös jonkun syntymäpäivä-lahjan. Hänen viimeksi antama lahjansa on minulla vielä tallella." (Kristillinen kalenteri Suomen lapsille 1/1885)

Luokan ensimmäisen piti juuri selittää heidän asiansa, kun opettaja hyökkäsi poikien joukkoon ja heilutti rottinkia niin taitavasti, että huone oli puhdas parissa silmänräpäyksessä. Sitten hän huomasi rinkilän, muisti olevan syntymäpäivänsä ja katsoi sen vuoksi parhaaksi korjata nisusen haltuunsa. Hän nosti sen varovasti opettajan kaappiin ja sulki oven. (Matti Meikäläinen 24/1891)

Hiukan hämillään hieroi Valtteri unen silmistään ja naurahti. Hän tiesi hyvin, mitä kaikki tämä merkitsi: tänään oli hänen kuudes syntymäpäivänsä. [...] Salissa oli lahjapöytä, kukilla ja seppeleillä koristettu. Pöydällä oli rinkilä ja laiva, varustettu mastoilla, purjeilla, kokkapuulla ja oikealla taklingilla; tätä oli Joonas, vanha merimies, jo kauan nikkaroinut. (Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille 2. 1893)

Oli Helmin syntymäpäivä. Äiti oli luvannut että Helmi saa kutsua luokseen Ainon ja Maijun. [...] He alkoivat leikkiä ja heillä oli niin hauska, niin hauska. Sitten tuli äiti ja kutsui heitä kahvia juomaan ja jokainen sai rinkilänsä. (Koitto 22/1898)

Vanhaan hauskaan pappilantapaan tuotiin vähän ajan kuluttua pöydälle kahvia, vieläpä kaunis rinkiläkin. Sattui olemaan jonkun lapsen syntymäpäivä. (Koti ja yhteiskunta 5-6/1911)

Koitti viimein Kiljusen poikien syntymäpäivä. Suuri rinkilä oli leivoitu, ja isä ja äiti herättivät poikansa sillä, että kaasivat kumpikin täyden ämpärillisen kylmää vettä heidän vuoteeseensa. (Jalmari Finne: Kiljusen herrasväki. 1914)

Seuraavana päivänä oli Hellä-Elinan syntymäpäivä. Hellä-Elina täytti kaksi vuotta. Vaimoni oli leiponut rinkilän ja pikkuleipiä, ja puolen päivän aikaan tulivat herra ja rouva Malinen meille vieraisille, juhlimaan toivorikkaan vekaransa merkkipäivää. (Velikulta 12-13/1917)

Huomenna on minun syntymäpäiväni, äiti, eihän sitä vain unohdeta! Niin touhuaa Maija ja Matti joka vuosi määrättynä päivänä ja on oikein jännityksessä syntymäpäivänsä johdosta. On niin kovin tärkeätä heidän mielestään, että sitä päivää "vietetään", että äiti siksi päiväksi leipoo rinkilän, että siskot ja veljet laittavat syntymäpäiväpöydän ja että naapurin lapset saadaan kutsua syntymäpäiväkahville. (Koitto 1/1919)

Tie Venäjälle tukossa

Kirjoittaessani viime vuonna esitädistäni Mellunkylässä en avannut tuomiokirjoja, mutta nyt kun tämä Petter Sundin tytär oli käsikirjoituksessa käsiteltävänä niin katsoin tarpeelliseksi. Ja hyvä näin, pääsin tekemään uusia tulkintoja, huomasin yhden lapsen hävinneen listoilta käräjäriitojen aikana ja totesin, että nuorin tytär oli yhdessä listassa täydellisemmällä nimellä Anna Catharina. (Syntynyt viimeistään vuonna 1736, sillä isänsä kuoli edellisenä vuonna.)

Näin ollen uskallan yhdistää hänet viime vuotta vahvemmin tähän Virolahden kasteeseen lokakuulta 1765.

Mikrofilmillä tuhraantunut ja osin taitteeseen jäänyt paikka on (varmaankin alkuperäisestä mustiin kirjoihin kopioituna) tulkittu Hiskissä Miehikkälän Turuksi. Kuten viime vuonnakin totesin, pariskunnasta ei näy sen rippikirjan sivulla jälkeäkään.

Mitään viitettä kastetun lapsen aviottomuudesta ei ole, joten rohkenen kutsua lapsen isää Anna Catharinan aviomieheksi. Hän oli Keisarillisen Rjasanin (Rjazanin) rykmentin luutnantti Andreas Lefebvre. Vaikuttaa eksoottiselta, mutta kummeista löytyy kaksi samaa sukunimeä käyttävää: apteekkarin vaimo Anna ja mademoiselle Maria. Ehkäpä myös luutnantti Jacob, jonka sukunimen kirjaimet ovat aika tiiviissä asetelmassa.

Venäjän armeija on niin outoa aluetta, että kysyin apua yksityisesti tuttavalta ja julkisesti SukuForumilla. Sain linkin erinomaiseen Ulla-Riitta Kaupin Genos-artikkeliin, josta selvisi, ettei luutnantin ranskalaisessa nimessä ollut ihmettelemistä eikä myöskään samannimisissä kummeissa.

Venäjän armeijassa oli suoranainen pula sivistyneistä, luku- ja kirjoitustaitoisista upseereista. Pietari Suuri oli jo 1700-luvun alussa värvännyt upseerikuntaa ulkomailta, Saksasta, Hollannista, Ranskasta ja Italiasta. Niinpä Viipurin kuvernementtiin tullut upseeri oli ylempää yhteiskuntaluokkaa ja syntyperältään usein ei-venäläinen. [...] Upseeriston piirissä oli yleisempää ottaa perhe mukaan ja siihen kuului usein puolison ja lasten lisäksi leskianoppi, naimaton sisar sekä palvelusväkeä suomalaista piioista ja rengeistä ranskalaisiin kotiopettajattariin. 

Yrjö Kaukiaisen Vironlahden historia I selostaa venäläisiä joukkoja pitäjässä sivuilla 433-436. Rjasanin rykmentti tuli Virolahdelle 1750- ja 1760-lukujen vaihteessa ja oli lähtenyt 1780-luvun alkuun mennessä, mikä sopii erinomaisesti kasteen ajankohtaan. Rykmentin 5 komppaniaa majoitettiin pitkin 300 talon pitäjää ja muodostivat merkittävän rasituksen väestölle.

Seurakunnan kastetuista ei tuolta ajalta löydy muita rykmentin upseerien lapsia enkä löydä vastaavia kasteita muualtakaan tähän aikaan, mikä jättää olon aika kädettömäksi. Oliko luutnantti Virolahdella vain hetken vai kauemmin? Oliko hän sukua samannimiselle Napoleonin marsalkalle? (Lyhyen googlailun perusteella Lefebvre on niin yleinen nimi, että eri suvut erotetaan paikannimien avulla.)

Ja mitä tapahtui Anna Catharinalle ja tyttärelleen Anna Marialle?

Huhtikuusta toukokuuhun

15.4.

• Pitääkö taas kaivaa esiin ne valokuvat, jossa jokaisella suomalaisella pikkutytöllä on huivi tiukasti päässä. "Epäkäytännöllisesti" [Kaksi kuvaa postauksessa Satunnainen sitaatti historiatietoisuudesta]

16.4.

• Pohjanmaan ruis oli brändituote Tukholmassa (Dagligt Allehanda 10.6.1791)

17.4.

• Maaseudullakin talot voivat kadota eli vanhan valokuvan arvoitus

21.4.

• Harjavallassa @ECmuseo ei aatelisia arastella vaan vapaaherran esitys keskeytyi kysymykseen "minä en ymmärrä ollenkaan". [Blogikirjoitus päivän annista]

22.4.

• Nyt on retroa esitystekniikkaa. Diaprojektori sekoilee ja jää junnaamaan kuvien välille. [Blogikirjoitus päivän annista]

26.4.

• Sarjaliput vanhenee, joten pian alkaa päivän 3. leffa Kinopalatsissa. Joka kerta sama sali ja paikka. Mainokset osaan jo ulkoa.
• Kas, kirjasta "Seksiä museossa" on ostettu @HelMet_kirjasto 5 kpl ja kaikki on varattu.

27.4.

• Kirjastotietokantojen huumorintajua ei voi moittia.

• Jotta Tallinnan kaupunginarkistoon voi lähettää tiedustelun, pitää kertoa syntymäpäivänsä tai henkilöllisyystunnarinsa?! Kui?

28.4.

• Olisi pitänyt jaksaa Tukholmassa leffateatteriin. Tuleekohan Sameblod Helsingissä edes festareille? [Kimmokkeena Varietyn arvostelu]
• 2016 KB:n kertymästä 13% omakustanteita. Mites meillä @NatLibFi ? Onko vastaavaa raportointia? [Vapun jälkeen sain vastauksen "Omakustanteiden osuus 2015 on vähintään 11,6% Tämä luku tulee omakustanne-ISBN ja Books On Demand kirjojen osuudesta painetuista kirjoista."]
• Syksyn Remes varattu @HelMet_kirjasto , olen jonossa 18. Myös muita uutuuksia varattu kustantajien luetteloiden perusteella.

29.4.

• British Museumin hyvä video ikivanhasta lautapelistä - Tom Scott vs Irving Finkel: The Royal Game of Ur
• Museoretken suunnittelu on ristiriitaisia aukiolotietoja ja rikkinäisiä linkkejä. Tänäkin vuonna. Ja alusta alkaen

1.5.

• Esitys, jonka kuuntelen uudelleen. Timothy Snyder - "What Can European History Teach Us"

3.5.

• On realistisia kuvitusideoita ja sitten niitä muita.

4.5.

• Lähetin abstraktiehdotuksen workshoppiin. #ekakerta Vastaanottaja ei ollut varsinaisesti tuttu niin kehtasin yrittää.

6.5.

• Tottakai piti tarkistaa oliko olut säilynyt! #helsinki

7.5.

• Ekaa kertaa Fazer Experiencessä. En arvannut, että kierroksia myydään oikeasti loppuun. #vantaa [Pääsin toki seuraavalle]
• Historianopettajan vastaus kysymykseen "Mitä kannattaa tietää Suomen historiasta?"

9.5.

• Arkkivahti raivostui (oikeutetusti) Hesarin Suomenlinna-jutusta
• Ekaa kertaa Finnkinon teatterissa niin, että Battery-peliä pelataan. Onpa ärsyttävä äänimaailma. (Leffa: King Arthur 2D, vika Hullari-lippu)
• Olkaa fiksumpia kuin minä ja pysykää KAUKANA leffasta King Arthur. Hirvein sekasotku, jonka muistan koskaan nähneeni. [Kamalin viime aikojen leffa on edelleen Suicide Squad, jonka rakenne on paska. King Arthur oli visuaalisesti aivan anakronistoninen - varmaan tarkoituksella. Mutta enemmän nyppi kliseiden kierrätys ilman huumoria. Tullee jatko-osia.]

Digitaalista resurssointia

Toissapäivänä eli tiistaina kävin Helsingin yliopiston kirjaston ja SKS:n tilaisuudessa, jossa esiteltiin digitaalisia tutkimusmateriaaleja ja niiden käyttöä.

Kirsi Keravuori SKS:ltä aloitti selittäen, että OKM:n asettamat tavoitteet ovat tukeneet avoimen julkaisun kehitystä parin viime vuoden ajan. Kahvikeskustelussamme kävi ilmi, että aikanaan OKM:n linjausten mukaan Kansallisbiografiasta tehtiin maksullinen eikä verovaroin ylläpidettävä. Toivon, ettei uusi käänne tule kovin pian.

Keravuori esitteli lyhyesti SKS:n kolme tuoretta avoimuuden periaatteita noudattavaa verkkoalustaa. Muistikko, johon en ole vielä tutustunut, syntyi arkistopedagogian projektiin. Nyt se on auki kaikille muistojen tallentamiseen tekstinä, kuvina tai videona. Ei rajoituksia ja tallentuvan aineiston luonne on tavallaan yksi tulos, totesi Keravuori.

Codices Fennicin 149 käsikirjoitusta pyrittiin Keravuoren mukaan "fyysisisinä esineinä". Kuitenkaan parin avaamani käsikirjoituksen metatiedoissa ei ole niiden mittoja, eikä kuvissa mittakaavaa.

Paperien mittoja ei myöskään ole Elias Lönnrotin kirjeenvaihdossa, jonka tekeminen tulee jatkumaan "suhteellisen pitkään". Paikan päällä mietitytti ratkaisu, jossa tutkijoilla on mahdollisuus ladata kirjeen puhtaaksikirjoitettu teksti xml:nä ja tehdä siihen omat tägityksensä. Hienoa, mutta ei tarjoa mitään (ilmiselvää) tapaa jakaa ja uudelleenkäyttää tehtyä työtä. Ilo oli sitten kuulla, että puhtaaksikirjoitukset ovat menossa osaksi kielipankkia ja hyödynnettäväksi READ-hankkeessa.

SKS:ltä puhui myös Niklas Alén digitaalisessa muodossa olevista kirjoista. Olin tainnut jo kuullakin ja unohtaa, että SKS on yhdessä SHS:n kanssa digitoimassa ja jakamassa vapaasti (kunhan kaikilta tekijöitä hankittu luvat) tärkeät kirjasarjat kuten Historiallisia tutkimuksia tämän ja ensi vuoden aikana. Ne sijoitetaan Doriaan, jossa kokotekstihaku on mahdollista, mutta ei kovin hauskaa.

Ville Vaara puhui lyhyesti aatehistoriallisesta tutkimuksestaan 1700-luvun brittiaineistoilla. Julkaisuluetteloiden kanssa aikaa menee eniten metatietojen puhdistamiseen. Kuultu ennenkin, mutta aina hyvä sanoa ääneen.

Joona Kesäniemi Helsingin yliopiston kirjastosta puhui vielä lyhyemmin ATTx hankkeesta, jolla on tekemistä linkitetyn datan kanssa. Joku päivä pitäisi linkitettyyn dataan perehtyä...

Ja joku päivä pitäisi ihan oikeasti kokeilla digitaalisen humanismin tekstianalyysimenetelmiä eikä vain kuunnella esityksiä. Mila Oiva mainosti omassa esityksessään ohjelmistoa Mallet, johon on ohjeita tässä, ja Voyant-toolsia. Oiva kokee analyysimenetelmien käytön hyödylliseksi pienellekin tekstimäärälle, vaikka useimmin niitä sovelletaan isoihin massoihin.

Keskusteluosiossa kävi ilmi, että vaikka Voyantin käyttö näyttää yhtä helpolta kuin leikkaaminen ja liimaaminen, ei siihen kannata liimata tekstiä sellaisenaan vaan pyöräyttää se sellaisen ohjelman kautta, joka poistaa merkityksettömät sanat ja poistaa taivutukset.

Varhaisista naiskirjoittajista lähdekriittisesti

Verkkolehdessä Sylvi ilmestyi eilen numero kirjallisuudesta. "Antologiaa varhaisten suomalaisten naiskirjailijoiden kirjoituksista" valmisteleva Matti Järvinen esitteli artikkelissaan Unohdettuja naiskirjailijoita.

Mahdolliset ensimmäiset kirjailijat Järvinen käsittelee varovin sanankääntein

Monet saattavat yllättyä, että suomalaista naisten kirjoittamaa kaunokirjallisuutta on julkaistu jo 1600-luvulla, niin suomeksi kuin ruotsiksi. Mahdollisesti ensimmäinen naisen suomeksi kirjoittama teksti, jonka kirjoittajan nimi tiedetään, on runo ”Orpolapsen vaikerrus” vuodelta 1683. Se ilmestyi kuuden virren kokoelmassa ilman tekijää, mutta säkeiden alkukirjaimista muodostuu nimi Maria Simointytär. Hänestä ei tiedetä mitään muuta.
Varhaisimmille naiskirjailijoille onkin tyypillistä, ettei heistä tiedetä paljonkaan tai että tekijyys on epävarma. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on arkkiveisu ”Yxi Valitettava Virsi, Koska Ihminen Helena Erikin Tytär Halikon Pitäjästä, Ulvos Kävi Lapsen murhan tähden, sinä 11 päivänä Marras Kuuta Vuonna 1778”. Siinä kuolemaan tuomittu Helena Erikintytär katuu syntejään ja rukoilee Jumalalta anteeksiantoa, mutta onko runo oikeasti hänen kirjoittamansa? Vai onko joku muu – mahdollisesti mies – laittanut sanat hänen suuhunsa?

Itselleni ei tulisi mieleenkään kuvitella, että jälkimmäinen olisi tuomitun itsensä tekstiä. Myös ensimmäisen, painatteessa Cuusi Uutta Hengellistä Wirtä julkaistun runon kanssa on syytä skeptisyyteen. Ehkä sen on kirjoittanut äitinsä Maria Simonintyttären menettänyt (aikuinen) lapsi?

Varovaisuuteni juontaa Kotuksen blogissa tänä keväänä julkaistuihin Elina Heikkilän teksteihin Suomenkielistä naisrunoilijaa jäljittämässä (osa 1) ja (osa2). Papinrouvan kirjoittamaksi tulkittu runo olikin todennäköisesti hänen muistokseen kirjoitettu.

Toinen esimerkki varhaiseksi kirjailijaksi nostetusta naisesta on Catharina Fincke, jonka todellisia ansioita Anu Lahtinen käsitteli blogissaan tänä keväänä. Fincken muistin blogini alkuajoilta, kun etsin aiheita juuri kirjasta Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. En Finckestä koskaan kirjoittanut, sillä helmikuussa 2009 olin kysynyt asiasta Anulta, jonka todettua m.m. "Varsinkin tekstin viimeinen virke ("Hän ei osannut kertoa syytä siihen, miksi nämä miehet oli teloitettu") antaa vaikutelman, että Karin on lähinnä kertonut jollekulle muistiinpanojen tekijälle muistojaan tapahtumista." jätin sikseen.

Tässä blogissa suhteellisen varhaisista naiskirjailijoista mahdollisesti tarpeellisella lähdekritiikillä kirjoitettua:

• Kalatytöstä ja kirjoittajastaan (8/2016)
• Kirjailijat Blum, Falkman ja Blom (10/2015)
• Kansalainen Blum kuoli (5/2009)
• Kansalainen Blum perheineen (5/2009)

Charlotta Falkmanin liittyvä teksti on julkaisujonossa...

Kuva British Library

Kun sanomalehden liitteenä jaettiin romaani

Viime viikolla hakuni digitoiduissa sanomalehdissä osui kirjalta näyttävään ja sivunumeroltaan korkeaan sivuun. Pakitin kunnes pääsin kirjan nimiösivulle, joka oli heti sanomalehden varsinaisen neljän sivun jälkeen. Kokonainen kirja sanomalehden liitteenä?!

Digitoiduista sanomalehdistä @NatLibFi voi löytää yli 300-sivuisen kirjan. Finnassa ei ole tähän linkkiä, joten Eksyksissä on eksyksissä? pic.twitter.com/Ft87NjI0Pa

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) May 5, 2017

Kansalliskirjaston väen palattua töihin sain selvennystä.

@K_KM_K Meillä on laitettu Keski-Suomen arkki kerrallaan tarjoama "nowellikirja" kokonaisena yhteen paikkaan. Se alkoi nro:sta 5 (11.1.1890). pic.twitter.com/1ss5YTr2lk

— Kansalliskirjasto (@NatLibFi) May 8, 2017

Mistä heräsi kysymys "Arkkeja osui muistakin lehdistä hakuihin. Olivatko irtopapereita vai vihko valmiina sidontaan?"

@K_KM_K 1/2 Eksyksissä on oktaavokokoinen painoarkki eli kahdeksanlehtinen eli 16 sivuinen. Kyseessä ei siis ole yleisemmin tunnettu nurkkanovelli.

— Kansalliskirjasto (@NatLibFi) May 8, 2017

@K_KM_K 2/2 Arkki lie ollut samankokoinen kuin Keski-Suomen sivu ja jaettu taittamattomana ja leikkaamattomana tilaajille lehden välissä.

— Kansalliskirjasto (@NatLibFi) May 8, 2017

Eli digitoitu versio ei kerro alkuperäistä jakelumuotoa eikä tämän Eksyksissä-kirjan osalta edes jakeluaikataulua (suoraan).

En enää viitsinyt kysyä tietävätkö Kansalliskirjastossa kuinka yleisiä nämä ovat olleet. Ainakaan kyseessä ei ole pelkästään Keski-Suomalaisen tilaajatäky, sillä käyttämällä sivunumeroa hakukriteerinä sain esiin nämä liitekirjat.

Åbo Posten 27.3.1878 käännösromaanilta näyttävä sivulta 269
Åbo Posten 11.5.1878 romaania sivulta 13
Åbo Posten 22.12.1881 kokonaan Ett stackars hjerta. Roman af Heirich Riff. Öfwersättning från tyskan
Åbo Posten 31.12.1881 kokonaan Wid juletiden. Novellett Af Helene Stökl
Kansan ystävä 30.12.1882 narratiivista faktaa? sivulta 185
Åbo Tidning 14.12.1883 liitteenä jatkokertomusta alkaen sivulta 5
Åbo Tidning 15.12.1884 liitteenä romaania alkaen sivulta 113 (19.12.1884 sivulta 129, 21.12.1884 sivulta 137, 24.12.1884 sivulta 149, 31.12.1884 sivulta 173) 
Vasabladet 20.5.1885 romaania sivulta 129
Vasabladet 23.12.1885 romaani sivulta 101 alkaen 
Turun lehti 2.6.1887 romaania sivulta 41 "Niin, hän kuoli todellakin murtuneesta sydämestä eli surusta"
Savo 22.3.1888 alkaa kirja "Novelleja Juhani Aholta, Kauppis-Heikiltä, Pekka Aholta ja K. A - o'lta"
Finland 20.12.1888 ilmeistä romaania sivulta 189 
Hufvudstadsbladet 13.1.1889 käännösromaania sivulta 9
Turun lehti 14.2.1889 liite "Opiksi ja huviksi. Lukemista kansalle. Ensimmäinen vihko"
Keski-Suomi 10.9.1889 romaania sivulta 215
Turun lehti 19.10.1889 sivulta 57, ilmeisesti osa vihkoa "Opiksi ja huviksi" 
Turun lehti 28.11.1889 sivulta 57 "Maanviljelijä" sisältää osat Lokakuulla ja Marraskuulla luvaten jatkoa
Satakunta 12.12.1889 fiktiivinen teksti sivulta 153 (14.12.1889 sivulta 161, 17.12.1889 sivulta 169, 19.12.1889 sivulta 177, 28.12.1889 sivulta 185)
Satakunta 21.1.1890 kansilehdettä alkaa romaanin ensimmäinen luku sivulta 1 (29.3.1890 sivulta 33, 20.5.1890 sivulta 49, 18.10.1890 sivulta 129, 27.12.1890 sivulta 209)
Åbo Tidning 19.12.1890 alkaen sivulta 21
Lounas 30.12.1890 "Lounaan novelli" jatkuu sivulta 5
Aamulehti 19.11.1891 jatkuu romaani keskeltä sanaa sivulta 113
Tampereen Sanomat 21.12.1891 jatkuu romaani sivulta 28 (30.12.1891 sivulta sivulta 44)
Savonlinna 31.12.1891 jatkuu fiktiivinen teksti sivulta 33
Tampereen Sanomat 1.4.1892 alkaa "Ilossa ja surussa. Kertomus kirjoittanut John Srange Vinter. Suomennos (Lahjakirja Tampereen Sanomain tilaajille v. 1892)" (4.4.1892 jatkuu sivulta 17, 8.4.1892 sivulta 33, 4.7.1892 sivulta 49, 31.8.1892 sivulta 81) 
Turun lehti 5.5.1892 käännösromaanin oloinen jatkuu sivulta 61
Turun lehti 31.1.1893 Opiksi ja huviksi. Lukemista kansalle. (28.2.1893 vastaavan oloinen jatkuu sivulta 17, 22.4.1893 sivulta 33, 26.9.1893 sivulta 49, 12.10.1893 sivulta 65 ja 28.12.1893 sivulta 81 päättyen sisällysluetteloon)
Turun lehti 24.3.1894 sivulta 17 alareunansa mukaan kirjaa Noita-tyttö
Östra Finland 15.1.1893 alkaa Kärleken gör underverk. Roman, bearbetad från engelskan för Östra Finland ... 29.4.1893 sivulta 241 alkava 31. luku
Åbo Tidning 18.5.1893 alkaen sivulta 217
Åbo Tidning 17.6.1893 alkaen sivulta 53
Åbo Tidning 13.8.1893 alkaen sivulta 5
Åbo Tidning 29.4.1894 alkaen sivulta 41 (21.5.1894 sivulta 83)
Åbo Tidning 31.12.1898 kokonaisena (?) "Hamlets vålnad af P. Gnäditsch. Från ryskan för Å. T. af Ib"
Åland 18.10.1902 romaanin sivulta 445
Åbo Tidning 13.11.1903 romaania sivulta 29 (20.11.1903 sivulta 45)
Åland 31.12.1903 "Flickan i stadsgården. Berättelse af August Blanche" ... 25.11.1903 romaanin sivulta 465 
Åbo Tidning 31.12.1905 romaania sivulta 83
Åbo Tidning 21.12.1906 romaania sivulta 113
Åland 31.12.1910 kokonaisena F. Arnefeldt: Straffångens son. Tidningen "Ålands" Romanbibliotek. I.

Eli. Erityisesti käännösromaaneita on julkaistu leikkaa ja ompele -kirjoina viimeistään vuonna 1878. Kansalliskirjaston sanomalehtien kokoelmaan näistä liitteistä on päätynyt vain osa. Joskus kyseisen numeron yhteydessä ja joskus kokonaisena klimppinä. Osa kokonaisista kirjoista tulee esiin hakemalla isolla sivunumerolla ja osa ei.

P. S. Kansalliskirjaston vastauksessa mainittu nurkkanovelli oli sanomalehden alanurkkaan kirjan aukeaman muotoon ladottu jatkokertomus. Hetken ajattelun jälkeen ymmärtää, että näitä ei voinut sitoa kirjaksi, joten tarkoitus oli vain erottaa sisältö muusta? Vai käytettiinkö samoja latomuksia varsinaisen kirjan painakiseen?

Satunnainen sitaatti tuhlaamisesta.

Kompatessani esiin isoisäpakettia kirjahyllystäni vastaan tuli neljä kansiollista lehtileikkeitä 2000-luvun alusta, jolloin aktiivisesti keräsin tietoa ja tekstejä kuluttamisesta ja sijoittamisesta. (Huom paljastus: minulla on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin historia.) Päätin tallentaa leikkeiden olennaiset osat ja niistä heränneet ajatukset heikossa hapessa (aina) olleeseen Reduktio-blogiini.

Jakke Holvaksen tekstissä Hesarissa 30.9.2001 oli kuitenkin niin paljon historiaa, että siteeraaan mielummin tänne.

Eräiden taloustieteilijöiden mukaan ihmisyksilöillä on sisäsyntyinen taipumus toimia taloudellisesti ja hankkia hyödykkeitä. [Ranskalaisfilosofi Georges] Bataille sen sijaan ottaa lähtökohdaksi tuhlaamisimpulssin. Hän kirjoittaa: "Meillä on jakuvasti taipumus hylätä työ, kärsivällisyys ja hidas resurssien kasaaminen, jotta voisimme liikkua päinvastaiseen suuntaan, jossa yllättäen tuhlaamme kasatut rikkaudet, jossa menetämme ja hävitämme niin paljon kuin voimme."

Bataillen mukaan historiaa voidaan tarkastella tuhlauksen historiana ja kommentteina hillittömään tuhlailuun. [...] Historia on osoittanut, että myös ihmiset sotivat ja tuhoavat kehittämänsä sivilisaation ja kaiken kasaamansa varallisuuden ennemmin tai myöhemmin. Järjetöntä tuhlausta sekin. 

Kun perhe katoaa

Sukutaulusiivouksessani Petterin tyttären Catharina Maria oli yksinkertainen tapaus. Hän meni naimisiin isonvihan pakolaisena toisen samanlaisen kanssa Tukholmassa. Jos siellä syntyi lapsia, ne ovat löytymättä. Muta Åkermanin perukirjalistauksien perusteella Catharina Marialla ei ollut kuollessaan elossa olevia lapsia, joten ainoa Helsingin kastetuistakin poimittu on kuollut ennen äitiään.

Jumiuiduin kuitenkin mietimään Catharina Marian lapsipuolia. Aviomiehensä Johan Fritz oli (Kotivuoren mukaan) aiemmin naimisissa oululaisen Margareta Holstin kanssa. Aminoff-Winbergin toimittamien pakolaisluettelojen mukaan Fritzillä oli huollettavanaan vain yksi lapsi, mutta omassa perukirjoituksessaan (1743/45) lapsia on (Åkermanin mukaan) kaksi: "Anna Helena, gift med landsekreteraren Anders Strömborg, och Peter, tullnär i Pellinge". Kotivuori on minusta ylivarovaisesti merkinnyt ylioppilaan Petter Reinhold Fritzin "luultavasti" Johanin pojaksi, minusta suhde on käytännösä varma.

Ylioppilasmatrikkelista ei löydy lääninsihteeri Anders Strömborgia, vaikka luulisi hänen jotain oppia saaneen. Mennessään 20.4.1738 Anna Magdalenan kanssa naimisiin, hän oli Helsingin kaupungin notaari. Sama titteli hänelle merkittiin, kun 10.5.1739 syntynyt tytär Anna Catharina kastettiin ja ikävä kyllä myös tämän hautausmerkintään marraskuussa 1739.

Kun 21.2.1741 syntynyt Johannes ja 26.2.1742 syntynyt Carl Henric kastettiin Helsingissä, isäänsä tituleerattiin raatimieheksi. Andreas-pojan syntyessä 27.5.1744 hän oli jo lääninsihteeri. Matti Wallan virkamiesmatrikkelin mukaan Anders Strömborg oli Uudenmaan ja Hämeen läänin lääninsihteeri vuosina 1743-1746. Walta ei tunne Strömborgin sukutaustaa, mutta tietää kuolinvuodekseen 1746, jolta ei Helsingissä ole säilynyt hautaustietoja. Åkerman ei esittele Strömborgin perukirjaa.

Helsingin henkikirjoihin tottuneena muistin, että lääninhallinto on ensimmäisellä sivulla eli Strömborgin löytäminen sieltä voisi olla melko vaivatonta. Paitsi, että vuonna 1743 (pikkuvihan takia?) järjestystä ei noudatettu. Seuraavana vuonna Anders Strömborg on etusivulla 8257:329. Talouteensa ei kuulu vaimoaan, joka on voinut kuolla pikkuvihan aikana kuten isänsäkin? (Talouteen kuuluu vaimo veli Petter Fritz ja imettäjä/lastenhoitaja Maria.)

Strömborgin lapsista Hiski-hakuni eivät tuottaneet mitään lupaavia jälkiä. Heidän kohtalonsa ja Petter Fritzin 100% varmentamiseksi pitäisi
a) Lähteä Helsingin kaupunginarkistoon tutkimaan tonttikortteja, sillä joku on perinyt ja kaupannut eteenpäin Johan Fritzin Helsingin keskustassa omistaman tontin ja talon (vid Storagatan mellan rådmännen Georg Wilhelm Clayhills och Zacharias Govinius tomter)
tai
b) Selvittää Tuomarinkylän rusthollien Skeppars ja Långhansas kohtalo Johan Fritzin kuoleman jälkeen. Hänelle ne tulivat Petter Sundilta, mutta kuka ne peri ja kauppasi eteenpäin? Tämä minun olisi pitänyt jossain vaiheessa kymmenen vuoden tutkimusprojektia tietääkin, sillä olen kaikki Tuomarinkylän kartanoa käsittelevät jutut yrittänyt lukea.

Tätä kirjoittaessa lainassa olevassa kirjallisuudessa Markku Kuisman Helsingin pitäjän historia III kertoo, että "kartanon" omisti vuonna 1750 kuvernementtisihteeri Svante Drydeen (s. 137, sivulla 282 hänellä tai jälkeläisellään on etunimi Sven). Henkikirjassa 1749 (8277:20v) Skeppars kuuluu tarkastaja Fritzille (eli Petterille?) ja Långhansasissa henkikirjoitettiin lääninsihteeri Strömborgin leski. Anna Magdalena elää yhä!

Uteliaisuuteni ei riitä kihlakunnan käräjien selailuun ja sieltä tuskin selviäisi se, minne Anna Magdalena mahdollisesti edelleen elävien lastensa kanssa päätyy. Veljensä kuoli Loviisassa 26.10.1774. Turvautumalla MyHeritagen indeksointeihin viimeinen rippikirjauksensa löytyi Loviisasta (1764-1775 s.110). Siinä ja kaupungin aiemmissa rippikirjoissa (1750-1756 s. 145 & 1757-1763 s. 114, 156, 167) hän on ypöyksin. Kotivuoren arvailu naimattomuudesta näyttää siis todennäköiseltä. Perukirjansa olisi yksi mahdollisuus saada sisaren ja lastensa kohtalosta selvyyttä, mutta pitäisi lähteä Hämeenlinnaan sitä lukemaan.

Fazer kokemus

Fazerin karkkipaperipostausten loppumisen juhlistamiseksi lähdin eilen tutustumaan Fazer Experienceen. Sillä vaikka Uudenmaan museo-oppaan mukaan on olemassa vapaan pääsyn Oy Karl Fazer Ab:n museo niin reaalimaailmassa Fazer avasi viime syksynä vierailukeskuksen, jonka kierrokselle on pääsymaksu. (Arvatkaapas mitä sivustoa en tule käyttämään kesäretkien suunnitteluun.)

Näyttelytilan suunnitteluun on satsattu ja opas mainitsi suunnittelijoiden nimetkin. Oli taiteellisia esineitä, virtuaalilaseja, pienissä palloissa 3D-kokemuksia ja vilkkuva sekä välkkyvä tehtaan pienoismalli, sillä tuotantotiloihin ei enää tehdä kierroksia. (Minä en sellaisella ole koskaan ollut, sillä ainoa luokkaretkemme Helsinkiin pitäytyi keskustan kohteissa.)

Historia ei ollut pääasia, mutta esillä kolmella eri formaatilla. Takaseinällä oli aikajana, johon oli linkitetty joitakin tuotemerkkejä. Osana opastettua kierrosta katsoimme videon, joka kiitettävän freesillä tyylillä kävi läpi yrityksen vaiheet. Filmi vaikutti tutulta, sillä olin YouTubesta katsonut pätkän Fazerin tarina. Taisi olla sama?

Kolmas osa historian esitys oli vitriinikuutio, jonka kaikki ovet olivat auki.

Useimmissa vitriineissä ei ollut mitään esittelytekstiä eikä myöskään ajoituksia. Näistä karkkipaperikokoelmista tunnistin punaisella pohjalla olevan Pierrotin (vuodelta 1902).

 Karkkirasioiden asetelman ohessa oli tuttu paperi vuodelta 1903.

Opas esitteli vitriineistä vain joitakin. Nämä putkilot kuuluivat myyntiedustajan salkkuun, jonka sisällöstä ei suinkaan annettu kauppiaille maistiaisia.

Pastilliautomaatti Tussin oli opastuksen mukaan ollut käytössä Helsingissä. (Vastaavan näköinen on huutokaupassa ajoitettu 1920-luvulle. Hausjärveltä on valokuva, jossa automaatti on sekatavarakaupan ulkoseinässä. Samaa mallia on käytetty Pectuksen myyntiin.)

Ihan jokaista minuuttia opastuksesta en kuunnellut, joten en tiedä selitettiinkö näyttelyn koirahahmoja jotenkin. Itselleni ne toivat mieleen sen, että usein hakuni 'Fazer + karamellin nimi' tuottivat osumia kennelliiton lehdestä. Tarkempi vertailu jäi tekemättä.

Kierroksen lopussa oli vartti aikaa syödä karkkia ja ennen poislähtöä jaettiin kassi, jonka sisällön kuluttajahinnat yhteen laskettuina vastasivat suunnilleen sisäänpääsyn hintaa. Onhan kokemuskeskuksen tarkoituksena luoda positiivista brändikuvaa.

Miten lukkariksi päästiin 1840-luvulla (2/2)

Jatkona eilen aloitettuun kertomukseen Antti Myllyksen pyrkimyksestä lukkariksi.

Hän pääsee vaaliin. Vaalivirren laulusta selviää hän taasen hauskalla tavalla. Palkattuaan kirkon lehterille kaksi laulutaitoista ja kovakurkkuista isäntää, selviää Antti pian pulastaan.

Suuren harjoituksen avulla olivat nämä suosiolliset avustajat saaneet Antin oppimaan ensimäisen säkeen vaalivirrestä. Kun siis Antti kirkossa oli sen huutanut, tarttuivat avustajat virteen käsiksi ja laulaa kiskaltivat sen loppuun. Seurakuntalaiset, jotka pilkallisina olivat kirkkoon saapuneet ja jotka luulivat virren kesken katkeavan, lyötiin hämmästyksellä.

Mikäkö oli sitte tuo vaalivirsi? Tietysti tilaisuuteen sopiva: "Kun hätä kova käsiss' on," jonka säkeen siis Antti laulaa mylvi yksinään ja sitte avustajat, tietäen että Antilla on tosiaankin kova hätä, parkasivat: "Suur' ahdistus ja tuska" jne.

Ja niin meni virsi kunniallisesti loppuun.

— Jopa se rovasti oli valinnut sopivan vaalivirren, sanoi nauraen moni seurakuntalainen.

— Jo oli. Mutta tiesihän sen rovastikin, ettei Antissa ole virren laulajaa ja että hän joutuu hätään, selvitti toinen.

Yleensä olivat seurakuntalaiset sitä mieltä, ettei Anttia sittenkään valittaisi lukkariksi. Sillä olivathan toiset vaalilukkarit toki itse vaalivirtensa laulaneet, jota Antti ei ollut tehnyt.

Tosin koetti Antti pehmittää ja muuttaa seurakuntalaisten mielipiteitä, kulettamalla vaalipyhänä suuren tynnörillisen viinaa kirkonmäelle. Tynnöristä sitte kauhalla jaettiin elämän nestettä valitsijamiehille. Viinan näet oli Antti itse keittänyt kotoisesta viljasta ja antoi sillä nyt valitsijamiehiä "suuta vasten".

Tietysti moneen tämä taikajuoma vaikutti hurmaavasti ja moniaat päättivät Anttia äänestää. Mutta enin osa seurakuntalaisia kuitenkin päätti etteivät he äänestä Anttia, vaan erästä Mannista.

Vaan sittenkin Antista tuli lukkari. Syy Antin lukkariksi pääsyyn oli seuraava. Rovasti asettui vaalissa kokonaan Antin puolelle. Lieneekö siihen vaikuttaneet Antin ruustinnalle viemät lahjat, vai tekikö rovasti sen hellän sydämmensä kehoituksesta? — Niin, kukapa sen tietää. Pääasia oli vaan, että rovasti äänestystilaisuudessa keksi tepsivän keinon.

Hän äänestystä toimittaessaan sanoi oikein lempeällä äänellä ja ilosta hohtavin kasvoin:

— Ne seurakuntalaiset, jotka tahtovat äänestää lukkariksi Antti Myllystä, menkööt kirkon oikealle puolelle. Mutta ne — tässä rovastin ääni muuttui kiivaaksi ja jymiseväksi ja silmät iskivät vihan tulta — ne, jotka tahtovat lukkariksi Matti Mannista, menkööt kirkon vasemmalle puolelle.

Tämä vaalitapa muistutti seurakuntalaisia viimeisestä tuomiosta ja tuntui, niinkuin tuolla kirkon vasemmalla seinän vierustalla olisi jo pieniä paholaisia puikkelehtanut. Vanhat muorit vesissä silmin sopattivat ukkojensa korvaan: elä ukkokulta mene tuonne vasemmalle puolelle. Ja kun rovasti siis käski Mannisen äänestäjiä menemään kirkon vasemmalle puolelle, vaikutti se samaa, kuin jos hän olisi käskenyt heitä menemään tuliseen järveen, joka palaa tulesta ja tulikivestä.

Kukaan seurakuntalainen ei sentähden tahtonut mennä vasemmalle vuohien joukkoon. Kaikki tahtoivat olla oikeita kuuliaisia lampaita. Seurauksena oli, että lammasten lukumäärä kirkon oikealla puolella tuli niin suureksi, että Antti Myllys valittiin lukkariksi ja yksimielisesti, kuten rovasti vakuutti.

Antti oli tässä toimessa kunniallisesti lähes kolmekymmentä vuotta, vaikkeivät seurakuntalaiset kuulleet lukkarinsa kurkusta muuta säveltä kuin tuon vaalitilaisuudessa värisevällä äänellä lauletun: "Kun hätä kova käsiss' on". Antti Myllys näet piti kahta seurakunnan arvoisaa isäntää kirkossa apulaisenaan. Ne ne virret veisasivat. Oikean lukkarin ei tarvinnut muuta kuin panna virren numerot lehteritauluun ja antaa palkaksi avustajilleen pyhäaamuisin ja tilaisuuden sattuessa muulloinkin pieniä ryypyn tomauksia kielen kannan notkistajaksi ja äänen kirkastajaksi.

Niin sitä lukkariksi päästiin noin 60 vuotta takaperin.