Maaliskuusta toukokuuhun

28.3.

• Joko kotimaan museoiden verkkotarjonta kaluttu loppuun? Viron kansallismuseo laittoi juuri YouTubeen setin teemojaan (viroksi) esitteleviä pätkiä.

30.3. [keskellä Suomen versiota koronakaranteenista]

• Olen laittanut @HelMet_kirjasto "voisin joskus lukea e-kirjastosta" -listalle 119 kirjaa. Niistä olisi nyt lainattavissa 33, joiden joukossa on "Every Monday Matters. How to Kick Your Week Off with Passion, Purpose, and Positivity", mutta ei "How to Do Nothing".

8.4.

• Onkohan vastaavaa pinta-alan merkintätapaa käytetty muualla?

10.4. [koronakaranteeni jatkui]

• Suzien twiitistä tuli mieleen, että kököttämällä tämän päivän sisällä noudattaa suomalaiskristillistä perinnettä, jossa ulkonaliikkuminen pitkänäperjantaina oli sopimatonta.
• [Yle mainosti Kiveen hakatut -sarjaa] Ohjelmasarjan sukupuolijakauma on juuri niin surkea kuin muistinkin. Pikaisesti selaten naisia mukana 20 jaksossa, joita ilmoitetaan olevan 176. Esimerkiksi naisvoimistelun pioneerit 1800-luvulta loistavat poissaolollaan.

15.4.

• [Kehuttiin WSOY:n syksyn tietokirjallisuutta ja asiaproosaa] Tulossa seitsemän elämäkerrallista kirjaa miehistä ja lisäksi yksi kirja miehestä, joka murhasi naisia.
• "Tiedonhakutaitosi ovat pelottavia." Oi, kun oli kiva kuulla!

17.4.

• Enpä arvannut 10 vuotta sitten Googlen digitoinneista Ruotsin tiedeakatemian julkaisuja haravoidessani, että hyödyntäisin kokoelmaa väikkärin teossa.

18.4.

• Ei ruotsiksikaan aina onnistuta. "Suomen historia, uudella tavalla" ei sisällä faktaa edes siteeksi. Lopetan kolmanteen jaksoon.

19.4.

• [Mainostettiin SVT:n tv-sarjaa Guldfeber – stölderna på Kungliga Myntkabinettet] Lähtee käyntiin Suomessakin.

22.4.

• Brittien etäarkistopedaa lapsukaisille. Alun rakennuskatselun jälkeen ihan fiksut videot ja erinomaiset asiakirjaesimerkit. [Eka asiakirja oli Titanic-sähke, jossa kiinnitettiin huomio kaikkeen muuhun kuin itse tekstiin. Toka oli muumioitunut rotta, jota parlamentissa 1800-luvulla heiluttamalla oli kansallisarkistolle saatu varoja. Kyseinen rotta oli tuhonnut arkullisen asiakirjoja. Myöhemmin julkaistiin oppitunti kuninkaan muotokuvasta, valokuvasta ja toisesta valokuvasta. Ehkä ei loppunut näihinkään.]

23.4.

• Syksyllä ilmestyvän Peruna-leffan traileri ensin nauratti, vaikka hissa oli päin helvettiä. Mutta sitten @tiinafunk huomautti, ettei naisilla näyttänyt olevan osaa perunan historiassa.

25.4.

• Herääminen viiden tunnin unien jälkeen selkeän taivaan aamuun tarkoittaa, että voi parin viikon tauon jälkeen lähteä kävelemään kohti Seurasaarta.

29.4.

• Historian kurssien mainosvideoissa  @HYAvoin vuorossa @MaijuWuokko [Maiju Vuokon lisäksi tähän mennessä julkaistuilla videoilla esiintyivät Henrik Meinander, Mirkka Lappalainen ja Henrika Tandefelt.]

30.4.

• Digitoidussa painetussa materiaalissa mittakaava mukana! Se on siis mahdollista! Mutta jostain kumman syystä niin harvinaista, etten muista aiemmin nähneeni.

Luulin jankanneeni tästä asiasta jo kyllästymiseen asti, mutta Juha Rautiainen kysyi: "Mielenkiinnosta: millaisissa käyttötapauksissa mittakaavan esittäminen käyttöliittymässä (tai kuvassa) olisi hyödyllistä? Fyysisten kappaleiden mitoista on kyllä informaatiota olemassa, mutta se voi olla esimerkiksi ALTO-tiedostossa. Oma juttunsa, kuinka luotettavaa se tieto on." Vastasin: "Mittakaava tai mitat metatiedoissa auttavat ymmärtämään alkuperäistä luku- tai käyttökokemusta. Jos vastaavaa materiaalia ei ole nähnyt, koosta ei ole mitään käsitystä. Esimerkki" Rautiainen kuittasi: "Kiitos! Valaiseva esimerkki. Pyrimme @NatLibFi ymmärtämään digitoitujen aineistojemme käyttäjien tarpeita koko ajan paremmin."

Paljon on vappuun liittynyt tapoja

Hannes Salovaara kirjassaan Nuori kotiseutututkija (1914):

Vapusta me tämän ajan nuoret tuskin muuta tiedämme kuin että silloin konfetti ryöppyää kaupunkien kaduilla, serpentiinit lentävät ja järjestynyt työväki sankoin joukoin juhlii vakavaa kevätjuhlaansa ikäänkuin kaiken iloisen humun vastapainoksi. Mutta kysykää maalaisvanhuksilta entisistä vapunpäivistä! Saatte kuulla toisellaisista juhlimisista: ehkä teidänkin kotipuolessanne paimen vappu-aamuna puhalsi torveen „virkavuotensa" alkajaisiksi, tai ehkä juoksi kylän väki kujilla valkopukuisena, kulkuset vyötäisillä. Paljon on vappuun liittynyt tapoja, joista nykyinen polvi ei mitään tiedä.

Ei ole keneltä kysyä, mutta kaivelin blogin arkistosta vappuaiheiset jutut.

• Satunnainen sitaatti vapunvietosta
• Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana,...
• Vappukuvaelmia
• Rumasta ilmasta huolimatta toista tuhatta osanottajaa!
• Myötiä vapunpäiväksi
• Laulu Papin Rouille 1:nä päivänä Toukokuussa

Kuva Teuvo Pakkalan kirjoittamasta aapisesta. Digitointi Kansalliskirjasto.

4. kuukausi jatko-opiskelijana

Huhtikuun pläni oli käännellä ja väännellä kokoon saatuja Posttidningarin kotimaan uutisia yrittäen irroittaa niistä jotain muutakin kuin kuvailua. Peruskoulutukseni ja työkokemukseni puski vahvasti esiin eli luokittelin ja laskin innokkaasti. (Siis tein sisällönanalyysiä.) Kerta toisensa jälkeen huomasin, että mutuilu siitä, että jotain piirrettä tai seikkaa oli "jokaisessa" jutussa tai ainakin joka toisessa, osoittautui enemmän tai vähemmän vääräksi. Vain laskemalla tietää. Kunhan luokittelu on onnistunut ja dokumentoitu...

Löytyi muutosta ajassa ja kontekstejakin, vaikka kirjastoihin ei päässyt. Kävi tavallaan hyvä tuuri, että kuun aktiviteetit peruuntuivat ja sain nauttia työn imusta. Nautinto ei tietenkään tarkoita, että helpon tuntuisesti syntyneessä tekstissä olisi muuta kuin p*skaa, mutta ainakin sitä on. Yksi pelkotilani tähän proggikseen kun liittyy siihen, että en ole koskaan tehnyt väikkärin mittaista käsistä.

Aivan kaikki ei (tietenkään) mennyt putkeen. Oli haasteita 1700-luvun opinnäytteiden attribuoinnissa. Ja mokasin paikannimien normalisoinnin teknisen ratkaisun täysin. Mutta onneksi tapahtui nyt tällä pienemmällä rivimäärällä eikä sillä isommalla, jota piakkoin pitäisi alkaa keräämään. Palaan aiheeseen kun olen löytänyt järkevämmän tavan toimia.

Ja mitä muuta. Kuu alkoi hienosti kun opinahjon laitoksen FB-sivulla jaettiin aprillipäivän blogipostaukseni saatteella, jossa minut esiteltiin laitoksen tohtorikoulutettavana. Siis ihan oli niinkuin en laskisi yliopiston tasoa ja mainetta? En muuten ole vieläkään totutellut muuhun titteliin kuin tuohon otsikon jatko-opiskelijaan. Opinahjon laitoksen tutkijayhdistys suosii väitöstutkijaa tai väitöskirjatutkijaa, jotka molemmat kuullostavat väitöskirjojen tutkijoilta, ja opinahjon hallinto käyttää (toisinaan) tohtorikoulutettavaa, joka kuullostaa toimenpiteiden kohteelta. Jos minusta yritettäisiin tehdä objektia, ovet paukkuisivat varsin railakkaasti, joten onneksi virallisen liturgiankin mukaan jatko-opiskelijoita kannustetaan omatoimisuuteen.

Minkä takia sain m.m. kokosin ajankuluksi virtuaalikonffan. Edelleen omatoimisesti (ja erittäin onnekkaasti) bongasin Twitteristä verkon yli pidettävän työpajan historiantutkimuksesta ja digitoituiduista sanomalehdistä. Ilmoittauduin oitis ja lähdin sitten kauppaan ostamaan ekaa uutta tietokonetta seitsemään vuoteen. Investointi ei ollut ollenkaan huono idea, sillä videoyhteyksien ohella laitteella saa edattua pilvessä olevia tiedostoja ilman sekunttien jumituksia ja tiedoston uudelleenlatauksia parin minuutin välein. Tehnee ihmeitä tehokkuudelleni. Jos onnistun unohtamaan, että ohjelmavalikossa on pasianssivalikoima.

Niin ja työpajastakin oli iloa samoin kuin sen kanssa päällekkäin Suomessa pidetystä seminaarisessiosta, jossa puhuttiin myös sanomalehdistä ja historiantutkimuksesta. Virtuaalisestikaan ei valitettavasti ehdi kahteen paikkaan yhtä aikaa.

Voi ol' voide pipliankin, kananmunat katkismuksen

Kolmanneksi osaksi herutuslahjoista Itä-Suomen sanomissa 27.8.1895 julkaistu nimimerkin S. runo Muistoja menneiltä ajoilta

Paha oisi panetella,
paha pahoin sadatella,
varoin kauan kaonneita,
tietoja tuon takaisia,
muistoja jo mennehiä,
haavoja parannehia,
kuhmuja ikikuluja.
Mutta aina ajan vanhan
tapahtumat tarvitahan
tuntea niin tuiki tarkoin,
isketellä oivanlailla,
ennenkuin voipi visusti,
tuomionsa tuoda niistä;
siksipä ne sietävätkin
lasketella laululoiksi,
viritellä virrenpäiksi,
muistoloiksi muovaella.

Ei ne ennen pojat paljon
taitavimmat tarvinnehet,
tietoja tytöt typerät,
nuorikansa kasvatusta;
oikealla osattihin
ikä mennä ihan kaikki,
loruitta loppuun asti.

Aika oli sekin aika,
aika hyvin autuainen,
pojat poltti kaskiloita,
tytöt liinat lipsusivat,
pellavia pehmittivät,
isät itse askaroivat,
äidit asiat ajoivat,
jotta lusikat lunastui,
papin kaapista kapusta,
ilman lukuin lukematta,
aapiskirjan aukomatta.

Lohet ennen lu'ot luki,
siiat sanat sanelivat,
lahnat lauloi virren värssyt,
voi ol' voide pipliankin,
kananmunat katkismuksen,
ahvenet autuuden opin;
lammasjalka ennen laski
varsin riidatta ripille,
arvelutta alttarille.

Vielä muorit muistelevat,
ukot usein pakinoivat,
kuinka ennen elettihin
aivan armasta eloa:
kun vain lahjat laitettihin
kyökin kautta kulkemahan,
niin jo herrat heidät kutsui,
pakinoille pappismiehet,
aivan ilman inttämättä,
moittimatta monet kerrat.

Nyt nämät nykyiset herrat,
papit uudet paheksuvat,
jos sa konsa kontin kanssa
kyökissä kyselet heitä,
annat alun pruustinnalle,
itse oottelet ovella.

Kohta tuolla työnnettähän
ihan ilman miettimättä,
sanomatta sen enemmän,
oitis suurelle ovelle,
siitä kohta konttorihin,
kirkkoherran kamareihin,
ilman almun antamatta,
kalakontin kantamatta,
ilman lahjan laittamatta,
puhevalla pyytämättä;
saat sä siinä odotella,
vuoroasi vartoella,
siksi kunnes ennattävät
ennentullehet edellä,
poistumahan portahilta,
kartanolle kammarista.

Niin ei ennen tarvinnunna
oven eessä odotella,
tuijotella tuonne tänne,
katsastella kahden puolen;
kyllä pruustinna rutosti,
pani asiat alulle,
jos oli jotakin viedä,
tuonnit kyökkihin tullessa,
lahjat laskea pöydälle.

Jos et milloin joutanunna
lahjojasi laittamahan,
silloin saitkin olla varma,
ettei puuha ensinkähan
eistynyt etemmä siitä,
kauvas tullut tuomisitta,
kuin oli kotona ollen,
aivan varsin alkamatta;
vieläpa ukot useat
kuulivat kovan kopinan,
pahan parun partamiehet,
äänen ruman äijät vanhat.

(Aiemmat osat sarjassa olivat Herutuslahjoista sekä Kun lohi luki ja lahna lauloi)

Kuvat: V. Jääskeläinen, Museoviraston kansatieteen kuvakokoelma, CC BY 4.0. Wilhelm von Wright, Kansallisgalleria

Maria Östmanin elämästä

Maria Hindersdotter meni Kristiinankaupungissa 30.11.1742 naimisiin porvari Matts Larsson Östmanin kanssa. Matts oli leski ja uuden avioliiton myötä aiemmin taloudessaan asunut sisar muutti toiselle paikkakunnalle, mutta palasi sittemmin takaisin. (RK 1732-37, 1744-49 s. 32, 1750-55 s. 33 )

Marialle ja Mattsille syntyi poika Gabriel 29.1.1745 ja poika Johannes 9.6.1746. Gabriel lähti kotoa ilmeisesti heti ripille päästyään ja Johanin kohdalle tehtiin kirjaus Tukholmaan lähdöstä.(RK 1756-1761 s. 35, 1762-67 s. 44)

Ehtoollismerkintöjen perusteella Matts oli elossa vielä alkuvuodesta 1775, mutta hän kuoli ennen Mariaa. (1774-81 s. 60). Alkuvuodesta 1779 Maria 70-vuotiaan vanhuudenheikkoudessa kaatui lieteen, jossa oli tuli.

Hautausluettelossa ei ole päivämäärää, mutta kuolema ajoittuu alkuvuoteen Göteborgissa 30.3.1779 ilmestyneen sanomalehden Hwad nytt? ilmoituksen perusteella. Merimiehenä kauppalaivoilla ollut Johan oli myös kuollut eikä jättänyt lapsia, joten kuulutuksella haettiin molempien perijäksi Gabrielia, joka oli useita vuosia aiemmin lähtenyt Göteborgiin ja kuulemma mennyt naimisiin. Mahdollisesti myös vaihtanut sukunimeä, sillä en häntä Göteborgista löytänyt.

Hattulasta Helsinkiin

Erik Johan Eklund syntyi 19 p. Tammikuuta 1803 Tasalan rusthollissa Rahkoilan kylässä Hattulan pitäjätä Hämeen lääniä. Isänsä oli rusthollari ja lautamies Juhana Antinpoika Tasala, joka kuoli 1820 ja äitinsä rusthollarin tytär samasta kylästä. Hän kuoli jo 1817. Eklundilla oli neljä veljeä ja neljä sisarta. Syntymäseudustansa muutti Eklund ensiksi Hämeenlinnaan ja sieltä 1828 Helsinkiin, viimeksi mainitulla paikkakunnalla palveli hän ensin passarina.

Isäntänsä, joka merkitsi hänen hyvän päänsä ja luku-halunsa, saattoi häntä tilaisuuteen hankkimaan opin ensimmäisiä alkeita itsellensä, ja varusti hänet hyvillä kirjoilla, joiden kautta tietovaransa voivat karttua. Hyvä käytöksensä ja hyvät tietonsa, enimmästä päästä itse hankitut, saattoivat hänet sittemmin tilaisuuteen päästä Helsingin varvin kirjuri-ammattiin. Tätä virkaa piti hän 17 1/2 vuotta ja saavutti siinä työstänsä hyvän todistuksen.

Kun Eklund 24.11.1829 kuulutettiin avioliittoon viisi vuotta vanhemman Gustava Rydmanin kanssa, hänen tittelinsä oli "Betjent: ugk:".

Sen jälkeen vaikutti Eklund 3 1/2 vuotta lapsen-opettaja-ammatissa ja pääsi vihdoin 1 p. tammikuuta Helsingin vaivaishuoneen pehtorin virkaan, jossa virassa hän pysyi siihen saakka, kuin Helsingin uusi vaivais- ja työhuone tuli kuntoonsa. Jo uutta laitosta rakentaessa pyysi Eklund eroa virastansa, tuntien itsensä liika vanhaksi uudistetuille muuttuneille suhteille. Hän sai eron virastansa 1872, 22 vuotta palveltuansa, 500 suomen markan suuruisella pensioonilla. 

Eklundin saama pitkä muistokirjoitus ei johdu näistä ansioista vaan uskonnollisesta herätyksestänsä, jonka johdosta hän oli vuonna 1873 Luterilaisen evankeliumiyhdistyksen yksi perustajajäsen.

Ensimmäisen vaimonsa kuoltua vuonna 1868, Eklund solmi vuonna 1871 Edla Johanna Högbergin kanssa avioliiton, jossa syntyneistä kolmesta lapsesta oli kaksi elossa, kun Eklund kuoli vuonna 1882.

Sanansaattajaan 14/1882 suomennetun muistokirjoituksen mukaan 

Jumala oli hänet lahjoittanut terävällä älyllä, tarkalla vakavalla tahdolla ja avoimella mielen laadulla. Hän oli luonnostansa hyvin iloinen, leikkisä ja hyväntahtoinen. Järjestyksen ystävä ei hän kuitenkaan ollut liiaksi niipollinen. Siihen oli hänen luonteensa liika suurta laatua.  

Kouluttamattomaksi mieheksi oli Eklund erittäin tietorikas. Raamatussa ja kristillisen uskonnon opissa olivat hänen tietonsa hyvinki laveat. Merkittävimpiä lauselmia kirkon opettajilta oli hän muisti varastoonsa koonnut joksikiin suuret summat, ja käytti niitä myöskin aina paikallansa niinkauan kuin muistinsa oli ennellänsä. Hän rakasti myös hyvin mieluisasti, erittäinkin Suomen kielen rikkaasta varastosta, käyttää sananparsia ja vertauksia puheessansa. Hänen ajatuksensa olivat, yleisesti ottaen, alkuperäiset ja omatapaiset. 

Kuva: Kotimatkalla. Evankelinen kalenteri vuodelle 1891

Sukulaisia 1700-luvun leikkeissä

Ei mitenkään yllättävästi Posttidningarin läpikäynnissä tuli vastaan tuttujen asioiden lisäksi tuttuja ihmisiä tai ainakin heihin liittyviä asioita.

Ensinnäkin ilokseni

vuonna 1747 oli Falunin kaivoksella innostuttu yrityshistoriasta. Johtajien muotokuvagalleriasta puuttui porukkaa ja näiden kuvia kuulutettiin. Valitettavasti esi-isäni (Hans Philip Lybecker) muotokuvaa ei tainnut löytyä. Pitäisi tosin ehkä tarkistaa.

Seuraavaa uutista aloin tavaamaan tarkemmin aiheen vuoksi ja tajusin sitten, että juutalaisen sotilaan kaste liittyy samassa rykmentissä palvelleiden Hohenthal esi-isieni komennukseen Stralsundista eteläisen Ruotsin linnoitustyömaille. (Sääliksi käy rabbia Berliinissä.)

Nanoserkkuni Lars Häggin ensimmäistä esiintymistä Uppsalasta lähetetyssä sanomassa en tallentanut (moka!), mutta löysin hänet myöhemmin kaviaarimainoksessa, jossa ensisijaisesti kiinnosti se, että myyntiä edistettiin tarjoiluehdotuksilla! Sillä kaviaarin "hyöty" ja oikea käyttötapa ei ollut vielä Ruotsissa "yleisesti" tunnettu. Venäjälllä kaviaari sekoitettiin hienostihakattuun sipuliin ja pippuriin. Jos ei siedä sipulia, voi kaviaarin nauttia pehmeällä leivällä soseena (!) tai kuten anjovista. Jotkut söivät kaviaaria sitruunanmehun tai etikan ja öljyn kera, mutta tätä ei myynnissä olleelle laadulle suositeltu.