Tampereen kosken kotka

Teemaan Ensimmäinen patsas / henkilömuistomerkki / julkinen taideteos on Tampereelta tarjolla 1830-luvulle ajoitettu Kotkankallion muistomerkki, joka on merkitty numerolla 32 yllänäkyvään karttaan. Olen liikkunut lähistöllä useita kertoja tekemättä patsaasta mitään muistiin jääneitä havaintoja.

"Kotkankallio entisessä asussaan"
Kansan kuvalehti 39/1929

Wikipedia toteaa ettei muistomerkki "sijainnut alkujaan julkisella paikalla, sillä ympäröivä puisto avattiin yleisölle vasta 1980-luvulla." Yksityisyys ei kuitenkaan tarkoittanut näkymättömyyttä. Matkakirjeessä Tampereelta:

Me katselimme Tammerkoskea "Prännin" kallioilta. Muinoin näytti tämä koski mahtavamman muodon. Vaan äärimmäiseen kallioon on kiinnitetty kaksi kultaista taulua, joiden yli suuri kotkan kuva levittää siipensä. Tauluihin on piirretty latinan kielellä, että tällä kalliolla on seisonut kaksi keisaria, joista edellinen on käskenyt noiden kuohuvain aaltoin olemaan ihmisille avulliset, ja jälkimmäinen, noudattaen edeltäjäinsä askeleita, suosinut tätä teollisuuden paikkaa uusilla hyvillä töillä. Ja teollisuus onkin ahdistanut ja supistanut koskea suurilla rakennuksillansa, jotta sen vahtoa tuskin enää näkee, ja sen kohinakin kuuluu umpihenkiseltä ja tukahtuneelta.  (Hämäläinen 23.8.1877)

Joululyhteitä 1899

Kyläkirjaston kuvalehti 12/1900

Myöhempi matkailija näki patsaan lähempää:

Merkillisimpiä nähtäviä Tampereella on Nottbeckin taikka n. s. "englantilainen" puisto, länsi rannalla kosken niskassa. Puiston rannalta on viehättävä näköala Näsijärven yli. Puistosta vie silta "Kalliosaarelle", josta keisari Aleksanteri I katseli ja ihmetteli näköalaa v. 1819 ja määräsi kaupungista tehtävän tehdaskaupunki ja lupasi kaupungille vapaa-oikeuden, jonka se saikin v. 1821. Vuonna 1856 kävi Aleksanteri II myös Tampereella ja Kalliosaarella, jolle on pystytetty kaunis muistopatsas molempain keisarien muistoksi. Patsas on pronssinen mahtava kotka, joka levittää siipensä kahden muistotaulun yli, joissa on latinalaiset kirjoitukset. Luvan käydä puistossa saa puuvillatehtaan konttorissa. (Savo-Karjala 29.4.1896) 

Luvan pyytämistä ei mainita vuoden 1888 oppaassa Matkasuuntia Suomessa, jossa suositellaan Tampereella nähtäväksi sekä puisto että Kalliosaaren kaunis muistopatsas. Saavutettavuuteen kiinnitettiin huomiota vasta vuonna 1929, jolloin "tehdasalueen raja sulkee yleisöltä pääsyn sen luokse" (Aamulehti 16.3.1929)

Aamulehti 16.3.1929

Pohjois-Suomen uutisia vuonna 1847

Kesäsarjassa 2023 sarjassa koin haastavaksi löytää Suomen uutisaineistoa 1800-luvun alun sanomalehdistä. Maamiehen ystävä 9.10.1847 kuitenkin paljastaa, että myöhemmin kiinnostava sisältö oli tuolloinkin (toisinaan) jakamisen arvoista.

Sodan kylässä tapahtui mennä kevännä hirviä työ — murhatyö aviokumppanien välillä. Miehen sanottiin olleen yhteisessä elämäsä siivollisen; mutta talossa mainittiin salaisesti keitetyn viinaa, ja aviosovinto ja rakkaus oli kadonnut, kun parikunta oli tottunut sitä nauttimaan. Muutamana iltana olivat molemmat viinassa ja vaimon sanottiin uhanneen murhata miestänsä. Mies oli kuunnellut ääneti vaimon tuumaa ja kävellyt tuvan lattiata. Piiat tulivat lypsyiltä ja, vaimo meni maitoa siivihtemään. Mutta nyt kohosi sydämen pakosta kauhia vihan vimma miehen päähän: hän sivalsi kalakaaran, hyppäsi porstuaan ja paiskasi sillä vaimoansa niin että pääluu halkesi. Tästä kuoli vaimo muutaman hetken perästä. — Tässäkin on maamiehet surkia esimerkki palovinan turmiosta! — Mies on tuomittu kihlakunnan oikeudelta hengelliseen rangaistukseen.

Pian joka vuosi viepi Kemin joki jonkun ihmis uhrin. Tämän kuun alusta hukkui Rovaniemen pitäjäässä nuorimies laskeissaan tiililastia Ounaskosken alle, kirkon luona. Hän oli perämiehenä eikä arvannutkaan välttää suuximpia väyläaaltoja, jotka täyttivät veneen että se upposi. Molemmat, perämies ja soutaja hyppäsivät kuohuvaan koskeen, mutta ainoasti poika jaksoi uida rannalle. 

Suurin, koko isänmaahamme koskeva sanoma kuuluu Kuusamosta. Siellä ovat — jos huhu totta puhunee — Kullanhakijat löytäneet kultahietaa. 

Oulun tienoilla oli kaksi rosvoa, 13 p. viimeistä Elokuuta tullut Kriston taloon Oulunsuun kylässä. Siinä pieksivät ensin isännän ja emännän puolikuolleeksi, sitte varastivat talon. Tästä päästyä tapasivat samat ryövärit maantiellä yksinäisen matkustavan vaimoihmisen. Tämän pyntäsivät niin huonoksi, että täytyi kohta tuodaa Oulun Lasareetiin. Päivällä jälkeen oli kaupungin Vouti Fors joka ennestäänkin on mainio rosvoin pelko, ottanut molemmat ryövärit kiini.  

Epätavallisen ikävä aloitus konferenssille

Minä kuuntelemassa
keynotea
Ote Jari Elorannan
ottamasta valokuvasta,
jota käytettiin
markkinointiin.

Konferenssien keynote-esityksille ei ole omaksuttu suomenkielistä termiä. Sanan alkuperäinen merkitys on perussävel, mikä viittaa siihen, että kutsuttujen puhuvien on tarkoitus antaa yhteinen pohja tilaisuudelle.

Eilisessä Baltic Connectionsissa soi perussävel, josta käymässäni keskustelussa käytettiin sanoja fasismi, rasismi ja eugeniikka. Eikä siinä mielessä, että puhuja olisi näitä vastustanut.

Jo Gregory Clarkin otsikko Immobile Britannia: Why it has been impossible to increase social mobility rates in England 1754-2025, and why that is good news kertoi, että viestinsä on ajatusmaailmani ulkopuolelta. Oma yhteiskunnallinen asemani on osin isovanhempieni luokkaretken ansiota, joten minulla on syytä nähdä sosiaalinen liikkuvuus positiivisena asiana. 

Heti aluksi Clark kertoi, että esitys perustuu tulevaan kirjaansa, jonka nimessä on sana bell curve. Hälytyskello kilahti ja kuten jatkosta selvisi, syystä. Pointtina kun oli, että yhteiskunnallisen aseman ratkaisee genetiikka eikä yhteiskunnallisilla ratkaisuilla kuten koulutuksella voida tätä muuttaa. 

Nyt jälkikäteen vasta tajuan, ettei Clark missään vaiheessa selittänyt miksi sosiaalinen liikkumattomuus tai nimenomaisesti Ison-Britannian talous tai yhteiskunta ovat erinomaisia ja tavoiteltavia. Enemmän aikaa Clark käytti todistelemalla sitä, että genetiikka vaikuttaa yhteiskunnalliseen asemaan enemmän kuin kasvuympäristö. Koska tämä oli niin kaukana omista käsityksistäni, todisteiden olisi pitänyt olla vahvempia. Se, että hugenottien jälkeläiset opiskelevat Oxbridgessa, on geenien ohella selitettävissä myös sosiaalisella ja taloudellisella pääomalla, jotka perityvät samoja reittejä kuin geenit.

Elämänkulusta mallissaan määräytyi "60%" genetiikalla ja "40%" sattumalla, eikä mieleensä ilmeisesti edes tullut, että sattumat riippuvat vahvasti sosiaalisesta asemasta ja yhteiskunnan rakenteista eli tekijöistä, joiden merkityksettömyyttä hän yritti todistaa.  

Clark perusti näkemyksensä suureen sukututkimustietokantaan, jonka muodostuksesta hän ei kertonut enempää, sekä vielä isompaan sukututkijoiden keräämään avioliittotietokantaan. Keskeinen havaintonsa siitä, että avioliitot on pääsääntöisesti solmittu saman yhteiskuntaluokan sisällä, oli tietenkin oikea. Mutta askeleet, jotka johtivat tästä tosiasiasta suosituksiin yleisen koulutuksen lopettamiseen ja lisääntymisen ohjaamisesta "oikeisiin ihmisiin", eivät olleet vakuuttavia. Toki ajan hengessä kiinni olevia, sillä molemmat ovat Yhdysvaltain nykyhallinnon tavoitteita.

Tuttavani älysi jo esityksen aikana googlata ja löysi Wikipedia-sivun, jossa muun muassa kerrottiin, että Clarkin esitys samasta aiheesta peruttiin vuonna 2021 Glasgown yliopistossa, kun sen eugeniikkaa tukevista ajatuksista heräsi kohu. Kritiikkiä esitettiin myös tutkimuksen metodista, ei ainoastaan sen johtopäätöksistä.

Minusta yliopistoissa pitää voida esittää valtavirrasta poikkeavia ajatuksia, mutta ei kuitenkaan huonoa tiedettä. Jo kerran aiemmin Baltic Connectionsin keynote on jäänyt mieleen surkeana historianesityksenä, joten yritän jatkossa muistaa olla ilmoittautumatta konferenssiin ja säästää osallistumismaksut muihin tilaisuuksiin.

Miehet Ikaalisista karkuteillä 1772

Ikaalisten talvikäräjillä tuomittiin murtovarkauksista hirttämällä kuolemaan pakkotyövanki Matts Ericsson ja talollisten pojat Johan Josepphsson ja Matts Jöransson Luomajärveltä. Tuomio oli vahvistettava hovioikeudessa ja tätä odottaessa miesten oli tarkoitus istua Turun linnassa. Kuljetuksessa Turkuun Johan onnistui karkaamaan 7.4.1772. Hänestä kirjoitettiin viikkoa myöhemmin etsintäkuulutus, jonka mukaan Johan oli keskimittainen, kasvonsa vaaleat, hiuksensa ruskeat ja nenänsä pitkä ja terävä. Karkuun päästessään hänellä oli päällään vanha ja lyhyt lammasturkki, valkoinen sarkaliivi, jaloissaan villasukat ja pieksut sekä päässään nuorimyssy (snör Mössa).

Hovioikeus muunsi Matts Erikssonin ja Matts Jöranssonin kuolemantuomiot raippojen, kirkkorangaistuksen ja Viaporin linnoitustyön yhdistelmäksi. Raipat ja kirkkorangaistukse he kärsivät Ikaalisissa, mutta kuljetuksessa kohti Helsinkiä he pääsivät pakoon. Turun maaherran kansliassa 17.9.1772 kirjoitetussa kuulutuksessa ei ole mitään tuntomerkkejään.

Linnan vahtimestarin lasten muistot

Hämeen linnan vahtimestari Jakob Fredrik Ståhl (s. 29.6.1829 Lapinjärvi) kuoli 39-vuotiaana 4.5.1868. Leskelleen Engla Johanna Lovisa Lönnqvist (s. 22.7.1822 Lohja) ja Hämeenlinnassa syntyneille lapsille Lydia Lovisa (s. 1.8.1853), Adolf Fredrik (s. 3.7.1856), Laura Julie (s. 25.11.1858), Hulda Maria (s. 22.7.1860 k. 22.9.1861), Axel Ferdinand (s. 14.10.1861) ja August Fridolf (s. 29.2.1864) (RK Hml 1858-64, 242) jäi ainakin muistoja vankilasta. 

Lapsista Lydia seurasi isänsä jälkiä. Hän oli veroluettelon mukaan vuosisadan lopulla naisvankilan vartijana (Hämeen Sanomat 29.11.1887, Hämäläinen 13.2.1897) ja vuodesta 1900 apulaistyönjohtajana (Hämeen sanomat 6.3.1900). Vuoden 1904 lopussa hän oli eronnut vankilan palveluksesta ja muuttanut pois Hämeenlinnasta (Vankeinhoitolehti 11/1904). Vuonna 1936 hän asui pikkuveljensä August Fridolfin kanssa Helsingin Huopalahdessa, jossa heitä haastatteli Pekka Karunki Seuraan (18/1936).

Meidän isämme, Jakob Fredrik Ståhl, oli lääninvankilanjohtaja ja sanottiin häntä siihen aikaan vain pelkäksi »vallesmanniksi», kertoo Lydia Ståhl, — ja me lapset vietimme lapsuutemme Hämeen vanhana linnassa. — Minkäänlaista pelkoa vankeja kohtaan emme silloin tunteneet, jatkaa vanhus. Muistan varsin hyvin Hallin Jannen ja monet muut kuuluisat vangit, jotka silloin rautojansa Hämeenlinnassa kalisuttelivat. [...]

— Silloin minun lapsena ollessani, kertoilee Lydia-sisko virkeänä, — oli Hämeenlinnassa aatelismiehiäkin vankeina. Eräs von F. oli haukkunut juovuspäissään Riga-hotellissa venäläiset upseerit pataluhiksi, taisipa kolhia heitä vähän nyrkeilläänkin — ja joutui tietysti vankilaan. Muuan toinen aatelismies, jonka nimi jääköön mainitsemalta, teki suurehkon kavalluksen, sovitti rikoksensa Hämeenlinnan vankilassa ja meni heti vapauduttuaan naimisiin vahtimestarin tyttären kanssa ja matkusti Mandshuriaan — ja sinne jäi. 

— Entä oliko Hämeenlinnassa velkavankeja?

— Oli, olipa hyvinkin, vastaavat sisarukset yhteen ääneen, — ja heidän kohtalonsa oli todella tragikoomillinen. Oli nimittäin niin, etteivät he päässeet vapauteen, ennen kuin velka oli suoritettu ja tietysti tällöin sellaiset vangit, joilla ei ollut omaisia, jotka velat olisivat maksaneet, saivat virua vankilassa mitättomankin velan takia aivan vuosikausia.

— Hämeenlinnan lähistöllä oli ja eli siihen aikaan eräs rikas kauppias, jatkaa Lydia-sisko, joka aivan erikoisella uutteruudella panetti velkamiehiään tyrmään. Tästä tällaisesta meiningistä hän nautti jollain tavoin, hihitti ja hykerteli käsiään ja pisti ihmisraukkoja linnaan aivan mitättömän pienienkin saatavien vuoksi.

Kyynel silmäkulmassaan kertoo neiti Ståhl sitten kovien raipparangaistusten toimeenpanoista Hämeen vanhan linnan pihalla. Koko kaupunki riensi silloin uteliaana seuraamaan toimitusta, rangaistava sidottiin ranteistaan kiinni raippapaaluun, yläruumis paljasteltiin ja piiskuri aloitti työnsä.

— Vieressä seisoi vallesmanni, jatkaa August-veikko, — joka kello kädessä valvoi toimitusta. Piiskurit olivat raakoja ja tunteettomia miehiä, jotka välittivät vähät lähimmäistensä mielialoista, eivätkä tunteneet hituisenkaan vertaa sääliä. — Muistan erään vanhan kaupunkilaisen »hölöttäjän», jatkaa August Ståhl, sellaisen puolihöperön, joka laski aina ihmisten keskuuteen huhun, että silloin ja silloin raipataan jotakuta vankia. Niin hän sai uteliaat kaupunkilaiset liikkeelle, vaikkei mitään rangaistusta silloin toimeenpantukaan — ja vartijat olivat vihoissaan ja uhkasivat antaa raippoja tuolle iänikuiselle koiranleualle.

P. S. Velkavankeuden päättymisestä olen jo esittänyt tekstilainoja. 

Varhaisista juupeli- eli riemujuhlista

Lauantainen SKAS:n retki päättyi Kokemäelle, Pyhän Henrikin kappelille. Siellä tuli mainittua vuoden 1857 riemujuhla ja kun ulkomuistini ei täysillä pelittänyt, päätin kotiin päästyäni tehdä koosteen sitä edeltäneistä riemujuhlista.

Aikanaan podcastin History of the World in 100 Objects jaksosta 85 jäi mieleen Lutherin teesien 100-vuotisjuhlan ensimmäisyys. Toisaalta kuitenkin selviää, että Saksassa pyöreiden vuosien juhlinta oli protestanteille jo ennestään tuttua. Vuonna 1602 Wittenbergin yliopistossa vietettiin "ein recht Evangelisch Jubelfest" ja teesien juhlavuonna 1617 kyseessä oli "Primus Jubilaeus Lutheranus".

Jubileum-sanan käyttö viittaa siihen, että oli tarkoitus luoda jonkinlainen vastike tai korvike katolisen kirkon riemuvuosille, jotka puolestaan olivat alkaessaan vuonna 1300 saaneet innoituksensa Raamatusta (3. Moos 25:8), tosin unohtaen alkuperäisen speksin velkojen anteeksiannon ja maanomistuksien siirrot. Viimeinen näistä riemuvuosista vietettiin Ruotsissa vuonna 1525 eli voisimme tänä vuonna pitää tämän muistoksi riemujuhlan.

Juutalaisten määräyksissä riemuvuosia oli joka 50. vuosi. Katolinen kirkko oli tihentänyt frekvenssin 25 vuoteen. Protestantit puolestaan pidensivät välin 100 vuoteen ja juhlivat vuoden sijaan vain päivän. Ehkä kunnioittaakseen Lutherin ajatuksia vapaapäivien tarpeettomuudesta.

Vuoden 1617 teesien jubileeraus rajoittui Saksiin, mutta ainakin painatteiden avulla ajatus levisi protestanttisissa maissa. Vanhan selvitykseni mukaan Ruotsissa päätettiin vuonna 1621 muistaa Kustaa Vaasan valintaa Taalainmaan kapinallisten päälliköksi. Käytettävissä ei nytkään ole Carl Axel Aureliuksen artikkelia “'Sverige, känn dig själv.' En studie av det svenska reformationsjubileet år 1621” (Kyrkohistorisk årsskrift 87. 1987), joten jää edelleen epäselväksi liittyikö juhla uskontoon vai oliko se hallitsijasuvun juhla samaan tapaan kuin Elisabet II:n jubileumit, jotka puolestaan on nimetty samoin kuin avioliitojen pyöreät muistojuhlat. Jotka nekin on jäljitetty 1600-luvun Saksaan.

Saksassa huomioitiin myös Augsburgin tunnustuksen satavuotispäivä 1630, mutta tähänkään Ruotsi ei ehtinyt tai lähtenyt mukaan. Ensimmäinen selkeästi reformaatioon liittyvä juhlapäivä vietettiin 1693 Uppsalan kokouksen muistoksi. Kyseessä oli valtakunnallinen juhla ja Maskun kirkkoon on jäänyt tallelle siitä kertova painatekin (Ks. Hanna Pirinen: Upsalan kokouksen riemujuhlaplakaatti Maskun kirkossa.Suomen Museo 2001 & E. Wrangel. Jubelfesten 1693. Ett bidrag till Storhetstidens kultur- och literaturhistoria. Samlaren 14. 1893).

Ruotsalaisen kirkkohistorian mukaan riemujuhla (eli ruotsiksi jubelfest) 17.3.1721 ei liittynyt Vaasa-sukuun vaan refrormaatioon. Kyseistä juhlaa ei sattuneesta syystä Suomen puolella juhlittu, mutta täällä oltiin mukana Augsburgin tunnustuksen riemujuhlassa 14.6.1730. Uppsalan kokouksen 200-vuotisjuhlaa 8.3.1793 kirkkohistoria kuvaa Uppsala-keskeisesti, mutta kiitospäivä oli määrätty vietettäväksi valtakunnallisesti. 

Sanaa jubelfest ei rajoitettu 1700-luvulla protestanttiseen uskoon, vaan käyttö liittyi ennen kaikkea pyöreisiin vuosiin. Niinpä Turun akatemialla oli riemujuhla vuonna 1740 ja Helsingin yliopistolla vuonna 1840. Muillakin kouluilla, yliopistoilla ja laitoksilla oli riemujuhlia 1700-luvulla. Kuten esimerkiksi Turun hovioikeudella. 

Vallanvaihdon jälkeenkin Suomessa huomioitiin  Lutherin teesit vuonna 1817 ja Augsburgin tunnustuksen 300-vuotisuus riemujuhlalla 1830. Suomenkieliset sanomalehdet käyttivät sanaa Jubel- tai Jubeli-Juhla, vaikka edellä mainitussa raamatun säkeessä oli ollut riemujuhla jo varhaisimmassa suomennoksessa.  (Ks. myös Henna Makkonen-Craig: Riemuylioppilaita ja riemujuhlia)

Lisäys 24.5.2025: Vuonna 1842 juhlittiin 200-vuotiasta raamatun suomennosta.

Miksiköhän sitten oikeasti päätettiin huomioida kristinuskon vuosisadat vuonna 1857? Kyseessähän oli kuitenkin katolinen usko eli juhlinta ei tuonut Suomen uskontokuntia lähemmäs toisiaan. Ja aiheen esiin nosto herätti muistot yhteydestä Ruotsiin ja jopa mahdollisesta kiitollisuudenvelasta. Tätä voisi joku joskus tutkia.

Yhteinen merkkipäivä vuonna 1863

Otsikolla Kun valtiollinen elämä heräsi maassamme. Syyskuun 15 p. v. 1863 maaseudulla Hämetär esitti 16.9.1913 tämän koosteen vanhoista sanomalehdistä poimituista uutisista.

Alotamme Turusta.

"Sellaista iltapäivää, kuin syyskuun 15 p:nä 1863, ei vanha Turku luultavasti miesmuistiin ole elänyt. Päivän tai oikeammin sanoen illan loistokohta oli aivan tuomiokirkonvallin juurella poltettu ilotulitus. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin loppukuvaelma, joka esitti Suomen leijonaa keskikilvessä ja vuosilukua 1809 vasemmalla ja 1862 oikealla puolen, yläkirjoituksena "Maamme" ja alla "Syyskuun 15 päivänä". Kulmissa oli säätyjen vertauskuvat. Kaikkea koristi kirkkaasti loistava A. II. värillisillä lyhdyillä koristellussa Pinellassa saatiin ihailla tränsparangia, Suomen vaakunakilpeä, jonka yllä liehui lippu, jossa olivat sanat: "Syyskuun 15 päivä 1863". Sillat, julkiset rakennukset samoinkuin yksityisten asumuksetkin oli kirkkaasti valaistu. Osa entistä Tryggin kivitaloa oli erikoisen kauniin näköinen syystä, että kymmenen sen ikkunoista, jotka muuten oli peitetty, oli varustettu erivärisillä kirjaimilla, jotka yhseensä muodostivat sanan "valtiopäivät“. Yleisön iloinen mieliala osotti suuressa määrin, mitä tulevilta valtiopäiviltä odotettiin.

Hämeenlinnassa oli kouluilla lupaa ja illalla kerääntyi suurempi joukko kaupunkilaisia, sekä miehiä että naisia, Seurahuoneelle, missä lääninsihteeri Wahlberg ehdotti maljan, joka tyhjennettiin raikuvien hurraahuutojen kaikuessa, minkäjälkeen Hämeenlinnan tarkkampujapataljoonan soittokunta esitti Maamme-laulun.

Loviisassa oli syysk. 15 p. 1863 samoinkuin koko maassa ilon päivä ja ilmeni se monella tavoin. Klo 8 aamulla ammuttiin monista satamassa olevista aluksista keisarilliset kunnialaukaukset. Tätä kesti kolme neljännestuntia. Kaupungin uuden raatihuoneen katolla liehui punainen lippu, johon oli kirjailtu sana: "Suomi". Illalla hämärän tullen sytytettiin kynttilät kaikissa ikkunoissa ja suunnaton ihmisjoukko alkoi kokoontua kaduille. Keskelle puistoa vastapäätä ravintolaa oli järjestetty kukista ja havuista muodosteltu A, joka oli valaistu lyhdyillä. Puiston viereiseltä niityltä laskettiin ilmoille raketteja sekä pienehkö ilmapallo, joka lähti ympäristölle viemään juhlaan kutsua. Kaupungin herrat olivat nimittäin tilanneet olutta miehille tarjoiltavaksi ja naiset keittäneet kahvia naisille ja lapsille tarjoiltavaksi. Lukuisa väkijoukko osotti hurraahuudoin iloista mielialaansa ja käsityöläisyhdistyksen laulajat esittivät laulunumeroita illan kuluessa puistossa olevalta mäeltä. 

Vaasassa ilmoitettiin juhlapäivä alkaneeksi jo klo 7 aamulla, jolloin kaupungin vanhoilla tykeillä ammuttiin 101 laukausta. Myymälät sulettiin klo 10 ja yleisö kokoontui kirkkoon klo 11, jossa jumalanpalvelus alotettiin laulamalla virsi 84. Esitelmän piti kymnaasinopettaja Kihlman, joka esitettyään ensin lyhyen katsauksen Suomen kohtaloihin ja kehitykseen huomautti valtiopäiväin tärkeydestä ja merkityksestä ja mitä tuloksia toiminnasta voisi odottaa, samalla kehottaen jokaista horjumatta luottamaan oikeuden voittoon. Kun senjälkeen muuan tilapäinen kuoro oli esittänyt erään laulun, lopetettiin toimitus laulamalla virsi. Hra Holmbergin asunnossa antoi kaupungin porvaristo päivälliset 80 hengelle. Näille esitti pormesta K. Svanljung suomeksi H. M. Keisarin, Suomen Suuriruhtinaan maljan. Tämänjälkeen esitti hra S. suomeksi myöskin säätyjen maljan. Illalla oli tanssiaiset hra Kjellmanin huoneustossa ja otti niihin osaa yli 300 henkeä. Täällä esitti rehtori Hallsten maljan säädyille. Henkikirjoittaja Brander esitti kappaleita tilaisuutta varten laaditusta esitelmästä. Juhlatunnelma vallitsi muuten koko kaupungissa, vaikkakin koko päivän satoi kuin saavista kaataen.

Kuopiossa vietettiin valtiopäiväin avajaisia syysk. 15 pnä kansallisjuhlana ja suurimmilla juhlallisuuksilla kuin mitään juhlaa koskaan oli vietetty paikkakunnalla. Suuret juhlapäivälliset oli järjestetty Seurahuoneelle, missä sali oli koristettu m. m. Suonen vaakunalla. Sen ylle oli kirjoitettu: "Syyskuun 15 päivä 1863“. Vaakunan vasemmalla oli vuosiluku "1616", Helsingissä silloin pidettyjen ensimäisten Suomen valtiopäiväin muistoksi. Kuvernööri Antell teki puheessaan selkoa päivän merkityksestä ja esitti ruotsiksi maljan Hänen Majesteetilleen. Rehtori Nylander esitti suomeksi maljan Suomen säädyille. Vielä esittivät maljoja: lehtori Lampen ruotsiksi säädyille, pormestari Westzynthius senaatille, kymnaasinapulainen Rudbeck esi-isillemme, kirkkoherra Beyrath (suomeksi ja latinaksi) yksimielisyydelle sekä puhe- ja painovapaudelle, lehtori Helander suomeksi ruotsalaisille, koulunjohtaja Manninen suomalaisten harrastuksille sekä lopuksi tri Nylander senaattori Snellmanille, sille suomalaiselle miehelle, joka sanansa avulla suuresti oli vaikuttanut Suomen kansan kehityksen hyväksi, ja professori Schaumanille, miehelle, joka 1856 vuoden kruunausjuhlallisuuksissa oli uskaltanut ilmaista maan toivomuksen saada valtiopäivät. — Illalla oli kaupunki loistavasti juhlavalaistu.

Tampereella kerääntyi illalla suuri joukko yleisöä Seurahuoneelle, jonka sali oli yltympäri koristeltu kukkaköynnöksillä ja jonka yhdellä seinällä oli kukin kirjailtu sana "valtiopäivä". Maan Suuriruhtinaalle esitettiin malja, laulettiin "Eläköön armias", toinen malja esitettiin säädyille ja isänmaan onnelle sekä lopuksi laulettiin "Maamme". Mieliala oli erittäin iloinen. 

Valtiopäiväin kokoontumista vietettiin Porvoossa loistavalla ilotulituksella. Niinhyvin köyhä kuin rikaskin tunsi päivän ilon päiväksi. 

Myöskin Jyväskylässä vietettiin päivän merkitystä juhlallisesti kaupungin seminaarilla. Salin peräseinä oli koristeltu n. s. Suomen lipulla, — keltainen risti punaisella pohjalla. Juhla alettiin laululla, minkäjälkeen ylitarkastaja Cygnaeus piti ruotsiksi esitelmän siitä, miten Suomen kansa vähitellen oli päässyt silloiselle valtiolliselle tasolleen.

Raumallakin vietettiiin valtiopäiväin avajaisia suurilla juhlallisuuksilla. Illalla pimeän tullen valaisivat kaupunkilaiset vapaaehtoisesti talojaan. Olivatpa syrjäkadutkin juhlavalaistuksessa. Pitkät neljän hevosen vetävät kärryt, tuorreisiin kuusenoksiin peitettyinä, kulkivat pitkin kaupungin katuja. Kun vaunut olivat saapuneet torille raatihuoneen eteen, kuului väkijoukosta ääni: "Terve tultua valtiopäivät, suloiset Suomenmaalle", minkä jälkeen vaunuissa olleet laulajat virittivät vastaukseksi "Maamme"-laulun ja "Mun muistuu mieleheni nyt". 

Raahessa vietettiin päivää juhlavalaistuksella, merellä poltetuilla kokoilla, jotapaitsi pitkäsilta oli valaistu värillisillä lyhdyillä. Myöhemmin illalla kokoonnuttiin kievaritaloon, missä Suomen maljan esitti tri Ehrström. v. t. pormestari Chydenius esitti senjälkeen maljan Suomen perustuslailliselle hallitukselle.

Porissa vietettiin valtiopäiväin avajaisia syysk. 18 p. Kokemäenjoki loisti illalla kuin kuningatar loistossaan, sillä ei ainoastaan ponttoonisilta, vaan myöskin joessa olevat höyrylaivat Salama ja Jostar olivat koristetut lukemattomin erivärisin lyhdyin, joiden valot kajastivat tyynestä vedestä. Kaikkialla oli liikettä ja eloa varsinkin rantakadulla ja sillalla. 

Viipurissa vietettiin päivää niinikään myös syysk. 18 p. jolloin valtiopäiväin toiminta varsinaisesti alkoi, suuremmoisella juhlalla raatihuoneella, johon oli saapunut yleisöä kaikista yhteiskuntaluokista, joten juhla saikin tavallista vilkkaamman luonteen. Suuriruhtinaan kaupungissa käynnin johdosta syysk. 13 p:ksi rakennettu kunniaportti ja koristukset jätettiin paikoilleen seuraavalla viikolla pidettyjen markkinain yli, joten kaukaisilta seuduilta saapuneet maalaisetkin olivat tilaisuudessa niitä ihailemaan.

Myöskin eri tahoilla maaseudulla vietettiin päivää varta vasten järjestetyin juhlallisuuksin. Tuomari Forsströmin toimesta pidettiin Kiteellä juhla sikäläisessä kestikievarissa ja oli tilaisuudessa saapuvilla noin 50 henkeä, sekä herroja että talonpoikia. Tohmajärvellä viettivät herrasmiehet valtiopäiväin avajaisia Jouhkolassa syysk. 15 pnä ja talonpojat seuraavana päivänä nimismies Toljanderin asunnossa. Eräässä toisessakin kylässä vietettiin juhlaa. Sanalla sanoen sekä kaupungeissa että maalla juhlittiin valtiopäiväin avajaisten johdosta iloisin mielin.