Kesäkuusta heinäkuuhun

29.6.

• Tätä en oppinut peruskoulussa. (Howard S. Becker: Tricks of the trade. How to think about your research while you're doing it. 1998, s. 91. Alleviivaus aiemman lukijan @HULib)

[Selkeyden vuoksi kuvan sijaan tekstinä] The trick for dealing with the hierarchy of credibility is simple enough: doubt everything anyone in power tells you. Institutions always put their best foot forward in public. The people who run them, being responsible for their activities and reputations, always lie a little bit, smoothing over rough spots, hiding troubles, denying the existance of problems. What they say may be true, but social organization qives them reasons to lie. A well-socialized participant in society may believe them, but a well-socialized social scientist will suspect the worst and look for it.

• Onkohan faktat kohdallaan? En tiedä itse aiheesta mitään. Estonia and Latvia Fight For Independence - June 1919

30.6.

• Vanhaan hyvään aikaan riitti lapsille huviksi "Yksi ainoa lasi viiniä".

3.7.

• Tunnelmallinen aamiainen Kaskisissa. Paikallisen kahvilan aamuparlamentissa ilmeisesti oikeita kunnallispolitiikkoja, jotka kiistelevät taloudesta heitellen kaikkia mahdollisia mittareita, joiden merkityksestä(kin) ollaan eri mieltä. [Edellisestä illasta Kaskisissa blogiteksti]

6.7.

• Sakari Ylivuoren tuoreessa kirjassa "Paavi ja sulttaani ja muita myyttejä Maamme-laulusta" sanotaan s. 39 @HelMet_kirjasto antaman vastauksen [kysymykseen "kun maammelauluhan (tai sen sävel) on alunperinen saksalainen juomalaulu niin..."] olevan faktatiedon tietoista ohittamista. Kommentoisin sivulle, mutta kun en viitsi rekisteröityä.

7.7.

• Heinola, Tommola, ei se nyt ole niin nuukaa niiden Suomen paikannimien kanssa. (Geografie för ungdom, författad af Daniel Djurberg. Tredje Upplagan. 1800)

• #Helsinki vuoden 1790 paikkeilla: kaduilla enemmän lehmiä kuin ihmisiä.

14.7.

• Amerikkalaisturistin huomioita ja valitusta globalisoituneesta kulutuskulttuurista 1880-luvulla. #Helsinki

17.7.

• 20 tuhannella eurolla saisi Ruotsista keskiaikaisen kirkon. Voiskohan sen purkaa ja siirtää Suomeen?

18.7.

• 10 pistettä Kymenlaakson maakuntamuseolle/Kotkalle. Paikallismuseoiden tiedot yksinkertaisesti saatavilla ja jokaisessa avaamassani kuvauksessa aukioloissa päiväys, joka oli tältä vuodelta. Sillä näin vähään olen tässä vaiheessa tyytyväinen.
• Takaisin normaaliin.

19.7.

• Jonain päivänä vielä teen katsauksen verkkolähteiden merkitsemisen moninaisiin ja mielestäni usein idioottimaisiin ratkaisuihin. Onko HTF:n artikkeli olennaisesti "elektroninen" ja pitääkö se ilmoittaa noin perin monimutkaisella formaatilla, jota en haluaisi toista kertaa nähdä.

20.7.

• Kun olet kirjan kuvittamiseksi käynyt läpi satoja kuvia Dardelin teoksista @NatMus_SWE ja tallentanut kirjanmerkeiksi hakutulokset hakematta pysyviä osoitteita, on vaikea olla tyytyväinen "aikaansaannokseen". (URL:n alku olisi joka tapauksessa tuo.) [Siis n.s. oma vika kun en ollut jokaiselta osumasivulta kaivanut sivun varsinaista osoitetta ja luonut kirjanmerkkiä siihen. Sama ominaisuus on ruotsalaisessa Diva-portaalissa ja varmaan jossain suomalaisessakin sivustossa]

22.7.

• Himassa ihmettelin kuinka ruotsalaiset eivät ole saaneet aikaiseksi digitoida 192 panoraaman kirjaa vuodelta 1848. Mutta kirja ja kuvat olivatkin sitten pienempiä kuin visiossani. Ainakin näköispainoksessa vuodelta 1969.

• Kuuntelin putkeen [YLE:n] podcastin "Tapaus Felix Kersten Himmlerin suomalaisen hierojan arvoitus". Erinomaisen ärsyttävä kerrontatapa, mutta piti tietää tuleeko lopultakaan tolkkua. (En muista mitään keskustelua tästä helmikuulta.)

26.7.

• Tiedostoja siivotessa kuuntelin @hforssel ohjelmassa Lastenvaunut - muotia ja politiikkaa. Mukava tietopaketti.
• Kiitos @KirsiVainioKorh! Artikkelisi [Lekmäns skriftliga och rättsliga kunnande i början av 1800-talet. Rannsakningsfångar som skrivare av besvärs- och nådeansökningar i Åbo slottshäkte 1838-1850. Historisk Tidskrift för Finland 2/2019] ilmestyi kuin tilauksesta, sillä olen juuri viimeistelemässä elämäkertaa siikajokelaisesta miehestä, joka kirjoitti paljon tyylikkäämpää ruotsia kuin suomea eikä formaalista koulutuksestaan ole mitään tietoa.

Väreistä ja Kansallisarkistosta

Twitterissä eksyttiin yhteen lemppariaiheeseeni, joten on syytä arkistoida keskustelu. Se alkoi Mikko Hiljasen vitsistä, että uusien silmälasiensa syynä oli väitöskirjansa vaatima voudintilien selailu Kansallisarkiston digitaaliarkistossa. Koska Hiljanen mielletään Kansallisarkistossa oikeaksi tutkijaksi, hänen twiittinsä vastattiin::

Suunnittelemme voudintilien digitointia alkuperäisistä asiakirjoista yhteistyössä kumppaneittemme kanssa. Tämän toteutuessa on suunnitteilla myös tekstisisällön saaminen sähköisen kokotekstihaun piiriin, joka parantaa aineistojen käyttöä oleellisesti.

Työnnyin mukaan:

Se, mikä parantaisi kaikkien aineistojenne käytettävyyttä *oleellisesti*, olisi värikuvat harmaasävyn sijaan. Aivan käsittämätön päätös alkuperäisaineistojen osalta.

Kansallisarkiston tiliä käyttänyt ei tajunnut, että olin (mielestäni) laajentanut keskustelun voudintilien ja mikrofilmien digitoinnin ulkopuolelle.

Aiemmin mikrofilmeiltä digitoituja harmaasävyisiä asiakirjoja digitoidaan lähivuosina värillisinä alkuperäisistä juuri luettavuuden parantamiseksi. Tätä on jo tehtykin, ja lisää seuraa, kun kumppanuus- ja vapaaehtoisdigitointi etenee väridigitoitaviin aineistoihin.

Mutta minullahan ei ole muuta tekemistä kuin neuvoa KA:ta oman organisaationsa asioissa.

Istvanin viime vuonna antaman vastauksen (ks. kommentti) mukaan väriä käytetään vain jos se on tulkinnan kannalta olennaista. Eli harmaasävyisiä kuvia originaaleista on esillä. Eihän 1800-luvun renovoitujen tuomiokirjojen kuvat mikrofilmiltä ole?

Virallinen tili poistui takavasemmalle ja István Kecskeméti vastasi aiemman mukaan konsistentisti.

Kansallisarkisto digitoi alkuperäisaineistoja harmaasävyisenä silloin kun luettavuus ei edellytä väridigitointia (esimerkiksi autonomian ja itsenäisyyden ajan henkikirjat) ja digitoimme värillisenä kun luettavuus sitä edellyttää (esimerkiksi voudintilit).

Huomautettakoon, että tähän mennessä ainoa poikkeus on (muistaakseni ja tietenkin karttojen sekä piirrosten ohella) ollut SAY. Eli myös 1700-luvun läänintilit alkuperäiskuvattuina ovat harmaasävyisiä. Siltä varalta, että  Kecskeméti ei ollut lukenut ketjua, toistin pointtini.

ArkivDigitaliin tottuneena väitän, että värillistä kuvaa on helpompi ja miellyttävämpi lukea kuin harmaasävyistä. #IMHO

Mutta p*skat siitä, että olen istunut viimeisen 12 vuoden aikana tuhansia tunteja Kansallisarkiston digitaalisten kuvien ääressä ja Sundia sekä Schildtejä tehdessä satoja tunteja AD:n kuvien edessä. Sillä kyllä arkistoammattilainen tietää paremmin.

Harmaasävynä on digitoitu myös autonomian ajan tuomiokirjat, koska ne ovat aivan hyvin luettavissa harmaasävyisinä. Myös READin työkaluin muutettavissa kokotekstihakua varten. Vanhemmissa, usein rautagallusmusteen vaurioittamissa asiakirjoissa värillisyys on välttämättömyys.

Stenfeltiä tehdessä oli erinomaisen hyödyllistä, että Siikajoen perukirjat ja lainhuudot olivat verkossa. Mutta mikään ilo niitä ei kyllä ollut tihrustaa harmaasävyisenä. Kuinkahan moni KA:ssa on käyttänyt aineistoja edes tuon verran?

Mitäs muita turhia ja/tai vääriä mielipiteitä minulla olikaan? No, ainakin se, että Kansallisarkiston digikuvilla olisi pitänyt olla alusta asti pysyvä tunniste ja on surkeaa, ettei sitä edelleenkään ole. Ja on surkeaa, että blogistani hajoaa pari tuhatta linkkiä jos&kun Astia2 avautuu. Mutta jos se avautuu ilman pysyviä tunnisteita tai jos ne eivät ole järkeviä, niin toivottavasti joku viitsii kaapia jäänteeni lähimmältä seinältä.

Astia2:sta, jolla taisi olla joku nimikin? kuppi?, ja alkuperäisestä aiheesta puheenollen, soisin näkeväni käyttöliittymässä säätimet kuvan kontrastille ja valoisuudelle.

Muuta? Digitaaliarkiston metatiedoista löytyy luvattoman paljon virheitä, mutta kun en ole pitänyt ilmoituksistani kunnolla kirjaa, niin tämä on enemmän heitto kuin mielipide. Tai löytyihän sposteistani toukokuulta yksi autenttinen esimerkki

Digitaaliarkistoon on jotenkin syntynyt erilainen arkistorakenne kuin Vakkaan, jossa väkilukutaulut eivät todellakaan ole sarjassa I E KUULUTETTUJEN JA VIHITTYJEN LUETTELOT vaan sarjassa II D KONSEPTIT JA TOISTEET. Seurakunnan kohdalla näyttäisi olevan muutakin outoa, kuten niteen I Fa:2 Kuolleiden ja haudattujen luettelo puuttuminen digitoinneista. Ilmeisesti puute johtuu mikrofilmauksen aukosta, sillä SSHY on kuvannut kirjan vain alkuperäisestä

Niin ja aamulla urputin muun lomassa karttojen ja piirrosten minimaalisista metatiedoista, joissa voisi - nyt kun mielipiteitä mietin - olla vuosiluvun lisäksi perusmuotoisia paikannimiäkin. Myös arkistojen yhteyteen pitäisi tallentaa paikannimet perusmuodossa, niin ettei käyttäjien tarvitsi miettiä kaksikielisyyttä ja suomen sijamuotoja. Ja paikannimille (yhdistettynä ajankohtaan) voitaisiin luoda hallinnollisia ja maantieteellisiä hierarkkioita järkeistämään hakuja.

Olen myös edelleen sitä mieltä, että vaikka DF:n ylläpitoon on minimaalisesti resursseja ja vaikka verkkosivulla lukee, että "kaikkeen palautteeseen ei kuitenkaan välttämättä voida vastata henkilökohtaisesti", niin kerran luodun standardivastauksen lähettäminen asiallisiin viesteihin ei voi olla ylivoimainen toimenpide. Voisi onnistua vaikka luettelohuoneessa istuvilta. (Eli en ole saanut mitään vastausta 20.11.2018 ja 1.12.2018 lähettämiini viesteihin.) Niin ja sitä palautesivua voisi modata, siellä puhutaan "hankkeesta", joka ei enää ole käynnissä.

Niin ja olen edelleen sitä mieltä, että korkeimman oikeuden päätöstatioiden avaaminen koneluettavina kuvina verkkoon ei ole 1900-luvun osalta asiallista, vaikka kommentoijan mielestä oli syytettävä lainsäädäntöä: "Passiluetteloihin ym. sovelletaan julkisuuslakia, VRO-aineistoon ja Korkeimpaan oikeuteen taas lakia oikeudenkäynnin julkisuudesta. Ei siinä sen kummempaa." Jos peruste on oikeudenkäyntiaineistojen julkisuus, niin miksi vuoden 1947 aineiston kuvat aukeavat edelleen eteeni samoin kuin kuvat vuodelta 1954, mutta vuodelta 1955, 1956 ja arvatenkin tästä eteenpäin eivät? Onko 65 vuotta jossain laissa mainittu raja? (Kansallisarkisto ei kommentoinut blogitekstiin eikä vastannut samoihin aikoihin asiaa käsitelleeseen twiittiini. Tästä asiasta en ole kysynyt millään varsinaisella palautekanavalla.)

Ja alkuviikon kokemuksen perusteella Rauhankadun vanhan tutkijasalin parvekkeen portaille tarvitaan joko köydet tai kieltokyltti muullakin kielellä kuin suomeksi.

Automaagisesti väritetyllä kuvalla ei tietenkään ole mitään tekemistä varsinaisen asian kanssa, mutta alkuperäinen tiedosto on toki Kansallisarkistolta. Turha linkittää, sillä yllä mainittu linkkikato. Olen toki aikanaan kuvan löydettyäni lähettänyt siitä tiedon kyseistä kohdetta tutkivalle arkeologille. Sillä sellainen(kin) on mielestäni asiallista.

Oulun lääninvankila 1800-luvun puolivälissä?

Laitoin Stenfeltin käsikirjoituksen kesäkuun alussa lepäämään toivoen, että korjauksen tarpeessa olevat osuudet erottuisivat helpommin elokuuta lähestyttäessä. Viime viikonloppuna avasin tiedoston ja kyllä sieltä ainakin kirjoitusvirheitä löytyi. Näytti myös siltä, että erilaiselle paikalliskuvaukselle oli tilaa. Näihin lasken Turun ja Oulun vankilat, joissa Stenfelt vietti osan elämästään.

Turun osalta lähdetilanne on yhtä surkea kuin Tavarantasaajia kirjoittaessani, mutta onnekkasti Stenfeltin käynti linnanvankilassa osuu samoihin vuosiin, joten saatoin kierrättää sisällön. Oulu, jossa Stenfelt oli vankina useita kertoja, osoittautui vaikeammaksi ja oli juuri siksi jäänyt tekstistä pois.

Vai olinko edes yrittänyt? Wikipedia-sivu oli kirjanmerkeissä, mutta "jotenkin" oli jäänyt huomaamatta siinä mainittu historiikki. Lähdin tiistaina katsomaan sitä kirjastoon, mutta en suuremmin yllättynyt, kun sen anti olennaisesta ajasta oli suunnilleen sama kuin Wikipediassa. 1790-luvulla kruununvankila "siirrettiin jo samalla vuosikymmenellä Oulun vankilan nykyiselle tontille niin sanottuun Oxenstiernan taloon, jossa vankila toimi nykyisen vankilarakennuksen valmistumiseen asti. Nykyisin vankilan toimistorakennuksena toimiva Oxenstiernan keltainen kivitalo lienee rakennettu vuonna 1778."

Tosin selvisi, että 1860-luvulla tehty katsaus vankiloiden tilaan on painettu! Mutta pettymyksekseni ei digitoitu ja ainoa (?) Finnaan viety kappale on Helsingin yliopiston kirjaston suljetussa kokoelmassa! Olikohan siitä peräisin historiikissa esitetty kaksikerroksisen rakennuksen pohjapiirros? Siitä sain edes jotain käsitystä laitoksen koosta. Selvityksessä oli todettu tilat liian pieniksi tuolloisiin vankimääriin nähden.

Kiitos historiikin pohjien tiedän tämän 1882 päivätyn
muutospiirroksen esittävän vanhaa vankilarakennusta
Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston kartat ja piirustukset II (kokoelma) :
Vankilarakennusten arkkitehtipiirustukset ja kartat.:
1.- 5. [Oulun lääninvankilan vankilarakennuksen sekä johtajan asunnon ja
henkilökunnan asuinrakennuksen rakennuspiirustuksia.] (Ia. 1403:1-5)

Erilaisia Oulun lääninvankilan piirrustuksia on toki Kansallisarkiston digitoinneissakin. Niitä selatessa toivon jälleen kerran tilaisuutta kysyä joskus joltain arkistoammattilaiselta perustelua siihen, miksi arkistoaineksen kuvailussa ei nähdä tarpeelliseksi poimia vuotta mihinkään (näkyvään) kenttään. (Vuosilukujen näkyvyyttä Vakasta tarkistaessani huomasin, että sieltä satunnaisesti valittu piirros "Sisältää julkisuuslainsäädännön perusteella salassa pidettäviä tietoja, joiden käyttö edellyttää käyttölupaa. (25 v - L 621/1999, 24 § 1 mom. kohdat 1-23) ", mutta aukesi digiarkistosta ihan sujuvasti. Ilmoitin tästä toki palautelomakkeella.)

Mutta kuva ei kerro mitään laitoksen toiminnasta ja historiikki keskittyi aikaan 1800-luvun lopulta eteenpäin. Itse tunsin ennestään 1825 vankikapinan, joka puolestaan on liian varhainen. Ja puhuu kolmekerroksisesta vankilarakennuksesta! No, onhan tuo ullakko aika korkea.

Ajan sanomalehdet kertovat kaupunginvankilan karkailuongelmista, jotka historiikkikin mainitsee, eli ei auta kuin olla tyytyväinen siitä, että rakennuksen ulkonäöstä ja koosta on parempi käsitys.

Eläinten historiaa

Kohdattuani kesän museokierroksella Lebellin kauppiastalolla puisen vartiokoiran 1700-luvulta ja 1900-luvun museoidun ravihevosen on sopiva aika laittaa esille tuoretta ja varastoitua eläinhistoriaa.

Tuntematon kuvaaja.
Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

1) Jokin aika sitten Aira Roivainen mietiskeli Twitterissä syytä Eugen Schaumanin Lukas-koiran lopettamiseen.

Tuoreeltaan oli lehdessä Eläinsuojelus 11-12/1905 julkaistu Eva Ljungbergin artikkeli Eugen Schauman ja hänen koiransa, jonka mukaan Schauman oli aikonut lopettaa koiran itse, mutta ei ollut tähän kyennyt. "Koira suri isäntäänsä todella syvästi. Kun tämä ei palannut kotiin, seisoi Luukas hänen ikkunansa alla kokonaisen vuorokauden ulvoen ja haukkuen. Ettei koira joutuisi poliisin käsiin kärsimään, pidettiin paraana, että sekin sai jättää tämän elämän."

Poliittisen tilanteen ollessa toinen Suomen Kuvalehdessä 24/1924 ilmestyi Harald Bengelsdorffin muistelma Eugen Schauman ja hänen koiransa Lucas. Bengelsdorffin luo oli kesäkuussa tullut salaneuvos Schauman sanoen suunnilleen "Minä tahdon, että Lucaksen on kuoltava isäntänsä kansssa ja minä uskon, että te, jonka tiedän olleen Eugenin ystävän, tahdotte tehdä hänelle ja minulle sen palveluksen, jota pyydän." Bengelsdorff toimitti koiran valokuvaajalle ja sitten Siltasaarella sijainneeseen eläinklinikkaan, jossa se lopetettiin sinihapolla. Kuolleena koira lähetettiin sen viimeisille metsästysmaille Pornaisiin. Tästä tuli julkista tietoa pääsiäisenä 1917 paikkakunnalla pidetyssä kansalaisjuhlassa.

2) Eläinten DNA-tutkimus on tuottanut mielenkiintoisia tuloksia. Itä-Suomen yliopisto tiedotti heinäkuun alussa, että suomalaiset metsästyspystykorvat "muodostavat oman sukuhaaransa, jonka lähimmät sukulaiset ovat itäiset laikarodut. Skandinaaviset pystykorvat puolestaan kuuluvat läntisiin koirarotuihin, joista kotimaiset rotumme poikkeavat merkittävästi huolimatta näiden maantieteellisestä läheisyydestä."

Oulun yliopistossa käynnissä oleva Suomenhevosen varhaisvaiheiden tutkimushanke sai kesällä julki tieteellisen artikkelin, joka uutisoitiin m.m. Hevosurheilussa. On löydetty "neljästä tämän hetken suomenhevosyksilöstä mongolianvillihevosen eli przewalskinhevosen perimää, mitokondrion DNA:ta, eli äitilinjoja."

3) Aiemmin tänä vuonna sai julkisuutta Otto Latvan kulttuurihistorian väitöskirja The Giant Squid: Imagining and Encountering the Unknown from the 1760s to the 1890s, jonka tulokset Latva tiivistetää Turun yliopiston tiedotteen sitaatissa

Lukuisten teorioiden mukaan jättiläiskalmareita on pidetty historian hämärästä lähtien merenkävijöitä piinanneina hirviöinä, joista tieto maankamaralle suuren yleisön keskuuteen levisi merimiesten kertomusten kautta. Osoitan tutkimuksessani, että tämä käsitys on väärä.

4) Toinen eläimiin liittyvä väitös oli Tuija Kirkisen Between skins : Animal skins in the Iron Age and historical burials in eastern Fennoscandia, joka jäi epähuomiossa pois tuoreimmasta arkeologialistasta.

5) Vuosikausia on ollut linkittämättä Riitta-Marja Leinosen väitöskirja Palvelijasta terapeutiksi : ihmisen ja hevosen suhteen muuttuvat kulttuuriset mallit Suomessa.

6) Ja muita opinnäytteitä

• Ovaska Ulla: Genes, gastronomy and gratitude : The development and future of the conservation of native breeds
• Mäkelin, Marianne: ”Eläinten historia on meidänkin historiaamme.” Eläimyyden ja luonnon rajaaminen luontodokumenteissa 
• Iso-Touru, Terhi: Signals of selection and the genetic basis of milk production in cattle
• Grein, Judit: Hästar vid Falu Gruva : 1540-1815

7) Eläinten historia on ollut pinnalla jo muutaman vuoden, joten verkossa on myös Ylen tuottama radio-ohjelmasarja Eläinten historiaa, jossa tarkastellaan hevosta, nautaa, hirveä ja sutta.

8) Vuonna 1856 julkaistiin Kertoelmia koirista, kuwapiirroksilla (pdf). Arvatenkin ulkomailta saadut kuvat esittelivät nykyään vinttikoirana tunnetun rodun susi-koirana eli sudenpurijana ja bulldogin suoraan englannista kääntäen sonnikoirana. Teksti lienee myös melko suoraa käännöstä eikä tietoja Suomesta näy.

Liisa Juhontyttären elämästä

Liisa syntyi Ikaalisissa sotilas Johan Eekin ja vaimonsa Maria Erikintyttären tyttäreksi 27.2.1767 Vähä-röyhiön Heikkilässä. Perheessä oli jo lukuisia lapsia, mutta Liisa sai vielä muutamia pikkusisaruksia. Hän oli 17-vuotias, kun äitinsä kuoli. Viimeistään tämän jälkeen hän on ottanut palveluspaikan.

Ehkä työn perässä Liisa päätyi Ikaalisten ulkopuolelle, sillä 3.12.1790 syntyneen vanhimman lapsensa Stiina Loviisan kastetta ei ole löytynyt. Eikä myöskään aikaa eikä paikkaa Liisan porilaisen Johan Sneckströmin kanssa solmimalleen avioliitolle. Kun siinä syntyi 8.6.1794 tytär Anna Lisa, pieni perhe oli Ikaalisissa ja Johan kastelistan mukaan löysäläinen.

Pari vuotta myöhemmin Liisan mies oli värväytynyt sotilaaksi ja saanut nimekseen Swärd. Pari muutti Poriin Liisan appivanhempien kanssa samaan talouteen tai ainakin samalle tontille. Siellä syntyi poika Johan 29.10.1796.

Perheen isän armeijaura ei alkanut loistokkaasti, sillä hän karkasi ja vangittuna vietiin vuonna 1798 Viaporiin. Kurinpalautus lienee ollut lyhytaikainen, sillä samana vuonna perhe merkitään sisäänmuuttaneeksi Merikarvian Ylikylään. Siellä syntyi Maria 3.3.1799 ja Johan 3.1.1801, Filppulassa David 1.5.1802, Köörtilässä Michel 1.10.1803 ja Catharina 4.1.1807. Johan oli edelleen värvätty sotilas eli hänellä ei ollut työn puolesta asuntoa.

Tarkemmin sanottuna Johan oli 29.5.1802 Suomeen sijoitetun tykistön katselmuksessa 2. majurin komppaniassa tykkimies n:o 11. Samanniminen, mutta eri-ikäinen, muutamaa tuumaa lyhyempi ja naimaton mies oli toisessa komppaniassa komennettuna Pommeriin kesällä 1807. Merikarvialla kiertäneen kertomusperinteen mukaan myös sikäläinen Johan palveli Pommerissa marraskuussa 1805 alkaneella sotaretkellä. Ja oli täten yllättynyt kun kotiin palattuaan sai kuulla Catharinan syntymästä. Tai ehkä epäselvä isyys liittyi jo aiemmin syntyneeseen lapseen. Varmimmalta osalta tarinoissa tuntuu se, että Johan kävi käsiksi vaimonsa lapsen isäksi huhuttuun mieheen. Siikaisissa lastenopettajana ollut Benjamin Smedsteen runoili tapahtuneesta tähän tapaan

Kankaanpää oli kappeli
jossa Snäkki kirkossa tappeli

Hemiän kanssa
arvostansa -
hohoo, jaa-jaa!

Pappi alttarilda katteli,
kuing' Snäkki Hemjät' korvall' nakkeli;

ja sen näki,
koko kirkkoväki -
hohoo, jaa-jaa! 

Muistitiedon mukaan Johan sai tästä välikäräjillä tuomiokseen 40 paria raippoja ja kuusi kuukautta pakkotyötä Viaporissa. Etsimällä tuomion saisi varmuutta kertomusten aikajanaan, jossa selvin tieto on, että Johan palasi Suomen sodan jälkeen Merikarvialle niin täynnä taisteluintoa, että yritti tappaa kirkkoherran, kun tämä oli menossa kirkkoon antamaan kuulutusta keisarille vannottavasta uskollisuudenvalasta.

Jo vuodesta 1806 Johan puuttuu rippikirjasta perheensä kohdalta. Mutta ilmeisesti tappoyrityksestä selvinnyt kirkkoherra yritti sovitella pariskuntaa asumaan yhdessä. Yritykset päättyivät eräänä helluntaina, kun Johan ase veneessä vei vaimoaan myötävirtaa kirkkoon, jota lähestyessä piti Liisan soutaa. Hän osui "yläpuolella Päärlyn torppaa" kiviin ja kirosi miestään, joka ei ollut katsonut eteensä. Liisan piti astua kivelle. Kun vene irtosi Johan sanoi ottavansa hänet kyytiin vain, jos Liisa peruu viimeaikaiset ilkeät sanansa. Tilanne toi pian paikalle pitäjäläisiä, jotka olisivat voineet auttaa Liisan kiveltä, mutta Johan uhkasi ampua yrittäjät.

Liisa istui kivellä koko jumalanpalveluksen ajan, kun ei taipunut miehensä edessä. Tilanne jatkui iltaan ja vesi nousi. Lopulta Liisan oli pakko nöyrtyä, mutta sopu ei kestänyt kauempaa kuin rannalle pääsyyn. Kyseiset "kivet ovat nyt jo kesäisin melkein kuivalla maalla. [...] Kivet ovat kerrotusta tapauksesta saaneet nimekseen "Snäkki-kivet, ja jotkut sanovat isompaa niistä "Liisankiveksi"."

Tämän jälkeen Liisan aviomies muutti kertomusten mukaan toisaalle, Merikarvian ja Ahlaisten rajalla olleen sahan läheisyyteen. Viaporissa oppimaansa hyödyntäen Johan alkoi rakentamaan "västingiä", "porasi, ampui ja hakkaili hän kallion reunoja ja melkein satumaisella voimalla kuin muinaiset kalevalaiset ja jatulit nosteli isoja kivilohkareita ja sovitteli niitä toistensa päälle." Hautausmerkintäänsä ei ole löytynyt, mutta Liisa merkittiin rippikirjassa leskeksi vuodesta 1826 alkaen. Merikarvialla kerrottiin tosin tarinoita, joiden mukaan Johan ei ollut koskaan kuollut.

Perheen aikuisiksi kasvaneista lapsista Anna Lisa meni naimisiin Siikaisissa 7.2.1819 ja jäi seurakuntaan. Naimattomaksi jäänyt isosiskonsa Stiina Lovisa oli asunut Siikaisissa jo vuosia ja kuoli siellä 17.12.1819 ruotuvaivaisena lisämerkinnällä "krympling". Siikaisiin päätyi myös kaksi kuukautta ennen esikoisensa syntymää eli 7.4.1828 avioitunut Mikko. 

Vuonna 1837 syntynyt Matilda Roslin-Kalliola muistaa Liisan äreänä ja tyytymättömänä ja ulkomuodoltaan tummanruskeana ja kurttuisena.

Lastensa luona ei eukko pysynyt, vaikka he olivat kaikki hyvillä tiloilla ja hyvissä varoissa - poika oli aikansa palveltuaan ja saatuaan rahoja säästöön talonkin ostanut - ja elivät sovussa keskenään ja muiden ihmisten kanssa sekä olisivat jokainen mielellään hänet pitäneet mielellään luonansa. Hän oli siihen määrään kummallinen, että ei hän ottanut vaatteitakaan vastaan tyttäriltään, kun he niitä tekivät ja toivat hänelle. He koettivat tuoda sekä kankaita että valmiita vaatteita, mutta hän oli vain vihainen, käänsi selkänsä ja meni pois. [...]

Mainitussa kirkkotallissa piti hän aina kesäisin asuntoa, talvisin yötyi kussa kulloinkin.

Sukkaa kudellen, mikä kuitenkin jo vanhuuden vuoksi kävi huonosti, kulki hän talosta taloon. "Jumalapa teille antamista antakoon, aina ma täällä jotakin suuhuni saan, mutta (osoittaen toiseen taloon) ei tuolla tarvitse mitään ottaa", ulkokullaili hän nurkuvalla äänellä. Mutta he hymyilivät tuolle jo tutulle lauseelle, ja vaikka tiesivätkin mummon, kun ehti toiseen paikkaan, sanovan samaa heistä, antoivat he kuitenkin. [...]

Hän kuoli tämän vuosisadan jälkimmäisen puoliskon alulla, poikansa luona, jonne hän vietiin, kun tuli hoidettavaksi.

Liisa Juhontytär kuoli Merikarvian haudattujen listan mukaan 15.6.1852 vanhuuteen 85-vuotiaana.

Lähteet:

Mathilda Roslin-Kalliola: Snäkki ja muita muistelmia. 1908
Matilda Roslin-Kalliola: Viestini menneiltä sukupolvilta. 1921Keskustelu SukuForumilla vuonna 2010Keskustelu Digiarkiston keskusteluforumilla 2017Geni-profiili Lisa Johansdotter (1767 - 1852) linkkeineen
Ikaalisten syntyneet 27.2.1767, 8.6.1794
Ikaalisten rippikirja 1764-69,  1770-75, 1784-89 s. 404Porin kaupungin rippikirja 1783-88 s. 272, 1795-99 s. 278Porin kastetut 29.10.1796
Suomeen sijoitettu tykistö, katselmusrullat 29.5.1802, 1.6.1808 (Johan karannut 30.5.)
Merikarvian syntyneet 3.3.1799, 3.1.1801, 1.5.1802, 1.10.1803, 4.1.1807
Merikarvian rippikirja 1794-99, 1800-05 s. 112, 1806-11 s. 48, 1812-18 s. 129 , 1819-25 s. 122 , 1826-32 s. 319, 1833-39 s. 306, 1840-46 s. 306, 1846-52 s. 382
Merikarvian vihityt 7.4.1828, haudatut 15.6.1852
Siikaisten vihityt 7.2.1819, rippikirjat 1811-1816 s. 101,  1817-1823 s. 112, syntyneet 27.6.1828

Kuvitus Välskärin kertomuksista 

Yhteenkasvaneita kaksosia eli 18 tragediaa

Tammikuussa totesin löytäneeni ensimmäisen maininnan yhteenkasvaneista (eli vanhahtaen siamilaisista) kaksosista Suomessa ja kun asiaan alkoi kiinnittää huomiota niin vastaan tuli lisää mainintoja. Ja hain lopulta oikeasti. Löytyi kuvakin, jonka lapsista lisää alempana. 

Turun Wiikko-Sanomissa 2.11.1822 esitetylle tiedolle, että

Muutamia vuosia sitten syntyi Suomessakin, Viipurin Läänissä kaksi vattasta yhteen kasvanutta tyttö-lasta, jotka kuolivat muutaman päivän päästä, ja Turun Akademian leikkaus-huoneessa sitten leikeltiin.

en ole löytänyt vahvistusta. Sanomia Turusta lainasi 7.1.1851 Maanmiehen ystävältä tiedon, että

Enonlahden kylässä Kuopion pitäjässä synnytti 15 vuoden vanha nainen, Katriina Laakkonen, 15:sta päivänä kuluneessa Marraskuussa kaksi tyttö-lasta, jotka olivat rinnasta napaan asti yhteen kasvaneet. Molemmat kuolivat kuitenkin onneksensa vuorokauden elettyänsä. 

Hämäläinen raportoi 2.3.1860, että 

Hattulassa Lepaan maalla on viikkokausi sitten eräs lampuodin vaimo synnyttänyt sikiön, jolla oli kaksi kaulasta asti yhteen kasvanutta ruumista, kaksi päätä, neljä kättä ja neljä lalkaa. Henkeä ei siinä tavattu, ja olikin muutoin ennen aikainen. — Nyt luemme että Säkkjärvellä talonpojan vaimo Maria Kälviä on samanlaisen lapsen saanut helmik. 11 p.

ja täydensi 9.3.1860 Hattulan osalta, että

molempain ruumiit olivat sivullepäin olkapäitä kohden. Kädet ja jalat olivat eroitetut, neljä kumpaisiakin.

Oulun Wiikko-Sanomissa kerrottiin 24.3.1860, että Säkkijärven Ylijärven kylässä syntyneet kaksoset puolestaan elivät "ainoastaan tiiman, siksi että ennätettiin saada hätäkasteesen." 

Suomen julkisia sanomia painoi 19.3.1860 Kälviällä kuukautta aiemmin kirjoitettuna

Vaan kuin valkeni eileis (18) päivä, niin selkeni asia arvollensa. Piika synnytti kaksi niin merkillistä lasta ettei äsken ole semmoista tapahtunt, vaan olivat kuolleena eikä oikein täysi-kasvuiset eli täysi-aikaiset. Kuin olivat kasvaneet yhteen rinnasta molemmin ja vatsasta olivat myöskin yhdistetyt aivan toisiinsa kiini, olisi ollut merkillinen jos olisivat hengissä syntyneet ja kasvaneet miehiksi, sillä net olivat poikalapset. Toisella ei ollut kuin neljä varvasta kumpaisessakin jalassa. Ihmiset päättävät että net kasvovat sillä yhteen kuin äiti pitii niin kovin puristuksissa ja kiintiästi kruuvasi itsensä koko niiden kasvamisen ajan, ettei kukaan pitänyt tietää hänen olevan vahvana.

Tapiossa 8.3.1862 julkaistu kirje Juuaasta kertoo, että

Tämän kuun 18 p:nä synnytettiin Nunnunlahden kylässä talonmiehelle Markus Lehikaiselle kaksi poikalasta (kaksoista,) jotka olivat merkilliset siitä, että ne olivat mahapuolelta kiini toinen toisissaan, lapset olivat muuten täysi-jäseniset, vaan maha ja rinta oli yhteen kasvanut. Toinen näistä lapsista oli syntyissä ollut vielä niinkuin hengissä, mutta samassa kuollut.

Oulun Wiikko-Sanomia 10.3.1866

Pulkkilasta 20 p. helmik. Täällä syntyi viime viikolla yhdessä talonsa kaksoiset, molemmat tyttäriä, jotka olivat sentähden mainittavat, että olivat rinnoista lähtiin navan alapuolelle asti yhteen liitetyt ja siis aivan kiini toisissaan, ja olivat eläneet 1/2 tnnnin vanhaksi ja ehditty panna hätä-kasteesen. 

 Joensuussa ilmestynyt Karjalatar raportoi 7.3.1879, että

Äsken synnytti täällä erään työmiehen vaimo lapsen eli oikeastaan kaksi yhteen kasvanutta lasta. Tällä lapsella oli yksi pää, syrjään vääntyneenä, jossa näkyi kaksi silmää, yksi nenä, suu ja leuka, vaan neljä korvaa, joista kaksi oli luonnollisella paikallaan, kaksi pienempää sitä vastoin takaraivolla. Vielä oli neljä kättä yhteen kasvaneessa ruumiissa, vaan navan kohdalta olivat lapset aivan erillään toisistansa. Tämä onneton lapsi kuuluu syntyessään vielä eläneen, vaan kuoli kohta syntymisen jälkeen.

Oulun lehti kertoi 22.2.1882, että

Teiskossa erään talon emäntä on synnytänyt kuolleina kaksi poikalasta, jotka olivat vatsastansa yhteen kasvaneet. Muuten kummallakin kaikki jäsenet erikseen ja semmoisessa asennossa, että syleilivät toisiansa.

Ensimmäisistä tuntia kauemmin eläneistä yhteenkasvaneista kaksosista kertoi Oulun lehti 15.3.1884

Viime helmikuun 28 p:nä syntyi muutaman työmiehen vaimolle Jaalangan kylässä Säreisniemellä kaksoset, jotka navan kohdalta alaspäin olivat kasvaneet yhteen. Napa on yhteinen. Toisen oikea ja toisen vasen jalka on vapaa ja täydellinen, mutta toiset kaksi jalkaa ovat kasvaneet yhteen ja kangistuneet jäykäksi tyngäksi, jonka päässä on kahdeksan varpaantapaista ja joka on toisen lapsen korvaa kohden ojennettuna. Muutoin ovat lapset navan yläpuolelta täydelliset ja sievät. Vielä tämän kuun 9 p:nä elivät lapset, Anna ja Liisa, ja olivat terveet ja virkeät. Ruokahalu oli erinomaisen hyvä. Ne makasivat silloin vasussa, toisen pää toisessa päässä vasua, toisen toisessa. Täydelliset jalat levenivät silloin kummallekin puolelle ja kangistunut jalantynkä makasi vierellä. Omituisen surullisen näyn tarjoovat nämät lapsukaiset maatessaan vasussaan, kun keskikohdat ovat peitteen alla ja johtavat ajattelemaan gumminukkea, jossa on pää jalkainkin sijalla, mutta valitettavasti on nukki elävä! Lapset ovat niin toistensa suhteen, että toinen voi nukkua, toinen olla herällään. Toivottavaa olis, että heitä hoidettaisiin mitä paraimmalla tavalla ja että yleisökin avunannolla olisi siihen avullisena. Uteliaita onkin jo paljon käynyt kummaa katsomassa ja antaneetkin aina jotakin kaksoisten hyväksi.  

Vain viikkoa myöhemmin (23.4.1884) Oulun lehti joutui raportoimaan, että

Säresniemen yhteenkasvaneet kaksoset, joista jo ennen olemme kertoneet, ovat pääsiäisen aikana kuolleet, molemmat aivan yhtaikaa. Ei yhtään lääkäriä, tiedemiestä eli ketään muuta, joka olisi niitä tarkemmin tutkinut, kuulu niitä katsomassa käyneen.

Rauman lehdessä 14.4.1888 todettiin, että

Yhteen kasvaneet kaksoset oli synnyttämäisillään työmies Oksasen vaimo Säkylän pitäjän Kalvon torpassa, vaan äiti sekä sikiöt kuolivat synnytys-tuskissa.

Wiipurin Sanomissa 5.1.1894

Viime joulukuun 21 p.nä syntyi Uukuniemellä kaksoistytöt, jotka muuten olivat täydellisesti kehittyneet (sääret vaan olivat tavallista hinterämmät), mutta olivat koko rinnan ja vatsan leveydeltä navan alapuolelle asti yhteen kasvaneet. Lapset saivat hätäkasteessa nimekseen toinen Miina, toinen Anna Maria ja elivät noin puoli tuntia.

Alussa olleen kuvan kaksostytöt synnytti 1.3.1909 torpparinvaimo E. K. Kilvakkalan kylässä Ikaalisissa. (A. Achrén: Yhteenkasvaneet kaksoset. Epione 1/1910)

SSHY:n jäsenilleen tarjoama digitoitu kastetieto. Julkaisuun saatu erillinen lupa.

Martta ja Maria saivat lääketieteellistä huomiota, kun äitinsä vuoden lopulla toi lapset Helsingin diakonissalaitokselle. Ville-Juhani Sutinen on tuoreessa kirjassaan Kääpiöistä kolosseihin. Kummajaisten historia Suomessa (s. 187) antanut ymmärtää, että äiti toi lapset julkisesti "näytille", mutta minusta useissa lehdissä toistettua pikku-uutista ei voi näin tulkita. Lapset kuolivat ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä (Epäsikiöistä. Terveydenhoitolehti 2/1922).

Tohtori B. Norén kertoi Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen vuosikokouksessa 24.2.1916 yksityiskohtaisesti 5.2.1916 tapahtuneesta synnytyksestä, jossa kaksipäinen, -keuhkoinen ja -sydäminen lapsi oli jo kuollut. Esitystään täydentääkseen Norén oli tarkistanut synnytyslaitoksen preparaattikokoelmat, joista oli löytänyt 

2 tapausta yhteenkasvaneita kaksosia. Toinen kaksoissikiö, jonka eräs lääkäri Turusta on lähettänyt, lienee syntynyt luonnollisesti eikä ole täysiaikainen. Toinen, joka on jonkunverran pienempi, on ennenaikanen synnytys VIII:nnessa kuussa ja on Tamperelaisen kätilön lähettämä v. 1891. Jälkimäisestä on merkitty muistiin, että se on syntynyt luonnollisesti avonaisessa tilassa ja 5 minutin aikana sen lihaksissa havaittu nytkähtelyjä. (Kätilölehti 4&5/1916)

Kätilölehdessä 1/1922 tiivistettiin lehdessä Tidskrift för barnmorskor i Finland no 12/1921 julkaistu raportti Vaasan seudulta

Anna Kullström kertoo 28/11 21 avustaneensa synnyttäjää, joka kovien polttojen kestettyä 3 tuntia synnytti yhteenkasvaneet kaksoset. Ensin syntyi yksi sikiön pää, senjälkeen tuli välilihan yli esille molemmat hartiat, sitten yhteenkasvaneet vartalot ja viimeksi toisen sikiön pää. Kaksoset elivät syntyessä, paino 4,500 gr, molempien pituus 47 cm. Ne olivat yhteenkasvaneet kaulasta alas hiukan navan alapuolelle, muuten kumpikin hyvin muodostuneita poikalapsia. Toinen voi nukkua sillä aikaa kun toinen söi tai itki. Kuolivat 37 tunnin kuluttua muutaman minutin väliajoin.

Maaliskuussa 1923 useiden lehtien julkaiseman uutinen jakoi vielä tiedon, että

O. l. Pyhäjärveltä ilmoitetaan, että siellä on äskettäin eräs vaimo synnyttänyt yhteenkasvaneet kaksoiset. Molemmat lapset ovat poikia ja ovat ne kasvaneet yhteen siten, että niiden kasvot ovat vastakkain, joten ne eivät voi syödä äidin rintaa. Nukkua nämä kaksoiset voivat ainoastaan kyljellään. Muuten ilmoitetaan niiden jaksavan hyvin.

Tammikuussa löytämäni Ylioppilaslehden jutun mukaan "Suomessa syntyy siamilaisia kaksosia keskimäärin yksi tai kaksi vuosikymmenessä". Yllä on 18 tapausta sadan vuoden ajalta, jolloin Suomen väestö oli pienempi, ja selvästikään kaikista ei sanomalehdissä kerrottu enkä varmasti kaikkia uutisia löytänytkään. Jossain lääkärien tilastossa luulisi olevan tarkempaa tietoa.

Museoidun alkoholin parissa

Kiitos Mari Jalavan keväisen blogitekstin tietooni tuli Rajamäen Ryyppi, museo joka avattiin vasta äskettäin suurelle yleisölle. Aiemmin tämä 1880-luvun lopulla avatusta ja valtion laitokseksi muuttuneesta tehtaasta kertova museo nähtiin alkoholin mainostuksena ja oli siksi vain harvojen nähtävissä.

Olin tyytyväinen museokävijä ensihetkistä alkaen, sillä ala-aulassa oli (hiirenloukkujen ohella) viime aikoina keräilemäni viinapannu. (Aiemmat kappaleethan olivat Loimaalla ja Laihialla.) Ja nyt ensimmäistä kertaa ikään kuin käyttökunnossa - vain tuli pannun alta puuttui, raaka-aineiden ohella.

Tyytyväinen olin myös opastettuun kierrokseen, jonka asiatuntemus oli ilmiselvää. Osa yrityshistoriasta ja tekniikasta meni yhdestä korvastani sisään ja toisesta ulos, mutta aina välillä oli jotain itseäni kiinnostavaa. Kuten kieltolain päättäneen kansanäänestyksen sukupuolitetut äänestysliput ja tätä ennen kerätty yli sadan tuhannen naisen allekirjoittama adressi. Kysyessäni opas arveli sen olevan arkistoituna, mutta ehkä varmuus löytyisi Aija Kaartisen väitöskirjasta Kansan raittiudeksi ja kotien onneksi. Naisten kieltolakimielipiteet ja toiminta kieltolain puolesta ja sitä vastaan 1919–1932.

Keskellä olevat isot viinapullot edustavat yhden ajan alkoholipolitiikkaa, joka yritti rajoittaa saatavuutta määrämällä myynnille minimimäärän. Päätelleen vuonna 1899 julkaistusta kirjoituksesta viina oli kuitenkin niin halpaa, ettei rajoituksella ollut aiottua vaikutusta ja siitä oli tuolloin luovuttu. Ties mistä hyvästä ajasta sitten kertoo kasku

Entiseen hyvään aikaan, kun vielä viinaa myytiin sillä tavoin, että tynnyristä suoraan laskettiin puolen tuopin pulloihin, saivat kaupanhoitajat pitää tapin alla astian ja siihen tippuneen viinan myydä omaan laskuunsa.
Siihen aikaan ajoi Kuopion kauppaneuvos kerran syrjäkaupungilla ja huomasi sinne ilmestyneen komean uuden talon.
Kun hän ei tiennyt kenen se oli, kysyi hän sitä rengiltään.
— Eikös kauppaneuvos sitä tiedä, että se on kauppaneuvoksen viinakaupanhoitajan Keilasen talo, vastasi renki.
— Kyll' on tippumia, kyll' on tippumia, sanoi kauppaneuvos miettivästi eteenpäin ajettaessa. (Suomen kuvalehti 15/1917)

Seuraavassa kerroksessa esiteltiin tehdasyhdyskuntaa ryhmävalokuvin ja muutamin esinein. Palkkakolikoita varten oli täällä rasia eikä pussia. Yllä vapaapalokunnan varustusta.

Teollisten tislauslaitteiden joukossa

oli vielä yksi viinapannu ja taiteilijan näkemys salaviinanpoltosta.

Lähimpänä tuotemarkkinointia oltiin ylimmässä kerroksessa, jossa vitriinit esittelivät menneitä tuotteita ja pakkauksia. Täällä yksi ryhmästä kyseli Molotovin coctailista, joka oli aiemmin ollut tässä tilassa, mutta

oli siirretty "sotahuoneeseen". Kun en ole 1900-luvun sotahistoriaan, enkä ollenkaan talvisotaan, perehtynyt, oli minulle uutta tietoa, että Molotovin cocktailit olivat Rajamäellä tehty teollisuustuote. Jostain olin saanut mielikuvan, että ratkaisu oli rintamalla keksitty, mutta mistäpä sinne olisi ilmestynyt puoli miljoonaa tyhjää pulloa ja sopiva sekoitus sisälle.

Huoneessa oli myös IT-tykki, jonka nähdessäni eka ajatus oli "epärelevanttia kuvitusroinaa", mutta olin täysin väärässä. Tehtaalle oli nimittäin jo ennen talvisodan alkua hankittu ilmatorjuntakalustoa armeijan ehdotuksesta ja sille oli käyttöä, sillä venäläiset kävivät pommittamassa useita kertoja.

Hesperian puistossa 1848-1858

Syyskuussa 1847 palaneen Töölön majatalon tilalle Petter Sjögren rakensi ripeästi  uuden, josta on olemassa yllä näkyvä mainoksessa käytetty kuva. Rakennuksessa oli kaksi salonkia, ravintola ja keittiö.

Kesällä 1848 tiloihin veti 14-vuotias Alina Frasa huntutanssillaan. Juhannuksena esitettiin akrobatiaa, nuorallatanssia ja kärmeiden lumoamista. Elokuussa Töölössä nähtiin "taikatemppeli", johon kuului vatsastapuhumista. Välittämättä veljensä kuolemasta vuotta aiemmin Charles Magito piti puutarhassa syyskuussa ilotulituksen.

Seuraavana kesänä suosituimpiin tapahtumiin tuli satoja ja jopa pari tuhatta katsojaa. Kesälle 1850 Sjögren pystytti pienen ulkoilmateatterin, jossa näytettiin nukketeatteria kerrallaan noin 250 katsojalle. Seuraavana kesänä paikkaa pidettiin jo Helsingin "Tivolina" ja teatterin lisäksi hupina oli keilarata ja keinut. Varsinainen karuselli saatiin kesällä 1852, kuten alla olevasta ilmoituksesta näkyy. Se pyöri ihmisvoimalla ja myöhemmin hevosvoimalla. Musiikin soitti pieni yhtye.

Vuonna 1853 Helsingissä oli koleraepidemia eikä väentungokseen kaivattu. Seuraavina vuosina monet kaupunkilaiset lähtivät pakoon sotaa. Sotavuosiin ajoittuu "Töölön päivälliset" 30.11.1855, joissa ravintolan yksityistilaisuudessa ylioppilaat puhuivat poliittisesti varomattomasti.

Sodan jälkeen ohjelmaa järjestettiin taas, mutta ei kovin innokkaasti tai innovatiivisesti.

Petter Sjögrenin kausi Töölössä päättyi tulipaloon 30.8.1858. Kymmenen vuotta seissyt päärakennus paloi poroksi.

Lähteet:

• Sven Hirn: Kaiken kansan huvit. Tivolitoimintaamme 1800-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 443. 1986 s. 38-47
• Sven Hirn: Huvia ja herkkuja. Helsinkiläistä hotelli- ja ravintolaelämää ennen itsenäisyyden aikaa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1120. 2007, s. 32-33
• Hesperia (Tölö Tivoli). Lördagsqvällen 30/1889
• V. P-n: Tölö trädgård och Hesperia (Tölö Tivoli). Ett bidrag till folknöjenas historia i Helsingfors.  Jul-Blad för ung och gammal 1911
• Matti Liski, Eeva Ruoff ja Jere Saarikko: Hakasalmen ja Hesperian puistot. Puistohistoriallinen selvitys. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisut 2010:10 (pdf)