Täydennysosia

Carl Larssonin
kuvassa näyttäisi olevan
aidantäydennys käynnissä.

1) Viime lokakuussa osallistuin rahaa vastaan Helsingissä järjestetyille ruotsalaisille historiapäiville (DSH Helsingissä (1. päivä), Ruotsia puhuvien asettuminen Suomen rannikolle (DSH, 2. aamu) & Valoja, historiankirjoitusta ja Inkerinmaata (DSH 2. päivä)). Monet kuuntelemistani esitelmistä kuuluivat niihin, joiden tallenteet tulivat äskettäin verkkoon. Katsottavaksi ja kuunneltavaksi ilmaiseksi.

• Johanna Aminoff-Winberg: Presentation av Riddarhuset
• Henrik Meinander: Finland - en nation växer fram
• Martin Hårdstedt: Korstågen i Finlands historia - myt eller verklighet
• Ann Nehlin: Den goda viljans ambassadörer - finska krigsbarn i Sverige
• Mikael Parkvall: De första finlandssvenska - när, hur och varifrån?
• Bo Eriksson: I nytt ljus - Ändrar forskningen vår syn på historien?
• Mirkka Lappalainen: Det nordiska lejonet och hans rike.
• Aino Niskanen: Finsk modernism i arkitekturen - gemensamma drag och särdrag.
• Kasper Kepsu: Ingermanland.

Tallenteen ansiosta sain vihdoin Parkvallin esityksestä lausunnon ihmiseltä, joka on oikeasti perehtynyt ruotsalaisten asettumiseen Suomeen. Hänen mukaansa "Hyviä pointteja, mutta myös hiukan yksinkertaistettuja. Historiallinen tausta ja kokonaiskuva olivat usein myös aika hataralla pohjalla. Mutta nimistössä oli kyllä kiinnostavia näkökulmia. " Jäämme odottelemaan Parkvallin kirjaa, jota hän esityksen jälkeenkin on lupaillut ruotsinkielisessä lehdistössämme.

2) Kevään ilmaisessa ja itsetehdyssä virtuaalikonffassa 1700-luvusta ja viestinnästä Rebecka Lennartsson markkinoi kirjaansa Mamsell Bohmans fall. Nattlöperskor i 1700-talets Stockholm. Vasta myöhemmin selvisi, että se on luettavissa verkossa ilmaiseksi.

3) Pari vuotta sitten yritin pikaisesti selvittää Kauanko turkiseläimet ovat olleet tarhoissa? Lehdessä Alue ja Ympäristö ilmestyi Otto Latvan artikkeli Tuote vai elävä olento? Näkökulmia turkiseläinten historialliseen rooliin Suomessa 1900-luvulla, joka abstraktinsa mukaan on "on ensimmäinen ihmisten ja turkiseläinten jaettua menneisyyttä Suomessa käsittelevä historiantutkimus, jonka näkökulma ei ole sidottu tilasto- ja taloustutkimukseen tai turkistarhaajien itsensä tutkimiseen."

4) Tiina Miettinen käytti lähteenä vanhaa blogitekstiänikin ja pääsi pidemmälle otsikolla Juomalaulu Hauholta vuodelta 1811.

5) Lakkasin keräämästä historiantutkijoiden epidemiakirjoituksia, mutta talteen tuli otettua Henrika Tandefeltin Hur mår du? Jag mår bra! Sjukdom och hälsa i brev förr och nu. Samaan reaktioon ja minua kiinnostavaan 1700-luvun kirjahistoriaan liittyi filologi Tommi Kokon podcast Unsolicited Lectures about Daniel Defoe (with music), jossa tarkasteltiin kirjaa Ruttovuosi. Siitä kirjoitti myös Pekka Vartiainen blogisarjassaan Epidemiakirjallisuutta.

6) Lainasin jokin aika sitten Betty Elfvingin Turun tuomiokirkosta kertovaa muistelmaa, jossa vuonna 1855 Kaarina Maununtyttären ruumis "alastomana makasi hajonneessa arkussaan kuninkaallisten kääriliinojensa riekaleitten joukossa". Vielä tämän jälkeenkin "Keräilijä on ottanut Turusta mukaansa palan Kaarina Maununtyttären ihoa", kuten Anu Lahtinen raportoi Livrustkammaren kokoelmien taulun, jossa on "Souvenir, ett stycke av Karin Månsdotters kropp (hud) taget vid gravöppning i Åbo domkyrka 1867-08-21."

Pioneerikilpapyöräilijämme John Tourunen

Maanantaiaamuna Twitterissä väitettiin Alppilassa olleen velodromi vuonna 1889. Selvittelyni mukaan ajateltiin Eläintarhan polkupyörärataa, joka oli käytössä suunnilleen vuosina 1897-1903. Sitä oli perustamassa John Tourunen, josta en verkosta löytänyt valmista tietoa. Vaikutti mielenkiintoiselta hahmolta, joten ei kun keräämään paloja kokoon.

Suomen kuvalehti 14/1894

John eli Johan ei ole kiinnostanut (verkkoon tietoja jakaneita) sukututkijoitakaan, joten voin lehtitietojen perusteella todeta vain hänen syntyneen vuoden 1870 paikkeilla Saarijärvellä. Suomen kuvalehden toimittaja  vuonna 1894: 

Hra Tourusesta emme, paha kyllä, tiedä muuta kuin että hän on 24 vuotias, syntyisin Saarijärveltä, on käynyt kauppakoulua, tuli ensiksi veljekset Olinin kauppahuoneen palvelukseen täällä, sitten hra Thylinin Teollisuuskauppaan, josta erosi v. 1892 ja perusti yhdessä hra Lindin kanssa polkupyöräkauppansa Länsi-Henrikinkadun varrelle. Viime syksynä muutti hän asumaan Lontooseen ja on hän siellä useat kerrat hyvällä menestyksellä ottanut osaa kilpailuihin Herne Hillin radalla. Suorittaa parast'aikaa palvelustaan reservissä.

Polkupyöräilijänä Tourunen oli saanut julkisuutta syksyllä 1893, kun hän Arvid Lindin kanssa pyöräili "Helsingin ja Porvoon välin 62 km, 3 tunnissa 24 minuutissa. Ja matka tapahtui yöllä, toisinaan sateessa ja huonoilla teillä. Hra Tourunen aikoi sunnuntaina saada paremman tuloksen, mutta hänen kulettuaan 16 km 34 minuutissa särkyi welosipeedin takapyörä." Vuonna 1894 Tourunen voitti 3 kilpailua Tallinnassa ja Pietarissa (Lauri Patolan kirjan mukaan). Kun kesällä 1894 Helsingin polkupyöräklubi piti "suuren" polkupyöräkilpailun Oulunkylän radalla Tourunen voitti kilometrin matkan ajalla 1:32, viiden kilometrin matkan ajalla 8:35 ja 100 kilometrin matkan ajalla 3:59:28. Alla oleva kuva on viimeksi mainitusta kilpailusta, jossa kierrettiin rata lähes 94 kertaa. Aloittajia oli kuusi, mutta loppuun pääsi vain kolme miestä.

Vuonna 1894 Tourusen ja kumppaneiden polkupyöräkauppa julkaisi ohjekirjasen aloittelevalle polkupyöräilijälle ja 1895 runsaaasti kuvitetun katalogin, jossa oli John Tourusesta ulkomaan kuuluisuuksien rinnalla ylläoleva kasvokuva. Liike sijaitsi Pohjois-Espan länsipäässä. 

Ote A. E. Rosenbröijerin 7.7.1896 ottamasta valokuvasta.
HKM CC BY 4.0

Suomen Urheilulehti 5/1904

Yrityksen ja miehen vaiheissa on runsaasti käänteitä lehdistä ja muistakin lähteistä kaivettavaksi, mutta siirryn loppuun, joka koitti kun 29-vuotias John Tourunen kuoli Lontoossa 25.8.1899 (Merimiehen ystävä 10/1899). Suomen Kuvalehteen 20/1927 haastateltu vanha kilpakumppani totesi

John Tourunen oli erinomainen ajaja ja hän voitti minut usein, kertoili Lindstedt lopuksi. — Mutta Tourusella oli kovin huonoja pyöriä. Hän asui Englannissa, jossa hän keinotteli pörssissä. Hän oli hyvin rikas mies, mutta kerran hän yhdellä keikauksella menetti kaikki rahansa. Senjälkeen hän ei enään jaksanut elää . . .

Tourusen konkurssista kertovassa ilmoituksessa mainitaan leskensä Maria Gustava Tourunen, mutta  kuolemastaan kerrottaessa lähimmät surijat olivat äiti ja veli (Turun lehti 29.8.1899, Päivälehti 4.3.1900).

Kesän historialliset twittermyrskyt (2/2)

Eilisestä jatkaen. (Kuva edelleen kirjasta Stories for little children)

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen twiittasi 13.7.2020 "Onko moni suomalainen liian herkkä pohtimaan historiaa? Jos kyselee tämän niemimaan menneistä kytköksistä maailmassa yleisiin ilimiöihin, vaikkapa kolonialismiin, nousee älämölöä syyllisyydestä? Yhyy, taasko minua syytetään jostain. Onko syynä huono itsetunto? Vai mistä on kyse?" Kommentteja tuli runsaasti, omat poimintani keskustelun asiallisemmalta puolelta.

[Muutos 9:38. Poistettu koonnin jälkeen lukitun Twitter-tilin teksti.]

Historiantutkija Katja-Maria Miettunen vastaavasti: "Sanoisin että on. Moni näyttäisi haluavan ikävien asioiden pysyvän pimennossa ja kuulisi mieluummin vain "sankaritarinoita". Siinä ei ole järkeä, koska jokaisen maan historiassa on myös varjopuolia, joita pitää käsitellä. Muuten käsitys historiasta on vääristynyt harhakuvitelma. Jos historioitsija vääristelisi historiaa tai sivuuttaisi oleellisia asioita, jotta voisi kertoa vain tarinoita, joita ihmiset haluavat kuulla, hän olisi eksynyt harhapoluille eikä palvelisi enää tiedettä."

Kolmas historiantutkija ei ollut eri mieltä: "On. Suosittelen pitämään yleisöluentoja Suomen sotahistoriasta: jos sellaisella kertoo mitään, missä Suomi ei näyttäydy puhtoisen sankarillisena, joku keski-ikäinen setämies ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena ja kommunistipropagandana. Suomalaisessa historiakulttuurissa yhdistyy herkkä maskuliinisuus ja naiivi nationalismi todella myrkyllisellä tavalla: liian moni suomalainen mies rakentaa liian ison osan identiteettiään aivan lapselliselle käsitykselle Suomen historiasta, eikä siksi kestä mitään sen kritiikkiä. Ne on kuin pikkulapsia jotka haluaa aina kuulla saman sadun täsmälleen samalla tavalla, koska siitä tulee turvallinen olo ja hyvä mieli. Mutta kun ne vaatii tätä sadunkerrontaa akateemiselta historiantutkimukselta, ja raivostuu jos ei saa kuulla sitä. Koska nää sedät uskoo vakaasti, että he on rationaalisia ja loogisia, syntyy tämä sirkus, jonka pyörittämiseen ne ei koskaan kyllästy: heidän nationalistinen propagandansa on muka tieteellistä, ja todellinen kriittinen historiantutkimus on epätieteellistä ja ideologista."

Antti Ikonen kommentoi Teivaisen twiitin puoliväliä: "Eikä rajoitu pelkästään historiaan. On varmasti helppoa, mutta myös vaarallista ajatella Suomen olevan kaikista ilmiöistä irrallinen poikkeus globaalissa maailmassa. On puhe sitten terrorismista, rasismista, kansalaisliikkeistä tai äärimmillään sodasta."

Historiantutkija Oula Silvennoinen tarttui loppuun: "Aiheellinen kysymys. Tähän piirteeseen olen törmännyt väitöskirjastani saakka: osalle porukasta minkä hyvänsä historian kielteisen asian esiin tuominen on syyllistämistä, eikä saisi, koska mehän tässä uhreja ollaan." 

Silvennoinen  myös linkitti keskusteluun, joka oli malliesimerkki Teivaisen tarkoittamasta ilmiöstä. Antti Vesala oli edellisenä päivänä Hesarin lukijakirjoitukseen viitaten twiitanut "Brittien laivojen tervasta yli 80% oli jo vuosina 1718-25 peräisin Pohjois-Amerikasta. Suomalaisten jälkikäteinen syyllistäminen kolonialismista tervan perusteella ei vaikuta olevan kovin kestävällä pohjalla." (*) Silvennoisen kyseenalaistettua syyllistämisen Vesala kaivoi esiin Hesarin vuoden 2018 jutun HWB-ryhmän kolonialismiraportista, mistä Silvennoinen totesi "Jotain tällaista odotinkin. Luehan uudestaan: "kolonialismi ei koske meitä" on siis jutunkin mukaan se väärinkäsitys, jota historioitsijat tässä ruotivat. Käsittelyssäsi asia muuttui "suomalaisten jälkikäteiseksi syyllistämiseksi kolonialismista". Kerrotko, miten tähän päädyit?" 

Vastaukseksi Silvennoinen sai linkin Ylen juttuun "Suomellakin on siirtomaahistoriansa, emmekä siksi voi seurata keskustelua ulkopuolisina", jossa Vesalan mielestä syyllistämistä oli "Ensimmäiset 11 kappaletta vaikkapa". Silvennoinen oli toista mieltä todeten "Ei historiallisten tosiseikkojen toteaminen ole "syyllistämistä", Antti. Samalla tavalla vaikkapa holokausti on osa myös Suomen historiaa. Ei se silti tarkoita, että nykyään elävät suomalaiset olisivat tapahtuneeseen jotenkin syyllisiä." Samaa Ylen juttua kommentoi Teivaisen herättämässä keskustelussa Olli Bäckström: "Hysteerinen reaktio oli sikäli hassu, että siinä Ylen kolumnissa ei puhuttu syyllisyydestä tai katumisesta yhtään mitään. Huono omatunto oli jutun paheksujissa itsessään jo valmiiksi."

Historiantutkija Anu Lahtinen tiivisti: "Jotkut sanat tuntuvat heti loksahuttavan keskustelun turhauttaviin inttämisiin, joissa alkuperäistä ajatusta ei edes kuunnella, vaan lähinnä laitetaan pyörimään sama vanha levy."

Julius Lehtinen yhdisti: 

"Kotimaisia historiallisia kipukohtia on uskallettava ja voitava sorkkia, oli kyse sitten erillishakarististä, fasismista tai eugeniikasta.
Suomi ei ole maailmasta ja sen tapahtumista sekä kehityskuluista erillinen lintukoto, vaan väistämättä kytköksissä maailman ilmiöihin. Nähdäkseni massiivinen uhriutuminen ja kiistäminen – mikä syntyy tietyissä piireissä ihan vain sen ideaalisen, puhtoisen ja sankarillisen suomikuvan vastaisten kehityskulkujen akateemisestakin tutkimisesta – kertoo että riski ikävien asioiden paljastumiselle on liian suuri. Kun kiiltokuvamaista pintaa raaputtamalla on mahdollisuus joutua tutkiskelemaan tiedostamattakin pitkälle sisäistettyä "puhtoisen suomalaisuuden" itseymmärrystä, nousevat defenssit ymmärrettävästi helposti.
Juuri siksi se on tehtävä, vaikka osa ei haluaisikaan oppia ja ymmärtää."

Historiantutkija Jenni Lares laajensi: "Tutkimuksen, myös historian, tavoitteena on tuottaa tietoa ja lisätä ymmärrystä. Tuomitseminen jää oikeusistuimen tehtäväksi, jos sellainen on tarpeen." Tähän Louis Clerc kommentoi: "Ymmärrän tätä, mutta minusta historian tutkimuksen pitäisi myös voida sisältää eetinen, moraalinen näkemys. Sinä vaiheessa kun ”faktat ovst pöydällä”, on olttava mahdollisuus sanoa, kuka teki pahaa ja kuka hyvää. Tietysti kontekstin yms huomioon ottaen, ja tasapainoisesti." Lares sitten: "Juu kyllä, ja ehdottomasti nuo kaksi viimeistä huomioiden. Eettinen arviointi ei myöskään saa johtaa infantilisoivaan "ennen ne eivät ymmärtäneet tällaista"-ajatukseen." Ja Clerc lopuksi: "Nimenomaan, sitä just tarkoitan. Ennen ”he tiesivät” se, mitä tiesivät. Ei enemmän, ei vähemmän. He toimivat tietyssä kontekstissä. Silti kun tämä on sanottu ja rekonstruoitu, eettinen arviointi pitää olla myös mahdollista."

Aihetta käsiteltiin myöhemmin radioohjelmassa Saamelaiset, Ambomaa ja suomalainen kolonialismi - onko Suomi menettämässä viattomuutensa? asiantuntijoina Teivo Teivainen, Lauri Uusitalo ja Raita Merivirta.

(*) Kyseisen 12.7.2020 julkaistun Hesarin mielipidekirjoituksen oli kirjoittanut Osmo Pekonen. En kiinnittänyt lainattuun lauseeseen suurempaa huomiota, ennen kuin Twitterissä kiersi eteen Jari Ojalan ja Timo Tiaisen vastaus, jossa todettiin se itsestään selvyys, että valitut vuodet ovat suuren Pohjan sodan loppua ja rauhan alkua eli eivät alkuunkaan normiaikaa. "Todellisuudessa suomalaisen Britanniaan suuntautuneen tervanviennin huippuaika saavutettiin 1770-luvun lopulta alkaen, kun pohjoisamerikkalaisen tervantuonti väheni Yhdysvaltojen vapaussodan myötä ja jenkkitervassa oli laatuongelmia." Ojalan ja Tiaisen allekirjoittama näkemys isompaan teemaan oli, että "Tervakauppa ei sinänsä tee Suomesta kolonialistista, vaan kytkee suomalaiset tervantuottajat ja -kauppiaat Britannian kauppakolonialistiseen imperiumiin."

Kesän historialliset twittermyrskyt (1/2)

Keskellä kesää, vähemmän kevyesti. (Kuva kirjasta Stories for little children)

22.6.2020 MTV haastatteli Teemu Keskisarjaa ja otsikoi verkkojutun "Suomalaishistorioitsija patsaiden kaatamisesta Yhdysvalloissa: "Roskaväen mellastusta" – Suomessa hyvin vähän kiistanalaisia patsaita". Olli Bäckström kommentoi tuoreeltaan: "Yhtä lailla suomalaisena historioitsijana uskallan esittää päinvastaisen näkemyksen eli että rasismia vastaan protestoivat amerikkalaiset eivät ole roskaväkeä ja että Ruotsin kuninkaat eivät olleet kusipäitä."

Samansuuntainen reaktio toisaalta: "On suoraan sanoen turhauttavaa yrittää tehdä hommiaan historia-ammattilaisena kun tietää, että näköjään pääsisi etenemään paljon nopeammin ja pidemmällä jos olisi tällainen n**k*rijuttuja kertova rasistinen spede. Tapansa mukaisesti Keskisarja ei osaa asettaa kommentoimiaan tapahtumia mihinkään mielekkääseen historialliseen viitekehykseen. Päinvastoin hän ei vaikuta tuntevan niiden taustoja lainkaan, vaan pelkästään öyhöttää ja perseilee. Mutta kun meillä on nyt jokin näkymätön elin päättänyt, että tämä virkaheitto persuöyhöttäjä on Virallinen Historioitsija, niin siellä se kiertää julkisuudessa ämpäröimässä tällaista paskaa, ja eikö todellakin kohta tipahda seuraavat apurahat, ja kirjat myy. Siis minä en halua minnekkään aamutelevisioon kommentoimaan yhtikäs mitään. Mutta kyllä se suoraan sanoen pistää vihaksi, että meidän ammattikunnasta halutaan väen väkisin nostaa julkisuuden valokeilaan näin saatanan urpo jätkä, jolla ei ole yhtään mitään järkevää sanottavaa."

Jussi Jalonen kirjoitti pitkän ketjun, jonka aloitti todeten "Vaikka jättäisi kommentin sisällön sikseen, niin jälleen kerran sitä ihmettelee, mikä on se maaginen mojo, joka tekee nimenomaan Teemu Keskisarjasta ekspertin, olipa kysymys sitten mistä historiaan liittyvästä asiasta tahansa? Ja siis, patsaiden kaatamisen kutsuminen "taannehtivaksi historiakäsitykseksi" on täydellisen naurettavaa, koska Yhdysvalloissa etelävaltioiden kenraaleille pystytetyt patsaat _pystytettiin_ joko apologiana tai valkoisen ylivallan monumentteina, eli nimenomaan "taannehtivasti"." ja lopetti "Tämän olisi voinut halutessaan saada kuulla melkein keltä tahansa vähänkin pätevältä kotimaiselta Amerikan historian asiantuntijalta. Mutta kai se oli taas tärkeämpää saada dosentti Keskisarja studioon juttelemaan "roskaväestä"."

Keskustelu Keskisarjan medianäkyvyydestä kulki tuttuja uria lukuunottamatta Olli Bäckströmin jatkoajatuksia "Minulta tunnustus @jojalonen, joka on jaksanut julkisuudessa kyseenalaistaa muutaman sirkuspellehistorioitsijan pöljimpiä ulostuloja. Jalonen on vastannut typeryyksiin kategorisesti, perusteellisesti ja vaivannäöllä. Ihan niin kuin ammattihistorioitsijan kuuluisikin." "Ehkä suurten yliopistojen historian laitoksetkin haluaisivat antaa tunnustusta Jaloselle, joka on tehnyt heidänkin työtään omalla ajallaan. Vai mitä?" "Pakko sanoa, että suomalaisten yliopistojen historianlaitosten henkilökunnan haluttomuus opponoida julkisuudessa esitettyjä pölhöpopulistisia ja valheellisia väittämiä ei anna heistä omasta työstään kiinnostuneiden ammattilaisten kuvaa. Nyt vain harvat poikkeukset loistavat."

Jälkimmäiseen kommentoi muutama historiantutkija, joten Bäckström kuittasi "Tämä twiittini on saanut tutkijoilta enemmän kritiikkiä kuin nämä julkisuudessa esitetyt pölhöpopulistiset ja valheelliset väittämät historiasta. Eli johonkin ärsykkeeseen jaksetaan Twitterissä kyllä reagoida." Eli "Tällä viikolla opittua: voisin esittää julkisesti tietoisen valheellisia väittämiä historiasta ja se olisi historioitsijakollegoiden mielestä täysin siedettävää; mutta jos kritisoin yliopistojen historialaitoksia, niin se vihdoin ylittää heidän närkästymisensä rajan." Ja jatkoi teemasta vielä "Ymmärrän sen, että pienessä maassa vaikuttaa helposti tarkoituksenmukaiselta tulla toimeen ihan kaikkien kollegoiden kanssa, mutta tosiasia on kuitenkin se, että me historiantutkijat emme voi olla mikään Frendit."

Vaihtelu virkistää, sillä kun somessa nostettiin esiin Verkkouutisten 5.7.2020 juttu ”Suomalaisia vietiin orjiksi enemmän kuin Afrikasta ikinä” haastateltavana ei ollutkaan Teemu Keskisarja, jolta sama väite on aiemmin kuultu jo vuonna 2015. Tällä kertaa sitä oli käyttänyt Lasse Lehtinen osallistuessaan kolonialismikeskusteluun. Jussi Jalonen jaksoi nytkin kommentoida "Se, että laitetaan vastatusten kahdeksan vuoden miehityskauden ihmisryöstöt ja toisaalta 250 vuotta jatkunut orjakauppa, jossa käytännössä vuosittain vietiin orjiksi koko luonnollinen väestönlisäys, on täysin järjetöntä, vääristelevää ja valheellista."

Mutta ei pitkää aikaa ilman Keskisarjaa, joka kierrätti nimenomaan tuon saman teeman Kalevan kolumnissaan 8.7.2020 herättäen lukuisia kommentteja. 

Lauri Uusitalo: "Keskisarja kirjoitti kolumnin (jota en viitsi jakaa), jossa hän jälleen rasistisen slurrin säestämänä vertasi isoavihaa ja atlanttista orjakauppaa. Hän vielä päättää kirjoituksensa lauseeseen, jota ei voi tulkita muuten kuin #BLM-liikkeen vähättelyksi. Yhtään isonvihan siviiliuhrien kärsimystä vähättelemättä, nämä kaksi eivät ole mitenkään yhteismitallisia. Isoviha oli n. 7 v. kestänyt miehitysjakso, jonka jälkeen Suomi (tai Ruotsin valtakunnan itäosat) toipui nopeasti. Atlanttinen orjakauppa puolestaan jatkui yli 300 vuotta, ja sillä oli valtavat vaikutukset läntisen Afrikan väestöön, talouteen ja yhteiskuntarakenteeseen. Orjien valtava kysyntä kiihdytti sodankäyntiä ja muutti laajat alueet käytännössä orjien metsästysalueeksi. Näin orjakauppa aiheutti läntisessä Afrikassa paikoin niin vakavan väestökadon, että koko Afrikan mantereen väkiluku mahdollisesti jopa laski vuosien 1600 ja 1850 välillä. Samalla mantereen osuus maailman väestöstä romahti muiden mantereiden kokiessa suurta väestönkasvua. Atlanttinen orjakauppa myös synnytti tummaihoisiin kohdistuvan rotuoppeihin perustuvan rasismin, joka vaivaa maailmaa edelleen. Sen negatiiviset vaikutukset siis jatkuvat tähän päivään saakka, toisin kuin isonvihan."

 

Jenni Lares: Isonvihan aikana orjuutettujen ja tapettujen muistoa voi kunnioittaa ilman, että halventaa niitä, joita riistettiin alle kymmenen sijaan muutama sata vuotta. Yhteisen kokemuksen pitäisi tarkoittaa solidaarisuutta eikä vastakkainasettelua.

 

Panu Raatikainen: Olisi kiva, jos historiaa voisi tehdä eläväksi ilman tällaisia halpoja täkyjä äärioikeistolle, jolloin siihen suuntaan kumartaminen on samalla pyllistämistä nytkin oikeasti sorretuille ihmisryhmille.

 

Mikko Hiljanen: ”Ihmiskauppa loi ihmisarvoa.” Ehkä järjettömin virke, jonka olen lukenut pitkäääääään aikaan.

 

Oula Silvennoinen: Teemu tuntuu kuvittelevan, että kansanmurha on mikä tahansa murhatyö, jossa tapetaan paljon kansaa.

 

Jussi Jalonen: Summa summarum: kun kolmesataa vuotta sitten tapahtuneen sota-ajan joukkomurhan mittakaavasta ei ole täsmällistä tietoa, niin sen nimeäminen "kansanmurhaksi" on vähän niin ja näin. Kun tähän yhdistyy vielä avoin politikointi, niin, no. Joskus aita on matala, joskus kaatunut. 

 

Jenni Lares: Ihmisarvolla ja kansanmurhalla on ihan pätevät, kansainvälisesti sovitut määritelmät, mutta eihän sanoja tarvitse niissä merkityksissä käyttää jossei huvita.

 

Olli Bäckström: TK toistaa jälleen kerran faktalähteenä Vilkunan kirjaa Viha, jonka hän edelleenkin vaikuttaa ymmärtäneen väärin. Vihaa ei pidä alkaa pläräämään sieltä täältä ennen kuin lukee ajatuksella kirjan johdannon. Viha on siis isovihan käsitteen dekonstruktio, ei Pohjan sodan historia.

Kansanedustajien esiintymiskoulutuksesta

Kesän kohuihin kuului Katri Kulmunin ero hallituksesta viestintäkoulutuksen väärän maksajan takia. Samassa yhteydessä kommentoitiin myös sitä, kuinka tarpeellista tai sopivaa on poliitikkojen esiintymiskouluttautuminen.

Aihe tuli myöhemmin kesällä minua vastaan Project Gutenbergiin tallennetussa Jalmari Finnen näytelmässä Eduskuntalaisten koulu. Tämä "1-näytöksinen pila" ei varmaankaan ole pyrkinyt realismiin, mutta lienee jossain suhteessa todellisuuteen vuonna 1910. Ensimmäisessä kohtauksessa sivutoimisesti kouluttanut näyttelijä ja vaimonsa sanailevat:

Anna. Elä sanokaan muuta. Kuinkahan kauvan sinä voit jatkaa näitä lausuntakursseja eduskunnan jäsenille, ennenkuin niistäkin tehdään puoluekysymys.

Veikkanen. Sen suhteen olen aivan rauhallinen. Ilman näitä ei tulla toimeen. Koko eduskunta tarvitsee lausunnon opetusta.

Anna. Mutta kun teitä opettajia on niin monta. Tiedätkö, paljoko Gråbergillä on oppilaita?

Veikkanen. Hyvin vähän, kuulin minä.

Anna. Onhan hän niin kuuluisa näyttelijä. Sepä kummaa, ettei hän ole saanut sen enempää suosiota.

Veikkanen. Hän on traagillinen näyttelijä. Traagillinen näyttelijä! Mutta minä olen koomillinen, minä, ja koomillinen näyttelijä vain kelpaa eduskuntalaisten opettajaksi.

Velikulta ehdotti ylläolevassa kansikuvassaan 14/1907 yhtäaikaista puhetta eduskunnan työskentelyn tehostamiseksi. Tätä ei otettu käytäntöön, mutta Veikkanen piti poikkeuksellisesti yhteisharjoituksen, johon osallistui useita kansanedustajia eri puolueista. Esimerkki annetusta ohjauksesta:

Wahlbom. Kaiken valtiollisen toiminnan pohjana täytyy olla laki.

Veikkanen. Laki-sanalla käsi ylös ja kaksi sormea pystyyn. Näin.

Wahlbom. On laki! — Onko näin hyvä?

Veikkanen. Liike varmemmin! On laki! Sanalla laki sormet äkkiä ylös.

Wahlbom. Kaiken valtiollisen toiminnan pohjana täytyy olla laki. [...]

 

Veikkanen (lehtori Hirvenrinnalle). Hymyilkää ivallisesti. Paremmin, vielä paremmin. Ja päästäkää pieni ääni, kuten: äh! Se tekee hyvän vaikutuksen. (Wahlbomille). Ja kun te huomaatte sellaista, niin kohottakaa olkapäitänne. Se sellainen antaa eloa eduskunnan istunnolle. Tulkaa nyt lavalta pois ja hymyilkää voitonvarmana. Nyökätkää omille puoluelaisillenne. 

Koulutettaviin kuului myös naiskansanedustajia, jotka saapuvat kolmannessa kohtauksessa. Ilmeisesti maalaisliittoa edustaneen pohjalaisemännän yhteydet Kulmuniin jätetään lukijoiden mietittäväksi.

Wahlbom. Ottaako emäntäkin lausuntotunteja?

Emäntä. Niin se olis meininki. Voi, voi, kuinka minua pelottaa.

Veikkanen. Se puhuminenko tänä iltana. Emännän olisi tullut aloittaa ennen lausuntokurssi, niin ei olisi peloittanut.

Emäntä. Kukas sitä kaikki hoksaa ja ymmärtää. Kyllä minä siällä meirän puolella osasin puhua, mutta kun täällä on niin paljon kuulijoita, niin joutuu ihan hassuksi, jos pitäis puhua. Ja kun minua sitten virskuttaa aina kun minä pelkään.

Veikkanen. Mitä emäntä tekee?

Emäntä. Virskun, nauran aina kun minä pelkään. Ja tänään täytyy minun mennä sinne lavan päälle. Kyllä minä siältä paikaltani vielä tohrin puhua, mutta siältä lavalta, voi, herra jestas. Mitääs se meirän Eemelikin siellä kotona sanos, jos minä en puhu hyvin. Kyllä teirän, herra Veikkanen, nyt pitää fyörätä minua.

Näytelmä on helppo kuvitella seurantalon lavalle ja sanomalehtimainintojen perusteella vaikuttaa tulleen laajalti esitetyksi. Aikalaisilta jääneiden todistusten mukaan näytelmä oli "sattuva ja onnistunut pila" (Kaleva 21.11.1910), joka sai ainakin Jämsässä, Korpilahdella ja Mikkelissä yleisön "hyvälle tuulelle" (Suomalainen 7.6.1911, Mikkelin sanomat 20.7.1911)

Muistutus ja kertaus: tietokannat eivät ole täydellisiä

Honoré Daumier.
LACMA

Olen kirjoittanut lähes samalla otsikolla aikaisemmin (esim. Kertausläksyjä tarkkaavaisuudesta tietokantahauissa ja Tietokanta, jossa on "kaikki"), höpöttänyt ja valittanut ääneen useasti ja yrittänyt pitää asian muistissa. Silti pääsee yllättämään kerta toisensa jälkeen. Esimerkkejä tältä vuodelta.

1) HAik 1/2020 sisälsi Eljas Orrmanin keskusteluartikkelin Näkökohtia Diplomatarium Fennicum -tutkimustietokantahankkeen toteutukseen. Olen epäillyt, että DF:n "kaikki keskiajan asiakirjat" ei pidä paikkaansa ja Orrman näköjään tietää, että se ei pidä paikkaansa. Toivottavasti konkreettisia ehdotuksiaan voitaisiin Kansallisarkistossa viedä eteenpäin.

2) Tehdessäni blogipätkää Karstulan rakkaustragediasta ihmettelin, ettei tositapahtumaan perustuvan runon nimiä oltu poimittu Topeliuksen verkkoeditioon. Julkaisun jälkeen kysyin ja sain vastauksen "När det är fråga om fria, poetiska fiktionaliseringar, som i nämnda dikt, följer vi principen att inte personkoda, trots att vi kan identifiera de historiska personerna." Eli perustelu oli olemassa, mutta se pitää tuntea, jotta voi ymmärtää mitä on ja mitä ei.

3) Jossain vaiheessa kevättä avasin Henrik-tietokannan tarkoituksenani tarkistaa vanha hakuni huutokaupatuista sanomalehtien vuosikerroista. Syystä tai toisesta en tyytynyt tekstihakuihin vaan kävin läpi sisältöä aikajaksoittain. Erittäin työlästä eikä tuottanut varsinaisia tuloksia. Mutta huomasin useita tietueita, joissa oli jätetty normalisoimatta tiedot kirjasta, joka minusta oli yksiselitteisesti tunnistettavissa. Oli myös kirjoja, jotka oli toisinaan normalisoitu ja toisinaan ei. Ja julkaisuja, joille oli pari tai kolme erilaista normalisointia.

Kun tuntee tietokannan historiaa, ymmärtää hyvin mistä tilanne johtuu. Mutta moniko ajattelee sitä hakulomakkeen äärellä?

4) Kungliga Biblioteketin sanomalehtiportaalin surkea käytettävyys on yleisesti tunnettu asia. Osa tätä on se, että näkyvyys digitoinnin puutteisiin on olematon. (No, itse asiassa sama pätee Kansalliskirjaston portaaliin.) Mutta sentään on (ainakin Posttidningariin ja Inrikes Tidningariin) tehty puuttuville numeroille kirjanmerkki eli kun haussa on vuosikerta voi silmäilyllä tarkistaa onko se kokonainen.

Sen sijaan vasta selaamalla numero numeron jälkeen selvisi, että näennäisesti olemassa olevissa numeroissa oli puuttuvia kuvia/sivuja ja kuvia/sivuja toisista numeroista. Toisinaan asiantila hyppäsi silmille, mutta oli niitäkin numeroita, jotka olin selannut mukamas huolellisesti läpi ja vasta myöhempää sotkua selvitellessäni huomasin, että teksti ei jatkunut uskottavasti kuvasta toiseen. Kun yhtäkkiä esillä olikin aivan toisen sanomalehden numeroita, kaivatut kappaleet onneksi löytyivät sen toisen sanomalehden puolelta.

Eli jos olisin tehnyt vain tekstihakuja, en olisi ymmärtänyt mahdollisuutta, että hakemani olisi ollut puuttuvalla sivulla, tai että osuma ei välttämättä ollut siinä numerossa mitä alakulma väitti. (Puhumattakaan siitä, että löysin sisältöä, jota kymmenen vuoden tekstihaut eivät olleet tuoneet esille.)

5) Ja vaikka olin kirjoittanut tämän tekstin valmiiksi, eilen illalla oli syytä tehdä FB-päivitys "Hakee Pehr Wargentinin artikkelia SBL:stä. "Eihän tämä nyt voi olla kiinni alkukirjaimen koosta!" Ei, se on kiinni alkukirjaimesta, valitettavasti." Svenska Biografiska Lexikon on edelleen kesken ja vasta kirjaimessa S.

6) Kevään ja kesän väikkäriduunini välituloksena on taulukko, jota voitaisiin tietokannaksiksin kutsua. Onko se täydellinen? Toivottavasti minun tarpeisiini, mutta ei välttämättä/todennäköisesti jollekin muulle muuhun. 

Kesäkuussa twiitattua

1.6.

• Kun pännii yksi ja toinen, oli ihanaa löytää blogista kommentti, joka alkoi "Sinun blogisi on joka-aamuisella lukulistallani heti Hesarin jälkeen. Olet ollut aivan yhtä luotettava sisällöntuottaja." Mutta nyt alkoi kahden kuukauden julkaisutauko.
• Yhden Valitun varassa esitetystä fiktiosta hyvin ajankohtainen analyysi [The Hunger Games: Revolutions Are Hard To Write], jota voi hyvin ajatella myös historian esitysten kannalta. [Ajankohtaisuus viittaa Yhdysvaltojen rasismia vastustaviin mielenosoituksiin]
• Asiakassuhteeni @Kansallisarkist täyttää suunnilleen näihin aikoihin 25 vuotta, joten toin Viisaalle hiirelle kukkasen. Kaulaliina ja kolikko sillä oli ennestään, joten kansanperinnekeräilijöillä on töitä edessään.

6.6.

• Elämäni eka roolipeli-ilmoittautuminen tehty

• Kruununprinsessa Viktoria esittelee Tukholman kuninkaanlinnaa viidessä videossa, sillä tavanomaista kansallispäivän avausta ei voitu tehdä.

7.6.

• Aina kiva katsoa kun muut tekevät töitä. [How to get a PhD in YouTube | PhD stories #3] Lopussa vilahtaa mielenkiintoinen pointti tutkijoiden sekä luovan työn tekijöiden työn ja elämän sekoittumisesta.

8.6.

• Pukuhistorioitsijan katsaus kulkutauteihin. From Plague Doctor to PPE: A Brief History of Pandemic Protection Gear

10.6.

• Kun aamu oli alkamassa hyvin.

11.6.

• "Oli niin hauskaa lukea tutkimusartikkeli..." [totesi Morgan Donner videossaan I tried 3000-Year-Old Hairstyles • Using Iron Age Tools!]

14.6.

• Ruotsalaisessa "sivu+kuva"-sovelluksessa on laajennettu naishistorian skaalaa muuhunkin kuin sankareihin. Suomesta mukana Minna Craucher.

15.6.

• [Viitaten Hesarin yleisönosastokirjoitukseen] Pastori Joensuusta on huolissaan kaljan juonnista hautojen päällä Senaatintorilla. Ei ole tainnut käydä Vanhan kirkon ympäristössä kesäiltoina. #Helsinki
• Onnistuukohan tällä kertaa etäväitöksen seuraaminen lektiosta alkaen? Marjatta Aittola: Eurooppalaisen kirjallisuuden mielikuva Karjalasta vuosina 1700-1812 [Tutkimus ei valitettavasti ole verkossa]

16.6.

• Kerroin pari vuotta sitten blogissani varhaisesta siirtolaisesta, joka rekrytoi Alabamaan muitakin suomalaisia. Patsaansa Birmighamissa on tuhottu viime aikojen mielenosoituksissa, ilmeisesti siksi, että poliittisesti merkittävämpi oli kestävämpi teos.

17.6.

• Työpäiväkirjaan Inrikes Tidningar -urakoinnista tänään: "Sain päivässä melkein 1779 vuosikerran tehtyä, mutta voimat loppui kun *vuoden* kestänyt raportointi prinssin syntymän juhlinnasta oli vaihtumassa syntymäpäivän huomioimiseksi." Mutta jos kumminkin vielä pari numeroa...
• Mikäs sen hauskempaa relausta illan päätteeksi kuin selvitellä ruotsalaisen sukututkimuskysymystä @NatLibFi digitointien avulla [Ruotsiin aviottoman lapsensa jättänyt nainen pyöritti 1800-luvun viime vuosina raittiushotellia Turussa, meni nuoremman miehen kanssa naimisiin. Miehen tehtyä itsemurhan nainen muutti Helsinkiin, jossa kuoli vuonna 1926.]

18.6.

• Blogistania-tuttava, jota en ole devirtualisoinut, puolustaa väitöskirjaansa elokuussa @JyuYfi . [Johanna Kulmala: "The letter is only a poor expression of what the heart over-flows: Family Letters from the 20th-century Czechoslovakia".]
• Kun täältä selvisi, että virtuaalituttava väittelee Jyväskylässä elokuussa, aloin selata tapahtumakalenteria ja selvisi, että olen verkottuneempi Opinahjoon kuin luulinkaan. Siellä on proffana kesän 1990 juhannusheilani isosisko.

20.6.

• Vaikka hyvin tiedän, että aasialaiset sekoittavat r:n ja l:n, niin en tajunnut miksi ryhmä kysyi minulta lantaa. #Helsinki

22.6.

• Valmistautuminen hellehelvettiin ke+to aloitettu eli tilaukset erikoislukusaliin @NatLibFi tehty. Siellä odottaa myös Fennica-tilaus.
• Suullisen perinteen leviäminen, säilyminen ja tutkiminen nykymaailmassa. [Eli Tom Scottin video I Asked 64,182 People About “Jingle Bells, Batman Smells”. Here's What I Found Out]

25.6.

• Ajan toimituskäytäntöjen perusteella tarkoitukseton, mutta hätkähdyttävä rinnastus Ruotsin kotimaan sanomissa. Vasemmalla selitetään kuninkaan käyntiä Pariisin oopperassa ja oikealla annetaan neuvoja pettuleivän tekoon.

26.6.

• Kävin viilentymässä @HAMHelsinki, jossa siihen mahdollisuus m.m. Gustafsson&Haapojan videoteoksia katsoen. Epäihmisyyden museo teki vaikutuksen vuonna 2016 ja täytyy jonain muuna hellepäivänä tarkistaa iskeekö se edelleen.
• [YLEn uutinen Raju ukkoskuuro tappoi kanan Pohjois-Pohjanmaalla – pingispallon kokoinen rae osui eläintä päähän] Oho, olen 1700-luvun kuvauksissa ihmetellyt rakeiden kokoluokkavertauksia, mutta ehkä ne eivät olekaan liiottelua.
Pukuhistorian ammattilainen reflektoi [videossa Peacock Dress 2: Unpacking a dark history] projektinsa historiallista taustaa, jossa yhdistyvät oman sukunsa tekstiilityöläiset ja Britannian siirtomaavalta Intiassa.

29.6.

• "Tila vuokralle mistä tahansa, kunhan ei ole Suomessa" (1786)