Britannian 1800-luvulle sijoitetussa romanttisessa viihdekirjallisuudessa (johon olen perusteellisesti perehtynyt) vilisee testamentteja ja perintöjä, jotka on sidottu päähenkilön avioitumiseen tiettyyn määräaikaan mennessä tai tietyn henkilön kanssa. Ja toisinaan pariskunta on kihlattu toisilleen jo lapsuudessa. Näin saadaan tapahtumat kätevästi vauhtiin, enkä ole koskaan pysähtynyt miettimään onko tällaisia järjestelyjä todellisuudessa ollut. Puhumattakaan, että moista olisi harjoitettu Suomessa.
Yllärinä tuli siis tuttavan lähettämä sanomalehtilöytö, josta tässä Savon sanomissa 18.12.1914 esitetty versio.
Lähes viisikymmentä vuotta sitten eleli hiljaa ja rauhallisesti kotonaan Luumäellä talollinen Erik Metiäinen rakkaan vaimonsa suosiollisella myötävaikutuksella, aina vuoteen 1867. Tänä vuotena teki Erik ja hänen rakas vaimonsa sen surullisen huomion, että heidän elämänsä maalaistalossaan oli sittenkin työ ja tuska ollut. Ja koska kaikki muutkin ymmärtäväisimmät ammattitoverinsa siihen aikaan halasivat hartaasti herrainpäiviä elämään kaupunkiin, päätti Erik rakkaan vaimonsa kanssa tehdä myös samoin [bloginpitäjän kutina on, että nälkävuosien aikaan kaupantekoa ei motivoinut muutto kaupunkiin] ja alkoi puhella talon kaupoista hyvän naapurinsa, karvali Adam Efraiminpojan Hentun kanssa. Ja koska Eerikki ei talonsa hintaa ylenpalttisen suureksi arvioinut, lyötiin kättä päälle ja pistettiinpä pieniksi naukuiksikin vanhan hyvän tavan mukaan.
Eerikkiä ja hänen rakasta vaimoaan ei olisi maastaan irtaantuminen surettanut ellei heillä olisi ollut kätkyessä vuoden vanha perillinen Leena. Jättää hänen tulevaisuutensa satunnaisten ansioiden varaan oli sentään liian uhkarohkeaa.
Mutta koska Adam Efraiminpoika Hentulla oli samanikäinen poika Fredrik, päätettiin tästä pulmasta selviytyä siten, että alettiin kaikin hartaasti toivoa jonakin kauniina päivänä pikku Fredrikin olevan samassa talossa isäntänä ja Leenan häärivän kahvipannun sangassa yhtä pyylevänä kuin nyt isä-Eerikin rakas puoliso teki.
Niin haettiin kauppakirjan tekijä, jonka käskettiin tähän asiakirjaan ylöslykkäämään m. m. näin : "1 pykälä: minä Erik Metiäinen myyn tämän kautta, rakkaan vaimoni suostumuksella karvalille Adam Efraiminpojall Hentulle". - - - 5:ksi on minun Erikki Metiäisen ja ostajan Adam Hentun keskuudessa suotuisa toivomus että ostajan poika Fredrik tulisi avioliittoon myöjän tyttären Leenan kanssa siihen sopivaan ikään joutuissaan, jos ei ilmaantuvaista syytä esteeksi ilmaannu. Jos yhdistyksen este tapahtuisi pojan Fredrikin kautta, niin on hän perinnöstä maksava tytölle Leenalle 400 markkaa. Ja jos toivottu yhdistys tapahtuu, niin ei pidä mitään maksua oleman heidän välissänsä".
Jos ehkä arvoisat lukijat luulette että nyt neljänkymmenenseitsemän vuoden kuluttua ovat tässä talossa hallitusta pitämässä isäntä Fredrik Henttu ja hänen rakas vaimonsa Leena Henttu, niin te surkeasti erehdytte, sillä Fredrik "joutuissaan siihen sopivaan ikään", katsoi "ilmaantuvaisia syitä esteeksi ilmaantuneen", "yhdistyksen este tapahtui Fredrikin kautta" ja hän hakikin Leenalle siitä puhumatta Tiinan taloonsa emännäksi toisilta markkinoilta. Tämän lisäksi on Fredrikki rakkaan vaimonsa myötävaikutuksella ruennut vikuroimaan eikä suostu maksamaan edes tätä perinnöksi säädettyä 400 markkaa Leenan mielenkaipuun hyvikkeeksi.
Perilliset käyvät vielä parhaallaan asiasta riitaa Luumäen käräjillä ja tämä keskinäisessä sovussa tehty asiakirja on saanut olla todistuskappaleena puolisessakymmentä oikeuden istunnossa.
Tämä kaikki vaan siksi että "ilmaantuvaisia syitä on esteeksi ilmaantunut", sillä kauppakirjassahan sanottiin: "Ja jos toivottu yhdistys tapahtuu, niin ei pidä mitään maksua oleman heidän välillänsä".
