Matkailua 1700-luvun Ruotsiin

Tutkimusta tehdessä harmittavinta on muistaa lukeneensa jotain olennaista, mutta siihen liittyvää muistiinpanoa ei näy missään. On täysin mahdollista, että kyseessä on "muistaminen" eli havainto on tullut tehtyä unta nähdessä. Mutta ainoa tapa tarkistaa ja olla (melkein) varma on käydä relevantit lähteet uudestaan läpi.

Tässä hengessä silmäilin - vaihteeksi järjestelmällisesti - läpi laajimmat julkaistut matkakertomukset 1700-luvun Ruotsista. Ettei menisi kuitenkaan liian systemaattiseksi, en ottanut käteeni Samuel Bringin bibliografiaa Itineraria Svecana. Bibliografisk förteckning över resor i Sverige fram till 1950 (1950) vaan nojasin H. Arnold Bartonin kirjaan Northern Arcadia. Foreign Travelers in Scandinavia, 1765-1815 (1998). Siinä todetaan Bringin listassa olevan 98 ulkomaisen kävijän dokumentoimaa matkaa vuosilta 1765-1810. Bartonin poiminta rajattuna digitaaliseen ja englanninkieliseen tarjontaan riittänee. Tuskin minä siinä unessa kirjastossa kielitaitoisena olin.

Ja tuskin pääsen tänäkään vuonna fyysiseen Ruotsiin, joten virtuaalimatkailulle on tilausta. Alla on läpikäymäni kertomukset matkojen aikajärjestyksessä ja seuraavina päivinä tulee joitakin paloja, joissa näin erityistä mielenkiintoa. Hakemaani en (tietenkään) löytänyt. (Jos haluat lukea matkakertomuksia Suomesta, niin hyvin kevyesti toimittamani kokoelma You must not forget to take your own harness (2008) on edelleen saatavilla.)

Memoirs of the life and writings of Vittorio Alfieri. 1821, Chapter the sixth. 1769-1770

Nathanael Wraxall: Cursory Remarks Made on a Tour through Some of the Northern Parts of Europe, Particularly Copenhagen, Stockholm, and Petersburgh. 1775, s. 83-184 

William Coxe: Account of the Prisons and Hospitals in Russia, Sweden and Denmark. 1781, s. 31-45

William Coxe: Travels into Poland, Russia, Sweden and Denmark. Vol IV, 4th edition. 1792 (Yllä oleva kuva naisen hoviasusta on tästä kirjasta)

I. F. Henry Drevon & William Radcliffe: A Journey Through Sweden: Containing a Detailed Account of Its Population, Agriculture, Commerce and Finances : to which is Added an Abridged History of the Kingdom, and of the Different Forms of Government, from the Accession of Gustavus Vasa, in M,D,XXIII : with Some Particulars Relating to the History of Denmark, and the Life of Count Struenzee. 1790

Matthew Consett: A Tour through Sweden, Swedish-Lapland, Finland and Denmark. In a series of letters, illustrated with engravings. 1789

Pierre Marie Louis de Boisgelin de Kerdu. Travels through Denmark and Sweden. Vol II. 1810  (Alussa katsaus aiempaan kirjallisuuteen ja sen faktavirheisiin. Matkatoveri Alphonse Fortia de Pilesin nimellä julkaistu Bartonin mukaan lähes identtinen kertomus.)

Lisäys 18.6.2023: Carlscronas Wekobladin matkustajalistoissa 31.12.1790 on tulijoina "Franska Grefwe de Fortia och Baron Boirgelin med 2:ne Betjenter ifrån Utrikes orter" ja lähtijöinä sama ryhmä. Götheborgska Nyheter 8.1.1791 listasi saapuvien matkustajien joukkoon "Grefwe de Fortia och Riddaren de Boigelin från Köpenhamn, bo på Gästgifwaregården." Dagligt Allehandassa vastaavasti 20.1.1791 "Franske Officerarne Capitainerne Grefwe de Fortia och Chevalieren de Boigelin från Götheborg, bo uti Huset N:o i Storkyrkobrinken". Inrikes Tidningar 14.7.1791 kertoo, että Grisslehamnissa 12.7.1791 lähtijöissä olivat "Herrarne Fortia, Boisgelin och Rodersdorff"

Mary Wollstonecraft: Letters Written During a Short Residence in Sweden, Norway, and Denmark. [1796] 1889

Carl Gottlob Küttner. Travels through Denmark, Sweden, Austria and Part of Italy in 1798 & 1799. 1805, s. 41-57, 67-109 

Giuseppe Acerbi: Travels through Sweden, Finland, and Lapland to the North Cape in the Years 1798 and 1799. Vol 1, Vol 2. 1802

Henry Peter Brougham: The Life and Times of Henry, Lord Brougham. Vol 1. 1871, 131-222

Edvard Daniel Clarke: Travels in various countries of Scandinavia : including Denmark, Sweden, Norway, Lapland and Finland. Vol 1. Vol 2. Vol3. 1838 

24. kuukausi jatko-opiskelijana

Kuun ensimmäinen päivä oli lupaava. Twiittasin aamuvarhaisella "Kolmen kuukauden haahuilun jälkeen takaisin väikkärin aineistoon. Läpikäytävänä 1056 nimitysuutista vuosilta 1760-1791." ja sain päivässä käytyä läpi puolet tuosta satsista. Illansuussa soitti tätini ja puhelun aikana tenttasi väikkärin aihetta. Kerroin nykyisen työotsikon ja sain sen sanoja selittäen auki sen, mitä olen tekemässä, joten jotain perustasta on kunnossa. 

Työputki kestikin neljä päivää, mutta simahti, kun luokittelematta oli 10% sanomista. Seuraavan spurtin tein (vihdoin) kesäkuun kirjallisuusmuistiinpanoja purkaen. Löytyi niin hyviä juttuja, että melkein aloin kirjoittamaan. Eli seurasi FB-päivitys "Aloin (vihdoin) edata viime keväänä tohtoriseminaarissa "lähes valmiiksi" arvioitua väikkärin lukua. Vähemmän yllättävästi hajosi alta aikayksikön." Yksi syistä, miksi homma on seisonut käytännöllisesti katsoen puoli vuotta. (Tosiasiat vihdoin tunnustaen.)

Kuten aiemmissa kuukausikatsauksissa olen todennut, aikaansaamattomuuteen on myös vaikuttanut "pakottavan" välitavoitteen puute. Tämä korjaantui hetkeksi (lähes stressin partaalle). Viime kuussa tehdyistä esitysehdotuksista kaksi meni läpi ja molemmat on pidettävänä tammikuussa. Helmikuun alussa järjestettävään Opinahjon sisäiseen semmaan ei ollut karsintaa, joten sinne tarjottu aihe on kirjoitettava tammikuun loppuun mennessä. Lisäksi minulta tilattiin sukututkimuksen osaajana yleisöluento, jonka aiheen valitsin väikkärin tiimoilta. 

Olennaisin paine syntyi, kun huomasin, että kevään tohtoriseminaarin ohjelmaan kohdalleni oli merkitty aiemmin kokematon ja tutkimusaikaani osaavaksi tietämäni opponentti. Tämän edessä en halua menettää kasvojani, joten nimihavainnon vaikutus vastasi patteria vanhanaikaisessa Duracell-mainoksessa. Erinomaista, mutta...

...valitettavasti pupun koneisto on niin heikossa kunnossa, että tasaisen rummutuksen sijaan poukin sinne ja tänne. Kaikki jäi kesken ja tuotti lisää tekemistä. Yhdestä aineistoläpikäynnistä piti syntyä sivutuotteena kevyt blogiteksti, mutta sitten tein yhden haun liikaa ja käsissä olikin ihan realistinen artsuaihe, joka linkittyi aiempiin ajatuksiin ja kiinnostuksenkohteisiin. Opinahjon kirjahankkesta piti lukea kuvaus vain uteliaisuudesta, mutta se herätti ajatuksen kontribuutioehdotuksesta, jota "piti" alkaa hahmottelemaan. Kirjallisuuslistan läpikäynti pääsi B:hen asti, kun googlasin artsun kirjoittajan nimellä ja pian twiittasin

Onni on löytää (taas) erittäin relevanttia OA-kirjallisuutta kielellä, jota on jopa opiskellut. Mutta missä opus on piileksinyt 2,5 vuotta? Olisiko ranskaksi tekemättömillä googlauksilla osuutta asiaan? Tai sillä, ettei kukaan muukaan ole kirjaan viitannut?

Väärinkäsitysten välttämiseksi: googlaus oikeasta asiasta kirjoittaneen tutkijan nimellä on erinomainen idea. Yksi 2020-luvun tutkimuksen (monista) iloista on se, että on erilaisia sivustoja (yliopistot, Orcid, Google Scholar, Academia.edu, Researchgate yms.), joilta pääsee tarkistamaan tutkijan tuotannon. Harvemmat tutkijat käsittelevät yhtä aihetta vain yhdessä artikkelissa tai kirjassa ja listoista löytyy tuoreempia tutkimuksia kuin muiden viitteistä. 

Ees-taas loikkimiseen palatakseni (tai sitä jatkaakseni), taivaalle kiitos norjalaisesta väikkäristä, jonka kaukolainan eräpäivä ei jättänyt tulkinnan varaa ja pakotti yhden suorituksen loppuun saattamiseen tässä kuussa. (Eräpäivistä puhuen, kirjastosakkoja maksoin tässä kuussa 30+ euroa. Viikkoa ennen kuin Kansalliskirjasto kertoi minun olevan vuoden asiakas, olin samaisessa laitoksessa sakkosaldon takia lainakiellossa. C. A. Gottlundia lainaten: Sanotaan sanalaskussa, jottei löyvyk niin hyveä ettei joku laita, eikä niin pahaa ettei joku kiitä (Suomalainen 31.1.1846).)

Tehtävälistan akuutti osuus onneksi lyheni, ennen kuin ehdin asian hyväksi mitään tehdä, sillä korona siirsi tammikuulta kesälle esityksen, joka oli pahiten kesken. 

Aatonaattona sain joululahjan, kun törmäsin kaupungilla opinahjolaiseen, joka kertoi viitanneensa juuri vanhaan blogitekstiini, jota en edes muista, ja lopetti keskustelun antamalla ymmärtää, että olisi joskus kiva keskustella tutkimuksestani kahvin ääressä. Hyvin mahdollisesti peruskohteliaisuutta, mutta eipä ole vastaavaa kukaan muu harrastanut.

Merkittävin serendipiteetti ennen vuoden loppua oli kuitenkin Opinahjon avohoitopuolen mainos FB:ssä. Sen kautta löytyi kurssi lajiteoriasta, johon tällä hetkellä kuvittelen nojaavani väitöskirjassani. Yksi suoritustapa on essee, jota aloin rustaamaan jouluaattona sopimatta vastuuopettajan kanssa yhtään mitään. Työ on hyödyksi ja jos saan asiantuntijan lausunnon ja opareita niin ne on vain plussaa. Sillä jatko-opintojenhan pitäisi olla oppimista eikä (pelkkää) opinnäytteen tekemistä. 

Pikkasen kyllä huvittaa se, että ikänsä erikoisluonteisuutta tavoitellut ihminen päätyy kirjoittamaan määrämallista opinnäytettä, jossa käsittelee yhteisöä, joka kirjoittaa erinomaisen kaavamaisia juttuja. 

P. S. 1 Kirjoitusripulin ilmiselvästi vaivatessa vielä toinen tiedonhakuvinkki. Kirjallisuushaun alkuvaiheessa voi olla vaikeaa löytää oikeita avainsanoja. Jos kuitenkin hahmottaa, että aiheesta kirjoittaneet ovat todennäköisesti viitanneet johonkin tiettyyn tutkijaan, tutkimukseen tai käsitteeseen - kuten omassa tapauksessani eilen Hobsbawmin keksittyihin perinteisiin - voi haravoinnin aloittaa hakemalla kyseisellä nimellä suomalaisista yliopistojen julkaisuarkistoista, joissa haku kohdistuu kokotekstiin. Hakutuloksista voi löytyä just oikeaa asiaa tai vähintäänkin uusia ideoita, sanoja tai relevanttia kirjallisuutta.

P. S. 2 Poimintoja historian väitöskirjatutkijoiden verkkopresenssistä

• Jyväskylän yliopiston historia-aineiden alumniyhdistys Jälkiviisaiden keskusteluohjelmassa eli Jälkiviisastelua-podcastissa ovat olleet äänessä m.m. väitöskirjatutkijat Veikka Kilpeläinen ja Joonas Tammela sekä tänä syksynä väitellyt Anna-Kaisa Yli-Kotila.
• Helsingin yliopistossa historian väitöskirjaa tekevä Sebastian Lindberg aloitti blogin Diplomaatin jäljillä.
• Aino Kirjonen valitsi bloginsa nimeksi Väitöskirjatutkijan matkassa Suomessa ja Yhdysvalloissa.
• Instagram on minulle Terra Incognita, mutta Oulun yliopiston Twitter-nostosta kävi ilmi, että Lauri Moilanen tarjoaa siellä Pyövelin renki -tilillään "Asiaa suisidaalimurhista, hulluuden historiasta ja tutkimuksesta."
• Kimmo Svinhufvudin vetämän Helsingin yliopiston Tutkijan verkkokirjoittaminen -kurssin (syksy 2021) kurssiblogissa Jatkot on erilaisia ajatuksia jatko-opinnoista. Pari kirjoittajaa oli tunnistettavissa historia-alan väitöskirjatutkijoiksi. Ainakin yksi kirjoittaja on arkeologi ja antoi ymmärtävänsä perustavansa blogin. Jään odottamaan sen ilmaantumista eteeni.

Kuva joulukuusta Rijksmuseumilta, jolla on siitä epätavallisen heikot kuvailutiedot.

Tapahtui jouluna 1889 (7/7)

Edellisessä osassa päätettiin asian ensimmäinen selvittelyistunto ja Nyberg joutui tutkintovankeuteen.

Välikäräjien aloituspäivänä 17.3.1890 kuulusteltiin 23 osittain uutta osittain aiemmin kuulusteltua todistajaa. Edellisten joukkoon kuuluivat insinööri Viktor Hartman ja neiti Hilma Axelqwist, jotka todistivat, että jouluaatonaattona juuri ennen keskipäivää oli Karl Hartmanin puodista eräs maalainen,  ostanut ihan samanlaisen kaakaorasian kuin Slotten joululahjaksi saama. Mies oli puvultaan ja käytökseltään tuntunut olevan tavallista talonpoikaismiestä sivistyneempi, puheesta päättäen hän oli pohjoisesta päin kotoisin. Muita kaakaoastioita ei sinä päivänä oltu myyty kenellekään talonpoikaiselle miehelle. Mutta kumpikaan ei voinut varmasti tunnistaa Nybergiä.

Mariana Murick täydensi aiempaa todistustaan joululahjojen kuljettamisesta. Nyt hän kertoi, että Nyberg ei ollut tuonut lahjoja korissa vaan taskuissa sekä käsissä ja päällyskengät kainalossa. Lahjat Nyberg oli Murickilla laittanut koriin, jossa oli jo aiemmin tuotuja lahjoja. Kun Mariana Murick vei lahjat Nybergin tupaan, siellä oli osa talonväestä juuri ruvennut illalliselle. 

Kuulusteluja jatkettiin 18.3., mutta niissä ei selvinnyt mitään kovin tähdellistä. Leipuri Johansson vahvisti myyjänsä aiemman lausunnon: joululahjan leivonnaiset olivat hänen liikkeestään.

Vierasmiesten kuulustelun päätyttyä virallinen syyttäjä ja asianomistaja pyysivät asian lykkäämistä seuraaviin varsinaisiin käräjiin, sillä kaikkia todistajia ei ollut saatu haastetuksi näihin välikäräjiin. Tähän Nyberg huomautti, että silloin sopisi olla todisteet koossa, ettei hänen kauemmin tarvitsisi olla kahleissa tuomiotaan odottamassa.

Varsinaisilla käräjillä tapauksen käsittely alkoi maanantaina 21.4.1890. Merkittävimmän todistuksen antoi korintekijä J. Näykki Lapualta, joka tunnisti lahjakorin tekemäkseen. Joitakin päiviä ennen joulua hän oli ollut Vaasan torilla koreja kauppaamassa. Hän oli saanut myytyä neljä, joista kolme oli tätä tyyppiä. Sitten hän oli myynyt maanviljelysseuran puuteoskauppaan kaksi koria, joista toinen oli samaa tyyppiä ja toinen suurempi, sekä rouva Henriksonin puotiin kaksi tätä mallia. Vaasasta pohjoiseen Näykki ei ollut korejaan ollut myymässä vaan useimmiten Lapualla ja Kauhavalla. 

K. J. Ståhlberg 1890-luvulla
HKM, CC BY

Käsittely jatkui seuraavana päivänä, jolloin oikeus määräsi Nybergin pyynnöstä avustajaksi lakitieteen kandidaatin K. J. Ståhlbergin. Päivän käsittelyssä ei tullut esiin mitään merkittävää. 

Todistajia kuultiin torstaiaamupäivään. Tuolloin Nyberg pyysi lykkäystä, jotta saisi koottua vastatodisteita. Lykkäys myönnettiin. 

Tapauksen käsittelyä jatkettiin 19.5.1890. Kun 21.5.1890 julistettiin lopullinen päätös oli oikeutta käyty yhteensä 11 päivää, oli kuulusteltu valan alla 143 todistajaa ja muutamia ilman. Tutkimuspöytäkirjaa oli kertynyt joukon toista sataa arkkia.

Ståhlbergin perusteellisesta loppupuheenvuorosta huolimatta kihlakunnanoikeus katsoi todistetuksi, että Nyberg salaa ja tahallaan oli yrittänyt myrkyttää herra Slottea ja uhannut muidenkin henkeä. Viiden vuoden kuritushuonevankeus tuomio alistettiin hovioikeudelle., jossa tuomio pitkittyi vuodella. Nyberg valitti tuomiosta Senaatin oikeusosastoon, mutta se piti tuomion voimassa.

Kirjoitussarja perustuu Päivälehden raportointiin: 18.2.1890, 19.2.1890, 20.2.1890, 21.2.1890, 28.2.1890, 3.3.1890, 18.3.1890, 19.3.1890, 20.3.1890, 21.3.1890, 22.4.1890, 23.4.1890, 24.4.1890, 25.4.1890, 26.4.1890, 20.5.1890, 21.5.1890, 22.5.1890, 22.5.1890, 23.5.1890, 24.5.1890. Myös Pohjalainen 8.7.1890, 12.9.1890, 4.11.1890. Oikeudenkäynnistä on jätetty pois huhut tuhopoltoista,  jotta kertomus mahtui järjelliseen tilaan.

Tapahtui jouluna 1889 (6/7)

Edellisessä osassa epäilyksen alainen Nyberg jäi kiinni valheesta ja näyttää todennäköiseltä, että hän toi Vaasasta Alaveteliin korin, joka myrkytettyjen leivonnaisten kanssa jätettiin joululahjaksi Carl Johan Slotten vaimolle

Lauri Kivekkään luovuttua Nybergin edustamisesta oikeus kuuli Nybergin seurassa Vaasassa olleita, mutta nämä eivät kertoneet mitään tähdellistä. Sitten kuulusteltiin Nybergin palvelijoita. 

Sekä renki Matti Merijärvi että piiat Elisabet Jänislampi ja E. Pirttiniemi kertoivat Nybergin käyneen ulkona jouluaattoiltana, mutta he eivät osanneet sanoa milloin tai kuinka kauan. Nylanderilla joulua viettänyt mylläri A. Molander oli tullut taloon kuuden maissa. Saunassa käytyä oli Nyberg pyytänyt Vaasasta tulleen talonomistaja K. J. Ahlströmin kanssaan ulos. Ahlström tuli pian yksin takaisin. Nyberg palasi, kun vaimonsa oli lähettänyt Aleksanteri-pojan häntä hakemaan. Pirttiniemi tarkensi, että Nybergiä oli haetettu aitan avaimen takia. 

Selityksen ulkona käymiselle antoi Nybergien naapurissa asuva Mariana Murick, jonka luona Nyberg oli aattoiltana kello 7 aikoina käynyt yksinään. Nyberg oli pyytänyt Murickia tuomaan joululahjat, minkä tämä teki puoli yhdeksältä.

Tallirenki J. Liljander oli aattoiltana kuuden tienoilta istunut Nybergin tuvassa. Hän oli huomannut Nybergin kahdeksan maissa menneen ulos ja kuuli Nybergin vaimolta, että mies oli menossa naapuritaloon. Liljanderillekin tuli asiaa ulos ja hän näki, että Nyberg kääntyi tallin luota syrjätietä naapuritaloon, jonka emäntä oli edellä mainittu Mariana Murick. Missään tapauksessa Liljanderin mukaan Nybergin reitti ei vienyt Slotten taloon. Nybergillä oli ollut kainalossaan pärekorin kokoinen, johonkin esineeseen kääritty kalu, jota ei pimeässä tarkemmin nähnyt. Tähän aikaan oli ympäristön taloissa ollut väkeä vielä paljon liikkeellä. Kun Mariana Murick toi joululahjat, osa niistä oli Nybergin omasta puodista, osa jostain muualta ostettuja.  

Vaikka sekä Liljander että Murick todistivat lahjakorista, Nyberg väitti tähän väliin, että kainalossaan kantamansa mytty oli ollut paketiksi käärityt päällyskengät.

Nybergin vaimo todisti miehen tulleen Vaasasta mukanaan sama kori, joka oli toimitettu oikeuteen. Jouluaaton ateria oli syöty 8-9 maissa, eikä Nyberg senjälkeen käynyt ulkona.    

Tutkinnossa esille tulleiden asiain nojalla yleinen syyttäjä vaati Nybergiä edesvastuuseen myrkytysyritykseen Slottea ja tämän perhettä vastaan. Lisätodisteiden hankkimista varten hän pyysi käsittelyn lykkäystä ja Nybergin vangitsemista väliajaksi. Päätettiin, että käsittelyä jatkettaisiin välikäräjillä 17.3.1890.

Tapahtui jouluna 1889 (5/7)

Edellisessä osassa vaasalainen myyjätär tunnisti myöhemmin myrkytetyt leivonnaiset työpaikastaan ostetuiksi, mutta ei niiden ostajaa Nybergiksi, jota ainoastaan epäiltiin. 

Kun käräjiä jatkettiin lauantaiaamuna kymmeneltä, neiti Krüger kutsuttiin uudestaan todistajaksi. Tuomarin käskystä Nyberg pukeutui niihin turkkeihin, joissa hän oli Vaasassa tiettävästi liikkunut. Todistaja ei edelleenkään pitänyt tunnistusta varmana, mutta huomautti jouluaatonaattona Vaasassa käyneen kylmän tuulen, joten hänellä ei ollut mitään erityistä syytä kiinnittää huomiota Nybergin nenän punaisuuteen. 

Todistajalta kysyttiin vasta nyt leivonnaisten ostajan viiksistä. Neiti Krüger vastasi, että viikset olivat sekä kokonsa että värinsä puolesta samannäköiset kuin paikalla olevalla nimismies Knaapella. Knaape ilmoitti, että Nybergillä oli joulun edellä pitkät ja jokseenkin runsaat tumman ruskeat viikset aivan niin kuin hänelläkin. Tämän hän vakuutti voivansa vaikka kuinka monella todistajalla näyttää toteen, 

Nyt täysin sileäksi ajeltu Nyberg kertoi yrittäneensä saksilla sieventää viiksiänsä, mutta leikattuaan ne liian lyhyiksi, oli hän luopunut niistä kokonaan. Edelleen hän tyynesti väitti, ettei ollut käynyt leipuri Johanssonin puodissa. 

Nyberg oli tuonut oikeuteen todisteeksi sen korin, jonka hän väitti ostaneensa ja täyttäneensä joululahjoilla Vaasan torilla. Seuraavaksi todistajiksi kutsuttiin paluujunassaan matkustaneita. Ensimmäisenä oli vuorossa lääninkonttoristi Lagerström, joka oli vaimonsa kanssa Ostermyrasta alkaen samassa vaunussa kuin Nyberg, jonka hän oli aiemmin tavannut eli tunsi ulkonäöltä. Lagerstöm oli huomannut Nybergin tavarakollin, josta näkyi selvästi korin hantaaki. Tuomari kysyi muistuttiko se Nybergin oikeuteen tuomaa koria peitteineen. "Ei, moiselta se ei näyttänyt. Se kolli, joka Nybergillä oli muassaan oli kääritty kahvesäkkiin eikä niinkuin tämä ryynisäkkiin." Kun todistajalle sitten näytettiin lahjapaketin kääreenä ollutta säkkiä, hän sanoi, että kyseessä oli kahvisäkki, joka näytti samalta kuin Nybergin junassa kuljettaman kollin kääre. Kivekäs yritti horjuttaa lausuntoa kysymällä, miten todistaja tunsi kahvi- ja ryynisäkin eron. Todistaja totesi olleensa ennen kaupassa töissä, aivan kuten vaimonsakin. 

Sitten Lagerström vielä lisäsi, että junassa näkemänsä korin hantaaki oli kaareva aivan kuten lahjakorissa, kun taas Nybergin oikeuteen tuomassa korissa on hantaaki on lähes litteä. Kivekäs jatkoi ristikuulustelua kysyen, miksi Lagerström oli kolliin edes kíinnittänyt huomiota. Nyt Lagerstöm kertoi, että kun Nyberg Nurmen asemalla oli repäissyt osoitteen pois paketistaan, oli siihen jäänyt useita samankokoisia paperinpaloja, jotka oli ommeltu päällekkäin kiinni kääreeseen. Tämä oli ollut erikoista niin Lagerströmistä kuin vaimostaankin. Näytti siltä kuin Nyberg ei tietäisi kenelle hän aikoo paketin lähettää kun eri osoitteitta varten on varaksi ommellut pakettiin useita paperilehtiä. Tämän jälkeen tarkistettiin jälleen todisteina olevat korit. Lahjakorin kääreessä oli edelleen useita päällekkäisiä ommellen kiinnitettyjä paperilappuja. Nybergin tuomassa puolestaan yksi ainoa paperi, joka oli kiinnitetty liisterillä.

Lagerströmin vaimo vahvisti vuorollaan samat asiat.

Lauri Kivekäs 1880-luvulla
Museovirasto CC BY

Nyt Lauri Kivekäs pyysi puheenvuoron. Hän totesi asianajajana aina seuranneensa periaatetta, että suurimmankin epäilyksen alaisen ihmisen piti nauttia lain suojelusta. Hän oli erityisellä innolla ottanut Nybergin asian ajakseen, sillä ensinnäkin syytös oli vakavin mahdollinen ja toiseksi Slotten nauttima arvostus omalla paikkakunnallaan sekä monissa piireissä pitkin maata synnytti vaaran, että yleinen mielipide vaikuttaisi, ellei itse tuomioistuimeen, niin ainakin todistajiin. 

"Minulla oli kuitenkin", Kivekäs jatkoi, "selvä tunne siitä, että niin pian kuin todistajain kuulustelun kautta itse murhayritys semmoisenaan kaikissa kauhistuttavissa yksityiskohdissaan tulisi toteen näytetyksi - minun kävisi, syytetyn syyllisyyden ollenkin toteen näyttämättä, vaikeaksi voittaa myötätuntoisuuttani tuon vanhuksen suhteen, joka hellän perheen keskuudessa koko kansansa kunnioituksen ympäröimänä näkee joulunsa, ehkäpä kaikkien jälellä olevien päiväinsä ja öittensä rauhan pimeydessä hiipivien ilkiöitten häiritsemänä. Ajatellessani mitä herra Slotte on näinä aikoina mahtanut kärsiä, olen vastapainoksi rasittavalle tunteelle, että tässä olen esiintynyt hänestä jonkinlaisena esteenä hänen ponnistuksissaan turvata sekä omansa, että rakkaimpiensa henkeä, tarvinnut koota kaiken luottamukseni, kaiken uskoni päämieheni viattomuuden mahdollisuuteen, voidakseni olla horjumatta velvollisuuksissani advokaattina." 

Koska Nyberg oli Helsingissä selittänyt tarvitsevansa lakimiestä avukseen saadakseen omasta ja perheensä kunniasta pienimmänkin epäluulon varjon poistetuksi, eikä siksi, että olisi pelännyt joutuvansa syylliseksi. Nyt kun Nyberg oli selvästi valehdellut ainakin junassa kuljettamastaan paketista, Kivekäs toivoi, ettei luopumisensa kohtaisi estettä tuomioistuimen puolelta. Eikä näin käynytkään.

Tapahtui jouluna 1889 (4/7)

Edellisessä osassa Carl Johan Slotten vaimolle osoitetun joulupaketin sisältö paljastui strykniinipitoiseksi ja epäilyt kohdistettiin kauppias Nybergiin.

Välikäräjistä, jotka alkoivat perjantaina 14.2.1890, tuli mediatapahtuma. Kokkolassa ilmestyneen Norra Postenin raportointia suomennettiin useisiin lehtiin ja Päivälehdellä oli salissa oma kirjeenvaihtajansa. 

Nyberg oli käynyt Helsingistä hakemassa oikeusavukseen Lauri Kivekkään, joka epäili heti alkuunsa käsittelyn oikeutusta, sillä Nybergiä vastaan ei oltu nostettu kannetta. Oikeuden mielestä tiedon selvitys oli kuitenkin validi syy istuntoon. 

Jos Nyberg olisi pystynyt heti osoittamaan, ettei hänellä ollut mahdollisuutta hankkia leivonnaisia sekä kaakaota ja koria, jossa ne Slotten eteiseen jätettiin, tilaisuus olisi loppunut alta aikayksikön. Mutta hän oli, omien sanojensa mukaan, käynyt aatonaattona Vaasassa hoitamassa asioita. Torilla hän oli ostanut leikkikaluja ja muita pikkutavaroita joululahjoiksi. Nämä hän oli kantanut kotiin pärekorissa, jonka oli ryynisäkkikankaalla sitonut kääryksi. Alaveteliin hän oli palannut junalla vasta aattoiltana.

Päivälehden kirjeenvaihtajan Nybergin käytös tässä vaiheessa vakuutti, vaikka miehen "kasvot osoittavat enemmän päättäväisyyttä ja mielen lujuutta kuin erinomaisempaa älyä". Esitystapansa oli kuitenkin selvää ja tyyntä. 

Koska Nybergin käynnistä Vaasassa tiedettiin etukäteen, kaupungista oli haettu todistajia. Rouvat Snellman ja Henrikson kertoivat molemmat myyneensä joululahjakorin tapaisen jouluaatonaattona mieshenkilölle: toinen yhden ja kahden välillä ja toinen neljän aikaan. Kumpikaan ei kuitenkaan tunnistaneet Nybergiä asiakkaakseen vilkkaana kauppapäivänä. 

Leipuri Johanssonin puodin myyjätär neiti Krüger puolestaan kertoi, että eräs keski-ikäinen, lyhyen läntä, turkkiin puettu mies oli tyhjä ja ihka uusi kori kainalossa tullut jouluaattoa edellisenä päivänä noin kello kahden maissa puotiin ostaakseen leivoksia. Korinsa oli täytetty sokerileivoksilla ranskalaisilla korpuilla ja tortuilla, jotka pantiin edellisten päälle. Näiden lukumäärä vastasi Slottelle jätetyn lahjakorin sisältöä, mutta sen kaakaorasiaa neiti Krüger ei myynyt eikä sellaista nähnyt.

Tuomarin pyynnöstä neiti Krüger tarkasti todisteena paikalla olleen lahjakorin ja totesi hetkeäkään epäilemättä, että se oli "aivan saman muotoinen ja saman näköinen". Neiti Krüger oli kiinnittänyt koriin huomiota, sillä sen tapaiset ovat harvinaisia. Tiettävästi niitä teki vain yksi mies Lapualla. Tuomari käski myyjättären myös tarkistamaan leivonnaiset ja tämä todistaa, että muotonsa perusteella sekä korput että sokerileivokset on ostettu Johanssonilta.

Seuraavan kysymyksen arvasivat kaikki salissa. Odotusten mukaisesti tuomari viittaa nyt Nybergiin ja kysyy todistajalta: "se mies, joka osti leivokset, onko se hän?"

Nyberg nousee ylös. Todistaja ja hän seisovat pitkähkön hetken vastatusten. Koko sali on hiiren hiljaa. "En tiedä -" todistaja aloittaa, "miehellä oli huuliparta, mutta - - - kyllä - - kyllä kuitenkin silmät, niin silmäys on sama - - sama jollei kahdella ihmisellä ole samannäköinen katse." Päivälehden kirjeenvaihtaja ei huomaa Nybergin kasvoilla muuta muutosta kuin hikipinnan. Nyberg väittää todistajan erehtyvän. Todistaja sanoo sitten, että Nybergin äänikin vastaa leivonnaisten ostajaa. 

Nybergin edustaja Lauri Kivekäs kysyy nyt: "Huomasiko todistaja miehestä mitään muuta kuin katseen ja äänen, josta todistaja voisi muistutella hänen Nybergin näköiseksi?" Todistajan vastattua kielteisesti Kivekäs jatkoi: "Havaitsiko todistaja miehen nenän olevan päästä punasen?" Hetken mietittyään todistaja totesi ettei. Kivekäs selvensi kysymystään kertoen, että kun Nyberg oli tullut hänen luokseen Helsinkiin apua hakemaan, nenänsä oli ensimmäinen Kivekkään huomaama asia. Näin hän sitten argumentoi, että "mies ei ollut Nyberg, jos tuntematon mies silmänräpäyksessä ja keskellä joulukiirettä saattoi todistajaan tehdä moiden vaikutuksen että todistajan mieleen jäi muisto hänen silmistään ja äänestään, niin se mies ei ollut Nyberg. Nuoren neiden silmissä tuommoinen nenä ehdottomasti herättää suuremmassa määrässä vastenmielisyyttä kuin Nybergin silmät ja ääni voivat miellyttää, eikä niissä voi muutenkaan huomata mitään erinomaista." 

Tapahtui jouluna 1889 (3/7)

Edellisessä osassa lahjapaketin korppuja Tapaninpäivänä syöneet joulunviettäjät tulivat pahoinvoiviksi.

Kaikeksi onneksi kukaan Slotten talossa ei kärsinyt pahoinvoinnista pitkään. Koska yhteys nimettömään lahjapakettiin oli kuitenkin selvä, Carl Johan Slotte kävi 29.12.1889  juuri ennen jumalanpalvelusta jättämässä luettavaksi kuulutuksen, jossa lupasi palkinnon lahjakorin alkuperän kertojalle.

Myöhemmin samana päivänä Slotte kävi vaimonsa kanssa Alavetelin pastori Onni Nyströmin luona. Tälle kerrottiin joululahjan ikävistä seuraamuksista. Slotte kertoi epäilevänsä, että jotain vaarallista ainetta oli vahingossa sekoittunut korppuihin. Hän ei tässä vaiheessa uskonut, että kyseessä olisi tarkoituksellinen myrkytysyritys. 

Maanantai-aamuna 30.12.1889 jäljellä olleita leivonnaisia ja kaakaopurkkia näytettiin Kokkolan raatimies Johan Viktor Hermansonille. Hän huomasi niissä kiteitä, joiden ulkonäkö yhdistettynä kuvattuihin oireisiin toi mieleen strykniinin.

Epäilyjen herättyä Slotte lähetti yhden korpun Helsinkiin pojalleen, jolla oli lääkärin koulutus. Tämä oli kuitenkin vain lähettänyt sen takaisin. Leivonnaisia ja kaakaota käytiin sitten näyttämässä Kokkolassa ja Vaasassa. Lopulta Lääkeylihallitukseen, josta saatiin virallinen lausunto: Kaakaossa oli senttimetrin pituisia värittömiä kiteitä, jotka olivat puhdasta strykniinä. Samoja kiteitä oli löydetty runsaasti leivonnaisten muruista. Varsinkin kaakaossa pitoisuus oli niin korkea, että pieni siemauskin olisi tappanut aikuisen.

Heti kun käsitys myrkystä oli saatu, Carl Johan Slotten vaimo Maria, jolle paketti oli osoitettu, kohdisti epäilynsä kauppias Johan Henrik Nybergiin. Hänellä kun muistettiin olleen ketun myrkkyä eli strykniiniä. Lisäksi välinsä Slotteen olivat huonot.

Näin ei ollut ollut aina. Nyberg oli syntynyt Alavetelissä 42 vuotta aikaisemmin. Menetettyään isänsä 5-vuotiaana hänet sijoitettiin huutolaiseksi Slotten naapuriin eli tuli tuntemaan tätä ja perheenjäseniä. Renkinä 17-vuotiaana aloitettuaan Nyberg päätyi kauppiaaksi ostettuaan edeltäjän varaston ja yhden osan Murik-talosta. Viimeiset 9 vuotta hän oli ollut kunnallislautakunnan esimiehenä eli osallistunut yhteisten asioiden ajamiseen Slotten tavoin. Vuosikymmenen alussa syntynyt välirikko liittyi kuitenkin muihin seikkoihin.

Jotta asiaa saataisiin eteenpäin, todistajia piti kuulla. Välikäräjät määrättiin pidettäväksi 14.2.1890