lauantai 24. marraskuuta 2018

Arkeologiasta löydettyä

Vaikka käynnissä olevista arkeologian kursseista ei ole blogitekstejä suuremmin syntynyt olen toki kltisti istunut joka luennolla. Jopa niin kiltisti, että jätin väliin rautakauden ja keskiajan seminaarit, joita jälkikäteen muut kehuivat. Nyyh! Tänään aion kuitenkin päästä Turkuun kuntelemaan Ravattulan kaivausten esityksiä, joista varmaankin blogissa lisää melko pian.

Mutta tähän väliin syksyn graduharavoinnin tuloksia ja aiemmin varastoitua arkeologian ja esihistorian alalta. Perinteiseen tapaan mukana myös väitöskirjoja.
Koska peruskurssin ryhmätyön vaatiman Kansallismuseossa käynnin yhteydessä silmiin osui Ruotsista lainassa oleva Nousiaisten kaulakoru, niin jatkeeksi sen löydön uutisointi Inrikes tidningarissa 8.11.1770. Tuolloin se tulkittiin naisen letteihin kiinnitettäväksi pääkoristeeksi, keskiajan kranssien tapaan.

perjantai 23. marraskuuta 2018

Hopea- ja kultatynnyri Talissa

Paul Nybergin kirjaan Herrar och herrgårdar sisältyy miunmaun mukainen artikkeli En gammal mamsell. Ett kapitel ur en släkthistoria. Siinä Nyberg on poiminut omasta suvustaan ja sukututkimuksestaan naimattomksi jääneen säätyläisneidin ikävähkön elämän.

Hedvig Christina Nyberg syntyi 30.10.1770 Viaporissa ja kasvoi sisarustensa kanssa Talin kartanossa Helsingin pitäjän puolella, Munkkiniemen naapurissa. Kun hän oli 44-vuotias, hän suunnitteli siellä avioliittoa pehtoori Lilljanderin kanssa. Veljensä kamarineuvos Fredrik Lorentz Nyberg laittoi vastaan. Jos tulkitsen lainatun kirjeensä oikein, tämä pelkäsi palkollisen mukana tulevan vain lisää köyhiä elätettäviä suvulle.

Äitinsä kuoltua Hedvig Christina joutui jättämään kamarineuvoksen omistaman Talin ja muuttamaan toisen veljen tilalle Tuusulaan, jossa hän eli kuolemaansa 29.7.1837 asti. Nybergin mukaan hautapaikallaan ei ole (säilynyt) kiveä.

Taliin muutti kamarineuvoksen juuri naitu vaimo, joka oli hänelle Tukholmassa synnyttänyt tyttären jo 14 vuotta aiemmin. Säätyeron vuoksi kamarineuvos oli viivytellyt avioliiton solmimista peläten sen heikentävän uramahdollisuuksiaan.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä kamarineuvos kuoli jo avioliittoa seuraavana vuonna ja jätti merkittävän perinnön nyt laillisesti tunnustetuille leskelleen ja tyttärelleen. Niin merkittävän, että 2.7.1816 Tukholmassa syntynyttä tytärtä Fredrika Albertina Lovisa Nybergia kutsuttiin Helsingissä kultatynnyriksi.


Talissa asui tuolloin myös August Bernhard Nybergin perinyt ainokaistytär Augusta, jota sitten kutsuttiin hopeatynnyriksi. Serkukset (ja omaisuudet) menivät naimisiin luutnanttien Axel Rotkirch ja Henrik Lyra kanssa. Ei heitäkään enää moni muista, mutta luulisin hautakivensä edelleen seisovan.

(Samoista henkilöistä Nyberg kertoo myös kirjansa Från Barock till nyrokoko luvussa Kvinnorna på Tali och Gammelby.)

torstai 22. marraskuuta 2018

Kruununvoudin avioliitot

Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Jakob Cupraeuksen ja vaimonsa Helena Vogelin tytär Anna vihittiin Viipurissa 1691 avioliittoon Zacharias Lindbergin kanssa. Lindbergistä tuli pari vuotta myöhemmin Äyräpään kihlakunnan kruununvouti, missä toimessa hän oli vuoteen 1696. Viimeistään vuonna 1697 pariskunta asui ratsutilalla Pamppalan kylässä Kivennavalla.

Kivennavalla Anna katsoi olevansa niin merkittävä henkilö, että työntyi kirkossa kirkkoherran vaimon penkkiin keväällä 1697
Förekom Kyrckioherden i Kifwinäbb Ehrewördige och Wählärde H:r Jacobus Paulius och beswärade sig deröfwer att Befallningzmans Wälhlbet:de Zacharias Linbergz Hustru Dygdesamme Anna Cupræa skulle d: 4 Aprill nästwekne som war d: förste dagh Påsk, då hon kommandes till högmesso Predikan, och welat sättia sig utj den Bäncken som H:r Jacobs hustru plägar sittia, och skall wara anslagen till Presternas hustrus Bänk, skufwat och skutit hans hustru Dygdesamme Anna Jörens dåtter Haberman som allaredan tillförene sutit utj Bäncken ... Kyrckioherden berättade sin hustru nu intet wara här, eij heller kunna som en qwins Persohn, som och des uthan skall wara mycket swår, och medh qwinliga krämppor beswärat, i detta föhret, sig utj egen Person hijt förfoga
Perheeseen syntyi ainakin tytär Katarina vuonna 1702 ja todennäköisesti muitakin lapsia. Vielä vuonna 1708 Lindberg ja vaimonsa henkikirjoitettiin erityismerkinnöittä Kivennavalla, mutta kuten tunnettua pian tämän jälkeen venäläiset valloittivat alueen.

Zacharias Lindberg selvisi pakoon ja ilmoitti Tukholmassa vuonna 1712 viranomaisille vaimonsa ja lapsensa jääneen vangeiksi. Vuoteen 1720 mennessä hän oli tullut sokeaksi.

Vuoteen 1720 mennessä hän oli myös mennyt naimisiin. Entisenä voutina hän varmasti tiesi, että vaimonsa mahdollista elossaoloa olisi pitänyt selvittää kuulutuksin. Mutta myöhemmän selityksen mukaan hän koki häpeälliseksi moisen julkisuuden jumalanpalvelusten yhteydessä.

Tai ehkä hän pelkäsi vaimonsa todellakin edelleen olevan elossa. Mitä tämä todellakin oli. Anna Cupraeus kuoli Katarina-tyttärensä luona Kaukolassa vasta vuonna 1756.

Lähteet:

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Osallistavaa budjetointia ja pelkoa

Eilisen aamiaisesitelmä-arkisto-kurssiluento -ohjelmani päätti tilaisuus, johon oli kutsuttu tekstillä
Tervetuloa Historia He(lsi)nkiin? OmaStadi - osallistuvan budjetoinnin ideointi-iltaan Helsingin kaupunginmuseolle (Aleksanterinkatu 16) ti 20.11. klo 16:30-18:30 kehittämään yhdessä muiden kanssa kaupunkiin liittyviä, erityisesti kulttuuriperintöä ja historiaa koskevia rohkeita ideoita, joita toivoisit Helsingin kaupungin tuovan henkiin ja toteuttavan.
Paikalle tuli vetäjän seuraksi neljä (4), joista yksi käytiin rekrytoimassa aulasta. Vetäjä piti hyvän presiksen Helsingin osallistuvan budjetoinnin systeemistä. Vähäinen intoni laantui, kun selvisi, että ehdotukset valitaan avoimella vaalilla. Siinä ei digitoidun arkistomateriaalin käytettävyyden kohentamisella ole mahdollisuuksia. Mutta jos olen sopivassa mielentilassa ennen 9.12. niin voin yrittää hieman markkinahenkisempää muotoilua. Ja suosittelen kaikille helsinkiläisille ehdotusten syöttöä http://omastadi.hel.fi -alustalle. Jatkojalostuksen jälkeen ehdotusten kesken jaetaan 4,4 miljoonaa euroa.

Tilaisuus oli Kaupunginmuseolla. Olin vaihteeksi ajoissa, joten kävin katsomassa tuoreehkon vaihtuvan näyttelyn, joka on "pelkoja ja pelkäämistä käsittelevä kokonaisuus Pelko, jossa vierailijat voivat kohdata omia pelkojaan ja tuntea, mitä pelko tarkoittaa muille". Twiittejäni paremmin en sitä osaa kuvata.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Naisten työt

Nimi Amalia Karolina Appelgren Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luettelossa (signumi COLL 510) ei sanonut minulle mitään. Tarkoituksellisesti en ollut tehnyt etukäteisselvitystä, joten yllätyin kun yksityiseksi tilikirjaksi luetteloitu tilikirja alkoi henkilöhakemistolla ja aukeamilla, joissa oli debit ja credit -puolet erikseen.

Ensimmäisenä tuli mieleen moisesta kauppias, mutta kun kirjan jatkuessa voittopuolisesti maksettiin palkkoja ei tämä tuntunut sopivalta. Kotiin palattuani tein haun digitoituihin sanomalehtiin ja Peräpohjolan Appelgrenin 80-vuotispäivän ja kuoleman yhteydessä (5.3.1914, 2.3.1915) julkaisemat pitkät kirjoitukset kertoivat tarvittavan. Appelgren (s. 5.3.1834) oli Kemin kirkkoherran tytör, joka paikkakunnan opettajapulan paikkaamiseksi opiskeli 9 kuukautta neiti Gardbergin yksityisessä opettajatarseminaarissa Gävlessä 1864-65. Palattuaan Kemiin äitinsä kuoli 16.6.1865 ja pappilan taloudenhoito jäi tyttärelle. Tarkempaa tarkistusta tekemättä tämä selittänee tilikirjan alkuvuoden 1865.

Tilikirjassa on erillinen tili jokaiselle piialle ja rengille sekä tilapäisesti töitä tehneille. Jälkimmäisten joukossa oli joitakin naisia, jotka olivat joko itsellisiä tai torpparin vaimoja. Kun heidän työnsä ja ansaintamahdollisuutensa jäävät usein näkymättömiin, niin nostetaan esiin tässä. Niille, jotka eivät listaa jaksa lukea, yhtenä huomiona, että pappilassa maksettiin päiväpalkka muista töistä, mutta viljanleikkuu tehtiin usein urakkapalkkana joko pinta-alan tai kuhilaiden mukaan.

Kirjanpito antaisi myös mahdollisuuden vertailla eri töiden palkkausta ja mahdollisia eroja työtekijöiden välillä. Naisten tiedoista näkyy (olettaen etten sekoillut selauksessani ja muistiinpanokuvissani), että jotkut tekivät töitä vuosittain ja toiset eivät. Osa kaikenlaisia töitä ja osa vain jotain. Syyt voivat tietenkin olla sekä työntekijöiden että työnantajan päätöksissä. Alla tiedot palkanmaksusta ovat satunnaisia, sillä en arkistossa tajunnut, että sekin puoli tileistä oli mielenkiintoinen.

Esimerkiksi itsellinen ja rutiköyhä Sara Caisa Sansberg oli vuosina 1866-1868 tehnyt peltotyötä, pyykinpesua, heinänkorjuuta ja mankelointia. Saanut palkkansa useimmiten rahana ja kerran perunoina.

"Tepsa Abrams hustru" oli leikkaamassa kauraa syyskuussa 1869 ja "Tepsa Abrams Enka Greta" korjaamassa kauraa elokuussa 1870, ruista elokuussa 1873, kauraa elokuussa 1874 ja ruista syyskuussa 1876 ja sai palkkansa rahana.

"Backstugu Karlen Henrik Isaksson Bryggares hustru Stina Caisa" teki vuonna 1866 24 päivää töitä riihellä (80 p/pv), 6 päivää pyykinpesussa (60 p/pv) ja 6 päivää muussa (50 p/pv). Hän sai palkkansa kaurana, piimänä ja rahana. Vuonna 1867 hän oli 23 päivää riihellä (70 p/pv). Seuraavana kevääänä peltotöissä 9 päivää (30 p/pv), syksyllä heinänkorjuussa 12 päivää (75 p/pv), pikkutöissä 3 päivää (50 p/pv), riihellä 24 päivää (60 p/pv) ja pyykinpesussa 12 päivää (50 p/pv). Näinä nälkävuosien aikoina hän sai palkkansa kaurana ja rahana.

Vuonna 1869 Stina Caisa oli keväällä tietöissä 20 päivää (45p/pv), riihellä 22 päivää (70 p/pv) ja pyykinpesussa 8 päivää (50 p/pv). Seuraavana vuonna hän teki jotain työtä touko- ja kesäkuussa 16 päivää (45 p/pv), oli viljanpuinnissa 29 päivää (70 p/pv), leikkaamassa ruista urakkapalkalla ja päivän heinänkorjuussa (80 p/pv).

Vuonna 1871 Stina Caisaa tarvittiin 9 päivää peltotöissä, joista maksettiin 50 penniä päivä, ja 24 päivää viljan puinnissa, josta maksettiin 70 penniä päivässä. Vuonnna 1874 hän ansaitsi pappilasta rahaa kehräämällä mattolankaa, josta maksettiin painon mukaan, olemalla riihellä 22 päivää (1 mk/pv) ja sadonkorjuussa 2 päivää (1 mk/pv).

"Inhyses Hustrun Anna Lisa Hukka" oli elokuussa 1867 korjaamassa heinää 16,75 päivää (80 p/pv) ja syyskuussa leikkaamassa kauraa, josta maksettiin peltoalan mukaan. Palkkansa hän sai kaurana, perunoina ja rahana.

"Inhyses qvinnan Elsa Lisa Mäkelä" oli kesän 1866 loppuessa korjannut heinää 4 päivää (1,20 mk/pv), tehnyt peltotöitä 5 päivää (80 p/pv), ollut 24 päivää riihellä (80 p/pv) ja tehnyt 6 päivää muita töitä (60 p/pv). Palkkansa hän sai rahana ja voina. Vuonna 1867 hän oli heinänkorjuussa 11 päivää (80 p/pv) ja sadonkorjuussa 10 päivää (60 p/pv). Vuonna 1868 Elsa Lisa teki tarkemmin määrittelemätöntä työtä 16 päivää (40 p/pv), heinänkorjuuta 12 päivää (75 p/pv), peltotöitä 3 päivää (75 p/pv), riihellä 24 päivää (60 p/pv), pyykinpesussa, lattianpesussa yms 13 päivää (50 p/pv). Vuonna 1869 hän teki pellon muokkausta 14 päivää (40 p/pv).

Vuonna 1870 Elsa Lisa oli pellon valmistelutöissä (mukaan lukien lannan levitys?) sekä perunoiden istutuksessa 18 päivää (40 p/pv), tietöissä ja niitynraivauksessa 5 päivää (40 p/pv), sadonkorjuussa ja vielä 14 päivää pellon muokkauksessa (50 p/pv). Vuonna 1871 hän oli 2 ja puoli päivää tietöissä (50 p/pv), korjannut satoa (verbinä afmeja eikä skära kuten muissa) pinta-alaperusteisesti ja ollut 23 päivää riihellä (70 p/pv). Keväällä 1872 tienkorjauksesta pyykinpesusta ja muusta kertyi 18 päivää, joista sai kustakin 50 penniä. Elokuussa oli vielä afmejausta. Seuraavana syksynä häntä tarvittiin 17 päivää puinnissa (90 p/pv) ja afmejaamassa kauraa. Vuonna 1876 hän oli leikkaamassa ruista, mistä maksettiin päiväpalkan tai pinta-alan sijaan kuhilaiden määrän mukaan.

"Laiti Henrik Hustru Anna Greta" oli vuonna 1872 pelto- ja niittytöissä 28 päivää (1,20 mk/pv), puintitöissä 22 päivää (80 p/pv) ja päivän j"kuurauksessa" joulun edellä (50 p/pv). Palkkansa hän sai puolen tynnyrinä ruista sekä rahana. Vuonna 1873 hän afmejasi ruista.

Vuonna 1874 Anna Gretaa tarvittiin 29 päivää heinänkorjuussa (1,40 mk/pv), 5 päivää viljan leikkuussa (1 mk/pv), 22 päivää puinnissa (1 mk/pv) ja 6 päivää pyykinpesussa (80p/pv). Lisäksi afmejannut kaurapellolla 20 markan edestä. Hän oli touko- ja kesäkuussa 1876 pellonmuokkaustöissä 22 päivää (80 p/pv), heinä- sekä elokuussa heinänkorjuussa 26 päivää (1,20 mk/pv), syyskuussa viljan puinnissa 17 päivää (1 mk/pv) ja päivän nostamassa perunaa (60 p) sekä lokakuussa 15 päivää pyykinpesussa ynnä muussa (yht. 9 mk).

maanantai 19. marraskuuta 2018

Huomioita ruoka- ja rakennuskulttuurista 1837

Pari päivää Helsingissä ja Turussa heinäkuussa 1837 viettänyt Frank Hall Standish, ei kerro kokemuksistaan kovin laveasti kirjassaan Notices on the northern capitals of Europe.

Helsingissä mies yöpyi Hôtel du Nordissa, jonka salonki oli hänestä elegantisti koristeltu. Hän huomauttaa Suomessa olevan tapana - kuten Ruotsissakin - peittää majatalon kynnys havuin ja koristella ruokahuone lehvin. Oliko näin Hôtel du Nordissa jää epäselväksi.

Hotellin ruokajärjestystä Standish piti outona kun keittoa tarjoiltiin kesken ruokailun ja kalan jälkeen ahomansikoita kerman kera: they serve the soup in the middle of dinner, and Alpine strawberries and cream after the fish. Sen sijaan ennen ruokaa tarjottu viina ja graavi lohi olivat hänelle hyväksyttävissä oleva paikallinen tapa.

Peruna ei ollut Suomessa tähän aikaan vielä yleinen ja Standish huomauttaa, että
[potato] is not served at meals unless asked for - the indigestible cabbage, and gourds, are the pet food of the nation.
Siis lisukkeena kaalia ja kurpitsaa?

Suomalaisen oluen Standish tyrmäsi huonoksi ja huomautti paikallistenkin pyrkivän juomaan englantilaista olutta tai portteria. Sen sijaan suomalaisesta humalalla maustetusta hunajasimasta (made from honey, combined with aromatic herbs and hops; is sweet and effervescent) hän piti.

Matkalla Turkuun Standish pysähtyi Nybyn kestikievarissa. Sen rakennuksessa hänelle outoa ovat korkeat kiviportaat, joista selvittyä vastassa oli maalamaton huone, jonka katto oli tiivistetty sammaleella.

Lyhyen oleskelunsa aikana Standish ehti huomata, että "A favourite dish here, as in Sweden, is sour curds." Tarkoittiko kokkelipiimää?

Kuva kirjasta "The old kitchen fire, and other poems" (1869)

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Kun Helsingistä puuttui ammattilaisia

Helsingin pormestari Kuhlberg oli vuonna 1772 Tukholmassa ainakin valtiopäiväedustajana ja asui Regeringsgatanin talossa 80 satulamaakarin luona. Kustaa III:n vallankaappauksen jälkeen valtiopäivätyöskentelyssä oli vähemmän mieltä.

Ehkä Kuhlberg halusi palata kotiin jonkinlainen aikaansaannos mukanaan, sillä Dagligt Allehandassa julkaistiin 25.8.1772 ilmoitus, jonka mukaan Helsingissä tarvetta oli värjärille, tinanvalajalle ja hansikkaidentekijälle. Ehdokkaat saisivat ilmoittautua Kuhlbergille tai paikan päällä maistraatille.

Eli näinkin julkinen rekrytointi voi olla käsityöläisen muuton taustalla.

Ensimmäinen ilmoitus ei vaikuta tehonneen, sillä Dagligt Allehandasta 20.9.1773 löytyy vastaava ilmoitus, jonka aloittaa samat ammatit.

Mutta lista on nyt pidempi: en Färgare, en Tenngjutare, en Swarfware, en Urmakare, en Swärdfäjare, en Klensmed, en Snickare, en Peruquemakare och en Målare. Jos hansikkaantekijä oli kaupunkiin muuttanut, niin ainakaan hän ei lisääntynyt, sillä ammattia ei näy kastettujen listassa.

Sanomalehti-ilmoitus rekrytoinnissa ei muuten ollut vuoden 1772 uutuus, sillä edellisten jälkeen löysin Helsingin mahdollisuuksista mainoksen Stockholms Post-Tidningarista 13.2.1749. Tarvetta oli majatalonpitäjälle, kuparisepälle, läkkisepälle, kalakauppiaalle ja kahdelle myllärin kisällille.