Turussa taas - keskiaikaa

Turussa parhaillaan käynnissä olevilla keskiaikamarkkinoilla olisi kiva olla, mutten sentään viitsi lähteä uudelle käynnille heti edellisen perään.

Joten virtuaalista keskiaikatunnelmaa alla olevilla kuvilla Aboa Vetuksen ihanasta pienoismallista ja lista keskiajalla enemmän tai vähemmän elävien blogeista:

Kotimaista: Neulakko, Hibernaatiopesäke, Pistoksissa, Neulanpistoja sormissani, Haarniskaneuroosi, Brigidan kaaoksenhallintaa, Pohjalla helmenä pätöinen minä, Paratiisin murusia, Dulce et utile (käsitöiden historiasta yleisemmin), Riihivilla (kasviväreillä värjäyksestä), Hiien kissa (myy tuotteita)
På svenska: Hantverk och slöjd, Kurage -Hantverk, historia och reenactment
In English: Med brinnande lunta..., Medieval silkwork
ja aina yhtä hauskana Got Medieval, jossa useimmiten esitellään keskiajan (yllättävää) kuvamateriaalia - ei siis tarvitse ymmärtää kieltä.

Ja jos haluaa ymmärtää keskiajan tutkimuksesta enemmän kannattanee tarttua juuri ilmestyneeseen Keskiajan avaimeen (571 sivua!), jonka edellä mainitun Neulakon kirjoittaja on ostanut ja suosittelee.

Agda Blom

Uudenkaupungin kultturihistoriallisen museon herrainhuoneessa oli tämän näköinen kirjoituspöytä:
Infolehdykän mukaan sen veisti "uusikaupunkilaisen porvarisperheen tytär Agda Blom 22-vuotiaana. Agda perusti veistokoulun Helsinkiin, ja toimi sen opettajana yli 30 vuotta". Uudenkaupungin naisia esittelevä sivu täydentää

Tunnettuun uusikaupunkilaiseen Blomin kauppiasperheeseen vuonna 1864 syntynyt Agda Blom vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Uudessakaupungissa. Hän oli kiinnostunut mm. purjehduksesta, jossa hän saavutti myös menestystä - aikana, jolloin naisille ei kilpailuissa vielä ollut edes omaa sarjaa. Agda Blom pääsi myös Uudenkaupungin Purjehdusseuran jäseneksi jo vuonna 1901, vaikka virallisesti naiset saivat luvan liittyä seuraan vasta kaksi vuotta myöhemmin. Agda purjehti Loveley- ja Wampo - nimisillä purjeveneillään.

Agda Blom oli 1800-1900-lukujen taitteessa muutenkin poikkeuksellinen nainen. Hän harrasti veistämistä ja olikin siinä erityisen taitava. Agda valmistui veistonopettajaksi Helsingissä Pedagogiska Slöjdanstaltenissa 1889 ja perusti kaupunkiin samana vuonna oman veistokoulun. Agda Blomin veistokoulu oli tunnettu siitä, että siellä tytötkin opetettiin käsittelemään puukkoa ja lehtisahaa. Agda ei koskaan perustanut perhettä. Hän kuoli Helsingissä 65-vuotiaana vuonna 1929. Hän oli opettanut veistoa jopa 12.000 oppilaalle.

Mutta silti "veisto" oli poikien käsityötä koko 1900-luvun?

Marginaalista täydennystä edelliseen sanomalehtiarkistosta

• Uudenkaupungin kansakoulujen johtokunta myönsi 24.1.1889 virkaeron v.t. käsityönopettajana toimineelle Agda Blomille, joka oli kutsuttu apulaisopettajaksi Vera Hjeltin käsityökouluun Helsingissä (1.2.1889 Aura no 27)
• "Puuveistokoulu. Neiti Agda Blomin veistokoulu, joka avattiin syysk. 3 p., alottaa toisen lukukautensa tänään talossa n:o 28 Bulewardinkadun varrella. Koulussa on ollut toistasataa oppilasta, joista nuorin oli 4 vuoden ikäinen. Opetusta annetaan kaikenlaisissa puutöissä eri mallien mukaan. Maksu on 25 penniä tunnilta. Neiti Blom on tunnettu hyvin taitavaksi tällä alalla, jotenka koululta saattaa odottaa parhaimpia tuloksia."(10.01.1893 Uusi Suometar no 7 )
• Agda Blomin veistokoulu aloitti uuden lukukautensa 2.9.1897 osoitteessa Erottaja 19(2.9.1897 Hufvudstadsbladet no 237 )
• Agda Blomin veistokoulu aloitti uuden lukukautensa 16.1.1899 osoitteessa Erottaja 19 -puhelinnumero 2556 (15.01.1899 Hufvudstadsbladet no 14 )

Paluumatkalla Turusta

Paljon jäi Turussa tekemättä, Akateeminen kävely kävelemättä ja Kakolassa käymättä. Mutta kaikkea ei voi tehdä. Saatuani Flachsenit kartalle Turussa ystävällinen kuskini kiepautti minut katsomaan Mähkärlän maisemaa. Tasaista oli, mutta aukeat eivät kai näin laajat 1600-luvulla. Aitojakin täytyy kuvitella mukaan:

Kieppi jatkui Uuteenkaupunkiin, ihan yleissivistyksen vuoksi. Paikallinen kultturihistoriallinen museo oli iloinen yllätys ja ehdottomasti kahden euron arvoinen. (Jos käsiin osuu Uudenkaupungin turistibrosyyri niin keskiaukeaman kupongilla pääsee museoon kaksi yhden hinnalla.)

Museon yläkerrassa oli esillä merimieselämää. Alakerrassa oli kesänäyttelyssä kirkkoesineistöä ja alkuperäistä porvariskodin tunnelmaa. Kuvassa stereokuvien katselulaite museon pöydältä.

Hasselpähkinöistä kiinnostuneille tiedoksi

Vuonna 1662 painettu Een lijten book som kallas Bonde-practica eller Wädher-book innehållande någhra sköna reglor huruledes man skal känna och lära heela åhrsens lopp alltijdh warandes åhr ifrå åhr tietää kesäkuun säästä ennustaa hasselpähkinöiden satoa.

Turun arkistossa

Varsinainen syy neljän päivän visiittiin Turussa oli Turun maakunta-arkiston anti. Piti hakea Sukutiedon 1/2009 neuvojen mukaisesti "rosvojeni" hovioikeusjuttuja. Hyvin sujui, osa löytyi, osaa ei.

Sitten selasin lainhuutoja ja perukirjoja kauvatsalaisille juurilleni arkiston kortistoista. Perukirjoja oli Kauvatsalta ja Huittisista, johon se kuului pitkän aikaa, hämäävän vähän. Mutta jotain sentään löytyi. Muun muassa yksi 1700-luvun kappale (josta en saanut sitten kunnolla selvää) yksityisarkiston kätköistä. Ilman kortistoa olisi takuulla jäänyt löytämättä.

Lainhuutoja löytyi hieman enemmän. Jokaisessa syytinkisopimus. Muistan kuinka onnessani olin nähdessäni ensimmäisen vuosia sitten. Mutta kirjoitettuani puoli tusinaa käsin muistiin... Matkan ehdoton moka oli lähteä liikenteeseen mukana (vaihteeksi) kunnon kamera, mutta unohtaa a) tarkastaa akku ja b) ottaa laturi mukaan. No, TMA:n tiukan kuvauspolitiikan johdosta kameran käyttö muistiinpanovälineenä olisi kuitenkin ollut hankalaa. Mutta niin paljon nopeampaa...

Dahlströmin kortistojen kanssa hypin laatikosta toiseen ja sain täydennettyä edellisillä kerroilla kerätyt Flachseniusten tonttiostot tonttinumeroilla ja arkiston seinällä olleiden karttojen avulla jopa varsinaisilla sijainneilla. Professori Johan Flachseniuksen jälkeläiset voisivat kerääntyä sukukokoukseen hovioikeuden rakennuksen ja Hämeenkadun väliseen puistikkoon, jonka kulmassa perheen kotitalo oli 1600-luvun lopussa.

Johanin poika akatemian kvestori Johan Petter Flachseen, oli 1720-luvulla omistanut jonkin aikaa tontin, joka tänä päivänä on Runebergin puiston leveämpi pää.

Turkulaiselta kirjastokäynniltä

Maakunta-arkiston aukioloaikojen lyhyyden johdosta jäi hyvää aikaa tutustua Turun kirjaston tarjontaan. Maakuntakokoelma löytyi pienen harharetken jälkeen uudelta puolelta. En tehnyt suuria löytöjä sieltä, mutta kirjaston ulkopuolella oli mahdollisuus katsoa suoraan historiaan:


Turun Sanomat oli antanut aukolle kokonaisen sivun 15.6.2009, josta sai tietää että esillä olivat kauppias ja laivanvarustaja Baerin talon lattian tiiliperustuksen ja kiviseinien osat sekä portaat. Juttu keskittyi Aurora-seuraan, joka vuokrasi talon keskimmäisestä kerroksesta tilaa 9 vuotta.

Odotellessani tilauksia maakunta-arkistossa aloin selata aulan kortistoja saadakseni tietää talosta lisää. Harhauduin ensin joen toiselle puolelle, jossa Baerilla oli myös kivitalo. Siitä rikkoutui useita ikkunaruutuja kun vuonna 1770 oli kanuunanlaukauksin hyvästelty Preussin prinssi Heinrichia.

Kirjoitettuani kolme sivua muistiinpanoja palasin oikeaan osoitteeseen eli Suurtorilta joen ylittäneen sillan pieleen. Siinä oli toiminut hovioikeus vuoteen 1671. Isonvihan aikaan tontilla oli niin korkealaatuinen asumus, että Pietari Suuri valitsi sen majapaikakseen tultuaan kaupunkiin 28.8.1713. Talon kellariin jätettiin juomista mahdollista uutta tulemista varten. Stefan Löfving kirjoittaa muistelmissaan:

Kävin myöskin Gustaf Wittfot'in kellarissa, hakkasin siellä rikki 60 tynnyriä, joissa oli hyvää viiniä, jonka annoin vuotaa kellariin. Nämät tynnyrit olivat tsaaria varten ja odottivat hänen tuloansa. Vaikka linna oli vihollisten vallassa ja kaupungissa oli 2,000 kasakkaa, kävin minä yöllä sekä sisään että ulos, sytytin kädessä ja kranaatit paljaina.

Wittfot kuoli vuonna 1724. Hänen jälkeensä tontin ja kivitalon omisti Joseph Pipping ja sitten kauppias N. Cretaleen. Vuonna 1765 Anders Baer oli saanut valmiiksi tontille uuden kivitalon. Vuonna 1791 tehdyn katselmuksen mukaan siinä oli 3 kerrosta, alimmassa 13 huonetta, keskimmäisessä samoin ja ylimmässä 14 huonetta. Kiinteistöä lämmitti 8 "porsliinista" tehtyä sekä 12 vihreälasitteista kaakeliuunia.

Talossa asui aluksi Baerin tyttärensä perhe. Rakennuksen tiloja käytettiin myös isoihin juhliin, joita Kalm mainitsee kirjeissään Mennanderille kahdesti. Siellä järjestettiin myös ensimmäinen virallinen konsertti Suomessa vuonna 1773.

Baerin jälkeen talon omisti Christian Trapp. Hän jäi historiaan Porvoon valtiopäivien yhteydessä, on päässyt porvoolaiseen esitteseenkin. Ja Turun hautausmaan kartan avulla voi etsiä hänen hautaansa.

Trappin aikana, vuonna 1799, havaittiin että maaperän eritahtinen laskeutuminen oli aiheuttanut kivitaloon halkeamia. Ilmeisesti Turun palon jäljiltä oli 16.8.1828 huutokaupassa myynnissä vain "kivitalon muurit ja rauniot".

Kuntolomailua Turussa

Saavuin Turkuun sunnuntaina viikko sitten (14.6). Aloitin kävelemällä tasaisella puoli tuntia. Sitten portaita ylös ja alas parituntia, pienin lepotauoin. Loppujäähdytyksenä puoli tuntia tasaista.

Eli kävi Turun linnassa. Edelleen(kään) en ymmärrä miksei siellä saa parempaa kuvaa Turun kaupungin historiasta - 1500-luvun jälkeen.

Menomatkalla näin modernia taidetta, joka oli saanut inspiraationsa Turun akatemian vihkiäiskulkueesta:


Turisti-infosta löysin Porrastelu-esitteen, jolla olisi voinut kiivetä Turun portaikkoja ulkoilmassa. Viehättävämpi oli esite Ulkoilijan Aurajoki, Turun helmi ja keidas, josta löysin Katariinan kirkon sijainnin. Olin ollut kirkosta täysin tietämätön ennen kuin se nähtiin viime kesän arkeologiaretkellä Koroisten nimeltä käsin.

Niinpä kun tiistaiaamuna heräsin törkeän aikaisin katsoin parhaaksi lähteä ulkoilmaan. Aurajoen vartta kävellessä Koroisten risti erottui toiselta puolelta helpommin kuin kivikirkko samalta puolelta. Mutta sekin löytyi pienen harhailun jälkeen.

Sukututkimuksellista blogeista

• Suklaahirviön blogissa on (taas) juttuja sukututkimuksesta.
• Tillman mietti viestimistä tuntemattomammille sukulaisille.
• Sukua suurta ja pientä seuraa sukukirjan tekoa.
• Annikaisen neuleiden joukosta löysin perhehistoriaansa liittyviä muistoja kansanopistosta ja kaapin kätkön.
• Heli Seppälä oli löytänyt henkilöhistorialliseen tutkimukseensa lisälähteitä.
• Ruotsissa on aloittanut uusi sukututkimusblogi Släktforskning för nybörjare. Ehtinyt kirjoittaa ajatuksia jo tutkitun suvun tutkimisesta, käytännöllisistä asioista, aloittelijan näkemyksistä rippikirjoista, lähteiden merkinnästä ja proosamuodon hyödyistä.
• Kemppisen blogista löytyi vanha juttu taloista ja tiloista, tuoreemmassa pätkässä ajatuksia historian opetuksesta. Vuodelta 2007 osui haaviin postaus, jonka perusteella Kuka kukin oli 1960-luvulta on luettelona tekijänoikeuksista vapaa. Ja päätyikin Wikiaineistoon. Mutta selvästi on muistissani, että HumanisIT-seminaarissa 19.6.2007 Valta Suomessa-tutkimusohjelman yhteydessä sanottiin, että Kuka kukin on-kirjoista tehty tietokanta on tehty kustantajan erillisellä luvalla ja se ei tule koskaan julkisuuteen?
• Tiedeuutisen mukaan kyseinen hanke valmistuu tänä vuonna. "21 000 nimeä melkein sadan vuoden ajalta on poikkeuksellisen laaja aineisto historiantutkimuksessa" ... "On mielenkiintoista nähdä, miten Suomen irtautuminen Ruotsista 1809 ja 60-luvulla valtaan nousseet suuret ikäluokat vaikuttivat sukujen menestymiseen", Ruuskanen antaa esimerkin historiallisesta perspektiivistä. ... "Vuosisadan alussa valtaporukka oli arvatenkin nykyistä pienempi. Mutta koko aineistostani vain parituhatta nimeä eli noin kymmenen prosenttia muodostaa vanhempi–lapsi-pareja." ... "Tämän aineiston valossa näyttäisi siltä, että valta vaihtuu Suomessa melko hyvin"

Kuva lehdestä Harper's Young People, August 3, 1880

Sunnuntaiksi Suomesta kuva

Imatran kosket lehdessä Svenska Familj-Journalen vuonna 1869.


Imatra kirjassa Topeliuksen kirjassa Matkustus Suomessa vuonna 1872.

Alla 1800-luvun loppun ajoitetut valokuvat Imatran koskesta (LC-DIG-ppmsc-03810, LC-DIG-ppmsc-03811, Library of Congress Prints and Photographs Division Washington, D.C. 20540 USA)