101. postaus

Eilen tuli s-postilaatikkoon lasku Svenska Släktförbundetilta. Jäsenmaksu Röttens vänneriin. Jasså. Tiesin kyllä, että ennenvanhaan jäsenyys ja Anbytarforumin käyttäjärekisteröinti kulkivat käsi kädessä. Kun Anbytarforum avattiin uudelleen ja rekisteröinti oli välttämätöntä, en kuitenkaan havainnut missään tietoa mahdollisista kustannuksista. Kirjeenvaihto puljun kanssa tuotti sen tuloksen, että rekisteröitymiseni lakkaa, kun lasku jää maksamatta.

Tällä hetkellä etusivulla lukee kyllä selkeästi "För skriva inlägg på Anbytarforum behöver Du ett avgiftsbelagt (100 kr per 12 månader) användarkonto. Villkoren för användarkonto samt instruktioner för hur Du skaffar och betalar för kontot hittar Du under Användarkonto."

Positiivisemmassa hengessä eilisilta kului joulupukin kylpylälahjakorttia hyödyntäessä. Rentoutumista jatkaen todettakoon, että YouTuben kätköistä löytyi kaksi "esittelyvideota" Kansallisarkistosta. Tekijät ovat kyllä taitaneet sekoittaa Kansallisarkiston ja Kansallismuseon.

Kartoista taas

Lähetin kyselyn Satakunnan museon kuva-arkistolle ja samassa huomasin, että heilläkin on kartta-aineistoa...

Maanmittauslaitoksen ystävällisen vastaajan avulla "kokonais"kuva näyttää nyt tältä:

Jyväskylässä - asiakaspalvelu maakunta-arkiston kautta - on "Kaikki originaaliaineisto, jota ei ole luovutettu pois, joka kuluu nykyiseen kiinteistöjärjestelmään ja on tehty Maanmittauslaitoksen tai sen edeltävien organisaatioiden toimesta". Siellä on hyllyssä 12 mapin luettelo aineistosta.

Maanmittaustoimiston ns. päätoimipisteissä "on periaatteessa kaikki sen toimialueen kartta- ja asiakirja-aineistot mikrofilmeinä". "Kaikista toimipisteistä henkilökunta pääsee selaamaan ne kaikkien maanmittaustoimistojen luettelot eri aineistoista, jotka on joko luovutettu ao alueen maakunta-arkistoon tai siirretty tänne meille Arkistokeskukseen Jyväskylään."

Maakunta-arkistoissa on maanmittauslaitoksen sinne luovuttamia karttoja.

Maakirjakartat verkkopalvelussa.

Kansallisarkistossa "on sellaiset historialliset kartta-aineistot, jotka eivät liity nykyiseen kiinteistöjärjestelmään ja sen lisäksi painetut kartat ajalta ennen itsenäisyyttä." Ahkerasti käyttämäni uudistushakemisto on maanmittauslaitoksen toimituskarttojen jäljennösaineisto. "Uudistuskartaston karttojen ulkoasu ei ole sama kuin originaaliaineiston."

Uudistushakemiston luettelo on digitoituna Arkistolaitoksen digiarkistossa. Heidän Vakka-arkistokannassaan hakulomakkeessa haun voi rajoittaa karttoihin ja piirroksiin.

Eli, summa summarum: Kansallisarkistossa on vielä menossa oleviin tutkimuksiin liittyviä karttoja, joita en ole tarkastanut. Lisäksi pitää tehdä lista kohteista, joista olen kiinnostunut ja lähettää se maanmittauslaitoksen sopivaan pisteeseen ja pyytää heitä tarkistamaan mistä on mitä tarjolla ja mihin sitä pitää lähteä katsomaan. Niin, ja lähettää saman tien Poriin sama lista. Työt ei lopu kun niitä kehittää lisää...

Gitan ja Katan suvusta

Juha Vuorela kirjoitti tiistaina Pyhän Birgitan suvusta, mutta luin sen vasta eilen. Polveudun itse (muiden tekemien tutkimusten mukaan, referoituna kirjassani Brita Maria Sohlbergin esipolvet) Birgitan Katariina-siskosta. Yksityiskohdat olivat unohtuneet ja Juhan pari ensimmäistä taulua näyttivät aivan oudoilta.

Tarkistus kotona selitti kuitenkin ainoaksi eroksi, että Juha on käyttänyt Folkunga-sukunimeä henkilöillä, jotka eivät itse käyttäneet mitään sukunimeä. Folkunga-suvun määritelmä on Ruotsissa sellainen intohimojen aihe, että olen keskittynyt sukulaisuussuhteiden tunnistamiseen ja jättänyt Folkunga-käsitteen väliin.

Teattereihin on Suomessa piakkoin tulossa ruotsalainen Arn-leffa, joka sijoittuu 1100-luvulle eli muutamia sukupolvia ennen Birgitan ja Katariinan aikoja. Juttu on fiktiota, mutta mukaan on otettu historiallisiakin ihmisiä. Verkkokommentin mukaan leffa on sotaisaa traileria rauhallisempi.

Vaihteeksi aikaansaannoksia, melkein

Eilen tartuin hirviällä innolla Kokemäenkartanon käsikirjoituksen runkoon. Loppusaldoksi jäi kuitenkin vain pari kappalaetta tekstiä ja pari uutta otsikkoa. Tänään piti menemän Kansallisarkistoon töiden jälkeen, mutta kurkku oirehtii niin, että peti kutsuu. Viikonlopuksi on ostettu kallis kirjoituskurssi, joten parempi olisi olla kunnossa.

Täytteeksi kertyneitä linkkejä:
Hesarin sivuilla on luettavissa juttu joulukuusta 1917.
Laura Prescott oli saanut aikaan paljon enemmän Googlen kartoilla kuin minä.
Ruotsin Ancestryssä esitettiin kyselytutkimus ruotsalaisten sukutietoudesta.
Ruotsalaisessa Släktband-ohjelmassa käsiteltiin sukututkimusta naapurimaissa. Hehkutettiin lähinnä historiallista sanomalehtikirjastoa. Ohjelma kuultavissa vielä parin viikon ajan.
Joku linkkasi postituslistalla Turun Sanomien Satakunnan esihistoriaa käsittelevän artikkelin.
Randy Seaver kirjoitti sukututkimuksen video-opetuskyselystä.

Videoista puheenolleen, verkosta löysin USA:laisen kirjastoesittelyn. Allen county library tuntuu olevan maankuulu sukututkimukseen liittyvistä kokelmistaan ja aika mittavilta näyttävät. (Alentaisiko Kansallisarkiston tai SSS:n kirjaston kynnystä esittelyvideo verkossa?)

Karjala-kuume

Kävin eilen illalla kuuntelemassa Ulla Juvan esitelmän Amerikansuomalaisten siirtolaisuus Neuvostoliittoon 1920 - ja 1930 -luvuilla. Kun en ollut tosissani asiaan perehtynyt, niin opin tietenkin hyödyllisiä asioita kuten
a) muutto alkoi tosissaan 1930 jälkeen, eli Iivarikin pitäisi siitä löytyä
b) tietoja voisi hakea vasemman laidan siirtolaislehdistä, joita ei Ullan näkemyksen mukaan ole vielä täysin hyödynnetty
c) New Yorkista Göteborgiin kulkevien laivojen matkustajaluettelot olisivat hyödyllisiä, mutta onko niitä kukaan viitsinyt digitoida?

Linkkaamisen ilosta parilla Google-haulla löytynyttä materiaalia:

• Asialliselta näyttävä koosteartikkeli.
• Amerikassa toimivan Alexis Pogorelskinin artikkeli Digitizing Karelian Fever: New Strands in the "Web" of Historical Scholarship. Artikkelissa mainittua sivustoa en valitettavasti verkon syövereistä löytänyt.
• Maininta Markku Kangaspuron väitöskirjasta Neuvosto-Karjalan taistelu itsehallinnosta: Nationalismi ja suomalaiset punaiset Neuvostoliiton vallankäytössä vuosina 1920–1939.
• Käynnissä oleva (?) projekti Karjalaan kadonneiden kanadansuomalaisten tutkimisesta. Kangaspuro yksi tutkijoista.
• Sivusto "utopia"-siirtolaisuudesta laajempana ilmiönä.
• Englanninkielinen Mayme Sevanderin haastattelu Helsingin Sanomien sivuilla.
• Muutamien selvinneiden tarinoita esittelevä artikkeli.
• Tutkijan bibliografia Karjala-kuumeesta.
• Yksi, varmaankin monista, uhrilistoista.
• Dokumenttifilmi Letters from Karelia. Samasta tarinasta kertova artikkeli.
• Venäläinen näkökulma, englanniksi.

Kertauskurssi - osa 6

• Elina Makkonen, Sanna Pekkinen, Tarja Raninen-Siiskonen: Kyläkirjaopas. 1999
• Martti Asunmaa: Kotiseutu tutuksi. Paikalliskulttuurin tutkiminen koulussa. Suomen kotiseutuliiton julkaisuja A.5. 1994

Makkonen et.al. ovat koonneet ihan mukavan pienen oppaan. Arkistoasiat on ilmaistu hieman epätarkasti, esim ”Erityinen lainhuudatuskortisto on laadittu Suomen rannikkoalueista ja Hämeestä. Sitä voi tiedustella Turun, Mikkelin ja Oulun maakunta-arkistoista.” Kysyessäni Asikkalan tietoja käännyin muistaakseni Hämeenlinnan maakunta-arkiston puoleen ja mikä on ”rannikkoalue”, johon ei kuulu (?) Uudenmaa eikä Pohjanmaa? Tuomiokirjakortiston ilmoitetaan kattavan ”Käkisalmen läänin, Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen” ??? Mikä näistä tarkoittaa Länsi-Suomea?

Silmiin osui viimeisimmän Genos-lehden pääkirjoituksen kanssa resonoiva lause: ”Ei ole mikään häpeä julkaista puutteellistakaan isäntäluetteloa, sillä asutushistorian selvittäminen on todella työlästä ja hidasta, joten suppeampikin taloluettelo on hyvä alku.” Minun puolestani saa julkaista suppeita luetteloita mielin määrin kunhan puutteet tarkoittavat puutteellista tietoa eikä virheellistä tietoa.

Asunmaan kirja oli tyyliltään melko erikoinen, ainakin peruskouluopettajille tarkoitettua kirjallisuutta tuntemattomalle. Sisälsi ihan hyviä vinkkejä ”ilmaisutuotoksista”, jotka sopisivat koulujen lisäksi esim. sukuseuran kokouksiin tms.

Mieleen tuli väistämättä lukion aikainen paikallistutkimusviikko. Työparini kanssa selasimme Lalli-lehdet läpi talvisodan ajalta yrittäen saada irti jotain kotirintamasta. Taannoisella kirjastokäynnillä Kokemäellä löysin teelmämme mapista, muiden töiden kanssa. Ei se ainakaan ollut hirveän paljon huonompi kuin muut? Saman tapaisia projekteja olisi pitänyt olla enemmän, harjoitus tekee kuulemma mestarin.

• Marco Mäkinen: Ei-fiktiivinen romaani. Helsingin yliopiston kirjallisuustieteen, teatteritieteen ja estetiikan laitoksen monistesarja n:o 19. 1990
• Marjo Kaartinen ja Anu Korhonen: Historian kirjoittamisesta. 2005

Mäkisen kirjasta yritin löytää jotain osviittaa kertovalle faktakirjoittamiselle, joka ei menisi fiktion puolelle. Insinöörille tyylilaji tuotti ensin ongelmia, mutta jotain järkeviä lauseitakin löytyi:

”Historioitsijat ja ei-fiktiivisten romaanien kirjoittajat ovat kiinnostuneita paitsi menneisyyttä koskevien tosin väitteiden esittämisestä myös kertomuksen rakentamisesta ja täten välttämättä myös tapahtumien selittämisestä ja tulkinnasta.”

”Tosiasiat ovat irrallaan kertomuksesta merkityksettömiä. Vasta kertomuksen kontekstissa ne voivat toimia esim. todistusaineistona jonkin asian puolesta.”

”... tapahtumia tai henkilöitä ei voi ”kuvata neutraalisti” sillä monet erilaiset valinnat vaikuttavat aina muodostuvaan selitykseen, eikä näitä valintoja ohjaa mikään yleispätevä laki, ainoastaan käsitteellinen tietomme, joka on vain suuntaa-antavaa.” ”Tosiseikkojen valintaa ohjaavat historiankirjoituksessa historian tutkimusinstitution konventiot, ei-fiktiivisen romaanin yhteydessä sanataiteen konventiot.”

Kaartinen ja Korhonen käyttävät myös paljon vieraita termejä (gadamerilainen hermeneutiikka?) sekä viittauksia alan tutkijoihin ja ilman alan peruskoulutusta kaikkea ei välttämättä ymmärrä (oikein). Otsikon Historiallisia kertomuksia alla Korhonen sivuaa samoja teemoja kuin Mäkinen, todeten mm.

”Miten historioitsija luo tutkimukseensa ja siinä kuvaamaansa menneisyyteen juonen? Juonellistaminen nähdään nimenomaan tutkijan aktiviteettina, sillä mikään menneisyyden itsenäinen jatkumo tai objektiivisen ajan määrittämä kronologia ei lopulta ulkoapäin määritä näitä tutkijan kerronnallisia ratkaisuja. Menneisyyttä ei voi kokonaisuutena ”löytää” eikä toistaa; siitä voi ainoastaan luoda käsityksen ja esityksen ammentamansa tiedon, kulttuurin tarjoamien välineiden ja hallitun mielikuvituksen avulla.”

”Historiantutkimuksessa myös kertojan rooli on erityinen: sellaisessa historiankirjoituksessa, johon toistaiseksi olemme tottuneet, kertoja on aina tutkija-kirjoittaja. Hän on kerännyt materiaalin, jota analysoi ja josta puhuu. Hän voi olla kriittinen materiaalinsa laajuutta tai luonnetta kohtaan suhteessa esittämäänsä tutkimusongelmaan ja hänen pitäisi periaatteessa kertoa, jos hän ei jotain evidenssinsä perusteella tiedä. Jos hän siis vastaa kysymykseen lisäyksityiskohdista, että hänellä ei ole niistä tietoa, tätä voi pitää hänen ammatillisuutensa, hyvän historiantutkijan, merkkinä. Juuri tutkija-kertojan roolin omaksumisen vaatimus estää tai ainakin hidastaa meitä keksimästä uusia vaihtoehtoisia muotoja historiankirjoituksen narratiiville.”

Kirjan lukeminen on vielä täysin kesken, mutta jo nämä pätkät, Mäkisen tekstien lisänä, paljastavat GAG-kirjani ongelman: se on luettelo faktoja, ei kertomus. Se ei ole kertomus, koska olen tietoisesti välttänyt oletusten ja johtopäätösten tekoa. Olin jo päättänyt siirtää tutkimuksellisempaa tekstiä alaviitteisiin, mutta se ei riitä pelastamaan luettavuutta.