Lauantain Limnell: Elsa Amanda (s. 1866)

Ennen päähenkilöä täytyy selvitellä hänen juuriaan. Aikanaan satakuntalaisen Limnell-suvun alkua selvitellessäni totesin yhden haaran yhteyden Euran Souppaalle. Rippikirjassa 1819-25 on talossa torppari Johan Johansson Limnell (s. 1786). Hän oli mennyt talosta käsin naimisiin 4.10.1814 ja löytyy renkinä, ilman sukunimeä, edellisestä rippikirjasta. Kasteessaan isän sukunimi näyttää olevan Nimnelius? Rippikirjassa Nimnel ja samoin kun "Rusth.s. Johan Nimnel" meni 26.11.1782 naimisiin neito Juliana Giersin kanssa. Rippikirjassa 1748-1758 tämä vuonna 1747 syntynyt Johan Mattsson on merkitty koululaiseksi.

Johan vanhemman isä Mats Mattsson (s. 1708) on saanut Souppaan isännyyden isäpuoleltaan (SAY). Toivo Väinölä toteaa kirjassaan Satakuntalainen Limnell-suku (1978, s. 5) "Tällä Matti Souppaalla oli jälkeläistensä joukossa joitakin koulutielle lähteneitä, jotka ottivat nimen Limnell Kalle Souppaan pojan Eerik Limnellin esimerkin mukaan olematta Limnell-sukua." 

Oma sukukäsitteeni on laajempi ja olen nyt valmis palaamaan varsinaiseen aiheeseen: Johan Johanssonin pojan Isak Limnellin (s. 1.5.1822 Eura) tyttäreen Elsa Amanda (s. 6.7.1866 Eura). Hänen muistokirjoituksensa julkaistiin Opettajain lehdessä 13.1.1911 oheisella kuvalla varustettuna.

Muistokirjoitusta lainaten:

Vanhempansa olivat käsityöläisväkeä. Jo aivan pienenä menetti hän n. s. köyhänä vuotena kuoleman kautta molemmat vanhempansa sekä joutui sen johdosta Kiukaisten kappeliin kasvatettavaksi. Käytyänsä siellä kansakoulun sekä nautittuansa lisäksi hiukan yksityisopetusta ja oltuaan vuoden kotiopettajana, pääsi hän v. 1885 oppilaaksi Kymölän seminaariin, josta sai päästötodistuksen v. 1889. Oli sitte lukuvuoden 1889—90 v. t. opettajattarena Tampereen ylemmässä kansakoulussa ja tuli sen jälkeen vakinaiseksi Maaningan pitäjän Wiannon kansakouluun. Siellä hän oli vuoteen 1893, jolloin muutti apuopettajattareksi Porin suomenkielisten kansakoulujen alkeisluokille sekä nimitettiin vakinaiseksi v. 1895. Ylempään kansakouluun siirrettiin hänet v. 1898. Kauan ei hän kuitenkaan saanut tässä virassa vaikuttaa, sillä jo vuonna 1901 oli hän pakotettu mielisairauden takia jättämään koulutyönsä, ja v. 1904, kun tauti lopullisesti huomattiin parantumattomaksi, sai hän opettajatoimestaan eron sekä elinkautisen eläkkeen, elellen sen jälkeen riutuvaa ja kovien tuskien rasittamaa elämää erinäisissä mielisairasten laitoksissa, ensin Pitkässäniemessä, sittemmin Sortavalassa ja viimeksi Porin kaupungin kunnallisessa mielisairaalassa, jossa kuolema vihdoin teki lopun pitkällisistä kärsimyksistä.

Terveytensä päivinä harrasti neiti Limnell ahkerasti kirjallisuutta, kirjotellen itsekin pieniä kertomuksia "Koitto" lehteen ynnä eräisiin muihin sanomalehtiin sekä myöskin hiukan suomennellen.

Varsinkin Porissa ollessaan otti hän innokkaasti osaa paikkakunnan suomalaisiin sivistysrientoihin, niissä toimien ja niitä avustaen, varsinkin kuvaelmia ja näytelmä- y. m. sivistäviä iltamia puuhaamalla ja avustamalla. Etenkin hän toimi paljo Porin Suomalaisessa Seurassa, jonka johtokunnan jäsenenäkin hän jonkun aikaa oli.

Opettajatoimessaan hän oli suosittu ja hoiti sitä innolla ja rakkaudella.

Virkatoverien ja lukuisain ystäväin keskuudessa pidettiin hänestä paljo miellyttävänä ja hilpeällä seuraihmisenä.

Kesän ohjelmasta

Huomenna on ylioppilasjuhlat ja kesän vietto voi alkaa. Pitkästä aikaa minut on kutsuttu juhlimaan suvun tuoretta ylioppilasta ja ensimmäistä kertaa voin todeta, että olen ollut ylioppilaan äidinkin yo-juhlissa. Minut on myös kutsuttu kesähäihin, joiden sulhasen vanhempien häissä olen ollut mukana, joten alan tuntea itseni oikeasti keski-ikäiseksi.

Häiden lisäksi kesäkalenteriin ei ole ilmaantunut hirvittävästi ohjelmaa. Ottaen huomioon, etten viime viikonloppuna jaksanut lähteä suunnitellusti Tampereen museoiden yöhön, lienee vaan hyväksi, että kalenterin täyttöaste on alhainen. Uutuutena kaksi (2) kesäteatteriesitystä Kirkkonummella, jossa arvostetaan (?) historiallisia aiheita. Yksi ainokainen arkeologiaretki, joka sekin on jo viikon päästä.

Rennon kesänvieton merkeissä olen ajastanut huomisesta alkaen koko kesäksi "Lauantain Limnell" -tekstejä. Raadollisesti voisi sanoa, että olen tehnyt jutut vähimmän vaivan periaatteella, mutta armollisesti ajatellen niissä tulee esiin erilaisia tapoja, joilla varsin tavalliset ihmiset ovat esiintyneet sanomalehtiteksteissä.

Muutakin sarjaa tai teemaviikkoa voi ilmaantua. Ideoita on, mutta ei valmista. Mikä kuvaa muutamaa muutakin asiaa elämässäni tällä hetkellä.

Ai niin, kesken on kesäyliopiston kurssi, josta (kai) kirjoitan tänne blogiin sen loputtua. Ja ensi viikolla alkaa Coursera-kurssi Archaeology's Dirty Little Secrets, jonka olen vakaasti päättänyt kokonaisuudessaan suorittaa. (Toisin kuin kaikki aiemmat Courseran kurssit joille ilmoittauduin.) Kesäkuussa pitäisi lähteä käyntiin myös kurssi The Camera Never Lies, mutta sillä ei ole vieläkään aloituspäivämäärää.

P.S. 1 Jos jollain on kesäretki-ideoista puutetta, kannattaa katsoa Elkan tänään julkaisema pätkä: Moskvitshilla Suomen ympäri

P.S. 2 Arkeologiasta pääkaupunkiseudulla kiinnostuneille vinkiksi Glossan opastus Mankbyn kaivauksilla 7.6. klo 14.00 (keskellä päivää, en pääse) ja Vantaan Kirkonkylässä arkeologinen yleisöopastus 20.8. 15:30 (kopsasin ylös printtiesitteestä). 

P.S. 3 Kuten Suomea tuntevat varmasti huomasivat, kuvituksena ei ole suomalainen järvimaisema, vaan venäläinen. Isaac Levitanin maalauksen digitoituna tarjosi Wikipaintings.

Datavisualisointia

Pari viime vuotta on kohkattu datan ja informaation visualisoinnista. Osattiin sitä ennenkin.

1) Arkistolaitoksen digitoimissa kartoissa on useita esimerkkejä karttapohjan värityksistä kuten Den Naturliga Folktillväxten i Finland 1881-1890. (Yleisk. Ia* 143/- -), Suomen senaatin maanviljelystoimituskunnan tiedonantoja: ruissato Suomessa 1906, kaurasato Suomessa 1906, perunasato Suomessa 1906, heinäsato, [Maatalousyrityksille eri pitäjissä vuosina 1812-1848 annetun tuen määrä Suomen Pankilta (ven.)]. (Yleisk. Ia* 39/- -) ja [Suomen kartta, johon on merkitty kolerasairaalat ja valvonta-asemat]. (Yleisk. Ia* 18/- -)

Huomattavasti eksoottisempi on Tabell utvisande postgången i Storfurstendömet Finland. (Yleisk. Ia* 14/- -) eli vuoden 1852 postiteiden visualisointi, joka voittaa maantieteellisyyden hylkäämisessä Lontoon metrokartan 2-0.

2) Ruotsalaiset ovat digitoineet Arthur Thesleffin vuonna 1900 tekemän kartan romanien asuinpaikoista (Karta öfver zigenarnes utbredning i Finland). Siinä näkyy selvä painotus Karjalaan, mutta merkkejä on myös Pohjois-Satakunnassa: Merikarviassa, Siikaisissa, Honkajoella ja Pomarkussa.

Merkeillä on merkityksensä, tietenkin. Harvoin näkee sukunimitasoa valtakunnallisessa kartassa.

3) Ja kannattaa sitä toisinaan tehdä itsekin. Anders Ramsayn teksteistä jäi mieleen 1830-luvun monivaluuttainen olo Suomessa, joten Turun Wiikko-Sanomia selatessani kiinnitin huomiota satunnaisesti ilmoitettuihin ruplan arvoihin killinkeinä. Yksi kerrallaan nähtynä kurssi vaikutti kovin vaihtelevaiselta, mutta kun tein graafin, ei tilanne ollutkaan niin elävä. Mutta isompien summien kysessä olleessa on kurssilla kyllä ollut käytännönkin merkitystä.

Sotien tutkimisesta

Parin yön yli nukuttua ja Jyrki Ilvan kommentin innoittamana, palasin Helsingin yliopiston historian opinnäytetöiden otsikoiden pariin. Aiheutuuko 1918 luvun huomattava määrä vuoden sodan innokkaasta tutkimisesta? Kyseiset sata nimekettä silmäilemällä vastaus on että, ei. Vuosi 1918 esiintyy huomattavasti useammin tarkasteluperiodien alku- tai loppupisteenä kuin sotaan suoraan liittyvissä tutkimuksissa.

Omaa harkintaani käyttäen poimin vuoden 1918 sotaan liittyvät tutkimukset ja hain myös 'vapauss' ja 'kansalaiss' -ilmentymiä, joita oli vain pari kappaletta. (Ainoastaan Ohto Manninen käytti vapaussotaa.) Näin nimikkeitä kertyi 31 kappaletta. Pienestä määrästä ei synny kovin kummoista sanapilveä:

Ajallinen jakauma hahmottuu mielestäni selkeimmin kumulatiivisesta kaaviosta.

Jonkinlainen buumi on alkanut 90-luvulla eikä se ole vielä täysin laantunut.

Entäs viime sodat? Ilva oli kommentissaan oikeassa siinä, että talvisota ja jatkosota esiintyvät otsikoissa usein ilman vuosilukuja. Kun poimin niiden esiintymät sekä joitakin vuosiluvullisia ja yhdistin edelliseen...

... voitaneen todeta jotain? Olisiko palkkikuva sittenkin selkeämpi?

Kumpaakaan aihetta ei siis erityisesti vältelty Neuvostoliiton olemassaollessa, mutta viime sotien tutkimus on yleistynyt 1990-luvun alusta alkaen. Kun sodastakin on jo pidempi aika. Vuoden 1918 tapahtumilla on ollut melko tasainen suosio Helsingissä historiaa opiskelevien suomenkielisten lopputöissä.

Ja ruotsinkieliset, jotka unohdin sanahakuja muodostaessani? Yksi työ jatkosodasta 2006, yksi Lapin sodasta 1992, yksi talvisodasta 1988.

Ihmisiä, kaupunkeja ja sivustoja

1) Maanantaina avautui Minnan salonki, josta löytyy Minna Canthiin liittyviä aineistoja. Reijo Valta tietää kertoa, että "Kaikkia aineistoja nettisivuille ei ole vielä saatu, mutta edustava otos kuitenkin." Lyhyessä selailussani päädyin avaamaan useita valokuvia Kuopiosta. Valitettavasti niissä ei ollut jako-oikeustietoja eikä myöskään mekanismia.

2) Onkohan Lapua nykyään kaupunki? Rauno Lepistö on yksityisprojektinaan tehnyt tietokonemallinnuksen, jolla nostaa Lapuan katukuvasta kadonneita rakennuksia "tuhkasta".

3)  Jyväskylän Kauppakadusta on Keski-Suomen museon tuottanut sivuston Kauppakadun laudatur. Siellä voi katsoa kuvakertomuksia, tutkia karttoja, tutustua tontteihin ja selata vuoden 1974 Kauppakadun julkisivupiirroksia. Sekä kirjoittaa ylös omia muistoja Kauppakadusta. Kyseisellä lomakesivulla ei ole mitään lisätietoa siitä miten tietoja säilytetään tai aiotaan käyttää. Toivottavasti museolla on sentään takataskussaan henkilötietorekisteriseloste? Ja ajatuksia muidenkin kuin omien tekijänoikeuksiensa hallinnasta?

4)  Naisia Porissa -sivusto on etusivunsa mukaan opiskelijoiden ryhmätyö, jossa tutkittiin "yhdentoista 1800-luvulla syntyneen porilaisnaisen ja heidän elämänpiirissään laiduntaneiden kaupunkilehmien elämää." Sivusto näyttää mielenkiintoiselta monellakin tavalla.

5) Lisää kaupunkien verkkonäyttelyitä on varmasti pitkin Suomea. Viimeisenä esimerkkinä Lappeenrannan museoiden Kadonnutta ja katoavaista Lappeenrantaa.

6) Hilja Palviaisen opinnäytetyö Johdatus Vanhaan Raumaan ja sen rakennuksiin on "opas Vanhaan Raumaan muuttavalle. Tekstissä käydään läpi alueen historiaa, rakennuskannan ja -suojelun kehitystä sekä rakennuskulttuurisia erityispiirteitä. Lisäksi työn kautta lukija oppii vanhan rakennustekniikan pääperiaatteet, sekä saa ohjeet vanhan rakennuksen korjaamiseen ja vaalimiseen. "

7) Bernadottelandiassa on avautunut tietokanta GaW, jolla on tarkoitus valoittaa miesten ja naisten töitä Ruotsissa 1500-luvulta alkaen. (Todennäköisesti kaupungeissakin, joten liitän tähän.) Uppsalan yliopistossa on digitalisoitu tuomiokirjoja, pitäjänkokouksien pöytäkirjoja ym ja kerätty tietokantaan niistä työntekoon liittyviä fraaseja. Tietokanta on tarkoitettu ensisijaisesti akateemisille tutkijoille, mutta verkkouutisen perusteella sen on tarkoitus olla myös opiskelijoiden ja sukututkijoidenkin käytettävissä. Tällä hetkellä se ei ole ilmeisesti verkossa auki, lisätietoa löytynee projektin verkkosivuilta.

Kuvituksena Helsingin tyttöjä SLS:n kuvista: Wredeska huset på Esplanaden i Helsingfors, Ballongförsäljning på Georgsgatan, Ballongförsäljning i Esplanadparken, Villagatan.

Saksalainen reppumatkailija vm 1805

Johann Gottfried Seume (kuva Wikipediasta) kävi kesäturneellaan 1805 Suomessakin. Hän kirjoitti matkastaan saksaksi, mutta minun onnekseni englanninkielinen käännös A tour through part of Germany, Poland, Russia, Sweden, Denmark, etc: during the summer of 1805 ilmestyi jo vuonna 1807 ja on tullut Googlen digitoimaksi.

Suomessa Seume pysähtyi kirjoittamaan ensimmäistä matkakirjettään 28.7.1805 Sippolassa, Lappeenrannan ja Haminan välissä. Viipurissa Seume oli asettunut majataloon, mutta hänet tuli sieltä jo ennen aamiaista hakemaan omaan kotiinsa paikallisen lukion "professori" Tappe. Matkalla Viipurista Sippolaan Seume katsasti, tietenkin, Imatran kosken.

Seuraavan kirjeensä Seume päiväsi Turussa 5.8. eli Etelä-Suomen katsastuksessa hän ei aikaillut, vaikka taittoi osan matkasta jalan. Venäjän ja Ruotsin rajan ylityksessäkään ei syntynyt viivytystä.

Helsingistä löytyi majatalonpitäjä, joka osasi saksaa, ja kieltä taisi myös postitalonpitäjä Ruotsinkylässä! Kyseinen mies kun oli käynyt Tallinnassa useammin kuin kerran. Turussa, joka ei ollut vielä siirtynyt palvelutalouden aikaan, puolestaan oli majatalonpitäjänä Seumen maanmies:

At Abo I took up my abode with our countryman Seipel of Butzbach, who does not however, keep the only auberge in the place, as Acerbi asserts, for another was mentioned to me. his may, perhaps, be the best, though but indifferently provided. Abo can, however, boast one curious particular, namely, that there is but one barber in the whole town, as our countryman the landlord assured me; and this solitary shaver being in the country, I had no resource but to torture myself, with my own miserable razors.

Seipeliä ei ole Turussa unohdettu, vaan hänen nimeään on käytetty useamman paikallisen yrityksen tiloissa. Einar W. Juwan artikkelista selviää, että

Krouvari Juhani Seipel nuorempi rakensi 1780-luvulla komean kaksikerroksisen kivitalon Linnankadun vaiteen. Se on nykyinen ns. Ingmanin talo, n:o 3 a. Sen toisessa kerroksessa oli suuri sali, Turun suurin, ja siina pidettiin kaikki tärkeimmät kaupungissa vietetyt juhlat - akatemian juhlia lukuun ottamatta - kuten konsertit, ulkolaisten näytelmäseurueitten esitykset ym. Sen yhteydessä oli myos majatalo, jonka suojissa huomatuimmat vieraat asuivat.

Historian merkittävät vuodet

Ulkomaisessa blogipostauksessa oli haettu historian käännösvuosia analysoimalla historian väitöskirjojen nimikkeissä esiintyviä numeroita. Omaksi ilokseni otin Helkasta 2921 historian (Suomi ja muu) opinnäytenimikettä, joiden luulisin olevan enimmäkseen graduja. Kuten Amerikassakin, vuosiluvut painottuvat tuoreimpiin.

Jakamalla viimeisen kymmenvuosittain erottuu vuosisatojen alkujen lisäksi selvä mainintojen kasvu 1800-luvun lopusta alkaen. Selittävänä tekijänä aiempien aikojen tutkimuksen vähäisyyden lisäksi se, ettei sen otsikoinnissa käytetä yhtä usein vuosilukuja.

Vuosikohtaisessa tarkastelussa kukaan tuskin yllättyy siitä, että vuosisatojen lisäksi suomalaista tutkimusta koskevaan dataan tulee piikkejä kohtiin 1918 ja 1939. Jos olisin ollut fiksumpi olisin erotellut Suomen historian muusta, mutta nyt olen liian väsynyt korjaamaan tilannetta. Puhumattakaan amerikkalaisen analyysin kopioinnista.

Mutta laskin sentään montako kertaa suomenkielisissä otsikoissa viitataan keskiaikaan: 24.

Ylioppilastutkinnoista 1800-luvulla

Eilinen pikahaku sanomalehtiin herätti (tietenkin) hingun hieman laajempaan yo-tutkintokatsaukseen. Vuotta 1874 edeltävä käytäntö käy ilmi sanomalehti-ilmoituksista, joista varhaisin löytämäni suomenkielinen oli sanomalehdessä Suomen Julkisia Sanomia 20.12.1858

Eli Helsinkiin oli matkattava ja yliopistolle ilmoittauduttava. Niinpä saattoi olla tarpeen kerätä rahaa Helsinkiin ylioppilastutkintoa varten matkustavaisille köyhille lukiolaisille (Tapio 25.5.1872). Kirjoitukset eivät olleet ohi yhdessä päivässä (Uusi Suometar 14.6.1871), joten kuluja tuli myös asumisesta.

Paluusta kotiseudulle kertoo esimerkin Uusi Suometar 18.8.1871:

Suuri kunnia oli muka osoitettu eräälle nuorukaiselle, joka kävi ylioppilastutkintoa suorittamassa. Hänen kotiinsa palatessaan olivat hänen tätinsä häntä jo portailla vastassa, kysyen: "No, rakas Olaviseni, mitenkäs kävi?" "Erittäin hyvästi", vastasi poika, "niin hyvästi että kaikki professorit mielissään käskivät minun tulla kaiken mokomin vielä toisen kerran".

Nykyään vuodesta toiseen puhututtava lukioiden vertailu yo-kirjoitusten arvosanoilla on alkanut viimeistään Uuden Suomettaren numerosta 18.9.1872:

Vuonna 1874 uudistetun ylioppilastutkinnon ohjesääntö julkaistiin Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä 17.1.1874. Arkistolaitoksen digitoimat kysymykset liittynevät oppilaitoksessa suoritettavaan näytekirjoituksen osaan "lyhyempi, mutta tyydyttävästi oikein ja järjestyksin suoritettu kirjoitus oppilaan äidinkielellä jostakin semmoisesta aineesta, joka kuuluu oppilaitoksessa annettuun yleiseen sivistykseen". Tämän lisäksi piti oppilaitoksessa  tehdä

• ilman pahempia kieliopillisia virheitä tehty käännös oppilaan äidinkielestä latinaksi, kuitenkin niin että ne, jotka eivät ole käyneet yleisen lyceumin läpi, missä latinankieli on välttämätön opetusaine, ovat oikeutetut vaihtamaan viimemainitun kielen joko venäjän, saksan tahi ranskan kieleen;
• tyydyttävästi oikein tehty käännös oppilaan äidinkielestä toiselle kotimaiselle kielelle;
• vähintäänkin kolmen matematisen tehtävän suorittaminen

Näissä hyväksyttävästi pärjänneet pääsivät Helsinkiin, jossa ohjesäännön mukaan:

Suullinen kuulustelemus käsittää ne kurssit uskon-opissa, vanhoissa ja uudemmissa kielissä, historiassa ja matematiikassa, jotka ovat Yliopistoon laskemisen oikeudella varustetuille oppilaitoksille vahvistetut.
Tutkittavat ovat osastoihin jaettavat, korkeintaan viisi kuhunkin, eikä saa kuulustelemusta samana päivänä kestää kauvemmin, kuin kuusi tuntia, nimittäin kolme edeltä ja kolme jälkeen puolisen. Ainoastansa tutkittavain vanhemmat, edusmiehet ja opettajat sekä Yliopiston opettajat ja koulutoimen Ylihallituksen jäsenet saavat olla niissä kuulustelemuksissa läsnä.

Vanhemmat todistamassa kuulustelua!? Oikeusturvan kannalta hyvä, mutta huonosti menneen kuulustelun jälkeen kotona oli turha taruilla epäonnistumisen syitä.

Arkistomarkkinoinnista ylioppilastutkintoon

1) Facebookin puolella näkyvät nykyään kiitettävän monet arkistot: Kansan arkisto, Kansallisarkisto, Brages Pressarkiv. Päivityksissä tuodaan esiin arkiston sisältöä, kerrotaan uutisia ja markkinoidaan tapahtumia. Laiskimmasta päästä päivittäjänä taitaa olla Hämeenlinnan maakunta-arkisto, joka on näköjään päivittänyt sivuaan viimeksi vuonna 2009, ja ahkerin on mutu-tuntumalla Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto (ELKA).

(Elka jakoi viime viikolla hauskoja mäntysuopamainoksia. Ilmeisesti arkiston kätkoissä oli myös mainosten tekijöiden tiedot, ettei tekijänoikeuksien selvittelyssä ollut vaikeuksia? Kysyy piponsa kiristänyt nipo.)

2) Ulkomaisista arkistoista seuraan brittien (vai englantilaisten?) The National Archiven blogia ja podcasteja. Paikalliseen lainsäädäntöön kuuluu salassa pidettyjen asiakirjojen vapauttaminen tietyn ajan kuluttua. Podcastien puolella olin huomannut näiden aineistojen esittelyä (tai mainostusta), mutta viime viikolla arkisto nosti vastaavasta erästä esiin laajempaa yleisöä kiinnostavan yksityiskohdan

You can see the newly released file of Stalin & Churchill's drunken meeting online here: ht.ly/ljB7P #secretfiles #WWII #archives
— National Archives UK (@UkNatArchives) May 23, 2013

Pitihän tuollaista päästä lukemaan ja koska aloitin selailuni arkistoyksikön loppupäästä huomasin myös Suomea koskevan pätkän. Yritin nostaa sitä esille Agricolassa, mutta valitsin niin kuivan otsikon, että Tapio Onnela ei promonnut tekstiäni vaan leikkeli koko dokumentin esille toisaalle Agricolaan. Linkitti sentään nimettömästi alkuperäiseen vähäansioiseen yritykseeni. Markkinointi ei ole ydinosaamistani, mikä on tullut aiemminkin todettua.

3) Kansallisarkistomme tuoreisiin digitointeihin kuuluvat ylioppilastutkinnon tehtävät 1874-1949. Arvatenkin niitä tullaan tällä viikolla mediassa hehkuttamaan? Kukapa ei olisi kiinnostunut entisajan tietovaatimuksista, jotka ovat nykyajan silmin (tietenkin) täysin triviaaleja.

Jossain on varmaan kuvaus siitä miten 1800-luvun lopun ylioppilaskirjoituksiin ilmoittauduttiin ja osallistuttiin? Wikipedia osaa kertoa, että "Vuonna 1874 ylioppilaskirjoitukset uudistettiin ja siirrettiin pääosin yliopistolta lukioille." Tämä siis selittänee digitoidun materiaalin aloitusvuoden.

Pikainen haku sanomalehtiarkistossa kertoo, että ainakin keskustelu ylioppilastutkinnon muodosta on ikuista. Yleisessä opettajakokouksessa kesäkuussa 1897 "otettiin käsiteltäväksi kysymys "antaako ylioppilastutkinto semmoisena kuin se nykyään on aihetta erityisiin muistutuksiin?"" (Mikkeli 18.6.1897)

Ailan uudesta siskosta ja villamyssymisseistä

Salme Setälän kirja Ailan uusi sisko (1952) oli jättänyt syvät muistijäljet enkä yllättynyt kun uusluvussa kirjan loppupuolella kyyneleet virtasivat pitkin poskiani. Vaikka köyhyys on läsnä monessa suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjassa, päähenkilön lapsuudenkodin kuvaus on vailla vertaistaan muistikuvissani. Tästä kirjasta olen saanut käsitykseni sodan jälkeisestä pohjoisen maaseudun köyhyydestä sekä oppinut vuokralautakunnan merkityksen: "ei näet saanut olla kuin yksi huone kutakin henkilöä kohti".

Unohtunut oli helsinkiläisten sodan kokemukset:

"Mutta kun hän hetken päästä avasi silmänsä ja loi ne arkihuoneen toiseen isoon ikkunaan, joka oli peitetty suuren suurella pahvilevyllä ja jonka reunoista huokui kylmää koko huoneeseen, niin hän tiesi, että oli aivan turha pettää itseään ja kuvitella, että tuo kamala sota-aika olisi vain unta. Jokaisessa huoneessa oli vain yksi lasinen ikkunaruutu, muu osa ikkunaa oli peitetty pahvilla. Edellisen talven ankara pommitus oli vienyt kaikki ikkunat ja vain osa oli vielä ehditty korvata oikealla lasilla, muualla oli yhä edelleen pahvit edessä."

Hämmästyttävän hyvin muistin myös Kaija Väänäsen tyttöromaanin Me villamyssymissit (1955). Siinä sota on jo unohdettu ja päähenkilö muuttaa vanhempiensa ja aikuisen siskonsa kanssa aravakaksioon, jonka ovi aukeaa "amerikkalaisen lukon avaimella". Tapahtumakaupungin annetaan ymmärtää olevan sama kuin Canthin Hannassa - Kuopio?

Sosiaaliluokat ovat merkityksellisiä ja kouluelämänkuvaus tuntuu realistiselta. Siltä vaikuttaa myös lopun katsaus tyttöjen pukeutumiseen, joka mukamas tulee sanomalehtireportaasiin. Liekö moinen odottamassa 1950-luvun sanomalehdissä löytäjäänsä? Romaanissa yksinkertaisen asuston kuvaus saattoi olla piilo-opastusta eikä todellisuuden kuvausta?

- Kyllä vain, mutta turhamaisuus ilmenee nyt uudella tavalla. Nyt on turhamaisuuden kohteena vyötärö. Katsopas Tytti näiden tyttöjen hameita. Nouskaa seisomaan, että oikein näkyy.

Tytöt nousivat hieman vastahakoisesti.

- Katsos, tässä on näilläkin molemmilla kaksi nappia. Toinen on kotinappi ja toinen kylänappi. Kotona hame on näin, mutta kun lähdetään jonnekin, niin puhalletaan henki pois, että saadaan vyötärö kiristymään näin kapeaksi. Ja sitten sanotaan kauhistuneelle äidille: -Voi, tähän sopii vaikka nyrkki väliin. Ja kuitenkaan ei pystytä seisomaankaan kunnolla, ei voida huojaistakaan, mutta kapea pitää olla vain.

Kuva: SA-kuva (20066)