Keskiaikaista tutkimusta

Puhuessaan reformaation esityksistä Kirsi Salonen mainitsi, muistaakseni yllättyneellä äänensävyllä, Suomen keskiajan esityksen olevan itsenäisyyden ajan populaarissa kuvauksessa varsin positiivista. Hän tulkitsi tämän johtuvan siitä, että haluttiin rakentaa pidempää historiaa uudelle valtiolle. Ville Valkama gradunsa Keskiaikakuva WSOY:n alakoulun historian oppikirjoissa 1987-2006 tiivistelmässä puolestaan toteaa, että

Kirjojen keskiaikakuva oli erityisesti 1980- luvulla hyvin synkkä. Keskiaikaa käsiteltiin laajempana kokonaisuutena 1990-luvun ja 2000-luvun kirjoissa, minkä seurauksena keskiajasta nousee esiin myös enemmän positiivisia puolia. Vallan ja hengellisyyden diskurssit loivat merkittävät puitteet, joiden kautta keskiaikaa käsitellään.

Mutta tekstiä silmäillessäni huomaankin, että Valkama käsitteli "Eurooppaa, mutta poissulkien Suomen keskiajan".

Oppikirjoja myöskin tarkastellut Elisabeth Karlström päätyi tutkielmansa Framställningen av Kalmarunionen: En textanalys av Kalmarunionen i svenska och danska läroböcker för gymnasiet tiivistelmässä siihen, että tulkinnat pysyvät samankaltaisina ja erilaisina eri maissa.

Hypäten aivan muuhun, Medievalist.net linkitti viime kesänä silloin tuoreeseen Dag Retsön & Johan Söderbergin artikkeliin ‘The Late-Medieval Crisis Quantified: Real taxes in Sweden, 1320–1550′, joka on verkossa luettavissa.

Ja etteivät muut linkit vanhentuisi ylivuotisiksi listaus, joka Mervi Pasasen blogitekstin ansiosta sisältää ensimmäistä kertaa virolaistakin tutkimusta. Ja käyttää pitkän keskiajan käsitettä.

• Rammo, Riina: Tekstiilileiud Tartu keskaegsetest jäätmekastidest: tehnoloogia, kaubandus ja tarbimine
• Salminen, Tapio: Obscure Hands – Trusted Men. Textualization, the Office of the City Scribe and the Written Management of Information and Communication of the Council of Reval (Tallinn) before 1460
• Moilanen, Mikko: Marks of Fire, Value and Faith. Swords with Ferrous Inlays in Finland during the Late Iron Age (ca. 700–1200 AD)
• Vajanto, Krista: Dyes and Dyeing Methods in Late Iron Age Finland
• Kaljundi, Linda: The Baltic Crusades and the Culture of Memory : Studies on historical representation, rituals, and recollection of the past
• Rajamäki, Suvi: Uppsalan käsikirjan messun piirteitä ja suhde muihin reformaatioajan messuteksteihin
• Langum, Virginia: Metaphor as Medicine in Medieval Surgical Manuals
• Kauko, Mikko: Jöns Budde och hans skrifter – yngre fornsvenskt textmaterial och mannen bakom det
• Mielikäinen, Satu: Uskon lyhyt oppimäärä : Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen kalkkimaalausten välittämä raamattukuva 
• Malinowski, Anna: Bara burleska bilder? – en studie av senmedeltida kyrkliga drolerier som humor och pedagogik
• Rey Ellam, Mollie: Bland gigor och flöjter - medeltida musiktraditioner och musikinstrument från fyra platser
• Spjuth, Oskar: In quest for the lost gamers - An investigation of board gaming in Scania, during the Iron and Middle Ages
• Rannamäe, Eve: A Zooarchaeological Study of Animal Consumption in Medieval Viljandi
• Nicander, Cecilia: ”Tha took the ädela rena frua…ok drap them alla” - Genusordningen i Erikskrönikan - en medeltida svensk rimkrönika
• Holmqvist, Sara: KÄRNAN - Kings, Knights and the Common People - The everyday use and spatial organization of the medieval castle with 3D visualization
• Åstrand, Johan: Feodal järnhantering eller bondesmide - introduktion av vattenkraft vid järnhantering i sydvästra Sverige
• Svedjemo, Gustaf: Landscape Dynamics : Spatial analyses of villages and farms on Gotland AD 200-1700
• Jacobsson, Oscar: The River Flows Forever On: Landscape Agency in South-western Sweden, 550-1750 A.D
• Frisk, Mattias: Concerning Mass Graves: The use, development and identities within mass graves during the Scandinavian Iron age and Middle ages.
• Amlé, Anton: Western Silver from the East: Hiberno-Norse and Gotlandic contacts in the Viking Age
• Kvist, André: Urd, Verdandi och Skuld: En studie om vikingarnas trosuppfattningar kring ödet såsom de nedskrevs på 1200-talet.

Ja palaten alun historiankirjoituksen analyysiin:

• Sjögren, Carl Magnus: Ansgar i svensk protestantisk historieskrivning 1830-1930: En studie i konfessionellt historiebruk

Pitkän keskiajan puitteissa linkitettävä myös Sami Ranisen eilen julkaistu blogiteksti Luu- ja sarvilusikoita rautakauden Suomessa.

Ja jos haluaa lukea aitoa keskiaikaista tekstiä niin muistutuksena, että Ruotsissa digitoituja käsikirjoituiksia voi selata Libriksessä. Aikarajauksen voi halutessaan tehdä oikeassa alareunassa.

Kuvat kirjasta Game and Playe of the Chesse.

Selattua ja silmäiltyä

Jude Stewartin Patternalia. An Unconventional History of Polka Dots, Stripes, Plaid, Camouflage, & Other Graphic Patterns pani miettimään sitä, että polkkapilkuille ei Pohjolassa ole ollut (ilmeisesti) sanaa ennen 1900-lukua. Ja vaikka minunkin laatikostani löytyi paisley-kuvitettu pikkuhuivi, en tunne kuvioinnille mitään vakiintunutta kotimaista nimeä. (Sanomalehdissä Paisley mainittiin 1800-luvulla usein, mutta vain Skotlannin kaupunkina.)

Jukka Viikkilän romaaniin Akvarelleja Engelin kaupungista monet varmasti ihastuvat. Todellisen ihmisen kuviteltu päiväkirja ei minua viehättänyt. (Juu, julkaisin itse viime vuonna "todellisen ihmisen kuvitellun päiväkirjan", mutta siinä oli hyvin vähän kuviteltua.)

Jean Mancon Ancestral Journeys. The peopling of Europe from the first venturers to the vikings oli uudistettu pokkaripainokseen, sillä parissa vuodessa oli tullut merkittävästi uutta tietoa. Oletan, että seuraavina vuosina tulee vielä lisää ja taidan perehtyä aiheeseen vasta 2020-luvulla.

Kaiho Niemisen historiallinen romaani Ihmissuden kronikka tapahtuu 1600-luvun alkupuolen Itä-Suomessa. Voi olla, että luen joskus myöhemmin.

Ehdottomasti palaan kirjaan Kirjain kerrallaan. Lukemisen ja kirjoittamisen jäljet, jossa on yhtä monipuolinen ote kuin sen taustalla olleessa Aboa Vetuksen näyttelyssä. Tavallisten ihmisten elämään liittyy ainakin Teppo Korhosen artikkeli, johon on koottu puumerkkitutkimusta. Vaikka kirja on suunnattu suurelle yleisölle, kaikissa teksteissä on käytetty lähdeviitteitä, mistä kiitokseni.

Alex von Tunzelmann on koonnut Guardianissa julkaisemiaan historiallisten elokuvien totuudellisuusarvioita kirjana Reel history. The World According to the Movies. Useimmat elokuvat saavat heikot arvosanat, mutta alkusanoissaan von Tunzelmann toteaa, että fiktionalisointi on OK, mutta katsojan pitää muistaa kyseenalaistaa näkemänsä.

Kaksi kotimaista linkkiä aiheeseen liittyen. Oscar Winbergin Fakta, fiktion och Lyndon Johnson Åbo Akademin blogissa vuosi sitten ja Aksu Palménin gradu Paavi Pius XII elokuvissa Aamen ja Under the Roman Sky.

Ja kasan pohjimmaisena Keksin tulva. Selitykset Antti Keksin lauluun Jäänlähdöstä Tornionväylässä vuonna 1677 ja Keksin toiseen lauluun Nikolaus-papista. Siihen on suomennettu Erik Wahlbergin runon analyysi, joka on samalla isäntäluettelo joenvarren taloista. Kirjaan sisältyy myös Erik Wahlbergin lyhyt elämäkerta.

Kun pitäisi tietää ukkelin syntymäaika

Tuttavani piti tänään saada (työtehtäviinsä liittyen) selvitettyä Naantalin kappalaisen Axel Herlinin Albert-pojan syntymäaika. Pahaksi onneksi hän oli se perheen poika, joka opiskellut yliopistossa eli Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli ei tarjoa vastausta.

Ilmeisesti Google oli tarttunut Albertin Geni-sivuun ja tuttavani sovellus lähdekritiikistä oli kysyä minulta sivuston yleisestä luotettavuudesta. Olenhan minä sinne täällä toisinaan viittaillut, mutta nyt oli päällimmäisenä aamulla lukemani amerikkalainen valitus siitä, miten yksi Geniin tallennettu nainen oli synnyttänyt ennen omaa syntymäänsä. (Paitsi, että kun nyt etsin tekstin, niin huomaan että se käsittelikin Ancestryn puuta. No, jokseenkin sama asia.)

Kun en kerran voinut Geniä suositella, niin tuttava kysyi, että mistä pitäisi katsoa. Vastaus "Naantalin kirkonkirjoista" oli itselleni niin selvä, että sorruin ISOIHIN KIRJAIMIIN vastoin nettietikettiä. Päin naamaa äänensävyni olisi ollut sekä kipakka että ärtynyt. Onneksi kuitenkin ennen lähetä-napin painamista tarkistin, sillä Naantalin kastetut vuonna 1834 hyppäävät toukokuusta heinäkuuhun eli sinne ei kannattanut tuttavaani johdattaa. SSHY:n hakemistoilla perhe löytyi ripeästi rippikirjasta ja laitoin linkin aukeamalle viestiin mukaan.

Hugo Simbergin valokuva Naantalista. Kansallisgalleria, Flickr

Luulin asian olevan tällä selvä, sillä olin sokea omalle osaamiselleni. Kaikki korkeakoulutetut ihmiset eivät osaakaan lukea rippikirjan sivua sujuvasti! Ei, vaikka olisi historiaan liittyvä tutkinto? No, pienellä vinkkauksella tuttavani sai sivulta irti kaivatun päivämäärän (joka oli aivan sama kuin Geni-sivulla) ja esitti sitten kysymyksen, johon en osannut vastata: miksi perheeseen 11.5.1838 syntynyt Axel Niklas ei ole rippikirjassa?

Lisäys päivää myöhemmin. Duota-duota. Ei sitten tullut mieleen katsoa oikeaa reunaa, johon tehdään muuttomerkinnät? Kun oltiin niin p*rkeleen osaavia ja erinomaisia? Perhe muuttaa vuonna 1836 sivulle 116, jossa on loputkin lapset, kuten kommentoija alla huomauttaa. Hän oli katsonut sitä sivua, sillä eräs valopää oli rippikirjan sijaan linkittänyt ylle kastettujen luettelon. Tämä(kin) nyt korjattu ja oloni on taas osaamaton, joten siinäkin suhteessa ollaan taas totuudellisemmassa tilassa.

Teinin kesäloma

Suomettaressa 20.7. ja 27.7.1855 julkaistu kaksiosainen Vanhan teinin muistoja esitetään tositarinana, jonka on kokenut "yksi muutaman seurakunnan paimen, nyt jo harmaaksi joutunut". "Kuin vielä elävän miehen nimeä ei toki ole sopiva mainita" jää hän tuntemattomaksi ja tapahtumat ajoittunevat 1700- ja 1800-luvun vaihteeseen.

Kirjoittajan tarkoituksena on korostaa kärsimystä, "näytiksi, millä innolla moni silloin etsei tietoa, ei huolien vastuksista". Nykyajan näkökulmasta tekstiä voi lukea kuvauksena ajasta, jolloin ei ollut sosiaaliturvaa ja sosiaaliset suhteet sekä verkostot olivat elintärkeitä. Päähenkilö

ei tietänyt Juhannuksen liketessä, mihin hänen olisi pitänyt matkata lupa-ajaksi. Tätä seikkaa surullisella mielellä miettiessänsä, kohtasi häntä vieläki pahempi vastus; hän vaipui lavantautiin, joka niissä paikoin kovasti liikkui. Huonona ja välistä tunnottomana maatessansa hajosivat kouluveljet kotiloihinsa, mikä minne kuka kunne. Hän makasi pienoisessa kammarimökissä niin turvattomana, ettei minkänlaista lääkäriäkään käynyt hänen tilaansa tiedustelemassa. Talonsa emäntä toki koki häntä korjailla. 

Siihen aikaan olivat koululaitokset senki puolesta puuttuvaiset, että opettajatkaan eivät ottaneet vaaria opettavainsa tilasta, eikä käytöksestäkään; jokahinen oppilainen sai itse kohtansa huolettaa. Mutta siihen aikaanpa koulupojat eivät olleetkaan sellaisia poikanulikoita kuin nyt; pitkät, partasuut miehet ne olivat; joku harva pienempi nähtiin joukossa. Sellaisia isoja miehiä nähtiin alimaisissaki luokissa. Kuitenki pistiin opettajaki kerran mainitun sairaan opetettavansa luo, joka tuskalla jaksoi silmiänsä longotella. Opettaja kysäsi, kunne hän mieli kesäkorvaksi mennä, terveeksi tultuaan. Koko kysymys olisi kuitenkin saanut jäädä tekemättä, koska se muistutti sairasta vain hänen turvattomuudestansa, johonka vastauski siitä syystä jäi antamatta, ja koska opettaja itsekään ei sen pitemmin juurittanut asiata, meni vain pois, eikä sen perästä enää käynyt hänen luonansa.

Mutta ompa turvattomillaki toki yksi turva, se paras turva ja Lääkäri [lue: Jumala], joka teiniparan vähitellen teki terveeksi; hän rupesi taas vähillä voimillansa miettimään, kunne olisi ollut matkattava. Viimein läksi hän kulkemaan muutaman vanhan tutun luokse edes neuvoa ja virvoitusta saamaan, ja joka tuttu asui yhdessä kappelissa.

Matkallaan hän pysähtyi hämäläisellä rälssitilalla,

jossa oli torppareita ja kesäaikana paljo muuta työväkeä. Saunan valmistuttua hyökäytyi koko joukko kylpyyn, ja matkalaisenki täytyi nyt sen takia jättää unensa. Häntä käskettiin muiden joukkoon, mutta mikä kylpyseura! Koko sauna oli täynnä alastomia miehiä, vaimoja ja lapsia sekaisin - yhdessä mylläkässä. Ken hoti itkeviä lapsiansa, ken etsi vaatteitansa, ken vastaansa; ken tuli alas laudoilta höyryävällä iholla, ken meni ylös huutaen: "annas siaa."

Ja osallistui kirkonmenoihin, joissa

Pappi saarnasi ilman paperiin katsomatta korkialla äänellä ja käsivarsiansa levitellen, riehuen sinne ja tänne saarnastuolissa, niinkuin entiseen aikaan oli tapana. Se pappi, joka silloin ei osannut saarnata ilman paperitta, pidettiin keskintekosena, ja joka taas ei jaksanut hyvästi karjahdella, kuuroinki hyväksi, sitä sanottiin "huonoksi", huonorintaiseksi ja jos joksiki. Silloin ei tarvittu liikuttavia sanoja saadessa eukkoja itkemään, äänessä oli kyllä.

Vaikka päähenkilön opinnot olivat kesken, hänkin pääsi saarnaamista yrittämään ja onnistui niin, että sai taloudelleen tukea monelta seurakuntalaiselta kesän aikana."Yksi ja toinen, erittäin nuorit tyttäretkin, pistivät hänelle rahaaki, ken loudun, ken puolen riksiä."

Kuva Hilkka Finnen, kirjasta Kylän lapset (1880)

Sanan aikajana sanomalehdistä

Olin eilen Anna Kuisminin salongissa kuuntelemassa Risto Turusen esitystä alkuvaiheessa olevasta väitöstutkimuksestaan. Sen kohteena olevat työväenliikkeen käsinkirjoitetut lehdet sanastoineen ovat monella tavalla mielenkiintoisia - myös torppareilla oli lehtiä! - mutta session räjäyttävin anti tuli graafista, jonka luonnin Turunen demosi. Yritän nyt itse.

Kielipankin etusivulta Työkalut ja sieltä KORP ("selainpohjainen konkordanssityökalu, jolla voi tehdä hakuja tekstiaineistoista morfosyntaktisen jäsennyksen perusteella."), jonka voi toki avata myös suoraan. Ensimmäiseksi valitaan aineisto

Eli Turusta apinoiden suomenkieliset sanomalehdet

ja hienosäätäen vasemman reunan kolmiota painaen rajoitetaan aika siihen, joka on kattavasti digitoitu.

Sitten on aika kirjoittaa hakusana. Yksinkertaisimmillaan yksinkertaisesti ja laajennetulla Turusen demon perusteella voi hakea yhtäaikaa useampia kirjoitusmuotoja. Oleellista jos sanassa v, josta pitää hakea myös w-versio. Aloitin yksinkertaisella.

Etsi-napin painamisen jälkeen ei heti tapahdu mitään! Työkalu ihan oikeasti ruksuttaa läpi miljoonia sanoja ja kestää hetken ennenkuin sivun alareunaan avautuu konkordanssinäkymä. Siitä en tällä kertaa ole kiinnostunut vaan valitsen "Tilastoja"...

ja painan aluetta "Näytä trendidiagrammi". Tämänkään piirtäminen ei suju hetkessä, mutta ruudulla on sentään teksti "Kuvaajaa piirretään..." että ymmärtää odottaa. Ja ta-daa...

Hohenthal-nimen suhteellinen esiintyvyys suomenkielisissä sanomalehdissä. Harmailta vuosilta ei ole dataa. Vuoden 1832 piikki yllätti, mutta selittyy lehtien vähäisellä määrällä. Varsinaisia mainintoja oli tuolloin vain yksi, minkä näkee hiirtä heiluttamalla ja sattuneesta syystä tiedän täsmälleen mistä tekstistä on kyse. Hiiren heilutuksella voi myös todeta, että vuoden 1905 piikkiin mahtuu 1167 osumaa. Eli kirjani Hohenthalit painomusteessa loppurajauksella 1904 oli syy - työekonominen sellainen. (Absoluuttiset ja suhteelliset luvut saa samaan graafiin, kuten Turusen kalvoissa, askartelemalla luvut ulos näkymästä "Taulukko".)

Tietenkin olen nyt tehnyt juuri niinkuin ei pitäisi tehdä eli söheltänyt selvittämättä miten työkalu oikeasti toimii, miten data on sinne viety, miten valintoja kannattaa tehdä ja mikä niiden merkitys on jne. jne. Mutta älkää tehkö niinkuin minä vaan paremmin.

Ja kerta kiellon päälle

Piikeille 1890-luvulla on helposti keksittävissä todennäköinen selitys, jolle on blogitekstin aihiokin olemassa.

Murha Sysmässä

Lyhyt uutinen julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.3.1773. Se kertoi Sysmässä asuneen kornetti Reetin olleen illalla 5.2. aikeissa mennä saunaan. Tämä aie ei toteutunut sillä hänen kaksi renkiään tappoivat hänet lyömällä pistoolin perällä ohimoon.

Murhaajat lähtivät irtaimen omaisuuden ja talouden parhaan hevosen sekä vaunujen kanssa kohti Turkua. Heidät saatiin kiinni ja vietiin Hämeenlinnan linnanvankilaan.

Sysmän haudattujen tietoja ei ole kyseiseltä vuodelta eli sitä kautta ei pääse kiinni Reetin asuinpaikkaan tai tarkempiin henkilötietoihin. Mutta onneksi Suomen Sukututkimusseura on toistaiseksi malttanut olla laittamatta digitoimiaan Genos-artikkeleita lukkojen taaksi. Google tarttuu Åke Backströmin artikkeliin Reeth-suvun myöhäispolvista, jonka mukaan kyseessä oli Alexander Magnus, f. 1713. Hänen kohdallaan Backströmin lähteenä on Emil Nervanderin artikkeli Menneiltä ajoilta. Eräs suomalainen aatelis-suku katoaa erämaahan. Luuhangolta saatujen lähteiden mukaan. (Helsingin kaiku 36/1909).

Nervanderin artikkelin mukaan Reet oli vaikuttanut ahkerasti pitäjän ja seurakunnan asioihin. Ainakin saanut läpi Luhangon kappeliseurakunnan perustamisen. (Luhangan ympäristökasvatusmateriaaleissa on esiteltynä Reethin vanha kirkko ja hautausmaa.)

Reethin "murhasta on kaksi hiukan erilaista kertomusta". Luottavana pitämänsä Luhangon ensimmäisen kirkkoherran Olof Nevanderin kirjallisen selonteon Nervander oli lahjoittanut Suomen Muinaismuistoyhdistykselle, jonka arkistossa se on toivottavasti säilynyt. Syyllisiä olivat Reethin ruotsalaiset palvelijat, mutta usuttajina mahdollisesti paikalliset palvelijat.

"liittyen museoiden sähköisten aineistojen käyttöoikeuksiin"

Museoalalla töissäoleva tuttavani kuulutteli tänään somessa, etä "jos jollakulla on jotain ihan mitä tahansa kommentoitavaa liittyen museoiden sähköisten aineistojen käyttöoikeuksiin ennen kaikkea loppukäyttäjän näkökulmasta, minulle saa laittaa viestiä." Ja tägäsi nimeni vielä perään varmuuden vuoksi.

Toistoksihan tämä menee, mutta kun vuonna 1873 vuonna kuolleen Robert Wilhem Ekmanin piirrustuksen yhteydessä lukee "Kuva: Kansallisgalleria / Tuomi, Henri. Tekijän- ja lähioikeudet © Taiteilijat, valokuvaajat, muut tekijänoikeuden omistajat, Kuvasto ry ja Kansallisgalleria." niin en kyllä ymmärrä muuta kuin valokuvaajan tekijänoikeuden. Avoimuuden nimessä voisi julkistaa valokuvan ottoajan, sillä kun kyseessä ei ole teos niin tämänkin tekijänoikeus vanhenee 50 vuodessa.

Esim Turun museokeskus on avannut esinekuviaan Finnassa lisenssillä CC BY-ND 4.0. Tahtoo sanoa, että kunhan ei jaa muokkaamaansa ja kertoo lähteen niin saa käyttää miten haluaa. Eli jos haluaisin käyttää kuvia värittöminä kirjankuvituksessa, siihen pitäisi kysyä erikseen lupa. (Juu, Finnassa sanotaan, että kuvat eivät ole painokelpoisia, mutta näkisittepä aiemman tuotantoni.) Ja aivan kamalaahan se olisikin, jos Mikael Wexioniuksen muotokuvasta otettu valokuva rajattaisiin ja muokattaisiin niin, että mies olisi tuskin enää tunnistettavissa.

Turun museokeskus, nimeämätön ja ajoittamaton valokuvaaja. Luvaton muokkaus ja sen jako Kaisa Kyläkoski.

Tai jos backgammon-peliin heitetään ylimääräinen valospotti.

Turun museokeskus, nimeämätön ja ajoittamaton valokuvaaja. Luvaton muokkaus ja sen jako Kaisa Kyläkoski.

By- eli nimeämisvaateen kanssa minulla ei ole (mielestäni) ongelmia, mutta Helsingin kaupunginmuseon johtajan kommentti edelliseen kuvapostaukseeni ei yllättänyt.

.@Historiablogit Aika usein näen esim. @Kaupunginmuseo'n finna-kuvia jaettavan fb-ryhmissä ilman lähdettä. Pitäisikö jaksaa nipottaa...?

— Tiina Merisalo (@TiiMerisalo) February 6, 2016

Itse olen useammin nähnyt kuvien olevan "Finnasta" kuin minkään yksittäisen portaalia hyödyntävän museon tai (vielä oleellisemmin) tietyn TEKIJÄN. Koulutuksen ja älykkyyden puute ei ole sopiva selittäjä, sillä Helsingin yliopiston YT-uutisoinnin yhteydessä alkoi kiertää otos helmikuussa 1944 pommitetusta yliopistosta useimmiten ilman lähdetietoa. Yhden mukaan "sota-arkistosta" ja toisen mukaan "SA-kuva". (SA-kuvan käyttö olisi vaatinut lähteen merkinnän, mutta sieltä en vastaavaa tekstihaulla löytänyt.) Ja tämä ei estänyt korkeakoulutettuja m.m. historioitsijoita kuvaa jakamasta. Eli näkisin (samoin kuin on todettu monissa ulkomaisissa teksteissä) että lähteen nimeäminen on asiallinen toive, mutta ei kannata olla kovin ihmeissään, kun sitä ei noudateta.

Arkistoitkun paikka

Yli kymmenen vuoden aikana keräämässäni Petter Sund -materiaalikasassa oli muistiinpano Kansallisarkistossa olevan M. Wecströmin nimikirjoituskokoelman hakemiston Sundeista ja Sunneista. Aika tehdä tilaus, jonka tuloksena sain eteeni kaksi isoa sidosta. Otin kuvan näköjään vain toisesta.

Tämän avattuani teki mieli sanoa ääneen "mitä helvettiä". Avautumisen tarve oli niin suuri, että oli pakko esitellä teosta samaan aikaan tutkijasalissa olleelle historiantutkijalle, jota en edes varsinaisesti tunne.

Ensimmäinen aukeama oli omistettu J. L. Runebergille. Hieman kirpaisi nähdä leikattu nimikirjoitus, mutta 1800-luvulla kirjoitettiin paljon.

Tämä oli kuitenkin vasta alkua. Seuraavilla sivuilla oli leikattuja hallitsijoiden nimikirjoituksia ja sitten edettiin arvojärjestyksessä alaspäin. Ei mitään kontekstia, hyvä jos lyijykynällä kirjattu vuosiluku. Ja mitä on tapahtunut alkuperäisille asiakirjoille, jotka Weckströmin jäljiltä näyttävät tältä.

Sidoksiin sisältyy myös asiakirjoja, joissa nimikirjoitukset ovat niin tiheässä ryppäässä, että Weckströmin veitsi ei ole mahtunut väliin. Tästä esimerkkinä Helsingin porvarien 1723 Abraham Wetterille antama valtakirja.

Mikä lie pelastanut Kustaa Vaasan allekirjoittaman kirjeen silpomiselta?

Se mitä asiaa Johannes Messeniuksella oli Kajaanin linnasta sen sijaan jää mysteeriksi.

Ja suurimmassa osassa leikkeitä ei siis ole näinkään paljon tietoa.

Tämä oli muuten toinen kerta tänä vuonna M. Weckströmin tuotosten parissa. Tammikuussa krinoliiniesitelmää tehdessäni käytin hänen kirjoittamiaan Krinolin-boken -kirjasia, jotka olivat "leikkaa ja liimaa" -tekniikan tuloksia nekin. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Weckström oli "innokas keräilijä". Historian harrastaja eikä ammattilainen, sillä tutkintonsa oli oikeustieteestä.

Visio valokuvasafarista

Uusi Kuvalehti oli visioi numerossaan 23/1895 tulevaisuuden metsästyksen tapahtuvan valokuvauskoneella, sillä "vaikeuksien voittaminen kun on pääasia". Ja "Atlantin takana se nopein askelin tulee muotiin. Sitä on käytetty jalopeurain ja tiikereidenkin metsästykseen." Testi suomalaisella faunalla tuotti riemukkaan kirjoituksen ja tähän leikkaamani piirustukset - varsinaisten valokuvien sijaan.

Tilanne:

Kuva:

Tilanne:

Kuva:

Tilanne:

Tilanne kehittyy:

Kuva:

Tilanne:

Kuva:

Viimeinen kuva jäi ottamatta?