Tuokollinen Öykkäriä yms.

SukuHakurissa ihmeteltiin digitoidun Tuomiokirjakortiston (Tuokko) mahdollisia hyötyjä. En jaksanut siellä kontribuioda, mutta puran pari vanhaa muistiinpanoa esille.

Ilmeisesti ihan fyysisiä kortteja selaamalla olin löytänyt henkikirjakäytäntöjä valoittavan tapauksen "Maria Mattsdotter Ylistaron kylästä valittanut maaherralle poikansa ja tyttärensä henkikirjoituksesta. Poika muka aatelisen palveluksessa 1683, tytär naimisissa Loimaalle jo 1679 sotamiehelle - pojan osalta ei auttanut, tytär: esitettävä vihkimistod. (Koke 1686 mm 13:889v-890)" SAY:tä silmäilemällä en löytänyt sopivaa perhettä.

Ihmisten liikkuvuudesta kiinnostuneena olin myös noteerannut "Muutto Ruotsiin (Koke 1621 mm 1:75v-76)" Tuota yritin hakea digitoiduista tuomiokirjoista, mutta kiinnostuin sitten enemmän sivun 75v alareunasta, jossa on Hassalan yksinäistilan porukkaa listattuna...

Mutta kortteja voi väärinkäyttää myös hakeutumatta 1600-luvun käsialan pariin. Tästä esimerkkinä "tuokollinen Öykkäriä SAY-ripauksella":

Kokemäen Öykkärillä vuodesta 1602 isäntänä Bertil ja vuodesta 1621 Jacob Bertilsson. Isä ja poika tai sitten ei?

Jacob esiintyy käräjillä 1636 ja 1637, jolloin mainitaan veljensä Eskil. Mainintoja 1640, 1652 ja1654, jolloin mainitaan poikansa Peer. Vuosina 1657 & 1657 Jacob on lautamies ja selviää myös, että äitinsä sisarenpoika on Sigfrid Jacobsson Karkun pitäjän Heinjoen kylästä. Moisesta paikasta ei löydy havaintoa peruslähteistä.

Mainitusta Peerin sijaan isäntä tulee veljestään Matsista, joka ottaa Valpuri-vaimonsa kanssa tilan verokirjanpidossa haltuun vuonna 1650. Perheen kolmas poika Sigfrid lähtee muualle, mutta Peer jää tilalle työntekijäksi. Valpuri mainitaan leskenä 1656 ja Peeristä tulee isäntä pari vuotta myöhemmin. Peer mainitaan käräjillä 1674, 1680 ja 1682. Hautausmaksujen perusteella hän menetti äitinsä vuonna 1681.

Öykkäristä kävi käräjillä myös Peerintytär Gertrud vuonna 1678. Kortin mukaan hänen isäpuolensa oli Mårten Marcusson Paistilasta. Mies löytyy Kupin kruununtilallisena, mutta sukulaisuussuhteen todellisuus epäselväksi. Öykkärin ainoa Gertrud kun on isännän tytär.

SAY:n perusteella voidaan sanoa, että Öykkärin isännäksi tuli Peerin poika Simon vuonna 1698. Petter Jacobssonin hautajaisista oli maksettu edellisen vuoden puolella. Hänet löytää Lasse Iso-Iivarin listalta, josta selviää isännyydet 1800-luvun alkupuolelle asti.

Suomalaisia Tukholmassa 1885 ja 1906

Stockholmskällan on digitoinnissaan ollut kiitettävän monipuolinen. Suomeen viittaavilla hakusanoilla on löytynyt myös Tukholman nurjempiinkin puoliin liittyviä lähteitä.

Brev till Kommissarie Lindgren från man som anser sig vara trakasserad av Anna Andersson. Den 8 april 1885 on ilmiantokirje prostituoiduiksi luokiteltujen naisten kirjaamisesta huolehtivalle poliisille. Hänen mielestään Anna Andersson, jota kutsuttiin "finska Anna"ksi on julkisilla paikoilla käyttäytynyt tavalla, joka vaatisi toimenpiteitä. Itsensä myymiseen kirjeen kirjoittajan kuvaus ei kylläkään sovi, vaan Anna lienee ollut muuten maisemaan sopimaton.

Ainakin yksi rekisteröity nainen päätyi Suomen Turkuun, josta hän kirjoitti kesäkuun lopulla 1885 pyytäen papintodistustaan. Liekö Julia Mathilda Johannisdotter (s. 5.1.1857 Håby) sitten Turussa löytänyt itselleen paremman elämän?

Tavallisen poliisin käsiin oli vuonna 1906 päätynyt useampia suomalaisia. Turussa 28.5.1882 syntynyt Karl August Lindholm otettiin kiinni 11.10 ja lähetettiin s/s Buren kyydissä kohti Suomea 26.10.1906. Hänen kuvansa ylimpänä oikealla olevassa koosteessa.

Poliisi vangitsi 24.10.1906 miehet Oskar Rinne (s. 2.3.1880 Hämeenlinna ja asuu Helsingissä), Arthur Bernhard Stenholm (s. 14.2.1877 Helsinki, jossa asuu) ja Konrad Konstantin Ståhle (s. 19.10.1874Turku, jossa asuu). Stenholm, jonka kuva toiseksi ylimpänä lähti Suomeen iltapäivällä 5.11.1906 laivalla s/s Bore.

Kolmantena näkyvä Gustaf Henrik Peuron (s. 3.11.1871 Helsinki, jossa asuu) vangittiin 5.11.1906 irtolaisena. Alimmassa kuvassa on helsinkiläinen Hjalmar Fredrik Hellman (s. 30.3.18xx Uskela), joka pidätettiin Tukholmassa 11.12.1906 ja laivattiin 28.12.1906 s/s Borella Suomea kohti.

Takaisin Saksaan

Yllä oleva karttakuva BibliOdysseyn blogista ja alunperin vuodelta 1493 jättää Suomen reunaan (mutta kiitettävän irti Venäjästä) ja keskittyy Saksaan. Eli tällä teemalla, jatkaen siitä, mihin marraskuussa jäätiin.

... tein maanantaina tarjouspyynnön saksalaiselle sukututkimustoimistolle, josta minulla oli hyviä aikaisempia kokemuksia. Ottivat yhteyttä heti seuraavana päivänä eli asiakaspalvelun perusteet edelleen hallinnassa.

No, tämän kirjoitettuani asioista tuli monimutkaisempia. Tekemäni tarjouspyyntö koski kahta asiaa. Ensimmäinen oli alkuperäinen tarpeeni: pitäisi tarkistaa pari aatelismatrikkelia, joita Suomesta ei löydy. Mutta olin myös koonnut kyseistä pariskuntaa koskevat tietoni ja todennut ne varsin heikoiksi ja osin ristiriitaisiksikin. Joten toiseksi pyysin lastensa kasteiden tarkistusta Stralsundin kirkonkirjoista.

Saksalainen setä hankki alihankkijaltaan työmääräarvion jälkimmäiseen, mutta ei sitten suostunut sanomaan mitään aatelismatrikkeleista. Muuta kuin viittasi niihin epäluotettavina. Minun järkeni puolestaan sanoi, että ne oli tarkistettava ennen kuin laitan satoja euroja arkistotyöhön. Saksalainen setä ei suostunut uskomaan, minä kyllästyin jankkaamaan ja keskustelu jäi siihen.

Olin myös saanut (myöhäisen!) älynväläyksen. Painettua materiaalia voisi edullisemmin (ja helpommin) saada käsiinsä asioimalla suomeksi Kansalliskirjaston kaukolainapalvelun kanssa. Vaikeuksia oli siinäkin, sillä 1800-luvun puolella painettuja matrikkeleita ei saanut mistään lainaksi eikä minulla ollut tarkkoja sivunumeroita kopiointiin. Vihdoin Tanskan kuninkaallisesta kirjastosta löytyi lukutaitoisia ihmisiä, jotka löysivät oikean suvun tiedot kopiokoneeseen syötettäviksi.

Kopiot nähtyäni jouduin toteamaan, että ne tosiaankin olivat aatelismatrikkelin antia eikä Elgenstiernan tapaista sukuselvitystä. Lupaavasti niissä oli kylläkin esitetty esiäitini ikäluokkaa edustava mies, joka palveli Ruotsin armeijassa Pommerissa samaan aikaan kuin kyseinen esiäitini haksahti ei-aatelisen ruotsalaisen upseerin syliin. Eli ei mahdotonta, että mimmi kuuluu perheeseen ja minä voisin kopioida matrikkelista vinon pinon aatelisia esivanhempia päätyen Skotlannista 1200-luvulla lähteneeseen hemmoon...

Mutta amerikkalaisia lainaten. sukututkimus ilman lähteitä&lähdeviitteitä on mytologiaa (*). Eli uusi keskusteluyhteys saksalaiseen setään ja otteen löysäys kukkarosta. Itämeren eteläreunalla joutuu arkistoon maksamaan sisäänpääsymaksun! (Tai sitten minua petetään laskutusperusteissa.)

(*) Toistaiseksi tietoni ovat aatelismatrikkeleiden ohella peräisin artikkeleista
Torvald Hohenthal: Vanhan vaakunan vaellukset. Genos 34(1963), s. 57-60
Torvald Hohenthal: Ett heraldiskt fynd och en fråga.Genos 47(1976), s. 87-88

Murphyn lakia seuraten ylemmässä mainittu vuonna 1708 painettu julkaisu ei ole osunut Googlen skanneriin. No sainpas syyn palauttaa muistiin saksalaisen digitaalikirjaston: Münchener Digitalisierungszentrum (MDZ). Olen minä kyllä jonkun toisenkin joskus nähnyt? Jossa oli ruotsalaistakin materiaalia?

Tietoa menneisyydestä?

Itseoppineen merkittävimpiä haasteita on arvioida käsiin osuneiden materiaalien luotettavuus. Tämä korostuu, kun kirjalla on ikää ja liikutaan alueella, jossa lähteitä on vähän ja ne ovat tulkinnanvaraisia. Onnellisia ovat yliopistokoulutuksen saaneet, joille käsittääkseni jossain vaiheessa luovutetaan Suomen historian kodifioidun kirjallisuuden lista. Vai pitääköhän heidänkin vain pitäytyä lähdekritiikkiin ja omaan järkeensä?

Näitä ajatuksia heräsi, kun reduktiopinosta poimin käteeni Kutsaa Vilkunan kirjan Kihlakunta ja häävuode. Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestäytymisen vaiheilta vuodelta 1964. Vilkuna esittää siinä mielenkiintoisia etymologis-historiallisia päätelmiä Suomen hallinnosta esihistorian ja historian rajalla. Tuntuu aiheelta johon olisi palattu viimeisen 50 vuoden aikana ja esitetty jotain uuttakin?

Minulle uutta oli panttivankikäytäntö, joka yleiseurooppalaisena ulottui viikinki- ja keskiajalla ainakin Viroon ja mahdollisesti Etelä-Karjalaan. Ulkoinen valloittaja otti kotimatkalle mukaan alueen pomojen lapsia tai muita merkityksellisiä henkilöitä varmistaakseen, ettei seuraavalla verojen keruuretkellä tarvitsisi aloittaa hommaa aivan alkutekijöistä.

Mielenkiintoinen oli myös kirjan viimeinen osuus, jossa käsiteltiin häätelttaa. Se on minulle tuttu 1800-luvun talonpoikaishäiden kuvauksista ja nyt sain selville, että tapa juontuu vähintäänkin keskiajalle. Olof Ångermanin elämänkuvaukseen etsin tietoa 1500-luvun häistä, mutta tämä yksityiskohta jäi huomaamatta. (Onneksi ehdin lisätä.) Monesta muusta keskiaikaisen häiden tavoista kylläkin tunnistin 1800-luvun häiden piirteitä kuten kulkueen morsiamen kotoa sulhasen kotiin eli häätaloon.

Tavat ilmeisesti tuhoutuivat jossain modernisaatiomuodissa eikä kukaan taida haluta palauttaa perinnettä, jossa morsiamen vanhemmat eivät osallistu hääjuhliin? Keskiaikaisista häistä voisi kyllä ottaa jotain oppia - niissä ei nimittäin kirkolla ollut mitään osuutta.

Casperin poika Olof ja Olofin poika Casper...

Linkitettyäni tiistaisen Genos-tekstini SukuForumille sain vinkin, joka vei ihmettelemään paimenmuiston Karjalohjan lukkari-kappalais-kirkkoherraa Olaus Casparia, jolle oli arveltu isäksi Tyrvään kirkkoherraa. Pelkän patronyymin perusteella?

No, hutkitaan vähän, ihan vaikka siksi, että tämä Olof on elänyt samaan aikaan kuin "minun" Olof Ångermanini ja asunut niin lähellä, että miehet ovat voineet vaikka tavatakin.

Paimenmuiston lähdeviitteettömiä tietoja ei jaksa kauaa tuijotella kun Kotivuoren ylioppilasmatrikkelikin on käytettävissä ja antaa taas ihan tarpeeksi työstettävää. Aikajärjestyksessä palasia ovat

KA mf. ES 1881 (ll 2) Pohjan ja Karjalohjan käräjät 6.7.1636 f. 67 (Kyrkieherden uthi Karis Loijo Wellerdhe Her Hindrich Amundi kerer thill sin Swåger Casper Olufsson i Ihlmoniemi ... Casper Oluffssons Fadher S: Her Oloff [Olaus Caspari] thillförene Kyrkieherdhe i samma Sokn, och Her Hindrichz antecessor, bott opå samma hemman huilket hans Son Casper nu åbor i Ihlmoniemi ... Sedhan her Oloff bleff dödh, och nu warandhe pastor her Hindrich kom effter honom thill giellet 1634);
KA valtakunnanregistratuura 13.7.1642 f. 468 (Confirmation för Casper Oloffsson, att niuta dett hemmanet Ilmoniemi [sitt Fädernes hemman] fritt på fölliande tw åhrs tijdh ... i anseende aff hans giorde Krigstienst),
KA mf. ES 1720 (bb 4) Pohjan, Karjalohjan ja Kiskon käräjät 22.10.1649 f. 207v (Inlades och i lijcka måtto, af Hindrich Ruut, et Kiöpe breff datt: 6 Nowembris 1648 af Sgl: Casper Oluffssån Uhtgifwit, förmälandes och, dätt han försellier sitt Hemman i Pijppåla, om Sex och en ½ stång Jordh, sampt och een Böle Jordh, om tuå stenger, Och Derföre Upburit, af Hindrich Ruut, K: M:te Tijo D:r Rågh tålf T:or Korn 2 T:or 6 C: Huilcke godz nu förste gongon Lagligen Uplystes, Och ingen någott inspråck här emot hadhe at inläggia)
KA mf. ES 1881 (ll 3) Karjalohjan käräjät 5.3.1663 f. 5v (Framkom Manhaftigh Capitein Nilss Ollson ifrån Päldonkylä och Kiärdhe till Claes Erichson om hemmanet Lojantaipahl aff Siw stenger och Ett Mantall hujlcket han Claes af Merbe:te Capitens broder Casper Oluffson den 22. Maij 1652. för Trijhundrade Dahl: Enckelt Kopparmynt Kiöpt och nu sedermehra den 4. Augusti 1662. till Wyrdige H: Johan Thauvonium Kyrkieherde i Carisslojo såsom een fremmandhe för Fyrahundradhe Ottotijo Dahl: K:m:t opdragit och försåldt haf:r, begiärandes han Capiteinen, det han hemmanet såsom Rätt och Näste byrdeman för 300 D:r till sigh lösa och Byrda måtte),
KA mf. ES 1882 (ll 5) Karjalohjan ja Pohjan käräjät 25.–26.6.1669 s. 50 (Oplystes andre gången hemmanet Lojantaipal som Capitenen Nilss Ollsson ifrån Peldonkylä försåldt hafuer till Capiten Lieut: Pahlen, huaremot Protesterar Regementzskrifuaren Jacobus Stadius såsom Näste arfuinge. Jatkuu 7.–8.1.1670 f. 8v. Nils oli Stadiuksen äidin Britan veli, heidän isänsä oli Karjalohjan kirkkoherra Olaus Caspari)

Paimenmuistossa sanotaan, että kirkkoherra oli omistanut Ilmoniemen vuodesta 1612. SAY:ssä näkyy vuoden 1616 ja yhden Ilmoniemen tilan kohdalla "Her Oloff kiöpt". Her Olofia on SAY:n tekijä kirjaillut tilalle jo vuodesta 1603 alkaen. Seuraavassa SAY:ssä on asiakirjaotteita vastaavasti Olofin jälkeen poikansa Casper. Vuodesta 1634 eteenpäin tietoa on enemmän. Ilmoniemen Pukkila on "vanha ratsutila" ja Casper luutnantti, jolla on siihen läänitys. Hän katoaa vuoden 1639 kohdalla ja ilmaantuu uudelleen 1645, jolloin hänellä on tytär Karin. Karin-niminen sisko on Olof Casperssonilla, jonka isännyys kausi alkaa 1649. Ehkäpä Casper Olofsson on siis kuollut välillä 6.11.1648-22.10.1649 niinkuin Piippolan myynti antaa ymmärtää. (Piippolan kohdalla SAY:ssä näkyy vain ostaja Henrik Ruuth.)

Paimenmuistossa on mainittu kirkkoherran omistaneen myös tilan Pellonkylässä. SAY:ssä Herra Olof näkyy kylässä 1629 ja 1631. Tuomiokirjaotteessa mainittu kapteeni Nils Olsson näkyy Pellonkylässä SAY:ssä 1654-73 ja pakittaen erottuu myös edellisessä ajanjaksossa. Tämän veli oli Casper Olofsson, joka oli myynyt vuonna 22.5.1652 tilan Lohjantaipaleella eikä täten voi olla sama mies kuin Piippolan myynyt? Olenko ymmärtänyt väärin? SAY:n Lohjantaipaleelta Caspar Olofsson katoaa omistajana 1649, mikä sopisi edellä haarukoituun kuolinaikaan. Sivulla vilahtaa Casepin poika, Michill joka on ratsumies ja päätynyt Tanskaan.

Palataan Ilmoniemen Pukkilaan, jonne Michelkin on päässyt veljensä kanssa vuoteen 1654 mennessä. Olofilla on vaimo Brita viimestään vuonna 1656 ja poika Lars oli verokirjaukseen vaaditun ikäinen ja naimisissakin vuonna 1673. Vuonna 1675 Lars on merkitty ratsumieheksi ja Olofin poika Casper (jee!) tullut verokirjausikään. Hänet on merkitty isännäksi vuodesta 1687 vuoteen 1695. Seuraavana vuonna isännyyden ottaa Abraham Casparsson ja SAY:hyn on kopioitu tieto, että rustholli oli kärsinyt tulipalosta vuonna 1694 (?). SAY:ssä isäntä vaihtuu 1701 Nils Larssoniksi ja tähän tarvittava selitys löytyy jälleen Kotivuorelta:

KA mf. ES 1888 (ll 16) Pohjan ja Karjalohjan käräjät 30.1.–1.2.1699 s. 93 (Såsom Capitein Leutnanten Edel och Manhafftig Abraham Casparson, hafwer igenom dess Breef af d: 30. sidstl: Augusti, Testamenterat dess Systersonn Niels Larsson från Puujerfwi och Stiufdotter Maria Åckerman som bem:te Niels skall ärna giffta sig med, Rusthållet Puckila med gl: och nya Munteringen, effter Capitein Leutnantens och dess hustrus Margreta Nielsdotters Istmans död att äga och niuta, med dhe Förord, att);
KA mf. ES 1889 (ll 19) Pohjan ja Karjalohjan käräjät 25.–26.2.1702 s. 136 (tillstod Capitein Leutnanten Abraham Casperssonn wara förl: Söndagz med döden afgången)

Tästä tulee nyt ~vähän~ pitkänpuolinen teksti, mutta todetaan Niels Larssonin vaimosta vielä, että on Karjalohjan myöhemmin kirkkoherran vaimon sisko. Sisarusten isä Simon Ackerman lienee luutnantti, joka vilahtaa Kotivuoren tuomiokirjaotteissa hänkin. Toiseenkin kertaan:

KA mf. ES 1748 (cc 8) Halikon ja Uskelan käräjät 10.–12.6.1669 f. 49v (Kyrckioheerdens i Uskela, Sahl. H:r Christiani Agricola Broder, Leutenampten Simon Ackerman)

Ackermanin nimellä pääsin käsiksi verkkosukupuuhun, jossa ei sentään ihan kaikkea ylläolevaa ollut. Hieman kyllä lisää Casperin Karin-tyttärestä ja Abrahamin perheestä, ainakin.

Viime perjantain seminaarista

Opittuani torstaina, että SKS:n juhlasalin ikkunoista vetää, istuin perjantaina toiselle reunalle ja sain viereeni Jessica Parland-von Essenin. Arkistonjohtaja Ulla-Maija Peltosen juhlaseminaari veti ihmisiä eikä yksikään tuoli näyttänyt jäävän tyhjäksi.

Ensimmäisenä puhui SKS:n pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen, joka esitti sujuvasti historiankirjoituksen historian alkaen muistitiedosta ja päättyen muistitietoon. Jossain välissä ajatukseni ehtivät hypähtää siihen Amazonin intiaanikansaan, jossa ainoastaan silminnäkijöiden kertomuksilla on merkitystä ja muuta ei lasketa luotettavaksi tiedoksi. Mikä teki kristinuskoon käännytyksen hieman hankalaksi.

Sirpa Kähkösen osuudessa oli mielenkiintoisinta kun hän selitti, ettei ollut pystynyt luottamaan pelkästään muistitietoon, vaikka useampi kertoja oli kyseisen asian selittänyt samoin. "jos kaikki valehteleekin", "kommunistista propagandaa". Arkistosta oli sitten löytynyt samaan asiaan viittavat merkinnät, jotka eivät olisi kuitenkaan yksin avautuneet samoin kuin muistitiedon kanssa.


Kirsi Vainio-Korhonen oli maaliskuussa 2009 saanut soiton yksityishenkilöltä, jonka hallussa oli Vainio-Korhosen tutkiman naisen jälkeläisen papereita. Vaatimattoman ensivaikutelman tehneiden "lippusten ja lappusten" huolellisella lukemisella on ilmeisesti taas syntymässä tarkennusta suomalaisten naisten mahdollisuuksiin elää 1800-luvun alun reunaehtojen sisällä.

Mieleen tuli taannoisesta aatelisseminaarista Katja Weiland-Särmälän esitys. Vainio-Korhonen kutsui uutta tutkimuskohdettaan "aivan tavalliseksi", mutta aatelissäädyn edustajasta oli kyse. Toisaalta Genoksen 4/2011 pääkirjoituksestahan juuri luin, että aatelisnaisetkin saattoivat olla varsin "tavallisia", jo 1700-luvullakin.

Anne Heimo puhui muistojen esittämisestä internetissä. Muistot ovat nyt julkisesti saatavilla, niitä tuottavat ja käyttävät samat ihmiset. Arkistoihin tottuneet suhtautuvat niihin epäluulolla, ovatko aitoja, ovatko muokattuja. Minkä verran medialla on näihin vaikutusta?

Minut pysäytti Heimon kokoama kokoelma Facebookista löytyneitä sisällissotamme muistosivuja. On asioita, joita ei haluta (enää) unohtaa?

Viimeinen alustus oli Andreas McKeoughin Kollektiiviset muistot, yksilölliset tulkinnat. Hänenkin tutkimusmateriaalinsa muuten 1918-muistoja.

Lopuksi juhlan aihe eli Ulla-Maija Peltonen kokosi alustukset hienosti yhteen ja sitten kuulimme tosi mukavan musiikkiesityksen.

Sotaisia uutisia keväällä ja kesällä 1719

Pietari 23.1. (London Gazette 17.2.1719): "There is Advice, that a Swedish Captain of the Guards having been sent to Aland to sieze M. Stambke, Secretary to Baron Goertz, Stambke put himself under the Protection of M. Osterman, the second Muscovite Plenipotentiary, with whom he made his Escape to Finland; and 'tis said they are both of them safely arrived at Abo."

Pietari 29.5. (London Gazette 23.6.1719): "It is advised from Revel, that the Men of War which were fitted our there have been some time at Sea; that Part of them are employed to transport from thence to Abo in Finland three Regiments of Foot, designed to serve on board the Gullies which are there; and that the others cruise on all Merchant-Ships going to Sweden."

Pietari 5.6. (London Gazette 30.6.1719): "...The next Day the Czar set out from hence for Cronslot, with all the Gallies which had been fitted out and armed here, to the Number of 60, on board which 'tis reckoned there are 8 or 10000 Men of regular Forces; there are above 120 more such Gallies at Abo in Finland."

Tallinna 2.7. (London Gazette 28.7.1719):

Kyllä Genosta kannattaa lukea

Genoksen päätoimittaja Tiina Miettinen ennakkomainosti viime vuoden viimeistä numeroa m.m. otsikolla Haistilan kadonnut nimismiessuku. Mieleeni heräsi yhtäaikaa toivo ja pelko siitä, että kyse olisi itseäni kiinnostavasta Kokemäen Haistilasta. Ei ollut, vaan Ulvilasta.

En kuitenkaan ole niin typerä, että jättäisin Genoksen selailematta pelkästään vähemmän lupaavien artikkeliotsikkojen takia. Miettisen pääkirjoitukset ovat aina lukemisen arvoisia ja numero 4/2011 ei tehnyt poikkeusta. Historian ja elämän realiteetit tuotiin raikkaasti yhteen.

Kirja-arvosteluista luin kiinnostuksella Ulla Koskisen näkemyksen Impolan rälssiratsastajista. Ja pitihän sitä Koskisen ja Virpi Nissilän Haistila-juttuakin katsella. Alusta voi joskus kopsata Kokemäen Haistilan yhteyteen fiksuja asioita nimismiesten asemasta... ja...

sitten näin vuoden 1627 käräjiltä otteen, jossa nimiluettelon lomassa on oma esi-isäni Josephus Caspari. Oli kiva kuulla, että hän oli saanut periä sikohakaan pystytetyn aitan, mutta tekstistä selvisi myös mielenkiintoinen sukulaisuus virkaveljeen ja patronyymien ansiosta esi-isän isän nimi. Tuorein sukupuuni palanen näyttää tältä:

Mistä herää (ainakin) kaksi ajatusta.

1. Miksi joidenkin mielestä patronyymit tekevät sukututkimuksesta vaikeaa? Minusta ne tarjoavat paljon parempia mahdollisuuksia kuin epämääräisesti käytetyt sukunimet.

2. Impola on eräässä painetussa Tyrvään pappisluettelossa väittänyt, että Joseph Casparin isä oli Tyrvään kirkkoherra Casperus Olai. Tarkistin häneltä tiedon lähdettä jokin vuosi sitten ja sain kuulla kysessä olleen vain patronyymin ja harvinaisen etunimen yhdistäminen. Nyt olisi tarjolla todistetta lisää ripaus, joka ei sekään riitä varmuuteen. Mutta, jos pitää paikkansa, on Tyrväällä ollut aikamoinen pappisnepotismi. Casper vaikutti nimittäin kirkkoherrana vuoden 1580-1600 eli samaan aikaan kuin mahdollinen veljensä oli kappalaisena.

Kuvan päällimmäinen Olof ei Juhani Piilosen Sastamalan historia 2:een keräämien tietojen mukaan ollut kuitenkaan pappi vaan talollinen "Pirkkalan (luultavimmin Huittisten) pitäjän Kuninkaisten kylästä." Keisarin sukua olen äitini puolelta, olisiko isäni kuninkaiden jälkeläinen?

Viime torstain seminaarista

Vihdoinkin pääsin SKS:n juhlasaliin! Mutta tilaa suuremman vaikutuksen viime torstaina teki seminaarin Kansan kirjoitustoiminta ja sanomalehtien maaseutukirjoittajat 1800-luvulla anti. Annan salongista tuttuja kasvoja ja aiheita, mutta eihän hyvään voi kyllästyä.

Tilaisuuden aloittivat Laura Stark ja Anna Kuismin. Stark kertoi tuoreesta kirjastaan "The Limits of Patriarchy", jossa hän oli tarkastellut maaseutuväestön ristiriitoja kulutusyhteiskunnan alkumetreillä. Ilmeisesti kotivarkauksien ympäriltä oli löytynyt aikanaan lukemiani artikkeleita enemmän tutkittavaa ja Starkilla oli myös osuutensa päätteeksi runsaasti ideoita uusista tutkimuksen aiheista.

Kuismin esitteli omaa toimintaansa kansankirjoittajien tutkimisessa ja tutkijoiden yhteentuomisessa. Salonkinsa, jossa minullakin on ollut ilo muutamia kertoja istua, on kokoontunut jo vuodesta 2001. Siellä on ollut minusta mukavan avoin ja auttavainen henki, joten oli kiva kuulla Kuisminin painottavan yhteistyön hyötyjä ja iloja.

Sitten seurasi seitsemän 10 minuutin esitystä, joiden referointiin en pysty. Ihastuttavasti kaikki nimittäin onnistuivat sanomaan rankasti rajoitetussa ajassa enemmän kuin yhden mielenkiintoisen ajatuksen.

Kaksi väläystä. Kaisa Kauranen esitti väitöskirjatutkimuksensa aineiston perusteella epäharmonisen näkymän paikallisyhteisön ihmissuhteisiin 1800-luvun lopulla. Hän asiallisesti huomautti, että kyseessä oli subjektiivinen näkemys. Mutta kai jossain tekemisissä todellisuuden kanssa. Kahvitauolla kävin kaimani ja Starkin kanssa vilkkaan keskustelun näistä menneisyyden elämän nurjemmista puolista.

Sami Suodenjoki tutkii vuosina 1899-1905 keisarihallinnolle lähetettyjä anomus-, valitus- ja ilmiantokirjeitä. Mieleeni palasi tietenkin 1500-luvun talonpoikien valitukset ja anomukset kuninkaalle. Sekä myös viime kevään Kulttuuri ja yhteiskunta -kurssi, jossa mielestäni argumentoitiin, että hallinnon rakenteen vakiinnuttua 1600-luvulla alamaiset opetettiin moisesta valittamisesta pois. Pitääköhän paikkansa ja jos pitää, niin koska opittiin uudelleen?

Loppukeskustelussa Kaisa Kauranen nosti esiin tarpeen saada yhteinen säilytyspaikka tutkimuksen yhteydessä puhtaaksikirjoitetulle materiaalille. Luulisi, että Kotuksen tai SKS:n suojista löytyisi sopiva ratkaisu, mutta yksinkertaisen tuntuinen asia voidaan tietenkin tehdä erittäin vaikeaksi.

Loppukeskustelun jälkeen otin käteeni viinilasin, enkä voinut tehdä muistiinpanoja. Mutta muistaakseni keskustelu oli sekä älykästä että mukavaa.

Kohdattua

Yllä olevan nuoren hiihtäjän kohtasin lehdessä Joulupukki 1906

Jari Lehtinen oli löytänyt mielenkiintoisia galluptuloksia:

1: Pitäisikö presidentin olla naimisissa?
Totta helvetissä: 95%

2: Kuka oli Suomen historian suurin sankari?
C.G.E.Mannerheim: 75%

3: Mutta Mannerheim ei ollut presidenttinä ollessaan naimisissa!
Haistapa homo kuule vittu: 201%

Jessica Parland-von Essen oli koonnut på svenska hienon tarkistuslistan digitoitujen lähteiden käyttäjälle. Ja lähteiden esillepanijoille.

Otto koki sota-arkiston sulkemisen palvelutason laskuna. Hän kirjoitti myös erään sotamiehen kohtalosta.

Marjatta Huuskonen julkaisi tekstinsä kadettiuniformun suunnittelijasta. Blogissaan myös muistoja menneestä.

Livrustkammaren avaa maaliskuussa näyttelyn Gustaf Mauritz Armfeltistä. Miehestä ja ajastaan kiinnostuneille luettavaa på svenska blogissa Armfelt.

Kari Hintsala esitteli karoliinitykistön ruutipullon.

Ennen ja nyt julkaisi Marko Hakasen ja Ville Sarkamon väitöksien Lectio praecursoriat.

Kirjavinkeissä Irja arvioi Panu Rajalan kirjan Naisten mies ja aatteiden : Juhani Ahon elämäntaide. Daniel Sundström esitteli på svenska viime vuonna ilmestyneen kirjan Vasa: historien om ett skepp. Kirsi Hietanen kirjoitti otsikolla Missä kuljimme kerran kirjana ja tv-sarjana.

Juha Siro esitteli Jalmari Finnen uraa. Liisa Lauerma luki Eeva-Kaarina Arosen Kallorummun ja inspiroitui Rakel Kuukasta.

Suketus sortui kirja-alennusmyyntiluettelon edessä:

Tämä oli niin söpö, että pakkohan se oli klikata korin pohjalle: näköispainos Mikael Agricolan Abckirian eri painoksista säilyneistä katkelmista. Selvää oppituntimateriaalia, huusi opettajatarääni päässäni, kun tätä katselin.

Ilona Kemppainen jatkoi Historiallisen romaanin viehätyksestä, osa III: Ritariromantiikkaa ja raiskauksia. Espan lyyli fiilisteli vanhojen valokuvien äärellä.

Heidi 20v alkoi "joku vuosi sitte rakenteleen omaa sukupuuta MyHeritagen avulla".

Villiviini yrittää selvittää asioita:

Tenttasin isää taas kerran sukuasioista, mutta kukapa jälkeläisilleen menisi kertomaan sedän kuolinpesän konkurssista tai tuntemattomasta "kasvattitädistä", ei meidän suvussa ainakaan. Eli isälle nämä olivat vallan uusia asioita. Ei auta, minun on hankittava ainakin konkurssioikeudenkäynnin asiakirjat ja jatkettava tämän yhtäkkiä esiin putkahtaneen kasvattityttären penkomista.

Kolme kirjaa kirjastosta

1. Toropoffin talossa. Kauppiaan koti Heinolassa 1800-luvun alkupuolella on Heinolan kaupunginmuseon näyttelyjulkaisu vuodelta 2010. Täysin konstailematon ja sopiva juuri sellaisenaan. Peruslähteistä on hahmoteltu kauppiaan elämää ja perhettä sekä kerrottu hänen ympärillään olevasta materiasta. Kirjaan voi tarttua 1800-luvun Heinolasta, esineistä ja tekstiileistä kiinnostunut. Itse tajusin, etten asikkalaisten ja heinolalaisten juurieni mietinnässä ollut uhrannut juurikaan ajatuksia Heinolaan residenssinä tai kaupunkinakaan. Kirjan kuvat Heinolasta vaikuttivat ennen näkemättömiltä.

2. Tiina Koskimiehen ja Sanna Pelliccionin kirja Kaunokainen ja ilonpisara. Kotipihojemme kukkien kulttuurihistoriaa (2011) oli myös yksinkertaisuudessaan viehättävä. Aakkosjärjestyksessä esitellään 20 kasvia, joita löytyi suomalaisilta pihamailta 1900-luvun alussa. Kustakin kerrotaan historiaa ja tarjotaan pätkiä muistitietoa ja varhaisia kirjallisuusmainintoja. Lähdeviitteitä ei ole, mutta lähteet on lopussa listattu luvuittain, mikä tekee luotettavan vaikutuksen. Muistitietoa on haettu Museoviraston kyselyistä eli pelkän kirjallisuuden uudelleen käytön varassa ei olla.

3. Tuija Saarisen Pannu kuumana. Suomalaisia kahvihetkiä (2011) rakentuu ensisijaisesti muistitiedon varaan. Sitä on käsitelty teemoittain, joten ajassa liikutaan 1900-luvulla ees ja taas, tavalla, josta en henkilökohtaisesti pidä. Aikaisempaan aikaan kirjassa päästään ajoittain kirjallisuuteen viittaamalla, mutta Saarinen on ilmeisesti halunnut pitäytyä nimenomaan muistitiedossa. Käyttämättä on jäänyt sanomalehtikirjasto, jonka luulisi tarjoavan kahvimainintoja 1800-luvulta. Tämä lähde oli jäänyt käyttämättä myös kukkakirjassa, joka suloista keveyttä olisi voinut hieman vahvistaa 1800-luvun lopun osalta.