Täydennysosia keskiajasta

Kuvassa julkaisusta Nylänningen 1915 Pohjan kirkko, joka oli mukana äskettäin jakamassani vanhassa kurssiesseessä. Keskiaikaisten piispojen huitaisusarjan tultua julkaistua kokonaisuudessaan, joitakin lisäyksiä ajasta.

1) Käytin häpeämättömästi lähteenä Wikipedia-sivuja. Johanna Janhonen vinkkasi äskettäin sivuston, jolla voi tarkistaa (pelkästään sivuja sisältävän) Wikipedia-sivujen luokan näyttötilastot. Useimmissa Suomen historian luokissa on alaluokkia ja niiden alaluokkia, joten testasin piispat viime vuodelta. Ykkösenä Piispa Henrik (26,300), kakkonen Maunu Tavast (2856) ja kolmosena Arvid Kurki (1812). Perää piti Hiltinus (138), lähetyspiispa, joka ei ollut mukana sarjassani.

2) Tuomas-piispan aikaan sijoittuu Johan Albert Bergmanin Sulikki: Kertomus pakanuuden viime ajoilta Hämeessä

3) Keskiajan Turku YouTube-kanavalla on video yhdestä piispasta

• Reliikit Turun tuomiokirkossa
• Turun tuomiokirkko 1400-luvulla
• Kirkon musiikki keskiajalla
• Keskiaikaiset puuveistokset
• Kalenterisauva
• Piispa Hemming

4) Medeltidens Österbotten YouTube-kanava suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi (miksi?)

• Tobbe käy kuninkaan puheilla
• Merkillinen hylkeenpyyntimatka
• Korsholman linnan merirosvot
• Kirkonkiroukseen julistettu pappi
• Karlabyn ihme

5) Historiska museet kuuluu niihin varovaisiin, jotka lätkäisivät YouTube-kanavansa lapsille suunnatuksi, joten videoitaan ei enää saa talteen soittolistoille. Viime aikaisia keskiaikaan liittyviä:

• Vad vet du om 1200- och 1300-talen? (tanskalainen puhuja)
• Altarskåpet berättar - julens historier
• Filippa: drottningen som regerade Sverige

6) Turkuun palaten, verkossa on luettavissa julkaisu Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa

7) Ja joitakin opinnäytteitä

• Qviström, Linda: Rum utan utsikt : Fönster och ljus i medeltida byggnader
• Pettersson, Martin Peter: Mellan två centrum : Raseborgs huvudmän samt deras resurser, aktiviteter och kontakter till Reval 1378-1434
• Östlund, Elfrida: Kroppskultur på liv och död : En osteoarkeologisk studie av kroppskultur i ett gotländskt cistercienskloster
• Öhman, Annelie: De Avrättade : En studie om avrättade på Gotland
• Lahti, Sofia: Silver Arms and Silk Heads : Medieval Reliquaries in the Nordic Countries
• Saarenpää, Taina: Turun tuomiokirkon Musta kirja ja lähteiden julkaisemisen jatkumo Suomessa varhaismodernista digitaaliseen aikaan

Ahaisten Kaijan vaiheet Suomen sodassa

Lännetär 3/1864 sisältää nimimerkin -hn- Muistelmia, jotka sijoittuvat Kustaviin ja/tai Taivassaloon. Tuntuu todennäköiseltä, että kirjoittaja oli täällä aiemminkin esiintynyt Evald Ferdinand Jahnsson, mutta en mene vannomaan. Blogini yleislinjan mukaisesti tekstistä kopioin naishistoriallisen osuuden Suomen sodan ajasta.

Sill' aikaa, kun kaikki kulku emäkirkon ja kappelin välillä oli estetty, kulki kuitenkin yksi ihminen sitä matkaa useimmin kuin koskaan ennen. Hän kutsuttiin tavallisesti Ahaisten Kaijaksi. Hän ehkä ansaitsee muutaman sanan elämäkerrakseen. Nimensä sai hän siitä kylästä, josta oli kotoisin, joka oli Tuurveden rannalla emäkirkon puolla. Tähän aikaan oli hän jo leskenä. Työ sanotaan harvoin käsissään olleen, mutta vähän tuosta, kuin kieli oli sitä vikkelämpi ja toimitti hälle ravinnon.

On vielä Kustaan kappelin puolella pohjukka, johonka Kaija tavallisesti venheestänsä maalle nousi, joka kantaa hänen jälkeensä Kaijanhaminan nimen. Kaija, näet, oli ruvennut niin sanoakseni posti-kuljettajaksi. Häneltä kappelilaiset saivat tiedon, miten emämaassa kuului, jos kohta väliin lieneekin asiaa vähän koristanut. Mutta ei ainoastaan tämä ollut virkansa, vaan lisäksi kuljetti hän niitä pakenevia Suomalaisia, jotka joukottain Ryssäin käsistä karkasivat "Ruotsin puolelle", joksi Kustaan kappelia ja Ahvenenmaata silloin kutsuttiin. Onhan tässä jo yhden ämmän työksi. 

Koko suven ei Kaija kuitenkaan saanut rauhassa tätä työtänsä toimittaa, sillä Ryssät saivat tiedon akan töistä ja päättivät panna rajan niille. Ottivait siis Kaijamme kiinni ja kuljettivat häntä kahden hevosen välissä ylä-maihin päin. Otettiin kerta sitten yö-kortteeri eräässä talossa Nousiaisten pitäjää, jolloin jo oli 5 penikulmaa Taivassalosta kuljettuna. Tällainen mahtava akka, kuin Kaijamme oli, sai myös monta vahtia samaan huoneesen, jossa hänkin pihdistettiin kädet selän takana sidottuina. Kaija kuitenkin, joka ei vieläkään kaikkea toivoa heittänyt, rupesi kokoomaan ajatuksiaan, jotka ennenkin olivat auttaneet, kuin kuria oli keksiminen. 

Jopa löysikin heti keinon. Toimitti, näet, näille Ryssille viinaa. Ryssät eivät olleet myöhäiset maistamaan. Mutta kuinka he maistoivat ja maistoivat, niin näistä pulskeista urhoista tuli hyvinki veteliä miehiä. Ei aikaakaan, niin yksi on yhdessä nurkassa, toinen toisessa, ja jokainen on matkalla uniherran luo. Nytkös kaijan kelpaa. Mitäs muuta kuin hiipii terävän aseen tykö ja hieruttaa siteitään sitä vastaan. 

Tuokion kuluttua, niin Kaija jo mennä pötkii taaksensa katsomatta. Mutta kauvan ei vahtienkaan uni kestänyt. Kuin huomasivat kalliin saaliinsa karanneen, niin tästäkös melu nousee. Kaikki Ryssät, joilla jalkoja oli, lähtivät liikkeelle, mikä jalkapatikkaa, mikä hevosen selässä ajamaan Kaijaa takaa. Sen jälkeen, kuin kurkku myöntää, huudetaan "tarapapa, tarapapa!" (Kerron tässä sanan, niinkuin sen olen talonpojan suusta kuullut). Nylkös tarapapankin kiiru piiloon mennä, sillä kuinka ikänä juosta nutkuttikin, ei kauvas ehtinytkään. 

Tällä kertaa pääsi piiloon erään maantien trumpun alle, josta kyllä kuuli, millainen kunnia hänelle osoitettiin. Kun sotamiehet olivat väsyneet Kaijaa hakemassa ja löytämisen toivon heittäneet, niin Kaija taas tuli piilostansa esiin ja jatkoi matkaansa kotiinpäin metsiä ja yksinäisiä teitä pitkin ja pääsikin onnellisesti kotiinsa. Hän ei kuitenkaan enää arvannut olla koti-paikoillaan, vaan tuli Kustaan kappelissa olevaan Ruotsin laivastoon matkojansa kertomaan. Näillä paikkakunnilla hän sitte oleskelikin siksi kuin laivasto lähti kotiinsa. 

Vieläkin oli hänen Ruotsalaisilla pula kärsiminen. Poislähteissään hiljain syksyllä otti eräs laiva Kaijan paattineen seuraansa, joten Kaijan vasten tahtoansakin oli täytyminen mennä Ruotsiin. Tultiin jo pitkä matka "seksmiilaria", kuin Kaijan veneen pesti meni poikki ja hän siis paattinensa jäi keskelle merta, josta hän kuitenkin kunialla pääsi kotiinsa. Tätä meri-retkeä muistutettaissa oli Kaijan tapa närkästyksissä lausua: "Kyllä Ryssä piru oli, mutta Ruotsi oli tuhatta perkeleempi". 

Kotiinsa tultua Kaija jätti sotaretket ja koki niinkuin ennen sotaakin ansaita elantoansa kielellänsä. Sodan jälkeen eli hän vielä 15 vuoden vaiheilla. Voitte arvata, ettei kiire kiusannut, kuin pääsi juttelemaan uro töistään sodan aikana. Lapsia oli hänellä 3 tyttöä, joista eritenki vanhin, Maija nimeltään, oli tuttu turhuudestaan. Olletikin kirkossa oli hän vaatetettu kuin riikon kukko viuhka kädessä, jolla löyhytteli, niinkuin muinen oli tapana. Taivassalolaiset leikin vuoksi näistä sananlaskussa sanoivat: "Joka tahtoo lesken naida, naikoon Ahaisten Kaijan; joka tahtoo piian naida, naikoon Kaijan Maijan."

Ahainen on kylä Taivassalon puolella. Sieltä haudattiin 97-vuotiaana 30.12.1827 kuollut leski Caisa Johansdotter ja 50-vuotiaana vanhanapiikana 9.3.1828 kuollut Maria Henriksdotter, joka stemmaa aika hyvin, vaikka potentiaalisen soutajan ikä tuntuu korkealta. Rippikirjaan kurkistus vahvistaa, että kyseessä on äiti ja tytär. Varhaisemmassa rippikirjassa on myös toinen tytär, Mariaa eli Maijaa nuorempi.

Ruotsin ajan digitointeja Kansalliskirjastossa

Kansalliskirjasto kertoi eilen 1500 uudesta Ruotsin ajan painatedigitoinnista tiedotteella ja blogitekstillä. Jälkimmäisessä Jussi-Pekka Hakkarainen kertoi rehellisesti haasteista. Ei ainoastaan rahan puutteesta vaan siitä, että digitointeja ei ole tehty systemaattisesti ja osa kokoelmasta on itseasiassa toisaalta saatuja kopsuja, joita ei kannata digitoida. Tähän törmäsin, kun mielessäni oli Turun akatemian väitöskirjoihin liittyvä tutkimusidea, joka muuttui järjettömäksi (lue: työtä vaativaksi) kun olisi pitänyt pähkäillä, mitkä väitöskirjat puuttuvat digitoinneista, jotka on tehty vain Suomessa olevista alkuperäisistä.

Mutta mitäs nyt on sitten tarjolla? Almanakkoja! Joita olen 1700-luvulta kirjaimellisesti viikon sisään tihrustanut Kansalliskirjastossa mikrokortilta ja fiilistellyt paperisina erikoislukusalissa. Edelliseen ei enää tarvi ryhtyä, sillä setissä näyttää olevan samat almanakat. Eli ei ruotsinkielisiä almanakkoja suurimmalta osalta 1700-lukua, sillä Reenpään kokoelman tai Almanakkatoimistossa (käsittääkseni olevat) kappaleet eivät kuulu tähän kokoelmaan. Helpommin korjattava nipotuksen aihe on se, että esittelytekstin mukaan "Kokoelma sisältää suomen- ja ruotsinkielisiä almanakkoja vuosilta 1608-1809." vaikka mukana on myös saamenkielisiä almanakkoja. Tai en minä tiedä onko se mitään oikeaa saamenkieltä, mutta sellaista se esittää.

Arkkiveisuja! Osuinkoihan näihin vahingossa pari päivää sitten hakiessani Tuomas Ragvaldinpojan tuotoksia? Nipotusta (taas) kokoelman esittelytekstistä, joka kuuluu "Pääsääntöisesti yhden painoarkin (16 sivua) laajuisia painatteita. Sisältävät yleensä lauluja, vanhimmat lähinnä virsiä. Joukossa on jonkin verraan satuja." Tässä näkymässä ei näy se, että tämä arkkiveisusetti on alakokoelma Ruotsin ajan kokoelmalle. Eikä se, että se on jossain kokoelmamuodostusvaiheessa rajattu kattamaan vain (?) suomenkielisiä painatteita. Eikä käy ilmi se, että on (tai ei ole) digitoitu kaikki, mitä sillä jollain periaateella on kokoelmaksi muodostettu.

Asetukset, jee! Kirjoitin juuri eilen esseeseen pätkää kirkoissa luetuista kuulutuksista eli tämäkin setti on erinomaisen ajankohtainen. Aiemmin olen vastaaviin tutustunut Kotuksen korpuksissa, mikä on ollut yksinkertaisempaa, mutta myös antoisaa, joten ehkä täältäkin löytyy mielenkiintoisia juttuja, jos olisi aikaa käydä läpi. Esittelyteksti on aiempia parempi, mutta partitiiviin turvautuminen vähentää pisteitä:

"Kokoelma sisältää suomen- ja ruotsinkielisiä asetuksia. Asetuksiin sisältyvät myös muita virallisjulkaisuja kuten mm. rukouspäiväjulistukset eli plakaatit (placat), julkiset kuulutukset (kungörelse) sekä esim. sotavoitoista ja kuninkaallisten lasten syntymästä kertovat kiitoskirjeet."

Ja rakkain aineisto: henkilökirjallisuus!!! Eli kokoelmakuvauksen sanoin: "Kokoelmaan sisältyvät ruumissaarnat, hautajaispuheita ja onnittelurunoja – myös kuninkaallisten ja ruhtinaallisten osalta." Digitoituja painatteita on 331, joten tässä ei ole mikään "kaikki", mutta en keksi miten kokonaisuus on muodostettu. Kattavuutta voi verrata mikrokorttiluetteloihin Suorasanaiset henkilökirjaset vuoteen 1809 ja Runomuotoiset henkilökirjaset, joissa on toki mukana aineistoa, joka ei ole alkuperäisenä Kansalliskirjastossa, eikä täten olisi voinut tulla digitoitua. Mutta kun silmäilyssä ei näy yhtään hääpainatetta, jotka ovat aina onnittelurunoja...

Ruotsin ajan kirjallisuudessa on myös alakokoelmat Academica, Hartauskirjallisuus ja Saarnakirjallisuus. Viimeksi mainitussa "myös rukouspäivätekstejä, joita alettiin julkaista 1700-luvun loppupuolella rukouspäiväjulkaisuista erillisinä". Eli esimerkiksi Kuning:sen maj:tin asetetut suurten rukous=päiwäin textit (1805), jotka eivät nyt sitten asettamisestaan huolimatta ole asetuksia... Tulossa "vuosien 2020 ja 2021 aikana" Hengellisten laulukirjojen, Historian ja Kalentereiden alakokoelmat, joista yhdessä on jo sisältöä.

Blogitekstissä ei mainita alakokoelmaa Oikeus- ja valtiotiede, jonka kuvausteksti vasta onkin helmi:

Kokoelma sisältää lakikirjoja, rauhansopimuksia, valtiopäiväkirjallisuutta, hovioikeuden kiertokirjeitä, oikeusjuttuja, maaherran kuulutuksia, pienpainatteita kaupungeista ja maaseudulta sekä painatteita tullitaksoista ja kuittikirjoja.

Digitointi on ilmeisesti vaiheessa, mutta näkyvissä on edellä mainittuihin kirkonkuulutuksiin liittyen muutamia Vaasan lääninhallituksen kuulutuksia. Nämä ovat olleet käytössä mikrokorteilla ja tutustuminen on ollut pitkään tehtävälistalla, joten jään odottamaan jatkoa. Ja ehkä myös käyttöliittymän ja/tai kokoelmarakenteen parannusta. Vai pitäisikö siirtyä Finnaan?

P. S. Elise Garritzen julkaisi eilen hienon englanninkielisen blogitekstin siitä, miten tärkeää on ymmärtää mitä on digitoitu ja miksi.

Kuva julkaisun Discursus academicus de tabellario kannesta.

Huomioita Tukholman tuonnista 1793

Eipä taitaisi mikään lehti nykypäivänä keksiä palstan täytteeksi tuontitilastoja. Mutta tähän blogiin moinen sopii mainiosti ja ainekset julkaisi Inrikes Tidningar 7.3-19.3.1794. Kyse on Tukholmaan tuodusta tavarasta, mutta sieltähän jotain haettiin Suomeenkin

Taannoisen puutarhahistoriallisen hutkimuksen jälkeen oli mielenkiintoista huomata listassa puutarhasiemenet ja kukkasipulit.

Valitettavasti yksikkönä raha, samoin kuin lyijykynissä, joiden käyttöön tämä oli kyllä kiva lisä. Eli aiheeseen palatessa pitäisi etsiä lisää tilastoja. Tietenkin.

Hedelmissä appelsiineja ja sitruunoita, aivan kuten 1800-luvun tuontitilastoissa. Huom! kappalemäärät.

Ryynien joukossa ennestään tutut saagoryynit, joiden rinnalla macron kai makaroonia/pastaa? SAOB:n mukaan makron kylläkin nykyinen macaron, mutta ottaen huomioon ryyniryhmityksen kyse lienee hakusanasta makarongryn. Vermisellihän on nykykielessä ohutta pastaa..

Pietarista juhtinahkaa, josta puhuttiin taannoisessa seminaarissa. Tässä tapauksessa painosta voisi kai jollain tarkkuudella arvioida kappalemääriä.

Mineraalivesi yllätti. Muistaakseni tässä vaiheessa osattiin tehdä jo keinotekoisesti, joten rahdatut määrät näyttävät suurilta.

Niin kovin monenlaista paperia!

Salmiakki ei ollut apteekkitavaran joukossa, vaan omana rivinään.

Ja suola on tuontitavarana totisesti omassa sarjassaan.

"Suomen kukko" Tukholmassa

Luvian kappalaisen pojaksi vuonna 1820 syntynyt Carl Ferdinand Nordlund totesi kirjassaan Kuvaelmia menneitten aikojen eloista ja oloista (1885), että nuoruudessaan luvialaisten kauppalaivastoon

kuului toistakymmentä suurempaa ja pienempää itse talonpoikain rakentamaa ja kuljettamaa alusta. [...] Komeat olivat niitten nimet, saadut mytologiasta, maanpäällisistä ja maanalaisista jumalista taikka eläinmaailmasta ja tähdistöstä. Mutta oikokirjoitus oli vähän takapajulla. Erään aluksen nimi piti ola "hvita gåsen", mutta perälle oli sen asemasta asetettu "Vitakos"

Vielä erikoisempi oli nimi "Sällan värre" eli harvoin pahemmin. Sen "rakentaja, omistaja ja kuljettaja" oli Nordlundin mukaan Kustaa Kukko eli Luvian Mikolan Kukolaa isännöinyt Gustaf Johansson, joka oli syntynyt vuonna 1783. Lasse Wahlroos on kirjassa Luvian merenkulun historia (2004) varovaisempi ja pitää Kustaata vain laivan osakkaana ja mahdollisesti laivurina.

Nordlund ei ehkä moisista yksityiskohdista ole nuorena miehenä huolehtinut, mutta todennäköisesti on nähnyt Kustaan ja kuvauksensa ulkonästään siis totuudenmukainen.

Kukko oli erinomaisen pitkä ja harteva mies pitkällä siivottomalla tukalla, joka ei nähnyt kampaa muina aikoina kuin lauantai-iltana kylvyn jälkeen, mutta ei milloinkaan merimatkoilla.

Päässä oli punainen muorin  kutoma tiittilakki, joka yö päivät yhä piti paikansa, yllä polvihousut sarkakankaasta tai nahasta, juhlapäivinä lyhyt jakku messinkinapeilla, vaan tavallisesti tuo paksu, kirjava, tapaperäinen ulkomaalainen "tikkaröijy", työ- ja meriväen eroamatoin kumppani helteessä ja pakkasessa, sateessa ja poudassa; jalassa paksut pieksut.

Tukholma.
John Thomas James: Journal of a tour in
Germany, Sweden, Russia, Poland, during 1813 and 1814. 1817

Kukosta elämään jääneet tarinat liittyvät hankaluuksiinsa ruotsinkielen kanssa Tukholmassa. Hän oli esimerkiksi yrittänyt saada lasillisen sahtia fraasilla "ett fönster sagd". Mutta tuttavia hänelle kertyi ja sai paikallisilta liikanimen "Finska tuppen".

Semmoisessa seurassa kerran ilo oli ylimällään, kun Kukko pyysi syödäksensä koolinkaalia. Tuotiin esiin hyvin täysinäinen ja höyryävä lautanen kaalilientä. Osansa syötyä pyysi hän "mera kålin". Tuotiin minkä pyysi.

Tämän syötyä oli Kukko jo saanut tarpeensa, mutta kun hänen sanavarastonsa ei riittänyt esiintuomaan sopivaa kieltosanaa, ei hän nyt hämissän löytänyt muuta, kuin tuon jo ennen lausumansa."mera kålin".

Ravintolan palvelijat ja  vieraat nyt ihmeekseen ja suurimmaksi huvikseen katselivat kuinka Suomen kukko tuskissaan söi ja hikoili, hikoili ja söi, kunnes hän vihdoin oikein epätoivossa ollessaan löysi tämän lauselman, jonka hän melkein huutamalla esitti: "inte mera kålin kalin".

Tästä seurasi tietysti hillitsemätöin nauru.

Kuin Kustaa kotona ollessaan jälkeenpäin kertoi tämän seikan tuttavilleen, lisäsi hän aina siihen: jollei Jumala olis saattanut tätä lausetta suuhuni, niin hän varmaan olisi minun kaalilla tappanut.

Suhteita tukholmalaisiin oli aikaa luoda, sillä Nordlundin mukaan alukset ehtivät tavallisesti tehdä kolme tai neljä matkaa kesässä.

Senaikaisten maalaisten aluksien lähtö merimatkalle ei kysynyt suuria valmistuksia. Kun kaljatynnyri ja ruokavarat olivat paikalla, käytiin papilta anomaan väkipassia, joka myös kävi papinkirjasta. Siinä se kaikki oli.

Vaivan palkasta tuotiin aina kotiin tultua papille kartuusi "Geflen vaakunaa" ja papin roualle kimppunen kuivia rinkilöitä. 

 Nämä yksityiskohdat papin poika ainakin tiesi varmasti.

Finna-frustraatioita

1) Vanhempi (muutamalla vuodella, ks. kohta 5) tieteenharjoittaja loi minuun pari viikkoa sitten toivorikkaan katseen: "Osaatko selittää miksi saan nyt samalla haulla eri määrän tuloksia Finnasta kuin aikaisemmin?" Fiksu mies kun oli tallentanut aiemman hakutuloksen taulukkona, mikä ei sekään enää onnistunut. Jälkimmäisestä ongelmasta minulla ei ollut mitään kokemusta, mutta edellisestä saatoin kertoa havainneeni itse, että Finnan tulosmäärät heittelivät sinne tänne jopa yhden aamupäivän aikana. Sillä (toistona joulukuulta)

Haemme eri tietokannoista tietoa koko ajan Finnan indeksiin, joten muutoksiakin tapahtuu jatkuvasti. Yhdistämme myös eri tietokannoista löytyneet toisiaan vastaavat hakutulokset yhdeksi hakutulokseksi, ja tämä voi myös vaikuttaa huomattavasti tulosten määrään.

2) Samaisessa joulukuisessa postauksessa kirjoitin, että kannattaa miettiä minkä tunnarin alle alkaa Finnan suosikkeja kerätä. Heh-heh. Kannattaisi myös pitää valinta mielessä. Kaipasin viime viikolla julkista listaani ja sain sätkyn, kun sitä ei näkynyt suosikeissa kirjauduttuani mielestäni oikeilla tunnareilla sisälle. Vaihdettuani muutaman sähköpostin finnalaisten kanssa selvisi, että on merkityksellistä kirjautuuko osoitteessa www.finna.fi vai xyz.finna.fi. (Edellinen oli tällä kertaa oikea.)

Eli sen lisäksi, että minulla on kuusi (ja kunhan hankin uuden opinahjon kirjastokortin, niin seitsemän) tunnaria, niin joillakin voi kirjautua kahteen ja muutamalla useampaankin Finnaan. Privaattisuosikkilista on vielä hukassa ja kokeiltavia kombinaatioita siis riittää. (On kyllä mielestäni myös mahdollista, että se on vain hävinnyt. Ota aina tallenne itsellesi. Vrt. kohta 1.)

3) Perjantaina kuuntelin esityksen alkamassa olevasta pilottiprojektista, jossa pyritään luomaan tietorakenne, jolla Finnan tekijä- ja asiasanojen moninaisista kirjoitusasuista yhdistetään henkilöitä ja instituutioita. Erinomaisen kannatettavaa, sillä suomalaisen kirjallisuuden tekijätietojen osaltahan tämä tieto menetettiin kun Fennican vanha hakuliittymä ajettiin alas. Mutta erinomaisen vaikeaa. Pilottiprojektilla saadaan toivottavasti luotua toimiva tietorakenne - muistaen tietenkin, että mikään tietorakenne ei vastaa kaikkiin tarpeisiin.

Sitten vaan pitäisi saada prosessoitua kaikki Finnaan jo työnnetty roina... No, sitä varten olisi sitten oma neljän vuoden projektinsa, johon ei ole vielä rahoitusta.

HK19501227:160, Historian kuvakokoelma, Museovirasto
CC BY 4.0

4) Tässä vaiheessa tuli mieleen hakea kuvitukseksi Pietarin Iisakin kirkko. Osumiin tuli yllä näkyvä venäläinen painokuva, jonka kuvaustiedoissa on numerosarja 1829, mutta aiheen aika "1820-luvun loppu". Merkintöihin on huolellisesti kirjattu kuvaan lyöty Valtionarkiston leima, mutta venäjänkielistä kuvatekstiä ei näy, suomentamisesta puhumattakaan. Pikkuresoulution kuvasta sen venäjää osaava pystyisi ehkä lukemaan. Minä taas näen, että aivan kuvan alla on myös pikkutekstejä, joita ei ole lisätty metatietoihin.

Tietämätön Finna-käyttäjä ei saa sivulta tietää, että olemassa on myös Museoviraston oma kuvakokoelma-sivusto. Siellä kuvateksti ON suomennettuna: "Viipurin läänin kivilouhinta Sankt-Petersburgin Iisakin kirkon pilareita varten, 2 1/2 virstaa Virojoelta. Kuva otettu luonnossa 1829. P.D. Sver.. (Merkinnän käännös) " Sivustolla pääsee myös kuvaa suurentelemaan ja kyrillisiä aakkosia osaamatonkin näkee, että P. D. Sver on merkitty kuvan oikean alakulman alle ja vasemmalla on vuosiluku 1829.

Merkinnän käännökseen on siis yhdistetty putkeen kolme eri tekstiä ja jostain syystä a) kombinaatio ei näy Finnassa ja b) kuvan tai kaiverruksen tekijää ei ole kirjattu erilliseen kenttään. Eli tekijä ei tule edellä mainitulla projektilla yhdistettyä muihin tuotoksiinsa. Varsinkaan jos niissäkään ei ole täytetty henkilökenttää. (Tekstihaulla Sver Pyterlahden kuva ei (tietenkään) tule kuvakokoelmasivustolta esiin eikä näin myöskään mahdolliset muut. Googlauksen perusteella muita ei ole.)

Jos nimen saa kirjoitettua kyrillisin kirjaimin (kiitos FB-kaveri!), niin selviää, että kuva on kiinnostanut (tietenkin) pietarilaista, jolle П. Д. Сверч on kuitenkin tuntematon. En jaksanut konekääntää koko juttua, mutta otsikon mukaan tuohtumuksen ja analyysin aiheena ovat Pietarin rakentamisen virallisen historiankirjoituksen ristiriidat ja absurditeetit. Että jotkut jaksaa.

5) On toki Finnasta muuhunkin kuin verenpaineen nostatukseen. Tajusin äskettäin, että sieltä löytyy lähes kaikkien kirjailijoiden eli myös useiden historiantutkijoiden syntymävuodet. Tai eihän siitä varsinaisesti iloa ollut, kun masentuneena vertailin omaani, joka oli myös esillä. Sanaston jäsenyyden kautta?

No, perjantainen Finna-puhuja vakuutti, että vuoden saa halutessaan näkyvistä ja kokeilen kunhan ehdin/jaksan/viitsin. Varsinainen kysymykseni hänelle koski suunnitellun "nimitietopalvelun" GDPR-yhteensopivuutta. Kuulemma juuri tämä oli hidastanut hankkeen käynnistämistä, mutta KAM-sektorin lievennyksistä löytyi lääkkeet lätkiä yleisölle näkymättömään tietokantaan kaikenlaisia lisätietoja, vaikka vanhaan hyvään aikaan moiseen olisi tarvittu rekisteröidyn lupa ja hänen olisi pitänyt olla ensisijainen tiedonlähde. (Jos ehtisin/jaksaisin/viitsisin miettisin ja selvittäisin mitä tapahtui parin vuoden takaisille KAM-sektorin GDPR-kauhukuville.)

Viikon piispa: Arvid Kurki

Arvid Kurki oli kotoisin Vesilahden Laukosta ja maallista rälssiä molempien vanhempiensa puolelta. Hän suoritti tutkintonsa Pariisin yliopistossa 1486 ja 1487, eikä jäänyt maailmalle vaan palasi Suomeen viimeistään 1488. Pian tämän jälkeen hän sai paikan tuomiokapitulista ja viran Turun kaupungin seurakunnan kirkkoherrana.

Kapitulissa istuen Arvid näki Lauri Suurpään ja Johannes Olavinpojan nostot piispaksi. Jälkimmäisen kaudella Arvidista tuli tuomiokapitulin dekaani. Tämä yhdistettynä taloudellisiin resursseihinsa riitti siihen, että hänet valittiin tanskalaisten ryöstöretkestä edelleen traumatisoituneessa Turussa piispaksi kesäkuun lopulla 1510. Rahaa tarvittiin paaville maksettavaan palkkioon viran vahvistuksesta. Tämä oli suoritettu 17.3.1511 ja piispanvihkimyksen Arvid sai Strängnäsissä 5.10.1511.

Valtataistelu Ruotsin ja unionin välillä jatkui ja siihen yritettiin sotkea Venäjääkin. Yhdessä vaiheessa Arvid Kurjen piti tehdä valinta valtionhoitajan ja arkkipiispan välillä. Ilmisota Tanskaa vastaan alkoi keväällä 1517 ja päättyi Tanskan voittoon. Tanskan joukot tulivat Turkuun lokakuussa 1520.

Arvid Kurki oli yksi niistä, joille Kristian IV lupasi armahduksen Tukholman antautumissopimuksessa. Hän ei lähtenyt Kristianin kruunajaisiin, jotka päättyivät n.s. Tukholman verilöylyyn. Vaikka Arvid oli toiminut Kristiania vastaan, häntä ei teloitettu jälkikäteenkään, kuten joitakin muita Suomessa.

Arvid pysyi Tanskan tukijana kuitenkin vain siihen asti kunnes Kustaa Vaasan joukot tulivat syksyllä 1521 piirittämään tanskalaisten vallassa ollutta Turkua. Kun tilanne kääntyi tanskalaisten hyväksi näiden saatua tuekseen Sören Norbyn, Arvidin piti lähteä pakoon.

Heinäkuun lopulla 1522 hän oli jollain Närpiön rannalla. Kyösti Wilkuna on jostain syystä kuvitellut ajojäitä keskelle kesää:

Sumun ja ajojäiden takia oli kulkeuduttu Korsnäsin saaristoon ja ankkuroitu yöksi lähelle Bergötä.
"Kuinka näyttää, voimmeko tänään jatkaa matkaa paremmalla menestyksellä?" kysyi piispa Hannua tervehdittyään.
"Näyttää rupeavan idästä tuulemaan ja silloin me saamme myötätuulen tai hyvän laitasen, jos pyrimme Upplannin rannikkoa kohti."
"Parempi olisi sinne päästä. Mutta luuletteko ennen iltaa voitavan sitä matkaa suorittaa?"
"Riippuu siitä minkälaisen tuulen saamme ja kuinka paljon ajojäistä on vastusta."
Piispa käveli muutamaan kertaan ääneti laivan kannen yli ja sanoi sitten enemmän itsekseen kuin Hannulle:
"Niinköhän me kunnialla pääsemme toiselle puolen merta? Pahat aavistukset täyttävät mieleni ja minusta tuntuu väkisinkin kuin näkisin viimeisen päiväni valkenevan. Jumala ja kaikki pyhät meitä suojelkoot!"
Hän laskeusi takaisin kannen alle ja Hannu ajatteli: "Hän tuntee sen myöskin."
* * * * *
Kun aurinko alkoi punata kallioilla kasvavia kääkkyräpetäjiä, oli tuuli paisunut siksi, että saattoi vetää purjeet ylös. Peräkajuttaan sijotetut naisetkin olivat jo nousseet ja kun piispa itse oli toimittanut aamurukouksen ja jakanut ehtoollisen kaikille mukana olijoille, nostettiin ankkuri ja laiva lähti liukumaan ulos saaristosta. 

Ulapalle päästyä tuuli kiihtyi kiihtymistään ja kun jäitäkään ei pahemmin ollut näkyvissä, näytti matka käyvän mitä suotuisimmin. Puolenpäivän aikana kiihtyi tuuli myrskyksi ja laiva tuntui kulkevan kuin lentäen aallon harjalta toiselle. 

Auringon laskiessa alkoi näkyä Ruotsin rannikko, mutta samalla ilmestyi myöskin tielle yhä useammin jäälauttoja, jotka itätuuli oli tälle puolen ajanut. Kuta lähemmäs saaristoa tultiin, sitä vaivaloisemmaksi kävi kulku. Hannu itse seisoi peräsimessä ja jännitti korviaan kuullakseen myrskyn ulvonnalta märskorilla olevan tähystäjän huutoja. 

Kun oli juuri onnellisesti kierretty suuri jäälautta, ryskähti laiva äkkiä ja pysähtyi täydessä kulussaan, niin että pari takimmaista vanttia rusahti poikki. Oli siis ajettu karille.
Aallot ja jäälohkareet pieksivät vasenta laitaa ja laiva kallistui arveluttavasti toiselle kylelleen. Kajutasta kuului huikeita parkaisuja ja piispa sekä kaniikit nousivat kalpeina kannelle, kaskettiin nopeasti molemmat veneet vesille, vaikka pelastuksesta ei suuria toiveita voinut ollakaan.
Toinen vene, johon laskettiin yksitellen kaikki naiset, ja joka ensinnä lähti neljän laivamiehen soutamana liikkeelle, ajausi muutaman sylen päässä laivasta jääteliä vasten ja kaatui kumoon. Ainoastaan pari miehistä pelastui jäälohkareelle, josta he kuitenkin pian kierähtivät alas ja katosivat näkyvistä. 

Toiseen veneeseen laskeusivat piispa miesseuralaisineen, kaksi jälellä olevaa laivamiestä ja Hannu. Heidän kulkunsa jäätelien välissä ja kovassa aallokossa onnistui aluksi paremmin.
Parin virstan päässä edessä oli Öregrundin ranta ja sitä kohti ohjasi Hannu venettä. Aivankuin aamulla lähdettäessä nouseva, punasi nyt laskeva aurinko edessä olevan saaren kääkkyräpetäjiä. Mutta Hannu, joka tähysti veneen edessä kelluvia jäätelejä, luuli näkevänsä siellä Kirstin keinuvan ja viittovan häntä luokseen, ja hänellä oli varma tunto siitä, etteivät he rannalle pääse. Kun maalle oli enää puolen virstaa, pusersi kaksi raskasta jäälohkaretta veneen väliinsä, Sen laidat rusahtelivat ja kun jäätönkit viskausivat erilleen, alkoi vene täyttyä vedellä. Hannu katsahti piispaan, jonka harmaa tukka liehui tuulessa ja joka alistuvan näköisenä näytti rukoilevan itsekseen, sillä hänen huulensa liikkuivat hiljaa. 

Hannu tunsi itsensä ihmeen rauhalliseksi ja kun vene muutaman sylen päässä jääteleistä alkoi upota ja hän joutui veden varaan, katsahti hän kuin osaveljeensä vielä kerran piispaan, jonka mustan kaavun liepeet poimuilivat veden pinnalla. Sitten viskasi aallonärjy heidät kauemmas toisistaan, ja niin vaipui Hannu Kimalainen yhdessä Suomen viimeisen kirkkoruhtinaan kanssa Pohjanlahden aaltoihin.
* * * * *
Samana päivänä tyhjensivät Kuusiston piispanlinnan rikkaista aarteistaan Söyrinki Norbyn saaliinhimoiset joukot, jotka edellisenä päivänä olivat riehuneet turvattomaksi jääneessä Turussa. Hannu Kimalaisen rakentama tupa samoinkuin suurin osa kaupunkia oli kerran taasen palanut poroksi ja oli asukkaista tyhjänä. Linnan valleilla riippui Junker Tuomaan hirtättämiä suomalaisia ja ryöstäen, raiskaten, polttaen ja murhaten levisivät tanskalaiset maaseudulle.
Verisenä nousi taivaanrannalle uuden ajan aurinko.

Lähteet:
Paavali Juusten: Suomen piispainkronikka. Suomennos ja selitykset Simo Heininen. SKST 476. 1988
Ari-Pekka Palola: Arvidus Kurck. Kansallisbiografia

Wikipedia: Arvid Kurki
Kyösti Wilkuna: Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia

Kuva Turun linnasta: Tähti 9.7.1867