Marraskuuta

12.11.

• Sali täynnä porukkaa, kun aiheena on pyhät puut.
  [Kuulimme Brasilian puista alueen alkuperäiskansaa tutkineelta Pirjo Virtaselta. Erikoiset puut, mutta metsä muutenkin kertoo heille aiemmista sukupolvista ja maan käytöstä.
  Virolainen Madis Arukask esitti m.m. lähdevitteellä "Lotman 1984" näkemyksen, että lännessä - kuten Virossa ja Suomessa - on tyypillistä "taika-ajattelu", jossa esimerkiksi pyhiä puita lähestytään vastavuoroisessa sopimussuhteessa: "jos minä annan, niin saan". Venäjällä taas suhde on "uskonnollinen", yksipuolinen. Arukask myös totesi, että Neuvostoliiton uskontovastaisuus hävitti uskonnollista ajattelua vähemmän kuin länsimainen sekulaarisuus ja rationaalisuus.
  Varsinaiseen kiinnostuksen kohteeseen eli Suomeen jäi suunniteltua vähemmän aikaa ja Vesa Matteo Piludun puheesta ainoa järjellinen muistiinpanoni on, että karsikkopuita on tutkittu eniten.
  P. S. Graduharavoinnista. Drischenko, Maiju: Maagisesta rajapuusta kodin symboliksi : pihlajan rooli suomalaisessa kansanperinteessä suhteessa naiseuteen]

13.11.

• [Video The Problem with Museums on] Vauhdikas katsaus, jossa esimerkkeinä kaksi ihmisjäännöstä.
• [Illalla FB:n puolelle päivitys "Ajattelin, että Anun yleisö tarvitsisi tilkettä sadesäällä, mutta kyllähän täällä väkeä on.". Anu Lahtinen puhui Sinebrychoffin museossa otsikolla Sukupuoli ja valta 1500-luvulla. Eniten puhutteli esimerkkinsä, jossa naimattomaksi jääneen siskon rooli tiedonvälittäjänä ja edustajana löytyi, kun yhdistettiin tarpeeksi monta kirjettä, joissa hänet mainittiin.]

18.11.

• Jos pitäisi ostaa ala-asteikäiselle lapsukaiselle joululahja, niin tämä. [Eli Raili Mikkasen kirjoittama ja Laura Haapamäen kuvittama Suomen lasten aarrelaivat.] Upeat kuvat ja lyhyehköt narratiiviset luvut lapsen näkökulmasta (poikkeuksena yksi sotalaiva, joka kertoi itsestään). Muinaismuistolaki on vahvasti mukana.

19.11.

• [Kommenttina maailmalla jatko-opiskelijoille annettuun ohjeeseen olla lähestymättä konferensseissa alan tähtiä] Onneksi aloitin amatöörinä ja kylähullun mainetta pelkäämättä olen viimeisenä vuosikymmenenä esittäytynyt ihan kenelle tahansa historian, arkeologian ja museoalan tapahtumissa.
• Elisan museo Töölössä on yleisölle auki vain näin nimipäivänä 19.11. Ilman opastusta kokoelmasta ei paljon irtoa.

21.11.

• Kesken päivää saapuminen kuva-arkistopäivien ilmoittautumistiskillle. "Kaisa Kyläkoski, eiks ni". Ööö, joo, kukahan sinä mahdat olla ja muistatko minut katastrofiesiintymisestäni tässä tilaisuudessa ei niin kauan sitten? Vai jostain muusta ikävästä? [Piipahduksessa kuullusta blogiteksti]
• Turun museokeskuksessa on saatu kunnon tubetus käyntiin ja tehty haul/unboxing-video museolahjoituksesta [Tietenkään tämä ei ole suositeltu lahoitustapa, mistä selitystä videoon liittyvässä blogitekstissä]

26.11.

• [Kommenttina Kansallisarkiston Twitterissäkin jakamaan tiedotteeseen, jossa Astian uuden version sanotaan avautuvan ensi vuonna] Hah, arvasin jo heinäkuussa, ettei Astian uusi versio tulisi tuotantoon tämän vuoden puolella. Ensi vuosi... tjaa.
  [Tämän jälkeen näin Kansallisarkistossa työskentelevän Satu Sorvalin twiitin: "Hiljaa hyvä tulee". Tavoitteena on ollut, että modernisoitu Astia palvelee kaikenlaisia käyttäjiä. Vielä ei kuitenkaan kannata henkeään pidättää tuon käyttöönoton kanssa - tiedotteessakin todetaan laveasti, että se tapahtuu "ensi vuoden aikana".
  Vasta pari päivää myöhemmin toisen sukututkijan nostona huomasin tiedotteen virkkeen "Kansallisarkisto pyrkii siihen, että muutoksen jälkeen Digitaaliarkistoon viittaavat linkit (url-osoitteet) ohjataan uudelleen Astia-palveluun." Pysyviä tunnisteita ei muuten mainita tulevan ratkaisun ominaisuutena.]

28.11.

• "Voidaan kai olla yhtä mieltä siitä, ettei nainen sovi esim. kaivostyöläiseksi. Ehkä vielä vaikeampi on kuvitella miestä vakinaiseksi lastenhoitajaksi; tilapäisesti aviomies kyllä joutuu hoitamaan lapsia." (1958)

Tulossa olevat historian väitöskirjat?

Vuoden loppuun iskee Helsingin yliopistossa sellainen historiantutkimuksen väitössuma, että en ilmeisesti ehdi siirtymään lapsuudesta tutun väitöstilaisuudesta tuoreemman tutun koitosta todistamaan. Mutta mitä on tulossa tulevina vuosina? Sitä voisi kuvitella, että vastaus löytyy yliopistojen internetsivuilta, mutta kesäinen yhden yliopiston hissan laitoksen läpikäynti ja äskettäinen yhden henkilön haku toisesta antoivat kuvan, että tilanne on yhtä surkea kuin vuosikymmen sitten, jolloin viimeksi sinisilmäisesti näitä haravoin. Käydään kuitenkin kunnolla läpi, ettei jää mielikuvan varaan.

Turun yliopiston Suomen historian sivujen tutkimus ja opiskelu eivät tarjoa viitteitä. Yhteystiedoissa on otsikon Tutkijat alla useita tohtorikoulutettavia. Tarkemmin sanottuna 16 ja nimistä klikkaamalla avautuivat esittelysivut, joista 9:ssä oli selvästi kerrottuna tutkimuksen aihe ja usein muutakin. Tiedottomat sivut eivät ainakaan olleet vain juuri aloittaneiden, sillä tunnistin pari nimeä. Osassa oli näkyvissä julkaisuja, mutta ne eivät aina paljasta varsinaista tutkimusaihetta.

Oulussa tohtorikoulutettavia (kaikki?) on yhteystietolistalla 7 ja nimet toimivat jälleen linkkeinä sivuille. Yhtä lukuunottamatta kaikilla oli esillä joko väitöskirjan otsikko tai asiasanoja. Kolmella oli linkit erittäin näyttäviin ja informatiivisiin tutkijasivuihin, joihin pääsee kai jotain muutakin kautta?

Itä-Suomen yliopisto kertoo Ihmiset-sivulla, että Historia- ja maantieteiden laitoksessa on 100 jatko-opiskelijaa. Alaotsikon Tutkijat alla ei ole yhtään tohtorikoulutettavaa. Ainoa yliopistosta tietämäni historian jatko-opiskelija on listalla tittelillä tutkija. Sivuston hakutoiminnallisuudellakaan en löydä hänelle esittelysivun oloista.

Jyväskylän yliopisto Historian ja etnologian laitoksen henkilökuntasivulla on ryhmä tutkijakoulutettavat oppiaineineen. Työekonomisesti avasin nimien linkeistä Suomen historian väitöskirjan tekijät, joita oli 27 kpl. Heistä neljä ei ollut kertonut tutkimusaiheestaan mitään.

Tampereen yliopisto ei ole vuodessa saanut kaikkea sisältöä uuteen osoitteeseen tai ainakaan ajettua vanhoja, Googlen suosimia, sivuja alas. Klikkailtuani aikani tuni.fi-puolella linkki historian oppiaineen yhteystietoihin vei utu.fi-sivulle, joka on viimeksi päivitetty 18.10.2018 eli tohtoriopiskelijoina on edelleen jo väitelleitä. Listan läpikäynti ei siis ole mielekästä.

Helsingin yliopistossa yhteystietolinkki vei dynaamiseen henkilöhakuun, jossa sain valinnoilla Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen osasto & Historia ja arkeologia & tohtorikoulutettava ulos 8 nimeä. Luku on aivan liian alhainen ja joukosta puuttui tuttuja nimiä. Nimistä aukeaa esittelysivu, jonka formaatissa ei ilmeisesti ole tilaa tutkimusaiheelle. Jos jaksaa klikata tutkimusprofiiliin, niin sieltä voi löytää esittelytekstin.

Mutta missä ovat Helsingin loput historian jatko-opiskelijat? Haku yhdellä puuttuvalla nimellä selvitti, että se olisi löytynyt jättämällä hakukriteereistä pois "Historia ja arkeologia". Pidempään väitöskirjojaan tehneitä en löytänyt henkilöhausta enkä myöskään sivuston koko hausta.

Åbo Akademi jäi tarkistamatta, mutta siirrytään yhteenvetoon. Tilanne ei ollut ollenkaan niin surkea kuin oletin - paitsi Joensuussa, Helsingissä ja Tampereella. Kaikkien yliopistojen suhteen jää kyllä mietityttämään se oliko löytämissäni listoissa kaikki nimet vai joku osa. Ja se miksi jotkut jättävät esittelytekstin kirjoittamatta. Ja miksi ihmiset ovat niin innostuneita 1900-luvusta?

Kun Suomi näki ja nähtiin stereona (Helsinki)

Kolmiosainen stereoskooppinen matkamme vuoden 1897 Suomeen (osa 1, osa 2) päättyy Helsinkiin. Siellä kuvaaja on tallentanut kahteen kertaan samat kaksi naista Töölönlahden rannalla. Ensimmäinen otos kuvatekstinsä mukaan Kaisaniemen puistossa.

In Kaisaniemi Park, Helsingfors, Finland LOC

Ja toinen Töölönlahden rannalla.

Girls we met on Tölö Bay, Finland LOC

Säätytalon edessä on pari miestä päässyt kuvaan ilmeisesti kysymättä.

The Diet House (Ständerhuset), Helsingfors, Finland LOC

Panoraamaa on otettu Korkeavuorenkadun paloaseman tornista

Helsingfors, Finland, from the Fire-Hall Tower LOC

ja Tähtitornin mäeltä.

Helsingfors, the capital city of Finland, from Observatory Hill LOC

Arvoituksellisin otos väittää esittävänsä Suomenlinnaa, mutta 16 vuoden helsinkiläisenä luulisin, että kuva on otettu mantereelta ja siinä erottuu joku läheisempi saari. Mutta mikä?

Sveaborg ("Gibraltar of the north"), the fortified entrance to Helsingfors, Finland LOC

Kun Suomi näki ja nähtiin stereona (Vuoksi ja Saimaa)

Eilen alkanut stereoskooppinen matka vuoden 1897 Suomeen jatkuu Taipaleelta, joita on Suomessa niin monta, että tarkempi sijainti menee arvaukseksi. Kuten myös se, ovatko neidot kehitelleet poseerausasentonsa ihan omasta päästään.

Fair maids of the Finnish Lakes, Taipale, Finland LOC

Vuoksi Imatrankosken yläpuolella on helposti ymmärrettävissä ja paikannettavissa.

The rushing Vuoksen River above the falls of Imatra, Finland LOC

Itse koskelle on löytynyt kaksi suomalaista pariskuntaa poseeraamaan.

The mad waters of the famous Imatra Falls, Finland LOC

Vuoksenniskalla asetelmaa ei liene suuremmin säädetty. Päähuivittomuus näyttää liittyvän herrasväkisempään vaatetukseen.

Lake Salma, "the lake of a thousand isles," from Wuoksenniska, Finland LOC

Vuoksen Vallinkoskella poseeraa nuorempi polvi.

Vallinkoski Falls, Vuoksen River, Finland LOC

Ruokolahden kirkolle osuttiin juuri sopivasti kirkonmenojen aikaan.

Ruokolaks Church, a house of worship on Lake Saima, Finland LOC

Kun Suomi näki ja nähtiin stereona (Viipuri ja Saimaan kanava)

Näin mainostettiin Hufvudstadsbladetissa 29.10.1896 "maailmankuulua" Underwoodin veljesten stereoskoppia maisemakuvineen, joista oli eilen Kuva-arkistopäivillä puhetta. Yrityksellä on nykyään Wikipedia-sivu, jonka mukaan vuoteen 1897 mennessä työllistettiin sekä täysiaikaisia työntekijöitä että freelancereita. Olisi kyllä houkuttelevaa ajatella, että Hotelli Kämpissä elokuussa 1897 majoittunut herra Underwood New Yorkista olisi ollut toinen veljeksistä, joka oli itse kierrellyt Suomea kuvaamassa. Samalle vuodelle on nimittäin kongressin kirjasto ajoittanut useita kokoelmistaan digitoimia Underwood&Underwood -stereokuvia Suomesta. Otin mukaan myös kaksi kuvaa, joiden tekijänoikeusvuodeksi on merkitty 1898. Ja kun tiedostot antoivat myöden tein "suurennoksia".

Enimmäkseen kuvat ovat Itä-Suomesta ja Helsingistä, joten missä lie kuvaaja kohdannut kehräävän hämäläisen neidon, joka lähikuvassa näyttää mallinukelta.

A maiden of Tavastland, Finland LOC

"Oh Land! Thou land of thousand lakes, Of song and constancy." - Runeberg LOC

Paikantamattoman runebergiläisen rantamaiseman jälkeen kaksi suhteellisen kulunutta nänymä Monrepos'n puistoon

Statue of Väinämöinnen, bard of the ancient Fins, Mon Repos, Finland LOC

Nicolai monument and Point Monrepos, near Viborg, Finland LOC

The market place, Viborg, Finland LOC

Viipurin tori oli valitettavasti "väritön". Sitten Saimaan kanavalle, joka ensimmäisessä kuvassa on sivuosassa.

Daughters of Finland and the picturesque Saima Canal LOC

Sitten vesi pääosassa Lavolassa, mutta etualan poika on mielenkiintoisempi.

The picturesque Saima Canal at Lavola, Finland LOC

Rättijärvellä kanava taustalla ja etualalla kahvia kittaavat naiset.

A glimpse of the Saima Canal from Rättijärvi, Finland LOC

Särkjärvellä taustalla sulku, rannalla nainen ja venessä mies.

The locks at Särkjarvi, on the famous Saima Canal, Finland LOC

Kuva-arkistopäivillä kuultua

Viime torstaina kipaisin Kansallismuseolle kuuntelemaan osan Kuva-arkistopäivien tarjonnasta. Kolmessa tunnissakin ehti tulla kaikenlaista.

Maria Virtanen promosi Europeanaa, jossa on Suomesta vasta vajaat 400000 kuvaa ja Ruotsista 3,24 miljoonaa. Esityksessään vilahti CC-lisensseille vaihtoehtoinen systeemi RightsStatements, joka tunnustaa vaihtoehtoja, joissa tekijänoikeutta ei ole voimassa, mutta käytölle silti on rajoituksia. Saa nähdä leviääkö Suomeen.

Olin samaisena aamuna Twitterissä jakanut artikkelin Reproductions of Public Domain Works Should Remain in the Public Domain saatteella "Esimerkkejä on @Finnafi pullollaan." tarkoittaen, että useat organisaatiot käyttävät esim CC-BY -lisenssiä aineistoon, jossa ei oikeasti ole mitään lisenssoitavaa. Tomi Ahoranta kommentoi "Kirjoituksen alku on erikoinen, kun aiheesta on vuosia keskusteltu. Kulttuuriperintölaitokset kaikkialla tarvitsisivat PD BY -tyyppisen ratkaisun, mutta keskustelu siitä tuntuu poteroituneen. Avoimet lisenssit hyödyttävät kaikkia, mutta veronmaksajien panos pitäisi myös näkyä." No, verorahoja on käytetty myös aika moneen digitointiin, jotka on jätetty avaamatta ilman mitään hyvää syytä.

Titta Lehtola kertoi Väylävirastossa alkavasta valokuvadigitoinnista. Herättävää oli toteamus, että virasto olisi voinut heittää kuvat myös menemään, sillä ne eivät ole ydintoimintaa. Hirvittävä urakka on kyllä käsitellä yli 250000 kuvaa, joista isolle osalle ei ole mitään luettelointitietoja. Joukkoistus tietenkin mainittiin, mutta malli (Finnan kommentointikenttä) ei kuullostanut toimivalta.

Marika Honkaniemi mainosti juuri verkkoon avattua julkaisua Photographs and history : interpreting past and present through photographs ja kertoi omasta tutkimuksestaan sodan aikana näyttelyissä oleiden SA-kuvien parissa. Hän näytti useita esimerkkejä harjoituksissa otetuista tai täysin lavastetuista kuvista, joita on esitetty taistelukuvina. Tämä oli ennestään tuttua, mutta digitaaliseen tottuneelle oli hyvä muistutus kuulla siitä, että Honkaniemelle olennaista tietoa on vedostettujen kuvien takana olevissa merkinnöissä, joita ei ole digitoitu tai ainakaan saatettu kenenkään käyttöön.

Kansalliskirjaston Tuula Pääkkönen kertoi, että ideaksi luulemani sanomalehtien kuvien luokittelu piirroksiin, valokuviin yms. onkin ollut Uudelle Suomettarelle tehtynä jo elokuusta alkaen. Mutta kotiin päästyäni en sitä leikepuolelta löytänyt enkä muualta osannut hakea. Tulevaisuuden visiona on tietenkin aiheenkin määrittely koneellisesti, mutta mieleen tuli oitis parempilaatuistenkin kuvien kanssa tehdyt virheet.

Ratkaisussa päädyttiin poistamaan tuplakuvia ja keskustelussa esitettiin loistava idea. Finnan kuvat pitäisi ajaa vastaavan tekoälysysteemin läpi ja fiksailla heikkoja metatietoja paremmilla. (Olen kyllä sitä mieltä, että myös Finnan tietueet voisivat parantua tekoälystä.)

Yliopistomuseon Katariina Pehkonen kertoi Richard Faltinin Venäjän-Japanin sodassa ottamista valokuvista, jotka on juuri saatu digitoitua. Ja laitettua Finnaan. Varustettuna mittavalla vesileimapalkilla, mutta ilman käyttöoikeuksia, joten en voi näyttää millaisella.(Paitsi, että laitoin kuitenkin yhden tuohon alkukuvaan.) Onneksi oli mahdollisuus kysyä ja kuulla, että vaatimus kuvamyynnistä on tullut Helsingin yliopiston johdolta. Siis sen saman yliopiston, joka sanoo verkkosivuillaan, että "Julkisin varoin tuotettu tutkimustieto kuuluu tiedeyhteisön ja yhteiskunnan käyttöön". No sainpahan samalla selityksen jo aiemmin ihmettelemääni Yliopistomuseon ratkaisuun.

Helsingin kaupunginmuseon Satu Savia käytti museolaisten merkitysanalyysiä Helsingin kauppatorin stereoskooppikuvaan, jonka joku oli ostanut keskieurooppalaiselta kirpputorilta ja lahjoittanut museolle. Honkaniemen esityksen muistaen on syytä huomauttaa, että Savia näytti meille myös valokuvan kääntöpuolen, joka on täynnä kuvailutekstiä viidellä kielellä. Finnan kautta tätä näkymää ei saa ja kuvauksessa ei mainita siitä sanallakaan. Viedäänköhän Savian keräämää tietoa missään vaiheessa veronmaksajien näkyviin ja käytettäväksi?

Stereoskooppikuva kuului sarjaan Russia Through The Stereoscope, josta olen huhtikuussa 2009 julkaissut kuvan Viipurista ja heinäkuussa 2009 kaksi kuvaa Helsingistä. Molemmissa linkitin kuvasarjaan kuuluvaan kirjaan, jonka Saviakin oli onnistunut löytämään. Suomesta sadan kuvan sarjassa oli Savian mukaan 6, joista kolme Helsingistä. Ne ovat siis digitaalisina saatavilla, mutta näkemättä on...

... eikö Savia oli laskenut Viipuria Suomeksi? Tätä kirjoittaessani on myynnissä Ebay:ssä ripauksen haiskahtavat 5 stereokuvaa, joissa on näkymä Tähtitorninmäeltä, Espa, metsä, Saimaan kanava ja Viipuri eli vain kaksi kuvaa puuttuu. Verkosta löytyi myös näitä vanhempia käyttöoikeudellisia stereokuvia, joita en tuntenut ennestään, joten palaan aiheeseen myöhemmin.

Aamupäivällä oli ilmeisesti puhuttu 3D-juttuja, sillä Savialta kysyttiin mahdollisuutta kuvasta muodostettuun virtuaaliseen kolmiulotteisuuteen. Hän vetosi yleisössä istuvaan Aki Pohjankyröön, joka ei innostunut jakamaan ajatuksiaan. Enkä jakanut minäkään vaan muistelin NYPL:n sovelluksella helmikuussa 2015 tekemiäni kokeiluja.

6000. blogipätkä

Trompe l'oeil med kvinnoporträtt
Valokuva: Rikard Karlsson / Nationalmuseum CC BY-SA

Näköjään 5000. postaus jäi kyseisen ajan muun ohjelman yhteydessä noteeraamatta, joten huomioidaan tämä luku. Jotenkin. Olenko esimerkiksi joskus maininnut luvun 6000? Olenpa hyvinkin.

6000 miestä oli yhdessä London Gazetten raportoimassa suuren Pohjan sodan vaiheessa, joita kierrätin vuonna 2011. 6000 miestä esiintyi myös myöhemmässä sarjan osassa.

Toisessa hieman tuoreemmassa ulkomaisessa uutisessa vuodelta 1843 suomalaissyntyinen metsänvartija Rheimann tuomittiin 6000 ruoskaniskuun (eli käytännössä kuolemaan) prinssi Gagaun salamurhayrityksestä. En onnistunut löytämään tästä mitän lisätietoa eikä kahdeksan vuoden aikana kukaan ole kommentoinut. 

Vuonna 1898 ei jaettu Finlandia-palkintoa, mutta 6000 markalla palkittiin vuoden parhaita kirjoja.

Vuonna 2015 Museovirasto avasi Finnaan 6000 saamelaiskulttuuria esittelevää valokuvaa, grafiikan vedosta ja piirustusta. Epätavallisesti en ollut kommentoinut käyttöoikeuksia, ainakin nykyään setin päällimmäisissä kuvissa on CC-BY lisenssi.

Tieteiden yössä 2017 kuuntelin DNA-esitelmää, jossa puhuttiin 6000 vuotta sitten eläneistä.

Syksyllä kerroin Berggrenin sisaruksista, joisya yksi oli kauppias Jyväskylässä ja kunnallisverotuksessa arvioitu tuloikseen (?) 6000 markkaa vuonna 1907,

Vuosi 6000 eKr esiintyy arviossani Henrik Meinanderin kirjan alkuluvusta.

Eli satunnaisotanta tuotti hämmästyttävän edustavan otoksen blogin sisällöstä. En lupaa 6000 postausta lisää, mutta julkaisua on odottamassa niin monta tekstiä, että hiljalleen käynnistyvät jatko-opinnot eivät bloginpitoa ainakaan oitis lopeta.

Viikon piispa: Catillus

Mutta Tuomas piispa kohotti hiukan päätään, avasi hitaasti silmänsä ja kysyi:
-- Ovatko Häme ja Karjala saatetut jo kirkon kuuliaisuuteen?
-- Ne ovat, mutta onko minun huolehtimani tuomiokirkon rakentaminen päätetty ja onko kaniikkien lukumäärä pysynyt neljänä, joksi minä sen järjestin? -- vastasi piispa Katillus.

Catilluksen sinetti
Wikimedia

Tuomiokirkkoihin ja kaniikkeihin tiivisti Catilluksen piispakauden Kyösti Wilkuna kirjassaan Aikakausien vaihteessa. Paavali Juustenin piispainkronikassa mies sai edeltäjiä pidemmän tekstin, jossa tuomiokirkon sijaan puhutaan vuonna 1276 perustetusta tuomiokapitulista, johon kaniikit kuuluivat. "Tämä tapahtui paavi Urbanus IV:n käskystä, kuningas Maunun suostumuksella sekä paavin valtuuttamien edustajien ja tarkastajien, Upsalan arkkipiispan herra Folquinuksen, kuuluisan tuomiorovasti Andreaan ja Upsalan ensimmäisen dekaanin Nicolauksen toimesta."

Tuomiokapitulin perustamisen yhteydessä Ruotsin hallitsija luopui omimastaan piispan valintaoikeudesta, joka siirtyi tuomiokapitulille. Näin Catillus jäi viimeiseksi kansleripiispaksi, jonka kahden edeltäjänsä tapaan sanottiin toimineen Ruotsin hallitsijan, tässä tapauksessa kuningas Valdemarin, kanslerina. Todennäköisempää on, että hän oli ollut pappi ja sihteeri. Joka tapauksessa edeltäjiensä tapaan Catillus oli ollut lähellä maallista valtaa. Eihän hän muuten olisi saanut heiltä nimitystä piispaksi.

Valintaoikeuden luovutus voi liittyä siihen, että Maunu Ladonlukko oli vuonna 1275 kaapannut vallan Valdemar-veljeltään ja tarvitsi piispojen kaltaisten vallanhaltijoiden tukea. Ainakin Catilluksen hän voitti puolelleen. Tämän tiedetään osallistuneen Maunun kuninkaanvaaliin 1275 ja tämän kruunajaisiin toukokuussa 1276. Vuonna 1279 Catillus oli Alsnössä, jossa hyväksyttiin aatelille oleellinen sääntö.

Catillus ei nykykäsityksen mukaan pannut alkuun Turun tuomiokirkkoa vaan järjesti rakennustöitä Koroisiin, jonne hänet viimeisenä piispana haudattiin. Hän oli elossa vielä 21.10.1281.

Palolan esityksen mukaan Catilluksen piispana ollessa Suomessa oli rauhallista. Kuitenkin, ilmeisesti kansantaruihin nojautuen, Julius Krohn esitti totena vuonna 1868, että

Tämän Matti Kurjen valitsivat Pirkkalaiset päällysmiehekseen ja karasivat sitten n. v. 1280 paikoilla Lappalaisten päälle. Sota alkoi ensin Satakunnassa, jossa vielä muistellaan monta paikkaa toratantereiksi. Niin esim. on saari Wesilahden järvessä, joka kuuluu olleen sen seudun Lappalaisten viime turvapaikkana. Se on siitä saanut nimen Wapaa Luoto. Ei aikaakaan niin samosivat Pirkkalaiset yli Maanselän Pohjanmaalle. Ensi-yrityksellään he valloittivat koko eteläkulman Pohjanmaata ja panivat ensimmäiselle pitäjälle siellä nimen Kyrö, jotta muistettaisiin mistä paikoin siihen asukkaita oli tullut. Muutamia vuosia sen perästä he toisella yrittämällä etenivät Tornion- ja Keminjoen suuhun asti, johonka myöskin perustettiin uutisasunnot. Näin täytyi Pohjanranta suomenkielisillä asukkailla ja Lappalaiset karkoitettiin sydänmaihin syrjälle. Siinä saivat vielä jotkut vuosisadat kalastella, metsästellä, vaan saaliistansa täytyi maksaa runsaat verot Pirkkalaisille.

Yksityiskohta Olaus Magnuksen Carta Marinasta

Lähteet:
Paavali Juusten: Suomen piispainkronikka. Suomennos ja selitykset Simo Heininen. SKST 476. 1988
Ari-Pekka Palola: Catillus. Kansallisbiografia
Wikipedia: Catillus, Matti Kurki
DF #176
Kyösti Wilkuna: Aikakausien vaihteessa.
Julius Krohn: Kertomuksia Suomen historiasta 2. Katolinen aikakausi.