Yhdestä kuva-arkistosta

Surffasin tällä viikolla mm. Doriassa, joka sisältää kaikenlaista digitaalista aineistoa. Koska kuvat ovat mielestäni kivoja, innostuin luonnollisesti nähdessäni Kansalliskirjaston kokoelmissa Kuva-arkiston.

Hakuammunnalla sieltä löytyi ihan mielenkiintoisia kuvia, mutta kuvien metadata vaikuttaa puuttelliselta. Vasemmalla oleva kuva on ote digitoidusta sivusta, josta kuvailutiedoissa todetaan
dc.identifier: fem2003184
dc.identifier.dcterms:other: 200601240952/web/fem2003184.jpg
dc.identifier.dcterms:URI: http://hdl.handle.net/10024/31694dc.format: 13 x 19 cm
dc.source: Program. [Helsingfors.] Helsingfors 1912. sivu 11.
dc.source: Pienpainatteet
dc.source: CD PÄ 3
dc.subject: Teatteriohjelmat
dc.subject: Helsinki
dc.subject: 1910-luku
dc.subject: (kohdehenkilö:) Malmström
dc.subject: Hulda
dc.title: Apollo teatern

Ilmeisesti kyse siis teatteriohjelman sivusta vuodelta 1912. Onko muita sivuja digitoitu? Mistä näytelmästä oli kyse? Jos olisin etsinyt naisnäyttelijän kuvaa 1900-luvun alusta, minkälaisella haulla olisin löytänyt tämän tiedoston???

Lähetin palautetta ja sain ystävällisenä vastauksena "Asiasanoitus on tehty aikoinaan luetteloitaessa kyseistä aineistoa. Siitä on kulunut jo paljon aikaa ja on vaikea vastata kysymykseen mitä periaatteita luetteloinnissa on käytetty. Lisäksi kuva-aineiston asiasanoittamiseen liittyy aina oma hankaluutensa: kuinka monta asiasanaa vastaa yhtä kuvaa?"

Jaa, nykyaikaa edustaa mm. http://www.flickr.com/ , jossa kuvilla voi olla huomattavan pitkiä tag-listoja kuville sekä monenlaisia ryhmittelyjä, joihin verrattuna Dorian käyttöliittymä vaikuttaa varsin antiikkiselta. 1704 tietueen joukkoon sisältyy varmasti jotain mielenkiintoista, mutta hakeminen on paljon vaikeampaa kuin Muisti-tietokannan vastaavasta (vanhemmasta) kokoelmasta. (Molemmissa on Kansalliskirjaston aineisto - samaa vai ei? Kuinka moneen kantaan YHDEN laitoksen pitää laittaa tavaraa?)

Vakavampaa on vielä se, että kuvien alkuperää on mahdotonta tunnistaa suoraan kuvailutiedoista. Mikä on CD PÄ 3? Tai CD Aarteet 1? Metadatan kentät ovat paikoittain myös sekaisin, josta minulle vastaaja totesi "Aineiston lähtödata sisälsi useita eri käytäntöjä päivämäärien merkitsemisen suhteen. Osasta päivämääristä ei pystytty automatisoidusti erottelemaan, jolloin järjestelmään tuli tallennuspäivämäärä. Päiväykset on tarkoitus vastaisuudessa korjata." Myös tekijämerkinnöissä on ongelmia, mikä näkyy kyseisestä selausnäytöstä.

Niska tulee kipeäksi kun näin joutuu päätään pyörittelemään.

Kylän maista

Eilisen postauksen kuvasta näkyi, että Kokemäen ja Harjavallan vanhat kylät sijaitsevat Kokemäenjoen rannoilla. Järkeenkäypää siis on, että kun vanhan peltomaan ulkopuolisia alueita on lähdetty jakamaan kylien ja talojen kesken, näistä on muodostunut kapeahkoja viipaleita joesta pois päin. Tarkkoja karttoja katsoessa nauhamaiset maat tuntuvat aika hassuilta, mutta en tiedä ovatko sitten maastossa järkeenkäyvimpiä.

Sukututkijalle/paikallishistorioitsijalle kylän maiden muoto on oleellinen esimerkiksi torppia haettavissa. Niille ei (todellakaan) erotettu peltoja kylävainiosta, vaan torpat saattoivat olla kilometrien päässä. Pari viikkoa sitten Kansallisarkistossa karttoja katsoessa otin esiin 1900-luvun alusta (ennen torppien itsenäistymistä) Kakkulaisten, Kaarenojan jne. kylien maista piirretyn kartan. Sain vihdoinkin paikallistettua mummoni äidin lapsuudenkodin paikan.

Kokonaiskuvan saaminen oli vaikeampaa, kuten allaolevasta kuvasta ilmenee. Tilojen, mukaanlukien Ala-Potila, maat ulottuivat yli kymmenen kilometrin etäisyydelle. Onneksi kouluaikainen ystäväni oli jokin vuosi sitten todennut, että hänen lapsuudenkotinsa Sääksjärven takana oli alunperin Kakkulaisten Hyytin torppa. Löysin sen kartalta ja ympäröivä maasto (jossa Ala-Potilan torpan paikka) oli vielä muistissa pääsiäisen kotiseuturetkeltä.

Kylät kohdalleen

Olen ensi viikonloppuna lähdössä moikkaamaan vanhempia ja mummoa Kokemäelle. (Se, että ajankohtaan osuu Tulkkilan yö on valitettava sattuma.) Kunnon matkalaisena otin kartan esille ja opiskelin maantietoa.

Kokemäen kylät ovat suureksi osaksi edelleen minulta hukassa. Yritin editoida niitä allaolevaan kuvaan paremmin esille, mutta suuren tiheyden vuoksi suurempaa selvyyttä ei varsinaisesti tullut ja jätin sitten tekemättä.

Lapsuudenmuisto siitä, että mummon kanssa pyöräillessä kylä tuntui vaihtuvan parin polkaisun välein ei siis ole täysin väärä. Tuntui vaan niin hassulta, kun missään ei näkynyt mitään kyläksi hahmotettavaa. Yksittäisiä taloja siellä ja täällä.

Kooste Kokemäen pitäjänkartasta vuodelta 1847. Palat digitoitu Kansallisarkiston digitaaliarkistoon.

Luennolla

Maanantaina alkoi Helsingissä 14. kertaa Jason Laveryn luentosarja History of Finland - Finland from Prehistory to Present. Kuunnella saa ilmaiseksi ja ilmoittautumatta, joten olen aikaisempinakin vuosina merkinnyt luennot kalenteriini. Mutta tällä kerralla sain aikaiseksi mennä paikalle.

Ensimmäisessä 3 tunnin luennossa käsiteltiin Suomen esihistoria. Laveryn mukaan hän esitti konsensusnäkemyksen ja se kelpasi minulle ihan hyvin. Luentoprujussa on näppärä taulukko aikakausista tunnuksineen, mutta aikaisemmin en muista nähneeni Länsi- ja Itä-Suomen eroa tuodun esille tällä tavalla. Todennäköisesti vain livahtanut silmien ohi.

Toisella luennolla hiihdettiin Ruotsin vuosien läpi. Siinäkin oli paljon tuttua, kuten sietikin olla parin viime vuoden hinkkauksen jälkeen. Tuoreempia ajatuksia oli kirkon rooli suomalaisen identiteetin osamahdollistajana - papit suomalaisia ja tärkeä osa paikallishallintoa. Aivan lopussa Lavery otti esille Jusleniuksen ja Porthanin ja totesi edelliselle suomalaisia olleen kaikki Suomen alueella asuvat ja jälkimmäiselle kansallisuuden olleen sidoksissa kieleen.

Molemmilla luennoilla punaisena lankana kulki suomalaisuuden olemattomuus/muodostuminen, erilaiset kielet ja muuttoaallot. Myös lehtijuttujen (Hesari ja Hbl) mukaan Lavery näkee tärkeänä korostaa sitä ettei Suomi ole ollut väestöltään niin staattinen kuin usein ajattelemme.

Alun perin tarkoituksenani oli kuunnella vain kaksi luentoa ja jättä rauhallisemmassa tahdissa läpikäytävät 1800-luku ja 1900-luku sikseen. Mutta kerta kiellon päälle ja vielä tänään...? Autonomisen Suomen synty on ajankohtainen aihe mm. Kati Katajiston väitöskirjan takia(, josta olen lukenut vain sanomalehtiartikkelin verran).

1500-luvun ihmiset verkossa

Helsingin Sanomien sivuilta löytyi Mirkka Lappalaisen arvio Renvallin kirjasta: vanhentunut.
Olli Matikainen toteaa mm. ""Tieteellinen ihmiskäsitys" on muuttanut muotoaan Renvallin ajoista, sillä kognitiivinen psykologia ja antropologia ovat hylänneet Renvallin tutkimuksen kulmakivenä olevat käsitykset niin sanotun primitiivisen ajattelun esiloogisesta luonteesta."

Löytyi myös (todennäköisesti vielä vanhentuneempi) kirjaviite
Troels-Lund, T.F. Dagligt liv i Norden på 1500-talet. 14-osainen sarja on julkaistu
1879-1901 ja kuvaa ensisijaisesti Tanskan ja Norjan kulttuurihistoriaa.

Populär Historia -lehti on vuonna 2006 kertonut ruotsalaisen tutkimuksen edistymisestä todeten: Det är svårt att säga om det dynamiska århundradet för invånarna i Norrbotten även gällde för övriga svenskar eftersom få studier har gjorts. När det gäller krigsåren 1563–70, nordiska sjuårskriget, och de många pestepidemierna, vet man dock att hela Sverige påverkades.

Skoonesta löytyi sekä tarinaa että faktaa 1500-luvusta.

En eilen ollut ihan hakoteillä, Turun yliopiston julkaisun kuvatekstissä Hannu Laaksonen toteaa "Keskiajan ihminen oli ristiriitainen ja tunteikas. Hän tuntuu meitä lapsellisemmalta, sillä häneen vetosivat mystiikka ja taikausko, ja hän uhrasi metsästämään lähtiessään varmuuden vuoksi myös luonnon jumalille."

Olisikohan (taas) aika kalibroida ambitiotaso?

Edelleen 1500-luvulla

Viime viikolla mainitsemani Helena Kaksosen gradun Menneisyyden ihmistä etsimässä liitteissä on tiivistelmä elämäntavasta 1500-luvulla. Siinä todetaan mm. ”... joitain piirteitä elämästä on kuitenkin voitu selvittää. Keskeinen näistä on voimakas yhteisöllisyys, jolloin yksilöllä ei ollut suurtakaan merkitystä. ... Kunnian varjeleminen oli tärkeää ja naurunalaiseksi joutumista oli vältettävä.” Mieleen tuli assosiaatio perinteiseen japanilaiseen kulttuuriin. Sopisiko menttaalimalliksi?

Kaksosen kirjallisuusluettelossa silmä osui vuonna 1949 julkaistuun Pentti Renvallin kirjaan Suomalainen 1500-luvun ihminen oikeuskatsomustensa valossa. Lähdeviitoitettu, ajan primäärilähteisiin nojaava tutkimus – miun maun mukainen juttu.

Referoiden ja kommentoiden yhteenvetolukua (s.180-199):

• 1500-luvun ihminen eli pääasiallisesti havaintojensa maailmassa. Yleensä hän piti täytenä totena kaikkea sitä, mitä aisti. Suurtakaan eroa ei ollut sillä oliko kyse omasta havainnosta vai muiden kertomasta. [Kuvaa lapsenomaista, luottavaista ihmistä?] Havainnollinen ajattelu vei siihen, että syntyi miltei rajaton moninaisuus ulkonaisten tunnusmerkkien toisistaan erottamia rikoslajeja. Rangaistukset annettiin erikseen kustakin teosta.
• Kosketuksissaololla oli 1500-luvun ihmisen silmissä taikavaikutus. [Hämärä muistikuva, että tämäkin on lapsille ominaista ajattelua.] Pelkkä kosketus kirkon pyhitettyyn maailmaan vaikutti ihmiseen positiivisesti ja joutuminen lautamiehenä oikeuden pyhitetyn maailman kanssa kosketuksiin antoi muita suuremman kyvyn totuuden näkemiseen. Mutta vastaavalla tavalla tarttuivat myös paha ja iljettävyys.
• Ihmisten pahuus ja hyvyys ratkaistiin heidän ulkonaisen leimansa ja käyttäytymisensä nojalla. Häiritsevä tai outo käyttäytyminen tulkittiin pahuudeksi. Kun tämä tulkinta sanottiin ääneen, puhe vastasi sitten havaintoa ja vaati puolustautumista.
• Hyvä oli se, joka eli samaa välitöntä yhteiselämää kuin muut sekä alistui täydellisesti yhteisön katsomuksiin ja tapoihin.

[Edellisen perusteella muodostuu kuva yhtenäisestä lammaslaumasta, mutta...]

• 1500-luvun ihminen antoi tunteidensa viedä itseään. [Kuvaa 1900-luvun rationaalisesen ajattelijan näkökulmasta epärationaalisesti käyttäytyvää ihmistä. Joku lukija on kirjoittanut marginaaliin ”Herra isä, mikä ylimielisyys!”] Hän ei jäänyt äänettömäksi sivustakatsojaksi vaan reagoi tunteella erityisesti vastoinkäymisiin. Päätöksenteko tunteella saattoi esiintyä myös säälinä ja armona.

”Hän ei ollut koskaan sivustakatsoja, vaan hänen tunteensa otti kannan kaikkeen, mikä tuli kosketuksiin hänen kanssaan. Varsinkin hän oli herkkä kaikelle, mikä häiritsevästi puuttui hänen toimiinsa ja pyrkimyksiinsä. ... Hän saattoi tällöin purkaa kiukkunsa yhtä hyvin kalaan verkossa kuin tavaroihin käräjätalon pihalla, mutta yhtä tunteenvaraisesti hän suhtautui virkatoimiin tai oikeuskäsittelyyn. Jos virkatoimi tuotti hänelle haittaa tai hankaluutta, hän näki sen epäystävällisenä tekona ja vastasi samansävyisellä teolla. Jos hänet tuomittiin, hän suuttui hillittömästi lautamiehille tai jopa koko käräjäväelle tai yhteisölleen puhjeten solvauksiin tai ryhtyen väkivaltaisuuksiin. Ja jos tuomiossa vedottiin lakiin, hän affektiivisesti tunsi koko lain vääräksi ja purki kiukustuneen mielensä siihen.” ”Mikään tapahtuma ei 1500-luvun ihmiselleollut yhdentekevä, vaan hän oli mukana kaikessa, mikä tapahtui hänen ympärillään. Käräjilläkin hänen oli ylen vaikeata pysyttäytyä yleisönä; hän tahtoi saada mukaan asian käsittelyyn oman mielipiteensä.”

Tämähän alkaa kuullostaa kulttuurilta, johon istuisin varsin saumattomasti. Aina äänessä ja harvemmin harkinnalla.

Japanilaisen pidättäväisyys ei vaikuta oikealta viitekehykseltä. Päiväkoti? ”Tolla on pusero väärin päin, vähän tyhmä.”

Isoäitien merkityksestä

Helsingin yliopiston tiedelehti Yliopisto kertoi numerossaan 5/2008 (23.5.2008) kerrottiin kirkonkirjoja käyttäneestä tutkimuksesta. Evoluutiobiologian tohtori Virpi Lummaa oli seurannut 20 000 henkilöä 1700-luvulta 1900-luvulle viidellä eri paikkakunnalla.

Juttu summasi tutkimustuloksen: ”Elossa olevista isoäideistä oli hyötyä aikuisten jälkeläistensä lisääntymismenestykselle. Nämä avioituivat aikaisemmin ja saivat lapsia enemmän ja tiuhempaan tahtiin. Suuren lapsikuolleisuuden aikoina nämä lapsenlapset myös elivät muita useammin aikuisiksi asti.”

Muutkin Lummaan tulokset näyttävät artikkeleiden otsikkojen perusteella mielenkiintoisilta sukututkimusnäkökulmasta(kin).