Ikuinen ylioppilas G. W. Fagerlund

Gustaf Wilhelm Fagerlund syntyi Viipurissa vanhempinaan räätäli Karl Gustaf Fagerlund ja Hedvig Helena Kuhlberg. Hän pääsi Viipurin lukioon ja ylioppilaaksi 29.10.1857.[1] Hän ei kuitenkaan voinut (todennäköisesti) taloudellisista syistä aloittaa heti opintojaan vaan palasi Viipuriin, jossa hän työllistyi keväällä 1858 opettajaksi Haminan kadettikouluun valmistaneessa Edvard Elfströmin koulussa, sitten Carl Lillen ja N .A. Zilliacuksen yksityiskoulussa ja Viipurin kansakoulussa. Pidemmäksi muodostui toimi Uuraan kansakouluopettajana vuosina 1861-1865.[2]

Opettamisen ohessa Fagerlund kirjoitti sanomalehtiin. Muistokirjoitusten mukaan vuonna 1858 tekstejään julkaisi Sanan-Lennätin, jossa esiintynyt nimimerkki K. W. W-n on yhdistetty Fagerlundiin.[3] Ulkomaisiin teksteihin perustuva fakta sopiikin hyvin koulua käyneen tekemäksi.

Luulon vaikutuksesta Sanan-Lennätin 13.08.1858 no 32
Mormonilaista. Sanan-Lennätin 06.08.1858 no 31
Mustalaisista, heidän alku-perästä ja ensimäisestä ilmautumisesta Europassa. Sanan-Lennätin 30.07.1858 no 30
Muutamat sanat hyödyllisten eläväin varjelemisesta Sanan-Lennätin 23.07.1858 no 29
Arabialaiset Afrikassa Sanan-Lennätin 09.07.1858 no 27

Muistokirjoitukset eivät mainitse viipurilaista Aamuruskoa, jossa samalla nimimerkillä julkaistiin vuonna 1859 enimmäkseen mukaelmia ja käännöksiä.

Tyhmä minäkin olin! Tarina Kyösti Kyöstinpojalta AAMURUSKO 11.06.1859 NO 23
Jalo kosto (Ranskan mukaan) AAMURUSKO 18.06.1859 NO 24
Kuvailemia ja satuja elämästä ja luonnosta XI & XII AAMURUSKO 03.09.1859 NO 35
Molemmat tynnyrit. (Krummacherin mukaan) AAMURUSKO 03.09.1859 NO 35
Lähetys-kunta. Tarina muualta AAMURUSKO 22.10.1859 NO 42
Aviollinen historia. AAMURUSKO 22.10.1859 NO 42
Pojat ja miehet AAMURUSKO 29.10.1859 NO 43 Tytöt AAMURUSKO 29.10.1859 NO 43
Manalainen rohvessorina. Kansansatu muualta AAMURUSKO 19.11.1859 NO 46
Kiinalaisten pääjuhlat AAMURUSKO 10.12.1859 NO 49
Lesken roppo. Suomentama. AAMURUSKO 31.12.1859 NO 52

Kahden vuoden tauon jälkeen samalla nimimerkillä julkaistiin fiktiota viipurilaisessa Otawassa. 

Sulho Otawa 2/1862
Pienisaaren neiti Otawa 30-32/1862
Myllärin tytär ja paruuni. Lyyertsin palalla Otawa 33/1862
Koulumestarin juttuja Otawa 33, 35, 37, 39, 41, 45/1862
Touvolan rikas tyttö Otawa 37&38/1862
Kaksi lehteä Otawa 39/1862
Nuorukaisen kosto Otawa 40/1862
Tykö Tomminpojan elämä ja onnen vaiheet Otawa 44, 45, 47, 49-51/1862

Samaan aikaan lehdessä ensin nimimerkillä G. W. F. ja sitten K. Wilkka alkoi ilmestyä paikalliskirjeitä Uuraasta ja muutakin kommentointia, joka jatkui lokakuuhun 1863.

Uuraan Kansa-koulu. Otawa 06.06.1862 no 22
Muutama sana talonpojalle -n-n Suomettaren 25 n:ssa. Otawa 04.07.1862 no 26
Haminan-seikkoja Uuraassa. Otawa 29.08.1862 no 34
Uuraasta. Otawa 17.07.1863 no 29
Uuraan kansa-koulusta. Otawa 24.07.1863 no 30
Sitä tätä. Otawa 24.07.1863 no 30
Suomennoksista sananen. Otawa 07.08.1863 no 32
Uuraasta Laurinpäivänä. Otawa 14.08.1863 no 33.
Kaupan-liikkeestä pyhäpäivinä. Otawa 21.08.1863 no 34
Uuraan kansakoulusta. Otawa 28.08.1863 no 35
Viipurin kävelyspaikoista. Otawa 04.09.1863 no 36
Porvariston edusmies-vaalista.Otawa 04.09.1863 no 36
Uuraasta. Otawa 11.09.1863 no 37
Morsiamen kerjäämisestä. Otawa 11.09.1863 no 37
Keisari Uuraassa. Otawa 18.09.1863 no 38
Uuraasta. Otawa 18.09.1863 no 38
Uusia hinaus-höyryjä Viipurin ja Uuraan välillä. Otawa 25.09.1863 no 39
Uuraasta. Otawa 25.09.1863 no 39
"M. Luther". Otawa 02.10.1863 no 40
Oikaisu. Otawa 02.10.1863 no 40
Uuraasta. Otawa 09.10.1863 no 41

Kirjoittaminen Uuraan kansakoulustakin yhdistäisi tekstit Fagerlundiin, mutta nimimerkkinsä tuli julkisuuteen myös lokakuussa 1863 alkaneessa oikeusjutussa.[4] 

Vuonna 1864 Porvoossa painettiin "Kyttyrä-Selkäinen tai Työn voima. Porvarillinen näytelmä neljässä näytöksessä. Saksan kielestä suomentanut K. W. W-n". Samana vuonna lehden Maan ja merien takaa numeroissa 6&7 julkaistiin nimimerkillä K. W. W-n kertomus Kapina Porvoossa. Viipurissa painettiin vuonna 1865 kahdessa osassa Osoitus Kaupan kirjevaihtoon, jonka kolmesta suomentajasta yksi oli G. W. F. Helsinkiläinen Päivätär julkaisi kesällä 1865 G. W. F.:n kirjoittaman jatkokertomuksen Kavala ystävä (23.06.1865 no 24, 01.07.1865 no 25, 08.07.1865 no 26, 15.07.1865 no 27)  huomautuksella

Toimitus on antanut siaa palstoissansa tälle lähetetylle kertomukselle, kehoittaaksensa kirjoittajaa, jonka teoksessa helposti havaitaan aloitelijan käsialaa. Välttämättömimpiä muutoksia ja oikaisuja emme ole voineet jättää tekemättä. Jos olisimme tehneet enemmän muutoksia, niin kirjoittaja kenties ei olisi tuntenut omaa teostansa. Toimitus.

Lyhyempiä tekstejä nimimerkillä K. Wilkka ilmestyi kesällä 1865 Suomettaressa.

Uuraasta. Suometar 05.07.1865 no 152 & Suometar 06.07.1865 no 153 & Suometar 07.07.1865 no 154

Herra G. E. Eurénin suomalais-ruotsalaisesta sanakirjasta vähäinen muistutus. Suometar 05.07.1865 no 152

Uuraasta. Suometar 24.07.1865 no 168

Kaakkois-Suomesta. Suometar 25.07.1865 no 169 & Suometar 26.07.1865 no 170 & Suometar 27.07.1865 no 171 & Suometar 29.07.1865 no 173

Uuraasta. Suometar 02.08.1865 no 176

Sanojen: "Sääksi" ja "Sääski" merkityksistä. Suometar 03.08.1865 no 177

Uuraasta. Suometar 17.08.1865 no 189

Ojennukseksi Suomen Julk. S:main väliaikaiselle toimittajalle. Suometar 30.08.1865 no 200

Viipuri. Suometar 31.08.1865 no 201 & 01.09.1865 no 202 & 02.09.1865 no 203 & 05.09.1865 no 205 & 06.09.1865 no 206 & 07.09.1865 no 207

Fagerlundia ei mainita painetussa ylioppilaiden listassa vielä syksyllä 1865, mutta hän ilmoitti osoitteen Helsingissä kevätlukukaudesta 1866 syyslukukauteen 1868. [5] Fyysisesti nuorempi O. E. Tudeer aloitti opintonsa 1867 ja kirjoitti myöhemmin: "Muistan jonkun verran hämmästyneeni, kun minut ensimäisenä lukukautenani esitettiin pitkälle, veteläraajaiselle, näköään keski-ikäiselle vieläpä elähtäneennäköiselle, punssista kajahtavalle herrasmiehelle, jonka sanottiin olevan osakuntatoveri F." Tudeer muisti Fagerlundin myös osakunnan lehden Viborgs Kringlan kirjoittajana. Tudeer mainitsee nimimerkillä K. Wilkka suomeksi kirjoitetut jatkokertomukset "Paavo Lyydikäinen" ja "Vapaaherran onnettomuus" sekä nimimerkeillä G. Gustafsson tai G. G:son ruotsiksi kirjoitetut "Erik Väpnare" (1866) ja "Jöns Jönssons lefnadsöden (1867-1868). Fagerlund käutti myös nimimerkkiä Pukki.[6] Pahennusta hän herätti kirjoituksella, jossa pääkaupungin ilotytöt luokiteltiin yhdeksään ryhmään.[7]

Helsingissä asuessaan Fagerlund oli Helsingfors Dagbladin oikolukija ja avusti Hufvudstadsbladetia nimimerkillä Wilhelm [2, 7]. Tai tarkemman tiedonannon mukaan "Vuosina 1866—69 ja 1871—73 oli hän vakinaisesti kiinnitettynä "Helsingfors Dagbladin" toimitukseen sekä sillä välillä lyhyemmän aikaa myöskin "Uudessa Suomettaressa" [11]. Fagerlund siis kirjoitti edelleen myös suomeksi.

Johon kalikka, siinä vinkuminen. Suometar 06.08.1866 no 63

"Katujen nimistä Helsingin kaupungissa". Suometar 09.08.1866 no 64

Valtiopäiväkirjeitä. I. Pohjan-Tähti 20.02.1867 no 8

Valtiopäiväkirjeitä. II. Pohjan-Tähti 27.02.1867 no 9

Valtiopäiväkirjeitä. III. Pohjan-Tähti 09.03.1867 no 10

Valtiopäiväkirjeitä. IV. Pohjan-Tähti 13.03.1867 no 11

Fagerlund luopui opinnoistaan vuonna 1869 ja sai paikan Rannan kihlakunnan henkikirjoittajana pariksi vuodeksi [2, 7]. Nimilistojen lomassa syntyi jatkokertomus Paavo Teirinen (Uusi Suometar 28.11.1870 no 94, 01.12.1870 no 95, 05.12.1870 no 96 , 08.12.1870 no 97, 12.12.1870 no 98, 19.12.1870 no 100, 22.12.1870 no 101,  27.12.1870 no 102, 29.12.1870 no 103). Jonkinlaista akateemista kunnianhimoa osoittaa vielä muistokirjoituksissa vuodelta 1872 mainittu historiallinen kirjoitus "Hemming Gad, biografiskt utkast", jota kuvataan yliopistolla palkituksi.[2] Muistokirjoitusten ulkopuolelta kirjoituksesta ei kuitenkaan löydy tietoa.

Vuonna 1874 Fagerlund otettiin Viipurin lääninhallituksen ylimääräiseksi lääninkonttoristiksi [11]. Virkamiesura eteni vuoden 1875 alussa Viipurin lääninkanslian kirjeregistraattoriksi [8, 11]. Vuonna 1884 häntä kutsutaan lääninkirjuriksi.[9, 11] Vanha tuomio ei painanut, vaan joitakin vuosia Fagerlund oli myös painoasiamies Viipurissa [10]. Vuonna 1884 hän sai erityistehtäväkseen lahjoitusmaa-asiat [7].

Muistokirjoituksen mukaan "Wanhemmalla ijällään kirjoitteli hän joskus "Östra Finlandiin" ja "Wiborgs Nyheteriin"."[2] Kirjallisesta tuotannostaan eniten huomiota on saanut Wiipurin Sanomissa 13.8.-21.ll.1899 julkaistu kuvaus Viipurista, joka oli suomennettu Fagerlundin muistiinpanoista. Vuoropuhelussa Fagerlund on mukana sekä toisena osapuolena että keskustelun kohteena

- Tähän on näemmä rakennettu kivikartano Fagerlundin kartanon päälle. 

- Sen on räätäli Nilsson rakentanut. Hän tuli Fagerlundin kartanon ja räätäliliikkeen omistajaksi jo v. 1859, mutta on itse kuollut ja kartano on sen jälkeen jo kahdesti vaihtanut omistajaansa. 

- Minne Gustaf Fagerlund on joutunut? 

- Hän on läänin kirjanpitäjä ja lahjoitusmaiden asioiden esittelijä lääninhallituksessa sekä lähinnä vanhin virkamies siellä. Hän on ollut kansakoulunopettajana Uuraassa, useampia vuosia sanomalehtimiehenäja meni sitten lääninhallitukseen 25 vuotta takaperin. Hänellä on oma kartanonsa Saunalahden esikaupungissa Monrepoon alueella.[7]

Muistokirjoituksen mukaan Fagerlund oli "pitkän aikaa työskennellyt Viipurin läänin myöhempää historiaa warten, jota ei kuitenkaan ehtinyt saada valmiiksi. Arvokkaita ainesvarastoja sitä varten lienee vainaja jo ennättänyt koota."[11] Kesken jäi myös teos lahjoitusmaa-asiasta.[2]

G. W. Fagerlund kuoli 66-vuotiaana 29.9.1904.

[1] Veli-Matti Autio: Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899

[2] Muistokirjoitus. Karjala 30.9.1904

[3] V. J. Kallio. Fennica-kirjallisuuden salanimiä ja nimimerkkejä vuoteen 1885. Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia, 211. 1939

[4] Otawa 16.10.1863 no 42, Otawa 23.10.1863 no 43, Otawa 30.10.1863 no 44

[5] Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Vår-Termin år 1866, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Höst-Termin år 1866, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Vår-Termin år 1867, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Höst-Termin år 1867, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Vår-Termin år 1868, Förteckning öfver embets- och tjenstemän samt närvarande studerande vid Kejserliga Alexanders-universitetet i Finland. Höst-Termin år 1868

[6] O. E. Tudeer. Piirteitä epävirallisen viipurilaisen osakunnan elämästä (1864-1868). Kaukomieli : Wiipurilaisen osakunnan albumi = Wiborgska afdelningens album 5. 1912, 26-88

[7] Sven Hirn. Gustaf Gustafsson kävelyllä Wiipurissa 1899. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 11. 1996, 82-171 (pdf)

[8] Helsingfors Dagblad 24.02.1875 no 53, Keski-Suomi188004.08.1880 no 62

[9] Suomalainen Wirallinen Lehti 05.07.1884 no 154

[10] Suomalainen Wirallinen Lehti 18.08.1885 no 189

[11] Muistokirjoitus. Wiipuri 30.09.1904 no 227 

Islanderista Jääksi

Emil August Islander syntyi 15.8.1862 Hollolassa.[1] Hänen isänsä August oli Uskelan kylän Isäntälän rusthollari, joka oli ottanut sukunimen käyttöön esikoisensa syntymään eli vuoteen 1853 mennessä. August "koulua käymättä oli hankkinut semmoiset tiedot ja taidot, jotta kykeni hoitamaan useita kunnallisia luottamustoimia".[2] Hän oli kansakoulujen suosija ja lahjoitti maata Uskelan kylän kansakoululle.[3]

Niinpä ei ole yllättävää, että Emil muistokirjoitustensa mukaan joko kävi Heinolan alkeiskoulun tai kolme luokkaa Heinolan realikoulua. Samaisten tekstien perusteella hän pääsi ylimääräiseksi konttorikirjuriksi postilaitokseen vuonna 1883. [4] Hän oli Hollolan kirjoissa vuoteen 1887.[5]

Emilille ei riittänyt pelkkä virkaura vaan jo vuonna 1881 sanomalehdessä Savo julkaistiin kolme jatkokertomustaan. salanimellä E. A. Jää. Varhaisin oli Mökin Jussi , jossa päähenkilö seikkailee New Yorkissa asti. Eliköhän esikuvansa jossain Hämeen mökissä?[6]. Tarinan Liina ja Lemmetön sydän päähenkilö on kartanonneiti, joka jää omasta tahdostaan naimattomaksi ja testamenttaa varoja kansakoululle. [7] Traagisen ja romanttisen tarinan Kuolo kaikki sovittaa keskellä ollaan Suomen sodassa, mitä ei olisi alkupuolella arvannut.[8]

Savo ilmestyi Kuopiossa. Seuraava Emilin jatkokertomus Metsäntähti. Kuvaelma Suomen sotaisista ajoista julkaistiin Helsingin Wiikko-Sanomissa syksyllä 1882. Tarinan juoni on minimaalinen ja isonvihan kuvauksen historiallisuus niin minimaalista, että päähenkilö menee lopussa naimisiin valkoisessa morsiuspuvussa. [9] Samassa lehdessä ilmestyi myös E. A. Jää -nimimerkin pisin kertomus Paradisin Pakolainen. [10] Se julkaistiin myös kirjana, joka arvosteltiin Valvojassa 10/1885. G-t:n mielestä

"Paradisin pakolainen" kuvaa usein nähtyä tapausta, erästä nuorukaista, joka "vapaaksi" ylioppilaaksi tultuaan pahaan seuraan ja juopumukseen antauten itse rikkoo niitä onnellisia oloja, joissa hän on kasvanut. Kun hän vuosien kuluttua paranneena palaa entiseen kotipaikkaansa, tulee hän uusiin oloihin, entiset rakkaat nukkuvat maan povessa. Esitys osoittaa tekijässä, hra Jäässä, kertomiskykyä, vaan sitä vaivaavat myöskin useat puutteet. Kertomus on paikoittain liian lyhyt — suoraan sanoen on tämä meidän mielestämme vähempi virhe, kuin päinvastainen liiallisuus — tapahtumain laveampi esitteleminen olisi antanut enemmän vilkkautta kertomukselle, joka nyt enimmin liikkuu kertojan sisällisten tunteitten kuvaamisessa. Varsinkin "elämän myrskyt" ja paremmille poluille joutuminen olisivat vaatineet tarkempaa esittämistä.

 

US 2.4.1899

Todennäköisesti Eemil kirjoitti muutakin. Muistokirjoituksensa mukaan hän oli 1880-luvulla "useiden siihen aikaan ilmestyvien sanomalehtien kirjeenvaihtajana" ja runojaan sekä novellejaan ilmestyi Savon lisäksi Kyläkirjaston kuvalehdessä, Keski-Suomessa, Pääskysessä yms., joista niitä ei tekstihaulla löytynyt.[2]

Postiuralle päästyään ja perheen kasvaessa kirjoittaminen ehkä jäi eikä aikaa palaamiseen sen pariin tullut, sillä Emil August Islander kuoli 36-vuotiaana 31.3.1899. Yksi suremaan jääneistä pojistaan oli Kaarlo Aatto Ilmari (s. 24.10.1888 Helsinki), joka myöhemmin suomensi sukunimensä Jäämaaksi ja päätyi WSOY:n kirjalliseksi johtajaksi.

Lähteet:

[1] Hollola LK 1860-69, 726

[2] Suomalainen 22.1.1891 

[3] Hämeen sanomat 15.8.1890

[4] Uusimaa 1.4.1899; Hämeen Sanomat 6.4.1899

[5] Hollola RK 1880-89, 835

[6] Savo 29.07.1881 no 56, 02.08.1881 no 57, 05.08.1881 no 58, 09.08.1881 no 59, 12.08.1881 no 60, 16.08.1881 no 61, 19.08.1881 no 62, 23.08.1881 no 63

[7] Savo 26.08.1881 no 64, 09.09.1881 no 68, 13.09.1881 no 69, 20.09.1881 no 71, 23.09.1881 no 72

[8] Savo 15.11.1881 no 87, 18.11.1881 no 88, 22.11.1881 no 89, 25.11.1881 no 90, 29.11.1881 no 91, 02.12.1881 no 92, 06.12.1881 no 93

[9] Helsingin Wiikko-Sanomia 18.08.1882 no 33, 25.08.1882 no 34, 01.09.1882 no 35, 22.09.1882 no 38, 06.10.1882 no 40

[10] Helsingin Wiikko-Sanomia 18.01.1884 no 3, 25.01.1884 no 4, 01.02.1884 no 5, 08.02.1884 no 6, 15.02.1884 no 7, 22.02.1884 no 8, 29.02.1884 no 9, 14.03.1884 no 11, 28.03.1884 no 13, 30.05.1884 no 22, 06.06.1884 no 23, 20.06.1884 no 25, 18.07.1884 no 29, 25.07.1884 no 30, 01.08.1884 no 31, 15.08.1884 no 33

Yhteisiä merkkipäiviä vuosina 1853-1855

Keisari Nikolai antoi syksyllä 20.10.1853 julistuksen sodasta Turkin valtakunnan kanssa. Se luettiin kaikille seurakunnille, joiden jäsenet eivät varmaankaan vielä ymmärtäneet, että tämä sota tulisi myös Suomen rannikoille. Venäjän armeijan Achalzikissa ja Sinopessa saavuttamien taisteluvoittojen johdosta määrättiin kiitosjumalanpalvelus Porvoon ja Turun tuomiokapituleista 28.12.1853 lähteneissä kiertokirjeissä.[1]

Seuraavana keväänä sama sanomalehti kertoi Englannin sotalaivastosta Itämerellä sekä Helsingistä, että

Kova tykkien pauke säikähytti menneenä perjantaina puolenpäivän aikana kaikkia arkoja luontoja pääkaupungissa; nyt se sota alkoi meidänkin rannoilla, arveli moni, kiiruhtaen satamaan katsomaan. Mutta täälläpä oli yleensä koko satamassa Viaporin ympäristölle asti kaunis näkö: sotalaivat seisoivat tyyneellä veden pinnalla somasti koristettuina monella sadalla monenvärisellä vaateviirillä eli lakulla ja päivän kunniaksi ammuttiin niistä monta kymmentä pamausta perätysten, niin että ikkunan ruudut kaupungissa tärisivät: Viime-perjantai oli Keisarinnan nimipäivä. Tämä päivä oli myös ensimäinen kaunis kesäpäivä. Iltaisella oli Senaattitorin seutu tulilla valaistu ja kuu paistoi taivaalla kirkkaasti. Esplanaatissa pelasi kaksi venäjän sotajoukon soittokuntaa koko illan. Kansaa oli paljon koolla kävelemässä ja illan ihanuutta nauttimassa. — viime sunnuntai-iltana pelasi Esplanaatissa myös samat kaksi venäjän soittokuntaa ja kansaa oli paljon liikkeellä.[2]

Pari kuukautta myöhemmin: "Kova tykkien pauke ilmoitti eilen puolenpäivän aikana pääkaupunkilaisille Keisarinnan syntymäpäivää. Illalla soitti Venäjän sotaväen soittokunta Ulrikan linnan puistossa. Kansaa oli jotestansakin koolla. Senaattitorin seutu oli tulilla koristettu, niinkuin viime perjantainakin."[3]

Sodan johdosta ei määrätty toista kiitosjumalanpalvelusta, mutta sellainen järjestettiin perinteiseen tapaan Nikolai I:n kuoleman jälkeen. Tästä ja päivittäisestä kellonsoitosta 12-13 lähetettiin tuomiokapituleista ohjeistus 10.3.1855.[4] Kuukautta myöhemmin tiedotettiin, että kellonsoitto päättyisi yleisenä valituspäivänä 18.5.1855.[5] Artikkelissani Valtakunnalliset kuninkaallisten sanomakellot kirjoitin

Samoin kiersi vuoro Kullaalla päivittäin vuonna 1855, kun kellot soivat Nikolai I:lle. Helsingissä kiitosjumalanpalvelus pidettiin 11. maaliskuuta ja kellojen soitto alkoi seuraavana päivänä jatkuen yleiseen valituspäivään 16. toukokuuta. Kaikkialla ei kuitenkaan oltu samassa tahdissa, sillä Lappeenrannasta kirjoitettiin 27. maaliskuuta: “Surukelloja ei ole vielä keritty täällä ruveta soittamaan, mutta muissa elämän tavoissa näkyy suru ja kaipaus.”

Keisarin kuoleman johdosta määrättiin myös puolen vuoden suruaika, joka alkoi 2.3.1855. Tämä ei estänyt uuden keisarin syntymäpäivän huomiointia Helsingissä 29.4.1855:

Isoruhtinaamme H. M:ttinsa Venäjän Keisari Aleksanteri Toisen 37:nä syntymäpäivänä, kävivät täkäläiset virkakunnat ja porvariston vanhimmat ilmoittamassa onnen toivotuksiansa kenraalikuvernööri Bergille, niinkuin maamme ylhäisemmälle virkamiehelle. Huoli-ajan ulkonaiset merkit heitettiin täksi päiväksi pois. Kirkoissa soitettiin urkuja. Senaattitorilla pidettiin katselmusta sotajoukoista. Jälkeen puolen päivän myöhään iltaan kaikuivat Suomen meriväestön soiton säveleet kävelypuistossa. Illemmalla oli koko kaupunki loistavasti tulilla valaistu. Ylähältä Nikolain kirkon tornista, katolta ja rapuilta, Yliopiston ja Senaatin ikkunoista ja myöskin rapuilta paistoi tulen valo, niinkuin tähdet taivahalta. Yliopiston tähtikartano välkkyi vuorelta itseksensä, niinkuin kaunis tulilinna. Kävelypuistoissa paloi monenvärisiä lyhtiä puissa. Kansaa oli suurissa joukoissa liikkeellä ja kuu katsoi valkoisilla silmillänsä tätä ihmisten iloa ja valkeutta.[6]

Huolivaatetta piti kantaa vasemmassa käsivarressa 17.8.1855 asti.[7] Tästä huolimatta Helsingistä kerrottiin jo 3.8.1855, että

Huvituksia on näillä viikoilla ollut kesän varissa tarjona runnihuoneen puistossa ja Kaisaniemessä melkein joka päivä. Niissä saapi myös kuulla pari kertaa viikossa soittoakin. Eilen näytettiin leikkitulia Kaisaniemessä ja tämän päivän iltaisella on runnihuoneen puisto tulilla koristettu keisarinnan Maria Aleksandrovnan nimipäivän kunniaksi. — Mutta poispa se ajan ankaruus on ottanut huvituksilta entisen ma'un, eikä pääkaupunkilaiset niistä näytä sen iloisemmilta.[8]

Uuden keisarinnan syntymäpäivä oli vain viisi päivää myöhemmin. Oulussa vihittiin tuolloin keisarin Suomen jaetulle tarkk'ampujapataljoonalle lahjoittama sotalippu. "Puolisen jälkeen kokousi puutarhaan paljo muuta väkeä ja yhteinen ilo oli ylimmällään: laulut, pelinsoitot kaikkuivat siellä, ylhäiset että alhaiset kulkivat sevoin ja tanssasivat, jota huvitusta selkiän päivän lämmin ja kauneus lisäsi."[9] Sama päivä oli myös isoruhtinas Nikolai Nikolajewitsin syntymäpäivä ja Viipurissa vihittiin hänen mukaansa nimetty tykkivarustus.[10] Seuraavana päivänä alkoi Viaporin pommitus Helsingissä.

Lähteet: 

[1] ÅCB XI:371; BCB 210 (28.12.1853)

[2] Suometar 12.05.1854 no 19
[3] Suometar 14.07.1854 no 28
[4] ÅCB XII:202; BCB 222 (10.3.1855)
[5] BCB 223 (14.4.1855)
[6] Suometar185504.05.1855 no 18 

[7] Maamiehen Ystävä 01.09.1855 no 35

[8] Suometar 03.08.1855 no 31

[9] Oulun Wiikko-Sanomia 11.08.1855 no 32

[10] Suometar185524.08.1855 no 34