Kokemäeltä Amerikkaan, osa 1

Ajattelin hetken aikaa kerätä näitä löytyneitä siirtolaisia erilliseen blogiin, mutta kun täällä on sillit ja salaatit jo valmiiksi sekaisin...

Kokemäen Kaukaritsan Kylä-Vehkaa isännöivät 1800-luvun lopulla Matti Juhonpoika (s. 29.8.1822) ja Karoliina Josefiina Juhontytär (s. 1.5.1849). Heidän nuorimpiin lapsiinsa kuuluivat Matti Viktor (s. 31.5.1878), Emil Wilhelm (s. 25.4.1880), Ransu Rietrikki eli Frans Fredrik (s. 7.10.1883) ja Fanny Karolina (s. 12.12.1887).

Isä-Matti kuoli 5.11.1900 ja äiti Karoliina 11.3.1904. Talo annettiin syystä tai toisesta vieraille.

Emil Wilhelm otti passin 18.04.1905 määränpäänään Minnesota. Hän saapui Kööpenhaminan kautta New Yorkiin 17.5.1905 laivalla United States. Nyt matkanpää oli tarkentunut muotoon Duluth, Minnesota ja siellä odotti ystävä Frans Aakula. Matkaseurana oli New Yorkiin asti Kokemäeltä Frans Saksa.

Matti Viktor 27v. , Frans Fredrik 22v. , Fanny Karoliina 18v. saapuivat Southamptonin kautta New Yorkiin laivalla St Louis 26.5.1906. He ilmoittivat viranomaisille olevansa matkalla ystävänsä Juho Kujansuun luo Michiganiin. Sama osoite oli Maria Teresia Hellmanilla 37v., myös Kokemäeltä.

Matti lähti jonkin ajan kuluttua takaisin Suomeen ja saapui 25.11.1910 Mauretania-nimisellä laivalla Liverpoolista New Yorkiin. Koti-Suomeen oli jäänyt veli "Mikko Kilppu" Kokemäen Purjalan kylään. Matin suuntana oli Duluth, Minnesota, jossa sisko Fanny tuolloin asui.

Kun I maailmansotaan kirjattiin mahdollisia sotilaita 1917-1918 Matti oli maanviljelijä paikkakunnalla Cloquet, Minnesotassa. Hän ilmoitti lähimmäksi sukulaisekseen Fanny Linn?, sisko mennyt naimisiin?

Matti on väestönlaskennassa 1920 kirjattu yksinasujaksi. Hän oli saanut heinäkuussa 1918 USAn kansalaisuuden. Eli kun hän halusi lähteä tapaamaan sukulaisia vuonna 1920, hän tarvisi passin. Passihakemukseen on kiinnitetty yllä oleva kuva.

Frans Fredrikin, jonka nimi oli Amerikassa Frank, kutsuntakortissa 1917-1918 on ammattina maanviljelijä ja asuinpaikkana Cloquet, Minnesota. Hänen lähin sukulaisensa oli tuolloin vaimo, Saima Katherine. Saima oli kotoisin Kokemäeltä ja tyttönimeltään Vuoltee. Iän ja nimen puolesta sopisi olemaan Mäki-Vuolteen rustitilallisen Mikko Mikonpoika Rosengrenin (s. 1851 Ulvila) ja vaimonsa Kaisa Josefina Mikontyttären (s. 22.11.1853 Kiukainen) tytär Saima Katarina (s. 5.6.1889).

Nuoripari oli saapunut yhdessä Suomesta Liverpoolin kautta New Yorkiin 31.12.1910 Campania-nimisellä laivalla. Heille syntyi ainakin kolme tytärtä Ilma (26.8.1911 Duluth, Minnesota), Bertha (s. 13.7.1913 Brookstone, Minnesota), Irja (s. 17.8.1917 Brookstone, Minnesota).

Sukulaisten avulla Saima sai töitä kiinalaisesta ravintolasta. Frans oli töissä metsätyömailla. Myöhemmin heillä oli maatila, mutta sen lisäksi Frans kaivoi ojia, teki töitä rakennuksilla, siivosi koulua ja toimitti sinne puut. Hän myös pyydysti eläimiä ansoilla. Saima toimi lapsenpäästäjänä. Molemmat kuuluivat paikalliseen Hall-yhdistykseen. Frans oli osuuskunnan johtajia ja toimi myös paikallishallinnossa.

Vuonna 1918 Minnesotan koillisosissa oli paha tulipalo, jossa Wehkat menettivät asuinrakennuksensa ja karjaa.

Frans ja Saima saivat USAn kansalaisuuden Duluthissa 20.7.1927. Vuoden 1930 väestölaskennassa perhe asui paikassa Stoney Brook, St Louis, Minnesota. Perhe kävi koko vahvuudella Euroopassa, todennäköisesti Suomessa. Ranskan Cherbourgista tullut Aquitania-laiva toi 17.8.1937 New Yorkin satamaan Fransin, Saiman ja kolme tytärtä. Tyytäristä ainakin Ilma kävi Suomessa vielä vuosina 1957, 1971 ja 1976.

Saima kuoli 1.12.1952 ja Frans 18.6.1967. Bertha kuoli 11.1.1990 Minnesotassa. Ilma oli avioliittonsa jälkeen sukunimeltään Widström ja kuoli 23.2.1996 Minnesotassa. Hänen papereitaan on tallessa Minnesotan yliopistossa. Irja kouluttautui opettajaksi ja meni myöhemmin maanviljelijän kanssa naimisiin. Hän kuoli 10.2.2004


Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1881-90 s. 729, 1891- s. 912, 1221
Iso-Iivarin Kokemäen talonhaltijaluettelo
Siirtolaisuusinstituutin passihakemisto
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918
Ancestry.com. U.S. Passport Applications, 1795-1925
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Township 50, St Louis, Minnesota; Roll T625_857; Page: 7A; Enumeration District: 91; Image: 1115.)
Peterzen, Conrad, ed.. Minnesota Naturalization Records Index, 1854-1957
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Stoney Brook, St Louis, Minnesota; Roll 1128; Page: 2A; Enumeration District: 168; Image: 948.0.)
A Guide to the Microfilm Edition of Research Collections in American Immigration. American immigrant autobiographies. Part I. Manuscript Autobiographies from the Immigration History Research Center, University of Minnesota
Muistokirjoitus Irja L. (Wehka) Tolvanen

Kaarle Gusta Bergholmista

"Vaasan Sanomasta lainnaamme seuraavan kertoeleman

Kaarle Gusta Bergholmista.

Pohjanmaan yhteisessä kansassa on ollut monta taipumuksestaan käsityöllisiin ja kaupallisiin edesottamoihin merkillistä miestä. Sitä myöden kuin nämät taipumukset ovat olleet vahvat niitä esteitä voittamaan, jotka talonpoikaisessa säädyssä lavennusta tavallisesti kohtaavat, sitä myöden on monikin taitojärki ilmestynyt ja toisinaan on kohtalo heitä auttanut kummeksittavaan taidollisuuteen. Niin tapaat tässä maakunnassa usiasti kelloseppiä, muita sekä hienompain että karkeampain metallien takojia, sorvaria ja puuleikkaajia, joiden työt ovat niin täydellisiä kuin saatat vaatia.

Muuan nyt jo vainaaja tilanmies Lappajärven Pitäjäässä, Kaarle Gusta Bergholmi, syntynyt vuonna 1782, näytti jo neli-, viistoista vuotisena varman taipumuksen kaikenlaiseen käsityöhön. Totuttuansa lakkarikelloja korjailemaan, läksi hän muutamessa Närpis aluksessa Tukhulmiin, käveli siellä ollessaan kelloseppien työpaikoissa ja sai jonkun vähän opetuksenkin.

Palattuansa oli hänellä paremmat työkalut kuin entiset omat tekemänsä, ja teetettiinkin työtä enemmän kuin ennen. Mielensä palo vaan taitoansa laventaa, ja sitte kävi hän usiammin Ruotsin pääkaupungissa, kohta oli hänellä kokonainen kellopaja täydessä voimassa, jossa itse teki ei ainoastaan uusia kelloja, vaan myöskin työkalunsa ja kellonkannet. Viimein sattui näkemään konstikkaan saksalaisen seinäkellon, ja alko sen mukaan tehdä senkin kaltasia. Hänen tekemistään on vielä yksi, joka visulla käynnillä osottaa ei ainoastaan tuntia ja hetkiä (minuuttia), vaan myöskin ajan kulun, kuun vaihokset ja viikkokauden päivät. Lyödessään soittaa kello 6 soittoa klaverin äänellä. Bergholmi teki myös hienompiakin teräskaluja, kuin joka niitä erittäin vaati.

Vähänen tilansa on nimeltä kehno (dålig), ja sen hallinto, palkaväeltä hoidettuna, muuttuikin isännän peräänkatsomatta, kehnoksi, olletikin ukon viimeisinä vuosina, kuin alko yli varojensa viina maistella. Hän kuoli köyhyydessä 10 p. Kesäkuuta 1840, ja jätti tilansa kahdelle tyttärelleen, jotka kumpikin ovat naimisessa, ja joilla se vielä on. Bergholmi oli kahdesti naimisessa, ensin talonpojan tyttären Ristiina Nikanderin ja sitte Vänrikki Risto Tillmannin tyttären Ulriika Dorotean kanssa Ruotsista. Tällä jälkimmäisellä on joku eläke lapsipuoliltansa ja asuu Ristiinan kaupungissa, jossa eillämainittu soittava seinäkello hänellä on kaupan 200 Ruplan hintaan. Hänellä on ilman sitä 2 miehensä tekemää taskukelloa ja pöytäkello, johon miehensä myöskin on tehnyt kullatun puujalan siihen leikellyillä paremmin ja kehnommin onnistuneilla kuvilla. "

Tämä ilmiselvästi ruotsista suomeksi käännetty teksti on julkaistu Maamiehen Ystävässä 17.05.1845. Hiskin avulla löytyy Lapväärttin haudatuista oikeana päivänä kuollut "F.d.husbd. Gust. Johanss. Bergholm." Kotitilan nimi tässä Dåhli, ei siis Dålig eikä suomeksi Kehno. Hiskistä löytyy myös ilmeisen tyttären "Bde dr Anna Sofia Carl Gustafsdr Bergholm eller Dohli" avioliitto 5.1.1833, sulhanen "Trp:s Johan Gustaf Josefsson Forstén". Siskonsa "Bde dr Caisa Greta Carlsdr Dohli eller Bergholm" avioitui 5.12.1828, sulhanen "Trp:s Johan Isaks:s Knus".

Henkikirjassa 1840 (jossa tila kirjoitettu Dåli) on yhdessä taloudessa torppari Johan Isaacsson, jolla on vaimo Caisa ja Svåger Gustaf, jolla vaimo Anna, sekä "isä" Gustaf ja äiti Ulla. Kesäkuussa kuollut kultaseppä on ehditty siis merkitä vielä henkikirjaan kakkosvaimonsa tyttäriensä ja näiden miesten kanssa.

Kellomestarihistoriaa löytyy Yleisradion sivulla.

Liikennettä Mikkelin ja Heinolan välillä

Perinteisesti talonpojat olivat velvoitettuja tulemaan määräpäivinä kestikievarille hevosineen tarjoamaan kyytejä tarvitseville. 1800-luvun puolivälissä ehdotettiin, että työvelvollisuus muutettaisiin rahamaksuksi ja alhaisimman tarjouksen tehnyt hoitaisi velvoitteen pitäjän puolesta. Aihetta käsittelevän kirjoituksen yhteydessä Suomettaressa 20.5.1853 julkaistiin tilastot hollikyytiä tarvinneista Riiskan kestikievarissa (1. Mikkelistä Heinolaan päin) viikottain vuosilta 1850-1852.

Aikanaan liikennetekniikan kursseilla opin varmaan jotain liikennevirtojen arvioinnista ja ennustamisesta, mutta kaikki on unohtunut. Ainakin neljä selvää piikkiä samoihin vuodenaikoihin erottuu. Markkinoille tuskin mentiin hollikyydillä? 1860-luvulla (ennen nälkävuosia) oli mahdollista myös matkustaa ihan huvikseen, Helsingfors Dagbladissa 26.7.1865 julkaistun matkakertomuksen mukaan Mikkeli oli tuolloin kylpyläkaupunki.

Mikkelistä puheenollen... Kaupunginkirjaston sivun kautta löytyy sivusto Antellin koulusta ja historiallisia lähteitä Etelä-Savosta. Alla oleva Mikkelin kaupungin kuva 1800-luvun lopulta löytyi kirjasta Matkustus Suomessa : ensimmäinen jakso.


Niin ja hyvää synttäriä, muistaakseni Mikkelissä joskus asuneelle, äidilleni!

Sumparn eli Sompasaari

Yllä Venäläisestä topogfikartasta ote

Marko Leppänen kirjoitti blogissaan Esoteerinen maantiede ja periferiaterapia :

Jotkut vanhemmat stadilaiset, etenkin Sörkan ja Kallion kasvatit, muistavat vielä pyöreälinjaisen ja korkeaprofiilisen Sompasaaren, joka oli tunnettu vehreästä luonnostaan ja huviloistaan. Saari komisti maisemaa Sörnäisten edustan vesialueella, takanaan Mustikkamaa ja Korkeasaari. Se oli suosittu duunariperheiden viikonloppuretkien kohde; silloin kun seudun rannat olivat vielä avoimet, oli monella kalliolaisella ja sörkkalaisella oma soutuvene.

Entä minkälaisessa valossa Sompasaari eli Sumparn esiintyy sanomalehdissä?

Vuonna 1888 Sörnäinen oli "valtava lastauspaikka, johon puutavaroita tuodaan rautatietä myöden Päijänteen ja Vesijärven seuduilta". Läheisillä saarilla Knekten ja Sumparn, joiden ohi "vanhanaikaiset purjelaivat" kulkivat, oli yksityisiä huviloita. (Hämäläinen 5.9.1888) Näihin pääsi matkustamaan höyryvene Arabialla, joka vielä vuonna 1887 pysähtyi myös pienellä Pankakan-saarella, joka näkyy yllä olevassa kartassa. (Uusi Suometar 12.5.1887, Päivän Uutiset 1.3.1888)

Vuonna 1891 Somparn oli osa Gösta Sundmanin perintöriitaa. Sundmanilla oli ollut saareen vuokraoikeus, joka loppui vuonna 1885. Hän oli ostanut saaren 30.10.1885. (20.8.1891 Päivälehti )

Sundmanin jälkeläisissä oli (?) konsuli G. Sundman, jonka suunitelmaa kalasäilykelaitoksen perustamisesta esiteltiin sanomalehdissä samana syksynä kun perintöriidasta tuli ratkaisu hovioikeudesta. (Päivälehti 24.9.1891) Se oli toiminnassa, vaikkakaan ei täysin valmis, jo seuraavassa helmikuussa. "Kalat savustetaan eri rakennuksessa. Siinä on yksi ainoa huone, josta ovet vievät kolmeen savustusuuniin, joihinka kalat ripustetaan. Toisessa rakennuksessa perataan, järjestellään ja pakataan kalat. Laitosta varten on tekeillä läkkisepän työhuone rasioiden valmistusta varten sekä suurehko jääkellari "(Uusi Suometar 16.02.1892)

Kaksi vuotta myöhemmin sanomalehti raportoi Sundmanin myyneen "omistusoikeuden Sumparnin saareen ja siinä olevat rakennukset " kauppias A. Pihlgrenille 12 000 markasta. (Uusi Suometar 27.2.1894) Myöhemmin käy ilmi, että ostajana oli hänen lisäkseen kauppias Heinrich Kröger. (06.07.1900 Päivälehti )

"Gösta Sundman luopui 1894 myös Sompasaaren vuokraoikeudesta, jonka isoisä G. W. Sundman oli saanut 1817. Saareen oli kohonnut kaunis huvila huvimajoineen ja saaren koristamiseksi oli tuotettu ulkomailta useita eri jalopuulajeja ja istutuksia. Niiden myötä Sompasaaressa havaittiin ensimmäisen kerran Suomessa satakieli. Sehän viihtyy lehtometsissä veden äärellä. " (Helsingin Sanomat 27.1.2007)

Vuonna 1896 saarella toimi tukkukauppias L. G. Wassbergin perustama Ruotsalainen Anjovismakasiini. "Tehtaan huostassa on mainitulla saarella kaksi suurta ja valoisaa huonetta sekä pari pienempää keitto- ja varastohuonetta. Toisessa suuressa huoneessa työskentelee tätä nykyä kuusi naista kaloja puhdistamassa, siivoamassa ja laatikkoihin asettelemassa. Kaikki koneet ovat takimmaisessa huoneessa. Siellä tehdään laatikot aivan valmiiksi. Läkkilevyt leikataan pieniksi viipaleiksi, jokta eri kone saumottaa, toinen sitoo kiinni ja pyöräyttää laatikkojen pohjat. Etuhuoneessa täyteen ladotut laatikot erityinen puristinkone varustaa kannella täydellisesti ilmanpitäviksi. Koneita hoitamassa ja käyttämässä on tätä erää kuusi miestä." (Uusi Suometar 24.11.1896, mainos alla samasta)


Kauppias Heinrich Kröger ajautui konkurssiin ja näin, sanomalehti-ilmoituksen mukaan, oli myynnissä "konkurssipesälle kuuluva puoli osaa Sumparnin huvila-alueesta" (Uusi Suometar 15.08.1899)

Kauppias Pihlgren lunasti liikekumppaninsa konkurssipesästä saaren rakennukset. Ei saaren osaa, sillä vaikka edellä on puhuttu omistusoikeudesta, ilmeisesti Sundman oli vuonna 1885 tehnyt uuden vuokrasopimuksen, ei kauppaa. Pihlgren vahvisti Helsingin rahatoimikamarissa itselleen Krögerin vuokra-oikeuden osuuden, mutta ei saanut pidennettyä vuokraoikeutta vuodesta 1905 eteenpäin. (Uusi Suometar 30.3.1900, Päivälehti 6.7.1900)

En ihan ymmärrä miten viehättävät huvilat ja kalasäilyketehdas mahtuvat samalle saarelle, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitse ymmärtää.

Leppänen lainasi blogitekstissään erinomaista esittelyä kaikista karttakuvansaarista, Pannukakkua myöden. Samalla sivustolla muitakin artikkeleja Helsingin ympäristöhistoriasta.

Ranskalaisia ajatuksia

Graham Robbin kirja The Discovery of France. A historical geography on paksuhko opus. Se kuvaa Ranskan moninaisuutta 1800-luvulla ja osin yhtenäisen ranskalaisuuden ensiaskelia.

Robb aloittaa kohtauksella 1740-luvulta, jolloin tehtiin ensimmäistä maan kattavaa karttaa. Nuori maanmittari saapui syrjäiselle alueelle ja kylän väki suhtautui vieraaseen outoine laitteineen niin skeptisesti, että tappoivat tämän. Ranska on isojen etäisyyksien maa, niinkuin Suomikin. Olisiko vastaavaa voinut tapahtua myös Suomessa?

Kirjasta jäin siihen käsitykseen, että Ranskassa sekä keskus- että paikallishallinto oli huomattavasti heikompi kuin Suomessa. Pappeja saatettiin pakottaa osallistumaan säätaikoihin kirkonkelloja soittamalla, minkä tapaista en ole suomalaisissa tarinoissa tavannut. En ainakaan 1800-luvulla.

Ranskalaiset olivat 1800-luvulla taikauskoisia, niin kuin olivat myös suomalaiset. Nähtiin haltijoita ja sen tapaista. Tuttua oli myös kokkojen polttaminen juhannuksena, (jouluna?) ja pääsiäsen pyhinä.

Arkisemman elämän kuvauksessa mielenkiinnon herätti vuoristoalueiden ja lämpimämpienkin tapa elää talvi horroksessa. Pääasiassa nukuttiin. Vähennettiin energiankulutusta kun ruokaa oli vähän. Vaikuttaa järkevältä, mutta tehtiinkö Suomessa samoin? Talonpoikaiselämän kuvaukset painottavat talven aktiviteetteja. Metsästystä hiihtäen, puiden kaatoa, puhdetöitä, lannan levitystä pelloille... Mahdollistiko suomalainen hanki niin hyvät kulkumahdollisuudet, ettei kannattanut jäädä kotiin nukkumaan?

Apropoo lanta pelloilla. Ranskassa levitettiin tuhkaa lumelle sen sulamisen nopeuttamiseksi. Suomessa lannalla osittain sama vaikutus?


Milletin maalaukset talonpojista vilahtivat tekstissä, muistaakseni epärealistiksi arveltuna. Liian terveen oloisia malleja. Alla oleva nuori nainen poimittu lehdestä McClure's Magazine, Vol. VI., No. 6, May,1896.

Suurvaras Wall Luvialta

Österholm-materiaaleissani vilahtaa "Suurvaras Wall", joka asui Hannbyssä. Saatuani äskettäin Hannbyn kartoitettua Luvialle, pystyin hahmottamaan myös perusasioita perheestä Wall:

Kalvolassa aatelisperheeseen 5.7.1801 syntynyt Augusta Henrika Wilhelmiina Lagermarck oli leskeksi jääneen äitinsä ja sisarustensa kanssa päätynyt Luvian Hanninkylään vuoteen 1820 mennessä. Augusta oli edelleen naimaton, kun hän synnytti 21.2.1822 pojan, joka sai nimen Fredrik Wilhelm.

Tämän jälkeen hän avioitui 10.6.1823 Iso-Ruutin talollisen Carl Mattssonin kanssa. Tämä oli syntynyt 3.4.1798 Iso-Ruutin talollisen Matts Mattsonin (s. 30.9.1771) ja Valborg Mattsdotterin (s. 14.12.1769) pojaksi. Mattsin vanhemmat Matts Mattsson ja Walborg Michelsdotter olivat myös viljelleet Iso-Ruutia. Mattsin isästä tietää Genoksen artikkeli kertoa

"Nuorempi pojista, Matti Juhanpoika oli syntynyt 23.2.1719 Tyrväällä. Hän avioitui aikanaan Maria Erkintyttären kanssa, joka oli syntynyt 2.7.1719 Eurajoella. He viljelivät lampuotina Haapasaaren toista puoliskoa aina vuoteen 1758, jolloin siirtyivät Luvialle Hannuksen (Handby) Isoruutiin ja siellä he myös kuolivat, Matti Juhanpoika 30.11.1786 ja Maria Erkintytär 21.6.1795. Lapsia heille syntyi tiettävästi 4 poikaa: Juha 12.11.1737, Mikko 29.1.1739, Matti 20.1.1741 ja Kalle 11.5.1745 (Carl Asproth), joka sitten kävi vähän aikaa Rauman triviaalikoulua. "

Tämän isäntäketjun jatke, Carl, ei jatkanut isäntänä kauaa. Häntä kutsuttiin jo vuonna 1825 sukunimellä Wall ja tittelillä inhysning, eli jonkinlainen asukki. Augusta oli siis pudonnut kauaksi omasta säädystään, minkä noteerasinkin jo viime lokakuussa.

Carl ja Augusta asuivat Hanninkylässä. Saivat yhteisiä lapsia, rippikirjasta poimittuna Carl Magnus (s. 1824), Gustaf Adolph (s. 1826), Sophia Wilhelmina (s. 1829), Gustava Carolina (s. 1831), Otto Berndt (s. 1835), Isak (s. 1839), Johan (s. 1843 k. 1844).

Augustan esikoinen perusti oman perheensä 1840-luvun alussa. Samoihin aikoihin sekä Augustan että Carlin kohdalle on kirjattu huomautuksia rippikirjaan. Seuraavalla vuosikymmenellä ainakin pari perheen lapsista pääsi palkolliseksi naapuritaloon ja leipään kiinni.

Vuoden 1860 lopulla Carl tuomittiin neljännen kerran varkaudesta ja samoilla päivämäärillä Augusta varkaudesta, ilmeisesti ensimmäistä kertaa. Carl joutui elinikäiseen vankeuteen Suomenlinnaan ja Augusta Lappeenrannan kehruuhuoneeseen, jossa hän kuoli 18.8.1872. Carl oli elossa vielä vuonna 1877. Kuvassa Viapori vuonna 1856.

Perheen nuorimmainen, Isak, sai tuomionsa Turun hovioikeudelta 11.12.1862. Toisesta kerrasta murtovarkautta 2 vuotta työvankeutta Kakolassa.

Kakolasta hän karkasi 28.5.1863. Hänet saatiin kiinni ja Isak oli Turun linnan vankilassa karatessaan kolmen muun kanssa elokuun alkupuolella. 14. päivä saatiin ensimmäinen karkureista kiinni. Hänen mukaansa Isak Wall oli ottanut toisilta vankilasta varastetut 3 leipäkyrsää ja lähtenyt omille teilleen. Hän oli viranomaisilta kateissa vielä vuoden 1866 lopulla.

Lähteet:
Luvian rippikirjat 1798-1802 s. 54, 1824-30 s. 178, 1831-37 s. 254, 1838-44 s. 278, 1845-51 s. 170,175, 1852-1858 s. 71, 87, 1859-65 s. 61
Luvian henkikirja 1820, 1825
Luvian "musta kirja"
Tor Carpelan: Ättartavlor för de på Finlands riddarhus inskrivna ätterna (Lagermarck)
Kauko Suoja: Eräs Asproth-suku. Genos 54(1983), s. 64-67
Kruununvankiloiden vankiluettelot 1863 I-III, Senaatin prokuraattorin toimikunta. Eoa 179 Kansallisarkisto
Sanomia Turusta 5.6.1863, Helsingfors Dagblad 13.8.1863, Lännetär 26.8.1863, Åbo Underrättelser 10.11.1866

Nukkaa seinällä

Kävin viime viikolla tutustumassa Designmuseon ryijynäyttelyyn. Voi olla, että täytyy mennä toisenkin kerran. Vaikka vähän petyin painotuksesta nykyaikaan.

Näyttelyjulkaisua Rakas ryijy en ole tavoittanut kaupunginkirjastosta, mutta lainasin sieltä paksun opuksen Ryijy elää. Suomalaisia ryijyjä 1778-2008 ja ohuemman kirjan Ryijy esillä. Ryijyt Suomen käsityön museon kokoelmassa. Näistä tiivistettynä:

Ryijy-sana juontuu muinaisskandinavian sanasta ry, joka tarkoitti nukallista peitettä. Nukitettuja vaatteita ja viittoja on käytetty kauan, niitä näkyy varhaisimmissa ihmistä esittävissä kuvissa. Suomeen ryijy tuli viikinkiaikana Skandinaviasta länsirannikolle. Kirjallisista lähteistä tiedetään ryijyjä olleen ainakin Suomen linnoissa makuupeittoina 1400-luvulla.

Varhaisimmat ryijyt olivat turkista jäljitteleviä yksinkertaisia ja koristelemattomia peitteitä, joissa nukkapuoli pidettiin alaspäin. Vähitellen, reunoista alkaen, kehittyi 1600-luvun puoliväliin mennessä molemmin puolin nukitettu malli, jossa päälipuolella käytettiin väriä ja koristelua. Kun käyttö ei vaatinut alapuolen nukitusta, se jätettiin pois.

Säätyläiset vaihtoivat ryijypeitteet toppatäkkeihin 1700-luvulla. Läntisessä ja eteläisessä Suomessa ryijy levisi kaikkiin kansankerroksiin 1700-luvun loppuun mennessä. Ryijyjä valmistettiin sekä näyttöön että käyttöön. Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Hämeessä kudottiin yleisesti tulppaaniryijyjä, Keski-Suomessa kuva-.aiheena oli elämänpuu, Itä-Hämeessä kannuksenpyöriä ja sydämiä, Etelä-Hämeessä ristikuvioita, Uudellamaalla säätyläistyylisiä kukkia.

Kuvassa ommeltu ryijy Kokemäeltä 1980-luvun alusta. Suunnittelu, toteutus ja valokuvaus: Kaisa Kyläkoski. Tilaus ja rahoitus: Tulkkilan ala-aste.

Kuvitettu retkiraportti Loviisasta

Lauantaina matkasin Loviisaan, jossa elettiin viikonloppuna 1750-luvun tunnelmissa. Bussi oli perillä jo yhdeksältä, joten ehdin tutustua omatoimisesti maamerkkeihin...

... ja kävellä läpi jatulintarhan. Sitä käytetään ilmeisesti johonkin paikalliseen rituaaliin, sillä maassa oli lukuisia erittäin lyhyiksi poltettuja tupakantunppeja.

Google Latituden avulla löysin markkinapaikalle, jossa kello 10 ammuttiin kanuunalla

ja sitten pormestari piti puheen

Markkinaväkeä ei ollut paljoa, mutta tarpeeksi (?).

Yhdeltätoista lähti liikenteeseen Madame Anna Margareta Clayhillsin opastuskierros. Puolessatoista tunnissa ehdittiin bastioneillekin asti.

Rouvan muisti ei ollut aivan täydellinen, sillä hän ei tunnistanut esiserkkuni (Johan Petter Flachsén)nimeä vaikka he olivat yhdessä olleet omistamassa laivaa Enigheten. En minäkään laiva-asiaa muistanut/tiennyt kävelyn aikana, vaan huomasin selatessani Loviisan kaupunginmuseon kaupan antia.

Museossa, jossa ei saanut ottaa kuvia, oli kesäksi esillä arkeologisia löytöjä Egyptistä. Ei suuren suuri näyttely, mutta joukossa oli lukuisia mielenkiintoisia esineitä. Sandaaleita 3000 vuoden takaa m.m. Tähän mennessä olen katsellut egyptiläistä menneisyyttä Havannassa, Lontoossa, New Yorkissa, Berliinissä, Loviisassa ... ehkä joku päivä Kairossa?

Egypti-näyttely ei jättänyt museossa Loviisan historialle kuin yhden kerroksen, joka oli tavarapainotteinen historian selventämisen sijaan. Minun on täytynyt nähdä pystyrukki joskus aiemminkin?

(Loviisan historiaa kirjoitettiin jo 1700-luvulla. Henrik Bachmanin väitöskirja julkaistiin sanomalehdessä Östra Nyland 5.10.1881, 8.10.1881, 15.10.1881, 22.10.1881, 29.10.1881)

Painettua sanaa ja kuvaa (2/2)

Eilistä paperipinon setvintää jatkaen löytyi sivu Hesarista 6.6.2009. Ilkka Ahtiainen kritisoi saksalaisten piehtarointia historiassa. Hän lopettaa "Jos saksalaiset antaisivat arkistojen olla, he saisivat käyttöönsä paljon aikaa, rahaa ja ennen kaikkea henkisiä voimavaroja. Varmaan heistä tulisi myös onnellisempia ihmisiä." Enpä tiedä, mutta ilman Ahtiaisen marinaa ainakin minulla olisi ollut yksi iloisempi lauantaiaamu.

Pienempi leike oli muistuttamassa Luovutetun Karjalan karttojen julkaisusta verkossa 13.6.

Viime viikonlopun Kuukausiliitteessä Ilkka Malmberg oli tarttunut Isoonvihaan. Otteet vanhoista hissan kirjoista oli mielenkiintoisia. Niistä kai minullakin on käsitys, ettei isoviha mikään paha ollut. (Tunnustus: Vilkunan kirjat lukematta, selattu on.)

Kirjahyllyä siivotessa jäi käteen kolme sivua lehdestä Kirjastolehti 1/1997. Markus Kajoa oli haastateltu (kirjoittaja Seppo Verho). Hän totesi "Kirjoittavalle ihmiselle mikään ei ole turhaa mihin törmää. Kirjastossa viehättää juuri se satunnaisuuden mahdollisuus. Voit hakea jotain hyvin tarkkaa tietoa ja löytää sen, yleensä minkä tahansa saa viimeistään tilaamalla. Tai sitten voi iskeä umpimähkään kätensä kirjojen sekaan, nykäistä ja katsoa mitä sai. Se on vähän samaa kuin onginta lasten juhlissa." Hengenheimolainen!

Blogisurffauksestani oli tallella linkki Merete Mazzarellan Topelius-kirjasta, jonka konsepti kuullosti mielenkiintoiselta, mutta ruotsiksi en ole ollut innostunut yrittämään. Sunnuntain Hesarista sain tietää, että suomenkielinen käännös on tarjolla. (Ei herättänyt intoa monessa muissa, loggasin kirjaston systeemiin varaukseni vasta iltapäivällä ja pääsin jonoon sijalle 23.) Mirkka Lappalaisen arvostelu oli sävyltään kriittinen. Lappalainen ei suosittele kirjaa Topeliuksen tuotannosta kiinnostuneelle, mutta sen sijaan niille, jotka eivät tiedä Topeliuksesta mitään? Kirjahyllyssäni on Topeliuksen Maamme ja Arvi Arjatsalon Topelius. Kertomus Zachris Topeliuksen elämästä. En kuulu ensimmäiseen luokkaan, mutta en täysin toiseenkaan.



Alla kuvat Topeliuksen lapsuudenkodista sekä Sipoon (ny. Helsingin alueella?) kodista lehdestä Land och Stad 14.01.1891.

Painettua sanaa ja kuvaa (1/2)

Sain kirjastosta vihdoin Inhan Helsingin valokuvien kirjan. Paha moka oli missata kuvien näyttely keväällä. Mutta kuvat olivat enimmäkseen keskikaupungilta ja vähemmässä määrin omalta asuinalueeltani, eli eivät sitten kuitenkaan niin mielenkiintoisia. Hauskin oli kuva Ursinin kallioiden uimalaitoksesta - en ollut ymmärtänyt sen olleen niin massiivinen.

Hesari uutisoi 30.6. Mankbyn kylän kaivauksista, jotka ovat edenneet 1300- ja 1400-lukujen maakerroksiin. On löytynyt pöytäveitsiä, koriste-esineitä ja laseja. Jälkimmäiset yllättäneet tutkijat. Muistaakseni Helsingin Vanhankaupungin kaivauksistakin oli löytynyt enemmän lasiesineitä kuin oli odotettu. Oletuksia aika muuttaa?

Olohuoneen pinossa (yhdessä monista) oli tallessa Kansallisarkistosta poimittu mainos Vaasassa 18.-20.9.2009 järjestettävistä ruotsalaisista historiapäivistä (De Svenska Historiedagarna. Finn Finland. Riksdel och grannland, från stenålder till idag). Alustavassa ohjelmassa paljon mielenkiintoista, mutta maksulliseen kokonaisuuteen tuskin tulee lähdettyä, joten paperia turha säilyttää kauempaa. (Ainoa verkko-osoite siinä on www.dsh.se )

Tekniikka&Talous referoi 18.6.2009 Markku Kuisman kirjoittaman 240-sivuisen kirjan Suomen poliittinen taloushistoria 1000-2000 yhdelle sivulle, mikä riitti omiin tarpeisiini, ainakin toistaiseksi.

Kesäkuun alussa Senaatintorilla käyneestä Satakunnasta oli jäänyt lojumaan Perinneyhdistys Kerityksen A4. He tarjoavat pronssikauden elävöittämistä Sammallahdenmäellä. Ohjelmassa: metsästys kaaripyssyllä, linnustus, nyörin valmistus nokkosesta, hirvenjänteestä tai villalangasta, värttinällä kehrääminen, tuliporan käyttö ja musisointi erilaisilla kalistimilla. Yhdistyksen jäseniä oli torilla paikalla ja mokasin raskaasti sekoittamalla heidät Euran viikinkikyläläisiin. Näyttivät kyllä minusta varsin samanoloisilta.

Alla oleva on painettu kuva kirjasta Round-about Rambles in Lands of Fact and Fancy (eikä liity mihinkään edellä olevaan). Kuumailmapallomatkalle olisi kiva päästä parin vuoden tauon jälkeen.

Herkepaeus

Hagelstamin divarin ikkunasta bongasin viikko sitten sunnuntaina Kristian Stockmannin toimittaman Släktbok Ny Följd IV. Sisältää mm. Georg Lutherin Herkepaeus-tutkimuksen, joten luulisi kiinnostavan melko montaa sukututkijaa. Itselleni sain vihdoin laadukkaan viitteen, jolla väittää polveutuvani kirkkoherra Christophorus Andraesta.

Olen kyllä väittänyt ennenkin. Käsikirjoituksessani vuodelta 2004 (ilman lähdeviitteitä) luki:

Vain harva kirkko maassamme on niin erinomaisella paikalla kuin Hauhon kirkko. Yhtäältä se kuvastuu Hauhon selän väljiin vesiin, toisella puolen se taas hallitsee hämäläismaisemaksi yllättävän laajaa tasankoa. Kirkko sijaitsee kukkulalla.

Anders Larssonin veli Thomas Larsson toimi ensin Viipurin koulun rehtorina 1571-81 ja siirtyi sitten Hauhon kirkkoherraksi, jona toimi 1581-1614. Veljensä tavoin hän piti maataloa Portaan kylän Reetalaa (1589-1615). Hän isännöi myös Kirkonkylän Eskolaa eli Mikonheikkiä.

Anders Larssonin poika Christopher Andersson meni naimisiin serkkunsa, Thomas Larssonin tyttären, Walborgin kanssa. Hän jatkoi kirkkoherrana setänsä (eli appensa) jälkeen vuodesta 1615 vuoteen 1625. Virat pidetttiin perheen piirissä, kappalaisena oli hänen veljensä.

Sedältään Christopher peri myös Reetalan.

Serkusten pojista toinen jatkoi ”perheyrityksessä”, mutta Jaakko Kristoferinpoika pitäytyi maanviljelyksessä. Hän oli isäntänä ensin isänsä jälkeen Reetalassa vuoteen 1630 ja sitten vuodesta 1634 vuoteen 1662 Kirkonkylän Vanhalassa.

Isäntänä jatkoi Jaakon jälkeen hänen poikansa Antti Jaakonpoika vuosina 1663-1696. Hänet mainitaan nimismiehenä.

Antti Jaakonpojan poika Anders lähti parin sukupolven tauon jälkeen opintielle.

Nyt sitten vain odottelemaan Hauhon paikallishistorian valmistumista.

Verkosta

Luontokuva poimittu lehdestä The Nursery, May 1877, Vol. XXI. No. 5

SukuForumilla keskusteltiin yleisistä ja harvinaisista sukunimistä ja jatkettiin erikoisista sukunimistä. Verkosta löysin yhden kokoelman vanhoja etunimiä ja toisenkin.

SukuForumin ahkera kirjoittaja Make eli Markku Haapanen on aloittanut sukututkimusblogin. Ja kirjannut sinne mielipiteensä nimien kirjoitusasuista.

Forumilla palattiin myös kestoaiheeseen eli henkilötietojen julkaisemisen vaatimiin toimenpiteisiin. Tietosuojavaltuutetun toimiston sivulta voi seurata kuinka moni on kieltänyt tietojensa antamisen sukututkijoille. (Jostain syystä sieltä ei löydy sukututkimuksen käytännesääntöjä?)

Suomessa on muuten sukupuupuisto?!

Obeesia kirjoitti linkkinä sukupolvien ketjussa olemisesta. Ilarilla domain-suunnitelmia: "Lähtökohtaisesti Stenroth sukuseura ry:llä ja sen Stenroth-nimisillä jäsenillä on mahdollisuus anoa esimerkiksi kotisivuilleen alidomainia etunimi.stenroth.fi. "

Markku Mattila kirjoitti Konttoritekniikan historiaa esittelevästä kirjasta.

Ruotsista löytyi Karin Sennefeltin aiheita: Decenniefixeringens århundrade, Rosa Luxemburg, Birger jarl och dna i historisk forskning, Det viktigaste i historien . Jälkimmäisessä hän kysyy kuuluuko Anders Chydenius historian tärkeimpiin ruotsalaisiin? Anders Jonsson kommentoi listaa myös. Ja arvioi Tarkiaisen kirjan Sveriges Österland.

Gustav Holmberg (myös Pohjanlahden länsipuolella, paikallisella kielellä) mietiskeli arkistomateriaalin ominaisuuksia. Anna Larsdotter taas on nostanut maljan Poltavan taistelun muistoksi. Hän kirjoitti myös Landskronan taistelun muistomerkistä ja rahan merkityksestä.


1700-luvun kartanotunnelmaa ja arkeologisia löytöjä on Gunnebon museoblogissa. Torsten Kälvemark mietiskeli vanhojen sanomalehtien antia. Paleoanthropus on jo yhdessä kuukaudessa kirjoittanut monipuolisesti esihistoriasta ja historiasta.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Turku Fatio-Morelin kirjassa Paysages du Nord, julkaistu 1856.

Näkymä Turkuun lehdessä Svenska Familj-Journalen vuonna 1870.


Turun observatorio Harper's New Monthly Magazinen numerossa helmikuussa 1891.

Näkymä Turkuun A. Brunoun kirjasta La Finlande (1899)